Kirjoitin mielipidekirjoituksen Länsi-Uusimaahan Nummelle jälleen haetusta uraanikaivosvarauksesta. Aika ajoin tämä esiintymä herättää toimijoissa kiinnostusta. Mielipidekirjoitukseni julkaistiin 6.9.2022 Länsi-Uusimaassa (https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/4990169).
Uraanikaivosvaraus Lohjalla
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain perusteella 24.8.2022 hyväksynyt alkuvuodesta 2022 perustetun kansainvälinen yrityksen varausilmoituksen. Yritystä Suomessa edustaa tilitoimisto. Alueella arvellaan aiemmin tehtyjen tutkimusten perusteella olevan mm. litiumia, tinaa, tantaalia, kuparia ja uraania.
Aika ajoin nousee kiinnostus Nummen esiintymään, 1990-luvulla Palmotussa olevaa uraaniesiintymää tutkittiin EU:n yhteistyöhankkeella, jota koordinoi Geologian tutkimuskeskus. Tämän jälkeen ranskalainen yritys haki valtausta, se hylättiin vuonna 2007.
Kaivoksissa käytetään paljon vettä, joka on pumpattava pois. Jos jotakin sattuu ja saastunut vesi leviää jätealtaista pintavesiin, Lohjan Nummelta on Karjaanjoen myötä yhteys Karjaan, Pohjan ja Tammisaaren kautta Itämerelle asti. Mahdollisen kaivoksen välittömään vaikutuspiiriin joutuvat luonnollisesti asukkaat, maanviljelijät ja mökkiläiset. Länsi-Uudellamaalla se voi pahimmillaan vaikuttaa ainakin sadantuhannen ihmisen elämään.
Arvioimani lukumäärä perustuu alueiden asukasmäärään, joita alueella on noin 75 000. Kaikki aiemmin mainitsemani alueet ovat myös mökkipaikkakuntia, Tilastokeskuksen mukaan mökkivaltaisempien kuntien top10:ssä. Eli mökkiläisiä yhteensä mahdollisesti on noin 22 000. Toki jos lasketaan vaikutusalueeksi vesien liikkuminen ja kuljettaminen, voi määrä kasvaa suuremmaksikin.
Työllisyyshyötyjä kaivoksen toiminnalla on, jos kaivos aloittaa toimintansa. Talvivaarahan oli huomattava työllistäjä ennen konkurssiaan. KTM:n mukaan Suomessa ei ole tarpeeksi suuria esiintymiä, jotta niitä kannattaisi louhia.
Tulee pohtia myös alueiden asukkaita. Pitkään alueella asuneet, elinkeinonsa maasta saavat ja heidän lapsensa. Miten mahdollinen kaivos vaikuttaa alueen elinvoimaan ja vetovoimaan? Alueen asukkaat, ne jotka elinkeinonsa siitä saavat, tai asuntovelalliset eivät voi muuttaa pois, mutta heidän lapsensa muuttavat ja todennäköisyys, että palaavat kaivoksen naapuriin, on häviävän pieni. Alueet autoituvat.
Kaivostoiminta vaikuttaa aina ympäristöön. Ympäristön vaikutusarvioinneissa huomioidaan uraanin ja sen hajoamistuotteiden keskeiset tavat levitä ympäristöön puhdistettujen prosessivesien ja mahdollisten vuotojen kautta vesistöön sekä ilman kautta joko kaasumaisena radonina tai pölyn mukana. Päästöjen seurauksena yhdisteitä voi päätyä niille altistuneiden kasvien ja eläinten kautta ravintoketjuun ja edelleen ihmisiin.
Kuinka arvotamme hyödyt ja haitat on tietenkin jokaisen meidän omassa arvomaailmassamme ja painotamme niissä usein eri asioita. Itse arvotan puhtaan ilman, veden ja puhtaan ruuan perusoikeuksina ja perusarvoina, joita haluan olevan vielä lapsillemme ja heidän lapsilleen.
Varaus ja kaivoksen mahdollisuus eivät ole imagovaltti paikkakunnalle ja sen olemassa oleville yritystoiminnoille.
Lotta Paakkunainen
Lohja
Valitusaikaa asiaan on 30.9 ja valittaminen maksaa 270 euroa. Valittaminen on jokaisen oikeus, mutta hinnoittelulla siitä tehdään harvemman oikeus.