Harjun koulun oppilaiden siirrosta kysely Lokova ry:ltä

Kaupunginvaltuusto on 17.5.2017 päättänyt hyväksyä Luksian koulutuskuntayhtymän ja Lohjan kaupungin välisen kiinteistöjen luovuttamisesta vaihtona. ”Kiinteistöjen vaihtokauppa mahdollistaa sekä Ojamon koulun että Luksian Toivonkadun suunnittelun pikaisen käynnistymisen. Harjun koulun luovutuskoulutuskuntayhtymälle tapahtuisi 2020-luvun alussa Laurentiustalon ja Ojamon koulun valmistuttua.”

Nyt olemme siinä tilanteessa, että Laurentiuskoulun ja Ojamoharjun yhtenäiskoulun rakennushankkeet valmistunevat vuoden 2020 lopulla ja Harjun koulukiinteistö luovutetaan Luksialle oppilaiden siirryttyä. Lohjan kaupungin suunnitelmissa on siirtää Harjun koulun oppilaat tammikuussa 2021 uusiin kouluihin. Tämä on viranhaltijapäätös.

Oppilaiden siirrosta ei ole tehty kuulemista, sosiaalisten vaikutusten arviointia tai muutakaan.

Ja koska kaupunki ei ole tuottanut ko kyselyjä tai tehnyt kuulemisia, Lokova ry päätti kysyä huoltajilta.

Lohjan koulujen vanhemmat Lokova ry pyytää Harjun oppilaiden huoltajia vastaamaan lyhyeen kyselyyn, jotta kuullaan perheitä asiassa.

Pyydämme huoltajia vastaamaan nopeaan kyselyymme, jossa selvitetään näkemystänne oppilaiden siirron ajankohdasta.

Kyselyyn vastataan nimettömänä ja tulosten analyysi luovutetaan palvelualuepäällikölle ja lasten, nuorten ja perheiden lautakunnalle.

https://forms.gle/a49yy1kVDtUToUou9

Kysely on avoin 7.2.2020-16.2.2020

Kiitos vastauksestasi!

HUOM! vaikka kysely on otsikoitu koskemaan vain Harjun koulun oppilaiden huoltajille, koskee asia myös osaa Järnefeltin ja Anttilan koulujen oppilaiden huoltajia. Toivomme vastauksia kaikilta, joita asia koskee.

Kyselyssä on myös kohta, jossa voi perustella vastaustaan ja nyt jo on ilmennyt erittäin hyviä näkökulmia, joita ei ole tuotu lainkaan esiin. Esimerkkinä se, että nykyisille kahdeksasluokkalaisille on luvattu, että voivat jatkaa nykyisessä koulussaan yläkoulun, tai se, että Lohjan kaupunki tarjoaa mahdollisuutta hakeutua urheiluluokille suorittamaan yläkoulun. Harjun koulu on yläkoulu, jossa on mahdollisuus koulun ohessa myös keskittyä omaan lajiin. Koulun valinnaisaineissa on mm lajivalmennus. Kuinka käy näille oppilaille, jotka ovat hakeutuneet tästä syystä Harjulle?

Haluaisin myös muistuttaa eräästä erittäin tärkeästä, terveydellisestä huomiosta: Koulurakennusten vastaanotto ei tarkoita niiden valmistumista. Perinteisesti jälkityöt vievät vuosia kunnes kaikki saadaan kuntoon. Nyt voisi oikeasti tehdä valmiiksi asti, tuulettaa kalusteista ja rakennusmateriaaleista kaikki voc-päästöt pois.

Nämä ja moni muu peruste tullaan viemään kaupungin viranhaltijoille, lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsenille sekä kaupunginhallitukselle tiedoksi.

Tällä hetkellä (tiistai 11.2.2020) kyselyyn vastanneista

vuoden 2021 tammikuun siirtoa vastustaa 86,7% vastaajista
85% vastaajista on elokuun, lukuvuoden alussa tapahtuvan siirron kannalla

Aiemmin Harjusta kirjoittamani

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2020/02/02/harjun-koulun-muutto-ja-nuorten-oikeus-ilmaista-mielipiteensa-ilman-leimaamista/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2020/01/31/vuoden-ensimmainen-lasten-nuorten-ja-perheiden-lautakunnan-kokous-29-1-2020/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/05/30/viikko-vilahti-kaupungintalolla/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2017/11/29/viranhaltijat-ottaneet-tosissaan-jarnefeltin-koulun-tilanteen/

Mikä ihmeen Lokova?
Lohjan koulujen vanhemmat LOKOVA ry on perustettu 11.3.2003. LOKOVAn jäseniä ovat lohjalaiset vanhempainyhdistykset. Lokova on Vanhempainliiton aluejärjestö.

Lokovan tehtävät ja toimintaperiaatteet:
Tärkein tehtävä on koululaisten hyvinvointi sekä kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen. Voit kysyä lisää lokovalohja@gmail.com

Harjun koulun muutto ja nuorten oikeus ilmaista mielipiteensä ilman leimaamista

En kirjoituksessani https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2020/01/31/vuoden-ensimmainen-lasten-nuorten-ja-perheiden-lautakunnan-kokous-29-1-2020/ vuoden ensimmäisestä lautakunnan kokouksesta kertonut Ojamoharjun, Ojamon, Laurentiuskoulun ja Harjun koulujen tilanteesta kuin päätöksessä ollut ”Ojamoharjun ja Lauretiuskoulun rehtorien virkojen perustamiset ja entisten virkojen lakkautukset” sillä ne otettiin pois listoilta. Tullevat seuraavaan kokoukseen lisätietojen kera. Tähän asiaan saimme liittymään ko koulujen yhdeksäsluokkalaisten siirron kesken lukuvuoden. Halusimme tuoda asian esille, sillä jos olisimme päättäneet päätösesityksen mukaan, olisi voinut olla vaarana, että yläkoululaiset siirretään kesken kevätlukukauden uusiin kouluihin, kuten aiemmissa asiakirjoissa on lausuttu. Lautakunnan esityslistalla luki ”Ojamon monitoimijatalo valmistuu joulukuussa 2020. Harjun ja Ojamon koulujen toimintakulttuurinen muutos yhtenäiskouluksi on suositeltavaa tehdä lukuvuoden alusta.” Oppilaiden siirto ei ole luottamushenkilöiden päätännässä, vaan se on operatiivinen asia, eli viranhaltijoiden päätös. Harjun koulu on luvattu luovuttaa Luksialle oppilaiden siirryttyä ja nyt näyttää siltä, että Laurentiuskoulu ja Ojamoharjun koulu valmistuvat vuoden 2020 lopussa. On ollut spekulaatioita ja väitteitäkin siitä, että oppilaiden siirto kesken kevätlukukauden toisi säästöjä. Sanon ”väitteitä säästöistä”, sillä minkäänlaisia laskelmia ei säästöistä ole. Siirrosta johtuvia kustannuksia ei ole mainittu millään tavalla, lukuunottamatta koulujen opettajien kannanottoa, jossa seikkaperäisesti eritellään eri kustannukset, joita pikaisesta muutosta syntyy. Meillä luottamushenkilöillä on viime käden vastuu punnita asioista kokonaisuutta, huomioida kustannukset, säästöt, lasten hyvinvointi ja arjen sujuvuus sekä ennen kaikkea kuntalaisten, tässä tapauksessa nuorten kuuleminen. Meillä on viime käden vastuu lasten koulun sujuvuudesta, meidän vastuu on tuottaa mahdollisuudet arjen sujuvuuteen ja koulun sujuvuus on yksi pääpilareista.

Harjun oppilaat ovat oppilaskunnan järjestämänä asettamassa mielenosoitusta koulunsa portailla 12.2. klo 10-12. Tämän oltua lehdessä on käyty ikävän sävyistä keskustelua nuorten käyttämistä vanhempien omiin tarkoitusperiin, arvovaltainen kaupunginhallituksen puheenjohtaja on kutsunut nuorten mielipiteen ilmaisua ”hörhöilyksi”. Olen tavattoman hämmentynyt ja pahoillani moisesta. Tässä linkki ko mielipidekirjoitukseen https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/837669-mielipide-lohjalaiskoulujen-muuttopuuhastelusta-aikaa-valmisteluihin-ollut-pari-vuotta Kirjoituksessa todetaan mm ”Nyt tässä Harjun tapauksessa on kyllä vaikea uskoa, että tuo lakkoajatus olisi lähtenyt ihan oma-aloitteisesti oppilaiden taholta. Minusta on valitettavaa, jos aikuiset käyttävät lapsia omien tarkoitusperiensä eteenpäin viemiseen. Miten muuten muuttoaikataulun kävisi, jos ilmenisikin ”sitkeä sisäilmaongelma”?”

Oma kokemukseni nuorista on se, että heillä on omat mielipiteet ja niihin vaikuttaminen, ainakaan omien vanhempien tai huoltajien toimesta, ei ole helppoa. Ulkoa vaikuttaminen on helpompaa. Ja sisäilmaongelmien vähättelyn lisääntyminen näkyy ikävästi myös ylläolevasta kirjoituksessa.

Uutinen nuorten mielenilmauksesta: https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/837404-mielenosoitus-tulossa-harjun-koululaiset-eivat-hyvaksy-muuttoa-kesken-lukukauden

Otin kantaa tilanteeseen, kannanottoni voit lukea myös tämän linkin takaa: https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/837922-mielipide-harjun-koulun-muutto-ja-nuorten-oikeus-ilmaista-mielipiteensa-ilman

Mielipide: Harjun koulun muutto ja nuorten oikeus ilmaista mielipiteensä ilman leimaamista

”Ojamon monitoimijatalo valmistuu joulukuussa 2020. Harjun ja Ojamon koulujen toimintakulttuurinen muutos yhtenäiskouluksi on suositeltavaa tehdä lukuvuoden alusta.” Tähän perustuu nuorten huoli.

Muutto kesken lukuvuoden ei ole lasten edun mukaista, varsinkin yhdeksäsluokkaisille kevätlukukausi on yhteishaun vuoksi erityisen tärkeä. Harjun yhdeksäsluokkalaisten siirto ja hajauttaminen tuskin pelastaa taloutemme, mutta yhdeksännen kouluvuoden keskeyttäminen ja uudelleen järjestely voi vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa pidemmällekin ajalle ja näin ollen pidemmälle katsoen myös kaupungin talouteen tulevaisuudessa. Tämän päivän talouteen kesken lukuvuoden siirrosta tulee lisäkuluja mm opettajien opetusvelvollisuustuntien turvaamisesta molemmissa kouluissa, muuttotyöt joko joululomalla tai viikolla 8 merkitsee opettajille erilliskorvausta muuttotöistä. Nämä ovat vain pieni osuus lisäkustannuksista. Tärkein olisi miettiä minkälaisen pohjan me tulevaisuudellemme asetamme, minkälaisen signaalin me nuorillemme näytämme.

Keskustelua herättänyt Harjun oppilaiden lakko on nuorten oma tahdonnäyte, ei vanhempien omien tarkoitusperien käyttöön otettu teko. 15 vuotiaan äitinä tiedän, etten minä vanhempana saa lapseni päähän istutettua omia ajatuksiani, vaan hän aivan itse, minun luvallani tosin, on esimerkiksi osallistunut ilmastolakkoihin. Nuorten tulee saada vaikuttaa ja heitä tulee kuulla. He ovat meidän tulevaisuutemme ja meidän toivomme lepää heissä.

Lohjan Unicefin lapsiystävällinen kunta-tunnustuksen ajanjakso on päättymäisillään ja pian on arvioinnin aika. Lohjalla on toteutettu hallinnollisesti hyvin osa-alueittain tätä työtä, mutta mitkä ovat olleet lapsiystävällinen kunta -työn tavoitteet?

Lapsen oikeudet toteutuvat jokaisen alle 18-vuotiaan arjessa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että

– kunta edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa,

– YK:n lapsen oikeuksien sopimus ohjaa lapsi- ja nuorisopolitiikkaa. Lasten ja nuorten tietämys omasta arjestaan ja lapsivaikutusten arviointi vaikuttavat kunnan päätöksentekoon. Lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa,

– lapset ovat tasa-arvoisia kunnan asukkaita. Lapset suunnittelevat, arvioivat ja kehittävät palveluita. Jokaisella lapsella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.

Voimme jokainen pohtia, millä tavalla Harjun yhdeksäsluokkalaisten mahdollinen siirto kesken lukuvuoden täyttää nämä kriteerit.

Minä tervehdin ilolla nuorten vaikuttamishalua.

Lotta Paakkunainen

Kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Lapsiasiahenkilö

Valtuustoaloite: jokaiselle Lohjan koulualueelle palkataan psykiatrian sairaanhoitaja osaksi kouluterveydenhuoltoa

Koska Lohjan kokonaispsykologitilanne on erittäin huolestuttava, useat kokonaiset koulualueet ovat ilman koulupsykologia, lastensuojelun toimisto on kokonaan ilman psykologia alkuvuodesta lähtien, ostamme kalliilla psykologipalveluja, eikä se kuitenkaan riitä. Monessa kunnassa on jo palkattu psykiatrian sairaanhoitajia kouluihin ja esimerkiksi Turussa lyhyessä ajassa on lähetteet nuorisopsykiatrian poliklinikalle vähentynyt 30%:lla. Koska kaupunkiin ei saada rekryttyä psykologeja, esitämme ensiavuksi sairaanhoitajia ennaltaehkäisevään työhön.

Itä-Suomen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Tommi Tolmusen mukaan moniongelmaisuus on lisääntynyt.

– Taustatekijöitä voi olla monia. Perheet hajoavat, ja päihteiden saatavuus on helpottunut. Nuorten pitäisi opiskella hyvin itsenäisesti, eikä yhteiskunnassa ole oikein käyttöä ”huonosti” pärjääville, Tolmunen luettelee. Myös yleinen tietoisuus mielenterveysongelmista on lisääntynyt.

– Nuoret tunnistavat ne paremmin, koska niistä on puhuttu ja esimerkiksi julkkiksia on tullut esiin omine ongelmineen.

Tolmunen kannattaa kouluissa toimivien psykiatristen sairaanhoitajien lisäämistä.

– Tuolloin lievimmät häiriöt saataisiin hoidettua mahdollisimman nopeasti, eivätkä ne kehittyisi pahemmiksi. Tämä olisi myös taloudellisesti järkevää.

(lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10900293)

Kuten monessa muussakin kunnassa, on Lohjallakin tilanne johtanut siihen, että nuorten psykiatrian poliklinikka on ruuhkautunut, eikä hoitoon pääse nopeasti. Hoito- ja palveluverkon läpi putoavat helposti myös nuoret, joiden kohdalla lähetteen tekemisen kriteerit eivät vielä täyty. Ennaltaehkäisevää apua ei ole mahdollista tarjota niin paljon kuin sitä tarvittaisi.

Leikkaaminen nuorten mielenterveyspalveluista on tuttua ja meillä on siitä jo kokemusta parin vuosikymmenen takaa, lama-ajoilta. Koska muistamme, olisi syytä toimia sen mukaan. Monessa kunnassa psykiatrian sairaanhoitajat on otettu iloiten vastaan. Erityisen innostuneita ovat olleet opettajat, joiden aika alkoi kulua hyvin paljon muuhun kuin opettamiseen.

Olisi tärkeää, että saisimme kaikki aikuiset huomaamaan, että jokainen nuori on tärkeä, jokaiselle on tärekä näyttää, että sä olet hyvä, sä olet tärkeä. Siksikin tämä aloite.

Keskustan valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että jokaiselle Lohjan koulualueelle palkataan psykiatrian sairaanhoitaja osaksi kouluterveydenhuoltoa.

Kuusi vuotta sitten uudistettu oppilashuoltolaki velvoittaa kouluja tarjoamaan psykologi-ja kuraattoripalveluja oppilaille.

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta sai viime kokouksessaan tiedoksi raportin kouluterveyskyselystä, jossa tarjottiin tietoa siitä, miten oppilaat kokevat pääsevänsä kuraattorille ja terveydenhoitajalle. Lautakunnalle ei tarjottu tietoa siitä, mten he kokevat pääsevänsä koulupsykologille. Joko kyselyssä ei kysytty sitä ollenkaan, tai meille ei haluttu näyttää tilastoa siitä, sillä koulupsykologitilanne on niin huono ollut niin pitkään, että lapset ja nuoret kokevat, että eivät ole päässeet koulupsykologille. Lohjan kokonaispsykologitilanne on huolestuttava, kokonaiset koulualueet ovat ilman koulupsykologia ja tällä hetkellä näyttää siltä, että lastensuojelun toimisto on kokonaan ilman psykologia alkuvuodesta lähtien. Me ostamme kalliilla psykologipalveluja, eikä se kuitenkaan riitä. Koska kaupunkiin ei saada rekrytoitua psykologeja, esitämme ensiavuksi sairaanhoitajia ennaltaehkäisevään työhön kouluihin. Ja kunhan koulupsykologitilanne paranee, voivat he toimia työpareina.

Monessa kunnassa on jo palkattu psykiatrian sairaanhoitajia kouluihin ja esim Turussa lyhyessä ajassa on lähetteet nuorisopsykiatrian poliklinikalle vähentynyt selvästi. Turussa heitä on jo kahdeksan ja vaikka aika on lyhyt, on tuloksia jo nähtävillä – lähetteet nuorisopsykiatrian poliklinikalle on vähentyneet 30 %:lla. Turun nuorisopsykiatrian toimintamalli sai Vuoden 2019 Jakkara-palkinnon. Salossa kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa on työskennellyt kouluissa syksystä 2017 lähtien. Työn on tarkoitus vahvistaa kunnan perusterveydenhuoltoa ja sen tarjoamaa hoitotyötä nuorille. Se, että osa nuorista voidaan hoitaa jo perustasolla, säästää erikoissairaanhoidon palveluja tiiviimmin kohdennettaviksi niitä tarvitseville nuorille.

THL:n suosituksen mukaan kouluterveydenhuoltoa olisi pysyvästi vahvistettava psykiatrisilla sairaanhoitajilla. Kuntien tämänsuuntaiset kokeilut ovat olleet rohkaisevia. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että psykiatriset sairaanhoitajat toimisivat osana kouluterveydenhuoltoa. Näin muodostuisi tehokas moniammatillinen tiimi, jolle tiedonkulku ei olisi ongelma vaan yhteinen potilasrekisteri varmistaisi oppilaan tukemisen ja hoitamisen kokonaisvaltaisesti. Hoito olisi myös leimaamatonta ja helppoa vastaanottaa, kouluterveydenhuollossa kun käyvät kaikki.

Nuoret itse haluavat apua mielenterveysongelmiinsa nimenomaan kouluissa ja oppilaitoksissa. Paremmin resurssoitu ja psykiatrisilla sairaanhoitajilla vahvistettu kouluterveydenhuolto voisi toimia koululaisten perustason mielenterveyspalveluna ─ kesälläkin.

Koulu on muuttunut paljon vuosien varrella. Nyt tukea tarvitaan myös muuhun kuin oppimiseen, ja kasvun tukeminen on yksi iso osa koulua

Joka neljäs lapsi oireilee

THL:n tilastojen mukaan jopa joka neljäs lapsi ja nuori kärsii mielenterveysongelmista. Osalla oppilaista ongelmat ovat niin pahoja, ettei koulunkäynnistä tule mitään.

Keskustan valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että jokaiselle Lohjan koulualueelle palkataan psykiatrian sairaanhoitaja osaksi kouluterveydenhuoltoa.

Keskustan valtuustoryhmän puolesta Lotta Paakkunainen 11.12.2019

Aloitteen on allekirjoittanut myös Laura Skaffari (vihr), Gunilla Wikberg (vas), Jouni Linden (vas) ja Janne Turunen (ps)

Mäntynummen alueen johtaminen

Edellisessä lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa Mäntynummen alueen johtamisjärjestelyistä päätettäessä saimme ensin esittelyn koulujen johtamisjärjestelyistä. Koulujen johtamisjärjestelyt ovat yhtenäistämisen tarpeessa ja pyysimme tulevaan käsittelyä koulujen johtamisjärjestelyistä ja niiden yhtenäistämisestä. Mäntynummen johtamisjärjesteyjen kohdalla päätimme muutetun päätösesityksen mukaan. Päätettiin, että rehtori ja apulaisrehtori tarvitaan, muilta osin uudelleenvalmisteluun (eli vararehtorien tarve jatkossa tutkitaan). Rekry rehtorin osalta pääsee siis etenemään. Päätimme siis edellisessä kokouksessamme:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää että Mäntynummen yhtenäiskoulussa on jatkossakin rehtori ja apulaisrehtori, muilta osin asia palautetaan takaisin valmisteluun.

Kokoukseemme 4.12.2019 asia tuotiin käsiteltäväksi uudelleenvalmistelun jälkeen.

Olin ehtinyt miettiä enemmänkin asiaa tällä välillä ja keskustellut opetusalan ihmisten kanssa. Mietin, että koska nykyiset vararehtorit on nimetty heinäkuun loppuun 2020 asti edellisen palvelupäällikön määräyksellä ja sinne asti jatkavat joka tapauksessa. Minusta asialla ei ole mikään kiire. Kuinka me tuemme koulujen johtamista? Mietin myös sitä, että nykyinen vararehtoriresurssi on kaikistä tärkein Mäntynummen alaisille Pullin ja Lehmijärven kouluille, joita johdetaan erittäin kapealla resurssilla. Lehmijärvellä on vararehtori kahden tunnin huojennuksella ja hoitaa pestiään todella hyvin (Lautakunnalle tosin puhutaan aina yhteysopettajasta, jolla on yhden tunnin huojennus tehtävien hoitamiseen). Pääkoulussa se ei ole niin välttämätön, mutta toki antaa rehtorille mahdollisuuden käyttää enemmän aikaa esim. Pullin ja Lehmijärven johtamiseen.

Olin ajatellut esittää että: Mäntynummen alueen johtamisjärjestelyihin palataan keväällä, jolloin avataan muidenkin alueiden johtamisjärjestelyt.

Päätösehdotuksena meillä oli:

1. Mäntynummen yhtenäiskouluun ei rehtorin ja apulaisrehtorin lisäksi kohdenneta vararehtoriresurssia.

2. jatkossa, kun yhtenäiskoulun koko ylittää 500 oppilasta , koulussa on rehtori ja apulaisrehtori. Alle 500 oppilaan yksiköissä jatketaan rehtori-vararehtori -mallilla.

Minun esitystäni ennen kokousta käytävässä keskustelussa torjuttiin mm sillä, että esityksessähän puututaan muidenkin koulujen johtamiseen (päätösesitys kohta 2) ja moneen kertaan minulle todettiin, että pienissä kouluissa on yhteysopettaja, ei vararehtoria ja että Mäntynummen vararehtorit eivät hoida pieniä kouluja.

Näistä syistä en tehnyt vastaesitystäni. Koska olemme nyt päättäneet säästää koulujen johtamisresursseista, niin mielestäni meidän tulee siirtää resurssia täten oppilashuoltoon.

me-koulu hanke päättyy Lohjalla

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa käsiteltiin 4.12.2019 kokouksessa me-koulun loppuraporttia. Hanke on ollut hyvä ja Lokovan puheenjohtajana olen päässyt tekemään heidän kanssaan yhteistyötä ja nähnyt heidän työtään läheltä. Toivoisin, että moni heidän lanseeraama työntekemisen muoto oikeasti leviäisi Lohjan kouluihin. On sääli, että tämänkaltaiset hankkeet ovat usein aivan liian lyhyitä, jotta saisi varmuudella luotua vaikuttavuutta ja pysyvyyttä. On myös hankalaa esittää hankkeiden jatkamista kunnan työnä, jos ei ole osoittaa talousarvioihin hankkeiden hyviä kustannus- ja asukasvaikutuksia ja usein liian lyhyissä hankkeissa on vaikea tehdä vakuuttavaa analyysia, sillä tulosten näkymiseeen yleensä tarvitaan pidempi aika.

Me-koulu Lohja on Lohjan kaupungin ja Me-säätiön yhteistyössä toteutettu kolmivuotinen hanke. Keskeisenä tavoitteena oli kehittää Me-koulu -ohjelmassa yhdessä kouluyhteisön ammattilaisten, oppilaiden ja vanhempien kanssa pysyvä syrjäytymistä vähentävä malli. Tarkoituksena oli resurssien paremmalla kohdentamisella saada aikaisempaa parempaa tulosta lasten ja nuorten syrjäytymisen vähentämisessä, sekä näkyviä kustannussäästöjä. Keskeisenä nähtiin tilanteisiin puuttuminen oikea-aikaisesti sekä tuen ja avun tuottaminen lapsille, nuorille ja perheille vaikuttavilla tavoilla.

Lohjalla me-koulu pilotoi Järnefeltin alueella.

ME-KOULU LOHJAN KESKEISET TULOKSET JÄRNEFELTIN KOULUALUEELLA

  • lapsi, nuori ja perhe nostetaan entistä tietoisemmin toiminnan keskiöön kaikki elämän osa-alueet huomioiden
  • hyvinvointia pyritään lisäämään ja syrjäytymiseltä suojaavia tekijöitä tuodaan osaksi koulun arkea
  • kouluissa vuorovaikutustaitojen kehittymistä ja ryhmäytymistä tuetaan entistä tietoisemmin. Näin pyritään ennaltaehkäisemään syrjäytymisriskiä lisääviä tekijöiden kehittymistä, kuten esim. ulkopuolisuutta ja kiusaamista
  • yhteistoiminta ja yhteistoimintataidot sekä osallisuus ovat lisääntyneet alueen oppilaiden, huoltajien, koulujen esimiesten ja eri toimijoiden välillä sekä kouluyhteisöjen sisällä
  • kiusaamiseen ja konflikteihin puututaan entistä tietoisemmin ja systemaattisemmin sekä osataan myös hyödyntää tarvittaesssa selvitystyössä muita tahoja

Me-koulu K-0

Suomessa n 70 % oppilaista ei koe tulevansa kiusatuksi, n. 20 % oppilaista kokee tulevansa kiusatuksi harvemmin kuin kerran viikossa ja nämä tilanteet yleensä hoituvat koulun omissa rakenteissa ja konfliktien ja kiusaamiseen puuttuvissa toimintamalleissa; ryhmäytyksillä, kasvatuskeskusteluilla, soviteluilla, oppilashuoltoryhmä-työskentelyllä.

Suomessa kiusataan yli 36 000 lasta viikoittain, tämä on noin 7 % kaikista oppilaista. Nämä tapaukset ovat syystä tai toisesta valuneet oikeanlaisten tukirakenteiden ulkopuolelle, palvelurakenteet eivät ole kohdanneet tai ne ovat pettäneet. Aikuisille herättävä uutinen tulee tässä: Kiusaamisesta aikuiselle kertoneista 4. ja 5.-luokkalaisista 17 prosenttia ajatteli, että kiusaaminen jatkui tai jopa pahentui kertomisen jälkeen. Yläkoululaisista noin joka kolmas ajatteli samoin.

K-0 tulee kuvaan siinä vaiheessa, kun koulun muut keinot on käytetty.

Laajana päämääränä K-0 -työskentelyssä on me-kouluissa kiusaamiseen puuttuvien interventioiden kehittäminen yhteistoiminnalla. K-0 työskentely aloitetaan, kun koulun omat rakenteet eivät ole toimineet konfliktien ja kiusaamisen ratkaisemisessa.

Me-säätiön mahdollistamana käynnistettiin Lohjalla kolmivuotinen Me-koulu –hanke 2017-2019. Mukana on neljä alakoulua ja yksi yläkoulu Järnefeltin koulualueella. Tavoitteena oli kehittää yhdessä kouluyhteisön ammattilaisten, oppilaiden, huoltajien, kaupungin työntekijöiden ja lähialueen toimijoiden kanssa toimintamalli, joka vähentää kestävästi syrjäytymistä ja sen aiheuttamia kustannuksia. Resurssien paremmalla kohdentamisella on mahdollista saada aikaisempaa parempaa tulosta lasten ja nuorten syrjäytymisen vähentämisessä. Toimenpiteitä toteuttavat ja luovat Me-koulujen rehtoreiden johdolla koko kouluyhteisö sekä kunnan muut toimijat.


Yhdeksi pilotoitavaksi malliksi valittiin Aseman Lasten ideoima K-0 (ratkaisemattomin konflikteja 0).

K-0 työskentely keskittyy vakaviin pitkittyneisiin koulukiusaamisiin ja rajuihin konflikteihin. Koulukiusaaminen on yksi keskeinen syrjäytymisen riskitekijä. Tätä olivat käynnistämässä Aseman Lasten kouluttajat ja me-koulu kehittäjä yhdessä koulun henkilöstön ja muiden alueen toimijoiden kanssa. (Lähde: Me-koulu hanke 2017-2019, Ira-Maria Gordin )

K-0:n tavat työskennellä kuulostivat hyvältä ja tulokset erittäin hyviltä. Vaikka me-koulu hanke päättyy, toivottavasti hyvät työtavat jatkuu ja levittäytyy koko Lohjalle, joka kouluun. Ja toivottavassti K-0 otetaan joka koulussa käyttöön. Meillä on liian monta kiusaamista, jotka on jatkuneet vuosia, liian monta lasta kärsii, liian monta tapausta on unohdettu. Jokainen lapsi on tärkeä. Jokainen ansaitsee avun.

Virkkalan alueen päivähoidon tarveselvitys lautakunnassa

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta käsitteli 4.12.2019 kokouksessaan myös Virkkalan alueen päivähoidon tarveselvitystä.

Olimme jo edellisessä kokouksessa käsittelemässä asiaa ja tein tuolloin vastaesityksen, joka sai kannatustakin.

Vastaesitykseni:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Virkkalan alueen päiväkodin hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että tarkennetaan vaihtoehtoja päiväkodin sijainnista, kustannuksista sekä rakentamisen vaihtoehdoista

Tuolloin keskustelun jälkeen asia jätettiin pöydälle. Tässä kohtaa pöydälle laitto ei mielestäni ollut järkevää, mutta muu lautakunta oli yksimielinen, joten päätin mennä lautakunnan mukana, vaikkakin se oli mielestäni ajanhukkaa.

Lautakunnan 4.12.2019 kokouksessa huomautin edellisen kokouksen pöytäkirjojen tarkkuudesta. On tärkeää, että pöytäkirja on kokouksenkulun mukainen ja koska huomasin, ettei vastaesitystäni oltu merkitty (taaskaan) pöytäkirjaan, ei viime kokouksen pöytäkirja siis kuvannut kokouksen kulkua oikein. Asia luvattiin korjata.

Edellisen ja tämän kokouksen välissä olin saanut yhteydenottoja Virkkalan päivähoidon tarveselvityksestä ja käytinkin tässä kokouksessa tilaisuuden ja esitin heidän huolensa ja hyvän kysymyksen: miksi päivähoito ei voi toimia Maksjoen koululla? Maksjoen koulu on päätetty lakkauttaa ja sen aikataulu on Rauhalan kanssa sama. Maksjoen koulu ei kuulemma palvele lainkaan alueen päivähoitotarpeita, ei ole tarpeeksi kokoa.

Tein saman vastaesityksen kuin viimeksi, tosin alkuun oli muutos, että tutkitaan mahdollisuus hyödyntää yksityisen palveluntuottajan palveluja, mutta koska se ei saanut lainkaan kannatusta, poistin sen ja muutin vastaesitykseni alkuperäiseen muotoon. Esitykseni toistamiseen oli siis:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Virkkalan alueen päiväkodin hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että tarkennetaan vaihtoehtoja päiväkodin sijainnista, kustannuksista sekä rakentamisen vaihtoehdoista.

esitykseni ei saanut kannatusta ja toisen lautakunnan jäsenen tekemä vastaesitys meni päätösesityksen kanssa vastakkain.

Ääänestin lautakunnan kokouksessa ensimmäistä kertaa tyhjää. Mielestäni kumpikaan esitys ei ollut sellainen, jonka takana voisin olla. En edelleenkään voi olla sen takana, että koulusta voi tulla turvallinen päiväkoti niillä taloudellisilla panostuksilla, mitä esitetään (edellisessä kirjoituksessani tarkemmin: https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/11/11/virkkalan-paivahoidon-tarveselvitys-jai-poydalle-lautakunnassa/)

Esittelijän esitys oli:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Virkkalan alueen päiväkodin hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että Rauhalan koulun kiinteistö peruskorjataan ja muutetaan varhaiskasvatuksen käyttöön.

Voittanut vastaesitys oli:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Virkkalan alueen päiväkodin hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että tutkitaan kahta vaihtoehtoa – Rauhalan koulun kiinteistön peruskorjaamisesta ja muuttamisesta varhaiskasvatuksen käyttöön – Tilaelementtien hyödyntämistä varhaiskasvatuksen käyttöön ja niiden sijoittamista Virkkalan keskustan alueelle.