Lapsiystävälliselle Lohjalle lapsi on vain kuluerä

Näin tulee tulkita, sillä kun kaupungin päättäjiä ja johtoa edustava taho kirjoittaa ja puhuu siitä, että lapsi maksaa liikaa, ainakin enemmän, mitä keskivertokuntalainen maksaa kunnallisveroa, sanoo, että lapsi on kallis. Toki me kaikki sen tiedämme. Lapset maksavat yhteiskunnalle ja perheelle.

Kaupunkia edustava taho on kirjoittanut, että yksi alakoululainen maksaa kunnalle 6000-7000 euroa/vuosi. Päiväkoti-ikäinen maksaa vielä enemmän. Kaupungin tavoitteena on 500 asukkaan muuttovoitto, mutta jos heillä on lapsia, menee heidän tuomat verot suoraan heille järjestettäviin palveluihin.

Mä en ymmärrä. Kaupungin pääasiallinen tehtävä on JÄRJESTÄÄ PALVELUJA ASUKKAILLEEN. Kai.

Lohjan kaupunkistrategian voidaan sanoa siis tästä hetkestä muuttuneen.

Ei tänne tarvita muuttoa, ei ainakaan lapsiperheitä. Lohjan ihanneasukas on kuusikymppinen, jonka lapset ovat jo aikuisia. Kuusikymppinen, joka muuttaisi vaikkapa sinne pikkukylälle, josta on viimeinen palvelu, eli koulu, lakkautettu. Asukas voi asua siellä, niin kauan kun käy töissä. Eläkkeellä on sitten taas vain kuluerä. Kallis sekin. Kunhan ei valita. Ei tee oikaisuvaatimuksia, eikä herranenaika vaadi mitään! Ainakaan palvelua.

Muut pääkaupunkiseudun kehyskunnat kaipaavat muuttajia, muuttakaa siis sinne, Lohja ei kaipaa teitä. Olette vain kuluerä. Heippa.

Sillä aikaa, kun odotetaan aikoja parempia, leikataan, lakkautetaan ja surkutellaan ja odotetaan parempaa.

Huhuu! Uutinen sulle, joka odottelet: NIITÄ EI TULE. Ei lakkauttamalla, eikä surkuttelemalla. Niitä tulee kehittämällä, parantamalla.

Työpaikkoja ei luoda sillä, että uhataan lakkauttaa, tai huononnetaan palveluja. Uusia asukkaita ei houkutella pääkaupunkiseudun ulkopuolen huonoimmalla palvelulla, tai suurimmilla kouluilla (joissa on huono, sairastuttava sisäilma)

Miten voi kunta kehittyä, jos sen asukkaita ajatellaan ja kohdellaan tai heistä puhutaan vain kuluerinä?

Miten voi ihminen, joka saa elantonsa näistä lapsista, puhua heistä kuluerinä?

Miten voi tekopyhyyttä puolustella?

Lohja on itse hakeutunut Unicefin lapsiystävällinen kunta-hankkeeseen. Kuinka voi olla lapsiystävällinen, jos ajattelee lapsia vain kulueränä?

Ehkä olen ymmärtänyt väärin, kuulen sitä hyvin usein. Että siis ymmärrän väärin, tai etten ymmärrä ollenkaan. Ehkä se lapsiystävällisyys tarkoittaakin juuri sitä, että koska niitä lapsia on vähän, on se lapsiystävällisyys sitä, että niihin pistetään paljon rahaa.

Miten voi hurskastelua jatkaa?

Minkä vuoksi haaskataa rahaa esimerkiksi kaupungin markkinointiin, jos tänne ei haluta uusia asukkaita? Ihan turhaa rahanmenoahan se on. ”Tulkaa tänne, kunhan teillä ei ole lapsia, ette ole sairaita, ette sairastu, ettekä vanhene. Ettekä ainakaan valita.”

Jälleen unohdetaan lapsista ja nuorista puhuttaessa, että he myös tuovat. Ei vain huolta ja murhetta, onnea ja rakkautta, vaan myös tuloja, valtionosuuksia esimerkiksi. Toiset kunnat kilpailevat nuorista, haluavat heidät opiskelemaan kuntaansa. Ei me.

Kaupungilla ei osata laskea pidemmälle (eikä edes lähelle). Säästöistä puhuttaessa puhutaan aina ainoastaan lyhyen tähtäimen säästöistä, niistä millä luullaan säästävän nyt (eikä se ole edes säästöä). Koululakkautuksista ja säästöistä puhuttaessa usein puhutaan siitä kuuluisasta ”sisäisestä vuokrasta”, puhutaan diipadaapaa, puhutaan puppua. Virtuaalisäästöistä.

Sisäinen vuokra
Lähde: ylitarkastaja Kari Lehtola

Usein kuulee sanottavan viranhaltijoiden ja toisten luottamushenkilöiden suusta, että ”kerro sitten sinä, mistä säästettäisi?” Olen kertonut ja ehdottanut moneen kertaan, mutta se menee kuuroille korville. Olen sanonut, että pitäisi laskea oikein. Pitäisi ennakoida oikein. Kun on tiedossa, mitä laskuja on tulossa ja laskutus on myöhässä, pitää kysyä laskujen perään, eikä odottaa, että ”ei ne ehkä laskuta”. Yllätyksiä ei juurikaan tule, kun osaa laskea oikein. Toki niitä yllättäviäkin tilanteita aina tulee, mutta ne ovat pienempiä, jos edes osaan on osattu varautua. Kuten esim niihin, joista tiedetään. Palkat pitää laskea oikein. Pitää osata ja muistaa maksaa eläkkeet ja muut palkkojen sivukulut. Laskettaessa arvioita ei voi ”unohtaa” laskea mukaan monen sadan tuhannen vuokria tilaelementeistä. Niitä ei vaan voi unohtaa. ”Hups, sattuuhan sitä.”

Tämän päivän kuluerät eivät ole meidän lapsemme, ne ovat kyllä jotain muita.

Lapsista kasvaa niitä aikuisia, jotka joskus vuorostaan maksavat niitä veroja ja huolehtivat vanhemmistaan ja iäkkäistä. Jos me jätämme heidät heitteille, ajamme pois, eivät he tule takaisin. Me tarvitsemme lapsia, me tarvitsemme nuoria. Todennäköisesti enemmän kuin he meitä.

Lapsiystävällinen kunta. Vain hallintoa – nyt ei enää edes sitä.

Kappas, jälleen kouluja lautakunnan esityslistalla

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa yhtenä asiana esityslistalla on Mäntynummen alueen palvelurakenteen ja -verkon selvittäminen.

Päätösesitys: Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Mäntynummen alueella edetään selvityksessä esitetyn vaihtoehto 1:n mukaisesti.

Tarkoittaa siis sitä, että alueen oppilassuunnittelualueita tarkennetaan niin, että alakoulun oppilaat sijoittuvat joko Muijalan tai Perttilän koululuihin tai Mäntynummen yhtenäiskouluun. Asemanpellon, Lehmijärven, Nummenkylän ja Pullin kouluista opetuskäytössä luovutaan. Mäntynummen päiväkoti ja päiväkoti Oravainen puretaan. Palveluverkosta poístuvat kiinteistöt; säästö kiinteistökuluissa 887 800 e/v:

o Asemanpellon koulu

o Lehmijärven koulu

o Nummenkylän koulu

o Pullin koulu

o Mäntynummen päiväkoti

o Päiväkoti Oravainen

Kappas. Tutulta näyttää. Lakkautetaan lisää kouluja! Ihan on kuin  vuoden 2015 päätöksillä ei olisi väliä. Tästähän voisi päätellä, että jos päätökset eivät ole halutunlaisia, voidaan ne tuoda uudestaan toisella tavalla päätettäväksi, alue tai koulu kerrallaan. Kai ne tuodaan niin kauan, että ne lakkautetaan.

Pullin koulun töitä

Keskusteluissa ja lehtien palstoilla on viranhaltijoiden ja joidenkin luottamushenkilöiden puolelta selitelty, että eihän ne lakkautukset vielä tulisi voimaan. Mielestäni on harhaanjohtajavaa ja erikoista käyttää väitettä, että ”eihän vielä mitään tehdä, vaan nämä tapahtuvat ehkä vuonna sejase.” Kyllä, lakkautukset tulisivat toteutumaan vuosina 2022-2024. Mutta ne tulisivat kyllä tapahtumaan. Jos valtuusto loppujen lopuksi päättää lakkauttaa, miksi lakkautus ei toteutuisi? Aivan turhaa politikointia jälleen.

Hyrsylän koulun 5-6 luokka
Jo lakkautettu Hyrsylän koulun 5-6 luokan luokkahuone

Lautakunnan jäsenet ovat saaneet useita yhteydenottoja koulujen puolesta, hyviä kannanottoja ja huomioonotettavia näkökulmia sekä kyseenalaistamisia.

Pienten koulujen lakkauttamiseksi on mielestämme käytetty viime vuosina härskiä hivutustaktiikkaa. Toistuvasti kouluverkon merkittävä supistaminen on kuitenkin luottamushenkilöiden enemmistön toimesta torjuttu. On demokratian halventamista, että näistä arvolinjauksista huolimatta tarkoitushakuisesti koulu kerrallaan, alue kerrallaan, palataan keskittämisen ideologiaan. Toistuvat taistelut alueen palveluiden puolesta nakertavat luottamusta kaupungin johtoon ja heikentävät positiivista lohjalaisidentiteettiä. (Vetoomus Pullin koulun puolesta, Väänteenjoen alueen kyläyhdistys ry:n hallitus  )

 

Selvityksessä ei ole esitelty kiistattomiin faktoihin nojaavia argumentteja koulujen lakkautuksille. Oletetut säästöt perustuvat ennustettuun oppilasmäärien huomattavaan vähenemiseen sekä kiinteistökulujen pienenemiseen. Kiinteistöt tai niiden huoltotarve eivät kuitenkaan katoa mihinkään, vaikka ne palveluverkosta poistuisivatkin. Neljän vanhan koulukiinteistön myynnin tai vuokrauksen toteutuminen kuulostaa utopistiselta. Kaupungin oppilasennusteisiin suhtaudumme varauksella aiempien vuosien kokemusten opettamina.
(Kannanotto Lehmijärvenkoulun puolesta, Lehmijärven vy:n hallitus)

Niiden lisäksi minua kiinnostaa:

  • onko vuonna 2015 tehdyn selvityksen oletetut säästöt toteutuneet? (materiaaliahan olisi jo)
  • miksi vuoden 2015 tehdyssä selvityksessä kustannukset ovat hyvin erilaisia? Mitä on tapahtunut?
Kustannusvertailu selvitys 2015  vs 2018
Kustannusvertailu: selvitys 2015 vs 2018

Olen edelleen sitä mieltä, että väestöennusteet ovat ennusteita. Uusimaa on muuttovoittoinen maakunta, toki pääkaupunkiseutuvetoisena, mutta miksi Lohja ei voisi olla yksi muuttovoittajista? Meidän  tulee olla oikeasti strategiamme mukaisesti rohkeita ja tehdä esityksiä ja päätöksiä, jotka tukevat kasvua ja houkuttavat muuttamaan Lohjalle. Lapsiperheiltä leikkaamalla se ei onnistu. Ennusteita tulisi lukea ennusteina, ei jo tapahtuneena, tai varmasti tulevana.

Tulen tekemään vastaesityksen kokouksessa:

Vastaesitys:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää

1. pyytää asiasta palvelutuotantolautakunnan lausunnon ennen kaupunginhallituksen käsittelyä;

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että

Mäntynummen alueella edetään selvityksessä esitetyn vaihtoehto kolmen (3) mukaisesti, eli Mäntynummen yhtenäiskoulun peruskorjaus ja korvaavat tilat:   Mäntynummen yhtenäiskoulun alatalo puretaan ja tilalle rakennetaan uudet, vastaavat tilat sekä rakennetaan tilat poistuville päiväkodeille (Mäntynummen päiväkoti ja Oravainen), yhteensä yhdeksälle ryhmälle eli 189-paikkainen päiväkoti.

Ei vaikutusta tuntikehykseen ja kuljetuskustannuksiin.

Palveluverkosta poístuvat kiinteistöt; säästö kiinteistökuluissa 330 500 e/v

Karkea kustannusarvio: 20-22 milj. euroa

Aikataulu: vv. 2018-2023

Muistutukseksi: lapsiystävällinen kunta Lohja on vuodesta 2013 lakkauttanut

  • Koisjärven
  • Lohjansaaren
  • Hiiden
  • Maksjoen (vielä toiminnassa)
  • Hyrsylän
  • Neitsytlinnan
  • Karstun koulut
Neitsytlinnan koulun luokka
jo lakkautetun Neitsytlinnan koulun luokka

sekä päättänyt, että Rauhalan koulun 5-6 luokkalaiset siirtyvät Järnefeltin yläkouluun ja että Virkbyn koulun toiminnot siirretään Källhagenin yläkouluun lisäksi Solbrinkenin alakoulu tullaan siirtämään Laurentiustaloon.

Mutta mitäs siitä, suljetaan niitä kouluja vähän lisää. Paisi, jos lautakunta näkee pitemmälle ja on kaupunkistrategian mukaisesti rohkea.

 

Länsi-Uusimaa-lehden uutisointia asiasta:

https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/573800-mantynummen-alueella-kaynnistymassa-laaja-palveluverkkoselvitys-alueen?r=0.24901259463031888

https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/669482-tyoryhmalta-mantynummen-alueelle-tiukka-koulujen-lakkautusesitys-nummenkyla-pulli