Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa (21.10.2020) Nummi-Saukkolan alueen päivähoito

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa 21.10.2020 päätettävänä oli myös viranhaltijapäätökset ja Nummen- Saukkolan päiväkoti.

Olen esittänyt useaan otteeseen lautakunnassa ja lautakunnan ulkopuolella, että kun lautakunnilla on päätettävänä asioita, joista monen lautakunnan on päätettävä, olisi hyödyllistä ja säästöjäkin tuovaa, jos lautakunnat pitäisivät kokoukset yhdessä. Kokoukset ovat muutenkin usein samaan aikaan. Eli näkisin, että olisi hyvä kokoustaa niin, että samat asiat olisivat kokouksen alussa, jolloin kävisimme yhdessä keskustelua ja kun tulee päätöksen aika, siirtyvät lautakunnat omiin kokouksiinsa. Nyt lautakunnat kokoustavat erikseen ja päätökset ja linjaukset ovat usein aivan erilaisia. Nämä lautakuntien erilaiset päätökset menevät hallitukselle, ja todennäköistä on, että esitys on aina lautakuntien esittelijöiden pohjaesitys, ei lautakuntien tekemä päätös. Sen jälkeen hallitus päättää, miten päättää. Nummi-Saukkolan alueen päiväkodista päätettäessä oli jälleen juuri näin. Lanupe päätti aivan eri tavalla kuin patu. Tällä hetkellä esimeriksi juuri lasten, nuorten ja perheiden ja palvelutuotantolautakunnat päättävät usein samoista asioista, lanupe kiinteistön sisällöstä (kasvatus) ja patu seinistä.

Jälleen hassattiin kaikkien aikaa ja rahaa.

Vastaesitykseni oli:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Nummi-Saukkola alueen päiväkodin hankesuunnitelma aloitetaan, mutta toiminnan sijoitus tuodaan päätökseen koko alueen asukkaiden kuulemisen ja Oinolan alueen kaavoituspäätöksen jälkeen kuitenkin niin, että käyttöönotto on vuonna 2024.
Hankesuunnittelussa tulee huomioida äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan ja avoimen varhaiskasvatuksen tila sekä alueen liikennejärjestelyt. Hankesuunnittelussa tulee huomioida myös alueen liikunta- ja harrastetilojen säilyttäminen sekä luokkatilojen käytön turvaaminen niille tarkoitetuissa tiloissa.

Perusteluni olivat: :
Alueen asukkaita ja perheitä on suunnilleen kuultu vuonna 2018 – jolloin asukkaat toivoivat päiväkodin sijoittamista Mäntsälämetsään ja ketä kuultu, otos on ollut hyvin pieni. Alueen asukkaita ja perheitä on suunnilleen kuultu vuonna 2018 – jolloin asukkaat toivoivat päiväkodin sijoittamista mäntsälään. Asukkaat joita kuultiin, oli Saukkolan päiväkodin senhetkiset lasten vanhemmat, ei alueen (Nummi-Saukkola-Koisjärvi) asukkaita. Eli kuuleminen ei ole ollut hirveän laaja ja sen jakelu oli suppea.

Tällä hetkellä sekä alakoulun että yläkoulun liikuntasalit ovat päivisin erittäin tiuhassa käytössä ja toisinaan kaikki halukkaat ja tarvitsevat eivät pääse käyttämään koulupäivän aikana salia. Tarveselvityksessä tosin ei mainita liikuntasalia, mutta viime keväänä ryhmän tutustuessa koulun tiloihin, oli liikuntasali yhtenä vahvana vaihtoehtona. Alakerran luokkatilat, joita suunnitellaan päiväkodin käyttöön otettavaksi ei ole esteetön ja tekee koululaisten kulun entistä ahtaammaksi. Jopa tällä hetkellä alakoulun 200 oppilasta kulkevat sisään sivuovesta, jossa kapea kulku portaisiin, sillä eskarilla on pääoven pääasiallinen käyttö.

Tarveselvityksessä on myös hieman puutteita ja harhaanjohtavaa tekstiä, esim Nummi-Pusulan lukiota ei ole siirretty Lyseoon, se lakkautettiin. Nupun alueelta tänä syksynä ei ole aloittanut lyseossa kuin yksi. Nupun alueelta haetaan Helsinkiin ja Vihtiin opiskelemaan.

Olemme linjanneet ja päätöksiä on tähän asti tehty sillä periaatteella, että eskarit sijoitetaan koulujen yhteyteen. Näin on jo Mäntynummella, Routiolla sekä Nummella. Olisi linjakasta, että toimitaan koko kaupungin alueella samalla tavalla, samänkaltaisia päätöksiä tehden.

”Kuitenkin lasten oppimisen ja varhaiskasvatuksen laadun kannalta päiväkoti ja esiopetus on hyvä olla yhdessä.” vastaus kysymykseen portaalissa.

Uusia investointeja monikaan tuskin haluaa tässä vaiheessa, siksi esitän käyttöönoton siirtämistä vuodelle 2024 (vaikka se sattuukin)

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokous (18.11.2020) oli vähän kivulias

Olin ensimmäistä kertaa läsnä lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa pitkän sairasloman jälkeen

Käsittelimme kokouksessa lautakunnan alaisen talousarvion toteutumista, kuten joka kuukausi. Suurinta keskustelua herätti vs. hyvinvointijohtajan 2,4 miljoonan euron siirto lautakunnalta sote-lautakunnalle, ikääntyneiden palveluihin. Lautakuntamme on ollut säästäväinen ja kuulemma jää varaakin vielä, jos tulee ylityksiä esimerkiksi lastensuojelussa. Huomautin, että joka vuosi loppuvuodesta tulee kiireellisiä huostaanottoja, jotka ovat erittäin kallitta ja esitin toiveen, että tulevaisuutta ajatellen, olisi hienoa, jos vastaavia summia ei enää siirreltäisi, vaan suunnitteet olisivat lähempänä totuutta ja jos kerran lautakuntamme on säästeliäs ja rahaa jää, voisimme suoraan seuraavaa talousarviota tehtäessä siirtää vaikka 700 000 euroa ennaltaehkäisevään työhön. Viime vuonnahan samoihin aikoihin siirrettiin sote-lautakunnan ikääntyvien palveluihin 750 000 euroa. Valtuutettuna ymmärrän, että siirrellään toimialan sisällä, säästöä on syntynyt ja se on hyvä käyttää ikääntyvien palveluihin, jossa sitä myös tarvitaan, mutta me jatkuvasti puhumme ennaltaehkäisystä ja luottamushenkilöille todetaan toistuvasti, että meillä ei ole rahaa siihen. Näen asian niin, että meillä on säästynyt 2,4 miljoonaa euroa. Ennaltaehkäisyyn sijoitettu raha tuo säästöä loppupäässä ja se säästö on suurempi ja pidempikantoisempi.

Käsittelimme myös Nummi-Saukkolan alueen päiväkotiasiaa, sillä viime kokouksessa asia laitettiin uudelleenvalmisteluun.

Kävimme asiasta pitkää keskustelua ja kokouksessa tehtiin kaksi vastaesitystä. Minun oli toinen niistä (hävisin sen 2-10). Vastaesitykseni:

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Nummi-Saukkola alueen päiväkodin hankesuunnitelma aloitetaan, mutta toiminnan sijoitus tuodaan päätökseen koko alueen asukkaiden kuulemisen ja Oinolan alueen kaavoituspäätöksen jälkeen kuitenkin niin, että käyttöönotto on vuonna 2024. Hankesuunnittelussa tulee huomioida äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan ja avoimen varhaiskasvatuksen tila sekä alueen liikennejärjestelyt. Hankesuunnittelussa tulee huomioida myös alueen liikunta- ja harrastetilojen säilyttäminen sekä luokkatilojen käytön turvaaminen niille tarkoitetuissa tiloissa.

Perustelut: vaikka saimme tietoa ja liiteitä paljon, emme edelleenkään ole saaneet kaikkea tietoa, joka olisi ollut tarjolla. esim. Nummen monitoimjatalon alueella on valmis suunnitelma, jossa päiväkoti on rakennettu L-muotoon yhdistäen hyvinvointitalon, jossa tällä hetkellä 0-3 vuotiaat. Lisäksi monitoimijatalon alue on suunniteltu autottomaksi alueeksi ja se on mahdollista toteuttaa viimeistään kaavan valmistuttua.

Näen, että koulukiinteistöön ei voida sijoittaa päiväkotia, siitä ei tule esteetön ja onko lasten näkökulmasta 5-6 luokkalaisten paikka yläkoulukiinteistössä, vaikka ne lähellä nyt olevatkin.

Kustannustehokkaampaa olisi rakentaa koulun alueelle uusi päiväkoti, joka olisi jo tehdyn suunnitelman mukainen. Nummi-Saukkola alue tulee nähdä kokonaisuutena ja Oinolan kaava on tulossa vuoden alussa vetovoima lautakunnan käsittelyyn. Mielestäni olisi järkevää katsoa kaavapäätös ennen tätä päätöstä, eikä päätöksenteossa muutama kuukausi ole paha siirto. Mielummin hetki epäkäytännöllisissä tiloissa kuin pitkä aika, koko tulevaisuus huonoissa tiloissa.
Asukasmuutto Saukkolaan on tällä hetkellä +-0, Nummella muuttovoittoa muutama asukas. Kasvupotentiaalia on enemmän Nummella, jossa mahdollisia uusia tontteja on enemmän kuin Saukkolassa. Totta on, että palveluja enemmän Saukkolassa, mutta monitoimijatalon synergiaedut ovat huomattavat.

Lisäksi vahvasti johdattelevan kyselynkin jälkeen asukkaiden ylivoimainen Saukkolaa sijaintina puoltava mielipide on jätetty huomiotta. Kyselyn prosentit jakautuivat (66% ja 36%) mielenkiintoisesti esittelytekstissä, todennäköisesti kyseessä on vain kirjoitusvirhe. Kyselyyn oli vastattu 282 kertaa, eli tällä kertaa kysely tavoitti hienosti asukkaita.

Heidi Himmanen (rkp) nosti esiin erittäin hyvä näkökulman keskustelun aikana. Hän pohti, miksi Nummi-Saukkolan päiväkotiasiaa käsitellään aivan eri tavalla kuin Virkkalan päiväkotiasiaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, meidän tulisi käsitellä samaa koskevia asioita samalla tavalla. Tämän lisäksi Heidi toi esiin myös seikan, että miksi me teemme päätöstä sijainnista, vaikka puhumme vain hankesuunnitelmasta.

Minun vastaesitykseni oli, että hankesuunnitelmaa jatketaan, mutta että sijainnin kanssa odotetaan Oinolan kaavapäätöstä. Hävisin siis esitykseni ja toinen vastaesitys meni äänestykseen pohjaesityksen kanssa. Toinen vastaesitys voitti ja päätökseksemme tuli siis Saukkolan Mäntsälänmetsä. Minä äänestin tyhjää, sillä en kokenut, että voisin vielä tässä vaiheessa olla kummankaan esityksen takana. Vaikka itse aina peräänkuulutan asukkaiden kuulemista ja vaikutusten arviointeja ja voittnut vastaesitys oli asukkaiden äänestyksen mukainen, pidän tätä toistaiseksi vielä virhearviointina.

Päätöksiin tuotiin vielä Ojamoharjun ja Laurentiuskoulun johtamisjärjestelmät ja itse kysyin niiden etenemisestä. Seuraan mielenkiinnolla varsinkin Laurentiuskoulun rehtorivirkoja. Tämän koko vuoden ajan Lohjalla rekrytoinnit ovat olleet todella sekavia, ei johdonmukaisia ja niistä on joutunut huomauttamaan muutamaan otteeseen. Toivon, että tämä seikka tulee parantumaan. Lohjan kaipaa todellakin parempaa työnantajakuvaa ja työhyvinvoinnin kohentamista.

Käsittelimme vielä Perusopetuksen aloittavien lasten kouluun ilmoittautuminen lukuvuodelle 2020 – 2021 (pyysin korjaamaan vuosiluvun otsikosta). Keskustelu oli tässäkin kohtaa pitkää ja hyvää. Kysyin tuntikehyksen riittämistä, jos aloittavia ryhmiä joudutaan lisäämään, kuinka yhdysluokkinen muodostaminen vaikuttaa koulujen tuntikehykseen, millä tavalla erityislasten tarpeet huomioidaan. Pohdin tätä siksi, että jos jo marraskuussa tulee päätettäväksi ryhmät, joissa jo huomioidaan erityislasten määrä, tulee pedagogiset asiakirjat jo tässä vaiheessa olla valmiina, eikö? Tuleeko tässä paine jo viskareissa tehdä tutkimuksia? Entä ne lapset, jotka tulevat päivähoidon piiriin vasta esikouluun? Uuden OPSin mukaan lapsia ei saisi ylidiagnosoida eikä diagnosoida liian aikaisin, teemmekö me opsin vastaista päätöstä? Sain hyviä vastauksia. Marraskuun päätöksessä teemme raamit, jossa päätetään kuinka monta aloittavaa ryhmää Lohjalla perustetaan, sen jälkeen rehtoreille tuodaan tieto. Hallinnossa pyritään helpottamaan koulujen työtä sillä, että tehdään alustavaa luokkajakoa. Tämän jälkeen kouluissa ja esikouluissa päästään tekemään yhdessä suunnitelmia ja luokkajakoja, jonka jälkeen ryhmät tulevat lautakunnan päätökseen. Vanhemmilla on mahdollisuus hakea toisella kierroksella lapsen kouluksi jotain tosita koulua tämän jälkeen, jos haluaa. Tämä tapa ei tule muuttamaan (kuulemma) juurikaan koulupaikkapäätöksiä, tulee vain enemmän joustovaraa.

Lautakunnalle tuodaan joka kokouksessa viranhaltijoiden päätöksiä, joihin lautakunnalla on otto-oikeus. En esittänyt otto-oikeuden käyttämistä, mutta halusin tiedustella Pusulan johtavan opettajan ja Ristin koulun rehtorin viroista. Miten niissä edetään ja kuka tulee olemaan Pusulan ja Ikkalan koulujen johtava opettaja ja miksi Pusulan koulun johtavan opettajan toimi on määräaikainen.

Kokous venyi pitkäksi ja vaikka olen iloinnut hyvästä toipumisestani sydänleikkauksesta, oli eilinen todella raskas. Loppua kohden koin kipuja ja sen vuoksi aloin väsymään. Kotiinpäästyäni olin aivan valmis nukkumaan.

Valtuustoaloite selvityksestä resurssien lisäämiseen Lapsiystävällinen kunta-koordinaatiotyöhön

Tein valtuustoaloitteen selvityksestä resurssien lisäämiseen Lapsiystävällinen kunta-koordinaatiotyöhön, sillä tällä hetkellä Lohjalla ennakkovaikutusarviointeja tehdään oman työn ohella ja esimerkiksi kuntalaisille tehdyt kyselyt ovat tuoneet osviittaa, että kunnollista aikaa tehdä ei ole ja tehdään vähän sinne päin. Se ei varmastikaan viranhaltijoillekaan ole miellyttävää tehdä omaa työtään ns sinne päin.

Lapsivaikutusten arvioinnin teko on tärkeää työtä, jossa pääfokuksena tulisi olla lasten ja huoltajien kuuleminen, mutta erityisesti lasten kuuleminen. Lapsivaikutusten arviointia ei voi tehdä aikuisen näkökulmasta, eikä sitä voi tehdä pikaisella, kuukauden aikataululla. Lapsivaikutusten, kuten kaikkien vaikutusten arvioinnin tulee olla aitoja ja tämän vuoksi tämä aloite.

Keskustan valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan, että Lohjalla selvitetään resurssien käyttö, esimerkiksi olemassa olevien resurssien uudelleen järjestelyllä ja kohdentamista ja lisäämistä Lapsiystävällinen kunta-koordinaatiotyöhön, jotta lasten oikeuksien huomioiminen päätöksiä valmistellessa ja päätettäessä vahvistuu sekä lapsivaikutusten arviointeja pystyttäisi kehittämään ja tekemään täysipainoisesti.

Lasten ja nuorten huomioiminen on tärkeää kunnassa, sillä suuri osa suomalaisten lasten ja nuorten arkeen vaikuttavista päätöksistä tehdään kunnissa. Kunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat siis merkittävästi siihen, miten kunnassa asuvien lasten oikeudet ja hyvinvointi toteutuvat ja se vaikuttaa suoraan heidän perheisiinsä, työikäisiin sekä ikääntyneihin. Meihin kaikkiin.

Lohjan kaupunki on ollut mukana Unicefin Lapsiystävällinen kunta –ohjelmassa vuodesta 2016 ja sai lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen vuonna 2018. Lohjan kaupunki asetti vuosille 2018-2020 Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyölle kunnianhimoiset, rakenteellisiin ja pitkäkestoisiin muutoksiin tähtäävät tavoitteet. Lohjan kaupunki ei kuitenkaan tällä kertaa yltänyt asettamiinsa tavoitteisiin, eikä Suomen UNICEF voi tässä vaiheessa myöntää Lohjan kaupungille toista Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta.

Tunnustuksen uusiminen on kuitenkin mahdollista jälleen vuonna 2021. Tunnustuksen uusiminen edellyttää Lohjan kaupungilta UNICEFin ehdottamaan jatkotoimintaprosessiin sitoutumista. Lohjan kaupungin Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmän ja kaupungin johtoryhmän tulee käydä keskustelua kehittämistyön jatkosta. Lohjan tulee lisätä koordinointiin tarvittavia resursseja ja sitoutua tavoitteiden toteuttamiseen uusiakseen lapsiystävällinen kuntatunnustuksensa. Lapsivaikutusten arviointityön kehittäminen osaksi kunnallista päätöksentekoa oli yksi ohjelman tavoitteista, johon ei päästy.

Monesta kylästä ja kaupunginosasta koostuvalla Lohjalla on tärkeää huomioida, että Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyö ja toimenpiteet kohdistuvat eri ikäisiin lapsiin ja nuoriin alueiden erityispiirteet huomioiden.

Tällä hetkellä Lohjalla tehdään töitä lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseen, mutta vajailla resursseilla. Meidän tulisi panostaa lasten oikeuksien toteutumisen edistämiseen kunnan eri toiminnoissa ja resurssien lisääminen Lapsiystävällinen kunta-koordinaatiotyöhön on panostus tulevaisuuteen.

Lohjalla 11.11.2020 Lotta Paakkunainen

Aloitteen on allekirjoittanut myös

Jani Meling (vihr)

Katri Piiparinen (vihr)

Laura Skaffari (vihr)

Anne-Mari Vainio (vihr)

Birgit Aittakumpu (vas)

Toni Hägg (vas)

Teija Ristiniemi (sdp)

Ana Maria Gutierrez Sorainen (sit)

Lautakunta käsitteli jälleen valtuustoaloitetta koulutoiminnan järjestämisen periaatteista ja oppilaaksiottoalueita

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa 21.10.2020 käsiteltiin Paula Nordströmin (vihr) valtuustoaloitetta koulutoiminnan järjestämisen periaatteista. Olimme käsitelleet tätä jo aiemminkin toukokuussa (https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2020/05/27/tyoryhman-selvitys-koulutoiminnan-jarjestamisen-periaatteista-kasittelyssa-lautakunnan-kokouksessa-19-5/) tuolloin pohdin, että koulukriteeristötyöryhmän työn ei käsittääkseni ollut tarkoitus olla kouluverkkoselvitys, miltä se nyt vaikuttaa. Tuolloin työ ei tarjonnut tulevaisuuden käyttöön mitään, se vastasi ainoastaan tämän päivän kouluverkon tilanteeseen. Nyt lautakunta käsitteli aloitetta uudestaan, sillä hallitus lähetti lautakunnalle sen takaisin, koska päätöksessä ei ollut otettu kantaa kriteeristöön.

Nyt huomasin, että kriteeristöraporttiin oli edelleen jäänyt pari kirjoitusvirhettä:
Asemanpellon koulun opettajaresurssointi oli tiputettu puoleen, vaikka tarve suunnitteen mukaan suurempi, oppilaskohtaiset kustannukset tästä syystä suuremmat. Tämän lisäksi liikuntasalivaraukset ovat oikeasti isommat, lakkautusten jälkeen jäljelle jäävien koulujen tilojen kysyntä kasvaa. Tätä ei oltu mielestäni huomioitu työssä.

  • lapsiennuste Asemanpellolle oli v. 2030 yht. 51 lasta, vs. elokuussa
    Tilastokeskuksen datan mukaan vain Asemanpellolla on lapsia 76
    v. 2027. Veijolassa on kyselymme mukaan samana vuonna 14 lasta ja
    muuttoliike on ollut jopa +44 %. Sanoisin, että arvio on Vennin mukaan
    pielessä, kun syntyvyys ja muuttoliikekin ovat Uudellamaalla kasvussa
    maan huippuvauhdilla. Tämän seurauksena oppilaskohtaiset kustannukset on
    laskettu myös pieleen, samoin opettajaresurssi ja tarvittavat tunnit.
  • Koulu tuottaa oman tuntikehyksensä ja on tärkeä, jopa välttämätön
    alueensa keskus.
  • Koulun käyttö arvioitiin hyvin pieneksi kouluajan ulkopuolella. – Koulurakennus on terve ja oppilasmäärältään aika optimaalinen,
    muutamia lapsi mahtuu vielä ja pihalla on tilaa jopa lisärakennukselle.
  • Korjausvelka on järkyttävä, mikä johtuu kahdesta eri rakennuksesta.
    Tämä velka on käsittämätön, sillä rakennusta on jatkuvasti korjailtu.
    Velkaa voi lyhentää pidemmällä aikavälillä turvaten toiminnan
    jatkuvuuden.
  • Asemanpelto kuuluu nauhataajaman alueeseen, jota koskevat Tunnin junan
    ja Vihdin suunnittelemat rataratkaisut. Raportin arvion mukaan ratkaisut
    tuovat nauhataajamalle 14 000 uutta asukasta v. 2037 mennessä.

Kävimme erittäin pitkää keskustelua aiheesta, kysyin myös tarkoittaako opetusryhmien muodostaminen ja koulujen resursointi sitä, että lautakunta voi puuttua, jos esimerkiksi jossain koulussa on kuudennella luokalla 36 oppilasta? Tähän sain vastauksen: Mikäli opetuksen järjestämistä koskevat muutokset hyväksytään on perusteltua muuttaa myös koulujen resursointia sekä opetusryhmien muodostamista. Jatkossa opetusryhmien sijoittelu sekä niitä koskevat oppilasmäärät tuotaisiin lautakunnan käsiteltäväksi jo hyvissä ajoin alkuvuodesta ennen koulujen tuntikehyksen jakamista.

Jouduin kysymään kysmyksen uudestaan, sillä en ymmärtänyt oliko vastaus ollenkaan kysymykseeni tarkoitettu.

Koulukriteeristötyöryhmän esityksessä esitetään myös oppilaaksiottoalueiden poistamista. Lohjallahan on lähikouluperiaate ollut jo pidempään ja tämä ei juuri muuttaisi sitä. Itse ajattelen tässä pohjana olevan ajatuksen siitä, että meidän tulisi nähdä Lohjan kouluverkko ja oppilaaksiottoalue kokonaisuutena ja mahdollistaa perheiden valinnanvapauden lisääntyminen.

Tällä hetkellä Lohjalla on epätasa-arvoinen tilanne oppilaiden (terveellisten ja turvallisten) oppimisympäristöjen, valinnaisten oppiaineiden, koulumatkojen ja sitä kautta koulupäivien pituuden ja monen muun asian suhteen. Tasaamalla alueita, antamalla mahdollisuuksia ja kokeilemalla uutta. Kaikkien reuna-alueiden kehittämiseksi ja hyväksi tarvitaan yhteistä tahtoa, yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Nyt emme mieti yhtä aluetta vaan kaikkia yhdessä. Yhdessä koulunkäynti voisi olla hyvä askel.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, tehtyäni vastaesityksen oppilaaksiottoalueista. https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2020/03/16/sammatin-ja-nummen-oppilaaksiottoalueiden-rajasta/

Tuolloin aiheesta heräsi kiivaskin keskustelu ja jopa loanheitto, joka on aina vähän ikävää.

Puhuttiin myös eri alueiden lasten harrastamismahdollisuuksien huonontamisesta, jos tämä muutos tapahtuu. Mahdollisuudet toisten mielestä huononee, jos vanhemmat joutuvat muutoksen jälkeen kuljettamaan lapset harrastamaan. Käsittääkseni lähes koko Lohjan alueella vanhemmat joutuvat kuljettamaan lapsensa harrastuksiin, riippumatta siitä, mitä koulua lapset käyvät.

Seison kuitenkin edelleen asian takana, sillä näen tässä muutoksessa enemmän hyviä puolia kuin huonoja.

Lastensuojelumme on kriisissä – resursseja olisi lisättävä

Lasten, nuorten ja perheiden lautaunta käsitteli kokouksessaan 21.10.2020 Vuoden 2021 talousarvio ja vuosien 2022-23 taloussuunnitelma/Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta.

Länsi-Uusimaa uutisoi aiheesta näin:

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/3142080

Esitin siis kokouksessa lastensuojelun sosiaalityön ja työhyvinvoinnin kehittämistä jo vuonna 2021 sosiaalityöntekijöiden lisäämisellä. Kulut katetaan palvelujen oston vähenemisestä. Minulle todettiin, että ostopalvelut katetaan eri kustannuspaikalta, että ei voi oikein ostopalveluista ottaa. Kumma, että luottamushenkilön esityksenä siirto kustannuspaikkojen välillä on kuraa, mutta viranhaltijat voivat siirrellä kustannuspaikoilta toiselle ihan vain mainitsemalla asiasta (toisinaan/usein ei edes mainita). Säästöä tulisi välittömästi sillä, että saisimme lastensuojeluun työntekijöitä ja voisimme vähentää ostopalveluja. Parastahan tässä kuitenkin olisi se, että lasten ja perheiden hyvinvointi paranisi ja he saisivat aiemmin tukea ennenkuin tilanteet kärjistyvät ja palvelujen tarve kasvaa.

Tämän lisäksi tein ehdotuksia teknisiksi korjauksiksi talousarvioon:

Lisäys:

s 5/14:

Monialaisen alueellisen yhteistyön kehittämisellä vastataan lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseen sekä oikea-aikaisen varhaisen tuen ja elämänhallinnan vahvistamiseen. Osana tätä tehtävää vahvistetaan perhetyön osaamista kaikissa palveluissa.
Halusin tähän kohtaan lisäyksen nepsyosaamisesta.(hyväksyttiin) Nepsy usein jää tunnistamatta ja tuolloin jää myös oikeanlainen apu ja tuki saamatta.

s 8/14: Sosiaalityön ostopalveluita pyritään pienentämään kehittämällä tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaa kaupungin omana palveluna. Talousarvioon on lisätty kolme ammatillista tukihenkilöä, kustannusvaikutus vuositasolla n. 115 000 e, joka katetaan palveluiden ostojen vähennyksellä.


Tässä kohtaa siis vastaesitys: Lastensuojelun sosiaalityötä ja työhyvinvointia kehitetään jo tänä vuonna sosiaalityöntekijöiden lisäämisellä, joka katetaan palvelujen oston vähenemisellä. (hyväksyttiin äänin 7-6. vs. hyvinvointijohtaja jätti eriävän mielipiteen)

s 10/14

Osana alueilla tehtävää kiusaamisen ehkäisevää työtä tulee suunnittelukauden aikana pystyä vakinaistamaan tuloksellisiksi osoitetut toimintamallit. Näitä on esimerkiksi K-0 toiminta, jota on tähän asti toteutettu määräaikaisella hankerahoituksella.
Lisäys:
K-0 on tarkoitettu tilanteisiin, joissa jo tarvitaan ulkopuolista interventiota. Ehkäisyyn tulee osoittaa lisäkeinoja.

Lastensuojelu on kriisissä. Meillä on liian vähän henkilökuntaa ja vaje pahenee kokoajan. Me emme yllä lainvaatimalle tasolle. Lapsemme kärsivät tilanteesta. Henkilökunta väsyy, jää sairaslomille ja jäljelle jäävät tekevät toistenkin työt, väsyvät, jne. Kaikki he tekevät töitä kestokykynsä rajoilla. Noidankehä on valmis. Lapset joutuvat odottamaan ja he ovat niitä, joilla ei olisi enää aikaa odottaa. Ongelmat kasaantuvat ja kertaantuvat. Näin myös kertaantuvat kustannukset. Ostopalveluja on ostettava, koska oma työ ei riitä. Ostopalvelut maksavat huomattavasti enemmän kuin oma työ. Tietenkin pääasia on, että lapset saavat apua ja tukea, mutta sen voisi tehdä myös omana työnä. Tarvitsemme jatkuvuutta ja johdonmukaisuutta, emme laastareita, kun käsi on poikki.

Meidän tulee tukea erinomaisia työntekijöitämme. Meidän tulee saattaa työ vetovoimaiseksi ja yksi keino on palkata lisää väkeä, jotta työntekijät tietävät, että taakka ei kasva liian suureksi. Työn kuormittavuus on yksi tärkeimmistä asioista, joita pohditaan.

Länsi-Uusimaan jutusta käy ilmi, ketkä eivät halua lisätä lastensuojelun resursseja. On kiinnostavaa, että kustannuksiin ja säästöihin vedotaan lastensuojelun kohdalla. Meidän tulisi osoittaa ennaltaehkäisyyn ja lastensuojelun varhaiseen puuttumiseen varoja. Nyt tuntuu, että tiedetään, mitä pitäisi tehdä, mutta säästöihin vedoten tehdään juuri päinvastoin. Säästetään varhaisesta puuttumisesta ja laitetaan suuria summia siihen, että korjataan suuria vahinkoja (kun ne vahingot olisi vältettävissä). Ja mitä tämä maksaa meidän lapsillemme ja heidän tulevaisuudelleen.

Järnefeltin koulun lapset – ovatko toimet olleet riittäviä

Järnefeltin koulussa on oireiltu vuosia sisäilman vuoksi. Koulua on tutkittu useasti (https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/04/18/sisailma-asioissa-takapakkia-ja-pimeaan-keskiaikaan-jokainen-paiva-on-liikaa/) usean vuoden aikana ja valtuusto on päätöksensä tehnyt. Tuolloin päätettiin uudisrakentamisesta ja yksi kohta päätöksestä on: Uusi koulu toteutetaan nopealla aikataululla. Perinteisen urakoinnin ja paikalla rakentamisen vaihtoehtona selvitetään myös uudenaikaisia tilaelementtiratkaisuja. Tällöin elementit rakennetaan sisätiloissa, ja kuivaketju varmistetaan kaikilta osin tehtaalta pystytykseen saakka. Rakennukseen ei tule tasakattoa. Mitään päivittäiskäytössä olevia tiloja ei tule osittainkaan maanalaisiin tiloihin.

Peräänkuulutin tuolloin, että Järnefeltin perheille tulisi kertoa eri koulupolun mahdollisuuksista. (ei ole kerrottu)

Kuinka Järnefeltin koulun oppilaat nyt voivat?

Kaupunginvaltuusto on käsitellyt Järnefeltin koulun tilannetta 14.8.2019, ja tuolloinkin vain Järnefeltin yhtenäiskoulun hankesuunnitelma sekä 17.6.2020, jolloin on valittu urakoitsija. Tilannekatsausta lasten hyvinvoinnista, tai siitä, ovatko toimet sisäilman parantamiseksi olleet riittäviä, emme ole saaneet.

Elokuussa 2019 hankesuunnitelmasta kävi ilmi, että tarveselvityksessä esitettiin, että Rauhalan ja Järnefeltin koulut peruskorjataan siten, että työt olisivat valmiina vuoden 2019 syyslukukauden alkaessa.

Hallitus päätti 2.9.2019 Järnefeltin yhtenäiskoulun rakennusurakan kilpailutuksesta päättäessään, että koulun H-osa höydynnettäisi (vaikka se on pahasti sisäilmaongelmainen)

”Kaupunginhallitus päätti 3.12.2018 § 371, että hanke toteutetaan uudisrakennuksena.

Valmistelun edetessä hanke tuotiin uudestaan valtuuston käsittelyyn 17.4.2019 § 32, jossa linjattiin seuraavaa:

1) Järnefeltin koulua ei korjata. Rauhalan koulua ei korjata.

2) Järnefeltin koulussa käytetään väliaikaisia, tehokkaita ilmanpuhdistimia ja muita laitteita ja toimenpiteitä, joilla sisäilman laatu turvataan jäljellä olevaksi käyttöajaksi ja väistötilojen käyttö minimoidaan.

3) Uusi Järnefeltin koulu suunnitellaan ja sijoitetaan nykyisen Järnefeltin koulun alueelle.

4) Uusi koulu mitoitetaan yhtenäiskouluksi niin, että Maksjoen, Rauhalan ja Järnefeltin koulujen oppilaat mahtuvat siihen, ja että laskevien oppilasennusteiden mahdollisesti toteutuessa myös Ristin koulun oppilaat voidaan sijoittaa mahdollisesti tähän uuteen kouluun tulevaisuudessa. Mitoitettaessa tarkistetaan vielä Ojamon ja Järnefeltin oppilassuunnitteet ja huomioidaan ne Järnefeltin yhtenäiskoulun suunnittelussa.

5) Uusi koulu toteutetaan nopealla aikataululla. Perinteisen urakoinnin ja paikalla rakentamisen vaihtoehtona selvitetään myös uudenaikaisia tilaelementtiratkaisuja. Tällöin elementit rakennetaan sisätiloissa, ja kuivaketju varmistetaan kaikilta osin tehtaalta pystytykseen saakka. Rakennukseen ei tule tasakattoa. Mitään päivittäiskäytössä olevia tiloja ei tule osittainkaan maanalaisiin tiloihin.

6) Perinteisen rahoitusmallin (=kaupunki ottaa lainaa ja rakentaa omaan taseeseen) rinnalla selvitetään sitä mahdollisuutta, että uuden koulun rakennuttaa, rahoittaa, omistaa ja ylläpitää ulkopuolinen taho, jolloin kaupunki vuokraa koulun käyttöönsä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Maapohja pidetään kaupungin omistuksessa. Kaupunginhallitus päättää sopimusjärjestelyistä myöhemmin.

7) Valtuusto päättää erikseen rakentamisen aikataulutuksesta ja hankkeen tilaratkaisuista suunnitteluvaiheen aikana.

Kaupunginhallitus on antanut 6.5.2019 §129. edellä mainittua valtuuston päätöstä koskevat täytäntöönpano-ohjeet. Kaupunginhallitus päätti, että Järnefeltin uusi koulu kilpailutetaan siten, että tarjoajat saavat tarjota uuden koulun rakentamista luonnospiirustusten pohjalta, tai he saavat tarjota koulua myös omien piirustustensa pohjalta. Lisäksi tarjoajat saavat tarjota koulun rakentamista perinteisenä urakkana, tai sitten siten, että tarjoaja toteuttaa koulun ”avaimet käteen” -periaatteella vuokraten valmiin koulun pitkäaikaisella vuokrasopimuksella kaupungille. Tarjouspyynnössä määritellään joukko laatukriteereitä, jotka vaikuttavat valintaan. Tämän tyyppinen kilpailutus on vaativaa, josta syystä tarjouspyynnön laadinnassa, samoin kuin tarjousten vertailussa käytetään mahdollisesti apuna ulkopuolista asiantuntijaa. Kilpailutusta on kuvattu oheismateriaalissa.

Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen tarjouskilpailun suunnittelua on jatkettu Järnefeltin yhtenäiskoulun hankesuunnitteluryhmässä ja sen alaisessa hankintaryhmässä. Suunnittelun edetessä on käynyt selväksi, että kilpailutuksen lähtökohtia on tarkoituksenmukaista linjata vielä valtuustotasolla, jotta kilpailutusprosessi etenee sujuvasti ja rakennushanke toteutuu suunnitellussa aikataulussa.

Tarjouskilpailu on tarkoitus käynnistää elokuussa 2019 hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen. Tarjouskilpailu toteutetaan niin, että se ei sisällä liikuntahallia, väestönsuojia eikä vanhan koulun purkua. Tehtyjen selvitysten pohjalta on arvioitu niin, että nykyinen liikuntahalli voidaan säilyttää ja kunnostaa, vaikka muu vanha koulu purettaisiinkin pois. Uuden koulun vaatimat väestönsuojatilat sijoitettaisiin säilytettävän liikuntahallin ”kylkeen”, jolloin esim. kuntosalitilat voisivat sijaita väestönsuojatiloissa.” (ote valtuuston 12.6.2019 kokouksen pöytäkirjasta)

Päätöksiä on siis tehty, mutta lasten voinnista luottamushenkilöt eivät ole tietoisia. Olen tiedustellut viranhaltijoilta, tietävätkö hekään? Ovatko kysyneet?

Järtsistä aiemmin kirjoittamaani:

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/05/08/jarnefeltin-koulun-mahdollinen-tuleva-vaisto/

https://wordpress.com/post/lottapaakkunainen.wordpress.com/4393

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/04/18/sisailma-asioissa-takapakkia-ja-pimeaan-keskiaikaan-jokainen-paiva-on-liikaa/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/02/01/jarnefeltin-koulun-uusi-sijainti-paatoksessa/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/01/07/mihin-uusi-jarnefeltin-koulu/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/12/03/jarnefeltin-ja-rauhalan-koulujen-tilanne-kaupunginhallituksessa-vaistoa-pyritaan-valttamaan/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/10/29/ei-epaselvaa-jarnefeltin-koulusta/

Näiden lisäksi olen edellisessä blogissani kirjoittanut Järtsistä.