On minullakin oikeus kokea onnea, iloa ja valoa. Totesi pääministeri tiedotustilaisuudessa Lahdessa.
Kyllä, meillä kaikilla on oikeus kokea onnea, iloa ja valoa yhteiskunnallisesta asemastamme, ammatistamme, siviilisäädystä tai muusta asemastamme huolimatta. Surullista ja huolestuttavaa on, jos sitä kutsuu onneksi, iloksi ja valoksi, mitä alkoholin avulla löytää. Raskaat vastuut kuulemma vaatii raskaat huvit. Raskas huvi vaan ei rentouta, eikä varsinkaan palauta. Kivaa se varmasti on, mutta rentouttavaa, palauttavaa tai onnea?
Olin jotenkin hämmentynyt pääministerin sanoista. Itse löydän onnea, valoa ja iloa perheeni, lasteni kanssa lomailusta, vapaa-ajan vietosta ja pienistä hetkistä heidän kanssaan. Toki jokainen meistä kaipaa toisinaan sitä omaa aikaa, mutta pääsääntöisesti se ilo, valo ja onni tulee lasten kanssa vietetyssä ajassa.
Pääministerimme vakuuttelut siitä, että hän on aina hoitanut työnsä, eikä ole ollut päivääkään poissa, tai että juo vain mietoja alkoholijuomia kuulostavat huolestuttavasti riippuvaisen puheilta. Nämä puheet ovat vanhoja, meille suomalaisille hyvin tuttuja puolustuspuheita, jotka me haluamme uskoa ja joita me itsekin toistamme, puolustaaksemme alkoholin käyttöä. Emme näe alkoholin juonnissa vikaa, emme näe riippuvuutta sairautena, emme halua nähdä kasvavaa riippuvuutta. Haluamme puolustaa alkoholin juontia. Olemmehan tottuneet siihen osana kulttuuriamme, myös ongelmien kieltäminen on hyvin syvällä kulttuurissamme.
Alkoholismia on monenlaista, riippuvuutta on monenlaista. Alkoholismi on myös periytyvää. Alkoholi on edelleen tabu.
Varsinkin, jos juojana on nuori, äiti, menestyvä ja pidetty nainen.
Työnantajalla on velvollisuus ohjata hoitoon. Onko Valtioneuvostolla ohjeistusta, jos olisi kyseessä riippuvuus?
Lotta Paakkunainen 