Vierailimme lasten kanssa Kansallismuseossa. Tällä kertaa syynä oli äidin itsekäs toive nähdä Nick Brandtin valokuvanäyttely ”Inherit the dust”, mutta se ei haitannut lastenkaan menoa.


Kuvat olivat juuri niin seisauttavia ja ajatuksia herättäviä kuin olin odottanutkin, mutta sitä en odottanut, että lapset myös pysähtyivät niiden äärellä ja keskustelimme kuvista ja sain jälleen uusia näkökulmia, opin paljon jälleen lapsistani ja heidän viisaudestaan.

Nick Brandtin valokuvanäyttely on 1.9.2019 saakka Kansallismuseossa, suosittelen lämpimästi.

Kansallismuseossakin on lapset huomioitu erityisen hyvin ja meillä menikin lähes koko päivä kohteessa, emmekä edes ehtineet nähdä kaikkea.
Vintti-kerroksessa on lapsille aivan oma maailmansa, jossa osa vanhemmista istuivat tyynyillä ja lukivat, rentoutuivat, kuuntelivat musiikkia ja lapset saivat kokea, tutkia ja kokeilla aivan itse.




Kun oli Vintissä saanut purettua energiaa ja leikittyä, siirryimme takaisin alakertaan ja kiersimme lisää.




Kansallismuseossa on paljon nähtävää ja koettavaa, henkilökunta on ystävällistä ja auttaa mielellään ja upeita näyttelyjä vielä tulossa, esimerkiksi ”Maailma, jota ei ollut” (18.10.2019-15.3.2020) ja Meeri Koutaniemen, Lea Pakkasen ja Santeri Pakkasen näyttely ”Inkeriläiset-unohdetut suomalaiset” (24.1.-19.4.2020) Niitä odotellessa!