Luottamuspaikkamuutos – varasta varsinaiseksi

Taitaa olla aika tehdä yhteenvetoa ensimmäisestä vajaasta kahdesta vuodesta valtuustoryhmässä. Olen ollut tähän asti valtuustoryhmäni ensimmäinen varavaltuutettu ja näin ollen olen ollut mukana monessa  valtuustokokouksessa varsinaisen sijalla.

Valtuustoryhmässä työskentely on ollut antoisaa. Toimin ryhmän sihteerinä ja käymme vilkasta, joskus kiivastakin keskustelua monesta asiasta. Muottiin mua ei ole saatu. Tosin sitä ei ole edes yritetty. On vain todettu, että sä oot just hyvä tuollaisena.

Valtuustossa moni asia on ihmetyttänyt, kankeus ja saman toisto puheenvuoroista seuraavaan. Käytännöt ovat minulle uusia, mutta onneksi aina voi kysyä neuvoja ja vinkkejä.

Valtuustotyöskentely on ryhmätyötä, jokaisella on jostain alueelta osaamista, jota voi käyttää ja aina on joku, jolta voi kysyä.  Tietoa jaetaan ja pyritään hyödyntämään parasta asiantuntemusta, joka on käytössä, jotta voisimme tehdä mahdollisimman hyviä päätöksiä parhailla mahdollisilla käytössä olevilla tiedoilla.

Välillä hämmentää kapulakieli, asioita kierrellään, joskus jopa päätöksiä piilotetaan liitteeseen. Todella tarkkana saa olla. Siltikin joitakin asioita jää huomaamatta ja jälkikäteen on todella ikävä kiistää tai yrittää muuttaa asiaa.

Lohjan kaupunkistrategian yksi kärjistä on ”avoimuus – toimintamme ja päätöksentekomme ovat läpinäkyviä”. Tästä kävin yhdessä syksyn kokouksessa pitämässä puheenvuoroa. Siitä on lähes jokaisessa kokouksessa, jossa olen ollut mukana, puhuttu. Siis siitä, että päätösten pitää olla ymmärrettäviä.

Toivoisi, että Lohjan kaupunkistrategian arvoista avoimuus näkyisi päätöksissämmekin, ainakin edes päätösesityksissä. Näitä päätösesityksiä oikeasti joku muukin lukee kuin vain valtuutetut ja virkamiehet, eivätkä hekään kaikki ymmärrä heti päätösesityksestä, mitä on päätetty tai mitä ollaan päättämässä. Toki päättämässä olevan on luettava koko esittelyteksti liitteineen, mutta päätös olisi hyvä löytää mahdollisimman heti. Se on avoimuutta. Olemme puhuneet tästä ennenkin.

Olisiko siinä voinut lukea lisäksi ”että se merkitsee tiedoksi aloitteen vammaisten kulttuuripassista osana kulttuuripassin / Kaikukortin toimeenpanoa ja kulttuuripassi/Kaikukortin käyttöönottoa siten, että sitä voitaisiin kokeilla kulttuuripassi-kokeiluna aikavälillä 1.1. – 30.6.2019 ja kulttuuri-liikuntapassikokeiluna 1.7. – 31.12.2019;

entä mihin katosi päätöksessä viitatusta vetovoimalautakunnan päätöksestä lanupen lisäys lisäys: ”Mikäli toimintaa ei tietyin kriteerein ole mahdollista kohdentaa kaikkiin vähävaraisiin kuntalaisiin iästä riippumatta, esitetään ensisijaiseksi kohderyhmäksi alle 21-vuotiaita lapsia ja nuoria.”?

Päätöstekstissä mainitaan, että järjestelmänä kulttuuri- liikuntapassin pitää olla selkeä, helposti saatavilla ja mahdollisimman vähän viranomaisorganisaatiota kuormittava.

Olisi kaikille hyödyllistä, että päätöstekstimmekin olisi sitä. Kulttuuri kuuluu kaikille ja kulttuuripassi varmasti tuo iloa heille, jotka sitä tarvitsevat ja tulevat käyttämään.

Olen käynyt myös jättämässä kaksi valtuustoaloitetta

lisäksi 13.2.2019 kokouksessa tein valtuustoaloitteen siitä, että niin

uusissa kuin perus- ja sisäilmakorjatuissa koulu- ja päiväkotikiinteistöissä suoritettaisi seurantaa vähintään vuonna 2017 hyväksytyn rakennusterveystarkastajan opinnäytetyön suositusten mukaan.

Kerron siitä tulevassa kirjoituksessani ja laitan sen vielä kokonaisuudessaan Aloitteitani-sivulle

Olen käynyt pitämässä ryhmäpuheenvuoroja ja puheenvuoroja, mm

Olen myös lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta valitsi minut myös lapsiasiahenkilöksi yhdessä puheenjohtajamme Jani Mélingin kanssa.

Nämä luottamuspaikat tarkoittavat sitä, etten voinut enää jatkaa aluetoimikunnan puheenjohtajana enkä alueiden johtokunnan jäsenenä. Tosin johtokunnan jäsenenä jatkan valtuustoryhmän edustajana. Se jäsenyys eroaa sillä tavalla aiemmasta, että nyt minulla on vain puhe- ja läsnäolo-oikeus.

Inkeri Kankaan jätettyä erohakemuksensa valtuustosta, on minut nimetty lain mukaisesti valtuuston jäseneksi. Inkeri jättää todella isot saappaat jälkeensä ja teen parhaani, ettei hänen tarvitse katua tai harmitella raskasta päätöstään.

https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/738078-inkeri-kangas-jattaa-valtuuston-lotta-paakkunainen-nousee-tilalle

Sisäilmaoireilua korjatuissa kiinteistöissä

Korjausten jälkeen kohteessa voidaan tehdä korjausprosessin onnistumisen arviointi ja siihen liittyviä tutkimuksia ja mittauksia. Korjausten onnistumisen teknisessä tarkastelussa on huomioitava korjaussuunnittelun laatu, korjausten toteutus, korjausten jälkeinen siivous ja korjausten jälkeinen seuranta. Toteutettujen korjausten vaikutusta voidaan seurata ja arvioida käyttäjä- ja sisäilmastokyselyllä.

Lohjalla seurantaa toteutetaan korjatuissa kohteissa ulkopuolisen rakennuttajan takuun puitteissa. Tarkoittaa siis sitä, että vuoden päästä korjauksen valmistumisesta on tarkastus, jossa tarkistetaan puutteet ja havaitut viat ja sovitaan, miten korjataan. Takuutarkastus toimitetaan takuun lopulla. Takuu kaupungille on huimat kaksi vuotta.

Itse olen saanut yhteydenottoja oireiluista

  • peruskorjatun koulun vanhemmilta
  • uuden koulun vanhemmilta sekä
  • sisäilmakorjatun koulun vanhemmilta
  • tämän lisäksi koulusta, jossa pyritään välttämään väistöä.

Oireina on ollut pahoinvointia, päänsärkyjä, silmien kirvelyä, turvotusta ja punoitusta, näppylöitä, tukkoisuutta, yskää…

Ennen peruskorjauksen suunnittelun aloitusta toivoin kovaan ääneen ja usein, että huomioikaa nyt sisäilmakorjaus koululla, se kuitenkin on eri asia kuin peruskorjaus. Nyt yhteydenottojen ilmaannuttua epäilen, että ei ole taidettu huomioida sitä, että koulu oli SISÄILMAKOHDE.

Taas tuskailen itsekseni, että miksi ette kuuntele? Mitä pitää tehdä, että kuunnellaan?

Olen hyvin turhautunut tästä tilanteesta. Välillä tuntuu, että tilanteet muuttuvat ja parempaan suuntaan olisi menossa, mutta usein silloin alkaa tulemaan niitä yhteydenottoja oireiluista.

Olen valmistelemassa valtuustoaloitetta, jonka punainen lanka olisi jotakuinkin tällainen:

Valtuustoaloite

Esitän valtuustoaloitteessani, että niin uusissa kuin perus- ja sisäilmakorjatuissa koulu- ja päiväkotikiinteistöissä suoritettaisi seurantaa vuonna 2017 hyväksytyn rakennusterveystarkastajan opinnäytetyön suositusten mukaan.

Ehkä meistä halutaan hampaattomia

Lohjan valtuusto käsitteli vuoden 2019 talousarviota viime kokouksessaan (12.12.2018) ja suuressa viisaudessaan päätti lakkauttaa Oinolan hammashoitolan. Oinola palvelee maantieteellisesti suurinta aluetta Lohjalla ja se sijaitsee alueen koulukeskuksen yhteydessä palvellen välittömästi yli 450 oppilasta sekä alueen ikäihmisiä. Tällä päätöksellä esimerkiksi Kärkölästä on hammashoitoon edestakainen matka yli 95 kilometriä ja Nummelta noin 60 kilometriä.

Lohjan omilta www-sivuilta napattua:

Koululaiset

Koululaisena pääset hammashoitoomme koko luokka-asteen kattavissa suun määräaikaistarkastuksissa. Kutsumme kaikki Lohjan alueen koulujen 1.-, 3.-, 5.- ja 8.-luokan oppilaat tarkastuksiin. Käynneillä keskustellaan mm. hampaidesi omahoidosta ja ravinnon merkityksestä suun terveyteen sekä suunnitellaan ehkäisevä hoito, mahdollinen korjaava hoito hammaslääkärillä sekä purennan kehityksen seuranta. Toivomme, että vanhempasi ovat mukana tarkastuksissa mahdollisuuksien mukaan.

Hinku-kuntana Lohjan toivoisi ajattelevan myös hammashoitolan lakkauttamisesta johtuvia ympäristövaikutuksia. Satojen perheiden ylimääräinen 60-90 kilometrin autolla ajamisen ympäristöhaitat tuskin on mitätön lisä.


Tällä päätöksellä Pohjois-Lohjalta ei pelkästään vanhempien poissaolo töistä lisäänny, vaan myös liikenteen määrä lisääntyy ja lasten poissaolot koulusta pitenevät. Samalla kun tuntikehystä muutenkin leikataan ja otetaan tunteja pois kaikilta, toki pohjoisesta ja pieniltä oppilailta enemmän, tasa-arvoa toitottaen lapsivaikutusten arviointia tekemättä kuitenkaan. Yli neljänsadan lapsen ja perheen sekä alueen iäkkäiden arkeen vaikuttavia päätöksiä. Asiakaskäynnit ovat vähentyneet Oinolassa, kyllä, koska henkilökunta ei ole joka päivä töissä palvelemassa ja koska ajanvarauksesta osoitetaan aikoja muuallekin. Päätösten seuraukset ja niiden vaikuttavuus ja laajuus olisi hyvä pitää mielessä, pidemmälläkin aikavälillä.

Kun ajatellaan asian laajuutta ja vaikuttavuutta, onko tästä asiasta kysytty perheiltä? Onko tehty lapsivaikutusten arviointia? TUSKIN. Tullaanko tekemään, kun asia tulee omana asianaan päätettäväksi. Enpä pidättäisi hengitystäni sitä odottaessani.

Ja millä tavalla tämä päätös noudattaa yhdenvertaista hoitoon pääsyn perusteita?

Yhdenvertaiset hoitoon pääsyn perusteet lupaavat, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet päästä hoitoon. Haja-asutusalueilla ei oikeasti bussit kulje ja matkat ovat pitkät verrattuna Lohjan eteläosaan. Kulkeminen on huonoa ja taksikulut pitkästä matkasta johtuen korkeat. KELA-taksi systeemi tökkii; odotusajat ovat olleet pitkiä 1,5 – 3 tuntia josko taksi tulee ollenkaan. Kohtuutonta! Kouluaikana taksit ovat koulukyytiajossa.

Toki hampaiden hoito on tärkeää ja kaikki se lähtee kotoa. Hampaat tulee hoitaa kotona. Niin, totta se tietnkin on. Mutta mitä jos on suussa muita ongelmia kuin reikiintyvät hampaat? Maitohampaat ei irtoa? Tai mitä jos ne hampaat nyt kuitenkin reikiintyvät, vaikka hoitaisi kuinka hyvin? Tarvitsemmeko me ollenkaan hammashoitoloita? Edes siellä sairaalalla, jonne halutaan keskittää soten pelossa.


Äänestettäessä tästä kohdasta  oli talousarvion lause ”kaiken suunhoidon palvelujen keskittäminen Lohjan sairaalalle” ja Hannele Maittilan vastaesitys, joka sisälsi sen, että Oinolan hammashoitola jatkaa nykyisellä tavalla. Nämä kaksi olivat siis vastakkain. Hävisimme niukasti viidellä äänellä. Oinolan hammashoitolan kohtalo tulee vielä käsiteltäväksi omana asianaan, mutta sen ollessa taloussuunnitelmassa, on se vaikea saada siitä pois ja vaikea tehdä erilaista päätöstä, koska ”tehän linjasitte sen talousarviosta ja taloussuunnitelmassa.” Onhan se nähty moneen kertaan. Ei se tietenkään mahdotonta ole, mutta olisi ollut parempi, jos olisi huomioitu alueemme palveluntarve.


Aiemmin kirjoittamani sote-lautakunnan päätöksestä asiasta:
https://wordpress.com/stats/post/3849/lottapaakkunainen.wordpress.com


Ryhmäpuheenvuoroni vuoden 2019 talousarviosta valtuustokokouksessa

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, kuulijat ja virtuaaliväki.

Oiva kenraaliharjoitus, jota, kuten edellä on kuultu, todella yskien on pyritty saamaan maaliin. Näinä talouden kireinä aikoina kiristämme parhaamme mukaan ja vyötä vedetään tiukalle. Tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta emme tee niin, koska pitää säästää. Ennaltaehkäisy on asiassa kuin asiassa, toimialasta huolimatta tärkeää ja se tuottaa säästöjä. Esimerkkeinä mainittakoon kuraattoripalveluiden lisäystarve, varhaiskasvatuksen psykologi, hammashoito, tuntikehys, kiinteistöjen ylläpito ja huomioitavana vielä alueelliset erot.

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti 0,5 % leikkauksesta tuntikehyksestä, mutta talousarviossa se onkin jo 1,7. Kuinka tähän on tultu? Keskustan valtuustoryhmä ei tue 1,7% leikkausta, ja toivoo että minimituntijakoon siirtymisen vaikutuksia arvioidaan vielä tarkoin ennen päätöksiä, miten se vaikuttaa esimerkiksi lasten matematiikan ja äidinkielen osaamiseen joiden oppimisesta ollaan jo tällä hetkellä huolissaan. Lautakunta päätti eilen uudesta tuntikehyksen jakoperusteista. Se vähentää tunteja erityisesti pienistä kouluista. Lapsivaikutusten arviointi näiltä osin olisi erityisen tärkeää.

Keskustan valtuustoryhmä ei tue myöskään palvelusetelien arvonalennusta. Kaupunkina olemme linjanneet, että perheillä on mahdollisuus käyttää niin yksityisen kuin kunnallisenkin palveluja.

Hinku-kuntana meidän olisi hyvä huomioida säästöissä myös päätökset, jotka tulevat johtamaan runsaisiin, turhiin lisäpäästöihin, kuten esimerkiksi suunhoidon kaikkien terveyspalvelujen keskittäminen. Tällöin pohjois-Lohjalta ei pelkästään vanhempien poissaolo töistä lisäänny, vaan myös liikenteen määrä lisääntyy, ja lasten poissaolot koulusta pitenevät. Keskustan valtuustoryhmä ei kannata Oinolan hammashoidon keskittämistä.

Päätösten seuraukset olisi hyvä pitää mielessä, pidemmälläkin aikavälillä. Kävin lapsiasianhenkilönä tutustumassa Nummen yhtenäiskoulun neljäsluokkalaisten arkeen, sillä väistöpäätöksen seurauksena käytännönsyistä joutuivatkin neloset väistämään, jotta eskarit pääsevät terveisiin tiloihin. Keskustelin perheiden ja opettajien kanssa, mutta päähuomio kuitenkin lasten kuuleminen. Sain oikein hyviä vastauksia lapsilta, he listasivat tosi hienosti hyviä ja huonoja puolia. Usein ne pienet asiat ja käytännön arjen asiat ovat tärkeimpiä. Parasta oli pyörivät tuolit. Se tuli molemmissa luokissa aivan ensimmäisenä parhaana puolena, toisessa luokassa se tosin sanottiin myös vähän huononakin, sillä keskittyminen vähän häiriintyy ja ääneen lukiessa lukijan ääni katoaa, kun pyörii tuolissa. Ja ne tuolit, ne eivät ole kaikille samanlaiset. Kaikki eivät saa säädettyä tuoleja alas. Kuten tuolissakin, on joka päätöksessä ne hyvät ja huonot puolet. Eikä tasa-arvo ole kaikille sama.

Talouden kestävyysvaje on 15 miljoonan luokkaa, se on suunnilleen saman verran kuin tämän talousarvion vuosikatetavoite. Siksi toivottavaa olisi että isoja perusratkaisuja pyrittäisiin tekemään kunnianhimoisemmin. Esimerkiksi erikoissairaanhoitomme on miljoonia kalliimpaa kuin verrokeillamme. Resursseja tulisi siirtää erikoissairaanhoidosta peruspalveluihin, se olisi pitänyt tehdä jo rakennemuutoksia tehdessä ja tuolloin olisi pitänyt arvioida vaikuttavuutta. Ulkoistetut palvelut ovat kalliita ja niitä joudumme käyttämään paljon. Luottamushenkilöinä on vaikea arvioida mitä pitäisi tehdä. Tarvitsemme kunnon tietoa ja selvityksiä, jotta voimme päättää.

Organisaatiomuutoksen tuomat haasteet näkyvät tekemisessä. Toivotaan, että tästä viisastutaan ja vuoden päästä teemme talousarvion taas fiksummin.

Keskustan valtuustoryhmä kiittää kaupunginhallitusta ja viranhaltijoita talousarvion valmistelusta, Muutosesityksiin valtuutetut ottavat kantaa oman harkintansa pohjalta.

Varavaltuutettuna valtuustokokouksessa

Olen muutaman kerran tämän kauden aikana ollut valtuustokokouksessa sijaistamassa ja jokaisessa olen käynyt myös puhumassa joko ryhmäpuheenvuoron jostain asiasta, käynyt tekemässä valtuustoaloitteen tai käyttämässä omaa puheenvuoroa ja äänestänyt oman mielipiteeni mukaan, oli ryhmän tai valtuuston enemmistö mitä mieltä tahansa aiheesta. Silti koen saavani ryhmän tuen.

 

Viime kokouksessa oli päätöksessä veroprosentit vuodelle 2019 ja kaavojen hyväksymisiä.

Laurentius-talon kaava hyväksyttiin äänin 39-12. Itse äänestin hyväksymistä vastaan. Perusteluni tälle on se, että Tytyrin koululaiset ovat terveissä tiloissa opiskelemassa, eikä heillä ole hengenhoppu päästä uusiin tiloihin. Mielummin suunnitellaan ja tehdään kunnolla ja perusteellisesti. Lisäksi kaava ei täytä valtuuston ja vetovoimalautakunnan aiemmin asettamia tavoitteita, mutta suurin syy kuitenkin mulle oli liikennejärjestelyt, niiden suunnittelu ja toteutus, joka vaikuttaa käyttäjien, pääasiassa lasten ja nuorten liikenneturvallisuuteen koulumatkalla. Päätös tehtiin myös erikoisessa järjestyksessä, ensin hyväksyttiin talo ja sen jälkeen vasta alueen kaava.

Veroprosentit 2019

Veroprosentit herättivät jonkin verran keskustelua. Suurin osa viranhaltijoiden pohjaesityksessä olleet veroprosentit menivät nuijakopautuksella, mutta rakentamattomien asuinrakentamiseen kaavoitettujen tonttien verotusprosentin nosto nykyisestä kolmesta prosentista kuuteen prosenttiin herätti keskustelua ja tunteitakin. Toisaalla nostoa perusteltiin sillä, että niin yksityiset kuin suuromistajat laittaisivat omistamiaan tontteja reippaammin myyntiin ja siten Lohjalle saataisiin mahdollisesti lisää asukkaita eli veronmaksajia. Toisaalla nykyisellään pitämisellä perusteltiin sillä, että jos veroja nostetaan, tulee sillä olla oikea vaikuttavuus, perusteliin myös sillä, että esimerkiksi ykstyisten tonttien kohdalla tontit eivät ole menneet kaupaksi ja veronnosto tässä kohtaa ei välttämättä ole se motivoiva tekijä. Veronkorotus voisi olla mielekkäämpää ja hyödyllisempää, jos kyseessä olisi tonttipula ja kysyntä olisi tarjontaa suurempaa. Silloinhan ko veronkorotus olisi oikein. Nyt viesti on ehkä ristiriitainen ja korjaustoimenpide kohdistuu väärin.
Laskelmien mukaan korotus kuuteen prosenttiin olisi tuonut 200 000 euron lisän. Kokoomuksen esittämällä ”kompromissilla”, 4,5 prosentin korotuksella korotus on noin 100 000 euron arvoinen.

Päätökseksi tuli korotus kolmesta prosentista 4,5 prosenttiin.

 

Kokouksessa käsiteltiin myös kahta hyvää aloitetta, kulttuuripassin / Kaikukortin käyttöönotosta. Päätösesitys oli jälleen virkamies/luottamusmiespäläpälää:

1. merkitä vetovoimalautakunnan lausunnon tiedoksi;

2. todeta valtuustoaloitteen kulttuuripassin/Kaikukortin käyttöönotosta loppuun käsitellyksi. ”

Valtuustossa ja lautakunnissa on ennenkin käyty keskustelua siitä, että ainakin päätösesitykset tulisi olla selkokielisiä ja niistä tulee käydä ilmi, mitä päätetään. Esittelytekstiäkin sai lukea muutaman kerran ennenkuin selvisi, mitä siinä päätettiin ja mille ajanjaksolle kortti otetaan käyttöön, eikä päätösesityksessä käynyt ilmi, että kaksi erillistä aloitetta oli yhdistetty. Kävin ärisemässä pöntössä.

Lohjan kaupunkistrategia

avoimuus – toimintamme ja päätöksentekomme ovat läpinäkyviä.

Toivoisi, että Lohjan kaupunkistrategian arvoista avoimuus näkyisi päätöksissämmekin, ainakin edes päätösesityksissä. Näitä päätösesityksiä oikeasti joku muukin lukee kuin vain valtuutetut ja virkamiehet, eivätkä hekään kaikki ymmärrä heti päätösesityksestä, mitä on päätetty tai mitä ollaan päättämässä. Toki päättämässä olevan on luettava koko esittelyteksti liitteineen, mutta päätös olisi hyvä löytää mahdollisimman heti. Se on avoimuutta. Olemme puhuneet tästä ennenkin.

Olisiko siinä voinut lukea lisäksi ”että se merkitsee tiedoksi Sami Mälkin aloitteen vammaisten kulttuuripassista osana kulttuuripassin / Kaikukortin toimeenpanoa ja kulttuuripassi/Kaikukortin käyttöönottoa siten, että sitä voitaisiin kokeilla kulttuuripassi-kokeiluna aikavälillä 1.1. – 30.6.2019 ja kulttuuri-liikuntapassikokeiluna 1.7. – 31.12.2019;

entä mihin katosi päätöksessä viitatusta vetovoimalautakunnan päätöksestä lanupen lisäys lisäys: ”Mikäli toimintaa ei tietyin kriteerein ole mahdollista kohdentaa kaikkiin vähävaraisiin kuntalaisiin iästä riippumatta, esitetään ensisijaiseksi kohderyhmäksi alle 21-vuotiaita lapsia ja nuoria.”?

Päätöstekstissä mainitaan, että järjestelmänä kulttuuri- liikuntapassin pitää olla selkeä, helposti saatavilla ja mahdollisimman vähän viranomaisorganisaatiota kuormittava.

Olisi kaikille hyödyllistä, että päätöstekstimmekin olisi sitä.

Kulttuuri kuuluu kaikille ja kulttuuripassi varmasti tuo iloa heille, jotka sitä tarvitsevat ja tulevat käyttämään.

 

 

Leimataanko omia mielipiteitä omaavat

Jos olet eri mieltä, olet pisteiden kerääjä.

Jos haluat puolustaa asiaa, jonka tunnet olevan oikein, olet pisteiden kerääjä.

Jos tunnet jonkin asian olevan oikein ja haluat tehdä sen mukaan, olet pisteiden kerääjä.

Suu suppuun ja niele.

Paitsi tietenkin, jos olet samaa mieltä oikeiden ihmisten kanssa.

Eduskunnan äänestysnäytelmä näyttäisi saapuvan Lohjalle siinä mielessä, että käskyjä alkaa tulemaan ylhäältä ja luottamushenkilöt eivät saa olla eri mieltä. Muuten leimataan kuviteltujen poliittisten pisteiden haalijaksi. Jos olet eri mieltä, ärähdetään ja leimataan. Niin luottamushenkilöiden kuin eläköityneidenkin luottamushenkilöiden puolesta.

Kun pyritään saamaan päätökseen päätös, jota tietyt ryhmät ajavat, painostetaan. Ehkä huomaamattaankin.

https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/705896-lohjan-valtuuston-puheenjohtaja-joona-rasanen-kutsui-valtuustoryhmien-vetajat

Odotatko konkreettisia säästöehdotuksia?

– Enemmänkin odotan sitä valmiutta tarvittaviin toimiin. On rehellisesti sanottava, ettei meillä Lohjalla ole viime vuosina ollut rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka kokonaisuuden kannalta olisivat välttämättömiä. Aina joku haluaa kerätä irtopisteitä. Olisi toivottavaa, että nyt olisi ainakin yhteinen perusvire toimista ja niiden kokoluokasta. (Länsi-Uusimaa 25.9.2018/ Kaupunginvaltuuston pj Joona Räsänen)

Myös mielipidekirjoituksissa on alkanut näkymään varsinkin koulujen lakkautusten puoltajien suunnalta mainintoja ”poliittisten pisteiden kerääjistä”, kun kritisoidaan lähikoulujen puoltajia. Hyvätkin mielipidekirjoitukset aiheesta latistuvat toisen puolen haukkumiseen ja leimaamiseen. Onko tarkoituksena se, että vastapuoli ei uskaltaisi enää olla eri mieltä, ettei leimaudu, ettei haukuttaisi? Ettei kiusattaisi?

Taannoin paikallislehdessämme, Länsi-Uusimaassa oli mielipidekirjoitus, nimimerkin takana, jossa minut mainitiin nimeltä. Olin hämmentynyt moisesta huomiosta ja kummissani. Alkuun mietin, etten aio vastata kirjoitukseen.

Voit lukea Opettajan-nimimerkillä kirjoitetun mielipiteen allaolevasta linkistä.

https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/704662-kuka-ajattelisi-koulutuksen-kokonaisuutta-lohjalla

Mielipide oli kiinnostava ja ajatuksia herättävä, tosin se latistui loppua kohti ja olin siitä kovin pahoillani.

Kuten aiemmin jo totesin, olin ajatellut alunperin, etten vastaa, mutta koin kuitenkin tärkeäksi korjata pari pientä asiavirhettä mielipidekirjoituksessa.

Paakkunainen ei nimennyt suurimmaksi vaivaksi kouluverkon selvitystyötä 2015, vaan totesi jatkuvien kouluverkkoselvitysten vaivaavan. Päätösten esittely on jymähtänyt.

Syntyvyys ei ole puolittunut vuodesta 2014–2015, vaan Tilastokeskuksen mukaan keskimääräinen lasku on ollut valtakunnallisesti noin 4–5 prosenttia/vuosi.

Sisäilmaongelmat, tai tietoisuus niistä ei ole ilmestynyt yhtäkkiä, vaan niistä on tiedetty jo ennen vuoden 2015 kouluverkkoselvitystä.

Päätin myös loppuun kertoa, kuinka tärkeänä pidän kouluja ja mielipiteeni jakaa ja halusi allekirjoittaa muutama muukin luottamushenkilö.

Koulut ovat lasten ja opettajien työpaikkoja, ne ovat houkutin muuttaa alueelle. Ne ovat vetovoima- ja pitovoimatekijä. Koulut ovat oleellinen osa kaupungin ja maaseudun elinvoimaa.

Luotamme opettajiemme ammattitaitoon. Olemme ylpeitä heistä ja koulujen henkilökunnasta, heidän sitoutumisestaan ja joustavuudestaan.

Lapset ansaitsevat tasapuoliset mahdollisuudet laadukkaaseen ja tasa-arvoiseen koulutukseen.

Voit lukea vastaukseni kokonaisuudessaan täältä:

https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/707288-vastaus-nimimerkille-opettaja

Toivon, että vaikka oltaisi eri mieltä asioista ja niiden toteuttamisista, vältettäisi leimaamista ja kiusaamista.