Annetaan perheiden unelmille tilaa

Sain tänään mieltä lämmittävän puhelun upealta ihmiseltä, jota arvostan erittäin paljon. Hän omien sanojensa mukaan inspiroitui soittamaan luettuaan haastatteluni Karkkilantienoosta (5.5.2020). Keskustelimme alueen kehittämisestä ja veteraaneistamme sekä heidän muistamisestaan veteraanienpäivänä.

Tästä haastattelusta on poikinut myös muutama viesti, jotka ovat myös olleet ihania ja uusia ideoita tuotu esille maaseutumme kehittämiseksi, kiitos niistä!

Juttelin viime viikolla Karkkilantienoon toimittajan kanssa alueemme mahdollisuuksista ja tällä kertaa nimenomaan siitä, että kaupunki myy alennusmyynnillä tontteja Nummen ja Pusulan alueella. Onko se hyvä tapa myydä, vai olisiko parempi tapa myydä tontteja hyvillä peruspalveluilla? No, sitä voimme pohtia. Keinoja voisi ehkä käyttää moniakin, mutta toisinaan joutuu käyttämään erilaisia, jos katse ei halua siirtyä tai taittua.

Kerroin, että kaupungilla kyllä tosissaan on yritetty markkinoida (kaupunkia), mutta siinä vaiheessa, kun luovuttiin maaseutukaupunki-statuksesta, menetettiin suuri markkinointivaltti. Lohja on kuitenkin nimenomaan maaseutukaupunki. Nummi-Pusulalla oli upea slogan ”tilaa unelmille”, jota pitäisi jalostaa ja ottaa käyttöön jälleen. Lohjan maaseudun vetovoima parantuisi ja kasvaisi, jos antaisimme lapsiperheille tilaa unelmoida. Täällä voidaan unelmoimisen lisäksi elää realistista elämää.

Toin esille myös sen, että citymaalaisuus on nouseva trendi, kuten nyt on jo jonkin aikaa puhuttu, mutta me emme osaa hyödyntää sitä. Lohjalla olisi nyt todella merkittävä tilaisuus napata tästä kiinni, sillä sijainti on just eikä melkein. Korona-ajan eristyksen tuoma huomio siitä, että etätöitä pystyy tekemään erittäin monella alalla ja joka päivä ei ole pakko kulkea fyysisesti työpaikalle. Tämä tuo meille mahdollisuuksia. Pystymme tarjoamaa väljän maaseudun asumista lähellä suuria työpaikka-alueita.

On paljon perheitä, jotka haluavat asua turvallisessa ympäristössä maaseudun rauhassa, peruspalvelut tulee olla toimivat Nummella ja Pusulassa. Arjen tulee olla sujuvaa. Jos voimme tarjota sujuvan arjen, vetovoima kasvaa ja ihmisiä muuttaa tänne asumaan.

Muuttohaluisista lapsiperheistä minun perheeni on hyvä esimerkki: Muutimme mieheni (yrittäjä) kanssa Nummelle juuri luonnon äärelle, siedettävän matkan päähän työpaikasta (tuolloin minulla oli n. 70 km suunta), hyvien peruspalvelujen äärelle. Muutimme lastemme vuoksi, täällä olisi turvallista kasvattaa lapsia. Peruspalvelut olivat toimivia ja suht lähellä. Oli terveysasema, neuvola, päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio. Nummen alueelta on Hyrsylän ja Koisjärven alakoulut lakkautettu, lukio lakkautettu, Nummen terveysasema lakkautettiin jo Nummi-Pusulan aikaan, mutta ei Pusulan terveysasemalle ole kuin 15 kilometriä (tosin julkisella liikenteellä ei oikein pääse). Nummen yhtenäiskoulu meillä vielä on ja neuvola. Työikäisinä maksamme veroja oman osuutemme, toki kulutamme palveluja ja nimenomaan lapsemme kuluttavat niitä. Mutta sitä varten kaupunki on. Tuottaakseen asukkailleen peruspalveluja.

Me tulimme tänne unelmiemme kanssa. Ihanalle tontille, remontoitavaan taloon, johon mahtui lisääkin lapsia. Tunsimme olevamme onnekkaita.

Meillä maaseutukaupunkina on upeita mahdollisuuksia, upeita alueita, ei sössitä nyt tätä.

Lautakunnan kokous etänä ja päätös varhaiskasvatuksen maksuista poikkeustilan aikana

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokous 1.4. oli käsittääkseni ensimmäinen kokous, jossa Lohjalla käytettiin hybridimahdollisuutta, eli oli mahdollisuus osallistua myös etänä. Vetovoimalautakunnassa olivat ensin testanneet ja harjoitelleet etäkokousta ja meidän lautakuntamme toteutti. Riskiryhmäläisenä käytin mielelläni tätä mahdollisuutta. Kokous onnistui hienosti, vaikka yhteyden laatu ei ollut tasainen ja toisinaan ääni pätki ja meni metalliseksi. Toisaalta jäin myös kaipaamaan kuitenkin sitä yhdessä kokoustamista, nimenomaan toisten näkemisen vuoksi. On tärkeää nähdä ilmeet ja eleet sekä vuorovaikutus kuitenkin on vaivattomampaa, kun olemme kaikki läsnä samassa tilassa.

kuva: Anne-Mari Vainio

Käsittelimme kokouksessa mm Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin palvelusisältöjen (tuotteet) ja enimmäisarvojen määräytymisen periaatteet 1.8.2020 alkaen, Yksityiset perhepäivähoitajat YPPH ry:n aloite yksityisen perhepäivähoidon palvelusetelin nostamiseksi sekä Varhaiskasvatuksen ja koulujen iltapäiväkerhojen asiakasmaksujen periminen Suomen hallituksen asettaman poikkeustilan aikana. Voit lukea koko esityslistan täältä: http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202020821

Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin palvelusisältöjen (tuotteet) ja enimmäisarvojen määräytymisen periaatteet 1.8.2020 alkaen

Tein vastaesityksen tähän pykälään, vaikka tiedän, että valtuustossa teimme talouden tasapainottamisen (15.5.2019) yhteydessä päätöksen enimmäisarvojen laskemisesta (äänestin vastaan). Tein esityksen, sillä koen, että enimmäisarvojen viiden prosentin alennus ja palvelupaikkojen määrä on mahdoton yhtälö. Tällä hetkelläkin yksityisten perhepäivähoitajien palvelu on kaupungille edullisempaa kuin kaupungin omana tuotantona. Olemme jo muutenkin tilanteessa, jossa toimijoita lopettaa, haluammeko antaa signaalin, jossa heikennämme heidän toimintaedellytyksiään? Varsinkin näinä korona-aikoina, jolloin meidän olisi tuettava aivan kaikkea yrittäjyyttä, vai rinnastetaanko yksityisiä perhepäivähoitajia tuettaviin yrittäjiin? Tässäkin tilanteessa me tarvitsemme perhepäivähoitajia.

Vastaesitykseni:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat palvelusetelien palvelusisällöt 1.8.2020 alkaen.
Enimmäisarvojen alennus – 5 % toteutusta lykätään 1.8.2021 asti vallitsevan poikkeustilan vuoksi

Esitykseni raukesi kannattamattomana.

Yksityiset perhepäivähoitajat YPPH ry:n aloite yksityisen perhepäivähoidon palvelusetelin nostamiseksi

Tähän kohtaan tein myös vastaesityksen. Kaupungin tavoite nostaa yksityisen palveluntuottajien osuutta 23 %:in ei todennäköisesti toteudu kattohinnan laskemisesta johtuen. Perhepäivähoitajat ovat muutenkin tällä hetkellä taloudellisessa ahdingossa, kuinka paljon heillä on töitä? Paljonko on lapsia kotihoidossa? Voidaanko yksityisiä perhepäivähoitajia sijoittaa, kuten kaupungin omia päivähoitajia. Jotta saamme palvelut jatkumaan, tulee meidän antaa toiminnalle edellytyksiä, ei heikennyksiä.

Vastaesitys:
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää:

  1. että Yksityiset perhepäivähoitajat YPPH ry:n esitys hyväksytään ja palvelusetelin suuruus pysyy ennallaan ja lasten läsnäoloseurantaa jatketaan
  2. merkitsee selvityksen aloitteeseen liittyen tiedoksi ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite on loppuunkäsitelty.

Vastaesitykseni raukesi kannattamattomana.

Varhaiskasvatuksen ja koulujen iltapäiväkerhojen asiakasmaksujen periminen Suomen hallituksen asettaman poikkeustilan aikana.

Olen saanut yhteydenottoja vanhemmilta aiheesta pian sen jälkeen, kun poikkeustila asetettiin. Lohjan varhaiskasvatuksen asiakasmaksutuotot ovat keskimäärin noin 200 000 euroa kuukaudessa. Hallituksen toimenpideohjelman tultua voimaan varhaiskasvatuksesta on ollut läsnä vain noin kolmasosa lapsista. Lasten määrä varhaiskasvatuksessa voi vaihdella poikkeustilan aikana.

Iltapäiväkerhojen maksutuotot ovat alkuvuonna 2019 olleet noin 43 000 euroa kuukaudessa. Poikkeustilan ensimmäisinä päivinä iltapäiväkerhoon on osallistunut vain noin 25 oppilasta 370 iltapäiväkerholaisesta. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa on tärkeää, että mahdollisimman moni lapsi hoidetaan kotona. Huoltajilta on tullut paljon tiedusteluja varhaiskasvatuksen ja iltapäiväkerhojen asiakasmaksujen perimisestä poikkeustilan aikana. Moni perhe on järjestänyt lasten hoidon kotona ja on mahdollista, että moni huoltaja on poissa töistä palkattomasti.

Lautakunnan käsittelyyn tuotiin esitys, että varhaiskasvatuksessa ei peritä asiakasmaksuja niiltä päiviltä, jolloin lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta ja että iltapäiväkerhon kuukausimaksua ei peritä kokonaisuudessaan niiltä, jotka eivät ole olleet läsnä kerhossa 18.3.2020 jälkeen, vaan kuukausimaksusta peritään 50 % maalis- ja huhtikuussa.

Päätimme yksimielisesti asiasta. Korona vaikuttaa meihin kaikkiin, kuntatalous tulee olemaan todella kurjassa jamassa tämän jälkeen ja aikana, mutta se ei parane sillä, että maksuja revittäisi kenenkään selkänahasta, lasten poissaollessa on hyvä hyvittää. Meidän kaikkien panosta tarvitaan ja tärkeää on, että mahdollisimman moni lapsi hoidetaan kotona. Pyrimme tukemaan perheitä.

Luottamustehtävissä

Maanantai alkoi omaishoidon neuvottelukunnan kokouksella, jossa toimin yllättäen puheenjohtajana varsinaisen ollessa estyneenä. Omaishoidon neuvottelukunnan kokouksiin on aina kevyt mennä, sillä ne ovat erittäin hyvin järjestettyjä ja puheenjohtaja on ollut säntillinen, silti keskustelulle on jäänyt hyvin tilaa.

Koen tämän neuvottelukunnan erittäin tärkeäksi ja jäsenyyteni neuvottelukunnassa kunniaksi. Opin joka kokous paljon.

Tällä kertaa keskustelimme mm omaishoidon tuen lakisääteisten vapaiden vaihtoehtoisesta käyttökokeilusta. Se on tuonut palvelun piiriin lukuisia omaishoitajia, jotka eivät aiemmin ole käyttäneet lainkaan vapaita. Vaikka prosessi on koettu hieman kömpelöksi, systeemi monimutkaiseksi, listaa palveluista ei ole, palveluntuottajalle on ollut hankalaa rekisteröityä tuottajaksi, toivotaan kuitenkin kokeilulle jatkoa.

Aiemmin omaishoidon neuvottelukunnasta kirjoittamaani: https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/09/30/omaishoidon-neuvottelukunnassa/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/03/11/sote-lautakunta-ei-ole-saanut-terveisia-omaishoidon-neuvottelukunnalta/

Iltapäivällä oli lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ohjausryhmän kokous. Kokoonnuimme ensimmäisen kerran ja loimme raamit sekä runkoa sille, mitä odotimme hyvinvointisuunnitelmasta. Keskustelimme pitkään kouluterveyskyselyjen sekä 4-vuotiaiden kyselyn tuloksista, päihdetilanteesta ja koulukiusaamistilanteesta sekä niiden vaikuttavuudesta. Lohjalla on erittäin huolestuttava tilanne nuorten päihteidenkäytössä. Valtakunnallisiin tilastoihin verrattuna Lohjalla varsinkin yläkouluikäisten päihteidenkäyttö on hieman yleisempää niin nuuskaamisen, humalajuomisen kuin kannabiksen käytönkin kohdalla.

Päivä päättyi illan valtuustoinfoon.

Ei joka päivä tällainen ole. Eikä jokaisella luottamushenkilöllä. Luottamushenkilöille annetaan erilaisia tehtäviä, tai pyydetään erilaisiin tehtäviin valtuuston tai lautakuntapaikan lisäksi. Olen kiitollinen minulle osoitetusta luottamuksesta ja pyrin joka päivä olemaan luottamuksen arvoinen.

Harjun koulun oppilaiden siirrosta kysely Lokova ry:ltä

Kaupunginvaltuusto on 17.5.2017 päättänyt hyväksyä Luksian koulutuskuntayhtymän ja Lohjan kaupungin välisen kiinteistöjen luovuttamisesta vaihtona. ”Kiinteistöjen vaihtokauppa mahdollistaa sekä Ojamon koulun että Luksian Toivonkadun suunnittelun pikaisen käynnistymisen. Harjun koulun luovutuskoulutuskuntayhtymälle tapahtuisi 2020-luvun alussa Laurentiustalon ja Ojamon koulun valmistuttua.”

Nyt olemme siinä tilanteessa, että Laurentiuskoulun ja Ojamoharjun yhtenäiskoulun rakennushankkeet valmistunevat vuoden 2020 lopulla ja Harjun koulukiinteistö luovutetaan Luksialle oppilaiden siirryttyä. Lohjan kaupungin suunnitelmissa on siirtää Harjun koulun oppilaat tammikuussa 2021 uusiin kouluihin. Tämä on viranhaltijapäätös.

Oppilaiden siirrosta ei ole tehty kuulemista, sosiaalisten vaikutusten arviointia tai muutakaan.

Ja koska kaupunki ei ole tuottanut ko kyselyjä tai tehnyt kuulemisia, Lokova ry päätti kysyä huoltajilta.

Lohjan koulujen vanhemmat Lokova ry pyytää Harjun oppilaiden huoltajia vastaamaan lyhyeen kyselyyn, jotta kuullaan perheitä asiassa.

Pyydämme huoltajia vastaamaan nopeaan kyselyymme, jossa selvitetään näkemystänne oppilaiden siirron ajankohdasta.

Kyselyyn vastataan nimettömänä ja tulosten analyysi luovutetaan palvelualuepäällikölle ja lasten, nuorten ja perheiden lautakunnalle.

https://forms.gle/a49yy1kVDtUToUou9

Kysely on avoin 7.2.2020-16.2.2020

Kiitos vastauksestasi!

HUOM! vaikka kysely on otsikoitu koskemaan vain Harjun koulun oppilaiden huoltajille, koskee asia myös osaa Järnefeltin ja Anttilan koulujen oppilaiden huoltajia. Toivomme vastauksia kaikilta, joita asia koskee.

Kyselyssä on myös kohta, jossa voi perustella vastaustaan ja nyt jo on ilmennyt erittäin hyviä näkökulmia, joita ei ole tuotu lainkaan esiin. Esimerkkinä se, että nykyisille kahdeksasluokkalaisille on luvattu, että voivat jatkaa nykyisessä koulussaan yläkoulun, tai se, että Lohjan kaupunki tarjoaa mahdollisuutta hakeutua urheiluluokille suorittamaan yläkoulun. Harjun koulu on yläkoulu, jossa on mahdollisuus koulun ohessa myös keskittyä omaan lajiin. Koulun valinnaisaineissa on mm lajivalmennus. Kuinka käy näille oppilaille, jotka ovat hakeutuneet tästä syystä Harjulle?

Haluaisin myös muistuttaa eräästä erittäin tärkeästä, terveydellisestä huomiosta: Koulurakennusten vastaanotto ei tarkoita niiden valmistumista. Perinteisesti jälkityöt vievät vuosia kunnes kaikki saadaan kuntoon. Nyt voisi oikeasti tehdä valmiiksi asti, tuulettaa kalusteista ja rakennusmateriaaleista kaikki voc-päästöt pois.

Nämä ja moni muu peruste tullaan viemään kaupungin viranhaltijoille, lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsenille sekä kaupunginhallitukselle tiedoksi.

Tällä hetkellä (tiistai 11.2.2020) kyselyyn vastanneista

vuoden 2021 tammikuun siirtoa vastustaa 86,7% vastaajista
85% vastaajista on elokuun, lukuvuoden alussa tapahtuvan siirron kannalla

Aiemmin Harjusta kirjoittamani

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2020/02/02/harjun-koulun-muutto-ja-nuorten-oikeus-ilmaista-mielipiteensa-ilman-leimaamista/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2020/01/31/vuoden-ensimmainen-lasten-nuorten-ja-perheiden-lautakunnan-kokous-29-1-2020/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/05/30/viikko-vilahti-kaupungintalolla/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2017/11/29/viranhaltijat-ottaneet-tosissaan-jarnefeltin-koulun-tilanteen/

Mikä ihmeen Lokova?
Lohjan koulujen vanhemmat LOKOVA ry on perustettu 11.3.2003. LOKOVAn jäseniä ovat lohjalaiset vanhempainyhdistykset. Lokova on Vanhempainliiton aluejärjestö.

Lokovan tehtävät ja toimintaperiaatteet:
Tärkein tehtävä on koululaisten hyvinvointi sekä kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen. Voit kysyä lisää lokovalohja@gmail.com

Lohjalle huomautus lastensuojelutoimien määräajoista

Länsi-Uusimaa uutisoi 2.2.2020 ”Lohjalle huomautus lastensuojelutoimien määräajoista” https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/837798-lohjalle-huomautus-lastensuojelutoimien-maaraajoista. Lasten, nuorten ja perheiden sekä sote-lautakunnat olivat saaneet asian tiedoksi aiemmin.

Niin. Lokakuussa tuotuani valtuustosalissa esiin, että Lohja on saanut huomautuksen AVIlta, oli vastaus ”Hyvinvointijohtaja Katri Kalske pitää Lotta Paakkunaisen (kesk.) keskiviikon valtuustossa esittämiä tietoja AVI:n (aluehallintovirasto) moitteista Lohjalle liioiteltuina.” Samassa haastattelussa esitykseni todettiin olevan vähän hassu. Ei naurattanut silloin, eikä naurata nyt. Haastattelun voit lukea täältä: https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/809159-katri-kalske-pitaa-valtuustossa-esitettyja-tietoja-avin-moitteista-lohjan Esitin tuolloin valtuustossa, että Lohjalla tulisi tarkistaa lastensuojelun rahoituksen tarpeellisuus, sillä lokakuussa hyvinvointijohtaja oli päättänyt siirtää lastensuojelun ostopalveluista syntymässä oleva 750 000 euron säästö työikäisten palvelualueelle. Ikääntyneiden palvelualua tarvitsee määrärahoja, kyllä, mutta niin tarvitsee myös lastensuojelu. Voit lukea silloisesta tilanteesta tästä: https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/10/09/esitin-valtuustossa-etta-lohjalla-tulee-tarkistaa-lastensuojelun-rahoituksen-tarpeellisuus/

”Lohjalla määräaikojen käsittelyssä on ollut viivytyksiä. Avin selvityksen perusteella lokakuun alun 2018 ja maaliskuun lopun 2019 välisenä aikana palvelutarpeen arvioinnin aloituksista 130 (12,6 %) on ylittänyt seitsemän arkipäivän määräajan. Palvelutarpeen arvioinnin valmistuminen on ylittänyt kolmen kuukauden määräajan 25 tapauksessa (16,7 %).”

Vuodelle 2020 on perustettu yksi uusi sosiaalityöntekijän virka, joka ei tosin ratkaise lastensuojelun kysynnän aiheuttamaa painetta. Yksi virka ei paljon lämmitä. Helpottaa hieman, mutta ennustan, ettei huomaustukset tähän jääneet.

Lokakuun valtuustokokouksen jälkeen kirjoittamani mielipidekirjoitus:

https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/809929-mielipide-lastensuojelun-ongelmien-vahattely-on-totta-lohjalla

Lastensuojelun keskusliiton 2018 julkaiseman kyselyn mukaan n. 80% on kokenut työssään riittämättömyyden tunnetta ja liiallisia työpaineita. Kuinka kuormittuneiden työntekijöiden työyhteisö voi? Kuinka heitä tuetaan? Miten se näkyy lapsiperhetyössä? Onko tarpeeksi asiantuntija-apua, tukipalveluja? Lohjan tukipalveluissa on esimies, tukihenkilöitä, perheterapeutti, perhetyöntekijöitä, psykiatrinen sairaanhoitaja ja puolikkaalla työajalla psykologi. Tällä ajalla psykologin pitäisi tehdä vaativimpien asiakkaiden avoperhekuntoutusta, katsoa läpi osastoille tulevat lapset, nuoret ja heidän perheidensä tilanne sekä tehdyt asiakassuunnitelmat. Asiakassuunnitelman tulee olla pohdittu, perustua asiantuntijuuteen ja perheen tilanteeseen moniammatillisesti. Toteutuuko tämä nyt?

Lohjalainen lastensuojelu tekee parhaansa, mutta se tarvitsee tukea ja resursseja, lasten vuoksi.

Harjun koulun muutto ja nuorten oikeus ilmaista mielipiteensä ilman leimaamista

En kirjoituksessani https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2020/01/31/vuoden-ensimmainen-lasten-nuorten-ja-perheiden-lautakunnan-kokous-29-1-2020/ vuoden ensimmäisestä lautakunnan kokouksesta kertonut Ojamoharjun, Ojamon, Laurentiuskoulun ja Harjun koulujen tilanteesta kuin päätöksessä ollut ”Ojamoharjun ja Lauretiuskoulun rehtorien virkojen perustamiset ja entisten virkojen lakkautukset” sillä ne otettiin pois listoilta. Tullevat seuraavaan kokoukseen lisätietojen kera. Tähän asiaan saimme liittymään ko koulujen yhdeksäsluokkalaisten siirron kesken lukuvuoden. Halusimme tuoda asian esille, sillä jos olisimme päättäneet päätösesityksen mukaan, olisi voinut olla vaarana, että yläkoululaiset siirretään kesken kevätlukukauden uusiin kouluihin, kuten aiemmissa asiakirjoissa on lausuttu. Lautakunnan esityslistalla luki ”Ojamon monitoimijatalo valmistuu joulukuussa 2020. Harjun ja Ojamon koulujen toimintakulttuurinen muutos yhtenäiskouluksi on suositeltavaa tehdä lukuvuoden alusta.” Oppilaiden siirto ei ole luottamushenkilöiden päätännässä, vaan se on operatiivinen asia, eli viranhaltijoiden päätös. Harjun koulu on luvattu luovuttaa Luksialle oppilaiden siirryttyä ja nyt näyttää siltä, että Laurentiuskoulu ja Ojamoharjun koulu valmistuvat vuoden 2020 lopussa. On ollut spekulaatioita ja väitteitäkin siitä, että oppilaiden siirto kesken kevätlukukauden toisi säästöjä. Sanon ”väitteitä säästöistä”, sillä minkäänlaisia laskelmia ei säästöistä ole. Siirrosta johtuvia kustannuksia ei ole mainittu millään tavalla, lukuunottamatta koulujen opettajien kannanottoa, jossa seikkaperäisesti eritellään eri kustannukset, joita pikaisesta muutosta syntyy. Meillä luottamushenkilöillä on viime käden vastuu punnita asioista kokonaisuutta, huomioida kustannukset, säästöt, lasten hyvinvointi ja arjen sujuvuus sekä ennen kaikkea kuntalaisten, tässä tapauksessa nuorten kuuleminen. Meillä on viime käden vastuu lasten koulun sujuvuudesta, meidän vastuu on tuottaa mahdollisuudet arjen sujuvuuteen ja koulun sujuvuus on yksi pääpilareista.

Harjun oppilaat ovat oppilaskunnan järjestämänä asettamassa mielenosoitusta koulunsa portailla 12.2. klo 10-12. Tämän oltua lehdessä on käyty ikävän sävyistä keskustelua nuorten käyttämistä vanhempien omiin tarkoitusperiin, arvovaltainen kaupunginhallituksen puheenjohtaja on kutsunut nuorten mielipiteen ilmaisua ”hörhöilyksi”. Olen tavattoman hämmentynyt ja pahoillani moisesta. Tässä linkki ko mielipidekirjoitukseen https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/837669-mielipide-lohjalaiskoulujen-muuttopuuhastelusta-aikaa-valmisteluihin-ollut-pari-vuotta Kirjoituksessa todetaan mm ”Nyt tässä Harjun tapauksessa on kyllä vaikea uskoa, että tuo lakkoajatus olisi lähtenyt ihan oma-aloitteisesti oppilaiden taholta. Minusta on valitettavaa, jos aikuiset käyttävät lapsia omien tarkoitusperiensä eteenpäin viemiseen. Miten muuten muuttoaikataulun kävisi, jos ilmenisikin ”sitkeä sisäilmaongelma”?”

Oma kokemukseni nuorista on se, että heillä on omat mielipiteet ja niihin vaikuttaminen, ainakaan omien vanhempien tai huoltajien toimesta, ei ole helppoa. Ulkoa vaikuttaminen on helpompaa. Ja sisäilmaongelmien vähättelyn lisääntyminen näkyy ikävästi myös ylläolevasta kirjoituksessa.

Uutinen nuorten mielenilmauksesta: https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/837404-mielenosoitus-tulossa-harjun-koululaiset-eivat-hyvaksy-muuttoa-kesken-lukukauden

Otin kantaa tilanteeseen, kannanottoni voit lukea myös tämän linkin takaa: https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/837922-mielipide-harjun-koulun-muutto-ja-nuorten-oikeus-ilmaista-mielipiteensa-ilman

Mielipide: Harjun koulun muutto ja nuorten oikeus ilmaista mielipiteensä ilman leimaamista

”Ojamon monitoimijatalo valmistuu joulukuussa 2020. Harjun ja Ojamon koulujen toimintakulttuurinen muutos yhtenäiskouluksi on suositeltavaa tehdä lukuvuoden alusta.” Tähän perustuu nuorten huoli.

Muutto kesken lukuvuoden ei ole lasten edun mukaista, varsinkin yhdeksäsluokkaisille kevätlukukausi on yhteishaun vuoksi erityisen tärkeä. Harjun yhdeksäsluokkalaisten siirto ja hajauttaminen tuskin pelastaa taloutemme, mutta yhdeksännen kouluvuoden keskeyttäminen ja uudelleen järjestely voi vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa pidemmällekin ajalle ja näin ollen pidemmälle katsoen myös kaupungin talouteen tulevaisuudessa. Tämän päivän talouteen kesken lukuvuoden siirrosta tulee lisäkuluja mm opettajien opetusvelvollisuustuntien turvaamisesta molemmissa kouluissa, muuttotyöt joko joululomalla tai viikolla 8 merkitsee opettajille erilliskorvausta muuttotöistä. Nämä ovat vain pieni osuus lisäkustannuksista. Tärkein olisi miettiä minkälaisen pohjan me tulevaisuudellemme asetamme, minkälaisen signaalin me nuorillemme näytämme.

Keskustelua herättänyt Harjun oppilaiden lakko on nuorten oma tahdonnäyte, ei vanhempien omien tarkoitusperien käyttöön otettu teko. 15 vuotiaan äitinä tiedän, etten minä vanhempana saa lapseni päähän istutettua omia ajatuksiani, vaan hän aivan itse, minun luvallani tosin, on esimerkiksi osallistunut ilmastolakkoihin. Nuorten tulee saada vaikuttaa ja heitä tulee kuulla. He ovat meidän tulevaisuutemme ja meidän toivomme lepää heissä.

Lohjan Unicefin lapsiystävällinen kunta-tunnustuksen ajanjakso on päättymäisillään ja pian on arvioinnin aika. Lohjalla on toteutettu hallinnollisesti hyvin osa-alueittain tätä työtä, mutta mitkä ovat olleet lapsiystävällinen kunta -työn tavoitteet?

Lapsen oikeudet toteutuvat jokaisen alle 18-vuotiaan arjessa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että

– kunta edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa,

– YK:n lapsen oikeuksien sopimus ohjaa lapsi- ja nuorisopolitiikkaa. Lasten ja nuorten tietämys omasta arjestaan ja lapsivaikutusten arviointi vaikuttavat kunnan päätöksentekoon. Lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa,

– lapset ovat tasa-arvoisia kunnan asukkaita. Lapset suunnittelevat, arvioivat ja kehittävät palveluita. Jokaisella lapsella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.

Voimme jokainen pohtia, millä tavalla Harjun yhdeksäsluokkalaisten mahdollinen siirto kesken lukuvuoden täyttää nämä kriteerit.

Minä tervehdin ilolla nuorten vaikuttamishalua.

Lotta Paakkunainen

Kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Lapsiasiahenkilö