Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin jälleen hallintosäännön muutoksia ja ryhmäpuheenvuorossani halusin nostaa esiin kysymyksiä päätöksenteon läpinäkyvyydestä, osallistavuudesta ja toimivuudesta. Nämä ovat seikkoja, jotka vaikuttavat suoraan kuntalaisten luottamukseen ja siihen, kuinka tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti päätöksiä Lohjalla tehdään.
Nykyisen hallintosäännön mukaan valtuusto vastaa päätöksenteosta hallintosääntömuutoksissa, ja lautakuntien kuuleminen on vapaaehtoista valmisteluvaiheessa. Tämä käytäntö voi jättää hyödyntämättä lautakuntien tärkeää asiantuntemusta, vaikka juuri heidän tuntemuksensa paikallisista tarpeista voisi parantaa päätösten laatua. Asiantuntemuksen hyödyntäminen jo valmisteluvaiheessa on ratkaisevaa, jotta päätöksistä tulee aidosti kuntalaisten tarpeita palvelevia.
Lisäksi kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen on erityisen tärkeää suurissa hankkeissa, kuten kaavoituksessa ja palveluiden suunnittelussa. Säännölliset kuulemistilaisuudet ja asukasraadit olisivat konkreettisia keinoja, joiden avulla kuntalaiset pääsisivät mukaan päätöksentekoon jo varhaisessa vaiheessa. Tällainen osallistuminen tuo kuntalaisten äänen näkyvämmäksi päätöksenteossa ja vahvistaa heidän vaikutusmahdollisuuksiaan – eikä osallistuminen jäisi vain muodollisuudeksi.
Valvonnan tarve korostuu erityisesti poikkeustilanteissa, joissa päätöksiä joudutaan tekemään nopeasti. Poikkeustilanteiden päätökset on tärkeää alistaa demokraattiselle valvonnalle ja varmistaa, että tarkastuslautakunnalla ja valtuustolla on riittävä tiedonsaanti. Näin päätöksiä voidaan arvioida jälkikäteen, ja mahdolliset korjaustarpeet tunnistaa.
Ryhmäpuheenvuorossani painotin myös toimialojen välisen yhteistyön tärkeyttä. Kun hankkeet koskevat useampia toimialoja, tarvitaan selkeää koordinaatiota ja resurssien kohdentamista, jotta kuntalaisten hyvinvointi voidaan ottaa huomioon mahdollisimman kattavasti. Tämä koskee erityisesti kestävyys- ja hyvinvointitavoitteita, joiden toteutumista on voitava mitata konkreettisilla mittareilla.
Lopuksi nostin esiin suurten hankintojen päätöksenteon demokraattisen valvonnan tarpeen. On olennaista, että valtuusto on tietoinen merkittävistä taloudellisista sitoumuksista ja että suuriin hankintoihin liittyvä päätöksenteko säilyy demokraattisen valvonnan alaisena.
Yhteenvetona voisi sanoa, että hallintosäännön muutokset voivat lisätä hallinnon selkeyttä ja tarkkuutta, mutta niiden tueksi tarvitaan selkeää resurssisuunnittelua, toimivaa yhteistyötä ja kuntalaisten aidon osallistumisen mahdollistamista. Näin voisimme varmistaa, että Lohjan kaupungin hallinto vastaa entistä paremmin nykyajan läpinäkyvyyden, tehokkuuden ja osallistamisen vaatimuksiin.
Kaupunginvaltuuston marraskuun kokouksessa kävin pitämässä puheenvuoron talousarviopykälän aikana. Talousarvioon oli lisätty määräraha kolmen koulunuorisotyöntekijän vakinaistamiselle, mutta Pusulan jääkiekkokaukaloon ei määrärahaa löytynyt 24 ooo euron edestä. Siitä käytettiin eniten puheenvuoroja.
Olen iloinen siitä, että Lohjan kaupungin talousarvioon on varattu määräraha kolmen koulunuorisotyöntekijän palkkaamiseksi. Tämä on tärkeä askel lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa sekä heidän näkyvyytensä lisäämisessä kouluympäristössä. Samalla meidän on kuitenkin huomioitava, että pelkästään kolmen työntekijän panos ei riitä kattamaan Lohjan kaikkia yläkouluja, saati mahdollistamaan ennaltaehkäisevää tukea myös alakouluissa.
Lohjan nuoret kohtaavat yhä moninaisempia haasteita, ja jokainen koulunuorisotyöntekijä joutuu jakamaan työpanoksensa usean koulun kesken. Tämä resurssipula vaikeuttaa aidosti tehokasta ennaltaehkäisevää toimintaa ja rajaa mahdollisuuksia tarjota tukea ajoissa. Toivonkin, että jatkossa voimme laajentaa koulunuorisotyön resursseja niin, että jokaisella nuorella olisi parempi mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea.
Koulunuorisotyön rinnalla on myös tärkeää, että tarjolla on liikuntamahdollisuuksia, jotka tukevat lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia. Tämän vuoksi kannatin valtuutettu Maittilan esitystä uuden kaukalon hankkimiseksi Pusulan jäälle. Vaikka kyse on verrattain pienestä investoinnista, sen merkitys alueen nuorille on suuri. Uusi kaukalo tarjoaa turvallisen ja inspiroivan ympäristön, joka rohkaisee lapsia ja nuoria liikkumaan ja viettämään aikaa yhdessä ulkona. Ikävä kyllä suurin osa valtuutetuista oli sitä mieltä, että Pusulassa ei tarvita nuorille kaukaloa, tai helppoa keinoa poikien liikkua talvella. Erityisesti poikien liikkuminen ja luistelu alueella on vähentynyt kaukalon poistuttua.
Paikalliset liikuntamahdollisuudet eivät pelkästään tue fyysistä terveyttä, vaan niillä on myös myönteinen vaikutus mielenterveyteen ja sosiaalisiin taitoihin. Tällaiset investoinnit maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti edistämällä lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Lohjan lasten ja nuorten tulevaisuuteen panostaminen on sijoitus, jonka tuotto näkyy parempana yhteisön hyvinvointina ja elinvoimaisuutena.
Lohjan kaupunginvaltuusto teki vihdoin päätöksen edistää lukiostudion perustamista Nummi-Pusulan alueelle. Tämä askel vastaa suoraan opiskelijoiden muuttuneisiin oppimistarpeisiin ja tuo toisen asteen opiskelijoille tilan, jossa etäopiskelu ja itsenäinen oppiminen ovat keskiössä. Lukiostudio vastaa monien toiveisiin ja osoittaa, että Lohjalla otetaan askelia kohti opiskelijoiden joustavampaa ja monimuotoisempaa oppimisympäristöä.
Olen iloinen päätöksestä, mutta en voi olla pohtimatta, miksi tähän ratkaisuun ei päästy jo aiemmin. Lukiostudiota tehtiin ponsiesitys ensimmäisen kerran Nummi-Pusulan lukion lakkautuksen yhteydessä vuonna 2015 ja valtuustoaloiteteen asiasta tein vuonna 2022, koska mitään ei tapahtunut ponnelle. Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, tämä ajatus vihdoin realisoituu.
Koronapandemian aikana opiskelijat saivat poikkeuksellisen tilaisuuden tutustua etäopiskeluun ja oppia itsenäisen opiskelun taitoja, jotka ovat arvokkaita työelämässä ja korkeakouluopinnoissa. Monille opiskelijoille etäopiskelu avasi uusia mahdollisuuksia yhdistää opiskelu ja arjen muut velvoitteet joustavasti, ja tällaisia mahdollisuuksia tarvitaan tulevaisuudessakin. Siksi lukiostudio tarjoaa loistavan puitteen, jossa tämä etäopiskelun tuoma joustavuus voidaan säilyttää.
Lukiostudio ei ole tärkeä vain lukio-opiskelijoille – se hyödyttää myös ammattiin opiskelevia, kuten Luksian opiskelijoita, joiden koulutuspoluilla itsenäinen opiskelu on olennaista. Ammattiopiskelijat tarvitsevat itsenäisiä ja joustavia tiloja, joissa he voivat valmistautua ammattitutkintoihin oman aikataulunsa ja oppimistapansa mukaan. Tämä näkökulma on tärkeää huomioida jatkossa kaikissa vastaavissa hankkeissa, joissa kehitetään opiskelutiloja.
Keskustan valtuustoryhmän jäsenenä olen ylpeä siitä, että yhteistyömme muiden valtuustoryhmien kanssa on auttanut nostamaan esiin opiskelijoiden monimuotoisen opiskelun tarpeita. Tämä päätös antaa toivoa siitä, että Lohjan kaupungissa etsitään jatkossakin rohkeasti keinoja vastata muuttuvan opiskelumaailman vaatimuksiin.
Toivomme, että lukiostudio on vasta alku. Sen menestys voi rohkaista meitä perustamaan vastaavia tiloja muillekin alueille, ja tarjoamaan kaikkien lohjalaisten käyttöön joustavia opiskelutiloja, jotka mahdollistavat etäopiskelun ja itsenäisen työskentelyn. Jokainen opiskelija, riippumatta opintojen tasosta tai oppilaitoksesta, ansaitsee tilan, jossa oppiminen on aidosti joustavaa, saavutettavaa ja omaa oppimispolkua tukevaa.
Yhteiskuntamme ikääntyessä keskeiseksi tavoitteeksi on noussut mahdollisimman pitkä ja itsenäinen asuminen omassa kodissa. Tällä hetkellä tuhannet suomalaiset keski-ikäiset huolehtivat iäkkäistä vanhemmistaan, ja omaishoito lisääntyy jatkuvasti. Tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä tärkeämpää keskittyä ikäihmisten terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäisyyn – ei vain inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi vaan myös taloudellisesti kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. Yksi erityisen ajankohtainen aihe on vajaaravitsemuksen ja muistisairauksien ennaltaehkäisy ja hoito. Mutta missä vaiheessa Suomi ottaa tästä kopin?
Naapurimaa Ruotsi näyttää esimerkkiä: siellä ikäihmisten vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisy on noussut kansalliseen keskusteluun ja konkreettisiksi toimenpiteiksi. Ruotsissa on syntynyt ”Nollvisionen för undernäring hos äldre” -liike, jonka tavoitteena on vajaaravitsemuksen täysi poistaminen ikäihmisiltä. Tämä aloite on syntynyt laajassa yhteistyössä yksityissektorin, tieteen, viranomaisten, kuntien ja kolmannen sektorin kesken, ja sitä tukee mm. Ruotsin elintarvikeakatemia ja innovaatiovirasto VINNOVA. Vajaaravitsemuksen kitkeminen ei ole pelkkää ravitsemuksen parantamista – se on panostus ikäihmisten toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Tarvitsemme Suomessa vastaavaa kansallista liikehdintää ja tukimekanismeja, jotta jokaisella ikääntyvällä on mahdollisuus elää hyvää ja täysipainoista elämää ilman vajaaravitsemuksen riskiä.
Vajaaravitsemuksen vähentäminen on paitsi inhimillisesti oikein myös taloudellisesti järkevää. Aliravitsemus kasvattaa riskiä sairauksille ja heikentää ikääntyvien toimintakykyä, mikä puolestaan kuormittaa terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja merkittävästi. Suomessa on tutkittu (esim. Alanne ym. Suomen Lääkärilehti 2019), että vajaaravitsemus nostaa terveydenhuollon kustannuksia huomattavasti, kun aliravitut iäkkäät tarvitsevat enemmän sairaanhoitoa ja hoivapalveluita. Ennaltaehkäiseviin toimiin panostaminen voisi kuitenkin hillitä näitä kustannuksia ja tukea ikäihmisten elämänlaatua.
Muistisairaudet ovat toinen suuri haaste ikääntyvälle yhteiskunnallemme. Ruotsissa on jo aloitettu muistisairauksien kansallisten hoito- ja hoivalinjausten uudistaminen, kun taas Suomessa vastaavaa ei ole vielä käynnistetty. On tiedossa, että esimerkiksi Alzheimerin taudin varhainen hoito ja etenemisen hidastaminen vaikuttavat merkittävästi sekä sairastuneiden elämänlaatuun että hoidon kustannuksiin. Suomessa Jetsonen ym. (Age Ageing 2021) ovat tuoneet esiin, että Alzheimerin taudin etenemisen hidastaminen voi vähentää merkittävästi hoitokustannuksia. Tehostetut ja kansallisesti koordinoidut muistisairauksien hoitolinjaukset voisivat tuoda lisäaikaa sairastuneille asua kotona, helpottaa omaishoitajien taakkaa ja jakaa kustannuksia tasaisemmin yhteiskunnan kannettavaksi.
On aika toimia! Suomessa tarvitaan kiireellisesti vastaavanlaisia kansallisia linjauksia ja resursseja, jotta voimme parantaa ikäihmisten elämänlaatua ja tukea terveydenhuollon kestävyyttä. Vajaaravitsemukselle tarvitaan nollatoleranssi, ja muistisairauksien hoidossa tarvitaan kansallista strategiaa. Näihin panostaminen on askel kohti kestävämpää, inhimillisempää ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta, jossa jokaisella on oikeus arvokkaaseen ja toimintakykyiseen vanhuuteen.
Mielipidekirjoituksemme alla:
Vajaaravitsemukselle nollatoleranssi ja tukea muistisairauksien hidastamiseen ja hoitoon
Viime päivinä otsikoihin on noussut tulevaisuuden omaishoito: miten 50- ja 60-vuotiaat joutuvat olemaan yhä enemmän mukana ikääntyvien vanhempiensa hoidossa. Jatkossa nousee Suomessakin keskeiseksi ikäihmisten terveyden edistäminen ja sairauksien sekä toimintakyvyttömyyden ennaltaehkäisy, jotta ikäihmiset pystyvät asumaan itsenäisesti omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään.
Naapurimaassamme Ruotsissa on tiedostettu ikäihmisten sairastumisen ennaltaehkäisy ja nostettu se keskiöön. Esimerkiksi ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi on perustettu vajaaravitsemuksen nollatoleranssia ajava liike ”Nollvisionen för undernäring hos äldre”.
Tämä aloite on yksityissektorin, tieteen asiantuntijoiden, viranomaisten, kuntien ja kolmannen sektorin järjestöjen yhteistyötä, jonka tavoitteena on aikaansaada perustavanlaatuinen muutos nykyjärjestelmän toimintaan siten, ettei ikäihmisten vajaaravitsemusta enää olisi ja mahdollistaa kaikille oikeus hyvään elämänlaatuun iästä riippumatta.
Toimintaa rahoittaa ja koordinoi Ruotsin elintarvikeakatemia ja innovaatioviranomainen VINNOVA. Milloin Suomessa herätään vastaavaan? Vajaaravitsemus on merkittävä riski toimintakykyisyydelle ja itsenäiselle elämälle muodostaen samalla merkittävän taloudellisen haasteen niin terveydenhuollon kustannuksina (mm. Alanne ym. Suomen Lääkärilehti 2019) kuin hoivapuolellakin
Inhimillinen kärsimys ihmisille itselleen on mittavaa. Aika toimia vajaaravitsemuksen vähentämiseksi Suomessa on nyt, kun haetaan järkeviä keinoja terveydenhuollon kustannusten suitsimiseksi ja ikäihmisten itsenäisemmän ja toimintakykyisemmän tulevaisuuden tukemiseksi.
Muistisairaudet ovat myös suuri ikääntyvän yhteiskunnan haaste. Tässäkin ruotsalaiset ovat askeleen edellä meitä, sillä heillä on käynnissä aloite muistisairauksien kansallisten hoito- ja hoivalinjausten uudistamiseksi.
Suomessa vastaavan aloitteen saaminen on yhtä tärkeää, sillä tiedetään, että esim. varhaisen Alzheimerin taudin siirtyminen lievään taudin vaiheeseen nostaa kustannukset jo yli 2-kertaisiksi (Jetsonen ym. Age Ageing 2021). Taudin etenemisen hidastaminen on hoidon ohella keskeistä, jotta saadaan lisäaikaa kotona pärjäämiseen ja kustannusten tasaisempaan jakautumiseen yhteiskunnalle. Ikäihmisten terveyden tukemisen aika on nyt!
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa viime viikolla käsittelimme jälleen monia tärkeitä aiheita, jotka vaikuttavat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toimintaan ja sen kykyyn vastata asukkaidensa tarpeisiin. Yksi keskeisistä teemoista oli järjestöavustusten myöntäminen, mikä herätti paljon keskustelua. Tänä vuonna avustuksia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonaa euroa ja hakemuksia oli runsaasti. Oli ilahduttavaa huomata, että hyvinvointialue oli muokannut ohjeistustaan, ja se oli nyt paremmin ymmärrettävissä kuin edellisvuonna. Kehitettävää kuitenkin riittää yhä.
Järjestöt tekevät korvaamatonta työtä yhteisömme hyväksi ja niiden panosta tarvitaan jatkuvasti enemmän. Valitettavasti määrärahojen rajallisuus on suuri haaste. Olisin mielelläni myöntänyt monelle järjestölle enemmänkin tukea, mutta määrärahat loppuivat kesken ja moni erittäin tärkeä toimija jäi ilman avustusta.
Tukipäätökset ja järjestöjen työn vaikuttavuus
Kokouksessa päätimme esityksestäni myöntää 5 000 euron tuen Hiiden Klubitalot Ry:lle siirtämällä tämän summan Klubitalo Fontana ry:ltä, joka on saanut 100 000 euron kumppanuusavustuksen. Päätös perustui siihen, että molemmat järjestöt tekevät vaikuttavaa työtä eri alueilla, mutta Hiiden klubitalot olivat hakeneet vain pientä summaa ja tekevät erittäin merkityksellistä työtä.
Kävimme myös laajempaa keskustelua siitä, että peräti 33 % Lohjan alueen hakemuksista oli hylätty, mikä korostaa tarvetta arvioida tukien kohdentamisen periaatteita ja käytäntöjä jatkossa.
Osavuosikatsaus ja talousarvio
Osavuosikatsauksen mukaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella oli vuoden 2023 kuudenneksi suurin alijäämä, 159 miljoonaa euroa, mutta per asukas toiseksi pienin, 327 euroa. Talouden tasapainottamista on kuitenkin jatkettava, vaikka perustason palvelujen uudistamiseen on tunnistettu edellytykset. Investointisuunnitelmat vuosille 2026–2029 sisältävät laite- ja kalustoinvestointeja sekä ICT-hankkeita ja näiden vaikutuksia arvioitiin kriittisesti.
Esitin etukäteen useita kysymyksiä talousarviosta ja investointisuunnitelmasta, muun muassa siitä, miten varmistetaan pitkän aikavälin innovaatioiden jatkuminen resurssileikkausten keskellä ja miten henkilöstön koulutukseen panostetaan taloudellisesti haastavina aikoina.
Ilmasto-ohjelma ja kestävä kehitys
Ilmasto-ohjelma sai myös osansa keskustelusta ja pidin sen tavoitteita hyvin perusteltuina ja tärkeinä askeleina kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Esitin kysymyksiä siitä, miten ilmasto-ohjelma hyödyntää TKI-toimintaa ja miten henkilöstön osaamisen ja motivaation kehittäminen varmistetaan ilmastotoimenpiteiden toteuttamiseksi. Kriittisenä huomiona pohdin myös, miten ilmastotoimet vaikuttavat alueen asukkaiden hyvinvointiin ja terveyteen ja miten ne sovitetaan yhteen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteiden kanssa.
Lautakunnan työskentelytapa
Lautakuntamme työtapa on kehittynyt ja on esimerkillinen: kysymykset ja huomiot esitetään etukäteen, joiden perusteella puheenjohtaja laatii lausunnon luonnoksen. Kokouksessa luonnos käydään läpi, kommentoidaan ja muokataan, mikä varmistaa jäsenten näkökulmien huomioimisen ja laadukkaasti työstetyt lausunnot.
Lopuksi on tärkeää huomata, että lautakuntamme tehtävät, kuten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä kestävä kehitys, vaativat jatkuvaa vuoropuhelua ja sitoutumista kehitystyöhön. Työ järjestöjen ja talouden tasapainon parissa on tärkeä osa tätä kokonaisuutta.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on alkanut järjestää asukasiltoja, joissa kuntalaisilla on mahdollisuus keskustella tärkeistä aiheista alueensa päättäjien kanssa. Ensimmäinen asukasilta pidettiin Lohjalla ja minulla oli kunnia olla mukana panelistina. Teemana oli ikääntyneiden palvelut ja ilta herätti monia ajatuksia niin paneelissa kuin sen ulkopuolellakin.
Vaikka tilaisuus tarjosi hyvän mahdollisuuden tuoda esiin tärkeitä näkökulmia ja kuulla asukkaiden kokemuksia, koin harmilliseksi sen, että asukkailla ei ollut mahdollisuutta esittää kysymyksiä suoraan panelisteille. Olin valmistautunut vuoropuheluun ja odotin innolla mahdollisuutta vastata kysymyksiin ja kuulla kuntalaisten mielipiteitä. Onneksi ennen paneelia järjestetyissä asukaskahveissa ihmisillä oli mahdollisuus keskustella vapaammin päättäjien kanssa ja nämä keskustelut osoittautuivat arvokkaiksi.
Miten valmistaudun ikääntymiseen?
Yksi tilaisuuden kysymyksistä oli, miten itse varaudun ikääntymiseen. Vastasin tähän huolehtimalla omasta hyvinvoinnistani monipuolisesti. Olen aloittanut kylmävesiuinnin, joka tuo virkeyttä ja edistää terveyttäni. Lisäksi pidän tärkeänä hyvää ravitsemusta ja aktiivista elämäntapaa, sillä ne auttavat ylläpitämään toimintakykyä ja ennaltaehkäisevät monia ikääntymiseen liittyviä haasteita. Uskon, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on paitsi valmistautumista tulevaan, myös esimerkki siitä, miten pienillä arjen teoilla voi tukea omaa terveyttään pitkällä aikavälillä.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Tilaisuudessa pohdimme myös sitä, miltä yhteiskuntamme näyttää tulevaisuudessa, kun suuri osa väestöstä on yli 65-vuotiaita ja moni elää satavuotiaaksi. Tämä kehitys asettaa meille kaikille haasteita ja vaatii, että siirrymme terveydenhuollossa entistä vahvemmin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat tässä avainasemassa, sillä riittävä ravitsemus tukee ikääntyneiden terveyttä ja toimintakykyä. On tärkeää, että seulonta johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin ja hoitoon.
Omaishoitajien rooli tulee korostumaan yhä enemmän, sillä heidän tarjoamansa hoiva mahdollistaa monille ikääntyneille kotona asumisen ja vähentää hoivakustannuksia. Tulevaisuuden yhteiskunta tarvitsee investointeja sekä omaishoidon tukemiseen että ikääntyneiden palveluiden kehittämiseen, jotta pystymme vastaamaan väestön ikääntymisestä johtuviin haasteisiin arvokkaasti ja kestävästi.
Tärkeä keskustelunaihe: omaishoidon tuki ja ravitsemus
Yksi teema, josta meidän tulisi keskustella enemmän, on omaishoidon tukeminen sekä vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito. Länsi-Uudellamaalla on 3029 omaishoitajaa, jotka mahdollistavat tuhansille ikääntyneille kotona asumisen ja tuen. Valitettavasti leikkaukset ja tuen puute uhkaavat omaishoitajien jaksamista ja hoivan jatkuvuutta. Tämä vaarantaa ikääntyneiden kotona asumisen mahdollisuuden ja lisää paineita laitoshoidolle.
Samoin vajaaravitsemus on ongelma, joka jää usein huomaamatta, vaikka sillä on merkittävä vaikutus ikääntyneiden terveyteen ja toimintakykyyn. Tarvitsemme enemmän keskustelua ja toimenpiteitä, jotta voimme tukea omaishoitajia ja varmistaa, että vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat olennainen osa ikääntyneiden palveluja. Näin ikääntyneet voisivat elää turvallisesti ja hyvinvoivina kotona.
Nostin myös esiin sen, että pelkästään ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito säästävät asiantuntijoiden arvioiden mukaan 600 miljoonaa euroa vuodessa, että kyseessä ei ole pieni asia kustannuksellisesti eikä inhimillisesti.
Asukasilta oli arvokas muistutus siitä, miten tärkeää on kuulla asukkaita ja ottaa heidän tarpeensa ja huolensa huomioon. Jatkossa toivon, että tilaisuudet mahdollistavat entistä enemmän vuorovaikutusta, jotta voimme yhdessä rakentaa entistä parempia ja toimivampia palveluita.
Sain paneelikeskustelun jälkeen kiitosta siitä, että olin ainoa osallistuja, jolla oli tarjota konkreettisia ajatuksia, ratkaisuja ja numeerisia faktoja. Erityisesti minua kiitettiin siitä, että korjasin erään panelistin virheellisen väitteen omaishoidon tuen parantumisesta Lohjalla hyvinvointialueuudistuksen myötä. Kyseinen panelisti totesi virheellisesti, että Lohjalla omaishoidon tuki olisi noussut uudistuksen ansiosta. Todellisuudessa tukeen tuli muutoksia: Lohjalla oli aiemmin neljä tukiluokkaa, mutta yksi näistä poistettiin. Korkeimmassa luokassa tuki kasvoi, mutta yhden luokan poistuminen vaikutti merkittävästi esimerkiksi erityislasten perheisiin. Tämä muutos tarkoittaa sitä, että osa aiemmin tuen piirissä olleista voi jäädä nyt kokonaan ilman tukea. Kuinka tätä voisi pitää parannuksena?
Seuraavat asukasillat pidetään 4.11. Raaseporissa, johon en valitettavasti pääse osallistumaan. Sen sijaan olen mukana Espoon ja Kirkkonummen tilaisuuksissa ja odotan innolla näitä keskusteluja asukkaiden kanssa.