Järnefeltin koulun uusi sijainti päätöksessä

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa 30.1.2019 käsittelimme Järnefeltin koulun uutta sijaintia. Järnefelthän on vakava sisäilmakohde, tästä pääset lukemaan muutaman kirjoitukseni aiheesta: https://lottapaakkunainen.wordpress.com/?s=j%C3%A4rnefelt

Järnefeltin koulu

Kävimme pitkää keskustelua koulun uudesta paikasta. Kehityspäällikkö oli esittelemässä meille vaihtoehtoja ja kertomassa prosessista. Kysyin pihasta, onko tontilla riittävästi tilaa ja sain hyvän kuvauksen mahdollisuuksista, ihania visioita lasten leikkipihasta: rinnettä voi käyttää kiipeilytasanteiden rakentamiseen jne. Lautakunta yksimielisesti hyväksyi muutoksen päätöstekstiin, jossa painotamme sitä, että suunnitttelussa huomioidaan turvallisuus ja liikennesuunnitelma.

Kysyin myös miksi nykyinen sijainti ei ole ensisijainen vaihtoehto. Alueen liikennejärjestelyt ja ajoyhteys on huonot, sijainti hieman syrjäinen ajatellen Virkkalan kehittämistä ja kokonaisvaltaista oppilaskuntaa.

Olin etukäteen valmistellut vastaesityksiä, mutta keskustelun ja saamieni lisätietojen perusteella en esittänyt niitä. Olin miettinyt koululle paremmaksi paikaksi nykyistä sijaintia tai urheilukenttien vierustaa. Esittelyn perusteella kuitenkin hylkäsin ne. Esityksen ja keskustelun perusteella totesimme ehdotetun paikan olevan todennäköisesti paras niin liikenteellisesti kuin alueellisestikin.

Lautakunnan päätös oli: Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää puoltaa sijaintivaihtoehdoksi uudelle Järnefeltin koululle Källhagens skolan ja Virkkalantien välistä aluetta (VE2) hankeryhmän esityksen mukaisesti.

Olin aluksi epäileväinen, sillä olin käynyt tutustumassa kaikkiin esitettyihin paikkoihin, enkä ollenkaan ollut vakuuttunut pihan koosta. Olin myös keskustellut usean alueen vanhemman ja perheen kanssa. Tässä kirjoituksessani kerron tutustumiskäynnistäni ehdotettuihin paikkoihin https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/01/07/mihin-uusi-jarnefeltin-koulu/


Kysyin samalla myös selontekoa Ristin oppilaiden tilanteesta ja pyysin, että valmistelussa otettaisi huomioon se, että Ristin koululta on kuulunut oireilmoituksia, Rauhalan koululta ei. Olisiko mahdollista laittaa Ristin koulun lapset ensisijaisiksi siirtyjiksi uuteen kouluun. Välimatka koulujen välillä on yksi kilometri. Toki se vaatii oman päätöksensä, mutta lasten terveys on ensisijaisen tärkeää. Rauhalan perheet ovat tyytyväisiä kouluun, eikä sieltä ole tullut sisäilmaoireilmoituksia, toisin kuin Ristin koulusta.

Pyysin selontekoa myös Källhagenin tilanteesta, nimenomaan oppilaiden tilanteesta ja koulun yleiskunnosta.

Toki minua vähän toppuutteltiin, sillä nämä asiat eivät kuulu Järnefeltin pykälään, niitä käsitellään erikseen, mutta olen eri mieltä. Samalla tulee miettiä, sillä nämä tulee nähdä kokonaisuutena, jokainen vaikuttaa toiseen.

Sisäilmaoireilua korjatuissa kiinteistöissä

Korjausten jälkeen kohteessa voidaan tehdä korjausprosessin onnistumisen arviointi ja siihen liittyviä tutkimuksia ja mittauksia. Korjausten onnistumisen teknisessä tarkastelussa on huomioitava korjaussuunnittelun laatu, korjausten toteutus, korjausten jälkeinen siivous ja korjausten jälkeinen seuranta. Toteutettujen korjausten vaikutusta voidaan seurata ja arvioida käyttäjä- ja sisäilmastokyselyllä.

Lohjalla seurantaa toteutetaan korjatuissa kohteissa ulkopuolisen rakennuttajan takuun puitteissa. Tarkoittaa siis sitä, että vuoden päästä korjauksen valmistumisesta on tarkastus, jossa tarkistetaan puutteet ja havaitut viat ja sovitaan, miten korjataan. Takuutarkastus toimitetaan takuun lopulla. Takuu kaupungille on huimat kaksi vuotta.

Itse olen saanut yhteydenottoja oireiluista

  • peruskorjatun koulun vanhemmilta
  • uuden koulun vanhemmilta sekä
  • sisäilmakorjatun koulun vanhemmilta
  • tämän lisäksi koulusta, jossa pyritään välttämään väistöä.

Oireina on ollut pahoinvointia, päänsärkyjä, silmien kirvelyä, turvotusta ja punoitusta, näppylöitä, tukkoisuutta, yskää…

Ennen peruskorjauksen suunnittelun aloitusta toivoin kovaan ääneen ja usein, että huomioikaa nyt sisäilmakorjaus koululla, se kuitenkin on eri asia kuin peruskorjaus. Nyt yhteydenottojen ilmaannuttua epäilen, että ei ole taidettu huomioida sitä, että koulu oli SISÄILMAKOHDE.

Taas tuskailen itsekseni, että miksi ette kuuntele? Mitä pitää tehdä, että kuunnellaan?

Olen hyvin turhautunut tästä tilanteesta. Välillä tuntuu, että tilanteet muuttuvat ja parempaan suuntaan olisi menossa, mutta usein silloin alkaa tulemaan niitä yhteydenottoja oireiluista.

Olen valmistelemassa valtuustoaloitetta, jonka punainen lanka olisi jotakuinkin tällainen:

Valtuustoaloite

Esitän valtuustoaloitteessani, että niin uusissa kuin perus- ja sisäilmakorjatuissa koulu- ja päiväkotikiinteistöissä suoritettaisi seurantaa vuonna 2017 hyväksytyn rakennusterveystarkastajan opinnäytetyön suositusten mukaan.

Saukkolan päiväkodin myynti siirtyi – tehdään asiat oikeassa järjestyksessä

Palvelutuotantolautakunta päätti Saukkolan päiväkodin myynnistä kokouksessaan 13.12.2018. Asiakohta oli lautakunnan kokouksessa vähintäänkin erikoinen, asian valmistelu oli tynkää, siitä esimerkiksi puuttuu asian edelliset käsittelyt kokonaan. Kirsi Ferinin (kesk) huomautettua asiasta esityslistan tekstiin lisättiin valtuuston elokuun kokous, mutta ei hallituksen marraskuun käsittelyjä, eikä hallituksen päätöstä asiasta.
Kaupunginhallitus tosiaan päätti kesäkuussa, että Saukkolan päiväkodista luovutaan, mutta asia meni vielä kaupunginvaltuustoon, jossa valtuusto lähetti asian uudelleenvalmisteluun. Tämän jälkeen kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa kahdessa kokouksessaan ja mm viimeksi 5.11.2018 (jota patun esityslistalla ei lue). Tuolloin 5.11 kaupunginhallitus päätti, että

1. merkitä tiedoksi Saukkolan päiväkodin tarveselvityksen lisätiedot;
2. että Saukkolan päiväkodin käytöstä luovutaan toistaiseksi;
3. todeta, että alueen päivähoitoratkaisut on järjestetty toistaiseksi vähintään vuoteen 2022 saakka;
4. Nummen alueen uuden päiväkodin suunnittelua jatketaan myöhemmin kaavoituksen valmistuttua. Tarveselvitys tuodaan valtuuston päätettäväksi alkuvuodesta 2020.


Miksi lautakunnalle ei ole annettu kaikkea tietoa aiheesta? Ainakaan pöytäkirjan mukaan.

Perusteluissa mainittu Heimolantien tontti on todella turha maininta tässä vaiheesa, varsinkaan, kun mitään vaihtoehtoa ei ole suljettu päiväkotiratkaisussa pois.

Kuinka lautakunta voi päättää jostain kiinteistöstä luopumisesta, jos hallitus on päättänyt pitää sitä yhtenä vaihtoehtona? Ymmärrän kyllä sen, että tämä lautakunta päättää kiinteistöistä, mutta tämä järjestys on väärä. Asiat tulee päättää oikeassa järjestyksessä.

Ymmärrän myös lautakunnan kannan, että tyhjistä kiinteistöistä ja turhista kuluista tulisi päästä eroon, mutta edelleen: asiat tulee tehdä oikein ja oikeassa järjestyksessä.

Kaupunginhallitus päättikin keskustan Eeva Salmenpohjan esityksestä käyttää otto-oikeuttaan ja lähettää asian uudelleen valmisteluun.

Länsi-Uusimaa uutisoi aiheesta 12.1.2019:

https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/735542-saukkolan-paivakotiasia-palautuu-kaupunginhallitukseen-otto-oikeus-kayttoon

Edellinen postaukseni aiheesta:

Mihin uusi Järnefeltin koulu?

Tein omatoimisen opintomatkan kolmen muun luottamushenkilön kanssa Järnefeltin koulun ehdotettuihin uusiin sijaintipaikkoihin.

Käynti oli tosi hyvä ja opettavainen. Olimme saaneet kokousmateriaaleihin ilmakuvat sijainneista, mutta ne eivät todellakaan kerro koko totuutta. Opintomatkani Kirsi Ferinin ja Hannele Maittilan kanssa sisälsi opastetun kierroksen alueen hyvin tuntevalta luottamushenkilöltä, Lena Tallqvistilta.

Järnefeltin koulu

Kierroksemme alkoi koulun nykyiseltä sijainnilta, Järnefeltin koululta. Koulun vieressä on todella hyvä lähiliikuntapaikka.

Järnefeltin lähiliikuntapaikka

Virkby skolan

Ehdotettu sijainti Virkbyn koululla voi olla turhan ahdas. Koulu, jossa on oppilaita esikoulusta yhdeksänteen luokkaan, tarvitsee ison, leikkiin innostavan pihan, mutta tässä kohtaa se ei toteutuisi.

Källhagen

Ruotsinkielisten koulujen, Källhagenin yläkoulu ja Virkbyn lukion vieressä voisi olla ihanteellinen sijainti, joka yhdistäisi suomen- ja ruotsinkielisen koulun ja voisi tuoda synergiaetuja. Tässäkin minua arveluttaa pihan koko ja se, että hautausmaa on vieressä, seurakunnan tontilla. Jos Järnefeltin koulu, jossa olisi noin 700 oppilasta sijoitettaisi tänne, tulisi kaupungin ostaa seurakunnalta hautausmaan viereinen tontti, johon todennäköisesti on suunniteltu hautausmaan laajennusta. Tilaa pihalle ja pysäköinnille (ei koulun eikä hautausmaan vierailijoiden) ei juuri jäisi.

Urheilukentän viereinen tontti

Urheilukentän viereinen tie on kapea yksisuuntainen tie.

Jos uusi koulu rakennettaisi urheilukentän viereen, tulisi tehdä tarkka ja täysin uudistettu liikennesuunnitelma. Ja jos tähän rakennettaisi koulu, muuttuisi koulumatkan turvallisuus aika radikaalistikin. Urheilukenttä on toisella puolella Virkkalan suhteellisen vilkasta keskustaa.

Toisaalta urheilukenttien läheisyys toisi kiistatta myös etuja.

Kässäntalon vieressä tien toisella puolella on junarata

Kävimme myös katsomassa upeaa Kässäntaloa. https://kässäntalo.fi/ Kässän tila on yksi Virkkalan keskiaikaisista kantatiloista ja nykyisellä paikallaan Kässän tilakeskus on sijainnut tiettävästi 1800-luvun alusta.

Kässäntalolle oli mietitty väistötiloja neljälle luokalle, mutta ilmeisesti Kässäntalo ei sovellu siihen tilojensa eikä ilmanvaihdon riittävyyden puolesta.

Jokainen vaihtoehto on joltain kannalta ongelmallinen. Toivottavasti löydämme pian parhaan mahdollisen vaihtoehdon. Tässäkin tilanteessa tärkein kuitenkin on se, että nykyisen tilan sisäilmaogelmat selätetään ja lasten terveys ei vaarannu enempää.

Kaupungilla on etsitty ratkaisuja, tutkittu mahdollisuuksia ja toivottavasti tämän hetkiset ratkaisut tuovat helpotusta lasten ja henkilökunnan arkeen.

Tällä hetkellä siis Järnefeltin koulussa:

käytössä oleva vaihtoehto kuitenkin saattaa olla hyvä. Valmistajien mukaan PCO-laite alentaa haitallisten yhdisteiden määrää, mutta osa tutkimuksista ei puolla väitettä: Teoriassa hajottamisen lopputuotteina pitäisi syntyä hiilidioksidia ja vettä. Myös haitallisia välituotteita ja sivutuotteita (esim. formaldehydi) on havaittu muodostuvan. Joidenkin oireet voivat johtuva siitä. Toisaalta hyvät vaikutukset voivat tulla viiveellä. Toivottavasti joululoman aikana tilanne olisi parantunut. Koululla on myös muita toimenpiteitä esitetty: koulusta on tullut kengätön koulu, tuntien välillä ikkunatuuletus, siivousta tehostetaan, välitunnit ulkoillaan, loman aikana laitteet täydellä teholla. Lisäksi kouluterveydenhuollolla kattava oireseuranta. Eli edelleen on todella tärkeää kotien olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon oireiden ilmoittamisessa! Todella toivoin, että oppilaiden tilanne paranee.

Tärkeitä huomioita Järnefeltin tilanteesta:

– puhdistusmenetelmä perustuu fotokatalyyttiseen oksidaatioon
– pudistuslaitteita on tuloilmakanavissa ja erillisiä laitteita osassa luokkatiloista
– puhdistusmenetelmällä on kaikki viralliset luvat ja hyväksynnät
– kyseessä ei ole otsonointi
– koululla on tehty perusteelliset otsonimittaukset (ja monia muita mittauksia) 13.12.2018 kun puhdistuslaitteita oli käytetty runsaan viikon ajan; tuolloin otsonia oli koulun sisällä 1/10-osa verrattuna siihen, mitä otsonia oli samanaikaisesti koulun pihalla (otsonia on aina ulkoilmassa).
– puhdistuksessa ei käytetä mitään biosideja.

Järnefeltin ja Rauhalan koulujen tilanne kaupunginhallituksessa – väistöä pyritään välttämään


Kaupunginhallituksen maanantain (3.12.2018)  kokous näyttäisi olevan jälleen aika raskas.

Päätöksessä on pykälässä 8. Rauhalan ja Järnefeltin koulujen tulevaisuus, vaikka otsikointi onkin, että ”Rauhalan ja Järnefeltin koulujen hankesuunnittelun väliraportti”, niin kyllä siinä päätöksiäkin tehdään.

Ihmettelin itsekseni jo lautakuntakokouksen aikana päätöskohdan otsikointia. Se ei ihan vastaa päätettävää asiaa. Lisäksi hallituksella on aika monta asiaa tämän otsikon alla päätettäväksi: väistö, uuden koulun rakentaminen ja sijoittaminen, rahoitus, kaava… aika paljon yhden pykälän alle.

Väistö olisi se akuutein, eikä esittelytekstin mukaan sitä aiota toteuttaa. Pelkään myös että tällä väistön välttämisellä on samat seuraukset kuin Tytyrillä: pieleen menee. Pidempiaikaisesti lasten terveyden kanssa uhkapeli, pitkäaikainen altistuminen saattaa aiheuttaa koko loppuiäksi peruuttamatonta haittaa. Esimerkiksi astmaa toki voi hoitaa lääkkeillä (kuten kaupunkimme silloinen vastuulääkäri totesi lyseon opiskelijoiden vanhemmille), mutta jos koko sairauden voi välttää, mielummin menisin siitä.

Me keskustelimme lanupessa paljon väistöstä ja uudelleenrakentamisesta. Esitin muutamaa muutosta päätöstekstiin ja lautakunta oli aika yksimielinen niistä:

lautakunta päätti kahdessa eri pykälässä Järnefeltin koulusta, väistöstä ja tulevaisuudesta. Hallituksen esityslistalla ne ovat yhdessä pykälässä, mikä voi vaikeuttaa päätöksentekoa. Lautakunta päätti ensin siis väistöstä:


Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää

1. että mahdollisimman nopealla aikataululla luovutaan opetuksen järjestämisestä luokissa 1-5, 14, 8, 23, 24 luokkien 7, 19, 20, ja 22 lisäksi

2. esittää palvelutuotantolautakunnalle, että Järnefeltin koulun akuuttia tilannetta ryhdytään ratkomaan ja mahdollisia väistötiloja kaupungin omista tiloista etsitään pikaisesti yhteistyössä opetustoimen kanssa

3. esittää palvelutuotantolautakunnalle, että Järnefeltin koulun osalta varaudutaan mahdollisiin väistötilaratkaisuihin

4. ohjeistaa opetustoimea ja tilojen palveluja ryhtymään kaikkiin niihin tarpeellisiin toimenpiteisiin, joilla Järnefeltin sisäilma-tilannetta ja oireilijoiden oireita voitaisiin helpottaa.

Toisessa pykälässä lautakunta päätti

2. esittää kaupunginhallitukselle, että hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehdon kolme mukaisesti siten, että rakennetaan uusi 0-9 luokkien yhtenäinen peruskoulu ja monitoimijatalo; selvitettäisi hirsirakentamisen mahdollisuutta ja suunnittelussa sekä toteuttamisessa oltaisi erityisen tarkkoja materiaalien kanssa. Lisäksi erillisiä, koko moduulin kattavia tai 3-4 luokkahuoneen kattavia iv-laitteita isojen, koko koulun kattavien sijaan. Suunnittelussa varaudutaan ratkaisemaan myös alueen varhaiskasvatuksen tilakysymykset samalle kampukselle, jotka voidaan toteuttaa vaiheittain;

3. esittää kaupunginhallitukselle, että rakennuksen suunnittelussa hyödynnetään sellaisia moduliratkaisuja, jotka ovat toteutettavissa nopealla aikataululla.

päätösesityksen kohta:

2) Väistö:

2) Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta on esittänyt, että Järnefeltinkoulussa 13 luokkatilaa on poistettava käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi.Lautakunnan päätös on oheismateriaalina. Kyse on laajasta ja kalliistaväistöstä. Tästä syystä on selvitettävä kaikki mahdollisuudet, millä keinoinJärnefeltin koulun sisäilma saataisiin puhdistettua siksi ajaksi, kunnes uusikoulu valmistuu. Kyse on tilapäisistä, ”tekohengitystoimista”, jotka eivätpoista sisäilmaongelmien varsinaisia syitä. Kaupunki on neuvotellut eritoimijoiden kanssa. Pyrkimyksenä on saada aikaiseksi ratkaisu, jossakaupunki ”ostaa puhdasta ilmaa”, ja ulkopuolinen toimija hankkii ja ylläpitäälaitteita, puhdistimia yms. kalustoa, joilla sisäilman laatu turvataan.Laitteistojen toimivuutta ja vaikutusta henkilöstön ja oppilaiden oireiluunseurataan jatkuvasti. Tällainen ratkaisu maksaa, mutta kustannukset ovathuomattavan pienet verrattuna väistötilojen kustannuksiin. Jos tämäkään eiauta, on edessä kallis väistöratkaisu. On huomattava, että koulun laajaperuskorjaus edellyttäisi myös väistötiloja. Väliaikaiset, uudet sisäilmanpuhdistustoimet aloitetaan Järnefeltin koulussa jo joulukuussa 2018. Toimenpiteillä toivotaan saatavan Järnefeltin koululle lisäaikaa n. kolmevuotta ja ilman väistötiloja (lähde:http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/kokous/201820506-8.PDF)


Ymmärrän, että raha on tiukassa, mutta lasten terveydestä säästäminen tulisi olla viimeinen, mitä edes ajatellaan. Väistöä tarvitaan. Onko varmasti jokainen tila mietitty, kysytty, tutkittu? Minua huolestuttaa myös se, että teksti on aika ympäripyöreää toimepiteiden suhteen, esimerkiksi: ” ulkopuolinen toimija hankkii ja ylläpitää laitteita, puhdistimia yms. kalustoa, joilla sisäilman laatu turvataan. ” toivon, ettei tämä tarkoita sitä, että myös ionisaattorit otetaan käyttöön, kuten oli aiemmin lanupen listalla mainittuna. Vaadin tuolloin sen kohdan poistoa, sillä ionisaattori  saattaa vahingoittaa hengityselimiä, sillä vapauttaa otsonia hengitysilmaan.

Väistöä ei siis saisi yrittää siirtää tai välttää.

3) Kokonaan uusi koulu suunnitellaan ja sijoitetaan Virkkalanydinkeskustaan kaupungin maalle. Kaupunginhallitus vahvistaa sijaintipaikan tarvittavien selvitysten valmistuttua.

sijoittaminen Virkkalan keskustaan. Miksi koulun sijainti pitää vaihtaa? Mikä nykyisen sijainnin tekee huonoksi? Ehdotuksista mikään ei ole huippuehdotus.  Ehdotus Virkby on huono tilanahtauden vuoksi, Källhagenin vieressä alue on myös ahdas, Kässäntalon vieressä (ehdotus pohjoinen) näyttäisi ilmakuvassa olevan hyvä. Ilmakuvat vaan ei kerro kaikkea. Ehdotus urheilukentän vieressä toisaalta voisi olla ihanteellinen, mutta käsittääkseni kiinteistö olisi tuolloin hieman montussa. Toisaalta tähän ei tarvitse nyt paneutua. Olen menossa tutustumaan alueeseen, jotta saisin paremman kuvan siitä, mikä olisi ihanteellinen, jos koulu pitää muualle rakentaa. Edelleen mietin sitä, miksi koulua pitää yleensä ottaen siirtää.

4)Uusi koulu mitoitetaan yhtenäiskouluksi niin, että Maksjoen, Rauhalan jaJärnefeltin koulujen oppilaat mahtuvat siihen, ja että laskevienoppilasennusteiden mahdollisesti toteutuessa myös Ristin koulun oppilaatvoidaan sijoittaa tähän uuteen kouluun 5-7 vuoden kuluttua.

Yhtenäiskouluajatus saattaa sopia tänne, jos se toteutetaan moduulirakentamisena, tai kuten Nummella, eri kiinteistöinä.

5) Uusi koulu toteutetaan nopealla aikataululla. Perinteisen urakoinnin japaikalla rakentamisen vaihtoehtona selvitetään myös uudenaikaisiatilaelementtiratkaisuja. Tällöin elementit rakennetaan sisätiloissa, jakuivaketju varmistetaan kaikilta osin tehtaalta pystytykseen saakka.Rakennukseen ei tule tasakattoa. Mitään päivittäiskäytössä olevia tiloja eitule osittainkaan maanalaisiin tiloihin

Kuulostaa toisaalta hyvältä, mutta nopealla aikataululla ei välttämättä saa laatua (välihuomautuksena, ettei elementtirakentaminen sisätiloissa ole uutta)

6) Perinteisen rahoitusmallin (=kaupunki ottaa lainaa ja rakentaa omaantaseeseen) rinnalla selvitetään sitä mahdollisuutta, että uuden koulunrakennuttaa, rahoittaa, omistaa ja ylläpitää ulkopuolinen taho. Kaupunkivuokraa koulun käyttöönsä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Maapohjapidetään kaupungin omistuksessa. Kaupunginhallitus päättääsopimusjärjestelyistä myöhemmin.

Rahoituksesta ja toteutuksesta voisi käyttää esimerkkinä Kirkkonummen Jokirinteen kouluhanketta, joka toteutettiin SR-mallina. Se toteutui ajallaan ja jäi jopa 10% alle kustannusarvion. SR-urakointi tarkoittaa,että pääurakoitsija vastaa kohteen suunnittelusta sekä rakentamisesta tilaajan asettamien edellytysten mukaan. Suuren vastuun siirtyessä urakoitsijalle korostuu hankkeeseen kuuluvien eri osapuolten välinen vuorovaikutus ja yhteistyö koko rakennushankkeen ajan (tässä voi tulla iso, iso ongelma Lohjalla). SR-malliin liittyvät ongelmat toistuvat helposti seuraavissa hankkeissa, ellei ongelmia tunnisteta.

Ongelmat voivat olla esimerkiksi ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavia sattumia tai aikataulupaineita aiheuttavia tekijöitä.

Lohjan ollessa avoin, asukaslähtöinen ja kuunteleva kunta, olisi ollut tietenkin hyvä, että Lokovan kannanotto aiheesta olisi ollut liitteenä mukana se kuitenkin on aiemmin toimitettu palvelutuotantolautakunnalle ja lasten, nuorten ja perheiden lautakunnalle. Lokova kuitenkin edustaa palvelun käyttäjiä. Vaikka opettajat ja muu henkilökunta on todella tärkeä kohderyhmä koulussa, olisi myös perheitä kuultava. Tämän vuoksi laitoin Lokovan kannanoton hallituksen jäsenille ja kirjaamoon tutustuttavaksi.

Ohessa linkki Lokovan kannanottoihin: https://www.lokova.fi/vaikuttamistyo/lokovan-lausunnot/

Sisäilmakannanotto: https://lokova-fi-bin.directo.fi/@Bin/bfdffca447d5bf26bdeeb01d8442e8ef/1543830560/application/pdf/444580/Sis%c3%a4ilmakannanotto_Lokova.pdf

”Lohjan koulujen vanhemmat LOKOVA ry. on esittänyt kannanottonaanjo vuonna 2015, että koulujen sisäilman laadun tulee olla kouluverkonkeskeisin kysymys. Lokova ry vaatii ja esittää edelleen, että Lohjankaupungin tulisi kattavasti ja läpinäkyvästi kartoitettaa lohjalaistenkoulujen ja päiväkotien sisäilman laatu. Samalla tulee tehdäsuunnitelma ongelmien korjaamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi sekäarvioida näiden toimien kustannukset…”

Kannanotto koskien Etelä-Lohjan palveluverkkoa ja opetuksen järjestämistä: https://lokova-fi-bin.directo.fi/@Bin/492f22ce93036811c761eb027310340f/1543830710/application/pdf/444556/Kannanotto%20koskien%20Etel%c3%a4-Lohjan%20alueen%20palveluverkosta%20ja%20opetuksen%20j%c3%a4rjest%c3%a4mist%c3%a4.pdf

”Lokova ry:n tavoitteena on terveellinen oppimisympäristö, jossa on otettu huomioon alueen yhtenäisyys, sekä pitkäjänteinen ja kustannustehokas toiminta. On tärkeää huomioida lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja asuinalueen vetovoiman kehittäminen. Yksi tärkeimmistä näkökulmista on, että alueen kokonaisuus varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta lähtien otetaan huomioon. Järnefeltin yläkoulualueeseen kuuluvat Karjalohjan koulu, Maksjoen koulu, Rauhalan koulu, Ristin koulu ja Järnefeltin koulu. Lokova ry esittää, että alueellista palveluverkkoa rakennettaessa ja toteutettaessa otetaan huomioon esimerkiksi koulujen sijoittuminen alueeseen nähden siten, että välimatkat kouluun ovat alueen joka puolelta kohtuulliset.”




Järnefeltin ja Rauhalan koulujen tulevaisuus

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa tiistaina oli Järnefeltin ja Rauhalan koulujen hankesuunnittelun väliraportti. Tarkoittaa suomeksi siis sitä, että lautakunta tekee esityksen kaupunginhallitukselle siitä, mitä koulujen tulevaisuus voisi olla.

Järnefeltin koulu on vuosia kärsinyt sisäilmaongelmista ja niitä on tutkittu ja korjailtu vuosia ja viime valtuustokaudella valtuusto päätti kouluverkkopäätöksessään 25.10 2015, että Rauhalan koulun 5-6 luokkalaiset siirretään Järnefeltin kouluun ja Maksjoen koulu lakkautetaan ja lapset siirretään Rauhalan kouluun. Näin ei ole vielä tapahtunut, koska vastaanottavat koulut (Rauhala ja Järnefelt) eivät ole kasvatus- ja opetuslautakunnan vaatimassa kunnossa.

Nyt teemme siis päätöksiä näiden pohjalta. Ja vihdoin myös sen pohjalta, että Järnefeltin lapset tarvitsevat terveen tilan.

Tästä linkistä voit lukea, että lautakunnassa käsittelimme myös Järnefeltin sisäilmaa ja väistöä.

Mutta nyt siis koulujen tulevaisuutta.

Esitysehdotuksessa on todella hieno ajatus takana ja siinä esitetään, että

lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehdon kolme mukaisesti siten, että rakennetaan uusi 0-9 luokkien yhtenäinen peruskoulu ja monitoimijatalo; suunnittelussa varaudutaan ratkaisemaan myös alueen varhaiskasvatuksen tilakysymykset samalle kampukselle, jotka voidaan toteuttaa vaiheittain;

Esittää kaupunginhallitukselle, että rakennuksen suunnittelussa hyödynnetään sellaisia moduliratkaisuja, jotka ovat toteutettavissa nopealla aikataululla.

Palvelutuotantolautakunta päätti edellisessä kokouksessaan äänestyksen jälkeen

esittää kaupunginhallitukselle, että Rauhalan ja Järnefeltin koulujen
hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehto 2:n mukaisesti, jossa Järnefeltin koulu peruskorjataan ja laajennetaan 700 oppilaan yhtenäiskouluksi.
Lautakuntien kokousten välisenä aikana on tullut lisätietoja ja esittelijä oli päättänyt vaihtaa esityksen tulokulmaa sen vuoksi.
Olin muuten tyytyväinen esittelijän päätösesitykseen, mutta toivoin lisäyksiä:

Esitys päätökseen lisättäväksi:

Kohtaan 2:
2. esittää kaupunginhallitukselle, että hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehdon kolme mukaisesti siten, että rakennetaan uusi 0-9 luokkien yhtenäinen peruskoulu ja monitoimijatalo; selvitettäisi hirsirakentamisen mahdollisuutta ja suunnittelussa sekä toteuttamisessa oltaisi erityisen tarkkoja materiaalien kanssa. Lisäksi erillisiä, koko moduulin kattavia tai 3-4 luokkahuoneen kattavia iv-laitteita isojen, koko koulun kattavien sijaan. Suunnittelussa varaudutaan ratkaisemaan myös alueen varhaiskasvatuksen tilakysymykset samalle kampukselle, jotka voidaan toteuttaa vaiheittain;

Toivomani lisäykset tummennetulla. Lisäykset hyväksyttiin yksimielisesti.

Lokova otti kantaa alueen palveluverkkoon ja opetukseen:

 

Kannanotto koskien Etelä-Lohjan alueen palveluverkkoa ja opetuksen järjestämistä

Lohjan koulujen vanhemmat Lokova ry ja Etelä-Lohjan aluetoimikunta esittävät kannanottonaan, että Perusopetuslain (6 §) mukaan opetus pitää kunnissa järjestää lapsen iän ja kehityskausien mukaan mahdollisimman lähellä ja turvallisesti.

Kaikessa lasta ja koulua koskevassa päätöksenteossa tulisi aina tehdä hyvin valmisteltu lapsivaikutusarvio, selvittää kaikki mahdolliset heijastus- ja kustannusvaikutukset myös muihin toimialoihin, arvioida koulun muuta merkitystä ja hyötyä alueen lapsille, aikuisille ja vanhuksille. Näin voidaan määrittää koulun elinkelpoisuus sekä tosiasialliset kustannusvaikutukset. Lohjalla opetuksen järjestämisten uudelleenarvioinneissa uutena ajattelumallina voisi olla jokin vaihtoehtoinen tapa, esimerkiksi aidosti monimuotoinen kouluverkko, jossa olisi tilaa niin suurille, keskikokoisille kuin pienillekin kouluille. Lähipalvelujen karsinta ja palvelujen tehostaminen vaikuttaa merkittävästi lasten arkeen esimerkiksi koulumatkan vuoksi pidentyneiden päivien muodossa.

Oppilaille kuuluu terveellinen oppimisympäristö, joka ei altista heitä hengityselinsairauksille. Lasten ja nuorten terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön tulee olla koulu- ja päiväkotiverkkoselvitysten ylimmäinen prioriteetti, sillä altistuminen vaikuttaa henkilön koko tulevaisuuteen, työkykyyn ja hyvinvointiin. Sisäilmaongelmien yhteiskunnalliset vaikutukset ovat jo nähtävissä sekä kansanterveydessä että kansantaloudessa.

Haluamme nostaa esiin myös kysymyksen siitä, kumpi on järkevämpää, vanhan korjaaminen epävarmoin tuloksin vai uuden rakentaminen, varsinkin jos kustannukset ovat samat. Aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että remontteja joudutaan tekemään useita eivätkä ongelmat välttämättä poistu, joten remontointi voi aikaa myöden tulla kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen

Lokova ry:n tavoitteena on terveellinen oppimisympäristö, jossa on otettu huomioon alueen yhtenäisyys, sekä pitkäjänteinen ja kustannustehokas toiminta. On tärkeää huomioida lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja asuinalueen vetovoiman kehittäminen. Yksi tärkeimmistä näkökulmista on, että alueen kokonaisuus varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta lähtien otetaan huomioon.

Järnefeltin yläkoulualueeseen kuuluvat Karjalohjan koulu, Maksjoen koulu, Rauhalan koulu, Ristin koulu ja Järnefeltin koulu. Lokova ry esittää, että alueellista palveluverkkoa rakennettaessa ja toteutettaessa otetaan huomioon esimerkiksi koulujen sijoittuminen alueeseen nähden siten, että välimatkat kouluun ovat alueen joka puolelta kohtuulliset.

Kouluverkkosuunnittelussa on siten otettava huomioon myös oppilaiden sijoittuminen alueelle. Varsinkin uuden rakentamisessa tulee ottaa huomioon sekä alueen että koko Lohjan tarpeet esimerkiksi liikunta- ja harrastetilojen osalta. Liikuntatilojen tulee esimerkiksi monitoimijataloissa olla tarpeeksi suuret ja materiaalien sellaiset, että ne mahdollistavat mahdollisimman monen lajin ja jopa SM-tason pelaamisen. Tämä nostaa niin alueen kuin Lohjankin vetovoimaa.

Koulua tulee siis tarkastella kokonaisuutena. Koulu sisältää kasvatuksen ja oppimisen lisäksi myös muita lapsille ja nuorille tärkeitä ulottuvuuksia. Esimerkiksi kuinka oppilaille taataan yhdenvertainen pääsy koulun puitteissa tarjottaviin palveluihin, kuinka koulu tarjoaa lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet kasvuun ja kehittymiseen, itseään, koulua ja yhteiskuntaa laajemmin koskevaan vaikuttamiseen sekä osallisuuteen.

Nuorten osalta olisi erityisen tärkeää huomioida nuorisotilojen rakentaminen ja sijoittaminen siten, että ne ovat mahdollisimman monen alueen nuoren tavoitettavissa. Tältä osin esimerkiksi koulun keskeisellä sijainnilla on suuri vaikutus. Tällä voidaan estää syrjäytymistä ja luodaan toimivaa ja toiminnallista alueverkostoa. Toimivat nuorisotilat ja nuorison huomioon ottaminen myös ehkäisevät ilkivaltaa kaupungin omistamissa kiinteistöissä ja tuovat osaltaan kustannustehokuutta kaupungin toimintaan. Mahdollisten yhtenäiskoulujen ja monitoimijatalojen osalta tulee myös huomioida alueen asukkaiden mahdollisuus käyttää tiloja esimerkiksi iltaisin, jotta tilojen käyttöaste on mahdollisimman suuri. Tilojen käyttäminen kouluaikojen ulkopuolella luo yhteisöllisyyttä ja alueellisuutta.

Resurssien kohdentamisen ja rakenteellisten seikkojen huomioimisen lisäksi on tärkeä edistää koko kouluhenkilökunnan ja oppilaiden ihmisoikeuksia kunnioittavaa asenneilmapiiriä.

Lokova ry ja Etelä-Lohjan aluetoimikunta huomauttavat myös, että väestöennusteet eri palveluverkkoalueiden oppilasmääristä ovat vain ennusteita, eikä niitä tule käyttää itseään toteuttavina. Väestöennusteissa on otettava huomioon myös se, kuinka hyvin aluerajat noudattavat esimerkiksi oppilaaksiottoalueiden rajoja. Esimerkiksi pienen koulun lakkauttaminen tuo automaattisesti lakkauttamista kannattavia lukuja, kun osa perheistä muuttaa pois, eikä uusia perheitä välttämättä muuta alueelle, koska siellä ei ole kouluja.

Väistötilanteissa asiaa tulisi ajatella laajemmin ja koko Lohjan kannalta. On tarkoituksenmukaista tutkia, missä kouluissa on resurssit ja tilaa ottaa oppilaita vastaan, ottaen huomioon pedagogiset, sosiaaliset, taloudelliset ja muut mahdolliset vaikutukset. Vastaanottavan koulun osalta tulee olla etukäteen tehdyt laskelmat ja mittaukset siitä, miten paljon oppilaita vastaanottava koulu voi ottaa ilmanvaihdon toimivuuden kannalta, eikä pelkästään neliöiden perusteella. Lisäksi palveluverkkoa ja opetuksen suunnittelua järjestettäessä tulee ottaa huomioon vanhempien osallistaminen ja yhteistyömahdollisuus palveluverkkotarkastelun prosessin kehittämisessä.

Lokova ry ja Etelä-Lohjan aluetoimikunta toivovat nykyistä tiiviimpää yhteistyötä kaupungin eri tahojen kanssa. Lokova ry ja Etelä-Lohjan aluetoimikunta katsovat, että avoin yhteistyö palvelu- ja kouluverkkoasioissa on sekä kaupungin, että sen asukkaiden, eli kaikkien osapuolten etu. Samalla toteutuu Unicefin Lapsiystävällinen kunta -hankkeen tunnusmerkit, joita Lohja on ilmoittanut edustavansa. Yhteistyöllä mm. Lokovan, aluetoimikuntien ja kaupungin kesken palvelu- ja kouluverkkoa voidaan toteuttaa siten, että Lohjaa kehitetään vieläkin paremmaksi paikaksi asua, kouluttautua, työskennellä ja kuluttaa.

Lotta Paakkunainen                                                            Kalevi Heino

Lokova ry                                                                              Etelä-Lohjan aluetoimikunta

 

LÄHTEET

Valtioneuvoston asetus (422/2012) 4 §: Koulun toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen tulee olla turvallisia ja terveellisiä (lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20120422)

Suomen Vanhempainliiton lausunto lapsiasiavaltuutetun vuosikirjan 2017

valmistelua varten

(http://www.vanhempainliitto.fi/filebank/3285- 07102016_Lapsiasiavaltuutetun_vuosikirja_2017_Vanhempainliitto.pdf)

Lapsiasiavaltuutetun lausuntopyyntö LAPS/35/2015 (päivätty 29.10.2015)

Itä-Suomen aluehallintoviraston lausunto lapsiasiavaltuutetun vuosikirjasta 2016 sekä arvio koulutuksen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tilasta

https://kouluverkkovanhemmat.files.wordpress.com/2015/05/perusopetuksen- palveluverkko-lohjalla.pdf

 

 

.