Työryhmän selvitys koulutoiminnan järjestämisen periaatteista käsittelyssä lautakunnan kokouksessa 19.5

Lohjan vihreät teki valtuustoaloitteen koulutoiminnan järjestämisen perusteista. Käsittelimme aloitetta lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa 19.5.2020. Keskustelimme erittäin pitkään aloitteesta ja aloitteen perusteella tehdystä selvityksestä.

”Aloite koulutoiminnan järjestämisen periaatteista

Olemme usealla valtuustokaudella keskustelleet ankarastikin siitä, millä kriteereillä koulu voidaan säilyttää tai lakkauttaa. Koulujen epävarma tilanne työllistää ja kuormittaa virkamiehiä ja luottamushenkilöitä ja aiheuttaa epävarmuutta koulujen henkilökunnassa ja oppilaissa.

Lohjan ja Nummi-Pusulan yhdistymissopimukseen kirjattiin seuraavaa:
”Minimikoulukokoperiaatetta (min. 30 oppilasta ja 2 opettajaa) noudatetaan siten, että mikäli oppilasmäärä on alle minimirajan kahtena perättäisenä lukuvuonna, koulun tulevaisuus otetaan päätöksenteossa käsittelyyn jo sopimuskaudella.”


Yhdistymissopimuksen siirtymäaika on päättynyt ja siihen kirjatut ehdot riittämättömät. Vihreän valtuustoryhmän mielestä on syytä laatia jokin kriteeristö koulujen suhteen.

Esitämme aloitteenamme, että kaupunginhallitus ryhtyy välittömiin toimiin em. kriteeristön aikaansaamiseksi perustamalla työryhmän, joka koostuu virkamiehistä, luottamushenkilöistä, LOKOVA:n ja aluetoimikuntien jäsenistä.

Kriteeristössä on oltava vertailukelpoiset mittarit ainakin koulun teknisestä ja toiminnallisesta kunnosta, oppilas- ja opettajamäärästä, kuljetuskustannuksista ja -ajoista, koulutien turvallisuudesta sekä tuntikehyksestä. Työryhmän kannattaa pohtia tuntikehyksen suhteen tarveperusteiseen tuntikehyslaskentaan siirtymistä. Työryhmän tulee ottaa huomioon myös oppilaiden yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeet.””

Aloitteen perusteella kaupunginhallitus perusti työryhmän, jossa oli luottamushenkilöitä, viranhaltijoita sekä edustus Lokovasta ja alueiden johtokunnasta. Työryhmällä oli kiivas aikataulu, kokousajat lyhyet ja erittäin paljon asiaa käsiteltävänä.

Ihmettelin koulukriteeristötyöryhmän selvitystä. Selvityksessä on monta epäselvää kohtaa, on pohdintoja ja mielestäni jätetään liikaa tulkinnalle varaa. Toisaalta minulle myös todettiin, että jos selvityksessä on selkeät määreet asioille, lautakunta on tarpeeton, sillä sidomme kätemme selvitystyön määreisiin jonkin koulun toiminnan jatkon tullessa mietittäväksi. Itse en ehkä aivan näe asiaa niin, sillä käsittääkseni tarkoituksena oli, että jos koulun kohdalla kriteeristö täyttyy, tulee koulun toiminnan jatko seurattavaksi ja mietittäväksi päätöksentekoon.

Esitin muutamia teknisiä korjauksia työhön, sillä työryhmä esitti, että ”Karjalohjan ja Sammatin alueiden oppilaiden siirtyminen Nummen yhtenäiskouluun” tässä pohdinnassa voi tulla väärinkäsitys, että pohditaan alakoululaisten siirtoa Nummelle. Sehän se ajatus ei ollut?

Koulukriteeristötyöryhmän työn ei käsittääkseni ollut tarkoitus olla kouluverkkoselvitys, miltä se nyt vaikuttaa. Työ ei tarjoa tulevaisuuden käyttöön mitään, se vastaa ainoastaan tämän päivän kouluverkon tilanteeseen.

vastaako selvitystyö aloitteeseen?

Kokouksen aikana SDP:n Ana Sorainen teki esityksen, että työ palautetaan uudelleenvalmisteluun, esitys ei saanut kannatusta. Joudun harmikseni toteamaan, että olisin kannattanut esitystä, jos se ei olisi mennyt minulta ohi. Tässä koen epäonnistuneeni.

Keskustelimme myös päätösesityksestä. Lautakunta päätti poistaa kohdan:

2.1. opetustoiminnan järjestämisen periaatteet/kriteerit -selvityksessä esitetyt periaatteet ja tavoitteet sekä vertailukelpoiset mittarit otetaan käyttöön 1.8.2020 alkaen

Tässä kohtaa mietin pitkään ja esitin monta kysymystä, sillä mielestäni ko kohdan poisjättäminen tarkoittaa sitä, että työryhmän työ on ollut turha kuten myös sitä myötä koko valtuustoaloite. Jos luodaan periaatteet, tulee ne ottaa käyttöön. Tällä päätöksellä osoitetaan, ettei niitä ole välttämätön ottaa käyttöön. Pitkän keskustelun jälkeen päätin äänestää muun lautakunnan mukana poistosta.

Kouluista voidaan säästää

Käsittelemme lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa 19.5.2020 jälleen talouden tasapainottamista. Siis säästöjä. Siis leikkauksia. Eli siis lakkautuksia.

Otetaan pussillinen vanhoja keinoja, joiden ei ole todettu vieläkään pelastaneen taloutta, mutta koska ei keksitä muutakaan, eikä jostain syystä osata tehostaa toimia muulla tavalla kuin ottamalla lapsilta ja lapsiperheiltä.

Palveluja karsiessa lähtökohtana tulisi olla se, että toimintaan osoitettavat voimavarat takaisivat palveluja käyttäville tasavertaiset peruspalvelut asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta ja kielestä riippumatta.

Talouden tasapainottaminen:

  • odotan edelleen listausta, joissa sisäisiä kuluja on eritelty ja poistettu varsinaisesta laskelmasta
  • Ihmettelen myös, miksi lautakunnalle on sanottu, että talouden tasapainottamislista menee valtuustolle elo-syyskussa, jos nyt ollaankin varsinaisessa aikataulussa? Liian kiire. Valmistelu näyttää jälleen kiireellä puserretulta (tai vanhan pikaiselta kopioinnilta) Ja poukkoilu jatkuu. Tänään 19.5.2020 olenkin kuullut, että valtuuston päätös tasapainotuksesta siirtyy elokuulle.

    Lisäksi tässä samassa lautakunnan kokouksessa käsitellään ”koulutoiminnan järjestämisen periaatteita”, eli valtuustoaloitteen perusteella perustetun työryhmän, joka koostuu virkamiehistä, luottamushenkilöistä, LOKOVA:n ja aluetoimikuntien jäsenistä, heidän työtään.

     

    Mielestäni on erikoista ja erittäin tarkoituksenhakuista, että molemmat ovat samassa kokouksessa käsittelyssä.
    Koulut:
  • Ikkalan koulu: esitys lakkautuksesta 1.8.2021
  • Nummenkylän koulu: esitys lakkautuksesta 1.8.2021 (päätetty edellisessä talouden tasapainottamislistassa)
  • Pullin koulu: esitys lakkautuksesta 1.8.2021 (päätetty edellisessä listassa)
  • Maksjoen koulu: esitys lakkautuksesta 1.8.2022 (päätetty 2015 ja 2019)
  • Lehmijärven koulu: esitys lakkautuksesta 1.8.2022
  • Ruotsinkielisten koulujen yhdistäminen Källhageniin esitys 1.8.2024 (päätetty 2015, päätetty 2019 ettei)
  • Asemanpellon koulu: esitys lakkautuksesta 1.8.2024

    Olemme tämänkin kauden aikana päättäneet useaan kertaan, että kouluja ei lakkauteta ja viimeksi muutama kuukausi sitten Ikkalan koulun kohdalla päätimme, että asiaan palataan, kun koulukriteeristötyöryhmä saa valmiiksi kriteerit. Samassa kokouksessa asioiden käsittely sotii oikeustajuani vastaan. Kantani koulujen lakkautukseen on edelleen sama, eli niitä ei voida lakkauttaa. Lohja tarvitsee veto- ja pitovoimatekijänä monimuotoista kouluverkkoa, joka vahvistaa Lohjaa maaseutukaupunkina. Lohjalla on perheiden määrä laskenut erittäin jyrkästi vuoden 2013 jälkeen. Koulujen lakkautuksilla on yritetty pelastaa kaupungin taloutta jo useiden vuosien ajan ja olemme jo nähneet, ettei se ole pelastunut. Nyt on otettava uusia keinoja käyttöön ja katsottava eteenpäin. Mielestäni meidän tulisi saada laskelmat siitä, paljonko tämä lakkautusten jatkuva esiintuominen on maksanut. Paljonko on viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden aikaa mennyt ja paljonko on toimielinkokouksiin mennyt kaikkien edellämainittujen aikaa. Kuinka paljon nämä on maksaneet? Sanotaan vaikka vuodesta 2013. Ei muuten parit sadattuhannet riitä. Jos sillä, että lopetetaan ainainen epävarmuus perheiltä, annetaan koulurauha, annetaan työrauha viranhaltijoille tehdä työnsä, siis jotain muuta kuin esittää lakkautuksia, säästetään todennäköisesti suuria summia ja nostetaan kaupungin statusta sujuvan arjen kaupunkina. Toisaalta luottamushenkilöt ovat päättäneet kouluista jo lukuisat kerrat. Asianhan pitäisi mennä niin, että viranhaltijat esittävät -> luottamushenkilöt päättävät -> viranhaltijat toteuttavat. Nyt se menee niin, että viranhaltijat esittävät -> luottamushenkiöt päättävät -> viranhaltijat esittävät uudestaan -> luottamushenkilöt päättävät jälleen-> viranhaltijat esittävät uudestaan….

    Tuntikehys:
  • Oppilasmäärän laskun vaikutus tuntikehykseen. Oppilasmäärä laskee syntyvyyden vähentymisen vuoksi ja muuttotappion vuoksi. Lohjalla on vuodesta 2013 perheiden määrä Tilastokeskuksen mukaan vähentynyt roimasti. Tähänkin yhtenä lääkkeenä näkisin koulutilanteen rauhoittumisen ja markkinoinnin keskittymisen perheystävällisenä kaupunkina työpaikka-aluiden lähellä.

    Tuntikehystä en lähtisi nyt laskemaan ainakaan niin paljon, mitä esitetään, sillä koronan tuoma etäkoulu on tuonut haasteita ja tuntikehystä tullaan tarvitsemaan enemmän, sillä syksyllä on paikattava kevään etäkoulun tuomaa vajetta oppimisessa.

Tuntikehystä on tämän kauden aikana leikattu jo todella paljon ja laskutapaakin muutettu niin, että pienemmät koulut häviävät. Eiköhän se jo riitä. Koulukriteeristötyöryhmän selvityksessä on maininta, että ”koulun on tultava toimeen omalla kehyksellään”. Niin. Eipä sillä tule toimeen, jos kaava on sellainen, että se huomioi ryhmän ja vaatii ryhmältä tiettyä kokoa.

Koulunkäynnin ohjaajat

  • Koulunkäynnin ohjaajien ja iltapäivätoiminnan ohjaajien vähennys, 5 htv/v

    Kouluavustajista ei voi vähentää, heitä tarvitaan erityisesti koronan vuoksi tukemaan opettajia ja oppilaita

     
    Varhaiskasvatus:
    Olen pöyristynyt tasapainotuslistan selvityksen sanavalinnoista: Emme voi lopettaa Karjalohjan, Sammatin, Oinolan, Pusulan, Virkkalan päiväkoteja. Ihan kuin se olisi ihan kamala asia: ”olisimme halunneet lakkauttaa ne, mutta nyt ei vaan voi, koska lapsia on hoidossa”.
  • Koisjärven päiväkoti on jälleen listalla, vaikka lautakunta päätti 6.3.2019: ”Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti pitää Kuuset-ryhmän toiminnassa Koisjärven päiväkodin kiinteistössä ja tarkistaa Kuuset-ryhmän sijainnin uudestaan, kun uusi Saukkolan päiväkoti on toiminnassa.” Ei ole Saukkolan päiväkodin asiaa vielä tuotu lautakunnalle. Ei ole Saukkolassa päiväkotia toiminnassa. Saukkolan päiväkoti on edelleen väistössä Nummen yhtenäiskoulun alueella kahdessa eri kiinteistössä.

Samassa kokouksessa käsittelemme siis myös koulukriteeristötyöryhmän työtä:

Ihmettelin koulukriteeristötyöryhmän selvitystä. Selvityksessä on monta epäselvää kohtaa, on pohdintoja ja jätetään liikaa tulkinnalle varaa.

Lisäisin vielä, että Karjalohja/Sammatti pohdinnassa voi tulla väärinkäsitys, että pohditaan alakoululaisten siirtoa Nummelle. Sehän se ajatus ei ollut?

Koulukriteeristötyöryhmän työn ei käsittääkseni ollut tarkoitus olla kouluverkkoselvitys, miltä se nyt vaikuttaa. Työ ei tarjoa tulevaisuuden käyttöön mitään (työn tarkoituksena oli olla työväline), se vastaa ainoastaan tämän päivän kouluverkon tilanteeseen.
Mutta palaan toisessa kirjoituksessani tähän aiheeseen.

Talouden tasapainottamislista on tehty aikana ennen koronaa. Listalla ei huomioida millään tavalla poikkeustilaa, ei sen tuomia haasteita tai tarpeita. Yle on uutisoinut kuinka kyläkouluissa on tilaa ja joustavuutta sekä tiloja on helppo rajata. https://yle.fi/uutiset/3-11346196

On todella ikävää tuoda lakkautusesityksiä keskellä koronan aiheuttamaa kriisiä ja poikkeusoloja. Lapsiperheillä on ollut todella haastava kevät etäopetuksen, ruoanlaiton ja etätöiden yhteensovittamisessa. Asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet ovat erittäin pienet ja voi olla, että tulee ajatus, että kaupunkilaisten mielipiteitä ei haluta kuulla. Aikaa vaikuttamiseen ei käytännössä ole lainkaan.

Emme tiedä toisesta aallosta, tai seuraavasta ja tämä tuskin on viimeinen pandemia. Meidän tulee pohtia näitä asioita ennen lakkautusaikeita.

”Kriisiaika nostikin kyläkoulut arvoon” uutisoi Yle https://yle.fi/uutiset/3-11346196 . Tekisi mieleni sanoa: muualla paitsi Lohjalla.

Usein puhuttaessa ”vaikeista ja kipeistäkin päätöksistä” tarkoitetaan päätöksiä lakkautuksista. Niin, voisiko vihdoin ajatella tästä asiasta toisin päin? Tarkoitan siis heitä, jotka ovat valmiita lakkauttamaan kouluja. Olisiko heille se vaikea päätös se, että ei lakkauteta, vaan muutetaan oman asenteen suuntaan moniuloitteisemmaksi ja pyritään käyttämään kaupungin vahvuuksia hyödyksi, otetaan ne realiteetit esiin: Lohja ei ole suurkaupunki, Lohja on maaseutukaupunki ja toiset ihan tosissaan haluavat asua maaseutukaupungissa lähellä kaikkea, silti landella.

Meidän tulisi oikeasti arvioida, mitä edelliset lakkautukset ovat tuoneet kaupungille, mitä seurauksia niillä on ollut. Ja nyt en puhu ainoastaan rahasta. Tilastokeskuksen mukaan perheiden määrä Lohjalla on laskenut todella pahasti ja vuosilukua tuijottaen minun selkeä näkymykseni on, että yksi syy tähän on koulujen ajojahti ja sen tuoma epävarmuus. Koulujen lakkautusinto ei ole tuonut mitään hyvää, ei ole pelastanut kaupungin taloutta ja koska jatkuvasti luottamushenkilöille toistetaan, että ”on uskaltava tehdä niitä vaikeitakin päätöksiä” säästölistojen aikana, niin haluan minäkin jälleen toistaa, että kyllä. Vaikeita ratkaisuja on tehtävä. Toisille se vaikea päätös tai ratkaisu voisi olla se, että säästetään ne koulut. Tehdään niistä vetovoimatekijä. Käytetään hyödyksemme sijaintimme työpaikka-aluiden lähellä, mahdollistetaan ihmisille sujuva arki, annetaan vastinetta verorahoille. Lohja on maaseutukaupunki, annetaan ihmisille tilaa unelmoida ja nauttia luonnosta oman kodin lähellä. Mahdollistetaan alueen kehitys pitämällä koulut ja kehittämällä niitä kaikkia monitoimijataloina. Mitä alueemme koulut jo ovatkin. Pidetään hyvät asiat lähellä.

Aloitteeni sisäilmaseurannan suorittamisesta käsitellään loppuun

Tein helmikuussa 2019 aloitteen, jossa esitän, että niin uusissa kuin perus- ja sisäilmakorjatuissa koulu- ja päiväkotikiinteistöissä suoritettaisi seurantaa vuonna 2017 hyväksytyn rakennusterveystarkastajan opinnäytetyön suositusten mukaan. Lohjalla seurantaa toteutetaan korjatuissa kohteissa ulkopuolisen rakennuttajan takuun puitteissa, eli vuoden päästä korjauksen valmistumisesta on tarkastus, jossa tarkistetaan puutteet ja havaitut viat ja sovitaan, miten korjataan. Takuutarkastus toimitetaan takuun lopulla. Esitän siis muutosta tähän toimintatapaan. Korjausten jälkeen kohteessa tehdään korjausprosessin onnistumisen arviointi ja siihen liittyviä tutkimuksia ja mittauksia. Korjausten onnistumisen teknisessä tarkastelussa on huomioitava korjaussuunnittelun laatu, korjausten toteutus, korjausten jälkeinen siivous ja korjausten jälkeinen seuranta. Toteutettujen korjausten vaikutusta seurataan ja arvioidaan käyttäjä- ja sisäilmastokyselyllä. (lue lisää aloitteestani: https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/02/15/aloite-korjattujen-koulujen-tilan-seurannasta/)

Palvelutuotantolautakunta käsitteli asiaa ensimmäisen kerran 4.12.2019, jolloin pohjaesityksenä oli, että mitään ei tehdä, mutta Kirsi Ferinin esityksestä päätettiin aloite pitää vireillä ja tutkia hyötyjä ja kustannuksia tarkemmin. Nyt palvelutuotantolautakunta käsitteli uudemman kerran 6.5.2020 ja nyt lautakunta päätti, että aloite on loppuun käsitelty. Asian käsittelevät vielä kaupunginhallitus ja valtuusto. Lohja on aloitteeni perusteella

kartoittanut markkinoilla olevia seurantajärjestelmiä, joilla voidaan kiinteistökohtaisesti seurata kiinteistön tilaa eri anturein. Kosteusvaurioiden syntymisen välttämiseksi sekä havainnoinnin parantamiseksi tilakeskus on päättänyt hankkia jo rakennusvaiheessa oleviin Laurentiustalon ja Ojamon koulun rakenteisiin kosteuden ja lämmön seurannan mittaroinin. Lisäksi mittarointi tullaan sijoittamaan myös tuleviin kohteisiin mm. lukion saneeraukseen sekä Järnefeltin kouluun. Anturit sijoitetaan kiinteästi rakenteiden sisään. Hyvin suunnitellulla anturoinnin sijoittelulla saadaan kattava ja jatkuvasti päivittyvä kokonaiskuva kiinteistön kosteustilanteesta. Mittaroinnin tarkoituksena on seurata rakenteiden kosteutta ja näin havaita jo varhaisessa vaiheessa mahdollisten piilokosteuksien syntyminen ja reagoida niihin riittävän ajoissa. Lisäksi seiniin asennettavilla mittareilla pystytään havaitsemaan rakenteissa olevat vuodot ja kondensoitumiset ja ennen kuin aiheutuu laajempaa tuhoa rakenteissa. Mittareiden tieto välittyy verkkopalvelimeen josta niitä voidaan tarkastella netin kautta havainnollisina kuvaajina tai taulukoina.

Tämän lisäksi tilakeskus on kilpailuttamassa sisäilman olosuhdeseurannan palvelua vuosille 2020-2022, jonka avulla voidaan eri kohteissa seurata mm. seuraavia asioita:

  • paine-eromittausta kohteissa
  • yhdistelmä antureita (TVOC, CO2, %RH, TE) mittaukseen
  • kuitumittausta kohteissa
  • kosteusmittausta kohteissa
  • automaatiojärjestelmän kautta tehtäviä CO2-mittauksia


Tilakeskus ottaa myös tulevaisuudessa käyttöön rakentamisen tarkastusasiakirjan (ASRA RTK rakentamistuotannon laadun varmistusasiakirja) isoissa ja keskikokoisissa kohteissa.

Edellä mainittujen hankintojen avulla voidaan tehostaa aloitteen mukaista toimintaa ja paremmin varmistaa kohteiden toimivuus.

Aloitteeni tarkoitus oli tukea kaupunkia sisäilman laadun tarkastelun kehittämisessä ja vaikka aloitteeni ei täysin toteutunut, on suunta erittäin hyvä. Toivon, että kehittämistä jatketaan.

Annetaan perheiden unelmille tilaa

Sain tänään mieltä lämmittävän puhelun upealta ihmiseltä, jota arvostan erittäin paljon. Hän omien sanojensa mukaan inspiroitui soittamaan luettuaan haastatteluni Karkkilantienoosta (5.5.2020). Keskustelimme alueen kehittämisestä ja veteraaneistamme sekä heidän muistamisestaan veteraanienpäivänä.

Tästä haastattelusta on poikinut myös muutama viesti, jotka ovat myös olleet ihania ja uusia ideoita tuotu esille maaseutumme kehittämiseksi, kiitos niistä!

Juttelin viime viikolla Karkkilantienoon toimittajan kanssa alueemme mahdollisuuksista ja tällä kertaa nimenomaan siitä, että kaupunki myy alennusmyynnillä tontteja Nummen ja Pusulan alueella. Onko se hyvä tapa myydä, vai olisiko parempi tapa myydä tontteja hyvillä peruspalveluilla? No, sitä voimme pohtia. Keinoja voisi ehkä käyttää moniakin, mutta toisinaan joutuu käyttämään erilaisia, jos katse ei halua siirtyä tai taittua.

Kerroin, että kaupungilla kyllä tosissaan on yritetty markkinoida (kaupunkia), mutta siinä vaiheessa, kun luovuttiin maaseutukaupunki-statuksesta, menetettiin suuri markkinointivaltti. Lohja on kuitenkin nimenomaan maaseutukaupunki. Nummi-Pusulalla oli upea slogan ”tilaa unelmille”, jota pitäisi jalostaa ja ottaa käyttöön jälleen. Lohjan maaseudun vetovoima parantuisi ja kasvaisi, jos antaisimme lapsiperheille tilaa unelmoida. Täällä voidaan unelmoimisen lisäksi elää realistista elämää.

Toin esille myös sen, että citymaalaisuus on nouseva trendi, kuten nyt on jo jonkin aikaa puhuttu, mutta me emme osaa hyödyntää sitä. Lohjalla olisi nyt todella merkittävä tilaisuus napata tästä kiinni, sillä sijainti on just eikä melkein. Korona-ajan eristyksen tuoma huomio siitä, että etätöitä pystyy tekemään erittäin monella alalla ja joka päivä ei ole pakko kulkea fyysisesti työpaikalle. Tämä tuo meille mahdollisuuksia. Pystymme tarjoamaa väljän maaseudun asumista lähellä suuria työpaikka-alueita.

On paljon perheitä, jotka haluavat asua turvallisessa ympäristössä maaseudun rauhassa, peruspalvelut tulee olla toimivat Nummella ja Pusulassa. Arjen tulee olla sujuvaa. Jos voimme tarjota sujuvan arjen, vetovoima kasvaa ja ihmisiä muuttaa tänne asumaan.

Muuttohaluisista lapsiperheistä minun perheeni on hyvä esimerkki: Muutimme mieheni (yrittäjä) kanssa Nummelle juuri luonnon äärelle, siedettävän matkan päähän työpaikasta (tuolloin minulla oli n. 70 km suunta), hyvien peruspalvelujen äärelle. Muutimme lastemme vuoksi, täällä olisi turvallista kasvattaa lapsia. Peruspalvelut olivat toimivia ja suht lähellä. Oli terveysasema, neuvola, päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio. Nummen alueelta on Hyrsylän ja Koisjärven alakoulut lakkautettu, lukio lakkautettu, Nummen terveysasema lakkautettiin jo Nummi-Pusulan aikaan, mutta ei Pusulan terveysasemalle ole kuin 15 kilometriä (tosin julkisella liikenteellä ei oikein pääse). Nummen yhtenäiskoulu meillä vielä on ja neuvola. Työikäisinä maksamme veroja oman osuutemme, toki kulutamme palveluja ja nimenomaan lapsemme kuluttavat niitä. Mutta sitä varten kaupunki on. Tuottaakseen asukkailleen peruspalveluja.

Me tulimme tänne unelmiemme kanssa. Ihanalle tontille, remontoitavaan taloon, johon mahtui lisääkin lapsia. Tunsimme olevamme onnekkaita.

Meillä maaseutukaupunkina on upeita mahdollisuuksia, upeita alueita, ei sössitä nyt tätä.

Kuinka arki tällä hetkellä sujuu hiljaisimmilla?

Kirjoitin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumniin tällä kertaa huolestani koronan tuoman poikkeustilan hiljaisista suorittajista, näkymättömistä. Mitä kuuluu heille, joista emme kuule? Miten arki sujuu heillä, joita emme näe?

voit lukea kirjotukseni myös täältä: https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/1661725

Kuinka arki tällä hetkellä sujuu hiljaisimmilla?

Poikkeustila on tuonut uusia näkökulmia ja toteutustapoja monille palveluille ja toimille. Olemme kuntalaisina, kansalaisina, perheinä, palvelun käyttäjinä ja tuottajina sopeutuneet, sopeuttaneet, venyneet. Moni palvelu on jäänyt pois, moni on muuttanut muotoaan ja monta uutta palvelua syntynyt.

Toiset meistä sanovat aikovansa jatkaa tällä oppimallaan tiellä, jossa käyttää enemmän aikaa vapaalle. Minä toivon, että pystyisin ottamaan tämän ajan opin hyödykseni ja oikeasti toteuttaisin samaa, enkä vain lähtisi rajoitteiden jälkeen suorittamaan entistä mallia, entistä kiivaammin.

Mutta kuinka tällä hetkellä sujuu hiljaisimpien arki? Esimerkiksi omaishoitajien vapaat? Lastensuojelun asiakkaiden arki? Lapsiperheiden, joista on huoli, mutta jotka ovat saavuttamattomissa, koska ovat näkymättömiä, vielä. Kuinka sujuu arki Wilman punaisten merkintöjen rinnalla? Oppilaalla, joka asuu kaukana koulusta ja on nälkäinen? Oppilaalla, joka kaipaa psykologia, mutta jolle sitä palvelua ei ole, koska ei ole psykologia? Tai joka kaipaisi kuraattorin kotikäyntiä? Huoltajalla, joka päivät auttaa lapsiaan koulutehtävissä ja tekee illat töitä omien voimavarojen rajoilla? Huoltajalla, joka päivät tekee töitä ja illat auttaa lapsiaan koulutehtävissä voimavarojensa rajoilla? Huoltajan pulloa piilottavalla koululaisella? Omaishoitajalla, joka piilottaa omaa pulloaan? Omaishoitajalla, joka kaipaisi hänelle kuuluvaa vapaata, mutta jolle ei palvelua juuri nyt ole, koska poikkeustila? Kotihoitajalla, joka jokaisella asiakkaan ovella hengähtää ja miettii vielä, onko suojautunut tarpeeksi, onko suojavarusteita vielä? Yrittäjällä, joka huolehtii perheensä toimeentulosta, mutta jonka tulot ovat romahtaneet?

Emme ole olleet tällaisessa tilanteessa, emme tiedä seurauksia ja meillä on monta avointa kysymystä. Meillä on monta hiljaista suorittajaa, piilottelijaa. On ongelmien väistäjiä ja kieltäjiä sekä heitä, jotka eivät tunnista ongelman olemassaoloa. Heistä minä olen huolissani.

Kirjoittaja on

äiti

lohjalainen kaupunginvaltuutettu (kesk)

lapsiasiahenkilö

Tätä kirjoittaessani ei oltu vielä tehty päätöstä koulujen avaamisesta, mutta Hallitus kertoi peruskouluja koskevien koronarajoitusten päättymisestä tiedotustilaisuudessaan 29.4.2020.( https://yle.fi/uutiset/3-11329130) Kouluihin palataan toukokuun 14. päivä alkaen – erityisjärjestelyillä pyritään pienentämään koronaviruksen riskiä. Erityisjärjestelyt= otetaan käyttämättömät tilat käyttöön (?mistä niitä ilmestyy), väljyyssääntöjä(?väljyyttä?), mahdollisesti käydään vuoroissa koulua (? koulukuljetuksissa tullee ainakin ongelmia). Kouluille ja niiden henkilökunnalle asetetaan kova lisätyö jälleen harteille. Jälleen he saavat näyttää sopeutumis- ja sopeuttamistaitonsa, venymistaitonsa, taitonsa taikoa vuorokauteen (ainakin omaansa) lisätunteja.

Opetusministeri Li Anderssonin mukaan koulujen avaaminen ei ole mielipidekysymys, vaan kyse on perusoikeuksien punninnasta. Jos rajoituksia puretaan, se pitää joka tapauksessa tehdä tarkasti kaikkien terveydestä huolehtien sekä asteittain.

”Koronavirus on lapsilla ja nuorilla yleensä lievä tauti. Lasten koronaoireet ovat samantapaisia kuin muissa hengitystieinfektioissa, ja ovat usein liittyneet perheen aikuisten infektioihin.

Lapsilla korona on harvoin hengenvaarallinen. Lasten kuolemanriski koronainfektioon 0,0026 prosenttia, kun sen yli 80-vuotiailla on 13,4 prosenttia.”

”Lapset eivät todennäköisesti tartuta koronavirusta niin paljon kuin aikuiset. Oireettomat lapset tartuttavat todennäköisesti vähemmän kuin oireiset lapset. Tarkkaa tietoa ei vielä ole, asiantuntijat viittaavat esimerkiksi Lancetissa julkaistuun tutkimukseen.” (lähde: IS 28.4.2020)

Mitä ilmeisimmin me emme tiedä vielä tarpeeksi koronasta ja sen tarttuvuudesta ja tämä on yksi syy, miksi kouluja ei pitäisi avata, jos käytetään syynä sitä, että ”lapset eivät tartuta”.

Mm. Helsingin Sanomat uutisoi 30.4.2020, että lastenlääkärit ovat kiinnittäneet huomiota useissa Euroopan maissa lasten saamiin vakaviin tulehduksellisiin oireisiin, jotka saattavat liittyä koronatautiin. Tapauksista osalla on testeissä todettu koronavirusinfektio, osalla ei.

Espanjasta ja Englannista on raportoitu lääkäreiden tietokanavilla muutamista tapauksia, joilla on ollut samankaltaista taudinkuvaa kuin Kawasakin taudissa, mutta ei ihan samaa.

(https://www.hs.fi/tiede/art-2000006492236.html)

Opettajat ovat isolta osin haluttomia palaamaan kouluun, ja monet vanhemmat jättäisivät lapsensa kotiin. Kuinka moni opettaja ja oppilas jäisi tulematta kouluun pariksi viikoksi?

Päätöksessä on lähdetty perustuslaista, tämän lisäksi vahvat perusteet ovat terveydenhuollon asiantuntijoihin nojaten, mutta onko perusteita haettu myös opetusalan ammattilaisilta tai oppilashuollon ammattilaisilta? Yksi vahva peruste on ollut myös lastensuojelullinen huoli. Monessa kunnassa tähän oli jo vastattu kuraattoreiden kotikäynneillä (https://yle.fi/uutiset/3-11319968)

Ymmärrän koulujen avaamisen, nimenomaan lakiin nojaten ja päätöksen lasten oikeuksien suojaamisella. Ymmärrän kuitenkin myös koulujen avaamista vastustavien argumentit.

Tanskassa kouluihin palattiin parisen viikkoa sitten. Koronavirustartuntojen määrä on hieman kasvanut Tanskassa koulujen avaamisen jälkeen. Niin sanottu tartuttavuusluku on nyt 0,9, kun aiemmin se oli 0,6. Luku on kuitenkin edelleen pienempi kuin yksi, mikä viittaa epidemian hidastumiseen. (https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tanska-avasi-koulut-nain-kavi-koronatartunnoille-kahdessa-viikossa/c47322a8-4cec-4e08-9cb0-474caa534f5b)

Olen huolissani riskiryhmässä olevien lasten kohdalla, sillä eritystä jatkavaa lääkärintodistusta ei ole helppo saada. Ei välttämättä edes vakavan perussairauden kohdalla.

Etäopetus on ollut raskasta, kaikille osapuolille. Opettajat ovat venyneet, huoltajat ovat venyneet, lapset ovat olleet jokainen oman pystymisensä mukaan opetuksen piirissä. Etäopetus on ollut myös antoisaa. Opettajat ovat keksineet uusia keinoja opettaa, olla yhteydessä ja lapset ovat ottaneet välineet haltuun. Kiusaaminen on vähentynyt ja toisilla on ollut tämän vuoksi helpompaa koulussa. Toisaalta kiusaamista on vieläkin somessa ja luokkien whatsapp-ryhmissä, jota pystyy etäkoulun aikana valvomaan vielä vähemmän.

Meillä etäopetus on ollut lähinnä kotikoulua, sillä kotonani on kaksi erityistä oppijaa, jotka tarvitsevat tukea. Olisin voinut laittaa heidät lähiopetukseen, mutta se olisi vesittänyt hyödyn erityksestä ja koska työni puolesta minulla on mahdollisuus tehdä työni iltapäivällä ja illalla, käytimme tätä mahdollisuutta kotona. Päivät kotiopettajana ja illat kyläasiamiehenä. Täytyy sanoa, että pitkiä päiviä tuli ja raskastakin oli. Todella. Koulupäivän jälkeen usein tuntui tehneensä jo koko työpäivän. Toisinaan myös harmitti useat artikkelit ja kommentit siitä, että opettajilla on päävastuu lasten opettamisesta. Kyllä, toki on. Itse tosin koen, että minulla kasvattajana ja huoltajana on päävastuu siitä, että lapsi sitä koulua käy ja suorittaa edes jonkin verran. Minä olen vastuussa lapsistani.

Opetuksen lisäksi koulut ovat tärkeitä lasten hyvinvoinnille ja lastensuojelulle. Toivonkin, että kouluavustajista ei ruveta vähentämään, kuten painetta näyttäisi nyt ainakin Lohjalla olevan, sillä tilanne tullee olemaan se, että kun koulut avautuvat tulevat opettajat ja oppilaat tarvitsemaan kouluavustajien tukea opetuksessa entistä enemmän. Olisin toivonut, että sen lisäksi, että kuullaan terveydenhuoltohenkilöstöä koulujen avaamisesta, kuullaan aidosti myös oppilashuollon henkilökuntaa ja otetaan heidän näkökulmansa huomioon. Onko heidän näkökulmastaan kahdesta viikosta vastaavaa hyötyä, vai voisiko luoda olosuhteet, jossa oppilashuolto yhdessä lastensuojelun tai muun sosiaalihuollon kanssa tekisivät vierailun koteihin loppukevään aikana, jolloin saadaan yhteys lapsiin/nuoriin?


Olen myös pari viikkoa sitten pyytänyt Lohjan kaupungilta selvityksen tekemistä ja kokemusten keräämistä etäopetuksen opeista. Olisi upeaa, jos nyt etäkoulun kokemuksista ottaisimme oikeasti opiksi, ottaisimme opetukseen mahdollisesti mukaan oppejamme, esimerkiksi et:n opetuksessa, kielten opetuksessa ja sisäilmasairaiden lasten opetuksessa. Tällä hetkellä esimerkiksi sisäilmasairailla oppilailla on epätasa-arvoisesti mahdollisuuksia etäopetukseen, riippuen aina huoltajien jaksamisesta tai tietämyksestä lähtien. Tämän saman toiveen olen esittänyt sivistysvaliokunnalle.

Toki lapset ja nuoret tarvitsevat sosiaalisia kontakteja, mutta olisi arvokasta, että voisimme käyttää sekä etäopetusta että lähiopetusta rinnakkain näiden tämän hetken etäkoulun kokemusten oppien perusteella. Meidän tulee käyttää tämä oppi ja hyödyntää etäopetuksen keinot. Yhtäkkiä onnistui etäopetuksen kokonaisten koulujen siirtäminen, kun yksittäisten oppilaiden etäopetus on ollut siitä kiinni, kuinka vanhemmat ovat jaksaneet painostaa, kuinka on ollut tietoa ja kuinka yksittäinen rehtori on toiminut. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus oman tilanteensa tai olosuhteidensa mukaiseen opetukseen. Olisi upeaa, jos voisimme käyttää oppimme hyödyksi ja kehittää aidosti perusopetusta niin, että etäopetus olisi perusopetuksen rinnalla kuuluen opetuksen keinoihin.

Somelähettiläänä voit auttaa kotisohvalta tai keittiön pöydän ääreltä

Pari vuotta sitten näin Ensi- ja turvakotien liiton ilmoituksen, jossa haettiin somelähettiläitä. Kiinnostuin ja kysyin lisää. Somelähettiläänä ei ole sidottu kellonaikoihin eikä päiviin, mutta silti pystyy tekemään paljon hyvää vain sohvaltaan ja omien voimavarojen mukaan. Lähdin mukaan toimintaan, enkä ole katunut hetkeäkään. Toisinaan poden huonoa omaatuntoa siitä, että mielestäni voisin tehdä enemmänkin, mutta tuolloin Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläiden koordinaattori muistuttaa, että jokainen tekee omien resurssien puitteissa ja mikään ei ole liian vähän. Jokainen pystyy auttamaan.

Ensi- ja turvakotien liitto lyhyesti

• Valtakunnallinen lastensuojelun kansalaisjärjestö,
joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä
lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa
ehkäisevää työtä

• 30 jäsenyhdistystä ympäri Suomen

• Liiton palveluista sai apua 11 260 ihmistä, joista
lapsia oli 4003 (v. 2016)

Voit lukea lisää Ensi-ja turvakotien liitosta tästä linkistä:

Somelähettiläänä olen saanut olla mukana todella monessa, olen jakanut tietoa toiminnasta, ensi-ja turvakotien liiton kampanjoista, apua tarjoavista chat-palveluista ja olen ollut tapahtumissa mukana. Esimerkiksi Valoa, ei väkivaltaa – tapahtumassa marraskuussa olin mukana siinä, että Lohja osallistui tapahtumaan. https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/11/27/valoa-ei-vakivaltaa-tapahtuma-lohjalla-25-11-2019/

On upeaa, että pystyy toimimaan omien kiinnostuksen painopisteiden mukaan ja oman kalenterin mukaan ja toisten somelähettiläiden vertaistuki on ollut voimaannuttavaa. Voin suositella tätä lämpimästi kaikille, jotka haluavat vaikuttaa ja auttaa, mutta joilla aikaa on rajallisesti. Tämä on helppoa, nopeaa ja palkitsevaa, mutta ennen kaikkea, tämä on tärkeää.

Näin poikkeustilassa Ensi- ja turvakotien liitto on nopeasti reagoinut tilanteeseen ja laajentanut auttavien chattien aukioloaikoja (linkki yllä) ja he ovat mukana myös tärkeässä Perherauhan julistuksessa (linkki alla)

Näinä poikkeusaikoina perheet tarvitsevat tukea. Auta, tue, tule mukaan!