Paukut väärään paikkaan – ennustamaton ongelma

Järnefeltin rakenne- ja sisäilmatutkimuksen raportti on surullista luettavaa. Surulliseksi sen tekee se, että se herättää kummastusta ja hämmennystä. Näytteiden vähäisyys, tutkimus tuntui hieman kesken jätetyltä. Vielä surullisempaa on, että siitä on kymmenen kuukautta, kun tämä raportti julkaistiin. Nyt ollaan teettämässä uutta, ”kattavaa. Nyt tehdään kunnolla” no miksi ei heti tilattu kattavaa?

Kaikkein surullisinta on se, että lapset ovat edelleen siellä koulussa. Ja tulevat olemaan, kun me tutkimme, vertaamme kyniemme mittoja, puhumme ja olemme myönteisiä ja iloisia siitä, että Lohjan asenne on muuttunut parempaan. Ja puhumme vielä lisää.

Kaikki eivät oireile, mutta kaikki altistuvat.

”Sisäilman laatuun heikentävästi vaikuttavat tekijät suositellaan korjattavaksi systemaattisesti viimeistään ilman- vaihdon perusparantamistöiden yhteydessä (liittymätiiveydet, läpivientitiiveydet sekä avoimet villapinnat suositellaan poistettavaksi). H-osan vss-tilassa sijaitsevien luokkahuonetilojen lattioiden kosteusvauriot suositellaan korjaamaan kiireellisemmin.

Tutkimustulosten perusteella suosittelemme korjausten hankesuunnittelun käynnistämistä, jonka yhteydessä mietitään laajempina kokonaisuuksina myös mahdollisia muita korjaus / parannustarpeita rakennusten ja järjestelmien ikä huomioiden.”

KYSYMYKSIÄ:

Onko viime kevään raportissa olleita toimenpide-ehdotuksia toteutettu?

Vaikkakin korjaustoimenpiteet eivät yleensä ehdi ajoissa, jos oireet ovat jo alkaneet. Jos on tehty, mitä on tehty, kun on huomattu, että eipä auttanut ei. Ollaan palaveerattu. Ollaan seurattu tilannetta.

Valtuustoinfossa esitettiin, että (ja tämä on suora lainaus) JÄRNEFELTISSÄ ON ENNUSTAMATON SISÄILMAONGELMA.

Siis mitä? Ai nykyäänkään niitä ennustetaan? ja Btw, mikä yllätys (eikö sitä sanaa enää uskalleta käyttää sisäilmaongelmista?) tämä on? Ennustamaton? Eikö enää oikeasti keksitä oikeita ratkaisuja, yritetään hienostella asiaankuulumattomilla kuvaavilla sanoilla. ENNUSTAMATON?

Miten voidaan sanoa sisäilmaogelmasta ennustamaton?

Ulkoseinien lämmöneristeistä otettiin 14 materiaalinäytettä mikrobianalyysiin. Pääosa näytepisteistä kohdennettiin D-osalle, mikä on koettu ongelmallisimmaksi rakennuksenosaksi. Lisäksi A-B osalta tutkittiin kosteusteknisesti riskialtteimpia alueita, joissa aiemmin on ollut sokkeliosalla kosteusvaurioita. Tutkimuspisteistä neljä kohdennettiin vanhan osan sokkeliosuuksille.

Materiaalinäytteissä neljässä (4/14) ei ollut viitettä mikrobivaurioista.

Väännän rautalankaa: kymmenessä (10) siis oli.

Verrataanpa näytteiden määrää :

  • Mäntynummi 80 näytettä
  • Hyrsylä 11 näytettä
  • Tytyri 5 (myöhemmin toki otettiin enemmän, kun herättiin)

Tässä kohtaa herää pakostikin kysymys, mitä nämä Järnefeltin tutkimukset ovat maksaneet ja miksi niistä on maksettu?

Merkkisavukokeilla on todettu, että tilat ovat alipaineiset, jolloin alapohjassa ja ulkorakenteissa olevat mikrobit pääsevät rakennuksen sisäilmaan.

Mesofiilisiä bakteereja ja aktinobakteereja löytyi monesta näytteestä kohtalaisesti tai runsaasti. Cladosporiumia esiintyi runsaasti. Cladosporium on yleisin ulkohome Suomessa. Se voi alkaa kasvaa kosteusvaurioituneissa rakenteissa ja esiintyä myös sisätiloissa. Cladosporium on allergisoiva. Mahdollisia toksiinintuottajamikrobejakin löytyi: kosteusvauriorakennuksista otetuissa näytteissä ovat mm. Aspergillus sydowii ja streptomyces

Alapohjan suhteellinen kosteus oli huomattava

Järnefeltissä oli otettu ainoastaan 14 näytettä rakenteista ja raportista käy ilmi, että suurin osa havainnoista tuntui olevan aistinvaraisesti ja PINTAKOSTEUSMITTAREILLA tehtyä.

Koulussa on oireiltu vuosia ja kaupunki on tilannut tutkimuksen, josta suurin osa tehdään pintakosteusmittareilla? Veronmaksajana vaatisin reklamaatioita tutkimuksen tehneelle taholle.

Onko tehty reklamaatio? Ei, vaan mielummin teetetään uusi tutkimus ja annetaan lasten oireilla vielä lisää.

Kuulostaa TYTYRILTÄ: seurataan vielä vähän, ollaan hissukseen.

Järnefeltin tilanne on vakava. Ristin koululla on oireiltu vuosia. Tytyri kuulostaa jälleen tutulta.

Olemme oppineet, mutta olemmeko oppineet tarpeeksi ja tarpeeksi nopeasti?

Onko raportissa olleet toimenpide-ehdotukset aiheuttaneet toimenpiteitä? Tarveselvityksen mukaan on:

v. 2017 korjaustöille osoitettu 374 000 €:n määräraha, jolla on tehty sisäilmatutkimus, sisäilmakorjaustöitä D- ja H-siivissä, iv-järjestelmän saneeraussuunnittelua, poistumisvalojärjestelmän korjaustyöt. Määrärahat tulevat käytetyiksi.

”Tutkimustulosten perusteella sisäilman laatuun vaikuttaa erityisesti erilaiset korvaus – / vuotoilmareitit, joiden kautta voi sekoittua ilmaa ja mahdollisia epäpuhtauksia huonetiloihin päin (mm lattialiittymät, ikkunaliittymät, pilariliittymät, erilaiset läpiviennit). Sisäilman laatuun vaikuttavat haittatekijät suositellaan korjattavaksi kokonaisvaltaisesti ja kaikki toimenpiteet vaativat erillistä korjaussuunnittelua.”

Yhdyn erään sairastuneen lapsen isän sanoihin:

Haluaisin mielelläni kuulla Lohjan tavoitteita siitä, miten vuosien vähättelyn, pimittämisen, syyllistämisen ja vaikenemisen takia terveytensä menettäneiden ihmisten arkea halutaan tukea.

http://nummentie.blogspot.fi/2015/04/tytyri-jokainen-paiva-on-liikaa.html

Kappas, kaupunki totesi, että Järnefeltissä on ”ennustamaton sisäilmaongelma”

http://nummentie.blogspot.fi/2016/03/onko-jarnefeltin-koulu-seuraava.html

Vaikka suurena vaarana jälleen on, että minut leimataan paniikinlietsojaksi, kuten Tytyrin aikaan, tai että syytetään siitä, että en ole tarpeeksi myönteinen, niin olin aikeissa sanoa, että nyt pistetään paukkuja väärään kohteeseen, mutta toteankin, että paukut ovat loppu. Ne on jo laitettu vääriin paikkoihin vuosia.

Ja meidän lapsemme maksavat siitä kalliimman hinnan kuin me.

Ojamon ja Ristin koulujen ennustamattomia sisäilmaongelmia odotellessa.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s