Vierailu Omaishoitajien äitien teemakahvilassa

---

Osallistuin hiljattain Omaishoitajien äitien teemakahvilaan, jossa keskustelimme siitä, mikä toimii ja mikä ei hyvinvointialueella. Minulta toivottiin myös avausta hyvinvointialueen päätöksenteosta ja kerroin siitä suunnilleen näin:

Hyvinvointialueella päätöksenteko perustuu valmisteltuihin esityksiin, jotka tulevat viranhaltijoilta. Aluevaltuusto on ylin päättävä elin, mutta sen päätöksenteko keskittyy pääasiassa strategioihin, talousarvioon ja hallintosääntöön. Viimeisimmän hallintosäännön muutoksen yhteydessä tein ryhmäni puolesta esityksen, että päätösvaltaa siirrettäisi aluehallitukselta ja virkajohdolta lautakunnille ja aluevaltuustolle, mutta enemmistö katsoi, ettei muutoksia tarvita, vaikka aluehallitus ja virkajohto tekevät suurimman osan päätöksistä, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisten arkeen.

Tämä näkyi esimerkiksi omaishoidon tuen osalta, kun virkajohto esitti aluevaltuuston talousarviopäätökseen perustuen leikkauksia erityisesti alle 17-vuotiaiden omaishoidon tukeen. Aluehallitus kuitenkin käytti otto-oikeuttaan tähän päätökseen, mikä osoittaa, että vaikuttaminen kannattaa – tekemänne kannanotto huomioitiin aluehallituksessa.

Päätöksenteossa merkittävässä roolissa on neuvottelukunta, johon kuuluu edustaja jokaisesta valtuustoryhmästä. Neuvotteluissa käsitellään ennen suuria päätöksiä, kuten talousarviota, palveluverkkoa ja hallintosääntöä. Keskustelut ovat yleensä rakentavia ja niissä pyritään sopuun, mutta käytännössä suuremmat ryhmät sanelevat linjauksia. Keskustelut ovat yleensä rakentavia, ja niissä pyritään sopuun. Käytännössä suuremmat ryhmät sanelevat linjauksia ja pienemmät ryhmät lähtevät mukaan sopuun, jotta saisivat omia esityksiään mukaan ja jotta näyttäisi siltä, että ollaan yhteistyössä.

Keskustalle monet kysymykset olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin suurempien ryhmien esitykset ja vaatimukset. Esimerkiksi omaishoitajiin, lastensuojeluun ja ennaltaehkäiseviin toimiin suunnatut leikkaukset olivat meille kynnyskysymys – emme voineet hyväksyä niitä. Palveluiden on oltava saavutettavia ja lähellä ihmisiä, jotta ne todella palvelevat kaikkia asukkaita.

Lautakunnat ja neuvostot ovat päätöksenteon tukena, mutta niiden rooli on pitkälti lausunnollinen. Lautakunnissa ei päätetä kuin lausunnoista, jotka esitetään aluehallitukselle päätöksenteon tueksi. Itse olen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen ja tämä lautakunta päättää järjestöavustuksista. Lisäksi vammais- ja vanhusneuvostot antavat lausuntoja aluehallitukselle. Toisinaan nämä lausunnot vaikuttavat päätöksiin, mutta nykyinen aluehallitus on kovin tyytyväinen itseensä siitä, kuinka paljon se on leikannut ja ”säästänyt” kustannuksista. Valitettavasti nämä säästöt tulevat maksamaan pitkällä aikavälillä – niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.

Minulta kysyttiin, että kannattaako tehdä aloitteita. Kerroin, että olen itse tehnyt kaupunginvaltuustossa 15 aloitetta ja niiden käsittely siellä on hyvin erilaista kuin hyvinvointialueella. Hyvinvointialueella aloitteita ei esitellä erikseen, vaan ne vain jätetään kokousmateriaaliin. Jotta aloite etenee käsittelyyn, sen pitää saada tietty määrä kannatusta ja vielä suurempi kannatus tarvitaan, jotta se käsitellään puolen vuoden sisään. Itse olen tehnyt aluevaltuustoaloitteen omaishoidon neuvottelukunnan perustamiseksi hyvinvointialueelle, mutta se ei saanut tarpeeksi kannatusta. Lisäksi virkajohto esitti päätösesityksessään, että aloitteen toteuttaminen lisäisi byrokratiaa ja päätöksenteon kerroksia. Mielestäni vielä yksikään asukkaan tekemä aloite ei ole päätynyt käsittelyyn hyvinvointialueella.

Kahvilakeskustelussa nousi esiin monia tärkeitä teemoja. Toimiviksi asioiksi mainittiin vertaistuen merkitys ja se, että omaishoidon tuki tuo edes jonkinlaista turvaa ja tunnustusta omaishoitajien työlle. Toisaalta kehitettävää on edelleen paljon: jaksamisen tukemisessa, palveluiden joustavuudessa ja siinä, miten omaishoitajien ääni kuuluu päätöksenteossa.

Kävimme myös paljon hyvää keskustelua omaishoidon neuvottelukunnan tarpeellisuudesta. Esille nousi, että neuvottelukuntaan voisi kuulua kuten Lohjallakin oli kuulunut, omaishoidon edustajia, viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, seurakunnan edustajia sekä ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun edustajia. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaisi sen, että eri toimijat voisivat keskustella ja nostaa esiin omaishoidon kannalta tärkeitä asioita. Neuvottelukunta voisi myös tarjota arvokasta tietoa viranhaltijoille, joilla ei välttämättä aina ole syvällistä tuntemusta alueesta tai omaishoidon arjesta.

Jatkuvat esitykset omaishoidon tuen leikkauksista ja niistä kumpuava epävarmuus syövät omaishoitajien jaksamista. Erityisen raskaita ovat heinäkuut, jolloin omaishoidettavien lasten paikat ovat suljettuina, eikä sijaistavia paikkoja ole tarjolla. Lisäksi tiedonkulku on puutteellista – omaishoitajat eivät ole saaneet ennakkoon tietoa palvelujen lakkautuksista, tukien muutoksista tai edes indeksikorotuksista. Tämä lisää epävarmuutta ja vaikeuttaa jo valmiiksi kuormittavaa arkea.

Lupasin viedä näitä viestejä eteenpäin. Kaikkia haasteita ei ratkaista yhdessä yössä, mutta jokainen keskustelu ja kohtaaminen auttavat meitä rakentamaan parempaa tukea omaishoitajille. Kiitos vielä kutsusta ja tärkeästä keskustelusta!