Kansallismuseo on lastenkin museo

Vierailimme lasten kanssa Kansallismuseossa. Tällä kertaa syynä oli äidin itsekäs toive nähdä Nick Brandtin valokuvanäyttely ”Inherit the dust”, mutta se ei haitannut lastenkaan menoa.

Nähtävää ja tutkittavaa heti ulko-ovella
Nick Brandtin valokuvanäyttely Kansallismuseossa 2019

Kuvat olivat juuri niin seisauttavia ja ajatuksia herättäviä kuin olin odottanutkin, mutta sitä en odottanut, että lapset myös pysähtyivät niiden äärellä ja keskustelimme kuvista ja sain jälleen uusia näkökulmia, opin paljon jälleen lapsistani ja heidän viisaudestaan.

Toki kesken näyttelyn kiinnostivat muutkin asiat, kuten kuinka penkin saa auki

Nick Brandtin valokuvanäyttely on 1.9.2019 saakka Kansallismuseossa, suosittelen lämpimästi.

Kansallismuseossakin on lapset huomioitu erityisen hyvin ja meillä menikin lähes koko päivä kohteessa, emmekä edes ehtineet nähdä kaikkea.

Vintti-kerroksessa on lapsille aivan oma maailmansa, jossa osa vanhemmista istuivat tyynyillä ja lukivat, rentoutuivat, kuuntelivat musiikkia ja lapset saivat kokea, tutkia ja kokeilla aivan itse.

Hirsi- ja tiilirakentamista

Kun oli Vintissä saanut purettua energiaa ja leikittyä, siirryimme takaisin alakertaan ja kiersimme lisää.

Virtuaalikierros keisarillisella vastaanotolla
Keisarin poissaollessa valtaistuin muistutti kansaa siitä, kuka hallitsee

Kansallismuseossa on paljon nähtävää ja koettavaa, henkilökunta on ystävällistä ja auttaa mielellään ja upeita näyttelyjä vielä tulossa, esimerkiksi ”Maailma, jota ei ollut” (18.10.2019-15.3.2020) ja Meeri Koutaniemen, Lea Pakkasen ja Santeri Pakkasen näyttely ”Inkeriläiset-unohdetut suomalaiset” (24.1.-19.4.2020) Niitä odotellessa!

Rehndahlissa saavat lapset ja eläimet olla vapaasti

Viime viikolla lupasin lapsille päivän, jolloin olen ihan koko päivän heidän kanssaan, ilman työ- tai luottamushenkilöasioita. Se päivä oli torstaina ja oi, mikä päivä olikaan!

Aamulla valittiin paikka, jossa kävisimme ja paikaksi valikoitui meille uusi Rehndahlin kotieläintila.

Ihana paikka käydä lasten kanssa! Eläimiä kävelee vapaana alueella, niitä saa paijata, syöttää ruoholla ja saa mennä aitauksiin. Toki on paikkoja, joihin ei saa mennä, mutta niistä onkin hyvät ja selkeät ohjeet.

Kanilinnakkeeseen sai mennä silittämään kaneja
Kanien kaupungintalossa oli ruuhkaa

Haltiapolku oli upea, kekseliäs ja hauska kokemus.

Polun varrelta löytyi paljon opasteita, ettei varmasti eksytty
Pieniä hippusia tietoa kylteistä..
…ja vähän kansantaruja
Kertomusta polun varrelta

Kotieläinpihalla tapasimme ihan hyvin läheltä äiti-tytär aasit, joilla juttua riitti. Ne liikkuvat toistensa näköetäisyydellä lähes kokoajan, mutta nyt oli toinen niistä päättänyt ahneuksissaa juosta työntekijän perään. Tai oikeastaan työntekijällä olleen leipä-ämpärin perään. Pian toinen huomasi, ettei enää nähnyt toista ja huuto kuului kaukaa. Ne huutelivat toisilleen ja juoksivat kohti.

Aasi keppariradalla
Falabelloja sai harjata

Kotieläinpihalla on myös falabelloja

Falabellainfoa

Kaiken kaikkiaan ihan mielettömän ihana paikka, henkilökunta oli todella ystävällistä, paikka oli kiinnostava ja innostava, sai kulkea vapaasti, niin lapset kuin eläimetkin. Lämmin suositus. Ainoa pieni miinus oli se, että kahvilassa ei ole kuin jäätelöä, pillimehua, limua ja kahvia sekä grillimakkaraa grillattavaksi. Omat eväät siis kannattaa ottaa ja niitä voi nauttia erittäin monessa paikassa, voi siis jopa grillata.

ei syljetty
Tulivat ihan iholle paijattavaksi
Yksi leikkipaikoista
Kissanpentujen kanssa lapset olisivat viihtyneet pidempäänkin
Keppareita

Kiitos Rehndahl, saatte meistä varmasti uudestaankin vierailijoita!

Ja illalla ehdimme vielä luonnollisesti uimaan.

Turku Airshow 2019

Yrittäjän perheessä koko perheen yhteinen aika ja yhteiset tekemiset ovat kiven alla ja harvinaista herkkua.

Oma mieheni ei yrittäjänä ole voinut pitää loma vuosiin, lomaa oli viimeksi parisen vuotta sitten, sekin tosin keuhkokuumeessa sairaslomalla. Toki nämä ovat niitä kuuluisia omia valintoja ja niiden kanssa eletään.

Kun sattuu tilaisuus, että voi viettää hetken lomaa, se tilaisuus pitää ottaa. Eilen käytimme tätä ja kävimme pikaminilomalla Turussa, AirShowssa.

https://www.airshowturku.fi/ Tapahtuman järjestää Turun Lentokerho Ry, Turun päälentonäytös on kesän ainoa lentonäytös. Tapahtumassa meille vetonaula olivat hävittäjät, varsinkin isää ja poikaa ne kiinnostivat.

Hävittäjiä Turku Airshow
Poika pääsi tutkimaan ohjaamoa

Tapahtumassa oli hyvin huomioitu tapahtumavieraat ja tapahtumassa oli hyvä juonto koko tapahtuman ajan.

Turku Airshow 2019
Turku Airshow 2019
Turku Airshow 2019
Turku Airshow 2019
Turku Airshow 2019
Turku Airshow 2019

Tapahtumassa pääsi myös itse osallistumaan.

Virtuaalista lentokoneen kokoamista ja lennätystä
Virtuaalista lentokoneen kokoamista ja lennätystä

Aika oli lyhyt, mutta se oli oikein mukava irtiotto ja parasta oli se, että isi oli perheen mukana, osallistumassa, eli lähes koko perhe oli kasassa (teini oli nukkumassa).

Miinukset:

  • lippujen hinnat suhteellisen kovat
  • markkinatapahtumien hinnat myytävillä tuotteilla

Plussat

  • hyvin järjestetty
  • paljon pysäköintitilaa
  • hyvät opasteet
  • jaettiin korvatulppia
  • paljon nähtävää ja koettavaa

Kesän museokierros pääsi alkuun!

Kesä ja museokierrokset!

Otimme varaslähdön kesän museokierrokseen ja kävimme jo ensimmäisellä vierailulla. WeeGee-näyttelykeskus on upea kokonaisuus, jossa viihdymme lasten kanssa erittäin hyvin. Keskuksessa on upeita, erilaisia näyttelyjä ja parasta luonnollisesti on se, että hyvin moneen teokseen saa ”astua sisään”, tuntea, kokea ja koskea. Emma-museosta voit lukea lisää täältä https://emmamuseum.fi/ ja tutustua nykyisiin näyttelyihin.

Lapset halusivat jotain kivaa tekemistä kanssani, sillä olin tehnyt paljon töitä ja olin luvannut viettää aikaa heidän kanssaan. Ennen lähtöä lapset kysyivät mitä tehtäisi. Ehdotin museoon lähtöä, johon lapset vastasivat epäröimättä JOOOO!

Lelumuseon henkilökunnalla ihana huumori ja ajantasainen Mörkö lätkäpelissä mukana
Futurossa piti tietenkin jälleen käydä!

Halusin käydä jo nyt Emmassa, sillä kesän aikana vaihtuu näyttelyt ja vielä ehti näkemään vuoden alusta olleet. Ja ne olivat sykähdyttäviä. Yksi niistä sellainen, johon olisi voinut tutustua ilman lapsia. Tosin saipahan taas jutun juurta ja hyviä keskusteluja. Ei ehkä olisi muuten tullut samalla tavalla puhuttua.

Kari Cavénin teos koskettaa joka kerta

#emmamuseum #emmamuseo #weegee

Lasten tiedettä ja kotieläinpihaa

TIedettä tekemässä Heurekassa
Tiedettä tekemässä Heurekassa

Kesäloma lasten kanssa on mennyt nopeammin kuin kuvittelinkaan. Olemme käyneet monessa museossa ja tapahtumassa,  uineet kotirannassa lukemattomia kertoja,  tavanneet ystäviä, nähneet ystäviä, joita ei ole pitkään aikaan nähty, mutta onneksi olemme ehtineet myös makaamaan sohvalla, lukemaan, katsomaan elokuvia tai muuten vaan köllötelty.  Loman alkuun pelkäsin, että tylsää tulee. Ei tullut, ei. Vielä pitäisi päästä käymään monessa paikassa, mutta osa ehkä jää ensi lomalle.

Viimeisimpänä vierailuna meillä on ollut Lasten tiedekeskus Heureka, jossa oivaltamisen iloa ja mielikuvistusta juhlistetaan erilaisilla näyttelyillä ja niitä onkin tehty monen eri toimijan kanssa yhteistyössä.

 

Rottakoripallo oli monen muun upean kokemuksen lisäksi parasta, ainakin kahdeksan vuotiaan mielestä.

Suojaan!-Näyttely on toteutettu yhteistyössä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen kanssa. Tässä kuvassa tutkitaan rapua ja sen kuorta ja puolustautumiskeinoja. https://www.heureka.fi/nayttely/suojaan/

 

Kaikkein parasta on itse tekeminen ja osallistuminen. Näissä kuvissa päästiin tekemään itse tiedettä. Tutkittiin, mitä tapahtuu, kun yhdistetään eri aineita, lisätään vesi ja ilmapallo. Jännittävintä oli kuulemma odottaa, räjähtääkö pallo.

Päivä kului nopeasti ja jäi vielä tutkittavaa ja koettavaa. Pitää siis käydä uudestaan. Nuorimmaiselle jäi palava into ryhtyä ”tohtoriksi” ja tehdä kokeita.

Lasten tiedekeskus Heureka
Optisia harhoja tutkimassa

Hennolan kotieläintilalla Vihdissä pääsee ihastelemaan tilalla olevia eläimiä. Tämä on meidän perheelle jo tuttu paikka.

Eläinten määrä tuntui vähentyneen vuosien varrella, mutta silti paikka oli kiva vierailu paikka. Eläimet olivat ystävällisiä ja uteliaita, kulkivat perässä ja siitäkös riemu syntyi.

Ihana kesäloma jatkuu vielä viikon verran ja paikkoja ja kokemuksia ehtii vielä kerämään!

Ikävä pienellä

 

Piirtelimme katuliiduilla ja kirjoitimme samalla perheenjäsenten nimiä pihalaattoihin. Perheemme kahdeksan vuotias siirtyi vähän sivummalle, omalle laatalleen kirjoittamaan.

Kirjoitti siihen vaari.

Vaari katuliiduilla
Vaari katuliiduilla

 

Meillä ei vuosiin ole toiminut ovikello ja nyt on ostettu uusi. Siinä oli muutama soittoäänivaihtoehto. Poika sai valita. Valitsi saman soittoäänen, mikä mummilla ja vaarilla oli.

Pienellä on ikävä.