Viimeisiä päiviä kampanjoinnissa – vauhti tuntuu jo jaloissa

Presidentti Niinistö sanoi puheessaan eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä, ettei yksin, kaksin, tuskin kolmisinkaan muodosteta tarvittavaa, vahvaa hallitusta. Haluan lisätä tähän, että kukaan ei pärjää yksin, tai tee menestystään yksin.

Kampanjointi on hektistä, välillä raskasta, toisinaan yksinäistä, toisinaan yhdessä porukalla iloista tekemistä. Kampanjointi on myös taloudellisesti vaativaa. Pelkkä ehdokasmaksu voi olla hyvinkin korkea. Olen nyt tilanteessa, joka on minulle vaikea ja vieras. Olen siinä mielessä kai aivan tyypillinen suomalainen, että teen yksin, pärjään yksin, enkä pyydä apua. En. Kuulostaako tutulta?

Pystyisitkö sinä tukemaan pyrkiessäni meille töihin Eduskuntaan?

Kampanjaa voi tukea taloudellisesti:

Lotta Paakkunaisen vaalitili

FI90 5780 3820 2024 70

Ehdokkailla on hyvin erilaiset lähtökohdat kampanjan käymiseen ja tekemiseen. Toiset ovat lomalla työstään, toisilla on hurjia summia takanaan ja toisilla nimeä entuudestaan.

Itse en pysty ottamaan lomaa, jotta täysipäiväisesti voisi kampanjoida, vaan lyhyillä yöunilla mennään. Toisaalta se on hyvää treeniä eduskuntatyötä varten, jospa sinne asti pääsisi.

Kampanjoidessani joka tasolla olen täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella, silti olen oppinut hyvin paljon niin itsestäni kuin

Olen oppinut paljon kanssaehdokkailta, ihaillen kampanjointitaitoja, asiaosaamista ja jaksamista. Olen oppinut hyvin paljon myös toreilla ja tapahtumissa tapaamiltani ihmisiltä. Jokaisesta opista olen kiitollinen.

Olen kiitollinen kaikista viesteistä, kannustavista puheluista ja keskusteluista joita olen saanut nyt kampanjoinnin aikana.

Ehdin vielä kiertämäänkin, tule mukaan!

  • Perjantaina tupaillassa Hyvinkäällä
  • lauantaina vaalitorilla Lohjalla, Kirkkonummella sekä Espoossa

Lämmin kiitos sinulle, nähdään ja kohdataan!

Lotta

2 Comments

  1. Raija Orvokki Soramies sanoo:

    Sitkeä, jaksava, utelias, tiedonhaluinen, elämää päivittäin opiskeleva, tutkiva, sydämen sivistystä, maalaisjärkeä ja tunneälyä omaava rehellinen, synynnäinen, aidosti isommasta pienempään ihmisistä, nuorimmasta vanhimpaan ihmisistä välittävä politikko, äiti.
    Silmä näkee, korva kuulee, sydän tuntee ja kokee samanarvoisuuden lahjana.

    Tykkää

    1. ❤ ihania sanoja! Kiitos!

      Tykkää

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s