Ikkalan koulua ei vielä(kään) lakkauteta

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan 4.12.2019 kokouksessa käsiteltiin Ikkalan koulun tarveselvitystä ja päätösesityksenä oli koulun lakkauttaminen tarveselvityksen perusteella.

Esittelytekstissä aika erikoinen kohta, aivan kuin lautakunta olisi päättänyt, että koulu lakkautetaan, mutta valtuusto ja hallitus olisi ollut toista mieltä.
”Päätöksenteossa Ikkalan koulun tulevaisuudesta on linjattu viimeksi keväällä 2019 kaupungin talouden tasapainotusohjelman laadinnan yhteydessä. Koulun lakkauttaminen oli lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan säästölistalla, mutta toimenpide-esitys poistettiin kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyssä.”

Ikkalaa on oltu lakkauttamassa pelkästään tämän kauden aikana lukuisia kertoja ja viimeksi keväällä Kaupunginvaltuusto päätti 15.5.2019 kokouksessaan talouden tasapainottamisohjelmasta, jonka aikana Ikkalan koulun lakkautus nostettiin äänestettäväksi. Tuolloin päätettiin äänin 29-22, ettei koulua lakkauteta (äänestin koulun lakkautusta vastaan).

Olin valmistellut tähän kokoukseen vastaesityksen, mutta niin oli myös Anne-Mari Vainio vihreistä. Keskustelimme hänen kanssaan ja päätimme, että mennään hänen esityksellään. Vastaesityksemme oli saman sisältöiset, mutta Anne-Marin oli selkeämpi.

Lautakunta oli yksimielinen. Ikkalan koulun tarveselvitykseen palataan vasta, kun kaupunginhallituksen asettama koulukriteeristötyöryhmä on saanut esityksensä valmiiksi.

 Koulukriteeristötyöryhmä siis perustettiin Paula Nordströmin (vihr) vuosi sitten tekemästä aloitteesta koulutoiminnan järjestämisen periaatteista.

Paulan erittäin tarpeellinen aloite:

Aloite koulutoiminnan järjestämisen periaatteista

Olemme usealla valtuustokaudella keskustelleet ankarastikin siitä, millä kriteereillä koulu voidaan säilyttää tai lakkauttaa. Koulujen epävarma tilanne työllistää ja kuormittaa virkamiehiä ja luottamushenkilöitä ja aiheuttaa epävarmuutta koulujen henkilökunnassa ja oppilaissa.

Lohjan ja Nummi-Pusulan yhdistymissopimukseen kirjattiin seuraavaa:
”Minimikoulukokoperiaatetta (min. 30 oppilasta ja 2 opettajaa) noudatetaan siten, että mikäli oppilasmäärä on alle minimirajan kahtena perättäisenä lukuvuonna, koulun tulevaisuus otetaan päätöksenteossa käsittelyyn jo sopimuskaudella.”

Yhdistymissopimuksen siirtymäaika on päättynyt ja siihen kirjatut ehdot riittämättömät. Vihreän valtuustoryhmän mielestä on syytä laatia jokin kriteeristö koulujen suhteen.

Esitämme aloitteenamme, että kaupunginhallitus ryhtyy välittömiin toimiin em. kriteeristön aikaansaamiseksi perustamalla työryhmän, joka koostuu virkamiehistä, luottamushenkilöistä, LOKOVA:n ja aluetoimikuntien jäsenistä.

Kriteeristössä on oltava vertailukelpoiset mittarit ainakin koulun teknisestä ja toiminnallisesta kunnosta, oppilas- ja opettajamäärästä, kuljetuskustannuksista ja -ajoista, koulutien turvallisuudesta sekä tuntikehyksestä. Työryhmän kannattaa pohtia tuntikehyksen suhteen tarveperusteiseen tuntikehyslaskentaan siirtymistä. Työryhmän tulee ottaa huomioon myös oppilaiden yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeet.”

Kävin etukäteen useita keskusteluja Ikkalan koulusta, perheiden huolesta ja sain huomattavan määrän meilejä ja puheluja. Kiitos jokaisesta yhteydenotosta. Sain paljon mietittävää ja kävimme hyviä keskusteluja.

Ikkalasta viimeksi kirjoittamani: https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/09/26/ikkalan-koulun-tarveselvitys-lautakunnan-talousarvioesityksessa/

Ikkalan koulussa on kaksi opettajaa entisen kolmen lisäksi, kuten kaikissa muissakin lohjalaisissa pienissä kouluissa. Tämä ei siis johdu siitä, että nimenomaan Ikkalan koulun opettajamäärää olisi vähennetty, vaan siitä, että lautakunta teki päätöksen uudesta tuntikehyskaavasta ja tuntikehysleikkauksesta, joita minä vastustin. Yritin tuolloin vakuuttaa muita lautakunnan jäseniä siitä, että tämä uusi kaava on pienten koulujen surma. Jäin tuolloin aivan yksin. https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/08/06/tuntikehyksesta-sen-leikkauksesta-ja-laskutavasta/

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s