”Voitaisko olla kavereita?
Miks?
Kun mä oon yksinäinen ja te ootte kivoja.
Onks se meidän ongelma, että sä oot yksin?”
Ryhmässä on helppoa nauraa toisen pahalle ololle. On helppoa olla ajattelematta, miltä toisesta tuntuu. Kun on itsellä ne kaverit, jotka ruokkivat sitä pilkkaa, jotka palkitsevat hyväksymisellään toisen syrjimisen ja pilkan.
Milloin meistä on tullut näin epäempaattisia? Milloin me lakkasimme opettamasta lapsillemme toisen huomioimisen ja toisen ajattelemisen tärkeyden? Ennen kaikkea, miksi? Miksi tämä on tapahtunut?
Miksi siitä tulee hyvä olo, että toisella ei ole? Johtuuko se siitä, että tietää, miltä toisesta tuntuu ja on iloinen, ettei itse ole siinä? Vai onko se vain ilkeyttä? Vai kykenemättömyyttä asettua toisen kenkiin?
Näkyykö meidän aikuisten pahoinvointi siinä, että emme huomaa, mitä lasten maailmassa tapahtuu? Tai pahempaa, ettei välitetä?
Joka kymmenes on yksinäinen
- Joka kymmenes koululainen kokee olevansa yksinäinen vuodesta toiseen.
- Yksinäiset pitävät koulunkäynnistä vähemmän ja joutuvat koulukiusatuiksi muita useammin.
- Pojat ovat tyttöjä yleisemmin vailla yhtään läheistä ystävää.
- Nuorilla vertaisryhmään kuuluminen on ehkä tärkeämpää kuin missään muussa elämänvaiheessa.
- Pitkäaikainen yksinäisyys on riskitekijä nuoren psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle.
- Yksinäinen lapsi voi ottaa itselleen negatiivisen roolin, eikä enää usko, että saa kavereita myöhemminkään.
Lähde: THL:n kouluterveyskysely
Aina syrjimistä ei koeta kiusaamiseksi, mutta mielestäni se on sitä. Tällöinkin kiusaaja usein saa sosiaalisen yhteisön tuekseen.
Toisinaan mietitään, mitä kiusaaminen on, onko kiusaaminen-sanana menettänyt jo tehoaan? Käytetäänkö sitä sanaa liikaa? Luetaanko liian moni asia kiusaamiseksi?
Ei. Kiusaaminen sanana ei ole menettänyt asemaansa. Kiusaamista on ja sitä esiintyy liian monella tasolla. Sitä on aivan liikaa. Myös kiusaamisen vähättelyä on liikaa. Selvennykseksi heille, jotka miettivät, mitä se kiusaaminen on: kiusaamista ovat esimerkiksi mm sarkastiset huomautukset, haasteet, uhkailu tai loukkaukset, jotka on tarkoitettu ihmisen saattamiseksi onnettomaan ja voimattomaan mielentilaan.
Eleellistä kiusaamista ovat esimerkiksi syrjintä, keskisormen näyttäminen, sylkeminen huomion herättämiseksi ja tahallinen tuijotus. Väkivallasta nyt puhumattakaan.
Selän takana kikattelu, osoittelu, nimen kuiskiminen, poistuminen paikalta, kun syrjitty tulee paikalle…. esimerkkejä on, paljon. Aikuinen, sun vastuulla on lapsen käytös. Meidän vastuullamme on lastemme käytös.
Itse toivoisin, että lapsillani olisi kavereita, että kaikilla lapsilla olisi kavereita. Jokainen lapsi ansaitsee kaverin, jokaisen tulisi saada tuntea olevansa arvokas. Vanhemmat varmasti pyrkivät siihen, että itse osoittavat lapsilleen hänen olevan arvokas ja ainutlaatuinen, mutta kaverit ovat tässäkin kohtaa tärkeitä. Kaveruudesta lapsi saa itseluottamusta ja tuleehan sitä hyvä olo, kun tuntee olevansa hyväksytty ja tuntee kaveruuden kautta olevansa arvokas.
Lotta Paakkunainen 