Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu
Piirtelimme katuliiduilla ja kirjoitimme samalla perheenjäsenten nimiä pihalaattoihin. Perheemme kahdeksan vuotias siirtyi vähän sivummalle, omalle laatalleen kirjoittamaan.
Kirjoitti siihen vaari.
Meillä ei vuosiin ole toiminut ovikello ja nyt on ostettu uusi. Siinä oli muutama soittoäänivaihtoehto. Poika sai valita. Valitsi saman soittoäänen, mikä mummilla ja vaarilla oli.
Pienellä on ikävä.
Törmäsin eilen kysymykseen ”missä olit, kun Helsingissä oli Yhdysvaltain presidentin Trumpin ja Venäjän presidentin Putinin huippukokous”. Kysymys tulee todennäköisesti olemaan yksi suomalaisten tärkeimmistä ”missä olit, kun…” kysymyksistä.
Mun vastaus on ”parhaassa seurassa, vanhoja kaivelemassa”.
Linna on rakennettu 1370-luvulla läntisen Uudenmaan hallintokeskukseksi ja sen tehtävänä oli valvoa Suomenlahden merenkulkua ja kauppaa. Linna oli myös tärkeä sotilaallinen tukikohta sekä Tallinnan vastapariksi tarkoitettu kaupallinen keskus. Linna hylättiin vuonna 1558 Helsingin ja Tammisaaren kaupunkien perustamisen jälkeen. Se seisoi autiona yli 300 vuotta ja kasvillisuus sai vallata linnan, kunnes rauniolla aloitettiin restaurointityöt ensimmäisen kerran 1880-luvulla. Lisää linnasta tästä linkistä.
Päivä oli hyvin kuuma, onneksi repussa oli mukana juotavaa ja linnan infosta kävimme ostamassa vähän lisää.
Linnan opasteet olivat hyviä, oli hauskaa lukea tietoja, mitä linnan alueella on ollut, katsoa kartasta, missä oli keittiö, tai miettiä, missä ne kaikki lehmät ovat olleet. Lasten mielikuvituksella saimme monenlaisia juttuja ja seikkailuja aikaiseksi raunioissa. Oli hauskaa ja jännittävää miettiä, onko linnassa kummitellut, sillä linnassa kuului kaikenlaisia ääniä, naksumisia ja kolahteluja.
Oli ihana vierailupaikka ja paljon jäi vielä nähtävääkin. Emme vielä käyneet Forngårdenin talomuseolla, lemmenpolulla ja kiinnostavaa olisi myös osallistua opastettuun Helene Schjerfbeckin vaiheista kertovaan kierrokseen Snappertunassa.
Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki.
Ihan huippuvierailupaikka!
Lasten mukaan parasta oli se, että kaikkeen saa koskea ja museossa saa leikkiä. Poikani, tuleva tokaluokkalainen, viihtyi erittäin hyvin Lasten kaupungin koulunpenkillä, vaikka ennen kesälomaa oli sitä mieltä, että koulu voisi olla jo hänen osaltaan ohi.
Lasten kaupungin Mummola oli ihana paikka. Seitsemänkymmentälukulainen olohuone ajanmukaisine televisio-ohjelmineen houkutti istumaan sohvalle ja ihmettelemään pysähtynyttä aikaa. Mutta nyt ei ehtinyt, piti korjata radiota, tutkia keittiötä, juosta rappukäytävällä, mennä takaisin kouluun, ja oh. Aikakone! Sinne!
Aikakoneeseen astuttuamme vastaan tuli heti ummehtunut haju. Haisiko Helsingissä sata vuotta sitten moiselta, vai oliko jokin putki rikki? Oli miten oli, reissu oli mahtava. Kannattaa käydä itse katsomassa, museoon on vapaa pääsy aina. Allaolevasta linkistä löytyy lisää tietoa Lasten kaupungista ja aukioloajat.
http://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/nayttelyt/lasten-kaupunki/
Museokierroksen jälkeen vielä piti juosta yhdet portaat.
Kotimatkalla kasivee sanoi, että olisi halunnut käydä vielä yhdessä museossa.
Luonnontieteellisessä museossa heinäkuun alussa oli aivan kauhea ryysis. Kuulutuksessa kerrottiin meitä olevan paikalla arviolta yli 700. Veikkaan puolen tunnin päästä tästä vierailijoita olleen reilusti yli 1000.
Vaikka luonnontieteellinen museo on kiinnostava, syy väenpaljouteen löytyy myös siitä, että joka kuukauden ensimmäinen perjantai-iltapäivä on maksuton. Ja tämän päälle vielä lomakauden alku. On upeaa, että vierailijoita riittää!
Museo on aina ollut yksi suosikkikohteistamme, mutta tällä kertaa kierroksemme kesti vain puolitoista tuntia, ihan väenpaljouden vuoksi. Kiertäminen kyllä sujui, väen mukana ja virrassa. Omaa valintaa ei ollut. Sovimme lasten kanssa uudesta käynnistä syksymmällä, kun on vähän väljempää.
Museon myymälästä piti kuitenkin käydä hakemassa dinosauruksen muna, kivisetti tutkijalle ja banaanista virran saava kello.
Kotona otimme neppis-skaban Emma-museon myymästä ostamillamme neppisautoilla.
Näyttelykeskus WeeGeessa, Emma-museossa on upea tunnelma. Museo on selkeä, henkilökuntaa on runsaasti, he ohjaavat ja opastavat mielellään ja asiantuntevasti.
Museokäynnin alkuun lapset halusivat heti Futuroon käymään ja saimmekin hauskan ja kiinnostavan opastuksen majan sisällä.
Futurosta kiersimme Saastamoisen säätiön kokoelman. Kokoelma oli hyvin mieleenpainuva, pysäyttävä ja ristiriitaisia tunteitakin herättävä. Osittain kokoelma oli perheemme pienimmälle ahdistava ja näin ollen jätimme osan teoksista väliin. Hienoa, että kokoelma oli aseteltu niin, että oli mahdollista välttää ahdistavimmat ja pelottavimmat. Jälkikäteen puhuimme näyttelystä ja pelottavimmista teoksista. Puhuimme myös kivoimmista ja lasten mielestä hienoimmista teoksista.
Huomasin jälleen lapsissani erilaisia piirteitä ja opin heistä taas paljon uutta. Oli upea nähdä, miten he kokevat taiteen eri tavalla ja kuinka herkkyys näkyy eri tavalla. Toinen jää miettimään teosta, toinen katsoo ja siirtyy seuraavaan, yksi hengähtää jonkun teoksen kohdalla ja yksi kysyy ”mennään jo, milloin mennään”.
Emma-museon nettisivuilta lisää Saastamoisen säätiön kokoelman näyttelystä allaolevasta linkistä.
Lelumuseo oli pieni ja kiva museo.
Kivaa museossa on myös se, että lelumuseo ei ole pelkästään näyttely, vaan saa myös koskea ja saa leikkiä.
Äitikin pääsi hyppelemään (ja nolaamaan lapset)
Futuromania-näyttely (-17.8.2019) kannattaa kokea ja tämä myös oli aseteltu todella kivasti lapsia ajatellen niin, että heti lelumuseosta pääsi suunnittelemaan unelmiensa taloa.
Näiden lisäksi museossa ehtii vielä näkemään Meret Oppenheimin Mielen peilit-näyttelyn (-12.8.2018 saakka) ja John Kørnerin Tripoli-Lampedusa teoksen (-29.7.2018 saakka). Oli muuten molemmat lastenkin mieleen, varsinkin Tripoli-Lampedusa.
Oli todella mieleenpainuvat ja hienot näyttelyt. Lapsiperheelle iso plussa se, että alle 17 vuotiat pääsevät maksutta koko näyttely- ja museoalueelle.
Lapset(kin) odottavat innolla seuraavaa museovierailua.
Kävin poikani ja isäni haudalla lasten kanssa viime viikolla.
Isäni haudattiin poikani viereen ja olimme siskojeni ja äidin kanssa tilanneet hautakiven huollon ja isän nimen kaiverruksen kiveen. Olimme miettineet eri vaihtoehtoja; kokonaan uusi kivi isälle Pyryn kiven viereen, kaiverrus Pyryn kiveen vai nimilaatta kiveen. Tästäkin tuli yksi asia lisää listalle: Liian monia asioita joutuu ajattelemaan ja tekemään läheisen menehdyttyä.
Olin pelännyt käyntiä. Pelkäsin omia tuntoja ja pelkäsin romahtavani lasten edessä. Itken kyllä usein ja paljon lasten nähden, en peittele tunteitani ja puhumme paljon lasten kanssa tunteista, mutta pelkäsin myös siksi, että hautausmaalta on kotiin vielä pitkä matka ja kovan itkun ja romahduksen jälkeen ei ole helppoa ajaa kotiin.
Käyntimme oli kaunis ja juuri lasteni oloinen. Puhuimme kävellessämme haudalle vaarista ja Pyrystä, puhuimme suremisesta ja kaikki tämä lasten aloitteesta. Kysymyksiä tuli, varsinkin kahdeksanvuotiaalta. Häntä kiinnosti erityisesti mitä meille tapahtuu hautauksessa, kuinka tuhkaus tapahtuu ja missä kohtaa Pyry ja vaari nyt ovat.
Tämän käynnin yhteydessä ymmärsin, että kaikessa tässä surussa ja ikävöinnissä on lapseni pitäneet minut tässä päivässä ja järjissäni. Poikani on edelleen päivittäin ajatuksissani, suru ja ikävöinti on muuttunut erilaiseksi, kaipaukseksi, mutta ei enää niin kivuliaaksi.
Lämmin kiitos vielä hautakiven kunnostajalle. Kivestä tuli jälleen kaunis.
Lotta Paakkunainen