Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi:
jos Saukkolaan rakennetaan uusi päiväkoti ja se rakennetaan yksityisen toimesta ja palvelu tuotetaan yksityisen toimesta, ei kaupungilla ole tarvetta rakentaa omaa toimintaa. Palvelu ostettaisi yksityiseltä. Nummi olisi ainoa palvelualue Lohjalla, jossa ei ole kunnan tuottamaa varhaiskasvatusta. Siis kokonainen alue yksityisellä hoidolla.
Olen keskustellut eräiden luottamushenkilöiden kanssa asiasta ja kävi ilmi, että he ovat sitä mieltä, että vaikka nyt yksityinen rakentaisi ja tarjoaisi päiväkotipalvelun alueella, voisi kaupunki tuottaa myös omaa myöhemmin, kun investointitilanne on parempi. On aika erikoista ajatella, että kunta voisi vielä rakentaa oman palvelun, jos yksityinen rakentaa palvelun 120 lapselle. On myös erikoista ajatella, että perhepäivähoitajia olisi vielä tämän jälkeen, päiväkodin ollessa näinkin iso tälle alueelle, vertailuksi Saukkolan päiväkodissa tällä hetkellä alle 60 lasta.
Tarveselvitys viedään kesäkuun valtuustoon, jossa päätetään, korjataanko nykyiset tilat vai rakennetaanko uusi päiväkoti.Mikäli päiväkoti korjataan, tapahtuu siirto väistötiloihin lokakuussa 2018. Jos valtuusto päättää, että Saukkolaan rakennetaan uusi päiväkoti, jatkuu päivähoito uuden päiväkodin valmistumiseen asti nykyisissä sisäilmaongelmaisissa tiloissa. Koska lokakuuhun on vielä paljon aikaa ja mahdollisen uuden päiväkodin valmistumisajankohta venynee vähintäänkin ensi vuoteen, todennäköisesti pidemmälle, me Saukkolan päiväkotia käyvien lasten vanhemmat ja huoltajat olemme erittäin huolissamme lastemme jatkuvasta altistumisesta epäterveelliselle sisäilmalle. Jotta altistuminen saataisiin mahdollisimman pian katkaistua, toivoisimme, että väistötilat saataisiin käyttöön nopealla aikataululla.
Väistötiloja ei ole. Ei lyhyemmäksi, eikä pidemmäksi aikaa. Vai onko?
Lautakunnan huhtikuun kokouksessa Saukkolan päiväkodin tarveselvityksestä käytiin pitkä ja välillä kiivastakin, mutta erittäin hyvää keskustelua. Saukkolan päiväkodissa on sisäilmaongelma ja kiinteistöstä on tarveselvityksen mukaan luovuttava. Sisäilmaraportin voi lukea täältä kokonaisuudessaan:
https://lohja.emmi.fi/l/c5bjnSnbfvx7
Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle,1. että Saukkolan päiväkodista luovutaan;2. että Nummen alueen uuden päiväkodin hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten että päiväkoti suunnitellaan ja toteutetaan Nummen monitoimijatalon alueelle ja hankkeelle haetaan poikkeamislupaa;3. että Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta valtuutetaan valmistelemaan Nummen alueen uuden päiväkodin toteuttaminen omana toimintana.
Kaupunginhallitus päätti äänin 9-4, että Saukkolan päiväkoti tullaan rakentamaan Mäntsälänmetsään yksityisen päiväkodin toimesta.
Kaupunginhallitus siis haluaa, että yksi palvelualue Lohjalla kokonaisuudessaan on ilman kunnallista (palvelua) varhaiskasvatusta, lukuunottamatta esikoulua.
Toki palvelu ostetaan yksityiseltä tuottajalalta, palvelusetelillä. Palveluseteli toimii siten, että asiakas(perhe) saa setelin kaupungilta, perhe maksaa sillä osan palveluntuottajan hinnasta ja palveluntuottaja laskuttaa loppusumman perheeltä. Säästö kaupungille tulee siis siitä, että palveluseteli on hinnoiteltu hyvin, eli sen arvo on suhteellisen pieni.
Tällä palvelujen kaventamisella ei lapsiperheitä houkutella alueelle. Edellisellä kaudella lautakunta on muuten päättänyt ostopalvelujen katosta, joka tällä päätöksellä nousee rajan yli ja jälleen pitää tehdä asiasta uusi päätös.