Perhe – Sivu 41 – Lotta Paakkunainen

Käsky – rauhallisuus on suomalainen hyve ja sinä olet suomalainen

käsky

Isovanhempani, eli äitini vanhemmat saivat käskyn. Tuolloin he asuivat Viipurin Rasalahdessa ja olivat työssä Viipurissa. Mummuni pyöreässä tornissa tarjoilijana. Papasta en tiedä muuten, mutta esiintyi sodassa kai jossain määrin viihdytysjoukoissa, olen kuvia nähnyt, joissa hänellä on viulu. Niistä ajoista ei ole haluttu puhua, ei äidilleni, eikä tietenkään lastenlapsille. Yleensäkään menneestä ei ole haluttu juuri puhua. Lasten kysymykset hiljennettiin.

Kun käsky evakkoon tuli, oli pappani rintamalla ja raskaanaoleva (odotti äitiäni) mummuni lähti evakkoon siskonsa Ainon ja kolmen lapsensa kanssa. Taakse jäivät omakotitalo koirineen kaikkineen

Evakkomatka on varmasti ollut raskas ja vaikea. Evakkolapsen, vaikkakin vielä syntymättömän lapsen, jälkeläisenä näin siitä aiheutuvan edelleen jälkiä elämään. Oma äitini näkee vieläkin painajaisia sotakoneiden pelosta ja pakenemisesta maastoon. Kuinka kaikki tämä on vaikuttanut myös elämään arkipäivän teoissa ja ajatuksissa? Tuolloin on varmasti tehty parhaansa, jotta on suojattu oma kansa ja perheet ovat ajatelleet lastensa parasta. Me evakkolasten lapset maksamme myös vieläkin hintaa. Jokainen omalla tavallamme, mutta mukana se on jollakin tavalla. Se on vaikuttanut oman elämämme kulkuun.

Oma haaveeni on käydä Rasalahdessa joskus katsomassa lähtökohdat, tutustumassa mummuni ja pappani kotikylään, nähdä mistä olemme lähtöisin. Nähdä juureni. Tosin tämä todennäköisesti ei tule tapahtumaan pitkään, pitkään aikaan. Toiveeni käydä oli ennen Venäjän aloittamaa julmaa hyökkäyssotaa veljeskansaansa vastaan. Jäljet näkyvät kauan.

Rasalahti 1.12.2017 (Novinka) — Rasalahti tänä päivänä (1.12.2017) Googlen silmin.

Suomelle kuuluessaan Rasalahden kylä oli osa Viipurin maalaiskuntaa. Kylä sijaitsi Viipurinlahdesta länteen työntyvän Rasalahden pohjukan ympärillä. Nykyisin Rasalahti on lähes umpeenkasvanut. Kylään kuului myös Lammassaari keskeltä Rasalahtea. Rasalahden naapurikyliä olivat Pien-Merijoki, Lahti, Kärki, Ahokas, Haankylä ja Naulasaari. Rasalahdella oli myös lyhyen matkaa rajaa Viipurin kaupungin kanssa.

Rasalahden halki kulki valtatie 7 Helsingistä Viipuriin. Kylän asutus oli keskittynyt valtatien molemmin puolin sekä tien ja merenlahden väliselle alueelle. Omaa kansakoulua Rasalahdessa ei ollut, vaan koulua käytiin läheisessä Kiiskilän kylän kansakoulussa.^[1]^{Vuonna 1937 Rasalahdessa oli 92 asukasta. (lähde:wikipedia)}

Sammakkoja ja arpia

Lapsen oikeuksien päivä on tärkeä päivä.

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista meillä ja maailmalla.

Päivä saatiin nimettyä lapsen oikeuksien päiväksi suomalaisiin kalentereihin vuodesta 2002 Suomen UNICEFin aloitteesta.

Unicef- Lapsen oikeuksien päivä

Pyry olisi sinä päivänä täyttänyt kaksi vuotta.

Olimme avomieheni kanssa toivoneet ja odottaneet raskautta. Raskausaikani ei ollut helppo. Kipuja ja sairaalakäyntejä. Mieheni isä toimi vaimonsa omaishoitajana ja jotta hän pääsi välillä vapaalle huilaamaan, kävin auttamassa anoppiani. Eräs hoitojakso piti viettää sairaalassa, sillä hänen vointinsa alkoi heikkenemään hetkellisesti. Muuten raskausaikani oli varmasti kuten monella muullakin ensisynnyttäjällä. Täynnä jännitystä ja odottamista.

Synnyttämisestä oli auvoiset odotukset ja suunnittelin synnyttäväni ilman kivunlievitystä (hullu). Oli niin paljon kaikkia upeita mahdollisuuksia tarjolla kylpyammeesta lähtien.

Synnytys meni kuten meni. Kivunlievitys oli pakko ottaa 20 tunnin jälkeen, en olisi jaksanut enää. Kivun vuoksi oksentelin ja väsyin. Ilokaasulla aloitettiin ja se sai oksentamaan enemmän. Kätilöopiskelija sai osansa siitä suihkusta.

Epiduraali oli ihana helpotus ja sen jälkeen alkoi synnytys sujumaan. 23 tunnin jälkeen saimme ihana pojan. Poika oli hiljaa. Ja minä huolestuin.

Kätilöopiskelija sai pojan virkoamaan viskomalla kylmää vettä hänen päälleen.

Kotiin veimme lääkärin mukaan ”täydellisen terveen pojan”.

Neuvolassa ihmettelin vauvan sinisiä kynnenalusia. ”ihan normaalia” totesi terveydenhoitaja (jota minun ei tarvinnut enää nähdä seuraavan lapsen neuvolakäynneillä)

Näihin sanoihin olen turvannut, kun naistenklinikalta lähdin synnytettyäni kuusi vuotta myöhemmin ”täydellisen terveen tytön”, kun olin pyytänyt sydänseurantaa. Alan ”guru” totesi minulle vauvan kotiinmenotarkastuksessa, että tyttäreni on täydellisen terve, ei tarvita seurantaa. Totesin, että näin minulle todettiin myös kuusi vuotta sitten. Kuusi viikkoa sen lausunnon jälkeen täydellisen terve poikani menehtyi syliini. Sain lapselleni seurannan. Ja leikattava sydänvika löytyi.

Pyryn sydänvika löydettiin vasta ruumiinavauksessa.

Kardiologi kertoi meille viasta, minkälainen se oli, näytti kuvia. Paikalla oli myös lastenlääkäri, joka totesi, että ”sairasta lastahan tässä surraan”

Jokin aika näiden jälkeen kävin lääkärissä, hän ihmetteli yhtäkkistä painonlaskuani. Kerroin olleeni raskaana, kerroin myös, mitä oli käynyt. Empatian maailmanmestari totesi, että ”ai kauheeta, siinä ajassahan ehtii jo kiintyäkin siihen lapseen”. Keräsin leukaani vastaanotolla. Koiranpennustako se puhui?

Minulla on iso, iso määrä valokuvia Pyryn odotus- ja vauva-ajasta. Ne odottavat vieläkin valokuvakansioon laittamista. Saimme hautastoimistolta kauniin muistolaatan, joka laitettiin väliaikaiseen ristiin. Olin ajatellut kiinnittää sen valokuvakansion päälle. En ole tehnyt sitäkään.

Aika kuluu, mutta se ei paranna haavoja. Se tekee niistä arpia. Ja niiden kanssa pitää elää, niiden kanssa oppii elämään. Ne myös kestää paremmin kuin haavat.

Päivääkään ei mene, ettetkö olisi ajatuksissani, päivääkään ei ole mennyt, ettenkö sinua kaipaisi. Suru on syvällä, kaipaus on ikuinen. Jokainen päivä olen kauempana sinusta, jokainen päivä olen lähempänä sinua. Jokainen päivä olen selviytynyt. Alussa suruni oli murskata minut. En ikinä uskonut, että aika kuluu, että jaksaisin olla. Jokainen päivä. Olen onnellinen siitä, että jälkeesi tuli neljä eläväistä, jotka ovat pitäneet minua elämänsyrjässä kiinni, joiden vuoksi muistan elää, joiden vuoksi muistan rakastaa, joiden vuoksi olen.

Isä on tärkeä

Isä.

Isä on valvonut vuoteeni vierellä, laskenut jalkapohjassani olevien piikinjälkien määrän, vahtinut untani. Synnyin etuajassa ja vanhempani ovat kertoneet, kuinka he pelkäsivät vauvan sairaalassaoloajan, kuinka vauvalta oli otettava näytteitä ja kokoajan.

Häissäni isä piti puheen, jota kukaan ei pystynyt kuuntelemaan kuivin silmin. Eräs häävieras oli sanonut tyttärelleen, että kuule, jos mä en pysty sulle pitämään puhetta, kuule nyt. Isä sanoi minulle, että ” Heprealaisilla on kaunis nimi tyttärelleen, joka merkitsee isäsi iloitsee. Lotta, nimesi voisi olla Abigail. Olet tuonut isällesi iloa joka päivä.”

Tänään en päässyt käymään isäni luona, enkä voinut soittaa. Olen joka vuosi ainakin soittanut ja isä aina odotti ja jos soittoa ei kuulunut heti aamusta, oli isä huolissaan.

Tiedän, että isä oli ylpeä musta aina ja hänelle yksi tärkeistä päivistä oli se, kun Tasavallan Presidentti myönsi minulle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitain kultaristein. Isä soitti minulle ja sanoi ”isin ritari”

Isä on aivan varmasti vaikuttanut siihen, mitä nyt olen.

Omalle isälle, ensimmäisenä isänpäivänä ilman sinua, ikävöin sinua.

kaikille isille, isänvirkaa toimittaville, läheisille, isäpuolille, vaareille, ukeille, paapoille, äijille, fatseille ja faijoille ihanaa isänpäivää.

Olette rakkaita

Sairastua voi kuka tahansa

Touko Aallon masennus on herättänyt laajaa keskustelua ja surullista on ollut nähdä kuinka siihen on reagoitu. Paljon on kannustaviakin kommentteja, mutta hyvin paljon on myös niitä, jotka ovat hyviä esimerkkejä syistä, miksi ei haluta puhua omasta masennuksesta. Vähättelyä, ”oma syy”-huutelua, heikkoutta, herkkyyttä, naureskelua sairaudelle ja suoranaista pilkkaakin.

Sairaus voi osua kenen kohdalle tahansa. Sairastua voi kuka tahansa.

Oma sairastumiseni tuli salakavalasti, kuten se usein tulee. Sitä ei edes ehkä osaa sanoa, milloin se alkoi, mistä se lähti.

Mulla on ollut aikaa miettiä, miten oma sairastumiseni alkoi. Ehkä se alkoi jo vuosia sitten, kun menetin kauan toivomani lapsen. Kävin lapseni menehtymisen jälkeen vuoden ajan psykologin vastaanotolla. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi pitänyt jatkaa käyntejä, mutta käynnit päättyivät muutettuamme toiselle paikkakunnalle, eikä hoitoa jatkettu enää uudella paikkakunnalla.

Opiskelin, olin töissä, elämä jatkui surusta huolimatta. Toisinaan suru painoi päälle raskaana ja tukahduttavana. Toisinaan se kesti kauemmin, toisinaan vähemmän aikaa. Suru oli läsnä joka päivä.

Tulin raskaaksi, mutta odotettu raskaus päättyi kesken.

Seuraavaa raskautta ei kuulu. Pääsimme lapsettomuustutkimuksiin. Sain hormonihoitoja. Jatkoin töissä. Opiskelin.

Piikitin hormoneja, laskimme päiviä, teimme ovulaatiotestejä. Lasta ei kuulu.

Häämme toivat ihanan lepotauon kaikkeen ja toivottua onnea ja iloa. Ne toivat myös onnen raskauden merkeissä. Monta vuotta toivomamme ja yrittämämme lapsi tulossa, mutta emme uskaltaneet puhua siitä vielä kenellekään.

Isälläni todettiin syöpä.

Pelkäsin jokaista tuntemusta raskauden aikana. Onko vauvalla kaikki hyvin? En luottanut neuvolaan, en lääkäreihin. Aloin pelkäämään synnytystä.

Huoli isästäni. Onko isälläni kaikki hyvin? Isällä aloitettiin hoidot.

Synnytys meni hyvin ja isän hoidot purivat. Ihania uutisia.

Vauva kasvoi ja söi hyvin. Ensimmäiset kuukaudet pelkoa vauvan voinnista. Toinen vauva tulossa. Sairastuin itse ja vietin joulun sairaalassa. Ei tiedetty vaivan syytä ja suositeltiin soittamaan läheisille. Jätin jäähyväisiä. Seuraavana yönä syy kuitenkin löydettiin ja hoito voitiin aloittaa.

Synnytys meni hyvin, mutta vauvalla todettiin sydänvika. Tosin minun piti taistella sen vuoksi, että saisin vauvalle kunnon tutkimukset. Puolen vuoden iässä vauvalla oli sydänkontrolli, jossa todettiin vauvalla olevan leikkaushoitoa vaativa sydänvika. Kävimme kontrolleissa ja pian todettiin vian vaativan avosydänleikkausta.

Tämän synnytyksen jälkeen kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jota ei kuitenkaan osattu hoitaa. Miksi olisin masentunut? En osannut pyytää apua. Lapseni olivat todella toivottuja, elämäni näytti hyvältä, vauva syö ja kasvaa hyvin. Vauvan sydänvikaan on olemassa hoito.

Seuraavan raskauden kulusta en muista juuri mitään. Vauvaa seurattiin todella tarkkaan, vanhimmalla lapsella allergioita, toisella lapsella sydänviasta johtuvia rajoituksia. Sikainfluenssa, sairastettiin sydänvikaisen kanssa. Sairaalassa.

Synnytys meni hyvin. Synnytyksen jälkeinen masennus diagnosoitiin. Aloitettiin lääkitys.

Lääkkeistä johtuvaa pahoinvointia. Vauva ei nuku yöllä, itkee yöt läpeensä, nukahtaa vasta aamuyön tunteina ja vanhemmat lapset heräävät. Syytä siihen, miksi vauva itkee ei löydetä. Vaihdetaan D-vitamiinit, äiti muuttaa ruokavaliota, nukutaan eri huoneissa, vaikka mitä kokeillaan. Ei auta. Vauva vain valvoo ja itkee. Ei auta. Valvotaan.

Raskaus. Epätietoisuus lääkityksen vaikutuksista. Lääkärin kanssa neuvotteluja lääkityksestä ja lääkitystä jatketaan. Raskaus edistyy hyvin ja synnytyskin menee hyvin.

Vauva nukkuu ja syö hyvin. Isompikin jo nukkuu.

Töihin paluu tuntuu kamalalta, jättää lapset hoitoon, mutta sekin menee hyvin.

Lääkitystä on jatkettu kolme vuotta ja itse toivon sen lopettamista. Työpaikkalääkäri kehoittaa lopettamaan yhtäkkiä. Itse olisin sitä mieltä, että pikkuhiljaa, mutta lääkäri sanoo, että turhaa sitä pikkuhiljaa, pois vaan kokonaan.

Lopetin lääkkeet ja käytös muuttui. Omaksi itsekseni. Mutta ei aluksi.

Luulin tosin, että olin oma itseni, mutta jälkikäteen ymmärsin, että en ihan sellainen ole. Epäkohtelias, riehakas ja riidanhaluinen. Mutta vahva.

Paljon pohdin syyllisyyttä ja mietin, johtuuko jokin lapsen sairaus tai mikä tahansa lapsen ”poikkeama” lääkityksestäni ja se syyllisyyden tunto on painava. Joka päivä yritän korvata sitä lapsilleni. Joka päivä yritän saada sen tunnon harteiltani. Kasvan ja opin joka päivä.

Neljä vuotta lääkkeiden lopettamisen jälkeen ehkä voin sanoa olevani oma itseni, mutta elämän muokkaamana. Tunteikas, joskus kuitenkin kovanoloinen, nauravainen, joskus kuitenkin tosikko, empaattinen, joskus se menee yli, toisinaan taas ei, toivottavasti järkevä, tosiasioita punnitseva ja harkitseva, herkkä, liikuttuu herkästi. Vieläkin joskus kaipaa iloa.

Arka. Eristäytynyt. Silti minä. Toipuva. Vahva.

Tämän kirjoittaminen ei ollut helppoa. Julkaiseminen vielä vaikeampaa. Mietin ja harkitsin tätä todella kauan, sillä osa asioista on sellaisia, joita ei edes lähimmät ystäväni tiedä. Tämän henkilökohtaisemmaksi ei voi mennä ja olen aina kaihtanut tällaista.

Mä haluan kiittää Aallon rohkeutta kertoa aidosti satuttavasta ja ahdistavasta asiasta.

Sairastua voi kuka tahansa. Haukkua ja eristää voi kuka tahansa. Vaatii erityisen ihmisen, joka tukee. Vaatii rohkeutta antaa tukea. Helpompaa on kääntää selkä. Vaatii rohkeutta pyytää apua. Mulla ei sitä ollut. Siksi hoito viivästyi. Maailma ei kaadu, jos pyydät apua. Huutajia on aina. Eristäjiä on aina. Mutta aina on myös tukijoita. Aina ei ole pakko olla vahva.

Sote-säästöt – mitäs noiden suista?

Sote-lautakunta on tätä nykyä ”säästetään vaikkapa tästä”-onnenpyörä.

1.2.8 Suunnittelukauden 2019-2020 kehittämissuunnitelmat

Suunnitelmien jatkaminen koko suun terveydenhuollon toiminnan keskittämisestä Lohjan sairaalaan tiloihin uuteen yksikköön ja tämän toiminnallisuuden hyödyntäminen.

Ylläolevalla lauseella sote-lautakunta siis päättää Oinolan hammashoitolan lakkauttamisesta ja yhden reuna-alueen palvelun siirtymisestä 30 kilometrillä. Hammashoitola on koulun yhteydessä ja palvelee näin ollen suoraan lähes 450 lasta. Koululaisille suunnitellaan kyllä reppuhoitajan, eli kannettavan hoitoyksikön hoitajan vastaanottoa, eli siis sitä, että lasten hammastarkastukset suoritetaan reppuhoitajan toimesta. Samalla annetaan ristiriitaista signaalia siitä, kuinka tärkeää se vanhempien osallistuminen lasten hammasvastaanotolle on. Kun oikoja lakkautettiin Oinolassa, anteeksi toiminnot keskitettiin keskustaan, perusteltiin sitä mm sillä, että vanhempien tulee olla läsnä, jotta ovat kuulemassa samalla hoito-ohjeita, mutta nytkö niitä hoito-ohjeita ei enää tarvita? Ei. Ei niitä nyt enää tarvita. Kuulemma vasta silloin, kun pitää lähteä paikattavaksi keskustaan. Sitten, kun se vahinko on jo sattunut. Maito jo kaatunut pöydälle. Sitten saadaan hoito-ohjeita. Eikös se sitten ole vähän myöhäistä?

Lohjalla suun terveyden tilastot näyttävät, että suun terveyden tila huononee koko ajan. Eikö siinä tapauksessa pitäisi parantaa ennaltaehkäisevää työtä, eli ei ainakaan lakkauttaa toimintoja?

Tarvetta lakkauttaa selitetään käyntien vähenemisellä. Toki käynnit vähenevät, kun varatessa aikaa ohjataan Virkkalaan (yli 40 km).

Yhdenvertaiset hoitoon pääsyn perusteet lupaavat, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet päästä hoitoon. Haja-asutusalueilla ei oikeasti bussit kulje ja matkat ovat pitkät verrattuna Lohjan eteläosaan. Kulkeminen on huonoa ja taksikulut pitkästä matkasta johtuen korkeat. KELA-taksi systeemi tökkii; odotusajat ovat olleet pitkiä 1,5 – 3 tuntia josko taksi tulee ollenkaan. Kohtuutonta! Kouluaikana taksit ovat koulukyytiajossa.

Oinolan hammashoitola on kohtuullisen matkan päässä Nummen ja Pusulan asukkaita ajatellen

Kannettava hoitoyksikkö on hyvä yhteistyössä kotisairaanhoidon kanssa. Ikäihmisten määrä lisääntyy koko ajan myös Lohjalla ja LOST 2018 strategia- mallin mukaan palvelut pitäisi olla lähellä asiakasta. Jatkossa yhä sairaammat hoidetaan kotona. Kotisairaanhoidon asiakkaalle tehdään hoitosuunnitelma, johon suunhoidon tulee sisältyä. Esim. Lahdessa kyseisestä moniammatillisesta yhteistyöstä on hyviä kokemuksia monen vuoden ajalta.

Liikkuva yksikkö maksaa 200-400 tuhatta ja lisäksi vuosittaiset käyttökulut + henkilökunta, siivous yms juoksevat asiat ja luonnollisesti hoitajalla on oltava ajokortti. Jo olemassa olevilla tiloilla pystytään tehokkuutta parantamaan ilman lisäkustannuksia. Ja koska kustannuksia pitää karsia niin silloin ei pidä niitä lisätä.

Hyvää suun terveyttä hoidetaan kotona hyvillä elämantavoilla. Vanhemmat ovat siinä avainasemassa, joten heidän mukana olo hoitokäynnillä on suotavaa. Liikkuvan hoitoyksikön mallissa vanhempien tavoittaminen olisi haasteellisempaa.

Erikoishammashoito on keskitetty Lohjan keskustaan, mikä on järkevää. Osaajia on vähän ja tarvetta harvemmin potilailla.
Asukkailla on valinnanvapaus, valita missä käy hoidossa. Suurin osa asukkaista on jo sen varmasti tehnyt reuna-alueilla. Myös naapurikunnissa on hoitojonot ja sinne ei pääse sen paremmin tai nopeammin, päinvastoin vrt .Karviainen, Espoo, Helsinki jne… Ja laskutus tulee kotikuntaan.
Asukkaat ovat ostaneet asuntonsa ennen tätä liittymistä Lohjaan ja useinmiten kriteereinä ovat olleet terveyskeskus, hammashoito, koulu, apteekki, kauppa ja kirkko jne. lähellä! Nämä palvelut halutaan säilyttää, koska se vaikuttaa myös maaseudun elävöittämiseen. Mikäli halutaan lisää asukkaita, palvelut pitää löytyä läheltä. Yleensä ottaen täällä maalla halutaan olla puhtaan luonnon keskellä palveluiden lähellä. Täällä tuotetaan ruokaa pöytiin ja puuta metsästä, myös teollisuutta on. Maaseutu täytyy pitää asuttuna ja toimivana.
Muutaman hammaslääkärin tai lääkärin kuljettaminen on halvempaa kuin ison väestömäärän.

TULEVAISUUDEN VISIO
Sote tulossa? Sen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat palvelut koko maassa. Palvelujen pitää olla lähellä palvelujen käyttäjiä ja sijaita lähellä useampia ihmisiä. ( Sote-uudistus, sosiaali-ja terveysministeriö)
LOHJA:n terveyskeskus ja hammashoito saman katon alle ja keskitetty välinehuolto. Tällöin palvelut lähes saman katon alta oheistoimintoineen.
Mikäli väestömäärä tulevaisuudessa kasvaisi rajusti voitaisiin tehdä uusi, isompi ”saman katon alla”- periaatteella toimiva keskus esim. Saukkolaan, jossa myös potentiaalia uusiin asuinalueisiin.

Lohjan omilta www-sivuilta napattua:

Koululaiset

Koululaisena pääset hammashoitoomme koko luokka-asteen kattavissa suun määräaikaistarkastuksissa. Kutsumme kaikki Lohjan alueen koulujen 1.-, 3.-, 5.- ja 8.-luokan oppilaat tarkastuksiin. Käynneillä keskustellaan mm. hampaidesi omahoidosta ja ravinnon merkityksestä suun terveyteen sekä suunnitellaan ehkäisevä hoito, mahdollinen korjaava hoito hammaslääkärillä sekä purennan kehityksen seuranta. Toivomme, että vanhempasi ovat mukana tarkastuksissa mahdollisuuksien mukaan.

Hinku-kuntana Lohjan toivoisi ajattelevan myös hammashoitolan lakkauttamisesta johtuvia ympäristövaikutuksia. Satojen perheiden ylimääräinen 60-90 kilometrin autolla ajamisen ympäristöhaitat tuskin on mitätön lisä.

Kun ajatellaan asian laajuutta ja vaikuttavuutta, onko tästä asiasta kysytty perheiltä? Onko tehty lapsivaikutusten arviointia? TUSKIN.

Tämä asia menee vielä valtuustoon ja toivon, että siellä ymmärrettäisi ennaltaehkäisyn ja reuna-alueidenkin lasten suunterveyden ja oikeuksien olevan tärkeät.

Tuetaanpa omaishoitajia ja nipistetään

Lohjalla esitetään omaishoidon tuen myöntämisen kriteerejä muutettavaksi. Taas. Johan siitä vajaa vuosi menikin edellisestä kerrasta.

Omaishoidon porrastus

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon

tarpeen perusteella ja hoitopalkkiot eri luokissa ovat:

Ryhmä                           Hoitopalkkio €/kk

I                                      392,57

II                                       541,90

III                                     786,34

IV                                    >786,34

* indeksitarkistus vuosittain joulukuussa

Toteutuessaan esitys veisi omaishoidon kehittämistä väärään suuntaan. Jos omaishoidosta ei tehdä inhimillistä ja houkuttelevaa, kaupungille on tiedossa huomattavia lisäkustannuksia ympärivuorokautisen hoidon järjestämisessä omaishoidon sijaan. Pahimmillaan osalle omaishoitoperheistä käy niin, että omaishoidon tuen sopimus loppuu, mutta omaishoitotyö jatkuu.

Valtio on tänä vuonna myöntänyt kunnille 75 miljoonaa euroa lisämäärärahaa omaishoidon kehittämiseen. Lohjan kaupungille tämä tarkoittaa arviolta 640 000 euroa lisämäärärahaa omaishoidon tukemiseen. Tuki jatkuu vuosina 2019 ja 2020. Kaupunki saa lisäksi perhehoidon kehittämiseen lisämäärärahaa arviolta 170 000 euroa, mikä mm. mahdollistaa omaishoitajien lakisääteisiä vapaita. Lohjalla tulee laatia toimenpiteet, joilla omaishoitoa vahvistetaan tähän tarkoitukseen saaduilla lisämäärärahoilla esitettyjen kriteeritiukennusten sijaan.

On esitetty, että luokituksia vähennettäisi neljästä kolmeen ja selitetty, että neljännessä luokassa on vain muutamia kymmeniä, ei siis koske montaakaan kuntalaista. Juuri tällä perusteella voisi myös todeta toisin päin. Jos heitä on niin vähän, miksi pitää heistä säästää? Ja toistaalta, luokkien kriteerejä muutettaessa se vaikuttaa kaikkiin luokkiin. Ja totean jälleen, että pahimmassa tapauksessa omaishoitaja jatkaa hoitamista, ilman korvausta.

Lohja on saanut Unicefin lapsiystävällinen kunta maininnan. Omaishoitajissa on myös vanhempia, jotka hoitavat lapsiaan omaishoitajina. Kuinka tämä on huomioitu? Kuinka on huomioitu tämän asian kokonaisvaltaista vaikuttavuutta lapsiperheeseen, jossa on tuettava lapsi?

Lohjan kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteiden ja soveltamisohjeiden mahdollinen uusiminen ajoittuu aikaan, jolloin koko Uudellamaalla valmistellaan siirtymistä yhteisen maakunnallisen omaishoidon tuen myöntämisperusteiden ja soveltamisohjeiden käyttöön. Hallinnollisesti ei ole järkevää muuttaa Lohjan kriteerejä. Missään muussakaan Uudenmaan kunnassa ei vielä linjata omaishoidon tuen asioita suhteessa maakuntaan, koska maakunnan yhteiset linjaukset päätetään aikanaan maakuntavaltuustossa, eikä palkkioluokista ja linjauksista ole nyt mitään selvyyttä. (ote Omaishoitajaliitto ry:n ja Hiiden seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n kannanotosta)

Lohjalla lähes joka käänteessä kehuttu kuinka tulevaan sote- ja maakuntaratkaisuun varaudutaan. Tätä tehdään jatkuvasti valikoivasti, silloin kun se sopii, esimerkiksi terveyskeskusten kehittämisessä (lähinnä keskittämisessä), hammashoitoloita lakkauttaessa, jnejne, mutta ei tässä vaiheessa.

On aika vaikea ymmärtää tämän ns säästön kokonaisuutta, koska jo yksi uusi omaishoitosopimus säästää vähintään 30 000 euroa kunnalle. Miksi omaishoitajien työtä ei tueta mahdollisimman paljon?

Suomessa, ei vain Lohjalla on keksitty vuosien saatossa uusia kohtia soveltamisohjeisiin, jolla omaishoitajille annettu pieni euromäärä verojen lisäksi otetaan takaisin kunnalle – koska esim. lapsi käy koulua, suorittaa oppivelvollisuuttaan esim.erityiskoulussa tai käy suositellussa lapsen edun mukaisessa kuntouttavssa päivähoidossa. Omaishoitaja sinnittelee esim. ansiotyön ja omaishoidon välissä- tämä yksi esimerkki. Tai kotona käy kunnallinen kotihoito auttamassa, joka mahdollistaa kotona asumisen omaishoitajan turvin -ja tietysti tämä kotihoito maksaa tulojen mukaan tietty määrä euroja ja sen lisäksi vielä riippuen paljonko kotihoito käy, vähennetään se omaishoidon tuesta.
Voisin sanoa, että omaishoitajia käytetään hyväksi. Jos laskee tuntihinnan tuolle omaishoitajan antamalle hoivalle – ei kukaan ilman läheissuhdetta hoitaisi tuolla summalla. Keskimääräisestä omaishoidon tuesta (n. 500€) vöhenntään 110€ kun x määrä palveluja käytössä – verot. Siitä voi jokainen miettiä, mitä jää tuntihinnaksi.

Päätöksiä ja säästöjä laskiessa pitäisi laskea rinnalle esim. tehostettu palveluasuminen, mitä se maksaa kunnalle? Vihjeenä ja suunnanosoittajaksi voin kertoa, ettei netoksi tässä laskelmassa jää säästöt.