Kategoria-arkisto:lukio

Koulupoissaolot kääntyivät laskuun, mutta mitä luvut oikeastaan kertovat?

Viime päivinä on uutisoitu, että koululaisten poissaolot ovat vihdoin kääntyneet laskuun. THL:n kouluilta keräämien tietojen mukaan poissaoloja kertyi viime vuonna keskimäärin runsaat 52 tuntia oppilasta kohti, kun kaksi vuotta aiemmin määrä oli lähes 60 tuntia. Uutinen on monelle helpottava, sillä koulupoissaoloista on puhuttu viime vuodet lähinnä kasvavana kriisinä.

Kun kokonaisuutta tarkastellaan tutkimusten, viranomaisaineistojen ja aiemman kehityksen valossa, kuva näyttää kuitenkin huomattavasti monisyisemmältä. Poliittisesti tarkasteltuna kyse on ennen kaikkea siitä, miten vaikeaa on tehdä koulutuspolitiikkaa, joka perustuu pitkäjänteiseen tietoon eikä yksittäisiin tilastokäänteisiin.

Laskua näkyy, mutta kyse ei ole läpimurrosta

Ensimmäinen tärkeä huomio liittyy mittaluokkaan. Kyse ei ole dramaattisesta romahduksesta vaan noin 13 prosentin laskusta. Se on ilman muuta myönteinen uutinen, mutta ei vielä merkki siitä, että koulupoissaolojen ongelma olisi ratkaistu.

Poissaolot ovat edelleen korkeammalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Useat tutkimukset, kuten Helsingin yliopiston poissaolohanke sekä Ylen aiemmat selvitykset, ovat osoittaneet, että poissaolot lisääntyivät jo ennen koronaa, mutta kasvu kiihtyi erityisesti pandemian jälkeen.

Tämä on myös poliittisesti tärkeä huomio. Jos ongelma on rakentunut vuosien aikana, sitä ei ratkaista yhdessä vuodessa eikä yksittäinen tilastokäänne vielä kerro kehityksen pysyvyydestä.

Lasku tapahtuu poikkeuksellisen korkean huipun jälkeen

Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen, THL:n TEA-viisarin mukaan poissaolot kasvoivat vuosina 2021–2023 lähes 43 prosenttia. Nyt nähtävä lasku tapahtuu siis tilanteessa, jossa poissaolot olivat nousseet historiallisesti erittäin korkealle tasolle.

Kehityskulku näyttää pikemminkin tältä:

  • ennen pandemiaa poissaolot olivat matalammalla tasolla
  • koronavuosien jälkeen ne nousivat voimakkaasti
  • nyt näkyy mahdollisesti ensimmäisiä merkkejä tilanteen tasaantumisesta.

Tämä näkökulma on tärkeä myös julkisen keskustelun kannalta. Jos syntyy mielikuva siitä, että ongelma olisi jo ratkaistu, vaarana on, että päätöksenteossa tyydytään liian vähään. Koulupoissaolojen taustalla olevat syyt, kuten mielenterveyden ongelmat, perheiden kuormitus, oppimisen haasteet ja koulun resurssipaineet eivät katoa yhden tilastokäyrän notkahduksella.

Tilastointi on edelleen hajanaista

Kun etsin THL:n avoimista tilastoista uutisessa mainittuja lukuja, helposti löydettävissä oli lähinnä luvattomia poissaoloja koskevaa dataa. Kokonaispoissaolojen kattavaa pitkää aikasarjaa ei ollut yksinkertaista löytää.

Tämä ei ole pelkkä tekninen yksityiskohta. Se kertoo siitä, että kansallinen seuranta on edelleen osin hajanaista ja vertailtavuudessa on puutteita.

Myös THL:n ja Helsingin yliopiston tutkimuksissa on todettu, että poissaolojen kirjaamiskäytännöt vaihtelevat kunnittain ja kouluittain. Tämä tekee vertailusta vaikeaa ja lisää riskiä, että johtopäätöksiä tehdään epäyhtenäisen tiedon pohjalta.

Kaikki poissaolot eivät kerro samasta asiasta

Uutisissa mainittu kokonaispoissaololuku sisältää hyvin erilaisia poissaoloja:

  • sairauspoissaolot
  • luvattomat poissaolot
  • luvalla myönnetyt poissaolot
  • lomamatkat
  • pitkittyneet poissaolot.

Kun kaikki nämä lasketaan yhteen, kokonaismäärä voi laskea samaan aikaan kun kaikkein vakavimmat koulunkäynnin ongelmat jatkuvat.

Juuri tästä monet viime vuosien tutkimukset ovat varoittaneet. Pitkittyneet poissaolot, kouluakäymättömyys ja mielenterveyden haasteet ovat nousseet yhä merkittävämmäksi ilmiöksi suomalaisissa kouluissa. Näiden tapausten kehitys ei välttämättä näy samalla tavalla kokonaispoissaolojen keskiarvoissa.

Siksi on tärkeää muistaa, puhummeko poissaoloista vai koulunkäynnin kriisistä. Ne eivät ole täysin sama asia.

Lakimuutos voi auttaa, mutta vaikutuksista tarvitaan lisää tietoa

Vuonna 2023 voimaan tullut lakimuutos velvoitti opetuksen järjestäjiä seuraamaan poissaoloja aiempaa tarkemmin ja puuttumaan niihin varhaisemmassa vaiheessa. On täysin mahdollista, että tällä on ollut myönteinen vaikutus.

Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että tässä vaiheessa kyse on vielä arvioista, ei varmistetusta syy-seuraussuhteesta. Tarvitaan pidempää seurantaa ennen kuin voidaan sanoa, onko kyse pysyvästä muutoksesta vai koronavuosien jälkeisestä tasaantumisesta.

Poliittisesti olisi vaarallista julistaa ongelma ratkaistuksi liian aikaisin.

Miksi koulupoissaolot kasvoivat?

Koulupoissaolojen kasvu ei ole yhden syyn ilmiö. Taustalla vaikuttavat yhtä aikaa lasten ja nuorten hyvinvointi, koulun resurssit, perheiden kuormitus, yhteiskunnalliset muutokset ja pandemian pitkä varjo.

Mielenterveyden haasteet näkyvät kouluissa

Kouluterveyskyselyt ja monet tutkimukset osoittavat, että lasten ja nuorten psyykkinen oireilu on lisääntynyt jo pitkään. Erityisesti ovat kasvaneet:

  • ahdistuneisuus
  • masennusoireet
  • koulupelko
  • uupumus
  • sosiaalisten tilanteiden kuormitus.

Monelle nuorelle poissaolot eivät ole välinpitämättömyyttä vaan merkki siitä, että koulupäivästä selviytyminen on käynyt liian raskaaksi.

Koulun resurssipaineet näkyvät arjessa

Samalla koulujen arki on muuttunut entistä kuormittavammaksi. Opettajat kertovat yhä useammin

  • suurista ryhmäkoista
  • kasvaneista tuen tarpeista
  • oppilashuollon ruuhkista
  • henkilöstön vaihtuvuudesta
  • riittämättömistä resursseista.

Kun koulun mahdollisuudet vastata oppilaiden tarpeisiin heikkenevät, poissaolot kasvavat herkästi mukana.

Perheiden kuormitus heijastuu lapsiin

Myös perheiden arjen kuormitus näkyy koulunkäynnissä. Taloudellinen epävarmuus, vanhempien uupumus, palveluiden ruuhkautuminen ja mielenterveyden ongelmat vaikuttavat suoraan lasten hyvinvointiin.

Poissaolot on usein oire siitä, että perheen voimavarat ovat pitkään olleet liian vähissä.

Pandemian vaikutukset näkyvät edelleen

Koronapandemia muutti koulunkäyntiä tavalla, jonka vaikutukset eivät ole kadonneet nopeasti. Etäopetus katkaisi monelta koulurytmin, heikensi sosiaalisia suhteita ja kasvatti oppimisvajeita.

Osalle nuorista paluu tavalliseen koulurytmiin ei ole ollut helppo.

Oppimisen vaikeudet ja tuen puute

Myös oppimisen haasteet ovat merkittävä taustatekijä. Jos oppilas kokee jatkuvaa epäonnistumista eikä saa riittävää tukea ajoissa, kouluun lähteminen voi muuttua ylivoimaiseksi.

Tuen hitaus ja pirstaleisuus näkyvät lopulta poissaoloina.

Kyse on laajemmasta hyvinvointikysymyksestä

Koulupoissaolot eivät ole vain koulun ongelma. Ne kertovat laajemmin siitä, miten lapset, nuoret ja perheet voivat suomalaisessa yhteiskunnassa.

Siksi ratkaisutkaan eivät synny yhdellä lakimuutoksella tai yksittäisellä hankkeella. Tarvitaan pitkäjänteistä politiikkaa, jossa panostetaan:

  • mielenterveyspalveluihin
  • oppilashuoltoon
  • perheiden tukemiseen
  • oppimisen tukeen
  • koulun riittäviin resursseihin
  • sekä lasten ja nuorten osallisuuden kokemukseen.

Toivottavasti viimeisin tilasto kertoo aidosta suunnanmuutoksesta. Mutta yhtä tärkeää on huolehtia siitä, ettei myönteinen uutinen johda liian yksinkertaiseen tulkintaan tilanteesta, joka on edelleen monella tavalla vakava.

Lähteet:

https://yle.fi/a/74-20227691

https://www.tyrvaansanomat.fi/uutiset/art-2000011099275.html

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koulupoissaolot-rajahtivat-kasiin-jopa-100-000-lapsella-ja-nuorella-suomessa-ahdistukseen-liittyvaa-oireilua/8753860

https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20195422

https://yle.fi/a/74-20213472

OKM_2023_27Download
nbnfioulu-202506184745Download

Poissaolohankkeen loppuraportti_24062024_finDownload

Palveleeko opetusministerin ajama koulun kesälomien siirto perheitä vai liike-elämää?

Opetusministeri Anders Adlercreutzin esitys kesälomien siirtämisestä on herättänyt paljon keskustelua. Ministerin mukaan uusi lomamalli voisi lisätä perheiden yhteistä aikaa ja tukea matkailu- ja palvelualaa. Samalla on väläytelty huhtikuulle sijoitettavaa ylimääräistä lomaviikkoa. Mutta ketä muutos oikeasti palvelisi? Lapsiperheitä vai liike-elämää?

Ajatus kuulostaa paperilla houkuttelevalta: kesäloma myöhemmin, keväälle hengähdystauko ja ehkä enemmän mahdollisuuksia yhteiseen aikaan. Käytännössä moni lapsiperhe kuitenkin tunnistaa nopeasti ongelman. Suurin osa vanhemmista ei voi noin vain järjestää useita yhteisiä lomajaksoja vuoden mittaan. Suomessa työelämä pyörii edelleen vahvasti kesäkauden ympärillä, eikä monilla aloilla ole mahdollisuutta pitää lomia vapaasti huhtikuussa ja uudelleen keskikesällä.

Jos huhtikuussa tulee viikon loma ja kesälomaa samalla siirretään eteenpäin, mitä tapahtuu perheiden arjessa? Vanhemmat joutuvat järjestämään lastenhoitoa jälleen yhdelle ylimääräiselle viikolle. Kaikilla ei ole isovanhempia auttamassa eikä mahdollisuutta etätöihin. Monessa perheessä tämä tarkoittaa lisää säätämistä, lisää kustannuksia ja lisää kuormitusta, ei yhteistä laatuaikaa. Eikä etätyöt ole yhteistä aikaa, etätyöt on TYÖNTEKEMISTÄ.

On vaikea nähdä, miten tämä lisäisi aidosti perheiden yhteistä aikaa. Yhteinen aika syntyy siitä, että ihmisillä on mahdollisuus olla samaan aikaan vapaalla. Työelämä ei kuitenkaan muutu samalla tahdilla kuin koulun lomaehdotukset. Monilla aloilla kesälomat määräytyvät työvuorojen, tuotannon tai sesonkien mukaan. Harva vanhempi voi olla poissa töistä “jatkuvasti”, ensin huhtikuussa ja sitten pitkällä kesälomalla myöhemmin kesällä.

Lisäksi kevätlukukausi on jo nykyisellään monille raskas. Pitkä pimeä talvi, kokeet, arvioinnit ja jatkuva suorittaminen kuormittavat oppilaita, opettajia ja koko kouluyhteisöä. Kevään lopussa moni on aidosti väsynyt. Opettajat puhuvat lisääntyneestä kuormituksesta, oppilaat jaksamisongelmista ja perheet arjen uupumisesta. Kesäloma ei ole vain “kiva etu”, vaan monelle tärkeä palautumisen paikka.

Siksi herää kysymys: onko tässä oikeasti kuultu niitä ihmisiä, joita muutos koskee? Oppilaita, opettajia, koulun henkilökuntaa ja lapsiperheitä? Vai tuleeko paine enemmän matkailu- ja palvelualalta, jotka hyötyisivät pidemmästä kesäsesongista? Kun puhutaan “perheiden yhteisestä ajasta”, kuulostaa siltä, että perheet asetetaan perusteluksi ratkaisulle, jonka todelliset hyödyt valuvat aivan muualle.

Myös liike-elämän näkökulmasta muutos voi olla ongelmallinen. Suomessa monet alat toimivat nykyisen lomarytmin mukaan. Kesätyöt, tapahtumat, matkailu, mökkikausi ja yritysten vuosikello rakentuvat pitkälti koulujen kesälomien ympärille. Jos rytmiä muutetaan, vaikutukset eivät kohdistu vain kouluihin vaan koko yhteiskuntaan. Epäselväksi jää, kuka lopulta hyötyisi ja kuinka paljon. Kuka tätä loppujen lopuksi ajaa?

Kuka tätä muutosta todella kannattaa? Lapsiperheetkö, jotka jo nyt kamppailevat arjen aikataulujen kanssa? Vai ne, joilla ei enää ole koululaisten arkea pyöritettävänä? On eri asia tarkastella lomia teoriassa kuin elää niitä käytännössä.

Koulujen loma-ajat eivät ole vain kalenteritekninen kysymys. Ne liittyvät lasten jaksamiseen, perheiden arkeen ja koko yhteiskunnan rytmiin. Siksi näin suuri muutos pitäisi tehdä vasta laajan keskustelun ja aidon vaikutusarvioinnin jälkeen, ei vain sillä perusteella, että pidempi matkailusesonki kuulostaa hyvältä.

Kun pelko vie sanat, katoaa ihminen näkyvistä

Äskettäin satuin keskelle somekeskustelua, joka sai minut pysähtymään. Aiheena oli huumeiden käyttäjille suunnattu terveysneuvontapiste, joka oli avattu koulun lähelle. Viestit alkoivat kauhistelulla: ”Oi voi, koulun viereen tulee huumeidenkäyttäjien piste!” ja jatkuivat kokemuksilla turvattomuudesta ja rikollisuudesta.

Yritin vastata rauhallisesti, tuoda esiin tutkimustietoa ja näkökulmaa. Kerroin, että neulanvaihto ja terveysneuvontapisteet eivät tutkimusten mukaan lisää rikollisuutta tai turvattomuuden tunnetta, päinvastoin ne vähentävät haittoja, tartuntoja ja parantavat yhteyksiä hoitoon. Monessa kaupungissa tällaiset pisteet ovat lisänneet alueen turvallisuutta, kun käytetyt neulat eivät enää jää ympäristöön lojumaan ja ihmiset saavat apua ajoissa.

Silti keskustelu kiihtyi. Kun toin esiin empatian ja ihmisarvon näkökulman, sain vastaukseksi: ”Huumeiden käyttäjät ovat väkivaltaisia ja ryöstelevät ihmisiä. Heille pitäisi määrätä tahdonvastainen hoito.”

Tässä vaiheessa huomasin, ettei keskustelu enää etene. Lopulta sanoin, että en aio jatkaa, koska se ei tunnu rakentavalta. Mutta keskustelun jälkimainingeissa jäin miettimään laajempaa ilmiötä, eli sitä, miten helposti yhteiskunnallinen pelko ja turvattomuus muuttuvat toisia ihmisiä koskevaksi vihaksi.

Miksi on niin vaikea nähdä huumeiden käyttäjän takana ihminen?

Huumeiden käyttö on Suomessa yhä rikos, vaikka sen taustalla on usein kipua, sairautta, osattomuutta ja menetystä. Yhä useampi asiantuntija kuitenkin pohtii, auttaako rangaistavuus ketään, vai pitäisikö sen sijaan panostaa hoitoon, tukeen ja haittojen vähentämiseen. Rikosoikeudellinen näkökulma ei poista riippuvuutta, se vain lisää häpeää ja pelkoa hakea apua.

Silti yhteiskunnallinen keskustelu harvoin lähtee inhimillisestä näkökulmasta. Kun joku puhuu päihteiden käyttäjistä ihmisinä, keskustelu polarisoituu nopeasti: “Sä vähättelet ongelmia!” tai “Sä puolustelet rikollisia!”

Mutta kyse ei ole puolustelusta. Kyse on siitä, että haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa ratkaisut perustuvat tietoon, ei pelkoon.

Tutkimus ja käytäntö tukevat haittoja vähentävää työtä

Kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset ovat varsin yksimielisiä: haittoja vähentävä päihdepolitiikka toimii.

  • Terveysneuvontapisteet vähentävät tartuntatauteja, kuten HIV- ja hepatiitti-infektioita.
  • Käyttöhuoneet eivät lisää huumeiden käyttöä tai rikollisuutta, vaan päinvastoin vähentävät kuolemia ja lisäävät yhteyksiä hoitopalveluihin.
  • Yhteisön turvallisuus paranee, kun käyttö siirtyy pois julkisista tiloista ja kaduilta valvottuihin olosuhteisiin.

On paradoksaalista, että näiden tulosten rinnalla moni yhä ajattelee, että ”pehmeät keinot eivät toimi”. Ehkä siksi, että päihteiden käyttäjien ihmisarvoa on vaikea nähdä, jos heitä on totuttu pelkäämään.

Empatia ei tarkoita sinisilmäisyyttä

Kun puhun empatiasta, en tarkoita sinisilmäisyyttä. Turvallisuus on todellinen huoli, ja se pitää ottaa vakavasti. Mutta turvallisuutta ei rakenneta demonisoimalla, vaan ymmärtämällä ilmiön juuret ja rakentamalla toimivia palveluja, jotka auttavat sekä käyttäjiä että ympäristöä.

Meidän pitäisi kysyä: miten haluamme suhtautua heihin, jotka ovat jo kaikkein heikoimmassa asemassa?
Rankaisevasti vai korjaavasti? Pelolla vai toivolla?

Kohti ihmisarvoista päihdepolitiikkaa

Suomalainen päihdepolitiikka on muuttumassa. Hitaasti, mutta suunta on oikea. Yhä useampi ymmärtää, että riippuvuudesta ei toivuta pakolla tai häpeällä, vaan hoidon ja tuen avulla.
Terveysneuvontapisteet ja käyttöhuoneet eivät ole ongelman ydin, vaan osa ratkaisua.

Jos emme näe huumeiden käyttäjän takana ihmistä, suljemme oven inhimilliseltä muutokselta.
Ja jos emme uskalla puhua empaattisesti vaikeistakaan aiheista, jätämme yhteiskunnallisen keskustelun pelon varaan.

Se somekeskustelu päättyi lyhyeen, mutta sen jättämä jälki jäi pitkäksi aikaa mieleen.
Sillä ehkä juuri siellä arjen somekeskusteluissa mitataan, millaiseksi yhteiskunnaksi me lopulta haluamme kasvaa: pelkääväksi vai ymmärtäväksi, erottavaksi vai yhteen kokoavaksi.

Lukion ovet sulkeutuvat oppilailta, jotka tarvitsevat eniten tukea

Olen antanut lausunnon hallituksen ehdotuksesta, joka koskee lukiokoulutuksen valintaperusteiden muuttamista. Ehdotuksen mukaan lukiokoulutuksen valintaperusteasetuksen 6 §:n 2 momentti kumottaisiin, jolloin koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvaa valintaa ei enää sovellettaisi yksilöllistetyn matematiikan ja äidinkielen arvosanan perusteella. Tämä kytkeytyy perusopetuksen arviointiuudistukseen, jonka mukaan rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellut aine arvioidaan päättötodistuksessa aina arvosanalla 5*.

Mitä tämä tarkoittaa?

Muutos merkitsee sitä, että oppilas ei voi saada rajatun oppimäärän aineesta parempaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi omat tavoitteensa kiitettävästi. Kun lukiopaikoista kilpaillaan yhteishaussa todistusarvosanojen perusteella, rajatun oppimäärän oppilaat jäävät väistämättä heikompaan asemaan.

Yhdenvertaisuus uhattuna

Lausunnossani nostin esiin, että muutos heikentää hakijoiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuutta:

  • Rajatun oppimäärän oppilaat asetetaan eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin hakijoihin.
  • Koulutuksellinen tasa-arvo vaarantuu, kun oppimisvaikeuksien kanssa painivat nuoret menettävät realistisen mahdollisuuden hakeutua lukioon.
  • 5*-merkintä toimii leimana, joka ei kerro oppilaan todellisesta osaamisesta vaan hänen erityisestä asemastaan.

Miksi tämä on ongelmallista?

Uudistus muuttaa yksilöllistämisen alkuperäisen tarkoituksen päälaelleen. Sen sijaan, että oppilasta tuettaisiin ja arvioitaisiin suhteessa omiin tavoitteisiin, hänet sidotaan pysyvästi alimpaan hyväksyttyyn arvosanaan. Tämä:

  • heikentää jatko-opintopolkuja,
  • voi lisätä syrjäytymisen riskiä,
  • vie motivaatiota oppimiselta.

Mitä pitäisi tehdä?

Esitin lausunnossani, että:

  • Rajatun oppimäärän arvioinnissa tulisi mahdollistaa myös arvosanat 6–10 suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin.
  • Mikäli arvosanarajoitus 5* säilytetään, lukiokoulutukseen hakeville tulisi tarjota vaihtoehtoisia tapoja näyttää osaamistaan (esim. erilliset kokeet, soveltuvuuskokeet).
  • Oppimisvaikeudet tulisi säilyttää harkintaan perustuvan valinnan perusteena.

Tämä muutos ei ole pelkkä tekninen tarkistus arviointiin – se määrittää, kuka pääsee lukioon ja kuka ei. Nyt näyttää siltä, että ne nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea, jäävät entistä heikompaan asemaan. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta kyseessä on vakava kysymys.

Lausua voi vielä 1.10. saakka osoitteessa: Lausuntopalvelu.fi – ehdotus

Alla lausuntoni kokonaisuudessaan:

Lausunto ehdotetusta muutoksesta ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin

Kiitän mahdollisuudesta lausua ehdotukseen liittyen. Nostan esiin muutamia keskeisiä huolia ja näkökulmia.

Rajattu oppimäärä ja arvosanan rajoittaminen

Ehdotuksen mukaan perusopetuksen päättötodistukseen merkitään rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellusta aineesta aina arvosana 5*. Tämä tarkoittaa, että oppilas ei voi saada korkeampaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi HOJKS:ssa määritellyt tavoitteensa erinomaisesti. Käytännössä tämä muutos kaventaa oppilaiden jatko-opintomahdollisuuksia huomattavasti. Jos päättötodistukseen jää useampia 5*-merkintöjä, heikentää se oppilaan mahdollisuuksia päästä toisen asteen koulutukseen.

Alkuperäinen ajatus yksilöllistämisestä, eli että oppilas arvioidaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja voi saada myös hyvän tai kiitettävän arvosanan, poistuu. Tämä on ongelmallista, sillä se muuttaa yksilöllistämisen/rajauksen luonteen tuesta rajoitteeksi.

Harkintaan perustuvan valinnan poistaminen

On lisäksi esitetty, että harkintaan perustuva valinta ei enää koskisi oppimisvaikeuksia. Tämä yhdessä rajatun oppimäärän arvosanarajoituksen kanssa luo kaksinkertaisen esteen niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. He eivät voi osoittaa osaamistaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa eivätkä enää myöskään hyötyä harkinnanvaraisesta valinnasta, jonka tarkoitus on ollut turvata koulutuspolku heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Koulutuksellinen tasa-arvo

Muutokset ovat ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon periaatteen kanssa. On välttämätöntä, että myös ne oppilaat, jotka tarvitsevat rajattua oppimäärää, voivat jatkaa opintojaan toisella asteella. Muuten vaarana on, että oppimisen tuki ei enää tue, vaan kaventaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Ehdotukset

  • Rajatun oppimäärän arvioinnin tulisi mahdollistaa osaamisen arviointi suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin siten, että myös arvosanat 6–10 olisivat saavutettavissa.
  • Mikäli arvosana rajoitetaan 5*:een, tulee turvata erityisiä kompensaatiomekanismeja jatko-opintovalinnoissa, jotta oppilaat eivät jää yhteishaussa jälkeen.
  • Oppimisvaikeuksien poistaminen harkintaan perustuvan valinnan perusteista tulisi arvioida uudelleen, sillä muutos yhdessä rajatun oppimäärän kanssa lisää riskiä koulutuksellisesta syrjäytymisestä.

Yhteenvetona katson, että esitetyt muutokset heikentävät merkittävästi niiden oppilaiden asemaa, jotka tarvitsevat tukea. Jotta hallitusohjelman tavoite oppimisen tuen selkeyttämisestä ja jatkuvuuden vahvistamisesta toteutuisi, on tärkeää, että uudistus ei johda oppilaiden eriarvoistumiseen ja jatko-opintopolkujen kaventumiseen.

Mitä Kouluterveyskysely 2025 kertoo lasten ja nuorten hyvinvoinnista Länsi-Uudellamaalla?

THL:n tuore Kouluterveyskysely 2025 tarjoaa jälleen arvokasta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Raportti kattaa laajasti eri koulutusasteet perusopetuksen 4.–5. luokilta aina toisen asteen opiskelijoihin asti. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta vastaajia oli tuhansia kaikilla ikäryhmillä, mikä tekee tuloksista alueellisesti käyttökelpoisia ja luotettavia.

Kyselyn avulla voidaan tarkastella muun muassa lasten ja nuorten mielenterveyttä, yksinäisyyttä, koulunkäyntiin liittyviä haasteita sekä kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.

Mielenterveys ja ahdistuneisuus

Tulokset osoittavat, että joka kolmas nuori tyttö kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Pojista vastaava osuus on alle kymmenesosa. Tämä vahvistaa sen, minkä tiedämme jo käytännön arjesta: tyttöjen psyykkinen kuormitus on suurta ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluille on valtava tarve.

Länsi-Uudenmaan luvuissa ei näy merkittävää poikkeamaa kansallisesta tasosta. Tämä tarkoittaa, että myös täällä on syytä vahvistaa koulupsykologien, kuraattorien ja muun opiskeluhuollon resursseja erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.

Yksinäisyys

Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa: jopa 15–19 % kertoo tuntevansa itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi. Pojilla vastaava osuus jää alle 10 prosenttiin. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Tarve yhteisöllisyyttä tukeville toimenpiteille on ilmeinen ja näenkin, että koulujen osallisuusprojektit, vertaistukiryhmät sekä nuorisotyön vahvistaminen voisivat ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa nuorten sosiaalista hyvinvointia.

Kouluun sitoutuminen

Toisen asteen opiskelijoiden sitoutuminen koulunkäyntiin on valtakunnallisesti heikompaa kuin nuoremmilla. Erityinen haaste näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa myös otoskoot ovat pienempiä. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Varhainen puuttuminen poissaoloihin ja yksilöllinen ohjaus ovat keskeisiä keinoja, joilla voidaan ehkäistä kouluakäymättömyyttä, koulupudokkuutta ja tukea opiskelijoiden polkua kohti valmistumista.

Seksuaalinen häirintä-ilmoitukset laskussa, mutta onko lasku todellinen?

Yksi huolestuttavimmista havainnoista liittyy seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Kansallisesti noin joka kolmas nuori tyttö kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Länsi-Uudenmaan otos on niin suuri, että voidaan todeta tilanteen olevan samankaltainen täälläkin.

Tilastot kertovat, että osuus on hieman laskenut vuodesta 2023. Mutta mitä tämä todella tarkoittaa?

  • Onko seksuaalinen häirintä todella vähentynyt?
  • Vai onko kyse siitä, ettei siitä enää kerrota samalla tavalla?
  • Pidetäänkö sitä jälleen “asiaan kuuluvana” ilmiönä, jolle nuoret tytöt vain altistuvat ja johon ei edes kannata hakea apua?
  • Vai eikö sitä tunnisteta yhtä herkästi, vaikka vihamielisyys naisia kohtaan näyttää olevan nousussa?

Nämä kysymykset vaativat tarkempaa pohdintaa. Tilastollinen “lasku” ei saa hämärtää sitä tosiasiaa, että edelleen valtava määrä nuoria tyttöjä kokee seksuaalista häirintää arjessaan, koulussa, vapaa-ajalla tai verkossa. Jokainen kokemus on liikaa.

Siksi kouluilla ja alueellisilla toimijoilla on oltava selkeät käytännöt: ilmoituspolut, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevä opetus. Lisäksi henkilöstön koulutus ja valmiudet tunnistaa ilmiö ovat keskeisiä.

Mitä pitäisi tehdä Länsi-Uudellamaalla?

  • Lisätään opiskeluhuollon resursseja, koulupsykologit ja kuraattorit ovat keskeisiä erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.
  • Kehitetään ohjelmia tyttöjen mielenterveyden tueksi, kuten vertaistukiryhmiä ja matalan kynnyksen terapiaa.
  • Vahvistetaan seksuaalisen häirinnän ehkäisyä ja raportointia, pakollista opetusta, tukipalveluiden näkyvyyttä ja verkkoympäristöön ulottuvia keinoja.
  • Vähennetään yksinäisyyttä luomalla tiloja ja toimintaa, jossa nuoret voivat kohdata toisiaan turvallisesti ja osallistua.
  • Seurataan koulupoissaoloja järjestelmällisesti ja puututaan ajoissa.

Kouluterveyskysely 2025 antaa meille arvokasta tietoa, mutta samalla se haastaa katsomaan pintaa syvemmälle. Seksuaalisen häirinnän tilastollinen väheneminen ei vielä tarkoita, että ongelma olisi ratkeamassa. Meillä tulee olla rohkeutta kysyä vaikeita kysymyksiä ja varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön.

Nuorten ääni kuuluu

– ja sitä kannattaa kuunnella

Sain viime viikolla kunniatehtävän olla mukana Lohjan nuorisovaltuuston järjestämässä vaikuttajapäivän paneelikeskustelussa. Tilaisuus oli suunnattu kaikille lohjalaisille yhdeksäsluokkalaisille ja nuorisovaltuusto järjesti tapahtuman jo toista kertaa. Oli hienoa nähdä, miten aktiivisesti nuoret ottivat osaa ja millaisia teräviä, ajankohtaisia kysymyksiä me panelistit saimme.

Kysymyksissä ei säästelty. Meiltä kysyttiin muun muassa, mitkä ovat Lohjan mahdollisuudet ja uhat, miksi nuorisovaltuustolla ei ole suoraa aloiteoikeutta, mitä mieltä olemme Länsiradasta ja millaisia elämänohjeita haluaisimme antaa nuorille.

Nuorisovaltuuston aloiteoikeuteen vielä matkaa jäljellä

Yksi keskustelunaiheista oli nuorisovaltuuston oikeus tehdä suoraan valtuustoaloitteita. Itse tuen lämpimästi tätä mahdollisuutta ja niin tukivat lähes kaikki panelistitkin. On tärkeää, että nuorten ääni ei vain kuulu sivulauseissa, vaan että heillä on todellinen vaikutusmahdollisuus päätöksenteossa.

Olen ollut mukana hallintosääntötyöryhmässä tällä valtuustokaudella, kun päätettiin nuorisovaltuuston oikeudesta olla läsnä kaupunginvaltuuston kokouksissa ja saada siellä puheoikeus. Voin sanoa, että vaikka asia on nyt itsestäänselvyys, silloin se ei ollut helppo päätös. Keskustelu oli yllättävän vaikea ja vastustustakin löytyi. Silti se vietiin läpi ja näkisin, että nuorisovaltuuston läsnäolo valtuustosalissa on osoittanut, miksi se oli tärkeä ja oikea ratkaisu.

Uskon, että myös aloiteoikeuden myöntämisestä tullaan käymään tiukkoja keskusteluja. On silti hyvä muistaa, että esimerkiksi Lohjan varttivaltuustolla tällainen oikeus jo on. Miksi ei siis nuorisovaltuustollakin?

Mahdollisuuksia hyvinvointialueuudistuksessa

Kun keskustelimme Lohjan mahdollisuuksista ja uhista, nostin esiin saman teeman, joka puhuttaa laajasti koko Suomessa: hyvinvointialueuudistuksen. Näen tässä ennen kaikkea mahdollisuuksia, vaikka toki myös haasteita on.

Lohja on jo ottanut tärkeitä askelia hyvinvointialueen vastuista huolehtimisessa. Esimerkiksi Ankkuritoiminta on ollut alueellamme tehokasta ja vaikuttavaa, kiitos moniammatillisen yhteistyön, jossa sosiaalityöntekijät ovat olleet mukana täysipainoisesti. Nyt, kun hyvinvointialue on vetäytynyt tästä roolista ja sosiaalityöntekijät tekevät Ankkurityötä muun työnsä ohessa, vaikuttavuus vaarantuu. Kaupunki on ottanut tosissaan vastuuta hyvinvoinnin edistämisessä, joka on kunnan ydintehtävä.

On ollut ilahduttavaa kuulla, että sekä oma aloitteeni Lohjalla että Vihdin valtuutettu Heidi Nordmanin vastaava aloite Vihdissä ovat toimineet pohjana keskusteluille siitä, miten kaupungit voisivat vahvistaa Ankkuritoimintaa omalla panoksellaan. Yhtenä keinona on pohdittu nuorisotyöntekijäresurssien lisäämistä. Se ei korvaa sosiaalityön osaamista, mutta voi merkittävästi tukea nuoria ja vahvistaa Ankkuritoiminnan vaikuttavuutta.

Länsirata – kyse ei ole vain raiteista

Länsirata-hankkeesta keskusteltaessa nostin esiin sen, että olen tutustunut useisiin koteihin ja perheisiin, joihin ratahankkeen linjaukset vaikuttavat konkreettisesti. Monelle kyse ei ole vain infrasta tai tulevaisuuden liikenneyhteyksistä, vaan kodista, joka on vaarassa jäädä radan alle.

Keskusteluja on tärkeää käydä sekä suurista linjoista että siitä, miten päätökset vaikuttavat yksittäisten ihmisten elämään. Tärkeintä on, että ketään ei unohdeta.

Elämänohje nuorille: mokat kuuluvat elämään

Yksi paneelin kysymyksistä oli, mitä elämänohjeita antaisimme nuorille. Oma vastaukseni oli tämä: kaikki mokaavat. Joskus jokin valinta ei tunnukaan omalta. Opiskelupaikka ei olekaan se oikea, tai suunta muuttuu. Se ei haittaa. Aina voi vaihtaa suuntaa, ja sinulla on oikeus etsiä omaa polkuasi.

Tärkeintä on olla oma itsensä. Sä saat olla sä.

Somessa tärkeistä asioista

Ensimmäinen meille esitetty kysymys oli kepeä, mutta herätti myös ajatuksia: Jos olisit somevaikuttaja, millaisia videoita tekisit? Vastasin, että tekisin (ja olen jo tehnytkin) videoita, joissa puhun itsemääräämisoikeudesta, omista rajoista, seurusteluväkivallasta ja lähisuhdeväkivallasta. Kertoisin siitä, mikä on ok ja mikä ei, koska nämä ovat asioita, joista pitää puhua avoimesti.

Kiitos Lohjan nuorisovaltuustolle hienosti järjestetystä tapahtumasta ja kaikille nuorille, jotka olivat mukana. Teillä on sanottavaa – ja teidän ääntänne kannattaa kuunnella.

Kuka olen?
Olen Lotta Paakkunainen: vaikuttaja ja ammattilainen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kentältä. Työskentelen yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja turvallisten kasvuympäristöjen puolesta niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla. Olen myös aluevaltuutettu kaudella 2025-2029. Kirjoitan ajankohtaisista asioista blogissani ja teen töitä sen eteen, että jokainen nuori voisi tuntea olevansa arvokas ja turvassa juuri sellaisena kuin on.