Kategoria-arkisto:Hanko

Arviointituloksetkin osoittavat kehittämisen tarpeen strategisen yhteistyön hyvinvointialueen ja kuntien välillä

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja alueen kuntien välinen strateginen yhteistyö on yhä vakiintumaton. Tuore arviointikysely kuntien johdolle (6/10 vastannutta kuntaa) tuo esiin huolestuttavia viestejä: yhteistyön tavoitteet eivät toteudu riittävällä tasolla, rakenteet ovat keskeneräiset ja osallisuuden toteutumisessa on selkeitä puutteita.

Kun käyn läpi arviointeja ja kyselyjä, pysähdyn usein miettimään, kuinka pieni otos niissä lopulta on. Mietin myös, miksi kaikki eivät vastaa – keiltä on kysytty, ja missä kanavissa kysely on ylipäätään jaettu. Pureudun tuloksiin, nostan esiin kriittisimmät kipukohdat ja teen kehittämisehdotuksia kuntien palautteen ja arviointidatan pohjalta.

Kyselyn keskeiset löydökset: yhteistyön toteutuminen arvioitiin heikoksi

Arviointiasteikolla 1–5 (1 = ei lainkaan, 5 = erinomaisesti), strategisten yhteistyötavoitteiden keskiarvot sijoittuivat suurimmalta osin 2–3 välille. Tämä osoittaa, että yhteistyö ei vielä vastaa sille asetettuja strategisia odotuksia.

Heikoiten arvioituja osa-alueita:

  • Lasten, nuorten ja perheiden palvelut (ka. 2,1)
  • Vammaispalvelut (ka. 2,1)
  • Asukkaiden ja sidosryhmien osallistuminen palvelujen suunnitteluun (ka. 2,2)

Parhaiten arvioituja osa-alueita:

  • Pelastustoimen yhteistyö (ka. 3,4)
  • Hyvinvointikertomuksen yhteisvalmistelu LU-hyte-verkostossa (ka. 3,2)
  • Valmiussuunnittelu ja varautumisen yhteistyö (ka. 2,8)

Missä yhteistyö kohtaa suurimmat haasteet?

1. Yhteistyörakenteet ja vastuunjako

Useat kunnista nostivat esiin sen, että yhteistyön toteuttamiseen ei ole rakennettu riittäviä pysyviä rakenteita. Yhdyspintatyön organisointi on hajanaista, eikä rooleja ja vastuita ole riittävästi selkiytetty.

”Strateginen yhteistyö edellyttäisi parempia yhteistyörakenteita ja yhteiskehittämistä.” (Lohja)

2. Kuntien osallisuus ja vuorovaikutus

Kunnat kokevat, että ne jäävät usein passiivisen tiedonsaajan rooliin. Päätöksiä tehdään hyvinvointialueella ilman ennakollista vuoropuhelua tai vaikutusten arviointia kuntien näkökulmasta.

”Hyvinvointialue päättää asioista ilman, että huomioidaan päätösten vaikutuksia kuntien elinvoimaan tai asukkaisiin.” (Karkkila)

3. Palveluiden saavutettavuus ja viestintä

Kuntalaiselle hyvinvointialueen palvelut voivat näyttäytyä etäisinä ja vaikeasti tavoitettavina. Tämä korostaa tarvetta palveluiden paremmalle näkyvyydelle, selkeämmille yhteydenottokanaville ja viestinnän vahvistamiselle.

”Hyvinvointialueen palvelut ovat edelleen hyvin piilossa tavalliselle kuntalaiselle.” (Kauniainen)

Suosituksia kehittämistoimiksi

A. Yhdyspintatyön systematisointi

  • Rakennetaan pysyvä, selkeästi jäsennelty yhdyspintarakenne, joka varmistaa kunnille osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.
  • Määritellään roolit ja vastuut eri yhteistyöalueilla (esim. perhekeskukset, opiskeluhuolto, kotouttaminen).

B. Vuorovaikutuksen syventäminen

  • Luodaan rakenteet kuntien ja hyvinvointialueen säännölliselle, kaksisuuntaiselle strategiselle vuoropuhelulle.
  • Tuodaan kunnat aktiivisiksi toimijoiksi jo valmisteluvaiheessa, erityisesti niissä kysymyksissä, jotka vaikuttavat paikallisesti palvelurakenteisiin tai saavutettavuuteen.

C. Osallistaminen ja saavutettavuus

  • Vahvistetaan kuntalaisten ja järjestöjen osallistumismahdollisuuksia palvelujen kehittämisessä.
  • Panostetaan selkeään ja monikanavaiseen viestintään erityisesti niissä palveluissa, joissa kokemus “piilossa olemisesta” on yleinen.

Strateginen yhteistyö edellyttää tahtotilaa ja rakenteita

Kunnat eivät ole vain hallinnollisia yhteistyökumppaneita vaan alueensa asukkaiden arjen tuntijoita ja paikallisen elinvoiman rakentajia. Siksi yhteistyön on perustuttava tasavertaisuuteen, avoimuuteen ja yhteiseen kehittämiseen. Strateginen yhteistyö ei tapahdu automaattisesti, vaan se vaatii toimintakulttuurin muutosta ja selkeitä rakenteita, jotka tuottavat yhteistä arvoa ennen kaikkea kuntalaisille.

Omaishoito hyvinvointikertomuksessa, mitä puuttuu ja miksi se on huolestuttavaa?

Omaishoito jää usein hyvinvointikertomuksissa taka-alalle, vaikka se on monelle perheelle ja yhteiskunnalle ratkaisevan tärkeä hoivan muoto. Länsi-Uudenmaan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman 2024 perusteella:

Omaishoito hyvinvointikertomuksessa: mitä puuttuu ja miksi se on huolestuttavaa?

1. Tietojen niukkuus ja puutteellinen raportointi

Hyvinvointikertomuksessa omaishoito mainitaan vain sivulauseissa, eikä siitä ole lainkaan:

  • tarkkoja tilastotietoja (esim. omaishoitajien määrä, iäkkäiden omaishoitajien osuus, jaksamiseen liittyviä kyselytuloksia)
  • arvioita kuormittavuudesta, jaksamisesta tai tuen riittävyydestä
  • tietoa omaishoidon tukimuotojen käytöstä eri kunnissa (esim. vapaat, valmennus, vertaistuki)

Tämä läpinäkyvyyden puute on vakava puute tiedolla johtamisen kannalta. Ilman dataa ei ole vaikuttavaa politiikkaa.

2. Toiminta hajanaista ja reaktiivista

Raportista saa vaikutelman, että omaishoitoa tuetaan epäsuorasti muiden toimintojen kautta, kuten:

  • kuntouttavan päivätoiminnan, kohtaamispaikkojen tai viestintätoimien kautta
  • mutta omaishoito ei ole oma priorisoitu kokonaisuus, vaikka se vaikuttaa suoraan sekä omaishoitajan että hoidettavan hyvinvointiin ja terveyteen

Omaishoito ei ole vain palvelu, vaan hoivan järjestämisen muoto, joka vaatii johdonmukaista tukea ja seurantaa.

3. Hyvinvointi näkymättömissä

Omaishoitajien hyvinvointi on pitkälti näkymätön teema:

  • Missään ei arvioida omaishoitajien mielenterveyttä, työssäkäynnin ja hoivan yhdistämisen kuormaa, eikä
  • ole mainintaa omaishoitajien osallisuudesta kehittämistyöhön tai palvelujen suunnitteluun

Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että omaishoitajat kantavat suuren osan arjen hoivavastuusta, erityisesti iäkkäiden ja muistisairaiden kohdalla.

🔴 Keskeiset huolenaiheet yhteenvetona

HuolenaiheMiksi vakava
Tiedon puute omaishoidostaEi voida johtaa, seurata tai kehittää vaikuttavasti
Omaishoitoa ei käsitellä kokonaisuutenaTukitoimet hajanaisia ja epätasaisia
Omaishoitajien jaksaminen ja hyvinvointi puuttuvatRiski hoitosuhteen katkeamiseen ja hoivan kriisiytymiseen
Osallisuus puuttuuKokemustieto ja käytännön näkökulmat jäävät hyödyntämättä

Mitä pitäisi tehdä?

  1. Raportointi kuntoon: Omaishoito tarvitsee oman osionsa hyvinvointikertomukseen: tiedot määrästä, profiilista, jaksamisesta ja palveluiden käytöstä.
  2. Jaksamisen mittarit mukaan: Kyselyt omaishoitajien kuormituksesta ja hyvinvoinnista vakituiseksi osaksi seurantaa.
  3. Omaishoitajien osallisuus: Kehittämistyöhön mukaan omaishoitajia ja heidän järjestöjään. Kokemustieto on korvaamatonta.
  4. Kunnat näkyväksi: Eri kuntien käytännöt tuen, vapaan ja ohjauksen osalta on koottava ja arvioitava, jotta epätasa-arvo voidaan purkaa.
  5. Resurssit riittäviksi: Pelkkä viestintä ei riitä. Tarvitaan konkreettisia investointeja tukimuotoihin, valmennuksiin ja vapaan järjestämiseen.

Omaishoito ei ole vain hoitoratkaisu, vaan se on elämänmuoto, joka vaikuttaa hoitajan hyvinvointiin, toimeentuloon, sosiaalisiin suhteisiin ja terveyteen. Jos tätä hyvinvointia ei tueta systemaattisesti, riskinä on uupuminen, kriisiytyminen ja suuremmat kustannukset julkiselle sektorille.

Jos puhumme hyvinvoinnin edistämisestä, omaishoito kuuluu etulinjaan.

Nuorten hyvinvoinnin hälytysmerkit, joita emme saa sivuuttaa

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuoden 2024 hyvinvointikertomus piirtää huolestuttavan kuvan nuorten hyvinvoinnista. Vaikka työtä tehdään monella tasolla, nuoret voivat monin paikoin entistä huonommin, eivätkä pelkät toimenpidelistat riitä muuttamaan tätä suuntaa.

Mielen hyvinvointi horjuu

Yksi suurimmista huolenaiheista on nuorten mielenterveyden heikkeneminen:

  • 22,6 % alueen 8.–9.-luokkalaisista koki kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta (koko maa 21,4 %).
  • 36,8 % on ollut huolissaan mielialastaan viimeisen vuoden aikana.
  • Erityisen tuen käynnit kouluterveydenhuollossa ovat lisääntyneet ja yleisimpiä syitä ovat ahdistus, jännittyneisyys ja masennusoireet.

Nämä luvut eivät ole vain tilastoja, vaan ne kertovat nuorista, jotka kamppailevat arjessaan ilman riittävää tukea.

Yksinäisyys kasvaa, etenkin pojilla

Raportti nostaa esiin myös yksinäisyyden kasvun:

  • Nuoret miehet ja korkeasti koulutetut raportoivat yhä useammin yksinäisyyttä. Miehillä yksinäisyyden kokemus kasvoi 6 %:sta 14,1 %:iin kahdessa vuodessa.
  • LUVN-alueella 11 % 8.–9.-luokkalaisista kertoo, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.

Samaan aikaan yhteisöllisyyden vahvistamiseen tähtäävät toimet ovat hajanaisia. Hyviä pilotteja on, mutta vaikutus jää paikalliseksi.

Elintavat ja kehonkuva, on piilossa näkyvä kriisi

  • Lähes puolet yläkoululaisista ei syö koululounasta päivittäin.
  • Ylipaino on yleistynyt pojilla, samalla kun syömishäiriöriskit ovat suuria tytöillä (tytöistä 37 % riskiryhmässä).
  • Painoonsa tyytymättömiä on molemmissa sukupuolissa lähes 40 %.

Terveystottumusten ja kehonkuvan haasteet liittyvät suoraan mielen hyvinvointiin, ja voivat pahimmillaan aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia aikuisuuteen asti.

NEET-nuoret: nuoria ilman suuntaa

Yksi raportin vakavimmista tunnistetuista riskeistä liittyy niin sanottuihin NEET-nuoriin.

NEET on lyhenne sanoista ”Not in Education, Employment or Training”, eli nuoret, jotka eivät ole koulussa, työelämässä tai minkään koulutuksen tai valmennuksen piirissä.

  • LUVN-alueella NEET-nuorten osuus 18–24-vuotiaista on 14 %, lähes yhtä suuri kuin koko maan keskiarvo (14,7 %).

Tämä tarkoittaa satoja nuoria, jotka ovat jääneet täysin palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan ulkopuolelle, ilman suuntaa, tukea ja tulevaisuudennäkymiä.

Miksi tämä huolestuttaa erityisesti nyt?

Vaikka raportti listaa lukuisia toimenpiteitä ja pilottihankkeita, kokonaiskuva on sirpaleinen:

  • Hyvät käytännöt eivät leviä systemaattisesti koko alueelle.
  • Tiedolla johtamisen puutteet estävät tarkkaa ja ajankohtaista reagointia.
  • Nuorten ääni jää usein kuulematta ja tuki tulee liian myöhään.

Mitä tarvitaan seuraavaksi?

  1. Mielenterveyspalvelujen matalan kynnyksen saatavuus on turvattava kaikille kunnille. Ei riitä, että palvelut toimivat Espoossa, vaan Vihti, Karkkila ja muut alueet tarvitsevat samat mahdollisuudet.
  2. Yhteisöllinen koulutyö arjen tasolla: jokainen koulu on mahdollinen hyvinvointikeskus, jos resurssit, rakenteet ja osaaminen ovat kohdallaan.
  3. Nuorten osallisuus kehittämiseen: kokemusasiantuntijuus, oppilas- ja opiskelijakunnat sekä digitaaliset kanavat on valjastettava aidoksi vaikuttamiskanavaksi.
  4. Tieto näkyväksi: koulukohtaiset tiedot ahdistuksesta, yksinäisyydestä, syömishäiriöistä ja osallistumisesta on julkaistava. Ilman läpinäkyvyyttä ei ole vastuuta, eikä vaikuttavuutta.

Päätös kuuluu meille kaikille

Nuorten hyvinvointi ei ole yksittäisten perheiden tai kouluterveydenhuollon harteilla, vaan se on yhteinen tehtävämme. Tällä hetkellä liian moni nuori jää yksin, vaikka meillä on tieto, osaaminen ja keinot tehdä toisin.

Mitä hyvinvointikertomus 2024 kertoo lastensuojelun haasteista?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosiraportti 2024 tarjoaa kattavan, mutta myös huolestuttavan kuvan alueen lastensuojelun tilanteesta. Vaikka raportissa on mainintoja kehitystyöstä, nostavat esiin nousseet luvut ja epäjohdonmukaiset päätökset monia kysymyksiä.

Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvussa

Vuonna 2024 Länsi-Uudellamaalla tehtiin yhteensä 20 792 lastensuojeluilmoitusta, mikä on 13 % enemmän kuin vuonna 2023. Erityisen huolestuttavaa on, että yli 2 000 ilmoitusta liittyi lasten lainvastaiseen toimintaan.

Tämä kehitys kertoo, että riskikäyttäytymiseen ei kyetä puuttumaan riittävän ajoissa ja monet lapset ja nuoret jäävät vaille tarvitsemaansa tukea.

Ristiriitainen päätös Ankkuritoiminnasta

Erityisen huolestuttavaa ja ristiriitaista on, että hyvinvointialue päätti vuoden aikana heikentää Lohja–Vihti–Karkkila-alueen Ankkuritoimintaa, vaikka kyseinen toimintamalli oli tuottanut erinomaisia tuloksia nuorten rikos- ja päihdekierteen katkaisussa.

Ankkuritoiminta on tutkitusti tehokas monialainen toimintamalli, jossa poliisi, sosiaalityö, terveydenhuolto ja nuorisotyö tekevät yhteistyötä nuorten varhaisessa tukemisessa. Heikentämispäätös heikentää suoraan ehkäisevän työn vaikuttavuutta juuri silloin, kun lainvastainen toiminta on kasvussa.

Vertailutiedon puute vai tiedon pimittäminen?

Raportissa todetaan, että Espoossa lasten lainvastaisen toiminnan ilmoitukset ovat hieman laskeneet, mutta muilta alueilta ei ole saatavilla vertailutietoa. Tämä herättää kysymyksiä, kuten kuinka voi olla, että näin vakava ja seurattava ilmiö ei ole tilastoituna alueella, jossa hyvinvointialueen pitäisi harjoittaa aktiivista tiedolla johtamista?

Tämä ei ole vain tekninen puute, vaan vakava hallinnollinen ongelma, joka estää tehokasta suunnittelua ja resurssien kohdentamista.

Mitä voimme tehdä?

  1. Palauttaa ja vahvistaa Ankkuritoiminta: erityisesti niillä alueilla, joissa tulokset ovat olleet hyviä.
  2. Avata tiedot läpinäkyvästi: lastensuojelun tilastoja ja vertailutietoa on seurattava, sillä ilman tietoa ei ole vaikuttavaa päätöksentekoa.
  3. Vahvistaa ennaltaehkäisyä peruspalveluissa: varhainen tunnistaminen ja tuki perheille ovat avainasemassa ennen kuin tilanteet kriisiytyvät.
  4. Panostaa resurssiin, ei vain rakenteeseen: lastensuojelun kuormittuneisuus ei ratkea ilman riittävästi koulutettua henkilöstöä.

Yhteinen tehtävä

Lastensuojelu on yhteiskunnan hälytysjärjestelmä. Kun lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa ja ennaltaehkäiseviä toimintoja ajetaan alas, olemme vaarassa reagoida liian myöhään ja liian raskaasti. Päätösten pitää perustua tietoon, ei rakenteelliseen lyhytkatseisuuteen.

Mitä Länsi-Uudeltamaan hyvinvointikertomuksen 2024 rivien välistä pitäisi oikeasti lukea?

Aluevaltuustokokouksessa saimme tiedoksi hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman raportit vuodelta 2024. Hyvinvointikertomukset ovat lakisääteisiä välineitä, joiden tehtävänä on kuvata väestön hyvinvoinnin ja terveyden tilaa sekä ohjata ehkäisevää työtä hyvinvointialueilla. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tuore vuosiraportti 2024 kokoaa mittavan määrän toimenpiteitä ja tilastoja. Mutta mitä tapahtuu, kun luemme raporttia kriittisesti. Mitä se jättää kertomatta, mitä se kertoo epäsuorasti ja mitä pitäisi tehdä toisin?

Kokonaiskuva: hyvä tahto, mutta sirpaleinen todellisuus

Raportti antaa pintapuolisesti kuvan aktiivisesta kehittämisestä. Eri-ikäisille suunnattuja toimia ja palveluja esitellään kymmenittäin, ja järjestöyhteistyötä kehutaan. Mutta tarkempi lukeminen paljastaa seuraavat kolme ilmiötä:

1. Tietoa on, mutta ei kokonaisuutta

Hyvinvointikertomus nojaa osittain vanhentuneisiin tilastoihin eikä kykene antamaan ajankohtaista, kunnittain eriteltyä tilannekuvaa. Indikaattoreita kyllä on, mutta ei aitoa analyysia siitä, miten ne ohjaavat toimintaa.

Esimerkiksi: Nuorten mielenterveysongelmat näkyvät selvänä kasvuna erityisen tuen käynneissä ja ahdistuneisuuden lisääntymisessä, mutta ratkaisuksi tarjotaan vain yksittäisiä koulutuksia ja työvälineitä. Missä on alueellinen palveluvalmiuden arvio?

2. Raportti keskittyy onnistumisten listaukseen

Raportti on rakennettu korostamaan toimenpiteiden määrää ja viestintäpanostuksia. Samalla vaikuttavuudesta puhutaan vähän tai ei lainkaan. Paljon puhetta palvelusivustoista, kohtaamispaikoista ja liitteistä, mutta vähän tietoa siitä, keitä todella tavoitettiin ja mitä saatiin aikaan.

Esimerkiksi: Kohtaamispaikkatoiminnasta kerrotaan vaikuttavuuskyselyllä, mutta tarkempaa tietoa haavoittuvimmista ryhmistä ei ole: ketkä jäävät edelleen yksin?

3. Kriittiset ilmiöt jäävät vähälle huomiolle

Huolenaiheita käsitellään kevyesti tai ohitetaan kokonaan. Vakavat rakenteelliset ongelmat, kuten omaishoidon kuormitus, lastensuojelun ilmoitusmäärien kasvu, NEET-nuorten määrä ja ikääntyneiden riskikäyttäytyminen, jäävät ilman kunnollista reagointia.

Nostoja, jotka huolestuttavat

Nuorten mielenterveys ja yksinäisyys

  • 22,6 % kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta (8.–9.-luokkalaiset)
  • Yksinäisyyden kokemus kasvaa etenkin nuorilla miehillä (14,1 %)
  • NEET-nuoria (ei työssä, koulutuksessa tai valmennuksessa) on 14 %

Silti tarjotut ratkaisut jäävät järjestelmätasolla kevyiksi. On epäselvää, miten palvelujärjestelmä todella reagoi tähän volyymiin.

Lastensuojelun kasvu ja ristiriitaiset päätökset

  • 13 %:n kasvu lastensuojeluilmoituksissa – 20 792 ilmoitusta vuonna 2024
  • Lainvastainen toiminta lasten kohdalla kasvanut, mutta Ankkuritoimintaa puretaan alueella, jossa se on toiminut erinomaisesti

Miten voi perustella ehkäisevän työn heikentämistä, kun ongelmat ovat kasvussa?

Omaishoidon näkymättömyys

  • Raportissa ei ole omaishoidon asiakasmääriä, hyvinvointitietoja tai tuen vaikuttavuutta
  • Toimet viittaavat vain epäsuoriin keinoihin kuten päivätoimintaan ja viestintään
  • Omaishoitajien jaksaminen, tuen riittävyys ja osallisuus on täysin ohitettu

Tämä on erityisen huolestuttavaa, kun tiedetään, että omaishoito on yksi tärkeimmistä vanhusten kotona asumisen tukimuodoista.

Ikääntyneiden elintavat ja terveysriskit

  • 70,7 % liikkuu liian vähän, 27,4 % käyttää alkoholia liikaa
  • 22 % on lihavia, ja osallisuuden kokemus on heikko

Viestintää tehdään, mutta vaikuttavuutta ei mitata. Missä ovat vaikuttavat elämäntapainterventiot? Missä kuntoutusresurssien kohdentaminen?

Ikääntyneiden elintavat ja vajaaravitsemus – näkymätön riski

Raportti nostaa esiin ikääntyneiden elintapahaasteita (liikkumattomuus, runsas alkoholinkäyttö, lihavuus), mutta vajaaravitsemuksesta puhutaan vain ohimennen:

  • Mainitaan, että vajaaravitsemuksen hoitopolkua on kehitetty ja henkilöstön osaamista on vahvistettu, mutta
  • ei esitetä lainkaan mittareita tai tietoa vajaaravitsemuksen yleisyydestä, seurannasta tai alueellisista eroista

Tämä on vakava puute, sillä vajaaravitsemus:

  • lisää kaatumisriskiä ja kuolleisuutta
  • pidentää sairaalahoitoja ja hidastaa kuntoutumista
  • on yleinen mutta alidiagnosoitu ongelma iäkkäillä

On erikoista, että kun väestö ikääntyy ja hoivatarve kasvaa, näin merkittävä terveysriski jää ilman määrällistä seurantaa ja kohdennettua reagointia. Kehittämistä kyllä mainitaan, mutta vaikuttavuutta ei raportoida.

Miten voisi kehittää

1. Tiedolla johtaminen kuntoon

  • Tuotetaan ajantasainen, kunnittain eritelty tilannekuva – ei vain listoja toimenpiteistä vaan kokonaisarvioita: mitä tavoiteltiin ja mitä saavutettiin?
  • Luodaan selkeä indikaattorimatriisi: väestöryhmä, haaste, toimenpide, mittari, tulos

2. Rohkeus puhua ongelmista

  • Hyvinvointikertomuksen tehtävä ei ole viestintä vaan ohjaus. On uskallettava nostaa esiin myös epäonnistumiset ja ristiriitaiset päätökset (esim. Ankkuritoiminta).
  • Rakennetaan palautemekanismi ammattilaisille ja asiakkaille, jossa saadaan tietoa palvelujen saavutettavuudesta ja vaikuttavuudesta.

3. Omaishoito ja järjestelmävastuu näkyväksi

  • Omaishoito tarvitsee oman tilannekatsauksensa, jaksamiskyselynsä ja osallisuutensa kehittämiseen
  • Järjestöjen ja läheisten työ on nähtävä osana sote-järjestelmää, ei ulkopuolisena tukena

4. Nuorten ja ikääntyneiden erityistuki kunnolla rakenteisiin

  • Ei enää irrallisia projekteja – tarvitaan kunnissa vakinaistettua, matalan kynnyksen mielen hyvinvoinnin ja elintapojen tukea
  • Otetaan käyttöön esim. kouluissa säännölliset ”hyvinvointikatsaukset” ja ikäihmisille suunnatut alueelliset toimintasuunnitelmat

5. Ikääntyneiden ravitsemus näkyväksi

  • Otetaan käyttöön systemaattinen vajaaravitsemuksen seulonta kotihoidossa ja asumispalveluissa.
  • Tuodaan ravitsemustiedot mukaan hyvinvointikertomuksen mittaristoon – myös toiminta- ja ravitsemustilan yhdistävä arvio.
  • Hyödynnetään laajasti ravitsemusterapeuttien osaamista sekä koulutuksissa että asiakastyössä.
  • Sitoutetaan koko henkilöstö – hoitajista ruokapalveluihin – yhteiseen tavoitteeseen.

Onko raportti työkalu vai tilastoarkisto?

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman tulee olla vaikuttavan hyvinvointipolitiikan ydin, ei vain dokumentti menneestä. Vuoden 2024 raportti on informatiivinen, mutta jättää kriittisissä kohdissa liikaa tyhjää.

Siirrytään listauksista johtamiseen.

Jos haluamme aidosti kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, on katsottava epäkohtia silmiin, puhuttava niiden syistä ja rakennettava parempia rakenteita.

Aluevaltuustoaloite 27.5.2025: Loma-ajan hoidon järjestämisen kehittäminen erityisen tuen oppilaille

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella toimii useita kouluyksiköitä, jotka palvelevat erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita. Yksi tällainen on Lohjan Roution koulun Jalavan luokat, joissa oppilaat opiskelevat yksilöllistetysti tai toiminta-alueittain. Tämä tarkoittaa oppimisen tuen vaativinta muotoa, oppilailla on usein kehityksellisiä ja neurologisia haasteita, ja heidän hyvinvointinsa perustuu vahvasti turvallisiin, tuttuisiin ja ennakoitaviin rakenteisiin.

Jalavassa on perinteisesti järjestetty aamu-, iltapäivä- ja loma-ajan hoitoa. Erityisesti kesäajan hoito on monille perheille välttämätöntä, jotta arki sujuu koulun ollessa kiinni. Viime kesän ja tämän kevään kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että loma-ajan hoidon järjestämisessä on vakavia puutteita. Tämä on yksi syy siihen, miksi jätin aluevaltuustoaloitteen loma-ajan hoidon kehittämiseksi erityisen tuen oppilaille.

Mikä ei toimi?

Perheiltä on tullut paljon palautetta epäselvästä, kuormittavasta ja epätasa-arvoisesta prosessista:

  • Hakuprosessi on sirpaleinen, ja samoja tietoja on pyydetty toistuvasti eri kanavien kautta (Wilma, Google Forms, vammaispalvelut).
  • Päätöksiä ei ole annettu kirjallisesti, ja epäselvä viestintä on jättänyt perheet epätietoisuuteen esimerkiksi palvelun maksullisuudesta.
  • Perheiltä on vaadittu lisäselvityksiä, vaikka tarpeet on jo perusteltu kattavasti hakemuksessa ja liitteissä.
  • Joissain tapauksissa viranhaltijoiden suhtautuminen on ollut epäasiallista – jopa syyllistävää.

Tällainen toimintatapa ei huomioi perheiden todellisuutta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta järjestää lomia “ristikkäin”, eikä vaativan tuen lapsia voi jättää yksin kotiin. Myös perheen muut lapset ansaitsevat mahdollisuuden viettää lomaa yhdessä perheen kanssa.

Mitä esitimme?

Aloitteessamme esitämme seuraavia kehitystoimia:

  1. Loma-ajan hoidon aseman selkiyttäminen osana vammaispalveluja ja perheiden tukea – palvelun on oltava ennakoitavaa ja jatkuvaa, ei poikkeusjärjestely.
  2. Yhtenäinen, selkeä hakuprosessi, jossa perhe saa päätöksen ajoissa ja yhdestä kanavasta.
  3. Viestinnän parantaminen – tiedon pitää olla selkeää, ajankohtaista ja saavutettavaa.
  4. Kustannus- ja vaikuttavuusarviointi siitä, voisiko esimerkiksi Jalavan pitäminen auki koko kesän olla parempi ja kustannustehokkaampi ratkaisu.
  5. Kuljetusten järjestämisen selkeyttäminen – perheiden pitää tietää, kuuluuko kuljetus palveluun ja mitä se maksaa.

Miksi tämä on tärkeää?

Loma-ajan hoito ei ole ylellisyyttä, vaan välttämätön osa arkea niille perheille, joissa on erityistä tukea tarvitseva lapsi. Tämän aloitteen tavoitteena on aloittaa kehittämistyö, joka varmistaa oikeudenmukaiset, saavutettavat ja toimivat palvelut koko hyvinvointialueella.

Toivon, että tämä tärkeä aihe etenee aluevaltuuston käsittelyyn ripeästi ja vastuullisesti. On tärkeää, että ne, jotka tarvitsevat eniten tukea, eivät jää palveluissa katveeseen.

Aluevaltuustoaloitteeni allekirjoitti lisäkseni 13 valtuutettua. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaus on annettava minulle kuuden kuukauden sisällä.