Mikä on muuttunut? Mikä on muuttanut meitä? Kuka on kiveä?

Lohjalla on otettu käyttöön Koululiitu-ohjelma päätettäessä koulukyydeistä. Lukuvuonna 2016-2017 koulukyydin vaarallisen tien vuoksi sai 120 lasta. Tänä lukuvuonna tämä määrä pienenee huomattavasti. Ei sen tähden, että tiet olisivat muuttuneet turvallisimmiksi, vaan siksi, että on päätetty, että ne on turvallisempia.

Koululiitun suosituksissa ei ole yhtään tieosaa määritetty turvalliseksi. Periaate on vaarallisten tieosien osoittaminen. Laskentamenetelmään ei voida sisällyttää kaikkea sitä tietoa, joka vaikuttaa lapsen turvallisuuteen ja sen kokemiseen koulumatkoilla. Paikallistuntemusta arvioitavasta tiestöstä ja nopeasti muuttuvista olosuhteista tarvitaan edelleen kuljetusten myöntäjiltä.

Koululiitu on laskentamenetelmä, joka arvioi tiestön ja liikenteen ominaisuuksien perusteella indeksin (riskiluku) kuvaamaan tien vaarallisuutta. Tämän indeksin laskenta perustuu kolmeen lähtökohtaan:

  • Tien ja liikenteen ominaisuuksien tilastollinen vaarallisuus lasten näkökulmasta
  • Liikennepsykologien näkemys lapsen kokemasta vaaran tunteesta liikenteessä
  • Kehittämistyössä mukana olleiden 11 kunnan käytännöt koulumatkan vaarallisuuden arvioinnista

Koululiitu pyrkii olemaan objektiivinen laskentamenetelmä, joka asettaa lapset tasavertaiseen asemaan muuntamalla heidän koulumatkansa vaarallisuuden matemaattiseen mitattavaan muotoon. Koululiitu on vain yksi menetelmä arvioida koulukuljetuksen tarvetta. Ohjelma ei huomioi lasten yksilöllisiä eroja eikä myöskään matkan rasittavuutta ja pelottavuutta muutoin kuin liikenteen lähtökohdista. (Lähde: koululiitu.fi)

teiden vaarallisuusluokitus_kuvana_2017-page-001

Ylläolevassa kuvassa kartalla havainnollistettuna teiden vaarallisuusluokitukset. Tätä karttaa kaupunki käyttää ja se on julkisessa jaossa kaupungin nettisivuilla vanhempien luettavana.

Lasten ei-luonnollisista kuolemista kaksi kolmannesta johtuu tapaturmista, joista yleisin on liikenneonnettomuus. Tilastokeskuksen vuoden 2013 tilastojen mukaan liikenteessä kuoli kuusi ja loukkaantui 418 alle 15-vuotiasta. Tilastoissa on mukana vain poliisin tietoon tulleet onnettomuudet. Koko väestöön verrattuna 7–14-vuotiailla on puolitoistakertainen riski loukkaantua jalankulkijana. Lasten jalankulkuonnettomuuksista suurin osa tapahtuu tietä ylittäessä. ”Onnettomuudet eivät johdu yksin lasten kokemattomuudesta tai liikennetaitojen puutteesta. Autoilijoiden on joskus vaikea nähdä lapsia liikenteessä heidän pienen koon vuoksi. Monella on myös petrattavaa nopeusrajoitusten noudattamisessa ja suojateiden huomioimisessa”, lasten liikenneturvallisuutta tutkinut Juha Heltimo liikenteen ja maankäytön suunnittelutoimisto Strafica Oy:sta sanoo. Heltimo on kysynyt tutkimuksissaan lapsilta, mikä liikenteessä pelottaa eniten. Vastaukset liittyvät useimmiten liikenteen vilkkauteen. Pieniä koululaisia pelottaa suojatien ylittäminen, kun autot eivät pysähdy. Myös maantien varressa käveleminen pelottaa.

Tavolantie
Pimeys ei tee tiestä Lohjalla vaarallista

Talviaikana pimeys, liukkaus ja lumen mahdollisesti kaventamat kulkutilat heikentävät koulumatkan turvallisuutta. Koska näitä tietoja ei voida suoraan lukea rekisteritiedoista, on vaarallisuuden kasvu parasta huomioida käyttämällä talviaikana alempia pisterajoja kuljetuksien myöntämiseen. (koululiitu.fi)

Tien ylittämisen arviointi koskee ensisijaisesti taajama-alueita tai taajamien lähialuetta. Haja-alueella tien ylittäminen vaatii paikallista harkintaa, sillä turvallisuuteen vaikuttavat usein tekijät, joita ei voi arvioida rekisteritietojen avulla. Tien vaarallisin kohde on tien ylittäminen. (koululiitu.fi)

Paitsi Lohjalla.

Tavolantien ja Oittilantien noutopaikka

Ylläolevassa kuvassa nähdään, kuinka tien ylittäminen ja kävely tien reunassa on vaarallista vain ekaluokkalaisille ja sitä nuoremmille.

Tässä näkyy tilanne oikeasti. Lasten noutopaikka on risteys, jossa ei ole pysäkkiä, talvikunnossapito on kuten maalla on tapana ja penkat usein kertyvät näihin kohtiin.

Keskustelin eilen erään vihtiläisen äidin kanssa, joka painii samojen asioiden kanssa. On perin omituista, että Vihdissä, jossa vain viime syksynä vaarallinen koulutie vaati koululaisen hengen, lapset joutuvat kävelemään ajotiellä kouluun. Mitään ei opittu. Ei yhtään mitään. Surullista, miten tämä toistuu joka vuosi. Milloin tämä muuttuu? Milloin rahan arvo on pienempi kuin koululaisen?

Milloin rahasta ja ns säästöistä on tullut tärkein arvo ja mittari? Milloin tasavertaistamisesta tuli numerojen ja kilometrien vertailua? Milloin meistä on tullut näin kovia? Milloin me unohdimme lapsen? Ihmisen?

Pehmeämmät arvot ja jousto lasten turvallisessa kulkemisessa kouluun ei ole ollut aiempina vuosina kohtuuton kulu. Mikä on siis muuttunut?

Mistä lähtien on ollut hyväksyttävää sanoa päätettäessä asioista, että ”jos jokaista huutavaa vanhempaa kuuntelisi ja toteuttaisi vaatimukset…” milloin lapsistaan huolehtimisesta on tullut halveksuttavaa?

Todella, mikä on muuttunut?

 

Olethan käynyt jo allekirjoittamassa adressin lasten turvallisen koulutien puolesta?

https://www.adressit.com/allekirjoitukset/lapsille_turvallinen_koulutie_lohjalla/start/310

Kahdeksan vuotta

Aloitin blogini kirjoittamisen kahdeksan vuotta sitten.  Taisin aloittaa sen ihan itseäni varten, kuten päiväkirjan. Ensimmäinen tekstini on luettu muutaman kerran, mutta luetuin, koulukyytejä käsittelevä on luettu tuhansia kertoja. Aihe on puhutteleva ja tunteita herättävä.

Oravanpyörän kyydistä pois hyppääminen vaatii rohkeutta ja varmasti pitkääkin mietintää. Varsinkin tänä talouden aikana. Kuitenkin tunnen yllättävän monta, jotka ovat tehneet tämän päätöksen ja aivan vapaaehtoisesti. Itse en kuulu heihin. Tein ratkaisuni pakotettuna, mutta avustettuna. Yritykset, etenkin suuret, kansainväliset yritykset mainostavat itseään ja yrittävät luoda pehmeitä arvoja arvostavaa imagoa, samalla polkevat työntekijöidensä oikeuksia. Pakotetaan tekemään kolmentoista tunnin työpäiviä sanoen, että oven takana on 200 sinunkaltaistasi valmiina tekemään työsi.
Työelämä on mennyt kovaksi. Unohdetaan, mikä on tärkeää.

Vaikka aika kuluu, eivät ikävä kyllä ajat muutu. Asiat, joista kirjoitan ja osoite, jossa kirjoitan ovat hieman muuttuneet.

Jo aiemmin mainitsemani luetuin juttu tähän mennessä koskee koulukyytejä. Niitä ei tunnuta saavan toimimaan, ei millään. Ne herättävät joka syksy koviakin tunteita ja paljon ääntä ja kirjoittelua lehdissä, mutta viime lukuvuosi oli ennen kuulumattoman huono. http://nummentie.blogspot.fi/2016/08/koulukyydit-ydinfysiikkaa-kokeillaan.html

5f76d-20160119_194329

Toivottavasti ensi syksy toisi muutoksen asiaan, mutta epäilen suuresti, sillä teiden turvallisuusluokituksia on muutettu, vaikka kaikissa teissä ei muutoksia ole tapahtunut ja hylkääviä koulukyytipäätöksiä on hyvin paljon, myös vaarallisille teille. Päätöksen mukaan vaaralliseksi luokitetulla tiellä voi kävellä, jos se on vain lyhyt matka (?? mikä tämän logiikka on?)

Koulukyytien lisäksi sisäilma kiinnostaa ja yksi luetuimmista kirjoituksistani onkin ollut

http://nummentie.blogspot.fi/2016/03/onko-jarnefeltin-koulu-seuraava.html

20170228_181214 (2)

Sen lisäksi, että osoitan huoleni koululaisten koulumatkoista ja oppimisympäristöstä sekä sisäilmaston laadusta, olen äiti omilleni ja kaipaan suuresti  esikoistani. Kiitos kaikille myötäelämisestä allaolevaan kirjoitukseeni. Arvostan todella ja kiitän lämmöstänne.

http://nummentie.blogspot.fi/2016/11/alapa-huoli-aiti-kylla-sa-muistat-surra.html

Tää päivä on mennyt alakuloisena, huomisesta en tiedä miten menee, mutta se menee elossa olevien lasteni kanssa. Joka päivä yritän muistaa olla kiitollinen neljästä elossa olevastamme ja kolmesta Jyrin jo aikuisesta lapsesta. Neljä ihanaa lastamme: ihastuttava/raivostuttava murkku Pouta, ihastuttava/raivostutta esiteini Puro, ihana pikkulintu Paju ja ihana/leikkisä/tunteikas Puhuri. Vaikka menetimme ihanan, rakkaan lapsemme, on meillä elämä jatkunut. Välillä paremmin ja välillä raskaammin. 

Uuden osoitteeni luetuin sivu käsittelee toimintaohjeita tilanteessa, jossa epäilee lapsen sairastelu johtuvan sisäilmastosta.

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/mita-tehda-jos-epailee-lapsen-sairastelun-johtuvan-sisailmasta/

Yleisimpiä oireita ovat:

  • Silmä-, nuha- ja astmaoireet
  • Infektiokierre
  • Ihottumat
  • Väsymys, päänsärky, pahoinvointi ja lämpöily

Koska oireet ovat yleisiä, on niitä vaikea huomata ja niistä on vaikea yhdistää sisäilmaan. Mutta jos kierre on jatkuva, ja sairastelijoita useita, tulee hälytyskellojen soida terveydenhuollossa. Ilman ilmoituksia ei hälytyskellot voi soida.
Sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa oleilu voi aiheuttaa myös autoimmuunisairauksia tai monikemikaaliherkkyyden (MCS). Kaikki sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa olevat eivät  sairastu, suurin osa ei milloinkaan. Kaikki kuitenkin altistuvat ja mikä tahansa yllä mainituista oireista tai sairauksista saattaa puhjeta myöhemmässä vaiheessa elämää.

Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet asiat, ei pelkkä home. Esimerkiksi teollisia mineraalikuituja (lasivilla-, vuorivilla- ja lasikuidut, teollisuudessa myös keraamiset kuidut) on käytetty yleisesti lämpö- ja äänieristemateriaalina, tuloilmakoneiston äänenvaimentimissa ja tuloilmasuodattimissa. Rikkinäisistä suodattimista sekä päällystämättömistä äänenvaimentimista ja akustiikkalevyistä voi helposti irrota teollisia mineraalikuituja sisäilmaan.

Altistuminen sisäilmassa esiintyville teollisille mineraalikuiduille voi aiheuttaa silmien, ihon ja hengitysteiden ärsytysoireita.

Vaikka aina en saa vastakaikua, toisinaan saan ikäviäkin viestejä.

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2017/04/08/ammattini-ei-ole-se-maailman-vanhin-ammatti/

Mitä mä haluan kertoa tällä on se, etteivät he ole ainoita, jotka saavat uhkaavia ja herjaavia viestejä, tai vihapostia. Olen hämmentynyt siitä, että tällainen ihan tavallinen, keski-ikäinen perheenäiti saa uhkaavia, herjaavia viestejä ja vihapostia. Ihan tavallinen lohjalainen äiti, joka ei kolisuttele suuria tunteita herättäviä muureja, vaan aivan tavallinen äiti, joka yrittää tehdä ympäristöstään vähän paremman paikan olla. Jos jopa tällainen ihan tavallinen äiti, siis minä, joka en ole kukaan, nobody, saa vihapostia, mikä meidän tulevaisuutemme on?

Mitä ilmeisimmin olen piikki joidenkin lihassa, se on ikävää, mutta asia, johon on totuttava. Molempien.

Enemmän kuin ikäviä viestejä saan myönteistä palautetta, kiitos niistä. Kiitos myös yhteydenotoista, postausvinkeistä ja tsempeistä!

 

Onko koululaisten koulumatkan turvallisuus toissijaista tasavertaisuuden edessä?

Koululiitua käyttäen on kätevää muuttaa teiden luokitusta ennenkuin tiet ovat kokonaan valmiit ja turvallisuus kokonaan parantunut.  Toisaalta voihan niitä luokituksia muuttaa, vaikka tien olosuhteet eivät ole muuttuneet.

Oilaantien liikenneturvallisuus on parantunut huomattavasti ja siltatyöt valmistuneen kesäkuun lopussa, mutta, MUTTA. Tien turvallisuuden parantaminen on kesken.

Kunhan ELYn osuus tiestä tulee valmiiksi, alkaa kaupungin osuus ja kaupunki aloittaa rakentamisen.

Onko tie silloin turvallinen lasten kulkea?

Onko tie turvallinen tietöiden ajan? Onko lasten, varsinkin pienempien turvallista kulkea jalan tietyömaakoneiden ja tietöiden keskellä, liikenteen seassa?

Kaupungin osuus on vielä suunnitelmavaiheessa eikä näin ollen ole urakoitsijaakaan valittu. Valinta on edessä todnäk vuoden lopulla ja töiden pitäisi olla valmiina 2018 kesällä. Sen jälkeen tien turvallisuus on parantunut.

Kasvatus- ja opetuslautakunta käyttää yhtenä koulukyytien perusteena ja niiden muuttamisena tasavertaisuutta.

2017-05-26 (2)
Ote kasvatus- ja opetuslautakunnan esityslistasta 30.5.2017

Yhdenmukaistamisessa huomioidaan se, että kaupunkialueella asuvat lapset ovat eriarvoisessa asemassa maaseutualueella asuvien kanssa. Maaseutualueella asuvat kävelevät usein ajotiellä saman matkan, mitä kaupunkialueella jalankulkijoille tarkoitetuilla väylillä tai vastaavilla. Mutta koska se on samanpituinen, ovat lapset näin tasavertaisessa asemassa.

Toiset lapset joutuvat seisomaan valtatien varrella odottaessaan bussia, valtatien, jonka sallittu ajonopeus on 80km/h ja jossa raskas liikenne on vilkasta. sappitehtaan luona

Toiset lapset joutuvat kävelemään mutkaista, kapeaa tietä, koska logistiikka on sitä mieltä, että ei se nyt niin vaarallinen ole. Tie, jossa ei ole edes piennarta. Ja jossa viime syksynä tapahtui onnettomuus, jossa jalankulkija menehtyi.

Karstun koulun vanhemmat ovat perustaneet adressin teiden turvallisuusluokitusten tarkistamiseksi. https://www.adressit.com/lapsille_turvallinen_koulutie_lohjalla

Adressissa todetaan, että

Lohjan kaupungin tulisi huomioida lapsiperheet tarjoamalla hyvä arki. Sen keskeinen tekijä on lasten turvallisuus. Lohjan kaupunki on mukana Unicefin lapsiystävällinen kunta -ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena on auttaa kuntia edistämään lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsiystävällisessä kunnassa lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti kunnan asukkaina. Heidät otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Jokaiselle lapselle turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.

Lohjan kaupungin tulisi taata lapsille turvallinen koulumatka, asuinpaikasta riippumatta. Turvallinen koulutie on lapsen oikeus!

Vaadimme, että Lohjan kaupunki tarkistaa kaikkien kouluteiden vaarallisuusluokitukset viranomaisten (Poliisi ja Palokunta) kanssa sekä käy keskustelun lasten turvallisuuden hinnasta ja varaa riittävät rahalliset resurssit koulukuljetusten järjestämiseksi. Lapsille tasavertaisen turvallinen koulutie!

Allekirjoittamalla adressin osoitat tukesi lasten turvallisemman koulutien puolesta.

Adressi luovutetaan Lohjan kaupungin valtuustolle ja muille kaupungin edustajille elokuussa 2017.

 

Mä allekirjoitin.

Sisäilmaa puhdistavia kasveja poistetaan koulusta

Muutama viikko sitten huomasin, kuinka alakoulumme viherkasvit poistettiin, selityksenä oli, että niistä on ruvettu saamaan oireita. Olin hämmästynyt selityksestä, sillä on jo kauan tiedetty kasvien puhdistavan sisäilmaa. Onhan se jo alakoulun biologian tunneiltakin tuttua, ”metsät ovat maapallon keuhkot”. Tämän jälkeen olen kiinnittänyt vielä tarkemmin huomiota julkisiin tiloihin ja huomannut, että kasvien määrää on todella paljon vähennetty monessa paikassa. Tämä on todennäköisesti kaupungin ohjeistuksesta lähtöisin. Kaikki ylimääräinen on ohjeistettu poistamaan. Kankaat, matot, paperit, tavarat hyllyjen päältä, jne. Kasvien poistossa mennään kyllä pieleen, ikävä kyllä.

Meidän koulustamme on siirretty lapsi toiseen kouluun oireiden takia, eivätkä ne oireet johdu huonekasveista. Alakoulussamme on reilu 200 oppilasta ja yhden lapsen siirto ei vielä välttämättä herätä eikä soita kelloja, mutta muitakin oireilijoita on. Ja kuten todettua, kaikki eivät ehkä osaa yhdistää oireita sisäilmaan ja sen laatuun.

Minun lapsillani on kaikilla päänsärkyä, usein. Vanhin lapsistani, astmaatikko, on menossa yläkouluun, jonka tiedetään varmasti olevan sisäilmaongelmainen. Yläkoululla alkaa peruskorjaus ensi syksynä ja kesän aikana pitäisi tulla tilaelementit pihalle, ja siitä olen tyytyväinen. Toivon, että se on tarpeeksi, ettei lapset eikä henkilökunta altistu yhtään enempää. Yläkoulussa oireillaan todella paljon.

Kun Hyrsylän koulu lakkautettiin aluetoimikunnalle ja vanhempainyhdistyksille luvattiin seurata koulun sisäilmaa ja hoitaa asia niin, että ilma riittää kaikille. Seurantaa ei ole tehty, ainakaan meille ei ole mitään ilmoitettu, eikä ilma enää tunnu riittävän. Eikä kyllä tilakaan.

En ymmärrä sitä, miksi kouluista poistetaan kasveja, varsinkaan näinä aikoina, kun joka paikassa on ongelmaa sisäilman kanssa ja kun  tieteellisesti on todistettu kasvien puhdistavan ilmaa ja olevan hyödyllisiä myös henkiselle hyvinvoinnille ja vireydelle. Näinä kireinä talousaikoina luulisi olevan halvin ja nopein ratkaisu ajan ostamiselle se, että laitetaan kouluihin ne huonekasvit, hoidetaan niitä ja saadaan aikaa ratkaista ongelmat.

Vinkkejä kasvien valintaan:

Kaikki isolehtiset, trooppiselta alueelta peräisin olevat kasvit puhdistavat huoneilmaa tehokkaimmin, esimerkiksi palmut, vehkat, fiikukset ja muratit ovat ilmaa puhdistavien kasvilistan kärkipäässä. Hauska juttu on se, että jopa jotkut suositut kukat, kuten joulukaktus, begonia, atsalea, syklaami ja perhoskämmekkä ovat tehokkaita ilman epäpuhtauksien ja kemiallisten kaasujen poistajia. Eli jopa opettajan ilahduttaminen ihanalla kukkalahjalla on myös ilmaa puhdistava vaikutus, kirjaimellisesti.

Hyviä, tehokkaita ilmanpuhdistajia ja helppohoitoisia kasveja:

  • rönsylilja
  • kultapalmu
  • laikkuvehka
  • pesäraunioinen
  • tulilatva
  • viirivehka
  • vuoripalmu
  • kultaköynnös
  • anopinkieli
  • rahapuu  (on muuten yksi tehokkaimmista formaldehydin suodattajista)

Kasveja pitää myös hoitaa, esimerkiksi isolehtisten kasvien lehdille kertynyt pöly saattaa tukkia kasvin ilmaraot ja sitä myötä estää kasvia toimittamasta sen tehtävää ilmanpuhdistajana. Onkin suositeltavaa pyyhkiä kostealla kangasrätillä lehdet pölystä.

Pelkkä vesi ei riitä viherkasvin elämän takaamiseksi. Tarvitaan myös ravinteita ja sumuttamista. Palmuja ja muita isolehtisiä kasveja voi sumuttaa jopa päivittäin. Kannattaakin pitää sumutinpullo vaikka siivouskärryssä aina valmiina.

dav

Lohjan kehitys on mahdollista vain nuorten kautta

Lohjan lukioverkkoa miettiessä tulisi miettiä lukio- ja kouluverkkoa yhdessä. Yläkouluja ja lukioita kokonaisuutena.

Varsinkin, kun keskustan yläkoulujen kohtaloa mietitään uudestaan, se laittaa kaikki yläkoulut ja ehkä koulupiiritkin uuteen mietintään. Rakennetaanko keskustaan enää toista yläkoulua, vai keskitetäänkö Harjulle keskustan oppilaat?

Kuinka me pystymme palvelemaan oppilaitamme ja opiskelijoitamme, meidän nuoriamme parhaiten? Ja kuinka voimme vastata ulkopaikkakuntalaisten mahdolliseen haluun tulla Lohjan lukioon.

Ennen kuin vastaan siihen kysymykseen, niin käydäänpä läpi kouluverkon vaikuttajaraadin keväisen selvitystyön perusteella syntyneitä joitakin  johtopäätöksiä:

JOHTOPÄÄTÖS A: Kaupungin toimialojen yhteistyön tulee muuttua paremmaksi. Vain omaa toimialaa tarkastelemalla päästään todennäköisesti osaoptimoituun ratkaisuun, jossa kustannukset tulevat jatkossa joko tilahallinnon tai sosiaali- ja terveyspalveluiden kannettavaksi. Kehitetään yhdessä järkeviä ratkaisuja. Opitaan tehdyistä virheistä ja varmistetaan ettei niitä enää tehdä.

 

JOHTOPÄÄTÖS B: Suuri osa jääväksi suunnitelluista koulukiinteistöistä on huonossa kunnossa. Nämä kiinteistöt on korjattava ensin KLA 75% tasolle jotta sekä oppilailla että henkilökunnalla on puhdas sisäilma.

 JOHTOPÄÄTÖS C: Terveellistä ja turvallista oppimisympäristöä tulee arvottaa. Kaikilla oppilailla on oikeus puhtaaseen sisäilmaan.

JOHTOPÄÄTÖS D: Kaikkea ei voi arvottaa rahalla. Huolimatta vaikeasta taloudellisesta tilanteesta lapsien pitäisi olla viimeisenä säästötalkoissa, koska sen heijastukset voivat olla pitkävaikutteiset ja kalliit.

JOHTOPÄÄTÖS E: Opetuksen laadusta ei voi tinkiä. Laadukas opetus on tae siitä, että kilpailukykymme ja Lohjan vetovoima säilyvät myös tulevaisuudessa.

Miten tästä eteenpäin?

Lohjan talous on, kuten olemme moneen otteeseen kuulleet, huono. Tässä vaiheessa huomio tulisi siis kohdistaa siihen, kuinka voimme saada kaupunkiimme lisää työpaikkoja ja enemmän veroäyrejä palveluiden tuottamiseen. Kaupungin pääasiallinen tehtävähän on palvelujen tuottaminen. Kuinka Lohja voi kilpailla  pääkaupunkiseudun imussa muiden kuntien ja kaupunkien kanssa? Mitkä ovat ”lohjaiset argumentit”, kun perhe etsii uutta kotipaikkaa? Muut kaupungit voivat tarjota samat palvelut jopa lähempänä pääkaupunkia. Lohja ei ehkä pysty kilpailemaan muiden muuttokuntien kanssa voitokkaasti, sillä ne ovat sijainniltaan lähempänä pk-seudulla työssäkäyville ja osa jopa radan varrella.

Entä jos nostaisimme aluekeskukset kilpailuvaltiksemme? Tai maaseutukaupungin?  Ja yhä kasvavan vanhusväestön, jonka varaan voi kehittää myös erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Ollaan rohkeita, panostetaan hieman erilaiseen lähestymistapaan ja lähdetään kehittämään olemassa olevaa. Opitaan pois vanhasta ja siiloajattelusta ja pyritään luomaan jotain uutta.

Nykyaikana työnteko ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Ruuhka-aikaansa elävät perheet tarvitsevat hyvät palvelut ja yhä useampi haluaa elää maaseudulla. He tarvitsevat sujuvaan arkeensa lähelle päiväkodin, koulun ja mieluiten myös iltapäiväkerhon ja ehkä myös lukion arkeaan helpottamaan. Siten kyläkoulukeskuksiin, monitoimija-alueisiin on järkevää satsata, koska niissä saadaan synergiaetuja, esim. oppilashuollossa, kirjastotoimessa ja kulttuurin saralla. Niitä pystyttäisiin kehittämään lukemattomilla tavoilla, jos vain olisi tahtoa ja mahdollisuuksia -niin kuntalaisilla, kolmannella sektorilla kuin kaupungillakin.

Tarvitsemme uusia työmahdollisuuksia, uusia yrityksiä, uusia veronmaksajia. Kaupungin vastaus väestömäärän kehitykseen ei voi olla palvelujen poisto, vaan ennakkoluuloton investointi. Mitä jos nyt esimerkiksi koulujen kohdalla mietittäisiinkin tulevaisuutta hieman pidemmälle? Nyt tulisi innovoida ja kehittää yhdessä palvelua: tehdään upeasta, monimuotoisesta koulu- ja lukioverkosta kilpailuvaltti! Sen sijaan, että tiivistetään todella paljon, keskitytään luomaan mahdollisuudet lapsiperheiden tänne muuttoon. Tehdään positiivinen valtakunnallisesti huomioitava teko: työikäisille lapsiperheille suunnattu, Lohjan strategian mukainen teko.

Lohja on hakeutunut mukaan UNICEFin lapsiystävällinen kunta – malliin. Mukana olevat kunnat sitoutuvat kahdeksi vuodeksi kehittämistyöhön lasten parhaaksi. Työ alkaa kunnan tekemästä tilannekartoituksesta, jossa kunta arvioi kuinka lapsiystävällisyys nykyään toteutuu. Tämä on kaupungille hieno tilaisuus osoittaa sen jo toimivan lapsiystävällisenä kuntana.

Lohjalla on valtakunnallisesti huomionarvoinen mahdollisuus tarjota monimotoisen kouluverkon lisäksi erittäin hyvää toisen asteen koulutusta muuttohalukkaille työikäisille perheellisille.

Lohja on maaseutukaupunki. Siis maaseutu ja kaupunki YHDESSÄ.

Lohja on myös koulutus- ja sivistyskaupunki, ainakin nettisivuillaan.

Mitä jos toimittaisi oikeasti sen mukaan? Ei vain sanahelinää, diipadaapaa, vaan toimitaan omien arvojemme mukaan.

 

Kehitetään maaseutukaupunkimme koulutusta ja nuorten mahdollisuuksia. Nuoret tuovat sen kaiken investoinnin takaisin. Annetaan signaali nuorille, että me välitämme, että me panostamme. Niin he panostavat kotikaupunkiinsa takaisin. Niin se kotiseuturakkaus syntyy, vastavuoroisesti. Ei häätämällä heitä pois.

Kehitetään lukioverkkoamme, tarjotaan kaikille lohjan nuorille mahdollisuutta kouluttautua, kehitetään kurssitarjotinta yhdessä Nummen ja Lyseon lukioiden kesken. Tehdään lukiosta yhteinen. Jos nuorilta viedään mahdollisuus, mitä heille jää? Pakko. Eikä itseasiassa sekään. Muutto, syrjäytyminen, eriarvoistuminen.

Askelmerkit onnistumiseen

Lokova (Lohjan koulujen vanhemmat ry) järjesti helmikuussa 2015 tilaisuuden vanhemmille liittyen kaupungin tekemään kouluverkon selvitykseen ja he pyysivät minua pitämään puheen ja kertomaan kouluverkon vaikuttajaraadista. Tässä puheeni, jonka silloin pidin.

”Jokaisessa tilanteessa, niin uudessa kuin vanhassakin, keskustelu on aina hyvästä, yksi jos toinenkin osapuoli saattaa löytää uusia näkökulmia, lähestymistapoja. Ehkä jopa uusia, upeita ideoita.

Koulujen tilanteita käsitellessä tulee tunteille annettua usein liian paljon tilaa. Tilanteen tullessa eteen olisikin hyvä, jos pystyisi astumaan sivuun,  tai ainakin muistaa nämä neljä asiaa, joita itse olen painottanut pidemmän aikaa, varsinkin viime syksyn ja tämän kevään aikana, nämä askeleet ovat auttaneet monessa muussakin yhteydessä.

Askel yksi on YHTEISTYÖ.

Kouluista, tai muista, esim. kyliä koskevista asioista tulee keskustella kunnan kanssa yhteistyössä.

Tämä on yhteinen asia. Yleensä nämä asiat koskevat jollakin tavalla koko kaupungin tulevaisuutta. Me emme voi katsoa vain vuoden päähän tai kymmenen vuoden päähän, vaan kauemmas. Tämä tehdään yhdessä kunnan ja vanhempien/kyläläisten kesken, yhteisymmärryksessä.

Toinen askel on FAKTAT.

”Musta tuntuu, että tämä on väärin” ”tämä numero näyttää hyvältä tuossa””tämä ei ole reilua”. Ei näin. Jokaiseen väittämään tulee pystyä esittämään kysymys – miksi? Jokaiseen MIKSI kysymykseen tulee voida esittää perusteet, todistetut faktat. HUHU ei ole fakta. Musta tuntuu ei ole fakta.

Kolmas askel on vaikeampi ottaa. MALTTI.

Kiivastuminen ja syyttely ei auta ketään. Se ei auta sinun kouluasi tai kylääso. Hengitetään syvään, mietitään, ainakin yritetään miettiä uudestaan ja jutellaan. Ota yhteyttä omaan kylä- tai vanhempainyhdistykseesi. Kaikki saavat varmasti osallistua ja tehdä. Ota yhteys minuun.

Neljäs askel on MYÖNTEISYYS.

Positiivisella otteella yleensä asiat liikkuvat paremmin ja sinua kuullaan paremmin. Myönteisyys tässäkin asiassa pitää verenpaineesi kurissa, alhaisempana. Positiivinen palaute on aina hyvästä. Jokaisesta asiasta voi löytää myönteisen, edes sen ihan pienen hitusen, joka voi kääntää kaiken.”