Suomalainen hyvinvointivaltio rakentuu ajatukselle, että vaikeissa elämäntilanteissa yhteiskunta kantaa vastuuta. Työttömälle maksetaan työttömyysturvaa, sairastunut saa sairauspäivärahaa ja eläkeläinen toimeentulonsa eläkkeenä. Yksi ryhmä kuitenkin poikkeaa tästä logiikasta ja se on opiskelijat.
Kannustamme nuoria kouluttautumaan, hankkimaan osaamista ja rakentamaan Suomen tulevaisuutta. Samalla olemme rakentaneet järjestelmän, jossa opiskelijan toimeentulo perustuu merkittävältä osin velkaan.
Kelan mukaan korkeakouluopiskelijan opintotuki muodostuu opintorahasta, asumisen tuesta sekä opintolainasta. Jo tämä kertoo paljon siitä, miten järjestelmä toimii. Opintolaina ei ole enää ylimääräinen mahdollisuus tai vararahasto, vaan käytännössä olennainen osa opiskelijan toimeentuloa. Lainaan saa Kelan valtiontakauksen, mutta raha tulee pankista ja se maksetaan takaisin korkoineen.
Koulutusta pidetään investointina tulevaisuuteen ja koulutuksesta hyötyy paljon muutakin kuin yksittäinen opiskelija. Jokainen valmistunut sairaanhoitaja, opettaja, insinööri, lääkäri tai ohjelmistokehittäjä kasvattaa Suomen osaamispääomaa, verotuloja ja kilpailukykyä. Silti juuri tätä investointia tekevä ihminen joutuu usein velkaantumaan jo ennen ensimmäistä vakituista työpaikkaansa.
Ylen tuoreessa jutussa 24-vuotias insinööriksi valmistunut Emilia Heinonen kertoo katuvansa opintolainansa ottamista. Hän valmistui vuonna 2024, mutta joutui lähettämään yli sata työhakemusta ja oli pitkään työttömänä ennen työllistymistään. Samalla opintolainan korot juoksivat. Heinonen kuvaa velkaa taakaksi, joka vaikuttaa myös tulevaisuuden suunnitelmiin, kuten asunnon hankintaan ja perheen perustamiseen.
Heinosen kokemus ei ole yksittäistapaus. Ylen mukaan opiskelijoiden keskimääräinen opintolaina on yli kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja Kelan maksamien korkoavustusten määrä on kasvanut voimakkaasti korkojen nousun myötä. Viime vuonna Kela maksoi opintolainojen korkoavustuksia ennätysmäärän, yli 8,6 miljoonaa euroa.
Korkeakouluopintoja pidetään päätoimisena opiskeluna ja samalla opintotukeen liittyy opintojen etenemisen seuranta ja tulorajat. Käytännössä opiskelijan on tasapainoiltava opintojen, työnteon ja toimeentulon välillä. Jos työ vie liikaa aikaa, opinnot voivat viivästyä. Jos töitä ei löydy, vaihtoehdoksi jää usein laina.
Tilannetta tekee ristiriitaisemmaksi se, että korkeakouluopiskelijoilta peritään myös pakollinen terveydenhoitomaksu riippumatta siitä, käyttävätkö he YTHS:n palveluja vai eivät. Maksu on lakisääteinen ja opiskelijan omalla vastuulla on huolehtia sen maksamisesta.
Nykyjärjestelmän puolustajat muistuttavat aiheellisesti opintolainahyvityksestä. Jos opiskelija valmistuu tavoiteajassa, Kela maksaa osan lainasta pois. Se on hyvä kannustin, mutta ei muuta perusasetelmaa, eli sitä, että velka täytyy ottaa ensin. Taloudellinen riski jää opiskelijalle, vaikka koulutuksen hyödyt jakautuvat koko yhteiskunnalle.
Ongelma ei ole siinä, että opintolaina olisi olemassa. Monelle se on hyödyllinen ja toimiva väline. Ongelma on siinä, että siitä on tullut yhä useammalle välttämättömyys. Kun opintoraha, asumisen tuki ja muut tukimuodot eivät riitä kattamaan elämisen kustannuksia, velasta tulee käytännössä pakollinen osa opiskelua. Myös Kelan asiantuntijat ovat todenneet, että pelkkä opintoraha ja asumisen tuki eivät monissa tilanteissa riitä arjen kulujen kattamiseen.
Opiskelijoiden taloudellinen tilanne ei kuitenkaan vaikeudu vain lukuvuoden aikana. Erityisen ongelmallinen on kesä. Vuokra ei katkea kesälomaksi, mutta opiskelijan toimeentulo katkeaa tai heikkenee monella juuri silloin, kun opinnot ovat tauolla. Käytännössä monet opiskelijat ovat kesäkuukausina täysin riippuvaisia kesätöiden saamisesta.
Ongelma on, että työpaikkoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Moni opiskelija lähettää useita hakemuksia ilman tulosta ja samaan aikaan vuokra, ruoka, sähkölaskut ja muut pakolliset menot on maksettava. Tällaisessa tilanteessa vaihtoehdoiksi jäävät usein velka, vanhempien taloudellinen tuki tai arjesta tinkiminen.
Julkisessa keskustelussa oletetaan liian helposti, että perhe auttaa tarvittaessa. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta maksaa aikuisen lapsensa vuokraa tai muita elinkustannuksia kuukausien ajan. Monissa perheissä talous on jo valmiiksi tiukilla. Opiskelijan toimeentulo ei voi rakentua oletukselle, että perhe paikkaa järjestelmän aukot.
Tämä johtaa väistämättä eriarvoisuuteen opiskelijoiden välillä. Ne, joiden perheellä on varaa auttaa, voivat keskittyä opintoihinsa huomattavasti turvallisemmin. Ne, joilla tällaista turvaverkkoa ei ole, joutuvat kantamaan suuremman taloudellisen riskin. Pahimmillaan jatkuva epävarmuus toimeentulosta johtaa siihen, että opiskelija harkitsee opintojen keskeyttämistä, ei siksi että motivaatio puuttuisi, vaan siksi ettei opiskeluun yksinkertaisesti ole varaa.
Tämä on yhteiskunnallisesti nurinkurista, sillä samaan aikaan kun Suomi tarvitsee korkeasti koulutettuja osaajia ja kannustaa nuoria opiskelemaan, osa opiskelijoista joutuu pohtimaan, voiko tutkinnon suorittamista jatkaa taloudellisista syistä. Koulutuksen pitäisi olla tie eteenpäin, ei taloudellinen riski, jonka kantaminen riippuu perheen pankkitilin saldosta.
Keskustelussa opiskelijoiden toimeentulosta unohtuu usein yksi perustavanlaatuinen kysymys: haluammeko todella yhteiskunnan, jossa korkeakoulutus on käytännössä helpoiten saavutettavissa niille, joiden perheillä on varaa tukea heitä?
Nykyinen järjestelmä nojaa monessa tilanteessa hiljaiseen oletukseen, että opiskelija saa tarvittaessa apua kotoa. Kun tuet eivät riitä kattamaan elinkustannuksia, katse kääntyy vanhempiin. Mutta kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta maksaa vuokria, ruokakuluja tai muita arjen menoja opiskelijan puolesta.
Koulutuksen pitäisi olla Suomessa mahdollisuus jokaiselle lahjakkaalle ja motivoituneelle nuorelle riippumatta vanhempien tulotasosta. Jos opiskelijan mahdollisuus suorittaa tutkinto on riippuvainen perheen taloudellisesta asemasta, emme enää toteuta koulutuksellista tasa-arvoa niin hyvin kuin mielellämme uskomme.
Siksi kysymys ei ole vain opiskelijoiden toimeentulosta. Kysymys on siitä, millaista Suomea haluamme rakentaa. Haluammeko yhteiskunnan, jossa korkeakouluopinnot ovat aidosti kaikkien saavutettavissa, vai sellaisen, jossa taloudellinen tausta määrittää yhä enemmän sitä, kenellä on mahdollisuus opiskella ja valmistua?
Ratkaisuja kyllä on. Opintorahaa voitaisiin korottaa, asumisen tukea vahvistaa, tulorajoja joustavoittaa ja opintolainan roolia pienentää opiskelijan toimeentulossa. Myös opiskelijoiden pakollisia maksuja voitaisiin tarkastella kriittisesti, ja opintolainan korkoriskiä voitaisiin jakaa nykyistä enemmän yhteiskunnan kannettavaksi. Kyse ei siis ole siitä, etteikö vaihtoehtoja olisi olemassa. Kyse on poliittisista valinnoista.
Keskustelussa opiskelijoiden toimeentulosta unohtuu usein yksi perustavanlaatuinen kysymys: haluammeko todella yhteiskunnan, jossa koulutusmahdollisuudet riippuvat yhä enemmän perheen varallisuudesta?
Tämä ei koske ainoastaan korkeakouluopiskelijoita. Kyse on myös ammattiin opiskelevista nuorista ja kaikista niistä täysi-ikäisistä opiskelijoista, jotka eivät enää kuulu oppivelvollisuuden piiriin. Heidänkin on maksettava vuokransa, ruokansa, liikkumisensa ja muut arjen kulunsa samalla tavoin kuin muidenkin.
Nykyinen järjestelmä nojaa monessa tilanteessa hiljaiseen oletukseen, että opiskelija saa tarvittaessa apua kotoa. Kun tuet eivät riitä kattamaan elinkustannuksia ja kesätyöpaikkoja ei löydy, katse kääntyy vanhempiin. Mutta kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta maksaa vuokria, ruokakuluja tai muita arjen menoja opiskelijan puolesta.
Tämä luo eriarvoisuutta opiskelijoiden välille. Toisen turvana ovat vanhempien säästöt, toinen joutuu ottamaan lisää lainaa tai tekemään töitä opintojen kustannuksella. Kolmas saattaa joutua pohtimaan opintojen keskeyttämistä, koska rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
Yhteiskuntamme tarvitsee ammattitaitoisia ihmisiä kaikilta koulutusasteilta. Tarvitsemme lähihoitajia, sähköasentajia, rakennusalan ammattilaisia, kokkeja, merkonomeja, sairaanhoitajia, opettajia, insinöörejä ja lääkäreitä. Suomen tulevaisuus ei rakennu vain korkeakouluissa eikä vain ammatillisissa oppilaitoksissa, vaan molemmissa.
Siksi koulutuksen saavutettavuus ei saa riippua opiskelijan tai hänen perheensä varallisuudesta. Jokaisella motivoituneella nuorella pitäisi olla mahdollisuus hankkia ammatti tai tutkinto ilman jatkuvaa pelkoa toimeentulosta.
Voimmeko todella hyväksyä sen, että koulutusmahdollisuudet jakautuvat varallisuuden mukaan ja että vain osalla nuorista on aidosti mahdollisuus opiskella, valmistua ja rakentaa tulevaisuuttaan?
Lähteet:
Emilia Heinonen, 24, katuu tuhansien eurojen opintolainaa | Talous | Yle
Opiskelijan tuet | Henkilöasiakkaat | Kela
Opiskelijan tuet – Korkeakouluopiskelijat
Opiskelijan tuet korkeakoulussa | Henkilöasiakkaat | Kela
Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu on 70,70 euroa vuonna 2026 – YTHS
Lotta Paakkunainen 