Olen mielummin ylisuojeleva kuin pahoillani jälkikäteen
Oilaantien ja Riikantien risteys
Olen tehnyt hakemuksen määräaikaiseeen koulukuljetukseen, sillä tietyöt eivät tule valmistumaan ajoissa koulun alkuun. Mielestäni lasten ei välttämättä ole turvallista kulkea tietyökoneiden keskellä kouluun ja kiertotietä käytettäessä koulumatka pitenee (meiltä 3,6 km, pitenee siis noin 900 m). Kiertotietä käytettäessä myös tien turvallisuus muuttuu, valtatie 110 on luokiteltu osittain vaaralliseksi 5 lk saakka.
Koululiitu luokitus kiertotielle. Tie osittain vaarallinen 5. luokkalaiselle asti. Kiertotien käyttö pidentää koulumatkaa noin 900 m.
Juttelin tietyömaasta vastaavan kanssa ja hän kertoi urakka-ajan heillä olevan suunnilleen syyskuun puoleenväliin saakka. Laitoin koulukuljetushakemuksen ajalle 9.8-28.9, varmuuden vuoksi kuun loppuun, sillä hyvin usein asiat eivät mene niinkuin on suunniteltu ja joskus tulee viivästyksiä. Kuten nyt jo on tullut, esim tien varrella olevia sähkötolppien poistoa on jouduttu odottamaan pari viikkoa.
Syy siihen, miksi olen näin myöhässä tämän asian kanssa on se, että kaupunki lupasi tien olevan valmis koulujen alkaessa. Luotin siihen. Halusin viimeiseen asti, että kyllä se siitä valmistuu, mutta tosiasiat on kohdattava. Torstaina tie ei ole valmis.
Tästä koululaisten pitäisi kävellä koulujen alettua. Kuvasta puuttuvat tietyökoneet
Lasten ei ole turvallista kävellä tietyömaan läpi, ei vaikka työntekijät kuinka varoisivat ja katsoisivat, ei lapsia voi laittaa kävelemään työmaan läpi.
Laitoin hakemuksestani myös sähköpostin logistiikkakeskukseen tiedoksi ja sain todella nopeasti vastauksen. Kiitos siitä.
Harmikseni vastaus ei ollut toivotunlainen. Korrekti ja kohtelias kyllä, mutta ei lupaava.
Kyytiä ei saa, koska kaikki tietävät milloin koulu alkaa ja koulun alkaessa oppilaiden pitää päästä turvallisesti kulkemaan jalan tai pyörällä kouluun. Urakoitsija on kaupungille näin luvannut. Tietyö on tarkoitus saada jo tällä viikolla pääosin valmiiksi ja tie avataan autoliikenteellekin jo 11.8. Lopullisesti urakka on valmis 31.8. mennessä.
Pidän tästä tiukasta asenteesta tilanteessa. Jos urakoitsija on kaupungin kanssa keskustellut aiheesta ja sopinut, että lapset pääsevät turvallisesti, niin siitä on pidettävä kiinni. Se, mikä haittaa tässä kohtaa on lasten joutuminen väliin.
Harmi vaan, että mä olen epäluuloinen ja ylisuojeleva ihminen. Lasten turvallisuuden ollessa kyseessä olen mielummin ylivarovainen kuin pahoillani jälkikäteen.
Äiti ja aktiivi Lohjalla. Sitkeä, sinnikäs ja erään ystävän sanoin "peloton oikeuksien puolustaja". Viiden äiti, kolmen äitipuoli ja yhden vaimo. Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen, kaupunginhallituksen edustaja vanhusneuvostossa, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ohjausryhmän jäsen ja Kallion Yhteiskoulun Ystävät ry:n hallituksen ja Kallion lukion johtokunnan varajäsen, Nummen yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja. Keskustan puoluevaltuuston jäsen. Lohjan keskustan valtuustoryhmän sihteeri. Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Keskustan Nummen py:n sihteeri. Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläs. Töissä sosiaalipedagoginen asiantuntija.
Näytä kaikki Lotta Paakkunainen kirjoitukset