Avainsana-arkisto: Lastensuojelulaki

Kun säästöpolitiikka uhkaa toistaa historian virheet

Luottamushenkilönä kannan vastuuta päätöksistä, jotka eivät näy heti, mutta joiden seuraukset näkyvät lasten elämässä pitkään. Siksi lastensuojelulain uudistus, hyvinvointialueisiin kohdistuvat leikkaukset ja keskustelu lastensuojelun asemasta sosiaalihuoltolain alla eivät ole vain hallinnollisia kysymyksiä. Ne ovat kysymyksiä arvoista.

Mietin hyvin usein, lähes jatkuvasti, että opimmeko historiasta vai toistammeko sen virheet uudessa muodossa?

Ennaltaehkäisy nähdään kuluna, vaikka sen puute on kalleinta

Hallitus edellyttää hyvinvointialueilta vakavia säästöjä. Käytännössä tämä on jo nyt tarkoittanut sitä, että leikkaukset kohdistuvat juuri ennaltaehkäisevään työhön: perhetyöhön, kotipalveluun, matalan kynnyksen tukeen. Näihin palveluihin, joiden tiedämme tutkimuksesta ja käytännöstä käsin ehkäisevän raskaampia ongelmia.

Samalla todetaan, että lastensuojelun tulisi olla viimesijainen palvelu ja että varhaista puuttumista pitää vahvistaa.

Tämä ristiriita on ilmeinen.
Varhaista puuttumista ei voi olla ilman resursoitua arkea.

Lastensuojelu sosiaalihuoltolain alle ja vastuu kevenee vai katoaa?

Ajatus lastensuojelun kytkemisestä vahvemmin sosiaalihuoltolakiin voi parhaimmillaan madaltaa avun hakemisen kynnystä. Mutta vain, jos:

• palvelut ovat aidosti saatavilla
• vastuut ovat selkeästi määriteltyjä
• työn mitoitus ja resurssit seuraavat lapsen tarvetta

Tällä hetkellä näemme jo kehityksen, jossa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lakisääteistä mitoitusta kierretään siirtämällä asiakkuuksia perhesosiaalityöhön. Eli toimintaan, jossa ei ole vastaavaa mitoitussääntelyä.

Paperilla asiakasmäärä pienenee.
Todellisuudessa lapsen tilanne ei kevene.

Kun lapsi siirtyy järjestelmän sisällä, mutta kukaan ei kanna kokonaisvastuuta, avun saanti viivästyy. Ja varhainen puuttuminen muuttuu jälkikäteiseksi reagoinniksi.

Lisää toimivaltaa, vähemmän tukea on väärä kehityssuunta

Lastensuojelulain uudistus tuo työntekijöille lisää keinoja puuttua, rajoittaa ja kontrolloida. Tämä on perusteltua vain, jos samaan aikaan vahvistetaan tukea, ennaltaehkäisyä ja aikaa kohdata lapsi.

Muuten rakennamme järjestelmää, jossa:

• tuki annetaan myöhässä
• ongelmat ehtivät kasautua
• lapsista tulee “vaikeita asiakkaita”, ei siksi että he olisivat vaikeita, vaan siksi että heidät jätettiin liian pitkäksi aikaa yksin

Tämä ei ole lapsen etu eikä kestävää yhteiskuntapolitiikkaa.

Historian varjo: huutolaisuus, lama ja nykyhetki

Mä näen tässä meillä historian taakan ja historian toiston. Näen yhtäläisyyksiä huutolaisuuteen ja 1990-luvun lamaan.

Suomessa on ollut aika, jolloin yhteiskunta ulkoisti vastuunsa lapsista. Huutolaisuudessa lapset sijoitettiin halvimmalle hoitajalle säästöt edellä. Se perusteltiin taloudellisella pakolla.

1990‑luvun lamassa opittiin (vai opittiinko), että lapsiperheisiin ja ennaltaehkäisyyn kohdistuvat leikkaukset kostautuvat vuosien viiveellä: mielenterveysongelmina, syrjäytymisenä ja kasvavana lastensuojelun tarpeena.

Tänään emme puhu huutolaisuudesta.
Mutta puhumme uudelleen säästöistä, sopeutuksista ja järjestelmän “kestävyydestä” samalla, kun lasten palveluja kavennetaan.

Historia ei toista itseään täsmälleen.
Mutta se kyllä muistuttaa, mihin suuntaan ollaan menossa, jos lapsen oikeudet alistetaan talouskurille.

Fakta: lapset, lama ja vastuu

• Huutolaisuus Suomessa: Köyhäinhoidon muoto, jossa lapsi sijoitettiin halvimmalle “hoitajalle”. Lopetettiin, koska se rikkoi lasten oikeuksia ja altisti hyväksikäytölle.
• 1990‑luvun lama: Lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen näkyi viiveellä. Lastensuojelun tarve kasvoi vasta myöhemmin, ei säästövuosina.
• Nykytilanne:
  • Ennaltaehkäisevä työ on yleinen leikkauskohde
  • Lastensuojelun mitoitusta kierretään siirtämällä asiakkuuksia palveluihin ilman mitoitusta
  • Samalla raskaiden ja kalliiden palvelujen tarve kasvaa

Yhteinen nimittäjä:
Kun lapsen hyvinvointi nähdään säästökohteena, lasku maksetaan myöhemmin ja se maksetaan moninkertaisena.

Lastensuojelun, varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn tehtävä ei ole paikata talouspolitiikan seurauksia. Ne ovat lapsen oikeuksia turvaavia peruspalveluja.

Jos lastensuojelun roolia uudistetaan:

• ennaltaehkäisevän työn on vahvistuttava, ei heikennyttävä
• mitoitusten on seurattava lapsen tarvetta myös sosiaalihuollossa
• vastuu lapsen tilanteesta ei saa hajota rakenteisiin

Lasten hyvinvointi ei ole kuluerä.
Se on mittari sille, minkä arvoinen yhteiskunta olemme ja erityisesti silloin, kun talous on tiukilla.