Äiti ja aktiivi Lohjalla. Sitkeä, sinnikäs ja erään ystävän sanoin "peloton oikeuksien puolustaja". Viiden äiti, kolmen äitipuoli ja yhden vaimo. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen. Keskustan puoluevaltuuston jäsen. Länsi-Uudenmaan keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön hallituksen jäsen. Keskustan Nummen py:n sihteeri. Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläs. Töissä sosiopedagogisen tukityön asiantuntija.
Koulujen pian taas alkaessa toivon, että kiinteistöjen ylläpidosta vastaavat ovat hereillä. Todennäköisesti ilmanvaihto on ollut loman ajan kiinni ja olisikin tärkeää käynnistää ilmanvaihto tarpeeksi ajoissa ennen koulujen alkua ja myös siivota ilmanvaihdon avaamisesta koituvat pölyhaitat pois ennenkuin koululaiset aloittavat koulun. Olen esittänyt asiasta kysymyksen kaupungille ja odottelen vastausta. Näin lomien aikaan voi olettaa, että vastauksen saaminen kestää hetken, mutta sain tiedon, että asiasta tietävä tullee vastaamaan. Vielä sitä ei ole tullut.
Lohjalla haetaan ratkaisuja talouden tasapainottamiseen ja sisäilmaongelmien tuomaan talousahdinkoon, yhtenä ratkaisuna asiaan on aurinkoenergiankin käytön lisääminen. Suunta vaikuttaisi hyvältä.
Olen ollut yhteydessä kaupunkiin myös hybridisuodatinten hyödyistä ja Lohjalla onkin nyt alkamassa syksyllä hybridisuodattimien kokeilu.
Hybridisuodattimien tuomasta taloudellisesta hyödystä on jo hyvää näyttöä esimerkiksi Laitilasta, jossa vaihdettiin vanhanaikaisten ilmansuodattimien tilalle n. 40% alhaisemmalla vastuksella toimiva hybridisuodatin. He saavuttivat tällä toimenpiteellä kaupungintaloon 16% säästön. Lohjan kohdalla samalla kaavalla summa olisi 96 000 €
Hinku-kunta Laitilan tulosten perusteella CO2-päästöt vähenivät~4,5 kg yhtä ilmansuodatinta kohti. Suomessa käytetään n. 450 000 kpl kertakäyttöistä ilmansuodatinta, päästövähennys olisi~2000 tn.
Suodatuksen tarkoitus on poistaa ilmasta haitalliset hiukkaset. Mitoitus ilmamäärä yhtä suodatinta kohti on n. 1 m3/sekunnissa.
Kiljavan sairaalaan tehdyn saneerauksen yhteydessä vaihdettiin ilmansuodattimet, ja tällä toimenpiteellä he saavuttivat 9 000 euron vuosittaisen säästön. Tästä lisää tietoa: http://aircleantech.fi/index.php/fi/quinx-ii-edut
Hinku-Foorumi julkaisee sivustoa, jolla pääsee seuraamaan esimerkiksi ilmanvaihtokoneiden energiakorjausten tuomista säästöjä ja päästövähennyksiä:
Kummassakin esimerkissä oleellisin on taloudellinen hyöty. Lisäbonus on puhdas sisäilma ja CO2-jäljen pudotus. Myös Lohja on Hinku-kunta ja kuten ylläolevista käy ilmi, eivät hinku ja sisäilmahankkeet sulje toisiaan pois.
Näin heinäkuun helteillä ajatukset kääntyvät koulujen alkuun. Ja koulukyyteihin.
Koulukyyti on aina ongelmainen logistiikan alussa ja muutosten käynnistyessä. Kouluavustajat ovat tärkeänä osana kuljetusten toimimisessa koulussa, tarkistamisessa, että jokainen on oikeassa kyydissä ja he tekevät parhaansa juuri niissä puitteissa, mitä heillä on ja niillä ohjeilla, jotka saavat.
Tähän asti linja-autot ovat olleet aamuisin melkein joka aamu niin täynnä, että pienimmät ovat seisseet kuljetuksen ajan. Lähes joka aamu.
Tiedustellessani aiemmin tätä matkustajamäärää ja lasten seisomisesta bussissa, sain vastaukseksi, että satunnaisesti matkustajamäärä voi ylittyä 30%:lla. Onko melkein joka aamu satunnaisesti?
Olen entistä enemmän huolissani tästä asiasta, varsinkin nyt matkustajamäärien kasvaessa. Valtuusto päätti lakkauttaa Karstun koulun 1.8.2018 alkaen. Vanhemmat, minä ja moni muu ovat tuoneet esille useaan otteeseen huolen koulukyytien sujuvuudesta ja koulumatkan kestosta. Karstun koululaisten lähikoulun lakkautuksen myötä siirtyy koulukyydityksen piiriin lähes jokainen Karstun alueen lapsi.
Entä se, että bussit eivät aina kulje? Esimerkiksi lasten päästessä klo 13.30, tulee seuraava bussi klo 14.30. Mikäs siinä odotellessa, talvipakkasella tai räntäsateessa. Mikäs siinä.
Toisten mielestä tunnin odottelu ei ole kohtuuton. Ei se varmaankaan ole. Pääasiahan on se, että kyyti on. Toivottavasti koulu järjestää niin, että odotusajoille on tekemistä ja/tai valvontaa, että vältyttäisi kiusaamisilta ja muilta ikäviltä tylsästä odottamisesta johtuvista seurannaisista.
Ai mutta, katsoppa vaan. ”Koulukuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.” Perusopetuslaki, pykälä 32
Onpa huoltajille todettu myös, että voi koulusta lähteä kymmenen minuuttia aiemmin, että ehtii bussiin. Ei siinä ajassa jää jälkeen. Mitä jos jääkin? Mitä, jos lähtee monta kertaa viikossa 10 minuuttia aiemmin? Mitä, jos se on aina sama aine, jolta lähtee aiemmin? Mitä yhden tai useamman oppilaan lähtö kesken tunnin tekee luokan työrauhalle? Eikö tarkoitus olekaan, että opetus on oppilaslähtöistä? Mietitään aikuisten ja vuoroliikenteen tarpeet ensin?
Voisi kuvitella, että kaupungissa, jossa 5521:sta oppilaasta 1500 on kuljetusoppilaita (20.5.2015), sujuisi koululaisten kuljetukset ongelmitta, tai ainakin syyslukukauden alkuvaikeuksien jälkeen hienosti. Kokemusta ainakin luulisi olevan. Viime vuonna logistiikka palkkasi yhden määräaikaisen työntekijän kesälomien yli lokakuuhun. Se on hyvää reagointia ruuhkautuneeseen ja ongelmaiseen palveluun, mutta se ei ikävä kyllä ratkaise kaikkia ongelmia.
Ymmärrettävästi vuoroliikenteen linja-autot ovat ensisijainen kuljetusmuoto, mutta mitäs sitten, kun liikennöitsijä ilmoittaa vuorojen lopettamisesta? Yleisin ratkaisu on se, että lapset odottavat seuraavaa bussia. Koulujen on huolehdittava tässä tapauksessa koululaisille valvottu odotustila tai valvottua toimintaa.
Mielestäni on hyvä opettaa lapsia käyttämään vuoroliikennettä, meidän perheessämme käyttöä olisi enemmänkin, mutta meillä päin vuoroliikennettä ei ole. Ei ole kuin arkipäivisin ja silloinkin rajattuina aikoina. Viikonloppuisin on turha kuvitella liikkuvansa muulla kuin omalla autolla.
Viime vuosina ikävästi on vanhemmat joutuneet turhan paljon valitusten kautta vaatimaan lapsilleen turvallista koulumatkaa. Toimistopöydän takaa ja netin tarjoamien karttapalvelujen turvin on helppo pistää lapsia kulkemaan teitä, joita ei kaikki aikuisetkaan halua kulkea, tai joille ei taksiyrittäjät halua tai pysty autojaan laittaa kulkemaan. Miksi valitusten kautta joutuu vaatimaan turvallista kulkua koulumatkoille?
Olen vuosien varrella kirjoittanut usein koulukyydeistä ja niiden toimimattomuudesta. Odotan päivää, kun koulukyydeistä voi kirjoittaa toisin, mieluisinta olisi, jos voisi kehua.
Koululiitu
Yksi suurimmista ongelmista on edelleen koululiitu, tai oikeastaan se, miten sitä käytetään. Valtakunnallisen Koululiitu-ohjelman mukaan arvioidut koulumatkojen vaarallisuudet jätetään kuntien itsensä viime kädessä arvioitavaksi.
Koululiitu pyrkii olemaan objektiivinen laskentamenetelmä, joka asettaa lapset tasavertaiseen asemaan muuntamalla heidän koulumatkansa vaarallisuuden matemaattiseen mitattavaan muotoon. Koululiitu on vain yksi menetelmä arvioida koulukuljetuksen tarvetta. Ohjelma ei huomioi lasten yksilöllisiä eroja eikä myöskään matkan rasittavuutta ja pelottavuutta muutoin kuin liikenteen lähtökohdista.
Koululiitu ottaa huomioon muuttujina seuraavat tekijät:
Liikennemäärä (arkivuorokausiliikenne)
Raskaan liikenteen määrä (arkivuorokausiliikenne)
Nopeusrajoitus
Tien pientareen leveys
Tien päällystetty piennar
Tien leveys
Tien päällystelaji
Tien liikenneverkollinen asema
Tien näkemäprosentti (300 metrin pysähdysnäkemä)
Tien toiminnallinen luokka
Tien kunnossapitoluokka
Valaistus
Kevyen liikenteen väylä
Koululiitu laskennoissa ovat mukana vain yleiset tiet. Koska Koululiitu on rekisteritietoihin perustuva ohjelma, se ei pysty huomioimaan kaikkia muuttuvia tekijöitä tien päällä ja tuloksien tulkinnassa on aina huomioitava tarpeen mukaan paikalliset ongelmat. Esimerkiksi sesonkiluonteinen liikenne, poikkeuksellisen huonot näkemät, tietyöt tai vesistösillat ovat kohteita, joissa on tarpeen mukaan paikallisesti arvioitava koulumatkan turvallisuus. Myöskään rautateiden tasoristeyksien tai linja-autopysäkkien turvallisuutta ei tällä ohjelmalla voi arvioida.
Eräs mielestäni aivan oleellinen kysymyskin on esitetty Koululiidusta puhuttaessa: Tulisiko riskiluvun olla alhaisempi talvella?
Koululiitu-ohjelman orjallinen tulkitsemattomuus haittaa vaarallisuusmääritelmiä ja koulumatkojen turvallisuuden parantamista. Arviolta 130 kuntaa käyttää matemaattista Koululiitu-ohjelmaa arvioidessaan lasten koulutien vaarallisuutta. Koululiitu ei ota huomioon kaikkia tiellä vallitsevia olosuhteita ja siksi se on kehitetty ainoastaan apuvälineeksi koulutien vaarallisuuden arviointiin. Useissa kunnissa ohjelmaa kuitenkin käytetään väärin.
Se on tehty ainoastaan työvälineeksi ja avuksi, ei täydellisesti noudatettavaksi. Näitä vaarallisuusmääritelmiä lukiessani välillä tulee mietittyä, miksi sitä yleensäkään on tehty? Se estää myös ns maalaisjärjen käytön ja saattaa myös vähentää niitä teihin oikeasti tutustumisia, paikan päällä.
Koulutien vaarallisuutta arvioivassa työryhmässä on yksi poliisi ja viisi viranhaltijaa. Poliisilla on hyvä käsitys teiden turvallisuudesta tai turvattomuudesta, mutta hän on vain yksi jäsen. Jälleen esitän kysymyksen, kuten monen edellisenä vuonna, että olisiko asiallista, että olisi myös esim aluetoimikunnan tai Lohjan koulujen vanhemmista (Lokova ry) edustaja mukana? Tai että olisi kuultu ennen kokousta aluetoimikuntaa tai Lokovaa? Pyydetty vaikka kuvia, jos ei kokousväki ole käynyt itse paikalla. Ja enpä muuten kauheasti usko, että käyvät paikalla. Eivät ainakaan pöytäkirjojen mukaan. On todettu, että työryhmä käy tarvittaessa paikalla tutustumassa tiehen. Ilmeisesti tarvetta ei useinkaan ole havaittu, on luotettu matemaattiseen ohjelmaan, josta jopa oma kehittäjä on todennut, ettei se huomioi kaikkea tien, eikä tien ympäristön ominaisuuksia.
Kaupungilta on kerrottu, että kaupunki käyttää katuliitu-ohjelman lisäksi toista ohjelmaa koulukyytejä suunnitellessaan, jossa huomioidaan valaistus ja muut olosuhteet, jotta he saisivat mahdollisimman hyvän ja tasapuolisen kyydityksen. Vaikkakin, jos esim kaupunkitaajamassa kävelet 2,7 km valaistua tietä ja valaisematonta saman verran maaseutualueella, ovat ne samanarvoisia. Valaisematon ei kuulemma ole turvaton.
Valaisematon, piennarta ei nimeksikään
Otetaanpa esimerkiksi kuvissa oleva Pusulantie. Auringonpaisteessa tie näyttää suhteellisen hyvältä, mutta pian on syksy ja talvi. Aika, jolloin lapset kulkevat kouluun suurimman osan ajasta, tie ei näytä tuolta. Tie on valaisematon, eikä piennarta yleisesti ottaen ole. Tie kuitenkin on luokiteltu koululiidussa turvalliseksi nelosluokkalaisille, joista suurin osa on kymmenvuotiaita.
Koululiitu Pusulantiestä
JOKAINEN on oikeutettu TURVALLISEEN koulumatkaan. Paperilla kuljetukseen oikeuttavat kilometrirajat saattavat näyttää kaikkien kaupungin lasten kannalta tasapuolisilta, mutta todellisuudessa valaistua kevyenliikenteen väylää on IHAN eri asia kuin sama matka valaisematonta kiemuraista tietä, jossa ei ole edes piennarta. Jos ryhmä lapsia, alakoululaisia, seisoo vilkkaasti liikennöidyn valtatien varrella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h, jossa rekkaliikennettä riittä, onko se kaupungin mielestä ok? Jossa rekkojen ilmavirta heiluttaa isompaakin odottajaa? Onko se samojen periaatteiden noudattamista? Jos lapsi kävelee samaista kapeaa tietä pimeässä, raskaan ajoneuvoliikenteen määrän läpiajon kokoajan kasvaessa? Onko se samojen periaatteiden noudattamista?
Vuonna 2014 tehdyn brittiläistutkimuksen mukaan alle kymmenvuotiaat ovat lähes sokeita liikenteelle. Linkki Hesarin juttuun aiheesta http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1405400607926.
”Omien tutkimuskokemusteni perusteella olen samoilla linjoilla. Noin kymmenen vuoden ikään saakka lasten liikkumista liikenteessä leimaa arvaamattomuus ja leikki. Lapset kulkevat omissa maailmoissaan, menevät pitkin ojan pohjia ja keksivät oikoreittejä”, sanoo lasten liikenneturvallisuutta tutkinut Juha Heltimo liikenteen ja maankäytön suunnittelutoimisto Strafica Oy:sta. Heltimo on kysynyt tutkimuksissaan lapsilta, mikä liikenteessä pelottaa eniten. Vastaukset liittyvät useimmiten liikenteen vilkkauteen. Pieniä koululaisia pelottaa suojatien ylittäminen, kun autot eivät pysähdy. Myös maantien varressa käveleminen pelottaa.
Vaikka varmasti kaikki haluavat tehdä parhaansa ja haluavat, että homma toimii, ei se riitä.
Vaikka kaikki varmasti tekevät tosi paljon töitä, että kaikki tämä toimisi. Ei se riitä.
Katuliitu ei riitä. Sen pitäisi olla vain yksi työkaluista, ei se määräävä.
Koulukyydeistä puhuessa on liikaa kysymyksiä, liikaa epäkohtia. Onneksi epäkohdat ovat niitä, joita pystyy muuttamaan ja joihin logistiikkakeskus pureutuu. Mutta nämä ovat joka vuosi samoja ongelmia.
Toistan taas viime ja edellissyksyinä toteamani:
On aika monta muuttujaa, mutta koulujen osoitteet harvemmin muuttuvat, lasten määrä on suunnilleen samoissa luvuissa ja asuinalueet ovat yleensä aika pysyviä. Muutoksia toki on, mutta kuinka paljon ne voivat vaikuttaa, joka vuosi? Muuttujia tässä yhtälössä on, mutta se tiedetään joka vuosi, että niitä on ja joka vuosi ne koulut alkaa. Vieläpä jopa suunnilleen samaan aikaan. Yllätyksinä ne eivät siis tule. Ihan aidosti kysyn, että voisiko näihin varautua?
Viime vuosina näitä ongelmia kasaantui ja kasaantui. Kuljetukset ovat olleet joissain paikoissa pitkälle joulun tienoille (ja itse asiassa joissakin paikoissa jopa pitkälle kevääseen) sekaisin.
Moni lapsi kärsi näiden kuljetusongelmien vuoksi paniikkikohtauksista, peloista ja painajaisista. Lapset ovat kieltäytyneet itkien menemästä bussiin, koska pelottaa. On tarrauduttu vanhempaan, itkien.
Kuinka vanhemmat kestävät tämän? Voin kertoa, ettei kovinkaan hyvin, mutta on pakko.
Kuinka tämä huomioidaan? Mitä tehdään, että lasten ei tarvitse pelätä kouluunmenoa?
Se on päivänselvää ja ymmärrettävää, että ensimmäisinä päivänä kaikki ei mene aivan putkeen, että saadaan reitit sujuviksi, opitaan rutiinit kotonakin, alku on aina hankalaa, myös näissä ja varmasti päivittäiset käytännön asiat alkavat mennä ihan hienosti, toivottavasti jo koulun toisella viikolla, tai sen jälkeen, mutta näille lasten turvallisuutta huonontaville asioille tulee tehdä jotain, heti.
Alla muutama vanhempi kirjoitukseni koulukyydeistä.
Piirtelimme katuliiduilla ja kirjoitimme samalla perheenjäsenten nimiä pihalaattoihin. Perheemme kahdeksan vuotias siirtyi vähän sivummalle, omalle laatalleen kirjoittamaan.
Kirjoitti siihen vaari.
Vaari katuliiduilla
Meillä ei vuosiin ole toiminut ovikello ja nyt on ostettu uusi. Siinä oli muutama soittoäänivaihtoehto. Poika sai valita. Valitsi saman soittoäänen, mikä mummilla ja vaarilla oli.
Törmäsin eilen kysymykseen ”missä olit, kun Helsingissä oli Yhdysvaltain presidentin Trumpin ja Venäjän presidentin Putinin huippukokous”. Kysymys tulee todennäköisesti olemaan yksi suomalaisten tärkeimmistä ”missä olit, kun…” kysymyksistä.
Mun vastaus on ”parhaassa seurassa, vanhoja kaivelemassa”.
Raaseporin linnanrauniot
Linna on rakennettu 1370-luvulla läntisen Uudenmaan hallintokeskukseksi ja sen tehtävänä oli valvoa Suomenlahden merenkulkua ja kauppaa. Linna oli myös tärkeä sotilaallinen tukikohta sekä Tallinnan vastapariksi tarkoitettu kaupallinen keskus. Linna hylättiin vuonna 1558 Helsingin ja Tammisaaren kaupunkien perustamisen jälkeen. Se seisoi autiona yli 300 vuotta ja kasvillisuus sai vallata linnan, kunnes rauniolla aloitettiin restaurointityöt ensimmäisen kerran 1880-luvulla. Lisää linnasta tästä linkistä.
Polku linnanrauniolle
Silta linnaan
Päivä oli hyvin kuuma, onneksi repussa oli mukana juotavaa ja linnan infosta kävimme ostamassa vähän lisää.
Linnan opasteet olivat hyviä, oli hauskaa lukea tietoja, mitä linnan alueella on ollut, katsoa kartasta, missä oli keittiö, tai miettiä, missä ne kaikki lehmät ovat olleet. Lasten mielikuvituksella saimme monenlaisia juttuja ja seikkailuja aikaiseksi raunioissa. Oli hauskaa ja jännittävää miettiä, onko linnassa kummitellut, sillä linnassa kuului kaikenlaisia ääniä, naksumisia ja kolahteluja.
Oli ihana vierailupaikka ja paljon jäi vielä nähtävääkin. Emme vielä käyneet Forngårdenin talomuseolla, lemmenpolulla ja kiinnostavaa olisi myös osallistua opastettuun Helene Schjerfbeckin vaiheista kertovaan kierrokseen Snappertunassa.
Lasten mukaan parasta oli se, että kaikkeen saa koskea ja museossa saa leikkiä. Poikani, tuleva tokaluokkalainen, viihtyi erittäin hyvin Lasten kaupungin koulunpenkillä, vaikka ennen kesälomaa oli sitä mieltä, että koulu voisi olla jo hänen osaltaan ohi.
Museon koulun liitutaulu, Jonnet ei muista – kirjoituksella
Koulunpenkki ei rasittanut tällä kertaa
Mummolan ovi
Mummolan olohuoneen kirjahylly
Mummolan radio ei toiminut
Lasten kaupungin Mummola oli ihana paikka. Seitsemänkymmentälukulainen olohuone ajanmukaisine televisio-ohjelmineen houkutti istumaan sohvalle ja ihmettelemään pysähtynyttä aikaa. Mutta nyt ei ehtinyt, piti korjata radiota, tutkia keittiötä, juosta rappukäytävällä, mennä takaisin kouluun, ja oh. Aikakone! Sinne!
Aikakone
Aikakone vei sadan vuoden taakse – vai veikö?
Virtuaalilasit veivät sadan vuoden taakse – vai veikö?
Virtuaalilasit veivät sadan vuoden taakse – vai veikö?
Aikakoneeseen astuttuamme vastaan tuli heti ummehtunut haju. Haisiko Helsingissä sata vuotta sitten moiselta, vai oliko jokin putki rikki? Oli miten oli, reissu oli mahtava. Kannattaa käydä itse katsomassa, museoon on vapaa pääsy aina. Allaolevasta linkistä löytyy lisää tietoa Lasten kaupungista ja aukioloajat.
Luonnontieteellisessä museossa heinäkuun alussa oli aivan kauhea ryysis. Kuulutuksessa kerrottiin meitä olevan paikalla arviolta yli 700. Veikkaan puolen tunnin päästä tästä vierailijoita olleen reilusti yli 1000.
Vaikka luonnontieteellinen museo on kiinnostava, syy väenpaljouteen löytyy myös siitä, että joka kuukauden ensimmäinen perjantai-iltapäivä on maksuton. Ja tämän päälle vielä lomakauden alku. On upeaa, että vierailijoita riittää!
Luonnontieteellinen museo
Kaksipäinen vasikka syntyi Hyvinkäällä 1930-luvulla, Luonnontieteellinen museo
Luonnontieteellinen museo
Luonnontieteellinen museo
Luonnontieteellinen museo
Luonnontieteellinen museo
Luonnontieteellinen museo
Museo on aina ollut yksi suosikkikohteistamme, mutta tällä kertaa kierroksemme kesti vain puolitoista tuntia, ihan väenpaljouden vuoksi. Kiertäminen kyllä sujui, väen mukana ja virrassa. Omaa valintaa ei ollut. Sovimme lasten kanssa uudesta käynnistä syksymmällä, kun on vähän väljempää.
Museon myymälästä piti kuitenkin käydä hakemassa dinosauruksen muna, kivisetti tutkijalle ja banaanista virran saava kello.
Kivisetti museon myymälästä pikkututkijalle
Kotona otimme neppis-skaban Emma-museon myymästä ostamillamme neppisautoilla.
Lotta Paakkunainen 