Varttivaltuuston aloite koskien jälkiruokaa ja välipalaa koulussa valtuuston käsittelyssä 21.4.2021

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 21.4.2021 käsiteltiin varttivaltuuston aloitetta koskien jälkiruokaa ja välipalaa koulussa.

Esityslistan tekstin mukaan ”Lohjan kaupungin koulujen ruokalistalla on kuuden viikon kierrossa tarjolla kaksi kertaa hedelmä ja riisipuuron kanssa mansikkakiisseli. Ylijäämäruoan myynnillä ruokapalvelut ovat lisänneet ruokalistaan toisen hedelmän.

Talousarviovaikutuksiltaan yhden hedelmäpäivän lisääminen koulujen ruokalistaan tarkoittaa vuositasolla noin 3800 €:n lisäystä. Jos ruokalistaan lisätään ruokapalveluissa itse tuotettu kiisseli/rahka, olisi sen kustannusvaikutus noin 8500 € vuodessa.” Tekstissä todetaan myös, että ”Aloitteella on talousarviovaikutus ja se tuodaan vuoden 2022 talousarvion käsittelyssä päätöksentekoon samoin kuin valtuustoaloite ulkomaisten elintarvikkeiden kulutuksen vähentämisestä.” Periaatteessa tämähän tarkoittaa sitä, että aloitteen perusteella välipala tuodaan kouluihin, mutta halusin esittää edelleen vireilläolevaksi sen vuoksi, että toimia ei ole vielä tapahtunut. Viranhaltija sen on kyllä erinomaisesti laittanut eteenpäin.

Lisäksi koen kaikkein tärkeimmäksi sanoman, mitä lapsille tuomme eteen. Pidin lyhyen puheenvuoron asiasta:

Hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muut etäolijat

Lohjalla on aktiiviset vartti- ja nuorisovaltuustot ja onkin tärkeää kuulla heitä, heille tärkeissä ja läheisissä asioissa. Lasten aloite on erinomainen ja esitän aloitetta edelleen vireilläolevaksi.

Perustelen sillä, että aloitteen kustannusvaikutukset vaikuttavat hyvin pieniltä verraten sen hyvinvointivaikutuksiin, vaikkakin esittelytekstissä kustannusvaikutuksista puhutaan suurena. Olemme lukeneet ja kauhistelleet hyvinvointikertomuksesta kuinka lapset jättävät ruokia syömättä päivän aikana ja kouluruoka maistuu vaihtelevasti. Vanhemmilla oppilailla on pitkät päivät ja mahdollinen syömättömyys ja nälkä vaikuttavat olemiseen ja oppimiseen. Nyt ovat lapset itse esittäneet erinomaista osaratkaisua aloitteessaan, sillä terveelliset hedelmän tai kasvisvälipalan lisääminen ruokailuun toisi syömättömyyteen ja näin ollen jaksamiseen parannusta. Lapset syövät mielellään mielekästä ja maistuvaa ruokaa, kuten me kaikki. Esitystekstissä pohdittiin maksullista välipalaa, mutta se ei ole tasa-arvoinen vaihtoehto.

Tällä päätöksellä emme ainoastaan päätä lasten välipalan mahdollisuudesta, vaan näytämme lapsille myös sen, kuinka heitä arvostetaan ja kuullaan. Päätöksemme vaikutus koululaisiin olisi suuri, myös vaikuttamishalun kannalta. 

Lapsiasiavaltuutettu on julkaissut kannanoton vuonna 2020 vuosikertomuksessaan ja tänään muistuttanut kannanotostaan, jossa peräänkuulutetaan lasten oikeudesta vaikuttaa edistämistä. Lasten oikeus vaikuttaa on otettava vakavasti ja lasten tietoa on hyödynnettävä. Kuka olisi parempi ja tärkeämpi kannanottaja lapsille tarjottavasta ruuasta kuin lapset itse?

Me keskustan valtuustoryhmässä olemme iloisia siitä, että varttivaltuusto tekee rohkeita ja aitoja avauksia heitä koskevissa asioissa ja me tuemme heitä lämpimästi.

Esitykseni voitti 31-20

VALTUUSTOALOITE Kouluterveydenhoitajan toimen säilyttäminen 21.4.2021

Olemme tehneet ystäväni Tytti Hyytiän kanssa valtuustoaloitteen kouluterveydenhoitajan toimen säilyttämisestä. Taloutta tasapainottaessa oli tehty päätös, että eläköityvän terveydenhoitajan myötä virka lakkautettaisi. Nyt kuitenkin lasten ja nuorten mielenterveyshaasteiden ja terveyden ylläpidon haasteiden kasvamisen vuoksi näemme, että terveydenhoitajan toimen säilyttämäinen on välttämätöntä.

Aloite alla:

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että talouden tasapainottamistoimena esitetty  kouluterveydenhoitajien toimen lakkautus perutaan ja kouluterveydenhoitajien toimi säilytetään. Kouluterveydenhoitajan toimen säilyttäminen on ennaltaehkäisevää ja kustannustaloudellista. Kouluikäisten mielenterveysongelmien perustason hoitovastuun määrittäminen kouluterveydenhuoltoon selkiyttäisi tilannetta, resurssi suunnattaisi mielenterveyspalveluiden tarjoamiseen oppilaille.

Mielenterveyspalvelut sisältyvät jo opiskeluterveydenhuoltoon. Sinne tarvittaisiin vain lisää resursseja ja koulutusta. Kouluikäisillä toimisi samanlainen ratkaisu. Kouluterveydenhuollossa työskentelee lasten ja nuorten asioihin perehtyneitä, monialaisen työn taitavia terveydenhoitajia ja lääkäreitä. Pienellä resurssien lisäyksellä he voisivat ottaa vastuun mielenterveysongelmien perustason hoidosta ja kehittyä lasten ja nuorten mielenterveystyön erityisosaajiksi.

Talouden tasapainottamiseksi on eläköityvän terveydenhoitajan toimi päätetty lakkauttaa syksyllä 2021.

Aloitteessa viitataan Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntoon 12.3.2021. Lapset ja nuoret saavat mielenterveysongelmiin erilaista apua riippuen alueesta, paikkakunnasta, koulusta, oppilaitoksesta tai jopa ammattihenkilöstä. Pahimmillaan apu jää kokonaan saamatta. Lainsäädännössä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden kokonaisuus on maassamme tällä hetkellä epäselvä. Lainsäädäntö ei määrittele perustasolla selkeää vastuutahoa tutkimukselle, hoidolle tai kuntoutukselle. Mielenterveystyöstä säädetään mielenterveys-, sosiaalihuolto- ja terveydenhuoltolaeissa. Perusterveydenhuollolle kuuluu mielenterveyttä edistävä ohjaus, neuvonta, tarpeen mukainen psykososiaalinen tuki ja lievien häiriöiden hoito.

Sosiaalihuolto vastaa mielenterveyden edistämisestä ja tuesta, mutta mielenterveyshäiriöiden tutkimus ja hoito eivät kuulu sen tehtäviin.

Erikoissairaanhoidon tehtäviä ovat kiireellinen hoito ja lähetteellä kiireetön vaativa hoito. On huomioitava myös lainsäädännöllinen ero koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tehtävissä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyö kuuluu molemmille, mutta vain opiskeluterveydenhuoltoon sisältyvät sairaanhoitopalvelut myös mielenterveyshäiriöiden osalta.

Ratkaiseva kysymys kuuluukin: kuka lopulta vastaa lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden tutkimuksesta ja hoidosta perustasolla?

Sekä koulu- että opiskeluterveydenhuollon kumppaneina opiskeluhuollossa työskentelevät kuraattorit ja psykologit. Myös opettajien kanssa tehtävälle monialaiselle työlle on pitkät perinteet. Ratkaisu olisi myös lapsi- ja nuorilähtöinen, sillä se tarjoaa perustason mielenterveyspalvelut helposti saavutettavina lähipalveluina. Hoitovastuu koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ei kuitenkaan saa vaarantaa ehkäisevää työtä. Terveydenhoitaja perustyöhön kuuluvat terveystarkastukset ovat tarpeen ongelmien ehkäisemisessä ja niiden varhaisessa tunnistamisessa. Niiden myötä syntyvä tuttuus madaltaa avun hakemisen kynnystä ja edistää luottamussuhteen rakentumista. Yhteisöllinen opiskeluhuoltotyö, kuten kiusaamisen ehkäisy taas vähentää suoraan palvelujen tarvetta. Korona-aika on kasvattanut lasten, nuorten ja perheiden tuen ja myös mielenterveyspalvelujen tarvetta. Palvelut ovat kaikilla tasoilla ruuhkautuneet ja hoitovelka kasvaa.

Lohjalla 21.4.2021

Keskustan valtuustoryhmän puolesta Lotta Paakkunainen

Tämän aloitteen on allekirjoittanut myös

Laine, Maaret (sd)

Piiparinen, Katri (vihr)

Saari, Leena (sd)

Silander, Jaana (sd)

Skaffari, Laura (vihr)

Vainio, Anne-Mari (vihr)

Musiikin opetusta osittaisessa kotiopetuksessa

Yksi lapsistani on osittaisessa kotiopetuksessa, sillä hän kuormittuu huomattavan paljon koulupäivän aikana ja esimerkiksi kuuden tunnin päivä on aivan liikaa hänelle. Musiikki on aine, jota teemme verkkaiseen tahtiin ja sen opettaja on aivan ihana tehtävien suhteen. On kekseliäs ja pyrkii löytämään ihanalla tavalla mielekkyyttä ja helppoutta sen opettamiseen.Tänään opettelimme sinfoniaorkesterin kokoonpanoa ja soittimia.Tästä intoutuneena hyppäsin vähän sivuraiteille ja näytin lapselle arvostamani muusikon ja mielestäni kivan ja ehkä innostavankin klipin.Hän, sotahistoriasta ja Suomen historiasta kiinnostuneena, nappasi yhden lauseen Kuusiston puheesta. Arvaatko, mikä se on?

Pullin koulun lakkautus lautakunnassa

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa 10.3.2021 käsiteltiin myös Pullin koulun lakkautusta. Vuoden 2021 talousarvio on valmisteltu talouden tasapainottamisohjelmaan hyväksyttyjen säästökohteiden mukaisesti. Kaupunginvaltuusto on käsitellyt talousarviota joulukuussa 2020 ja päättänyt myöntää Pullin koulun toimintaan määrärahat vuoden 2021 osalta ajalle 1.1.2021-31.7.2021.

Kyseessä oli tällä kertaa hallinnollinen lakkauttaminen.

Perusopetuksen koulun hallinnollinen lakkauttaminen

Lohjan kaupungin hallintosäännön mukaan perusopetuksen koulujen hallinnollisesta lakkauttamisesta päättää kaupunginvaltuusto. Lakkauttamisen valmistelusta vastaa lasten, nuorten ja perheiden palvelualue ja valmistelu tulee toteuttaa hallintolakiin kirjatun menettelyn mukaisesti. Esitys lakkautettavasta koulusta tulee perustella hallintolain edellyttämällä tavalla sekä hyvän hallintotavan mukaisesti. Ennen asian käsittelyä alueen asukkaita tulee kuulla ja kuulemisesta tulee tehdä muistio. Lohjan kaupunki on myös sitoutunut noudattamaan Lapsiystävällinen kunta -ohjelman periaatteita, joiden mukaan osana merkittävän asian valmistelua tulee tehdä lapsivaikutusten arviointi sekä lasten kuuleminen.

Muistan edelleen karvaasti Hyrsylän koulun hallinnollisen lakkauttamisen. Kesäkuussa päätös ja elokuussa Hyrsylän lapset olivat jo Oinolan koulussa, mutta Hyrsylän oppilaina.

Pullin tilanteen tekee aika samanlaiseksi se, että vastaanottava koulu ei ole Kasvatus- ja opetuslautakunnan ja valtuuston vuoden 2015 tekemän linjauksen mukaisessa kunnossa. Toki tuolloin päätös oli, että vastaanottavan koulun tulee olla vähintään 75% kuntoisuusluokassa, Mäntynummihan on 81% tällä hetkellä. Tämä vain siksi, että aiemmin kuntoisuusprosentteja laskettiin kiinteistöistä, nyt kokonaisuudesta. Jos kiinteistöalueella on yksi hyväkuntoisempi rakennus, nostaa se prosentteja kummasti.

Asukkaat olivat ottaneet jälleen paljon kantaa ja yhteydenottoja oli tullut useita, kiitos niistä. Jokaisen yhteydenoton jälkeen oli jälleen enemmän tietoa alueesta, sen perheistä ja koulunkäynnin arjen sujumisesta.

Asiaa valmistellessa oli tehty lapsivaikutusten arviointi, kuultu lapsia (tosin päivän varoitusajalla) ja asukkaita. Kuulemistilaisuudessa asukkaille kerrottiin mm. että lakkautuksesta ei tule säästöjä henkilöstökuluihin, koska henkilöstö siirtyisi. Talouden tasapainottamislistalla tosin henkilöstö oli yksi säästökohde.

Asiasta ei käyty yhtä pitkää keskustelua kuin Nummenkylän koulun kohdalla, mutta äänestämään päädyttiin.

Riitta Luhtala (ML) teki vastaesityksen, jota minä kannatin:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää 

1. hylätä Pullin koulun hallinnollisen lakkauttamisen

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se päättää

2.1 selvittää Mäntynummen alueen koulujen kokonaisratkaisun 

2.2 varmistaa koulun terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön sisäilman laadun suhteen

2.3 todeta, että Pullin oppilaitten siirtoon palataan vasta, kun MYKin sisäilma on todettu turvalliseksi

Vastaesitys voitti 7-6.

Tämän jälkeen asia menee vielä kaupunginhallitukselle ja sen jälkeen valtuustoon.

Nummenkylän koulun ja Metsätähdet päiväkodin lakkautus lautakunnassa

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokuksessa 10.3.2021 käsiteltiin Nummenkylän koulun ja Metsätähdet-päiväkodin lakkautuksia. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt koulun lakkauttamisen vuoden 2021 aikana osaksi talouden tasapainottamisohjelmaa. Vuoden 2021 talousarviossa koulun toimintaa varten on varattu määrärahat ajalle 1.1.2021-31.7.2021.

Vaikka valtuustossa näin oltiin päätetty aiemmin, näin kuitenkin tarpeelliseksi tehdä vastaesityksen, sillä mielestäni koulualueita pitäisi tarkastella kokonaisuutena. Tämän lisäksi alueen asukkaiden vahva viesti on ollut se, että koulun toiminta on kylälle ja kylän perheille tärkeää. Koulu on aina kylän elinvoimaisuudelle yksi tärkeimmistä tekijöistä sekä perheiden ja nimenomaan lasten arjen sujuvuuden vuoksi koulu tulisi säästää. Nummenkylä voisi olla kasvava kylä, hyvien liikenneyhteyksien päässä ja kasvavan Nummelan kainalossa, josta kasvun on mahdollista levitä idylliseen Nummenkylään.

Lähikouluryhmän jäsenet olivat tehneet aloitteen kouluverkon säilyttämisestä, mutta tämä aloite ei ollut kohdennettu kokouksessa tähän pykälään, vaan muiden aloitteiden käsittelyn kanssa.

Tekemäni vastaesitys:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää

1. hylätä Nummenkylän koulun lakkauttamisen 1.8.2021 alkaen ja;

2. esittää kaupunginhallitukselle sekä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen, että se

2.1 selvittää Mäntynummen alueen koulujen kokonaisratkaisun

2.2 varmistaa koulujen terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön sisäilman laadun suhteen

2.3 asiaan palataan, kun Mäntynummen alueen koulujen kokonaisratkaisu on valmis

Hävisin esitykseni 4-9.

Koska esitykseni hävisi, en tehnyt päiväkodin kohdalla vastaesitystä. Päiväkoti toimii koulun tiloissa ja jos ei koulua ole, ei ole järkevää ylläpitää päiväkotia koulun tiloissa.

Tämän jälkeen nämä päätökset menevät vielä kaupunginhallitukselle sekä valtuustoon.

Vaalikynä-mielipide: Nepsylasten oikeudet eivät aina toteudu

Kirjoitin Länsi-Uusimaahan ja Karkkilan tienooseen mielipidekirjoituksen nepsylasten oikeuksista.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/3930627

Nepsydiagnoosien, eli neuropsykiatristen haasteiden (mm. ADHD, Asperger, autismin kirjo) määrä on kasvussa, vaikka esimerkiksi tytöt ovat alidiagnosoituja, saavat myöhään tai jäävät jopa kokonaan ilman diagnoosia. Tuolloin tulee helposti väärinymmärretyiksi, ei itse ymmärrä itseään ja pahoinvoinnin lisääntyessä on suuri vaara syrjäytymiselle, masennukselle sekä päihteiden käytölle.

Vanhempien ja perheen oikeus saada asianmukaista tukea on yksi tärkeimpiä lapsen oikeuksia. Oikeus on kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja Suomen perustuslakiin.

Nepsylasten ja heidän perheidensä arjessa tämä oikeus ei tällä hetkellä toteudu riittävällä tavalla. Vertaistukiryhmät ovat täynnä tarinoita hoitamatta jättämisistä, kesken jääneistä hoidosta sekä umpikujiin joutumisista.

Nepsyjen haasteet ovat ulkopuolisille näkymättömiä ja niitä vähätellään. Valitettavasti koulujen, eikä aina edes hoitohenkilökunnalla ole riittävää tietoa ja taitoa toimia nepsylasten kanssa, eikä oppilashuollossa tai nuorisopoliklinikalla tarpeeksi resurssia tehdä huomioita ja lähettää tutkimuksiin.

Usein näyttää, etteivät nepsyasiat kuulu kenellekään ja nepsylasten perheet jäävät vammais- ja mielenterveyspalveluiden jalkoihin ja heistä tulee väliinputoajia.

Hoitamattomuudella on hintansa. Nuoren syrjäytyminen maksaa laskutavasta riippuen 300 000 eurosta miljoonaan euroon. Lisäksi perheen uupuneille vanhemmille aiheutuu työstä poissaoloja ja mahdollisesti jopa työkyvyttömyyttä. Perheen menetetyillä tuloilla ja siitä johtuvilla menetetyillä verotuloilla on myös arvonsa.

Ratkaisu monen nepsylapsen arkeen olisi diagnoosi, pienempi luokkakoko, strukturoidut ja mahdollisesti lyhennetyt koulupäivät, osittainen etäopetus sekä riittävästi ohjaavia ja oppimista tukevia aikuisia.

Inkluusio toimisi, jos resurssit riittäisivät sen toteuttamiseen. Ammatti-ihmiset tarvitsevat lisäkoulutusta nepsyasioihin. Tämän vuoksi talousarviota käsitellessä teinkin esityksen nepsyosaamisen lisäämisestä hyvinvointitoimialalla.

Huomaa hyvä on erinomainen ohje, myös nepsylapset tarvitsevat kannustusta ja hyvän huomaamista.

Lotta Paakkunainen, kaupunginvaltuutettu (kesk.), lapsiasiahenkilö

Voit myös kuunnella kirjoitukseni nyt myös podcastina: https://anchor.fm/lotta-paakkunainen/episodes/Vaalikyn-mielipide-Nepsylasten-oikeudet-eivt-aina-toteudu-6-3-2021-et5sr9