Oilaantien kevyenliikenteen väylä 1 v!

Oilaantien kevyenliikenteen väylän valmistuminen toi minulle muutamia kyselyjä tien avajaisista ja tilaisuudesta, jossa käytäisi läpi, mitä kaikken tien eteen on tehty.

Kaikkea historiaa en tiedä. Jotain minulle on kerrottu, mutta parhaiten tietenkin osaan kertoa sen, minkä panoksen itse olen antanut.

1960-luvulla vedettiin ensimmäiset mittamerkit, sen jälkeen siitä on riidelty, väitelty, unohdettu, väistelty, siirretty vastuu kuntalaiselle…

2010 tehtiin viisi erillistä kuntalaisaloitetta, joista yksi oli minun, yhdessä oli jopa kartta ja piirros ehdotuksesta, kuinka tien voisi tehdä huomioiden kulttuurimaisema, kevyenliikenteen turvallisuus ja ajoneuvojen kulku. Kunta toppuutteli, ei ole rahaa, tai poliittista tahtoa.

Kunta oli joka vuosi listannut ELYlle tämän tien turvallisuuden parantamisen, mutta joka vuosi se unohdettiin. Tehtyäni kuntalaisaloitteen kävin silloisen kunnanjohtajan juttusilla ja teknisen johtajan puheilla. Molemmat olivat myötämielisiä. Lähetin meilejä, soittelin, kirjoittelin lehdille, ahdistelin valtuutettuja, kansanedustajia, ELYä, kuntaa, kansanedustajaehdokkaita ja kutsuin kävelylle ja tapahtumiin. ELY ilmoitti minulle, että he lähtevät mukaan, jos kunta on aloitteellinen ja jos kunta maksaa puolet.

 

viikolla 47 vuonna 2016 tien turvallisuuden parantaminen aloitettiin ja syyskuun puolessavälissä 2018 tie oli valmis. Siitä on nyt vuosi! WAU!

 

  • Ensimmäiset mitat jo 1960-luvulla
  • Kaatui milloin mistäkin syystä
  • Kuntalaisaloite marraskuussa 2010
  • Tapaaminen kunnanjohtajan ja teknisen johtajan kanssa
  • Kirjeitä uusmaalaisille kansanedustajille (33), pääministerille ja liikenne- ja viestintäministerille, kunnan luottamushenkilöille sekä lehdistölle
  • Yhteydenpitoa ELYyn
  • Luottamushenkilöiden asian esiin nostamista kokouksissa ja kirjoituksin

Tiekatselmus 2014

 

  • Erilaisia perhetapahtumia

Helatorstain perhetapahtuma urheilukentällä ja kävelytapahtuma kylätalo-koulu akselilla

  • Adressin perustaminen ja nimien keräily
  • Kirjallinen kysymys eduskunnassa Risto Kuisma (sdp)
  • Kävelyjä luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja kansanedustajaehdokkaille
  • Heijastin- ja heijastinliivilahjoitusten kerääminen eskareille ja ekaluokkalaisille

Ihania ihmisiä otti yhteyttä, että tehdään vielä jotain, että ei nyt tähän jätetä! Tehtiin koko perheen tapahtuma, jossa oli kymmeniä yrityksiä ja yhdistyksiä mukana, kymmeniä kyläläisiä (joista osa oli kentällä jo aamuneljältä keittämässä hernekeittoa ❤ ) ja kävijöitä oli satoja!

Perhetapahtuma 2011
Ihania ihmisiä tekemässä

Lukuisat ihmiset vapaaehtoisesti tulivat mukaan järjestämään tapahtumaa, joka ylitti tosiaan odotukset. Saimme keittopadan lainaksi, jossa sitten kaksi upeaa äitiä neljältä aamuyöllä alkoi keittämään hernekeittoa tapahtumaa varten. Saimme lahjoituksia arpajaisia varten, pomppulinnan, jalkapallo- ja yleisurheiluseura järjestivät lapsille toimintaa, palvelukoirajärjestö järjesti näytöksen, moottoripyöräharrastajat järjesti näytöksen, oli paloautoa, ambulanssia, poliiseja….. Oinolan koulun vitosluokkalaiset haastoivat kunnanvaltuutetut leikkimieliseen jalkapallo-otteluun, mutta koska valtuutettuja ei ollut kovinkaan montaa paikalla, paikkasivat palokuntalaiset hienosti. Tasoitukseksi aikuispelaajat pelasivat parina, toinen jalka sidottuna toisen pelaajan jalkaan. Peli oli ratkiriemukas, eikä tuloskaan varmaan yllätys.

Adressiin kerättiin nimiä tien hyväksi ja allekirjoituksia tuli paljon.

Oilaantien suunnitelmat 2015
Oilaantie 2015

Vuonna 2015 alkoi kuulemiset ja kuulemistilaisuudessa mukana ollut työryhmä sanoi hankkeen alkaneen vuonna 1997, vaikka tosiasiassa hankettahan on suunniteltu ja mietitty ja aloitettu jo vuonna 1969. No, se nyt ei sinänsä haittaa, he totesivatkin sen, että tietävät tämän hankkeen olleen paljon kauemmin esillä, mutta näillä tiedoille he olivat päättäneet, että lasketaan tästä. Vuonna 1997 oli siis tehty suunnitelmat, kuulemiset yms. Sitten se jäi jäähylle, unohdettiin, laitettiin mietintään, mitä nyt keksitään nätisti sanoa, kunnes vuonna 2010 he taas saivat tietoonsa, että tämähän on vaarallinen tie. Siitä lähtien on taas pohdittu ja suunniteltu.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kokouksessaan 20.10.2015 asettaa 20.10.2015 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista (MRA 30§) varten ja pyytää valmisteluaineistosta lausunnot.

Samalla, kun kaupunki teki suunnitelmia, päätöksiä, järjesti kuulemisia, piti jotain tehdä lasten turvallisuuden vuoksi ja tien liikenneturvallisuuden puute mielessä.

Heijastinliivijengiä vuosien varrelta

Tietyöt 2016
Tietyöt 2016
pian valmis
Pian valmis, koulun ensimmäinen päivä 2018
2018-10-01 (8)
tien avasivat ekaluokkalaiset 2018

 

 

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2017/05/22/tie-kerrallaan-silta-kerrallaan/

 

http://nummentie.blogspot.com/2010/11/kuntalaisaloite-tehty.html

 

http://nummentie.blogspot.com/2010/11/kuntalaisaloitteeseen-vastauksia.html

http://nummentie.blogspot.com/2012/05/kutsu-tapahtumaan-lahtenyt-uudenmaan.html

http://nummentie.blogspot.com/2012/05/kevyenliikenteen-vaylan-tilanne.html

http://nummentie.blogspot.com/2012/04/tapahtunut-ennen-syksyn-tapahtumaa.html

 

http://nummentie.blogspot.com/2014/03/tiekatselmus-2732014.html

 

Ihana päivä Pullin kylän kesätapahtumassa

Sain kutsun kyläasiamiehenä puhumaan Pullin kylän kesätapahtumaan, jossa samalla vähän viriteltäisi etukäteen myös toimia koulun puolesta. Tapahtuman järjestivät Väänteenjoen alueen kyläyhdistys ry yhteistyössä Pullin koulun vanhempainyhdistyksen kanssa. Tapahtumassa juhlistettiin kylän uutta frisbeegolf-rataa, joka onkin upea osoitus jälleen kylien talkoohengestä, yhdessätekemisestä ja ilosta sekä aluetoimikuntien rahoituksen oikeasta ja hyvästä käytöstä. Alueiden johtokunta myönsi radan mahdollistamiseen 1500 euroa.

Tapahtuman avasi asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja Katriina Nousiainen

Katriina Nousiainen

Kävin todella mielelläni puhumassa tapahtumassa, onhan kyse kuitenkin itsellenikin tärkeästä asiasta, lapsista, lähikoulusta ja kylien elinvoimaisuudesta (puhe lopussa).

kuva Ana Sorainen

Ennen puhettani pullilainen nuori, ihana juontaja Anni Nousiainen spiikkasi minut sisään ja häntä kuunnellessani ihmettelin, että eikö nyt ollutkaan vielä minun vuoroni, sen verran ihmeellinen ja ylisanoja spiikissä oli, olin aivan hämmentynyt. Minulle käytiinkin myöhemmin sanomassa, että olisitpa nähnyt ilmeesi, kun kuuntelit spiikkiä. Olin niin hämmentynyt ja otettu spiikistä. Sanoina mm sinnikäs, supernainen, taistelija ja siinä vasta siinä vaiheessa, kun sanottiin Lokovan puheenjohtaja, ymmärsin, että todellakin oli minusta puhe.

Anni Nousiainen

Vanhempainyhdistys lahjoitti koululaisille frisbeegolfkiekkoja ja vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja etsi katseellaan yleisöstä oppilaita ja kutsui nimellä lavalle vastaanottamaan kiekot. Olipa ihanaa ja hauskaa todeta jälleen, että kyläyhteisössä todella tunnetaan toisensa.

Vanhempainyhdistys lahjoitti kiekkoja
Radan ensimmäisen virallisen heiton suoritti hienosti Jani Méling

Pulli on ihana kylä, upeassa maalaismaisemassa. Kyläläiset ovat lämpimiä ja avoimia. Moni kylään muuttanut on muuttanut kyläkoulun, luonnon ja suhteellisen inhimillisen työmatkan vuoksi.

Kylän kesätapahtuma
Kylän kesätapahtuma

Kyläasiamiehen puhe:

Kiitos kutsusta ihanaan tapahtumaanne! Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi vuonna 2016 tutkimuksen, jonka mukaan 72% suomalaisista katsoo, että KOKO Suomi hyötyy elinvoimaisesta maaseudusta. Maaseudun halutaan pysyvän elinvoimaisena tulevaisuudessakin. Kehyskunnat edullisimpine asuntomarkkinoineen keräävät parhaat veronmaksajat, mutta myös suurimmat palvelutarpeet. Maakuntien reuna-alueiden maaseutumaisten kuntien väestörakenne yksipuolistuu voimakkaimmin, mikä luonnollisesti merkitsee ongelmia eteenkin ikääntyneiden palvelujen järjestämisessä.

Lohja kaipaa sisäänmuuttajia, nimenomaan 15-64 vuotiaissa, siis ryhmässä, jossa Uusimaa on nettomuuttovoittaja, toki Espoo-Helsinki-vetoisesti, mutta mikä estää Lohjaa olemaan yksi voittajista? Olemme lähellä työpaikka-alueita, meillä on erinomaiset palvelut, yleensäottaen, upeat puitteet, ympäristö, puhtaus, ihmiset ja ihanat kylät! Meillä on kaikki. Meillä on vetovoimatekijät ja meillä on pitovoimatekijät hallussa, palvelut ja koulu niistä tärkeimpänä.

Täällä Pullissa koulu on ollut tärkeä vetovoimatekuä. Tärkeä niin lapsille, perheille kuin muillekin kyläläisille. Koulu kerää kyläläiset yhteen, luo yhteisölllisyyttä, lisää yhteenkuuluvuutta. Koko kylän joulujuhlat on ihana perinne, jonka soisi jatkuvan ja jonka toivoisi leviävän kaupungin kortteleihinkin. Pullin koulu on ollut lakkautusuhan alla jo kahteen otteeseen ja aina ovat kyläläiset tehneet voitavansa koulun hyväksi. Aina on koulu ja lapset voittaneet. Jälleen saavat kyläläiset nousta tuomaan ihanaa Pullia esille. Jälleen tulee kylän näyttää voimansa ja ilonsa, etunsa.

Me tiedämme lähikoulun, kyläkoulun tuomat edut. Me tiedämme etumme. Me tiedämme vetovoimatekujät. Olemme puhuneet niistä kauan, olemme tuoneet esiin monessa yhteydessä. Tästä muuten kertoo myös se, että Pulli kuuluu tilastoalueeseen, joita Lohjalla voisi olla enemmänkin, nimittäin nettomuuttovoittoinen.

Muutin n 13 vuotta sitten Nummi-Pusulaan silloin pienemmän perheeni kanssa. Muuttopäätökseemme rauhaisan ja lapsille turvallisen asuinalueen lisäksi vaikutti eniten se, että kävelymatkan päässä oli alakoulu, yläkoulu ja lukio. Myös inhimillinen työmatka oli yksi tekijä. Terveysasemakin oli. Nummi-Pusula oli tuolloin muuttovoittoinen kunta. Lohjaan liityttyämme moni asia on muuttunut, mutta muuttovoittoinen Nummi edelleen on, mutta ei enää Nummi-Pusulan aikaan verrattavissa.

Lohjan nettisivuilla lukee muuten nykyään, että ”kouluverkko on suunniteltu siten, että LÄHES kaikki oppilaat voivat opiskella koko peruskouluaikansa oman asuinalueensa lähikoulussa” LÄHES. Lapsiystävällisessä kunnassa lähes kaikki.

Joskus tuntuu, että helpommallakin voisi työssään päästä. Onneksi meillä on kylät! Olemme nimittäin ottaneet ohjenuoraksemme sen, että nostamme Lohjan myönteisiä asioita esiin. Mitä kaikkia upeita valopilkkuja meillä onkaan! Lohjalla on paljon potentiaalia, jota yritämme nostattaan ja tuoda isosti esille. PULLI on yksi näistä, Ikkala on myös ja ikkalalaisia meillä onkin täällä mukana. Pulli on täynnä upeita, ihania ihmisiä. Asukasyhdistyksen yhteistyö alueen hoitokodin kanssa oli suurenmoinen idea ja ensitoteutus ihana! Todella upea esimerkki muille kylille.

Lohja on maaseutukaupunki ja kyläasiamiehinä pyrimme myös muistuttamaan asukkaita alueylpeydestä. Teillä on ihana kylä, upeat kyläläiset ja ihana yhteisö. TE olette Pulli.

Ihanaa juhlaa kaikille! Sillä juhlaahan tämä on.

Pullin koulu

Pullin koulu on perustettu vuonna 1906 ja tontin on lahjoittanut Pullin tila.

Luokkahuone Pullin koulussa

Saimme pikaisen kierroksen koululla ja vaikka koulun ovet ovat olleet kiinni koko kesän, ilma oli raikas. Olen jo edellisen kouluverkkoselvityksen aikaan käynyt Pullin koululla pariin otteeseen, mutta uusintakierroksesta ei ole haittaa.

ikkunasssa oppilaiden tekemät verhot

Kahville istuessani sain seurakseni kyläläisiä, iäkkäämpiä herroja ja heidän kanssaan oli todella mukava juttuhetki, olivat koulun vanhoja oppilaita. Oli hauskaa kunnella juttuja vanhoista opettajista ja muita herrojen koulumuistoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kylän tapahtuma oli juuri kylän ja sen ihmisten näköinen ja oli ihanaa nähdä myös erittäin paljon mökkiläisiä tapahtumassa! Kiitos ihanasta juhlasta.

Pullin koulu

Lohjan valtuusto ja hallitus vähät välittävät seurauksista, koska eivät ymmärrä niitä

Lohjan kaupunginhallitus päätti valtuustokokouksen talouden tasapainottamislinjauksen mukaan lakkauttaa virkoja.

Itse vastustin lautakunnassa ja valtuustossa asiakkuuspäälliköiden virkojen lakkauttamisia. Olen todella pahoillani, että ilmeisesti luottamushenkilöt eivät ole olleet tietoisia siitä, miten tärkeää kehittämistyötä asiakkuuspäälliköt tekevät. Nyt se kaikki työ jää tekemättä kaupungilla, koska tämänhetkisen linjauksen mukaan ulkopuolelta ei saa ostaa vastaavia palveluja.

Esimerkiksi Järnefeltin koulun hankesuunnitelman kohdalla Vihreiden Jani Meling teki esityksen, jota lautakunta yksimielisesti tuki, että ennen investointipäätöstä tehtäisi ennakkovaikutusten arviointi. Kaupunginhallitus päätti olla tekemättä, koska ulkoa ostettuna sen arveltiin maksavan n 10 000 euroa, eikä kaupungilla ehditä tekemään.

Säästötalkoissa järki, seuraukset, ymmärrys ja kuntalaiset jäävät taka-alalle.

Miten käykään lapsivaikutusten arviointien tässä Unicefin lapsiystävällisessä kaupungissa?

Talouden tasapainottamislistalla oli kerrottu asiakkuuspäälliköiden tehtävien poistamisesta näin:

”Asiakkuuspäällikkö 3 tehtävää (1/3 LaNuPe; 2/3 sote) säästö 81 000 Asiakkuuspäällikön tehtävien poistaminen näkyy asiakasprosessien kehittämisessä ja arvioinnissa asiakkaan palvleupolun näkökulmasta. Asiakkuuspäälliköillä on päävastuu ennakkovaikutusten käytön edistämisessä ja laatimisessa osana päätöksentekoa. Tehtäviä ei ole mahdollista siirtää muille viranhaltijoille. ”

Asiakkuuspäälliköiden nimike on mielestäni harhaanjohtava ajatellen toimenkuvaa. Nyt kaupungille elintärkeä kehittämistyö jää täydellisen jälkeen, emme pysty toimittamaan osaa kapungille tärkeitä tehtäviä, emmekä pysty kilpailemaan palvelujen tasolla.

Asiakkuuspäälliköiden virat ja tehtävät näkyvät kolmessa lautakunnassa, lasten, nuorten ja perheiden, sote- ja palvelutuotantolautakunnan toimialoilla, jokaisen toimialan alaisuudessa he tekivät kehittämistyötä, asukaskyselyjä ja he jopa analysoivat niitä kyselyjä ja toivat ne kohderyhmien sekä kaupungin tietoon, jota aiemmin ei niin usein tehtykään. Kyselyt jäivät usein puolitiehen.

Tasapainottamislistalla asiakkuuspäälliköiden kohdalla säästöt oli esitetty jokaisen lautakunnan alle, toki jyviettynä, mutta ei kunnolla avattuna ja jokaisessa ns säästöt oli lisätty loppusummaan. eli ns säästösumma laskettu huonosti. Tämän lisäksi yt-neuvottelujen aikana ko henkilöt luonnollisesti pyritään siirtämään talon sisällä muihin tehtäviin. Säästö ei siis oikeasti toteudu. Tulee ainoastaan lisäkuluja, koska pian ymmärretään, että ne ennakkovaikutusten arvioinnit tulee tehdä.

Miksi ennakkoon tulisi tehdä vaikutusten arviointeja?

Ennakkoarviointi auttaa päättäjiä

Ennakkoarviointi toimii suunnittelun ja päätöksenteon työvälineenä. Se on monialainen prosessi, johon osallistuvat eri alojen asiantuntijat, työntekijät ja päättäjät. Mukana arvioinnissa ovat myös ne ihmiset tai ihmisryhmät, joihin päätöksellä saattaa olla vaikutuksia.

Vaikutusten arviointi ennakkoon

  • voi parantaa päätösten laatua
  • auttaa ennakoimaan paremmin mahdollisesti päätöksistä aiheutuvia epämiellyttäviä, odottamattomia tai myönteisiäkin seurauksia
  • voi lieventää tai ehkäistä ei-toivottuja vaikutuksia jo etukäteen
  • voidaan vaikuttaa mahdollisten kustannusten syntymiseen riskien, uhkien ja mahdollisuuksien ennalta arvioinnilla

(lähde: THL https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/hyvinvointijohtaminen/paatosten-ennakkoarviointi)

Ai niin, ihan pikkujuttu vielä:

Kunnan ja sairaanhoitopiirin on päätöksenteon ja ratkaisujen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon tehtävien päätösten ja ratkaisujen vaikutukset väestön terveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin”.(Lähde: Terveydenhuoltolaki 11§)

Lohjan kaupunkistrategian yksi kärjistä on asukaslähtöisyys. Sepä ei tule vieläkään toteutumaan sen vuoksi, että ei nähdä tärkeänä tehdä ennakkovaikutusten arviointeja.

ENNAKKOARVIOINNIN HYÖTYJÄ KUNTALAISELLE

  • Päätöksenteon avoimuus kasvaa
  • Päätöksen vaikutuksia pohditaan kokonaisvaltaisestieri näkökulmista
  • Osallistamalla saadaan kuntalaisten ääni kuuluviin ja he pääsevät vaikuttamaan omaan arkeensa
  • Auttaa tekemään päätöksiä, jotka edistävät hyvinvointia ja vähentävät eriarvoisuutta

ENNAKKOARVIOINTI AUTTAA TUNNISTAMAAN ERILAISIA VAIKUTUKSIA

  • Eri ihmisryhmiin kohdistuvat vaikutukset ovat usein erilaisia
  • Ennakkoarvioinnin avullavoidaan
  • ehkäistä eriarvoisuutta lisääviä ratkaisuja
  • tukea systemaattista työtä hyvinvointi-ja terveyserojen kaventamiseksi

(lähde: THL https://thl.fi/documents/966696/1449811/EVA-esitys_hv-koordinaattoreiden_k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n_2019.pdf/47a6e349-4b6f-4f1e-b581-5cb65a67a2b4)

Mutta mitäs näistä. Pääasia, että luullaan säästyväksi 81 000 euroa vuodessa. Mitäs lakisääteisistä velvotteista, mitäs avin suosituksista? Ihan sama.

Tilinpäätös 2018 valtuustossa ja miksi kokouksessa äänestin, kuten äänestin

Olipa sirkus.

Valtuustokokouksessa käsiteltiin tilinpäätöstä ja siitä pidettiin monta ryhmäpuheenvuoroa ja puheenvuoroa. Monessa puheenvuorossa huomautettiin siitä, että ”jos Lohja olisi yritys, olisi Lohja jo nurin, jos Lohja olisi yritys, olisi toimenpiteisiin jo ryhdytty”. Ymmärrän kyllä vertailut yritysmaailmaan, mutta ne ovat kuitenkin täysin eri maailmat. Kuntaa ei voi johtaa kuten yritystä. Monessa puheenvuorossa etsittiin myös syyllisiä ja eräässä puheenvuorossa todettiin, että myös me päättäjät, luottamushenkilöt olemme syyllisiä. Ja samaan hengenvetoon: katse eteenpäin, kohti valoisia aikoja. Nyt pitää kuulemma virheet jättää taakse ja mennä iloisin mielin kohti tulevaisuutta. En allekirjoita sitä, että myös me luottamushenkilöt olemme syyllisiä, sillä jos on vastustanut esityksiä, esittänyt kritiikkiä, vaatinut parempaa taloudenpitoa ja valvontaa, ollut eri mieltä taloudenhoidosta ja vaatinut muutosta jo ennen näitä itkuvirsiä, ei ole syyllinen.

Siitä olen samaa mieltä, että turha enää rutista, nyt pitää suunnata eteenpäin, mutta syyt talousahdinkoon tulee selvittää ja ne tulee ratkaista. Toki raskaat investoinnit kouluihin vaikuttaa suurelta osalta talouteen, mutta ei pelkästään niiden taakse voi piiloutua.

Jo monen vuoden ajan on liian monta virhettä tapahtunut taloudenpidossa, esimerkiksi muutama vuosi sitten oli unohdettu maksaa opettajien palkkojen lisäkuluja monen sadan tuhannen euron edestä (hups, sattuuhan sitä), arvioitu väärin joulun aikojen palkkoja, unohdettu talousarviosta tilaelementtien vuokria (oho) muutaman sadan tuhannen edestä, lista on pitkä. Luottamushenkilöiltä odotetaan tiukkaa seurantaa taloudesta, itse olen kuitenkin kritisoinut sitä, sillä seuranta on mahdotonta viranhaltijoiden tekemien sisäisten siirtojen vuoksi.

Esimerkiksi lasten varhaiskasvatuksen palveluseteleihin oli juuri siirretty 400 000 euroa. Lautakunta kyllä sai talousarvioseminaarin jälkeisessä kokouksessaan kysyttäessä selvityksen viranhaltijoilta. Selvitys oli, että siirto oli tehty lapsiperheiden kotihoidontuesta (koska käyttäjiä ei ole). Ei se kyllä ole ihan näinkään. Toki sieltä oli siirretty 300 000, mutta 100 000 euron siirto on vielä selvittämättä, tämän lisäksi palveluseteleistä uupuu 129 000 euroa (toukokuu 2019).

Aiemmin lautakunnan kokouksessa käsitellessämme palveluseteleitä olin tehnyt vastaesityksen lisämäärärahasta, mutta vastaesitykseni hävisi. Täältä näet kokouksen pöytäkirjan http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/kokous/201920519-9.PDF, äänestysraportteineen ja täältä taas ajatuksiani kokouksen jälkeen: https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/02/02/mita-lautakunta-paatti-yksityisen-varhaiskasvatuksen-palvelusetelin-maaran-rajaamisesta/

No, eipä se haittaa, viranhaltija siis siirtää rahaa. Mitä ihmettä näillä toimielimillä tekee? Toimielin tekee päätöksen, mutta siirto tehdään. Usein luottamushenkilönä kuulemme viranhaltijoilta, että ”te päätätte, me toteutamme”. No niin, justiinsa.

Lohjan tilinpäätös on siis huono ja tällä kertaa valtuustossa äänestimme sen hyväksymisestä Jan Tallqvistin (Meidän Lohja) vastaesityksestä. Hän esitti, että valtuusto ei hyväksy 2,7 me määrärahojen ylitystä, eikä myönnä hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapautta tilikaudelta 1.1.-31.12.2018; sekä että Lohjan kaupungin talousjohtamista parannetaan mm. lisäämällä esimiesten tulosvastuuta ja vahvistamalla talousjohtajan roolia.

Tässä kohtaa oli kokouksen opettavaisin ja erikoisin kohta. Vastaesitystä kannatti hallituksen jäsen Hannele Maittila (ML), valtuustonpuheenjohtaja Joona Räsänen (sd) totesi kaupunginhallituksen olevan jäävi päättämään, koska on tehty vastaesitys. Salista poistui kaupunginjohtajan lisäksi 12 jäsentä, yksi varavaltuutettu oli paikalla ja hänet kutsuttiin äänestyksen ajaksi paikallaolevaksi. Olin hämmentynyt, kuten moni muukin.

  • Voiko jäävi kannattaa vastaesitystä?
  • yleensä jäävit poistuvat kokouksesta ennen asiakohdan käsittelyä, miksi ei tällä kertaa?
  • miksi tilinpäätösasiakohta on eri asia kuin muut?
  • miksi se käsitellään eri tavalla kuin muut?

Äänestimme siis asiasta ja jouduin todella miettimään kantaani asiassa. Toki aina mietin ja punnitsen päätöstäni, mutta tämä oli todella hämmentävää.

Toisaalta, mitä se tarkoittaa eteenpäin katsottaessa, jos emme hyväksy ylitystä? Mitä tapahtuu? Mitä käy, jos emme myönää vastuuvapautta? Toisaalta vaakakupissa oli myös hyvin painavana se, että olen erittäin monessa lautakunnan kokouksessa kritisoinut virheitä, peräänkuuluttanut tarkkuutta ja ollut tuohtunut taloudenpidosta. Mitään ei tule ikinä tapahtumaan, jos aina hyväksymme kaiken. Mikään ei tule muuttumaan, jos saadaan jatkaa yhtä huonolla taloudenpidolla kuin tähän asti. Toisaalta, onko valtuustokokouksen äänestys oikea tie muuttaa asioita?

Päätin äänestää vastaesityksen puolesta, vaikka muu ryhmä oli toista mieltä.

Valtuusto päätti

1. merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2018;

2. hyväksyä tilintarkastuksen tuloksessa mainitun ylityksen;

3. hyväksyä toimintakertomuksen kohtaan 9.1.1. sisältyvän esityksen tilikauden 2018 tuloksen, joka ennen varausten muutoksia ja rahastosiirtoja on 9 864 892,08 euroa alijäämäinen, käsittelemiseksi seuraavaa:
– vähennetään investointivarauksella rahoitettujen hankkeiden poistoeroa 67 158,39 euroa;
– poistoeron muutoksen jälkeen syntyvä, määrältään 9 797 733,69 euron alijäämä kirjataan oman pääoman tilikauden ylijäämätilille;

4. hyväksyä Lohjan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöksen liitteineen;

5. myöntää hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 01.01.- 31.12.2018; ja

Pohjaesitys JAA: 35 ääntä
Vastaesitys EI: 4 ääntä
Poissa: 12

Jan Tallqvistin esitys (allaoleva lisäys kohta 6.) hyväksyttiin yksimielisesti.

6. että Lohjan kaupungin talousjohtamista parannetaan mm. lisäämällä esimiesten tulosvastuuta ja vahvistamalla talousjohtajan roolia.

Länsi-Uusimaan artikkeli valtuustokokouksesta: https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/778490-valtuutettujen-pelkona-lohjan-ajautuminen-kriisikunnaksi-lohja-olisi-selvitystilan

Mäntynummen yhtenäiskoulun tarveselvitys ja Routionmäen yhtenäiskoulu valtuustossa 12.6.2019

Valtuuston kokous 12.6.2019 oli jälleen erilainen, mitä muut kokouset aiemmin ovat olleet. Jokainen kerta opin uutta ja jokaikinen kerta on kyllä mielenkiintoinen kokemus, mutta siitä lisää myöhemmin. Tänään laitan teille luettavaksenne pitämäni ryhmäpuheenvuorot Mäntynummen yhtenäiskoulun tarveselvityksestä ja Routionmäen yhtenäiskoulun perustamisesta.

Ryhmäpuheenvuoroni Mäntynummen yhtenäiskoulun tarveselvityksestä:

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat
Lapsimääräsuunnitteet ovat pidemmän aikaa olleet laskevia, eikä niissä ole huomioitu tai arvioitu tunnin junaa ja kaavoitusten mahdollistamaa muuttoliikettä Lohjalle, tai sitä, että lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa viimeksi kaavioissa näkyi laskun tasaantumista. Jos näillä on positiivisia vaikutuksia, kuten yleensä puheissa ja odotuksissa on, tuodaanko pihalle lisää tilaelementtejä? Valtuuston päätös lokakuussa 2018 oli, että Mäntynummen yläkoulualueen kouluja ei lakkauteta, kuitenkin talouden tasapainottamisohjelman myötä alustavaksi päätökseksi tuli, että alueelta Nummenkylän ja Pullin koulut tullaan lakkauttamaan. Toki jälleen päätäntäkäytänteiden läpi, mutta edessä se on jälleen. Jos päätös Pullin lakkautuksesta tulee, olisi se huomioitava Mäntynummen monitoimijatalon tarveselvityksessä. Taasko lisää tilaelementtejä?

Tämän päivän rakennustietämyksen mukaan vanhan ja uuden fyysinen yhdistäminen luo riskirakenteita. Näitä riskirakenteita tulee välttää. Tarveselvityksessä on kiinnitetty huomiota alueen liikennejärjestelyihin ja tähän keskustan valtuustoryhmä on tyytyväinen.   

Päätöksiä ja tarveselvityksiä tehtäessä tulisi olla johdonmukainen ja olisi hyvä, että se huomioitaisi myös koulukiinteistöistä päätettäessä. Esimerkiksi Järnefeltin koulun kohdalla todettiin, ettei maanalaisia tiloja oteta käyttöön. Tämän tulisi päteä myös Mäntynummen kohdalla, eikä ottaa sielläkään suunniteltuja kirjaston alapuolisia, maanalaisia tiloja käyttöön.   

Näin ollen teen vastaesityksen:

Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen ja riskirakenteita välttäen 

Vastaesitykseni oli sama, minkä tein lautakunnan kokouksessa, jolloin en saanut minkäänlaista tukea. Valtuustossa esitykseni hyväksyttiin yksimielisesti.

Ryhmäpuheenvuoroni Routionmäen yhtenäiskoulun perustamisesta:

Jalavan koulu on vaativan erityisen tuen koulu. Tämän vuoksi Jalavassa on huomattava määrä henkilökuntaa. Jalavan ja Roution yhdistäminen on vaativaa, haastavaa ja rehtorilla tulee olemaan erityisen painava salkku. Uuden Routionmäen yhtenäiskoulun erityispiirteet huomioon ottaen vararehtorille/vararehtoreille tulee turvata riittävästi johtamisresurssia. 

Lautakunnan kokouksessa tein vastaesityksen johtamisresurssien turvaamisesta, mutta jäin ilman kannatusta. Linkissä kirjoitukseni siitä. https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/04/10/paatos-jalavan-ja-roution-koulujen-johtamisjarjestelymuutoksesta/

Tällä kertaa en tehnyt vastaesitystä, sillä tässä pykälässä käsiteltiin ainoastaan Jalavan ja Roution koulujen lakkautusta sekä Routionmäen yhtenäiskoulun perustamista ja kyse oli periaatteessa ainoastaan hallinnosta, mutta koin tärkeäksi huomauttaa koulun johdon tuen tarpeesta.

Lautakunnan kokouksessa käsiteltiin mm Järnefeltin koulun hankesuunnitelmaa

Lanupen kokous oli eilen (5.6.2019), samaan aikaan palvelutuotantolautakunnan kokouksen kanssa. Käsittelimme mm Järnefeltin koulun hankesuunnitelmaa, talousarvion toteutumista sekä saimme erittäin hyvän esityksen Lohjalla käynnistyvästä SIB-lapsi-hankkeesta, jonka toivotaan tuovan muutoksen huolestuttavaan lastensuojelutilanteeseen.

Ensin vähän talousarviorutinaa.

Koska varhaiskasvatuksen palvelusetelien määrä on jälleen ylittynyt, on viranhaltija siirtänyt lasten kotihoidon tuesta 300 000 korjaamaan vajetta.

Tosin talousarvioseminaarissa oli erään valtuutetun toimesta huomattu, että siirto on ollut 400 000 suuruinen. Huomautin kokouksessa, että olin tehnyt esityksen syksyllä lisämäärärahapyynnöstä palveluseteleihin, mutta sitähän ei myönnetty. Tämän nyt siirretyn 300 000 lisäksi on jostain siirretty 100 000, ja silti palvelusetelit ovat jo nyt ylittyneet jälleen noin 120 000. Talousarvion toteutumisen seurantaa on mahdotonta tehdä, jos siirtoja suoritetaan jatkuvasti.

Järnefeltin koulun hankesuunnitelmasta:

Kysyin millä tavalla lautakunnan yksimielisesti hyväksymä muutosesitykseni (13.11.2018) näkyy suunnitelmissa? Oikea vastaus: ei millään lailla. Koko koulun muoto on muuttunut, enää ei ole moduulimaista rakennusta, ei enää mahdollisuutta erillisiin, tai pienempiin iv-ratkaisuihin.
vastaesitykseni kokouksessa 13.11.2018, jnka lautakunta hyväksyi yksimielisesti:

Tehdään lisäys kohtaan 2. ’esittää kaupunginhallitukselle, että hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehdon kolme mukaisesti siten, että rakennetaan uusi 0-9 luokkien yhtenäinen peruskoulu ja monitoimijatalo; selvitettäisi hirsirakentamisen mahdollisuutta ja suunnittelussa sekä toteuttamisessa oltaisi erityisen tarkkoja materiaalien kanssa. Lisäksi erillisiä, koko moduulin kattavia tai 3-4 luokkahuoneen kattavia iv-laitteita isojen, koko koulun kattavien sijaan. Suunnittelussa varaudutaan ratkaisemaan myös alueen varhaiskasvatuksen tilakysymykset samalle kampukselle, jotka voidaan toteuttaa vaiheittain’.

Hankesuunnitelmassa on materiaalit mainittuna, pedagogia huomioitu ihan hyvin, mutta terveellisyys ja sen painottaminen on heikohkoa.

”Hankkeen alustava kustannusarvio perinteisenä urakkana toteutettuna on noin 16-17 milj.€ (alv 0 %). Arvioitu kustannus perustuu alueen uudisrakentamisen neliöhintaan. Vertailuhintana on käytetty Ojamotalon neliöhintaa (2200 €/brm2). Nyt tehtyjä viitesuunnitelmia pyritään vielä tiivistämään 7400-brm2 kokonaisalaan. Lisää kustannuksia tulee kalustamisesta, vanhan koulun purkamisesta, liikuntahallin kunnostuksesta, lähiliikuntapaikan toteuttamisesta sekä väestönsuojatilojen rakentamisesta. Hankkeen toteuttaminen perinteisenä urakkana edellyttää investointimäärärahan varaamista kaupungin vuosien 2020-2021 talousarvioissa. Vuokramallilla toteutettuna talousarvioon on varattava määrärahat vuokranmaksuun tilojen käyttöönottohetkestä lähtien.” eli mitä todellisuudessa maksaa?

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti eilisessä kokouksessa vihreiden muutosesityksen, jossa lisäsimme päätökseen ennakkovaikutusten arvioinnin tekemisestä ennen investointipäätöstä.

Ensi viikolla kaupunginvaltuusto käsittelee Järnefeltin kilpailutusta.

Käsittelimme myös erästä oikaisuvaatimusta, jossa Järnefeltin nykyinen kuraattori oikaisuvaatimuksessaan ei tee varsinaista vaadetta, joten en voinut tehdä esitystä oikaisuvaatimuksen hyväksymsestä. keskustelimme kyllä siitä, mutta koska vaadetta ei ollut, lisäsimme päätökseen, että epäasiallinen kohtelu on tutkittu, sillä viranhaltijoiden mukaan he olivat välittömästi tarttuneet siihen. Lautakunnan tahto oli, että asia tutkitaan, hyvä, että se oli jo tehty.

Lohjan henkilöstöpolitiikka on luvattoman huonoa ajoittain, siitä kertoo esim Päivi Tuomen tekemät oikaisuvaatimukset ja hallinto-oikeuden päätökset (Lohja hävisi) ja moni muu tapaus, joita on puitu niin lautakunnissa kuin hallituksessakin.

Lohjan tulisi pyrkiä maineen parantamiseen teoilla.

Lautakunta päätti myös edustajastaan vammaisneuvostoon. Tähän asti edustajanamme on ollut Ana Maria Gutierrez-Sorainen (sd), joka on tehnyt työtään ilmeisesti erittäin hyvin ja aktiivisesti. Riitta Luhtala (Meidän Lohja) oli kuitenkin esittänyt toiveen, että voisi olla varajäsenyyden sijaan seuraavan kaksivuotiskauden ajan varsinaisena jäsenenä. Kahdesta hyvästä edustajasta olisi vaikea valita toinen. Anaa esitettiin varsinaiseksi ja minä esitin Riittaa. Äänestys suoritettiin ja yhden äänestettyä tyhjää, meni äänet tasan. Henkilövaaleissa äänestys ratkaistaan arvalla ja näin Ana jatkaa edustajanamme vammaisneuvostossa. Sosiaali- ja tervceyslautakunta saa aina esityslistalleen terveiset vammaisneuvostosta, tosin linkkinä kokousasiakirjaan, meidän lautakuntamme ei ole edes sellaista saanut ja toivonkin, että tämä asia tulee muuttumaan. Tiedonvälitys on tärkeä osa edustamista. Ana on erittäin hyvä edustus, uskonkin, että tulemme saamaan enemmän tietoa jatkossa.

Saimme myös esityksen Lohjalla käynnistyvästä SIB-hankkeesta, jossa tutkitaan ja toimitaan lasten ja perheiden hyväksi. Lisää hankkeesta voit lukea täältä

Lapset-SIB-hankkeessa kunnat, sijoittajat, järjestöt ja yritykset yhdistävät voimansa lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvoinnin tueksi. Tulosperusteinen rahoitussopimus eli SIB on kunnalle taloudellisesti riskitön tapa rahoittaa hyvinvointia edistävää työtä ja ehkäistä syrjäytymistä.

Seuraava lautakunnan kokous onkin elokuun puolella.