huutolaisuus – Lotta Paakkunainen

Nykyhallitus perustelee leikkauksiaan taloudella, tehokkuudella ja vastuullisuudella. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP puhuvat välttämättömistä sopeutuksista, ikään kuin vaihtoehtoja ei olisi. Samoja sanoja on kuitenkin kuultu ennenkin, 1800-luvulla.

Vuonna 1817 Venäjän keisarilta tuli käskykirje, jonka mukaan kerjuulla kulkeneet lapset tuli ensisijaisesti sijoittaa perhehoitoon. Päätös kuulosti inhimilliseltä. Todellisuudessa se johti huutolaisjärjestelmän laajenemiseen.

Lapset huutokaupattiin sille, joka suostui ottamaan heidät hoitoon halvimmalla.

Kyse ei ollut vain lapsista. Samalla logiikalla huutolaisiksi myytiin vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä. Laitoshoitoa ei juuri ollut, eikä hoivan laatua valvottu. Ratkaisevaa oli hinta. Se, joka vaati vähiten, sai ihmisen hoidettavakseen.

Huutolaiset, olivat he lapsia tai vanhuksia, joutuivat raatamaan raskaita talon töitä. Heitä kohdeltiin usein julmasti. He olivat kustannuserä, ei ihmisiä. Onnekkaat lapset saivat koulutusta töidensän ohella välittävissä perheissä.

Vuonna 1849 keisarilta tuli uusi kirje: kuntien tuli pienentää vaivaishoidon kuluja. Seuraukset olivat ennakoitavat. Huutolaisuus lisääntyi ja oli vilkkaimmillaan 1870–1880-luvuilla. Säästettiin ja inhimillinen hinta maksettiin kaikkein heikoimpien elämässä.

Historia ei toista itseään täsmälleen samanlaisena. Mutta ajattelu toistaa.

Nykyinen hallitus tekee samaa politiikkaa uudella kielellä. Lastensuojelusta leikataan ennaltaehkäiseviä tukia. Vanhustenhoidossa mitoituksia väljennetään ja vastuu siirretään omaisille. Vammaispalveluissa ihmiset joutuvat taistelemaan välttämättömästä avusta. Palveluja kilpailutetaan hinnalla, ei laadulla.

Se, joka vaatii vähiten palvelujen ylläpidosta, voittaa. Laadusta viis.

Tämä hallitus vähät välittää ikäihmisistäsi, vähävaraisista, lapsista, nuorista, avuntarvitsijoista ja heikoimmista. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP ovat tehneet tietoisia poliittisia valintoja, joissa talous asetetaan ihmisen edelle. Nämäkin ns. talous ensin päätökset ovat olleet vähintäänkin huonoja ja talouttamme heikentäviä.

Kyse ei ole tietämättömyydestä. Kyse ei ole pakosta. Kyse on arvovalinnoista.

Me olemme yhteiskuntana jo kerran nähneet, mihin tällainen säästölogiikka johtaa. Silloin sitä kutsuttiin vaivaishoidoksi ja huutolaisuudeksi. Nyt sitä kutsutaan sopeutukseksi ja vastuulliseksi talouspolitiikaksi.

Kysymys kuuluu: kuinka monta askelta taaksepäin olemme valmiita ottamaan ennen kuin myönnämme, että kyse ei ole taloudesta, vaan siitä, kenen elämä on suojelemisen arvoinen?

Huutolaisten perintö

Huutolaisuus oli Suomessa ja Ruotsissa 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka voimassa ollut järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokauppaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle. Lasten lisäksi saatettiin myydä myös vanhuksia, sairaita tai vammaisia.

Järjestelmä oli Suomessa yleinen varsinkin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosina, kunnes se lopetettiin virallisesti vuonna 1923 voimaan tulleen köyhäinhoitolain myötä. Tästä huolimatta viranomaiset järjestivät huutokauppoja vielä 1930-luvulla, koska lain valvonta oli lähes olematonta. Viimeinen varmuudella pidetty huutokauppa järjestettiin Suomessa vuonna 1935. Varsinaisten huutokauppojen vähitellen loputtua, jatkettiin lasten sijoittamista perheisiin rahaa vastaan kuitenkin vielä 1940-luvullakin.

Pienen korvauksen ja puutteellisen valvonnan vuoksi huutolaisen ylläpito oli usein huonoa ja hänellä saatettiin teettää paljon töitä. Erityisesti maaseudulla he joutuivat raatamaan talon töissä orjuuden kaltaisissa olosuhteissa ja usein huutolaislapsia myös kohdeltiin erittäin julmasti ja pahoinpideltiin. (lähde wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Huutolaisuus)

mm. Jouko Halmekoski on tutkinut huutolaisuutta ja kirjoittanut aiheesta kirjan. Hänen mukaansa huutolaisuus on painunut Suomessa unohduksiin, sillä useat sen kokeneet ovat hävenneet puhua huutolaisuudesta. (lähde: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/11/muisti-huutolaiset)

Pienen huutolaislapsen elämään mahtui sekä iloa että surua. Ankara kohtelu, hellyyden puute ja häpeä oli usein huutolaislapsen osa. Oli paljon tuurista kiinni minkälaiseen kotiin lapsi ostettiin, toisinaan kävi onni ja ostettu lapsi sai töiden ohella käydä myös koulua.

Olen huutolaislasten lapsenlapsi ja koen, että huutolaisuuden varjo eli vahvana omassa lapsuudessani ja näkyy edelleen elämässäni. Huutolaisten tuntema häpeä, juurettomuus ja hellyyden puute siirtyy vaivihkaa arkeen ja vaikuttaa aikuisuuteen ja vanhemmuuteen. Me huutolaisten perilliset kannamme edelleen huutolaisuudesta jälkeä, taakkaa tietämättämme perintönä.

Häpeä menneestä ja omasta itsestä on vaikuttanut siihen, että ei haluta puhua menneestä, padotaan sisään ja siitä on saattanut koitua mielenterveysongelmia, päihdeongelmia ja vaikeuksia sopeutua arkeen ja sen haasteisiin.

Hellyyden puute on vaikuttanut siihen, kuinka osoittaa hellyyttä omia lapsiaan kohtaan ja siirtää tätä perintöä eteenpäin. Hellyyden puute vaikuttaa myös vahvasti siihen, kuinka arvostaa itseään ja hyväksyy itsensä ja muut.

Juurettomuus vaikuttaa itsevarmuuteen, tunteeseen, ettei kuulu mihinkään

Omat vanhempani ovat varmasti tehneet parhaansa ja minä rakastan ja arvostan heitä. He ovat oman aikakautensa lapsia ja kasvattajia, kuten minunkin sukupolveni. Jokainen sukupolvi toivottavasti oppii edellisestä, kehittyy ja opettaa seuraavaa. Toivon, että osaan käyttää isovanhemmiltani, vanhemmiltani ja vanhemmistani oppimani omien lasteni hyväksi.

Me maksamme edelleen hintaa lähihistoriastamme, meillä on painava vastuu oppimastamme ja totisesti toivon, että olemme siitä oppineet. Lapsen oikeuksien kunnioittaminen on ihmisyyden tärkein perusta.

Suomi on pyytänyt anteeksi monia asioita monelta taholta (hienoa!) ja esitänkin hartaan toiveeni siitä, että Suomi vihdoin pyytäisi anteeksi myös huutolaisilta ja heidän jälkeläisiltään. Eikö olisi jo aika?

Toisaalta samalla mietin, onko vielä liian aikaista, ajatellen sitä, mitä tällä hetkellä lastensuojelusta uutisoidaan. Esimerkkinä Iltalehden artikkeli lastensuojelulaitosten pääomasijoittajien toiminnasta:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ea289fcd-0fba-4f08-ac31-96732e219245

Ajatellen toisaalta myös sitä, miten eri tavalla voidaan ajatella ratkaisuista: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9b5361d9-dfd3-4ca0-9af5-07499351a78a

Politiikan ja poliitikkojen arvot ovat aivan liian kaukana toisistaan, että löytäisimme ratkaisuja edes hyvinvointialueita kehittäessä. Lapset ja nuoret ovat kärsijoinä. Edelleen.

Aiemmin huutolaisuudesta kirjoittamaani: