HUS – Lotta Paakkunainen

Kysymyksiä hyvinvointialueen yhdenvertaisuudesta

Olen tänä vuonna ollut useaan otteeseen yhteydessä hyvinvointialueen viranhaltijoihin. Kaikkia viestejäni yhdistää sama tavoite: halu ymmärtää paremmin, miten palveluja kehitetään ja nostaa esiin kohtia, joissa järjestelmä ei mielestäni kohtele kaikkia yhdenvertaisesti.

Oirekysely ja naisten terveyshaasteet

Yksi yhteydenotoistani koski Lunna-palvelun oirekyselyä. Valtakunnallisessa keskustelussa on nostettu OmaOlo-sovelluksen haasteet esiin ja huomasin, että Lunnassa on samat haasteet: alkukyselyssä erektio-ongelmat on mainittu erikseen, mutta esimerkiksi kuukautiskipuja, rintarauhasiin liittyviä oireita tai gynekologisia vaivoja ei ole huomioitu lainkaan.

Tämä on valitettavasti valtakunnallinen ilmiö: naisille tyypilliset terveyshaasteet jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Kysyin viranhaltijoilta, olisiko näitä oireita mahdollista huomioida kyselyssä jatkossa. Samalla tiedustelin, onko erektio-ongelmien korostamiselle jokin erityinen peruste vai onko kyse kehitysvaiheesta, jota on tarkoitus myöhemmin laajentaa.

Palautteeni ei ollut moite, vaan aito toive siitä, että palvelua kehitettäisiin entistä yhdenvertaisemmaksi. Saamani vastaus oli huoleni huomioiva ja koska Lunnaa kehitetään jatkuvasti, ottivat he tämänkin kehitykseen mukaan.

Digitaalisten alustojen valinnat ja huoli riippuvuuksista

Olen myös lähestynyt viranhaltijoita käytössämme olevista digitaalisista alustoista. Maailmantilanne on tällä hetkellä varsin hutera ja minua huolettaa erityisesti se, että olemme riippuvaisia täysin amerikkalaisesta toimijasta.

Kysyin, onko eurooppalaisia alustoja kartoitettu ja onko sellaisia realistisesti tarjolla tähän tarpeeseen. Digitaalinen riippumattomuus, huoltovarmuus ja tietoturva ovat kysymyksiä, joita mielestäni pitäisi tarkastella entistä laajemmassa kehyksessä. Saamani vastaus oli erittäin kattava ja perusteellinen sekä nosti esiin, että Suomessa on jo valtakunnallinen työryhmä miettimässä ja valmistelemassa asiaa.

Vammaisten lasten hoidon jatkuvuus vastuun siirryttyä hyvinvointialueille

Olen esittänyt myös toiveen, että tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle tuotaisiin selvitys vammaisten lasten aamu-, iltapäivä- ja loma-ajan hoidon jatkuvuudesta ja saavutettavuudesta nyt, kun lainmukainen vastuu näistä palveluista on siirtynyt hyvinvointialueille.

Kyse ei ole pienestä asiasta. Monille perheille nämä palvelut ovat arjen sujuvuuden ja jaksamisen edellytys. Vastuun siirtyessä on tärkeää varmistaa, etteivät palveluketjut katkea, käytännöt sirpaloidu tai perheet joudu kohtuuttoman epävarmuuden varaan.

Syöpäpotilaiden hoitoonohjaus ja yhdenvertaisuus

Kolmas merkittävä teema, jonka olen nostanut esiin, koskee syöpäpotilaiden hoitoonohjauksen epätasa-arvoa. Hyvinvointialueella kysymykseni otettiin vakavasti ja haasteet tunnustettiin avoimesti. HUSin vastauksista vastaavaa tunnistamista ei kuitenkaan vielä ole ollut nähtävissä. Tiedossa on, että HUS ja hyvinvointialue tulevat kokoustamaan aiheesta kevään aikana, mikä on tärkeä ja tarpeellinen askel.

Olen saanut myös suoraan viestejä syöpää sairastavilta. Heidän kokemustensa perusteella näyttää siltä, että hoitoon pääsy, tukipalvelut ja jopa hoitopaikka voivat määräytyä alueellisten ja hallinnollisten rajojen perusteella tavalla, joka asettaa potilaat eriarvoiseen asemaan.

Esimerkiksi keuhkosyöpäpotilaiden kohdalla hoito ja sen tukipalvelut, kuten fysioterapia, ravitsemusterapia ja psykososiaalinen tuki, eivät kaikilta osin ole olleet saatavilla syöpäkeskuksessa. Sen sijaan potilas on ohjattu perusterveydenhuoltoon tai toiseen yksikköön, jossa syöpähoitoihin erikoistunutta osaamista ei välttämättä ole tarjolla.

Esitin vakavia kysymyksiä hoitopolun katkonaisuudesta:

miksi syöpähoitojen tukipalvelut eivät ole systemaattinen osa hoitoa
miksi potilas ei saa ajoissa tietoa esimerkiksi Kela-taksista ja muista etuuksista
ja miksi hoidon aloitus ja vastuut voivat viivästyä, vaikka diagnoosi on tehty ja aktiivinen syöpähoito jo käynnissä

Pidän erityisen huolestuttavana sitä, että keuhkosyöpä on noussut Suomessa naisten yleisimmäksi syöpäkuoleman syyksi. Tästä huolimatta keuhkosyöpäpotilaiden hoitopolku vaikuttaa paikoin hajanaiselta ja vähemmän tuetulta verrattuna moniin muihin syöpäryhmiin. Tämä herättää vakavan kysymyksen siitä, vastaavatko hoitokäytännöt ja resurssit nykyistä sairastavuutta ja potilaiden todellisia tarpeita.

Pyysin vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

Miten varmistetaan, että syöpäpotilaat saavat yhdenvertaisesti hoitoa ja tukipalveluita asuinkunnasta riippumatta?
Miksi keuhkosyöpäpotilaiden hoito ja tukipalvelut eivät kaikilta osin toteudu syöpäkeskuksessa?
Miten keuhkosyövän hoitopolkuja aiotaan kehittää vastaamaan sitä tosiasiaa, että kyseessä on naisten yleisin syöpäkuoleman syy Suomessa?
Miten hyvinvointialue varmistaa, että potilas saa oikea-aikaisesti tiedon sosiaalisista etuuksista ja kuljetusjärjestelyistä osana syöpähoitoa?

Kiitosta ammattilaisille, myös sillä on merkitystä

Yhteydenottoni eivät ole koskeneet pelkästään epäkohtia. Olen myös lähettänyt sosiaalityöntekijöille kiitosviestin heidän Helsingin Sanomissa julkaistusta mielipidekirjoituksestaan. Kirjoitus oli erinomainen ja tarpeellinen nosto lastensuojelun näkökulmasta ja halusin erikseen kiittää sen kirjoittajia rohkeudesta ja asiantuntemuksesta.

Kuulluksi tulemisen kokemus

Jokaiseen viestiini on vastattu. Olen saanut asiallisia ja perusteltuja vastauksia ja kokemus vuoropuhelusta on ollut hyvä. Se ei poista rakenteellisia ongelmia, mutta vahvistaa tunnetta siitä, että kysyminen, perusteleminen ja palautteen antaminen kannattaa.

Aluevaltuustoryhmämme päätti jo viime kaudella, että tutustumme alueemme eri toimipisteisiin paikan päällä. Kokemus on osoittanut, että päätöksiä on helpompi tehdä, kun on itse nähnyt toiminnan ja kuullut henkilöstön näkemyksiä. Tämän kauden alussa päätimme jatkaa vierailuja, ja perjantaina oli vuorossa Raaseporin sairaala.

Vierailun aikana saimme keskustella henkilökunnan kanssa heidän kokemuksistaan hyvinvointialuemuutoksen ja HUSin tekemien muutosten keskellä. Toimintaa haastaa erityisesti jatkuva muuto, sillä muutosten välillä hengähdystaukoja ei juuri ole. Oli kuitenkin rohkaisevaa kuulla, että henkilöstö kokee saavansa hyvää tukea lähiesimiehiltään muutosten keskellä. Keskustelimme myös yöpäivystyksen lakkauttamisen vaikutuksista sairaalan arkeen.

Yksi Raaseporin sairaalan keskeisistä toiminnoista on palliatiivinen hoito ja kotisairaala. Kotisairaala oli aiemmin HUSin vastuulla, mutta hyvinvointialueuudistuksen jälkeen toiminta siirtyi alueelle ja laajeni ympärivuorokautiseksi. Palliatiivisen hoidon saavutettavuudessa ei ole vielä päästy asetettuun tavoitteeseen, mutta tarve on tunnistettu ja kehitystyötä tehdään aktiivisesti.

Vierailulla nousi esiin myös laajempi kuva alueemme palveluiden tilanteesta. Länsi-Uudellamaalla ikääntyneiden asumispalveluyksiköihin jonottaa tällä hetkellä noin 130 henkilöä. Koska kaikki alueen paikat ovat täynnä, palveluja on jouduttu ostamaan muualta. Lisäksi kuulimme mielenkiintoisen ja selkeän esityksen Liikkuvan sairaalan toiminnasta.

Raaseporin sairaalan kiinteistö kuuluu HUSille ja tällä hetkellä rakennuksessa on myös tyhjää tilaa. Se on valitettavaa, sillä vajaakäyttö ei palvele henkilöstön työskentelyä eikä alueen asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla.

Kaiken kaikkiaan vierailu oli erittäin antoisa. Saimme laajan kuvan sairaalan toiminnasta sekä arvokasta taustatietoa päätöksenteon tueksi aluevaltuustossa. Itse sain myös paljon hyödyllisiä evästyksiä tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan työhön, jossa arvioimme ja seuraamme hyvinvointialueen yhteistyön kehittymistä.