Kyläkoulujen jahti jatkuu – taas

Koulut, koululaisten perheet eivätkä koululaiset saa vieläkään koulurauhaa Lohjalla. Ikkalan koulu on seuraavana, jälleen, uhan alla.

Tällä kertaa asiaa käsitelläänkin niin päin, että vanhemmat keskustelevat asiasta ensin, viikko sen jälkeen lautakunta käsittelee, otetaanko koulu selvityksen alle.

Erikoista tilanteesta tekee sen, että lautakunta ei käsittele ENSIN  selvitetäänkö vai ei. Kokeillaan uutta lähestymistä. Vaikutetaan vanhempien kautta, tehdään selväksi etukäteen, että tilanne on nyt tämä.

Vuosien ja vuosien kyläkoulujahti jatkuu.

Lakkauttamispäätöstä valmisteltaessa tulee ottaa huomioon
perusopetuslain pykälä 6, jonka mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman lyhyitä.
Lokova on ottanut kantaa toistuvasti viitaten samaan.

Perusopetuslain (6 §) mukaan opetus pitää kunnissa järjestää lapsen iän ja kehityskausien mukaan mahdollisimman lähellä ja turvallisesti.

Kaikessa lasta ja koulua koskevassa päätöksenteossa tulisi aina tehdä hyvin valmisteltu lapsivaikutusarvio, selvittää kaikki mahdolliset heijastus- ja kustannusvaikutukset myös muihin toimialoihin, arvioida koulun muuta merkitystä ja hyötyä alueen lapsille, aikuisille ja vanhuksille. Näin voidaan määrittää koulun elinkelpoisuus sekä tosiasialliset kustannusvaikutukset. Lohjalla opetuksen järjestämisten uudelleenarvioinneissa uutena ajattelumallina voisi olla jokin vaihtoehtoinen tapa, esimerkiksi aidosti monimuotoinen kouluverkko, jossa olisi tilaa niin suurille, keskikokoisille kuin pienillekin kouluille. Lähipalvelujen karsinta ja palvelujen tehostaminen vaikuttaa merkittävästi lasten arkeen esimerkiksi koulumatkan vuoksi pidentyneiden päivien muodossa. (Lähde: Lokova ry)

Aikataulu käsittelyssä on jälleen todella pikainen:

– 6.11.2018 on pidetty Ikkalan koulun vanhempaintoimikunnan sekä Pusulan aluetoimikunnan edustajien ja virkamiesten kanssa tiedotus- ja keskustelutilaisuus mahdollisesta koulun lakkauttamisprosessista ja vaikuttamismahdollisuuksista

– 13.11.2018 lasten, nuorten ja perheiden lautakunta tekee päätöksen mahdollisesta Ikkalan koulun lakkauttamisen /toiminnan järjestämisen selvityksen laatimisesta
– yleinen kuulemisaika Ikkalan tilanteesta on 19.11.2018 – 16.1.2018, jonka aikana saapuneet kannanotot ehtivät tammikuun lautakunnan käsittelyyn., Myös kaikki muut mahdollisesti myöhemmin tulevat kannanotot otetaan mukaan niin pitkään, kuin asia on vireillä päätöksenteossa: Erikseen pyydetään kannanottoja Ikkalan koulun vanhempaintoimikunnalta, Pusulan aluetoimikunnalta, Lohjan rehtorit ry:ltä, LOOP ry:ltä, Nuorisovaltuustolta ja LOKOVAlta.
– 28.11.2018 klo 18.00 avoin tiedotus- ja keskustelutilaisuus Ikkalan koululla
– 16.1.2019 avoin tiedotus- ja keskustelutilaisuus Ikkalan koululla, jossa esitellään selvitysluonnosta
– 30.1.2019 Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan käsittely ja päätösesitys kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle
– 25.2.2019 kaupunginhallituksen käsittely ja päätösesitys valtuustolle
– 13.3.2019 kaupunginvaltuusto päättää asiasta

Asiassa pyydetään monelta kannanottoa ja lausuntoa, mikä on tietenkin hyvä. Unohdettu on kuitenkin kokonaan vastaanottava koulu, Pusula, ja heidän vanhempainyhdistyksensä. Heitä ei varmaan tarvitse sitten kuulla ollenkaan. Eihän se vaikuta vastaanottavaan kouluun eikä lapsiin millään tavalla.

Todennäköisesti Pusulan vanhemmat on epähuomiossa jätetty kutsumatta tilaisuuteen ja se tullaan varmasti korjaamaan, mutta molemmat koulut olisi hyvä huomioida heti. Kuuleminen ei ole aitoa eikä laajaa, jos ns kuullaan vain yhtä osallista, tai jos vain viedään tietoa yhteen suuntaan.

Se, mikä ihmetyttää tässä Ikkalan koulun selvityksen tarpeellisuudessa on, että noin kaksi kuukautta sitten otimme pois lakkautusesityksen lautakunnan talousarvioluonnoksesta ja se, että alueiden (Pusula ja Ikkala) lapsimäärien ennustetaan vähenevät vuoden 2023 jälkeen. Miksi kiire tehdä nyt selvitys ja ensi syksynä jo lakkauttaa koulu? Tai siis ”yhdistää koulut”.

Olemme saaneet Ikkalan koulun vanhempaintoimikunnalta ja Ikkalan kyläyhdistykseltä hyvät kannanotot ja niissä pohditaan samaa sekä luonnollisesti otetaan kantaa vahvasti koulun säilymisen puolesta. Ikkalan vanhempaintoimikunnan kannanotto tukee ajatuksiani siitä, että selvitys olisi aiheellinen vasta vuonna 2023, tai sen jälkeen. Pusulan vanhempien kanta olisi hyödyllistä myös kuulla.

Jos Ikkalan koulu lakkautetaan, tulee välimatkoista toisille lapsille todella pitkiä. Esimerkiksi Kärkölän kirkolta Ikkalan koululle on 24 kilometriä.  Ikkalan koululta Pusulan kouluun on noin 11 kilometriä. Suorinta tietä kirkolta Pusulan koululle on 19 kilometriä, mutta silloin ei Ikkalan lapsia oteta kyytiin, joten se siitä lyhyemmästä reitistä.

Matka Kärkölästä Pusulan kouluun Ikkalan kautta
Matka Kärkölästä Pusulan kouluun Ikkalan kautta

Kartan laskurin mukaan koulumatka suuntaansa olisi 34 minuuttia. No eipä se kohtuuttomalta tunnu, voisi ajatella. Kartan aika-arvio ei ikävä kyllä pidä paikkaansa, jos ajatellaan lasten kuljettamista, kyytiin ottamista ja muita liikkuvia osia. Jos Lohjalla  8 kilometrin matkaan saa puolitoista tuntia kulumaan, voi suoraan arvioida, että yli 30 kilometrin matka ei mene reilussa puolessa tunnissa.

Koulumatkat ovat herättäneet vuosia kovia keskusteluja Lohjalla, aina ei mene ihan nappiin. Allaolevissa muutama aiempi kirjoitukseni aiheesta.

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/08/15/kylla-se-koulumatka-siita/

http://nummentie.blogspot.com/2016/01/turvaton-koulumatka-pysakille-turvaton.html

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/10/09/leimataanko-omia-mielipiteita-omaavat/

Länsi-uusimaassa ollut mielipidekirjoitukseni viime vuodelta:

Koulumatkoihin käytettävästä ajasta huolehtiminen ei ole liioittelua
Nummi-Pusulan ja Karjalohjan liityttyä Lohjaan 2013 on kaupunki lakkauttanut kuusi koulua, Koisjärven, Lohjansaaren, Hiiden, Hyrsylän, Neitsytlinnan ja Nummentaustan koulut ja näin ollen olemme todenneet sen, että koululaisten koulumatkoihin käyttämä aika on lisääntynyt ja matkat ovat pidentyneet.
Koulukuljetuspäätöksiä ja niihin liittyviä järjestelyjä tulee tehdä lapsen edun näkökulmasta lapsen ikä huomioiden.
Koulumatkan pituus ja turvallisuus vaikuttavat merkittävästi lapsen hyvinvointiin ja koulumotivaatioon. Koulutyön ja koulupäivään koulumatkoineen käytetyn ajan lisäksi lapsilla tulee taata riittävästi aikaa lepoon ja vapaa-aikaan. Pitkät koulumatkat heijastuvat oppimistuloksiin. Aiheesta ei ole tehty tutkimuksia, mutta päätelmiä voi tehdä esimerkiksi Pisa-tutkimuksista. Esimerkiksi Etelä-Savossa tulokset ovat heikentyneet voimakkaammin kuin esimerkiksi Uudellamaalla tai Helsingissä, missä koulut ovat lähempänä.
Moni koululaisen vanhempi on huolestunut koululaisten ja esikoululaisten pitenevistä koulumatkoista ja niihin liittyvistä koulukuljetusjärjestelyistä, koulukuljetusten turvallisuudesta ja vastuukysymyksistä. Koulukuljetuksista on tullut yhä monimuotoisempia. Koulukuljetuksiin liittyvien vaaralliseksi koettujen kävelyosuuksien lisäksi vanhemmat ovat huolestuneita epäselvistä
vastuukysymyksistä ja siitä, minkälaista omatoimisuutta ja vastuunottoa erityisesti pieniltä koululaisilta voidaan koulukuljetuksissa edellyttää.
Toteutuuko lapsen etu koulukuljetuksiin liittyvissä järjestelyissä?
JOKAINEN on oikeutettu TURVALLISEEN koulumatkaan. Paperilla kuljetukseen oikeuttavat kilometrirajat saattavat näyttää kaikkien kaupungin lasten kannalta tasapuolisilta, mutta todellisuudessa valaistua kevyenliikenteen väylää on eri asia kuin  sama matka valaisematonta kiemuraista tietä, jossa ei ole edes piennarta. Jos ryhmä lapsia, alakoululaisia, seisoo vilkkaasti liikennöidyn valtatien varrella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h, jossa rekkaliikennettä riittää, onko se ok? Jossa rekkojen ilmavirta heiluttaa isompaakin odottajaa?
Vuonna 2014 tehdyn brittiläistutkimuksen mukaan alle kymmenvuotiaat ovat lähes sokeita liikenteelle. Lapset kulkevat omissa maailmoissaan, menevät pitkin ojan pohjia ja keksivät oikoreittejä. Eräässä tutkimuksessa on kysytty lapsilta, mikä liikenteessä pelottaa eniten. Vastaukset liittyvät useimmiten liikenteen vilkkauteen. Pieniä koululaisia pelottaa suojatien ylittäminen, kun autot eivät pysähdy. Myös maantien varressa käveleminen pelottaa.
Kun nuorimmaiseni oli eskarilaisen, hänen ”taksikyydin” kulkuneuvo oli linja-auto. Tähän 2,7 kilometrin matkaan meni toisinaan tunti. Toki pääasia on se, että lapset saavat turvallisen kyydin. Ja turvallinen tämä kyyti on ollut. Siitä olen kiitollinen.
Entä linja-autoissa olevien lasten turvallisuus? Viime vuonna näin liian monena päivänä kuinka lapset seisoivat käytävillä, (vaikka ei saisi) koska linja-auto oli niin täynnä, aikataulut ovat liian tiukkoja, jonka vuoksi joskus voidaan joutua ajamaan ylinopeutta. Tämä toivottavasti on tämän vuoden ongelma, joka ei toistu enää ensi vuonna, mieluiten ikinä.
Aiempina vuosina koulukuljetusten ongelmat kasaantuivat. Kuljetukset olivat pitkälle joulun tienoille (ja itse asiassa joissakin paikoissa jopa pitkälle kevääseen) sekaisin. Moni lapsi kärsi näiden säheltämisten ja kuljetusongelmien vuoksi paniikkikohtauksista, peloista ja painajaisista. Lapset ovat kieltäytyneet itkien menemästä bussiin, koska pelottaa. On tarrauduttu vanhempaan, itkien.
Kuinka tämä huomioidaan? Mitä tehdään, että lasten ei tarvitse pelätä kouluunmenoa?
Vaikka koulumatka ei olisi kilometreinä pitkä, kaupungin linjaus siitä, että käytetään ensi-sijaisesti linja-autoa, saattaa vaikuttaa koulumatkaan käytettävään aikaan. Koulumatkaksi lasketaan aika, joka käytetään siihen, että kuljetaan kodin ja koulun väli ja aikaan lasketaan myös odotusajat. Esimerkiksi koulumatka vuoroliikenteellä Karstulta Roution kouluun tulisi ylittämään odotuksineen
lain salliman 2,5 tuntia päivässä.
Tämä tulee näkymään väsymksenä, levottomuutena sekä oppimistuloksissa.
Koulumatkan pituus ja turvallisuus vaikuttavat merkittävästi lapsen hyvinvointiin ja koulumotivaatioon. Koulutyön ja koulupäivään koulumatkoineen käytetyn ajan lisäksi lapsilla tulee taata riittävästi aikaa lepoon ja vapaa-aikaan.
Lotta Paakkunainen
Puheenjohtaja
Lokova ry

En kannata Ikkalan koulun lakkautusta, tai edes selvitystä siitä.

Lohjan Vihreät teki hyvän aloitteen, jossa esitetään työryhmää selvittämään ja luomaan kriteerit koulujen toiminnan jatkamisesta. Mielestäni Ikkalan koulun selvittämisen päättäminen voisi odottaa sitä, että saadaan työryhmän esitys kriteereistä.

Tätä vauhtia kriteeristö on tarpeeton.

 

Mutta mitä mieltä lapset itse olivat?

Olen usein peräänkuuluttanut sitä, että päätöksiä tehdessä tulee miettiä niiden seurauksia ja ymmärtää, mihin päätökset johtavat.

Lautakunnan lapsiasiahenkilönä päätin käydä itse katsomassa, mitä on tapahtunut päätöksen jälkeen, minkälaisiin ratkaisuihin viranhaltijoiden puolesta on päädytty toteutettaessa päätöstä ja ennenkaikkea, päätin kysyä lapsilta, mitä he ajattelevat, miten käytäntö heidän mielestään sujuu.

Tässä tapauksessa on kyseessä Saukkolan päiväkodin sisäilmaongelmaisen päiväkodin väistön seuraukset.

Lautakuntahan päätti minun vastaesityksestäni, että

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää:

1. Siirtää Saukkolan päiväkodin lapset Nummen ja Pusulan alueen päiväkoteihin tai perhepäivähoitoon, kunnes Nummen alueella on toimiva ja asianmukainen päiväkoti

2. siirtää esioppilaita, jotka ovat vain esiopetuksessa, Oinolan päiväkodin tiloista viereiseen Tähtitaloon.

Tästä voit lukea, mitä päätöksen jälkeen tapahtui ja kuinka väistö toteutettiin

Päiväkotilasten väistö terveisiin tiloihin toteutettiin niin, että neljäsluokkalaiset sen seurauksena siirtyivät yläkoulukiinteistöön.

  • Aamulla lapset kerääntyvät alakoulun pihalle, odottavat opettajaa
  • siirtyvät opettajan kanssa kouluun omasta sisäänkäynnistä
  • ensimmäinen ja toinen tunti yhteen pienellä hengähdystauolla
  • välitunnit alakoulun pihalla
  • ruokailu alakoululla
  • kielitunti, käsityötunti ja liikuntatunti alakoululla (toisinaan liikka yläkoululla)
Toisen nelosluokan naulakko
Toisen nelosluokan naulakko

Olen saanut hyvin paljon palautetta koululaisten vanhemmilta, eikä kaikki ollut kiittävää, ymmärrän sen hyvin. Muutoksia ei ole helppo aina käsitellä, varsinkaan, kun se koskee omaa lasta, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että toiset, pienemmät lapset pääsevät sairastuttavista tiloista terveempiin tiloihin, sitä ei välttämättä muisteta ajatella.

Kimmokkeena eräästä palautteesta päätin, että minun olisi itse hyvin tärkeä käydä koululla tarkistamassa, kuinka nelosten siirto yläkoulun kiinteistöön on sujunut ja mitä lapset itse ajattelevat. Onko vanhempien palaute vain omaa muutosten vastustamista, ovatko vain koululaisten vanhemmat itse sitä mieltä, että lasten ei pidä siirtyä yläkoululle, vai ovatko he keskustelleet lastensa kanssa asenteetta ja kysyneet lapsilta itseltään.

Varmasti vanhemmat ovat keskustelleet, mutta halusin myös itse nähdä ja kuulla, jotta voin myös viedä terveiset lautakunnalle. Ja jotta voisin oppia tekemään ehkä vielä parempia vastaesityksiä ja päätöksiä lasten ehdoilla.

Nelosluokkalaisen säilytyslokero
Nelosluokkalaisen repputavaroiden säilytyslokero

Juttelin lasten kanssa pitkän tovin ja lapset listasivat tosi hienosti hyviä ja huonoja puolia. Molemmissa luokissa tuli suunnilleen samat asiat esiin. Molemmissa puhuimme myös asian vierestäkin vähän.

Pienet asiat ovat tärkeitä

  • pyörivät tuolit. Se tuli molemmissa luokissa aivan ensimmäisenä parhaana puolena, toisessa luokassa se tosin sanottiin myös vähän huononakin, sillä keskittyminen vähän häiriintyy ja ääneen lukiessa lukijan ääni katoaa, kun pyörii tuolissa.
  • isompi luokka
  • parempia kouluvälineitä
  • hienompi luokka
  • isompi taulu
  • enemmän tilaa
  • paremmat pöydät (uudet, ei pulpettimainen)
  • aamunavauksen musiikki, sekin toisaalta sanottiin myös huonona puolena, ei pysty keskittymään
  • näkee sisaruksen
  • isot ikkunat
  • ikkunasta hieno maisema
  • paremmat vessat

Toki lapset näkivät huonojakin puolia

  • kaikki eivät saa säädettyä tuoleja alas
  • kirjat vääntyvät säilytyskoreissa (johon yksi oppilas keksi samantien ratkaisun: laitetaan kirjat pystyyn)
  • ravaaminen yläkoulun ja alakoulun välillä
  • kuuluu tuhmia sanoja
  • yläkoululaiset rämppäävät luokan ovea ja toisinaan kiusaavat (toisella luokalla todettiin, ettei yläkoululaisista ole vaivaa)
  • ei omia naulakoita (on tulossa)
  • projekteja eikä muita töitä voi jättää kesken, sillä luokka ei ole oma kotiluokka, vaan on yläkoululaisten käytössä iltapäivisin
  • koska ei kotiluokka ja yläkoululaiset käyttää, on pöytiä ja tuoleja siirrelty
  • pidempi matka taksille – joskus tullut myöhästymisiä kyydistä, koska ei ole päässyt aiemmin tunnilta
  • lyhyemmät tunnit, koska siirtymisiin menee aikaa
  • ruokailu alakoulussa

Tässä vain muutama kommentti lapsilta. Luokkien välillä oli pientä eroa, mutta suurin osa kuitenkin samansuuntaisia ja moni asia kuin samasta suusta.

Toiseen luokkaan olin sopinut käynnin ja toiseen luokkaan pyydettiin, kun huomattiin minun olevan menossa. Lasten kanssa oli hauska jutella ja loppujen lopuksi aikaa meni todella paljon. He kertoivat reilusti ja innokkaasti oman mielipiteensä ja miten on käytännöt menneet. Lupasin lapsille viedä terveiset eteenpäin lautakunnalle. Sain myös muita terveisiä, jotka lupasin nekin viedä oikeille tahoille eteenpäin ja sen olenkin jo tehnyt.

Neloset NYK 2018
NYK neloset

Sote-säästöt – mitäs noiden suista?

Sote-lautakunta on tätä nykyä ”säästetään vaikkapa tästä”-onnenpyörä.

 

1.2.8 Suunnittelukauden 2019-2020 kehittämissuunnitelmat

Suunnitelmien jatkaminen koko suun terveydenhuollon toiminnan keskittämisestä Lohjan sairaalaan tiloihin uuteen yksikköön ja tämän toiminnallisuuden hyödyntäminen.

Ylläolevalla lauseella sote-lautakunta siis päättää Oinolan hammashoitolan lakkauttamisesta ja yhden reuna-alueen palvelun siirtymisestä 30 kilometrillä. Hammashoitola on koulun yhteydessä ja palvelee näin ollen suoraan lähes 450 lasta. Koululaisille suunnitellaan kyllä reppuhoitajan, eli kannettavan hoitoyksikön hoitajan vastaanottoa, eli siis sitä, että lasten hammastarkastukset suoritetaan reppuhoitajan toimesta. Samalla annetaan ristiriitaista signaalia siitä, kuinka tärkeää se vanhempien osallistuminen lasten  hammasvastaanotolle on. Kun oikoja lakkautettiin Oinolassa, anteeksi toiminnot keskitettiin keskustaan, perusteltiin sitä mm sillä, että vanhempien tulee olla läsnä, jotta ovat kuulemassa samalla hoito-ohjeita, mutta nytkö niitä hoito-ohjeita ei enää tarvita? Ei. Ei niitä nyt enää tarvita. Kuulemma vasta silloin, kun pitää lähteä paikattavaksi keskustaan. Sitten, kun se vahinko on jo sattunut. Maito jo kaatunut pöydälle. Sitten saadaan hoito-ohjeita. Eikös se sitten ole vähän myöhäistä?

Lohjalla suun terveyden tilastot näyttävät, että suun terveyden tila huononee koko ajan. Eikö siinä tapauksessa pitäisi parantaa ennaltaehkäisevää työtä, eli ei ainakaan lakkauttaa toimintoja?

Tarvetta lakkauttaa selitetään käyntien vähenemisellä. Toki käynnit vähenevät, kun varatessa aikaa ohjataan Virkkalaan (yli 40 km).

Yhdenvertaiset hoitoon pääsyn perusteet lupaavat, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet päästä hoitoon. Haja-asutusalueilla ei oikeasti bussit kulje ja matkat ovat pitkät verrattuna Lohjan eteläosaan. Kulkeminen on huonoa ja taksikulut pitkästä matkasta johtuen korkeat. KELA-taksi systeemi tökkii; odotusajat ovat olleet pitkiä 1,5 – 3 tuntia josko taksi tulee ollenkaan. Kohtuutonta! Kouluaikana taksit ovat koulukyytiajossa.

Oinolan hammashoitola on kohtuullisen matkan päässä Nummen ja Pusulan asukkaita ajatellen

Kannettava hoitoyksikkö on hyvä yhteistyössä kotisairaanhoidon kanssa. Ikäihmisten määrä lisääntyy koko ajan myös Lohjalla ja LOST 2018 strategia- mallin mukaan palvelut pitäisi olla lähellä asiakasta. Jatkossa yhä sairaammat hoidetaan kotona. Kotisairaanhoidon asiakkaalle tehdään hoitosuunnitelma, johon suunhoidon tulee sisältyä. Esim. Lahdessa kyseisestä moniammatillisesta yhteistyöstä on hyviä kokemuksia monen vuoden ajalta.

Liikkuva yksikkö maksaa 200-400 tuhatta ja lisäksi vuosittaiset käyttökulut + henkilökunta, siivous yms juoksevat asiat ja luonnollisesti hoitajalla on oltava ajokortti.  Jo olemassa olevilla tiloilla pystytään tehokkuutta parantamaan ilman lisäkustannuksia. Ja koska kustannuksia pitää karsia niin silloin ei pidä niitä lisätä.

Hyvää suun terveyttä hoidetaan kotona hyvillä elämantavoilla. Vanhemmat ovat siinä avainasemassa, joten heidän mukana olo hoitokäynnillä on suotavaa. Liikkuvan hoitoyksikön mallissa vanhempien tavoittaminen olisi haasteellisempaa.

Erikoishammashoito on keskitetty Lohjan keskustaan, mikä on järkevää. Osaajia on vähän ja tarvetta harvemmin potilailla.
Asukkailla on valinnanvapaus,  valita missä käy hoidossa. Suurin osa asukkaista on jo sen varmasti tehnyt reuna-alueilla. Myös naapurikunnissa on hoitojonot ja sinne ei pääse sen paremmin tai nopeammin, päinvastoin vrt .Karviainen, Espoo, Helsinki jne… Ja laskutus tulee kotikuntaan.
Asukkaat ovat ostaneet asuntonsa ennen tätä liittymistä Lohjaan ja useinmiten kriteereinä ovat olleet terveyskeskus, hammashoito, koulu, apteekki, kauppa ja kirkko jne. lähellä! Nämä palvelut halutaan säilyttää, koska se vaikuttaa myös maaseudun elävöittämiseen. Mikäli halutaan lisää asukkaita, palvelut pitää löytyä läheltä. Yleensä ottaen täällä maalla halutaan olla puhtaan luonnon keskellä palveluiden lähellä. Täällä tuotetaan ruokaa pöytiin ja puuta metsästä, myös teollisuutta on. Maaseutu täytyy pitää asuttuna ja toimivana.
Muutaman hammaslääkärin tai lääkärin kuljettaminen on halvempaa kuin ison väestömäärän.

TULEVAISUUDEN VISIO
Sote tulossa? Sen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat palvelut koko maassa. Palvelujen pitää olla lähellä palvelujen käyttäjiä ja sijaita lähellä useampia ihmisiä. ( Sote-uudistus, sosiaali-ja terveysministeriö)
LOHJA:n terveyskeskus ja hammashoito saman katon alle ja keskitetty välinehuolto. Tällöin palvelut lähes saman katon alta oheistoimintoineen.
Mikäli väestömäärä tulevaisuudessa kasvaisi rajusti voitaisiin tehdä uusi, isompi ”saman katon alla”- periaatteella toimiva keskus esim. Saukkolaan, jossa myös potentiaalia uusiin asuinalueisiin.

Lohjan omilta www-sivuilta napattua:

Koululaiset

Koululaisena pääset hammashoitoomme koko luokka-asteen kattavissa suun määräaikaistarkastuksissa. Kutsumme kaikki Lohjan alueen koulujen 1.-, 3.-, 5.- ja 8.-luokan oppilaat tarkastuksiin. Käynneillä keskustellaan mm. hampaidesi omahoidosta ja ravinnon merkityksestä suun terveyteen sekä suunnitellaan ehkäisevä hoito, mahdollinen korjaava hoito hammaslääkärillä sekä purennan kehityksen seuranta. Toivomme, että vanhempasi ovat mukana tarkastuksissa mahdollisuuksien mukaan.

Hinku-kuntana Lohjan toivoisi ajattelevan myös hammashoitolan lakkauttamisesta johtuvia ympäristövaikutuksia. Satojen perheiden ylimääräinen 60-90 kilometrin autolla ajamisen ympäristöhaitat tuskin on mitätön lisä.

Kun ajatellaan asian laajuutta ja vaikuttavuutta, onko tästä asiasta kysytty perheiltä? Onko tehty lapsivaikutusten arviointia? TUSKIN.

Tämä asia menee vielä valtuustoon ja toivon, että siellä ymmärrettäisi ennaltaehkäisyn ja reuna-alueidenkin lasten suunterveyden ja oikeuksien olevan tärkeät.

 

 

Lapsiasiainhenkilöhaaste

Haluaisin vielä palata lapsiasiainhenkilövalintoihin ja lautakuntamme haasteeseen muille lautakunnille. Haastoimme siis vetovoima- ja palvelutuotantolautakunnat valitsemaan keskuudestaan lapsiasiainhenkilön.

Lapsiasiahenkilön valitseminen on yksi tapa edistää lasten oikeuksia Lohjalla. Lapsiasiahenkilö sitoutuu edistämään lasten ja nuorten oikeuksia omalla toiminnallaan muistaen aina huomioida lasten ja nuorten näkökulman erilaisissa päätöksentekofoorumeissa sekä arjessa.

Karkkilantienoo-lehti oli hienosti uutisoinut aiheesta 2.10.2018 ilmestyneessä lehdessään ja haastatellut lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan haastamien lautakuntien (palvelutuotanto- ja vetovoimalautakunta) puheenjohtajia aiheesta.

Haastattelussa molemmat puheenjohtajat vaikuttavat empiviltä ja miettiväisiltä. On hyvä asia, että haastetta pohditaan ja mietitään sen tuomia mahdollisuuksia ja velvotteita.

-Kaikkien luotamushenkilöiden pitää olla lapsiasiahenkilöitä. Luottamushenkilöiden tulee ajaa kaikkien kaupunkilaisten asioita tasapuolisesti; pitää olla lapsiystävällinen, työikäystävällinen ja ikäihmisystävällinen, ihan tasapuolisesti. (palvelutuotantolautakunnan pj, Pirjo-Leena Forsström /Karkkilantienoo 2.10.2018)

Tässä lautakunnan puheenjohtaja on oikeassa. Käytännössä vaan asioita punnitessa ja päätöksiä valmistellessa ja tehdessä usein voi unohtua tai jäädä lapsinäkökulma. Siksi on tärkeää, että on nimetty henkilö tuomaan lapsiasia esille. On tärkeää, että pysähdytään miettimään, onko lasten näkökulma tai tarpeet muistettu tai huomioitu.

Nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa, mutta voidaan joku lautakunnan jäsenistä valita lapsiasiainhenkilöksi. En tosin vielä tiedä mitä käytännön vaikutusta sillä olisi lautakunnan toimintaan. (vetovoimalautakunnan pj, Juhana Salmenpohja/Karkkilantienoo 2.10.2018)

On totta, että lautakunnissa on nuorisovaltuuston edustajalla läsnäolo- ja puheoikeus ja he tuovat tärkeää nuoren näkökulmaa asioihin, silti tämän lisäksi on tärkeää, että aikuinen ajattelee lapsen etua ja tuo sen esiin ja pohdituttaa lautakuntaa vaikkapa lapsivaikutuksen arvioinnista. Onko sitä tehty, olisiko se tarpeellinen ja miten se voisi vaikuttaa päätettävään asiaan, millä tavalla asian päätösesitys voisi vaikuttaa lapsen arkeen.

On tärkeää, että lapsiystävällinen kunta huolehtii omalta osaltaan kansallisen, yli vaalikausien ulottuvan lapsistrategian toteuttamisesta ja muistamisesta myön kunnallisessa päätöksenteossa. Lapsistrategian mukaan lapsi- ja perhemyönteistä yhteiskuntaa tulee edistää. Lapsistrategian tavoitteena on vahvistaa lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa ja palveluissa. Huomiota tulee kiinnittää esimerkiksi lasten kasvuun, oppimiseen ja hyvinvointiin varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa. Taustalla on huoli siitä, että Suomessa syntyy ennätyksellisen vähän lapsia. Lapsiperheet ovat yleensä pitkäaikaisia kaupunkilaisia, jotka pääsääntöisesti haluavat vakaat olot lapsilleen.

Lapsiasiainhenkilövalinnat lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa:

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/09/21/lapsiasiainhenkilovalinnat/

Saukkolan päiväkodin väistö tuo muutoksia koulun arkeen ja palautetta

Saukkolan päiväkodin lapset pääsevät pian väistöön Nummen yhtenäiskoulun tiloihin ja alueelle. Tämä on herättänyt keskustelua todella paljon puolesta ja vastaan.

Alunperinhän lautakunnan esityslistalla päätösesityksenä oli lasten hajasijoittaminen Muijalaan, Mäntynummelle tai Oinolaan. Perheiltä oli kysytty, mikä näistä vaihtoehdoista olisi se paras. Toisilla perheillä arjen sujuminen olisi voinut hankaloitua paljonkin. Vaikka aikuisille se koukkaus työmatkalla Muijalaan tai Mäntynummelle ei olisi ollut kynnyskysymys, olisi se lisännyt lasten autossa istumisaikaa tunnilla, lisännyt onnettomuusriskiä ja näinä päivinä, kun tiedostamme istumisen vaarat ja haitat, lasten ylimääräinen istuttaminen autossa ei ole lasten terveyden kannalta tarkoituksenmukaista eikä kyllä toivottavaakaan. Aikuisten ylimääräisestä ajamisesta ei ole kyse, se on tässä asiassa viimeisenä tärkeysjärjestyksessä.

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti kokouksessaan 22.8.2018

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää:

1. Siirtää Saukkolan päiväkodin lapset Nummen ja Pusulan alueen päiväkoteihin tai perhepäivähoitoon, kunnes Nummen alueella on toimiva ja asianmukainen päiväkoti

2. siirtää esioppilaita, jotka ovat vain esiopetuksessa, Oinolan päiväkodin tiloista viereiseen Tähtitaloon.

Asiaa tutkittuaan koululla huomasivat, että yhtenäiskoululle mahtuisi kaikki, varsinkin jos tilaelementti voidaan pitää väistön ajan, muutenhan tilaelementti poistuisi käytöstä, kun esikoululaiset siirtyvät alakoulun tiloihin. Tästä olivat jo edellisen kauden kasvatus- ja opetuslautakunta ja kaupunginvaltuusto tehneet päätöksen, nyt sitä vain nopeutettiin, jotta saatiin väistö toteutumaan.

Muutoksia koulun arkeen tulee. Koulu tiedotti vanhempia, että nelosluokkalaiset siirtyvät yläkoulun kiinteistöön ja toinen tokaluokka muuttaa yläkertaan. Tällä päiväkodin väistöllä on luonnollisesti myös koulun alueella liikennöintiin lisäävä vaikutus.

Olen saanut paljon yhteydenottoja niin päiväkotilasten vanhemmilta kuin koulun vanhemmilta. Osa viesteistä ei ole edes painokelpoisia.

Ymmärrän molempien huolia omista lapsistaan. Meillä tokaluokkalainen siirtyy myös päiväkotilasten väistön vuoksi. Hän tosin siirtyy vain alakerroksesta ylimpään, mutta se on silti iso muutos lapselle, joka ei pysty käsittelemään kovinkaan hyvin muutoksia, tai jolla kestää kauan muutosten käsittely.

Nelosluokkalainen ei vielä kuulu yläkouluun. Ei kuulu vielä viitos- eikä kuutosluokkalainenkaan. Pyysin silti, että voisiko harkita sitä, että viidesluokkalaiset siirtyisivät. Oma tyttäreni on viidennellä. Siihen sain hyvät perusteet, miksi sitä ei koettu hyväksi ja tässä luotan kasvatus- ja opetusalan ammattilaisiin. Silti toivoisin tyttäreni luokan siirtyvän. Nummen yhtenäiskoulun yläkoulun kiinteistön peruskorjaus on juuri valmistunut ja koulussa on terveellinen oppimisympäristö. Saukkolan päiväkodissa sitä ylellisyyttä ei ole.

Olin saanut aiemmin todella paljon viestejä päiväkodin vanhemmilta lasten oireista, kysymyksiä, mitä voi tehdä, kertomuksia lasten sairasteluista, oireista, hirveitä lääkelistoja. Vanhempien luvalla olin listannut erään lapsen diagnooseja edelliseen kirjoitukseeni aiheesta (https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/08/23/vihdoin-saukkolan-paivakodin-lapset-vaistoon-taustaa-vastaesityksen-teosta/) ja tätä vasten seison esitykseni takana, vaikka esitykseni jälkeen toimintatapa väistön suhteen muuttuikin. Yhdenkään, varsinkaan pienen lapsen, ei tulisi joutua olemaan sairastuttavissa tiloissa. Ei yhdenkään.

Minulle on myös annettu kaikkivaltiaan rooli tässä tapauksessa. Sitä en tietenkään ole, mutta minä tein vastaesityksen. Minä tosiaan sen tein. Yksin en päättänyt, päätös syntyi äänin 8-5. Minä tein vastaesityksen, sillä koin sen velvollisuudekseni asuinaluettani kohtaan ja sairastuneita ja oireilevia lapsia kohtaan. Minä tein vastaesityksen ja kannan vastuuni.

Kiitän moninaisesta palautteesta. Ja olen onnellinen, että pian päiväkodin lapset pääsevät terveempään ympäristöön.

Tuetaanpa omaishoitajia ja nipistetään

Lohjalla esitetään omaishoidon tuen myöntämisen kriteerejä muutettavaksi. Taas. Johan siitä vajaa vuosi menikin edellisestä kerrasta.

Omaishoidon porrastus
Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon
tarpeen perusteella ja hoitopalkkiot eri luokissa ovat:
Ryhmä                           Hoitopalkkio €/kk
I                                        392,57
II                                       541,90
III                                     786,34
IV                                    >786,34
* indeksitarkistus vuosittain joulukuussa

Toteutuessaan esitys veisi omaishoidon kehittämistä väärään suuntaan. Jos omaishoidosta ei tehdä inhimillistä ja houkuttelevaa, kaupungille on tiedossa huomattavia lisäkustannuksia ympärivuorokautisen hoidon järjestämisessä omaishoidon sijaan. Pahimmillaan osalle omaishoitoperheistä käy niin, että omaishoidon tuen sopimus loppuu, mutta omaishoitotyö jatkuu.

Valtio on tänä vuonna myöntänyt kunnille 75 miljoonaa euroa lisämäärärahaa omaishoidon kehittämiseen. Lohjan kaupungille tämä tarkoittaa arviolta 640 000 euroa lisämäärärahaa omaishoidon tukemiseen. Tuki jatkuu vuosina 2019 ja 2020. Kaupunki saa lisäksi perhehoidon kehittämiseen lisämäärärahaa arviolta 170 000 euroa, mikä mm. mahdollistaa omaishoitajien lakisääteisiä vapaita. Lohjalla tulee laatia toimenpiteet, joilla omaishoitoa vahvistetaan tähän tarkoitukseen saaduilla lisämäärärahoilla esitettyjen kriteeritiukennusten sijaan.

On esitetty, että luokituksia vähennettäisi neljästä kolmeen ja selitetty, että neljännessä luokassa on vain muutamia kymmeniä, ei siis koske montaakaan kuntalaista. Juuri tällä perusteella voisi myös todeta toisin päin. Jos heitä on niin vähän, miksi pitää heistä säästää? Ja toistaalta, luokkien kriteerejä muutettaessa se vaikuttaa kaikkiin luokkiin. Ja totean jälleen, että pahimmassa tapauksessa omaishoitaja jatkaa hoitamista, ilman korvausta.

Lohja on saanut Unicefin lapsiystävällinen kunta maininnan. Omaishoitajissa on myös vanhempia, jotka hoitavat lapsiaan omaishoitajina. Kuinka tämä on huomioitu? Kuinka on huomioitu tämän asian kokonaisvaltaista vaikuttavuutta lapsiperheeseen, jossa on tuettava lapsi?

Lohjan kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteiden ja soveltamisohjeiden mahdollinen uusiminen ajoittuu aikaan, jolloin koko Uudellamaalla valmistellaan siirtymistä yhteisen maakunnallisen omaishoidon tuen myöntämisperusteiden ja soveltamisohjeiden käyttöön. Hallinnollisesti ei ole järkevää muuttaa Lohjan kriteerejä. Missään muussakaan Uudenmaan kunnassa ei vielä linjata omaishoidon tuen asioita suhteessa maakuntaan, koska maakunnan yhteiset linjaukset päätetään aikanaan maakuntavaltuustossa, eikä palkkioluokista ja linjauksista ole nyt mitään selvyyttä. (ote Omaishoitajaliitto ry:n ja Hiiden seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n kannanotosta)

Lohjalla lähes joka käänteessä kehuttu kuinka tulevaan sote- ja maakuntaratkaisuun varaudutaan. Tätä tehdään jatkuvasti valikoivasti, silloin kun se sopii, esimerkiksi terveyskeskusten kehittämisessä (lähinnä keskittämisessä), hammashoitoloita lakkauttaessa, jnejne, mutta ei tässä vaiheessa.

On aika vaikea ymmärtää tämän ns säästön kokonaisuutta, koska jo yksi uusi omaishoitosopimus säästää vähintään 30 000 euroa kunnalle. Miksi omaishoitajien työtä ei tueta mahdollisimman paljon?

Suomessa, ei vain Lohjalla on keksitty vuosien saatossa uusia kohtia soveltamisohjeisiin, jolla omaishoitajille annettu pieni euromäärä verojen lisäksi otetaan takaisin kunnalle – koska esim. lapsi käy koulua, suorittaa oppivelvollisuuttaan esim.erityiskoulussa tai käy suositellussa lapsen edun mukaisessa kuntouttavssa päivähoidossa. Omaishoitaja sinnittelee esim. ansiotyön ja omaishoidon välissä- tämä yksi esimerkki. Tai kotona käy kunnallinen kotihoito auttamassa, joka mahdollistaa kotona asumisen omaishoitajan turvin -ja tietysti tämä kotihoito maksaa tulojen mukaan tietty määrä euroja ja sen lisäksi vielä riippuen paljonko kotihoito käy, vähennetään se omaishoidon tuesta.
Voisin sanoa, että omaishoitajia käytetään hyväksi. Jos laskee tuntihinnan tuolle omaishoitajan antamalle hoivalle – ei kukaan ilman läheissuhdetta hoitaisi tuolla summalla. Keskimääräisestä omaishoidon tuesta (n. 500€) vöhenntään 110€ kun x määrä palveluja käytössä –  verot. Siitä voi jokainen miettiä,  mitä jää tuntihinnaksi.

Päätöksiä ja säästöjä laskiessa pitäisi laskea rinnalle esim. tehostettu palveluasuminen, mitä se maksaa kunnalle? Vihjeenä ja suunnanosoittajaksi voin kertoa, ettei netoksi tässä laskelmassa jää säästöt.