Vierailevana bloggarina Hiiden omaishoitajat ry:n blogissa lasten oikeuksien päivänä 20.11.2021

Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2021 kirjoitin Hiiden omaishoitajat ry:n vierailevana bloggaajana.

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Päivää on vietetty aina eri teemalla ja tänä vuonna teemana on lapsen oikeus hyvään kohteluun. Ja se mikä on lapsen oikeus, on aikuisen velvollisuus.

Meillä on velvollisuus taata lapsen oikeus hyvään kohteluun, tasa-arvoon, ymmärtämykseen ja hellyyteen. Meillä on myös vastuu kuulla lapsia ja nuoria.

Käsittelimme viime viikolla Lohjan kaupunginvaltuustossa hyvinvointikertomuksen vuosiraporttia vuodelta 2020 ja se kertoo karua lukemaa lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä.

Samalla se kuitenkin kertoo ja kuvaa hyvin tilannetta Lohjalla. Kuinka me olemme kovan politiikan kunta. Viranhaltijat tekevät esityksiä parantamaan hädänalaisten tilannetta, mutta päättävät toimielimet jyräävät ne.

Juuri tällä viikolla julkaistun kouluterveyskyselyn 2021 tulosten mukaan Lohjalla mielialaan liittyvät ongelmat olivat lisääntyneet kaikissa vastaajaryhmissä, suurin nousu oli perusopetuksen 4. ja 5. luokan lapsilla. Vastaajaryhmät ovat 4.-5. luokkalaiset, 8. luokkalaiset sekä toisen asteen opiskelijat. Peruskoulun 4. ja 5. -luokkalaisista lapsista 9,4% oli kokenut seksuaalista kommentointia, ehdottelua, viestittelyä tai kuvamateriaalin näyttämistä vuoden aikana.

Vuonna 2017 vastaava luku oli 5%.

Päihteiden käyttö lisääntynyt, rikosten määrä kasvanut ja nuorista 26,1%- 34,6% oli kokenut vanhempien tai muiden huoltapitävien aikuisten henkistä väkivaltaa vuoden aikana.

On sydäntäsärkevää lukea ja nähdä näitä tilastoja sekä syitä siinä takana. Ne eivät kuitenkaan ole pelkkiä tilastoja. Ne ovat lapsia, nuoria, meidän vastuullamme olevia ihmisentaimia.

Totesin valtuustokokouksessa tuohtuneena jo vuosia vatvottuun tilanteeseen lasten ja nuorten pahoinvoinnin kasvusta, että meidän sietäisi hävetä. Ei tämäkään kasvu ole yhtäkkiä tullut.

Hyvinvointikertomus ja sen vuosittainen raportti on kaupungin päätöksenteon kannalta talousarvion, strategian ja hallintosäännön ohella tärkein asiakirja, johon päätösten pitäisi perustua.

Päätöksillämme on väliä, meillä on vastuu.

20.11 on minulle henkilökohtaisestikin tärkeä päivä. Esikoiseni syntyi tuona päivänä, jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Päivän lähestyessä huomaan aina kerääväni itselleni liikaa töitä ja tekemistä, jotta en muistaisi päivää. Ja joka vuosi huomaan, että älä huoli, äiti. Kyllä sä muistat surra. Poikani eli vain kuusi viikkoa. Pojallani, Pyryllä löydettiin ruumiinavauksessa HLHS, sydämen vasemman kammion hypoplasia. Eli vasen kammio ja eteinen olivat kehittymättömiä, käytännössä puuttuivat. Lääkäri ”lohdutti” sanomalla, että sairasta lastahan tässä surraan. Ihan sama, meille hän oli terve ja meille hän oli meidän rakas lapsemme.

Lapsen oikeuksien päivä on omasta kokemuksestani johtuen mielestäni oikealla paikalla. Mikä olisikaan paras hetki vuodessa keskittyä kunnolla lasten oikeuksien juhlistamiseen ja kehittämiseen kuin keskellä synkintä syksyä. Juhlitaan lasta ja lasten oikeuksia!

Hyvinvoiva omaishoitaja on jokaisen lapsen perusoikeus.

Lasten oikeuksien päivää meille kaikille!

Lotta Paakkunainen

Lohjan kaupungin kaupunginvaltuutettu,

Kaupunginhallituksen varajäsen

Alueiden johtokunnan jäsen

Lohjan omaishoidon neuvottelukunnan jäsen

Keskustan valtuustoryhmä

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s