Lohjasta on tullut yksi niistä yhdeksästä kaupungista tai kunnasta, jotka ovat saaneet Suomen Unicefin lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. On se hienoa. Oikeasti. Olin kyllä aivan varma, ettei Lohja saa sitä, mutta silloin en tiennyt, että lapsiystävällisyyttäkin voi katsoa monelta kantilta.
Vuonna 2014 esitettiin valtuustoaloitteessa, että Lohja hakisi Suomen Unicefilta lapsiystävällinen kunta – tunnustusta. Ohjelmaan Lohja hakeutui vuonna 2016, kun koululakkautuksista ja lukion lakkautuksesta oli jo päätetty.
Kartoituksen tehtyään kunta valitsee, mitä toiminnan osa-alueita se alkaa kehittää ja miten. Kaksivuotiskauden lopuksi kunta arvioi työnsä tulokset ja raportoi niistä UNICEFille.
Kunta siis itse arvioi omia tekojaan ja Unicef niiden perusteella myöntää tunnustuksen.
Millainen kunta on lapsiystävällinen?
Lapsiystävällisyys tarkoittaa UNICEFin mukaan sitä, että lapsen oikeudet toteutuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että:
• Lapsiystävällisessä kunnassa lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti kunnan asukkaina. Heidät otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Jokaiselle lapselle turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.
• Lapsi- ja nuorisopolitiikan ohjenuorana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Kunnan päätöksenteossa hyödynnetään lasten ja nuorten tietämystä omasta arjestaan ja arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia. Lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa.
• Sekä lapsille että aikuisille tiedotetaan lapsen oikeuksista. Lapsia ja nuoria rohkaistaan toimimaan kansalaisyhteiskunnassa ja he kokevat olevansa lähiyhteisönsä arvokkaita jäseniä.
Suomen UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli perustuu kansainväliseen esikuvaan (Child Friendly City), jota UNICEF on toteuttanut vuodesta 1996. Suomalainen malli kehitettiin yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa 2012–2013. UNICEF ottaa malliin uusia kuntia vuosittain (lähde Unicef Suomi)
https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-suomessa/lapsiystavallinen-kunta-projektiesittely/
ehkä Unicef voisi miettiä uudestaan kriteerejään. Vai onko tällä tarkoituksena se, että hallinnon kautta alkaa teot?
Lapsiystävällisyys ei siis tarkoita sitä, että esimerkiksi 11 kilometrin koulumatka 8 vuotiaalla ei kestä 1,5 tuntia. Tai että kaupunki ei pitäisi lähtökohtanaan koulukuljetuksia suunnitellessaan sitä, että perusopetuslain mukaan koulumatka voi kestää 2,5 tuntia.
Otetaanpa koulumatkasta yksi esimerkki. Jos Karstun koulu lakkautetaan ja lapset siirtyvät Routionmäen kouluun:
Jos Karstulta lähtee koululainen kahdeksaksi Routiolle (koulu alkaa 8.15) kouluun lähtee bussi noin klo 7.10. Tämä tarkoittaa sitä, että kotoa on lähdettävä kävelemään noin kilometrin matkaa viimeistään 6.50 koska pysäkillä on oltava hyvissä ajoin. Routiolla bussi on 7.30.
Lapsille jää 45 minuuttia aikaa ennenkuin koulu alkaa.
Koulu puolestaan päättyy Routiolla 13.15 tai tasan 14.00. Yhtä kehnosti vuoroja tulee kotiinpäin Karstulle. Jos pääset 13.15 lähtee bussi klo 14.05. Jos pääset kahdelta et ehdi 14.05 bussiin vaan odotat klo 15.15 bussia.
Oletetaan, että koulu alkaa klo 8.15 ja päättyy klo 13.15. Lapsi lähtee kotoa 6.45. Koulu alkaa 8.15. Aikaa odotuksineen menee 1,5 tuntia.
Kotiinpäin tullessa odotat bussia 50 minuuttia, matkustat 23 minuuttia (Karstulla klo 14.28) ja kävelet kotiin 12 minuuttia (ohjeessa oleva aika kilometrin matkalle 4-luokkalaiselle). Kotona noin 14.45. Kotimatkaan aikaa 1,5 tuntia.
Lapsiystävällistä. Koulu on hieno, uusi ja moderni. Karstulainen koululainen istuu bussissa monta tuntia päästäkseen sinne. Tasa-arvoja mietittäessä ja lapsiystävällisyyttä mietittäessä tulisi miettiä myös istumisen vaaroja ja sitä, mistä bussissa istuminen on pois.
Lapsiystävällisten toimintojen ja ajattelun kehittämistyö on tärkeää, mutta niin myös todelliset teot.
Mikä olisi se realistinen taho määrittämään todellista lapsiystävällistä kaupunkia, kuntaa tai kylää? Määritelmät käytännön lapsiystävällisyydestä voisivat olla esimerkiksi tasa-arvoiset harrastusmahdollisuudet koko kunnan alueella, koulumatkojen ja koulupäivien mitta ja lisäksi kuulemiset.
On hienoa, että Suomen Unicef tällä tavalla pyrkii kannustamaan kuntia ja kaupunkeja lapsiystävälliseen päätöksentekoon, ehkä se joskus johtaa myös lapsiystävällisiin käytäntöihin.
Toistan vielä:
Kartoituksen tehtyään kunta valitsee, mitä toiminnan osa-alueita se alkaa kehittää ja miten. Kaksivuotiskauden lopuksi kunta arvioi työnsä tulokset ja raportoi niistä UNICEFille.
Kunta siis itse arvioi omia tekojaan ja Unicef niiden perusteella myöntää tunnustuksen. Kunta myös itse kartoittaa ja valitsee, millä toiminnan osa-alueella se on lapsiystävällinen.
Minua kiinnostaisi, että siinä vaiheessa, kun Unicef on miettinyt, että ansaitseeko kunta tunnustusta, onko kysytty muilta kuin hakijoilta itseltään, että ansaitseeko kunta ko tunnustuksen? Vai saavatko kaikki hakevat kunnat tunnustuksen?
Lotta Paakkunainen 