Lokova (Lohjan koulujen vanhemmat ry) järjesti helmikuussa 2015 tilaisuuden vanhemmille liittyen kaupungin tekemään kouluverkon selvitykseen ja he pyysivät minua pitämään puheen ja kertomaan kouluverkon vaikuttajaraadista. Tässä puheeni, jonka silloin pidin.
”Jokaisessa tilanteessa, niin uudessa kuin vanhassakin, keskustelu on aina hyvästä, yksi jos toinenkin osapuoli saattaa löytää uusia näkökulmia, lähestymistapoja. Ehkä jopa uusia, upeita ideoita.
Koulujen tilanteita käsitellessä tulee tunteille annettua usein liian paljon tilaa. Tilanteen tullessa eteen olisikin hyvä, jos pystyisi astumaan sivuun, tai ainakin muistaa nämä neljä asiaa, joita itse olen painottanut pidemmän aikaa, varsinkin viime syksyn ja tämän kevään aikana, nämä askeleet ovat auttaneet monessa muussakin yhteydessä.
Askel yksi on YHTEISTYÖ.
Kouluista, tai muista, esim. kyliä koskevista asioista tulee keskustella kunnan kanssa yhteistyössä.
Tämä on yhteinen asia. Yleensä nämä asiat koskevat jollakin tavalla koko kaupungin tulevaisuutta. Me emme voi katsoa vain vuoden päähän tai kymmenen vuoden päähän, vaan kauemmas. Tämä tehdään yhdessä kunnan ja vanhempien/kyläläisten kesken, yhteisymmärryksessä.
Toinen askel on FAKTAT.
”Musta tuntuu, että tämä on väärin” ”tämä numero näyttää hyvältä tuossa””tämä ei ole reilua”. Ei näin. Jokaiseen väittämään tulee pystyä esittämään kysymys – miksi? Jokaiseen MIKSI kysymykseen tulee voida esittää perusteet, todistetut faktat. HUHU ei ole fakta. Musta tuntuu ei ole fakta.
Kolmas askel on vaikeampi ottaa. MALTTI.
Kiivastuminen ja syyttely ei auta ketään. Se ei auta sinun kouluasi tai kylääso. Hengitetään syvään, mietitään, ainakin yritetään miettiä uudestaan ja jutellaan. Ota yhteyttä omaan kylä- tai vanhempainyhdistykseesi. Kaikki saavat varmasti osallistua ja tehdä. Ota yhteys minuun.
Neljäs askel on MYÖNTEISYYS.
Positiivisella otteella yleensä asiat liikkuvat paremmin ja sinua kuullaan paremmin. Myönteisyys tässäkin asiassa pitää verenpaineesi kurissa, alhaisempana. Positiivinen palaute on aina hyvästä. Jokaisesta asiasta voi löytää myönteisen, edes sen ihan pienen hitusen, joka voi kääntää kaiken.”