Olen saanut kunnallisessa päätöksenteossa tehdä töitä upeiden ihmisten kanssa. Uusien päättäjien, kokemattomien sekä konkareiden kanssa. Olen oppinut paljon ja opin kokoajan lisää.

Ihailen monia heistä, arvostan heidän tekemäänsä työtä ja heidän antamaansa panosta meidän kaikkien hyväksi.
Tapasin Inkeri Kankaan perusturvalautakunnan kokouksessa tammikuussa 2013, Nummi-Pusulan kunnan yhdistyessä Lohjan kaupunkiin. Yhdistymisen jälkeen Nummi-Pusulan edustajana istuin lautakunnan pöytään ummikkona ja innokkaana antamaan oman panokseni kehittyvän kaupunkini asukkaiden hyväksi. Inkeri oli heti työskentelyn alussa vahva ammattitaidossaan ja asiantuntemuksessaan. Hänellä oli vahva käsitys siitä, mihin suuntaan perusterveydenhuoltoa pitää kehittää. Hänen mielestään Lohjaa tulee kehittää asukkaiden tarpeiden mukaisesti ottaen huomioon taloudelliset, ympäristölliset ja kulttuurilliset vaikutukset. Inkeri sanoi aina, että ikääntyneet ovat tulevaisuuden voimavara. Heidän elämänkokemuksensa ja tietotaitonsa tulee hyödyntää kehitettäessä Lohjaa tulevaisuuden tarpeisiin.
Inkeri sanoi jo tuolloin, että omaishoidon sijaishoitopaikkoja tulee olla riittävästi. Niissä tulee olla toimintakykyä ja kuntoutumista tukeva hoito, jotta omaishoitajat voivat pitää lakisääteiset vapaansa.
Olen kiitollinen, että Inkeri on halunnut jakaa minulle tietotaitoaan ja asiantuntemustaan.
Inkeri on nyt hyvin ansaitulla eläkkeellä, lukuisten valtuustokausien jälkeen.