Jälkihuollossa olevat nuoret ovat usein lähtötilanteessa hyvin erilaisessa asemassa kuin ikätoverinsa. Samaan aikaan, kun moni nuori voi itsenäistyessään turvautua vanhempiinsa ja läheisiinsä, jälkihuollon nuori saattaa joutua rakentamaan koko elämänsä perustaa ilman samanlaista turvaverkkoa. Siksi tarvitsemme päätöksiä, joilla turvataan sekä nuorten saama tuki että heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten mahdollisuudet tehdä työnsä hyvin.
Kun puhumme lastensuojelusta, keskustelu keskittyy usein lapsen kasvuoloihin, avohuollon tukitoimiin, sijoituksiin ja sijaishuoltoon. Nämä ovat kaikki tärkeitä asioita, mutta yksi vaihe jää keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle, eli se, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun nuori lähtee sijaishuollosta ja alkaa rakentaa itsenäistä elämäänsä?
Jälkihuolto on monelle nuorelle ratkaisevan tärkeä vaihe. Se on aikaa, jolloin opetellaan itsenäistä arkea, tehdään päätöksiä tulevaisuudesta ja rakennetaan omaa paikkaa yhteiskunnassa. Samalla voidaan joutua käsittelemään vaikeita kokemuksia ja rakentamaan uudelleen luottamusta ihmisiin ja tulevaisuuteen.
Meidän pitää ymmärtää, ettei 18 vuoden, eikä edes 21, tai 23 vuoden ikä tee nuoresta automaattisesti itsenäistä eikä poista aiempien kokemusten vaikutuksia.
Kaikilla nuorilla ei ole samanlaisia lähtökohtia itsenäistymiseen
Kun nuori muuttaa omaan asuntoon, aloittaa opinnot tai siirtyy työelämään, hän tarvitsee usein aikuisen tukea. Monelle ikätoverille vanhempien apu on itsestäänselvyys. Vanhemmilta voi kysyä neuvoa laskujen maksamiseen, asumiseen, opiskeluun, ihmissuhteisiin tai vaikeisiin elämäntilanteisiin. Joskus riittää, että joku kuuntelee ja muistuttaa, ettei kaikesta tarvitse selvitä yksin.
Jälkihuollon nuorella tällaista turvaverkkoa ei välttämättä ole.
Hänen taustallaan voi olla vuosia turvattomuutta, vaikeita perhetilanteita, katkenneita ihmissuhteita, menetyksiä tai muita kuormittavia kokemuksia. Hän on saattanut joutua ottamaan vastuuta itsestään jo paljon ennen kuin siihen olisi ollut kehityksellisiä tai henkisiä valmiuksia.
Itsenäistyminen voi tarkoittaa samanaikaisesti oman kodin ja arjen hallintaa, taloudellisten asioiden opettelua, opintoihin kiinnittymistä, palveluissa asioimista ja oman tulevaisuuden rakentamista.
Samalla pitäisi osata tunnistaa omat tarpeet, pyytää apua ja luottaa siihen, että joku on tarvittaessa tukena.
Näitä taitoja ei opita hetkessä. Eikä niitä voi vaatia samalla tavalla kaikilta nuorilta riippumatta heidän elämäntilanteestaan.
Jälkihuollon nuori saattaa tarvita aikuisten ohjausta, läsnäoloa ja tukea huomattavasti enemmän kuin samanikäinen vertaisensa. Tämä ei tarkoita, etteikö hän pystyisi itsenäistymään, vaan että hän tarvitsee siihen riittävät edellytykset.
Jälkihuolto on enemmän kuin palvelu, se on turvallinen ihmissuhde
Jälkihuollon onnistumista ei voi mitata vain sillä, onko nuorella asunto, toimeentulo tai opiskelupaikka. Ne ovat tärkeitä, mutta niiden rinnalla tarvitaan jotakin, jota ei voi aina kirjata palvelupäätökseen, eli jatkuvuutta ja luottamusta.
Nuori tarvitsee aikuisen, joka tuntee hänen tilanteensa, muistaa sovitut asiat ja pysyy rinnalla myös silloin, kun tulee vaikeuksia.
Jos nuoren elämässä on ollut paljon vaihtuvia aikuisia, luottamuksen rakentaminen voi olla hidasta. Jos hän on oppinut pärjäämään yksin tai suhtautumaan aikuisiin varauksella, avun vastaanottaminenkaan ei välttämättä ole helppoa.
Siksi jälkihuollon työssä tarvitaan aikaa. Tarvitaan työntekijöitä, jotka voivat kohdata nuoren yksilöllisesti, kulkea mukana arjessa ja auttaa myös silloin, kun nuori ei itse osaa sanoittaa avuntarvettaan.
Nuoren tukeminen ei ole pelkästään ongelmien ratkaisemista. Se on myös onnistumisten huomaamista, kannustamista, turvallisuuden rakentamista ja uskon vahvistamista siihen, että tulevaisuus voi olla hyvä.
Sosiaalihuollon ja lastensuojelun uudistus muuttaa myös jälkihuollon asemaa
Hallitus esittää uutta lastensuojelulakia ja samanaikaisesti sosiaalihuoltolain uudistamista. Tavoitteena on rajata lastensuojelu nykyistä selkeämmin erityispalveluksi ja vahvistaa lasten ja perheiden varhaisempaa tukea sosiaalihuollossa.
Uudistuksessa jälkihuollon oikeudesta, tarkoituksesta ja sisällöstä säädettäisiin edelleen lastensuojelulaissa. Jälkihuollossa olevat nuoret siirtyisivät kuitenkin sosiaalihuollon asiakkuuteen.
Muutoksella tavoitellaan muun muassa palvelujärjestelmän selkeyttämistä ja sosiaalihuollon sekä lastensuojelun vastuiden erottamista.
On hyvä, että jälkihuolto tunnistetaan omana tärkeänä kokonaisuutenaan, mutta samalla on varmistettava, ettei hallinnollinen muutos heikennä nuoren saamaa tukea.
Nuorelle ei ole olennaista, minkä lain perusteella hänen asiakkuutensa määritellään. Hänelle on olennaista, että hän tietää, kuka hänen asioistaan vastaa, kenen puoleen hän voi kääntyä ja mistä hän saa apua.
Vastuun siirtyminen ei saa tarkoittaa sitä, että nuori joutuu itse selvittämään, mikä palvelu kuuluu kenellekin tai aloittamaan oman tilanteensa kertomisen aina uudelleen.
Erityisen tärkeää on turvata jälkihuollon sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen jatkuvuus sekä varmistaa, että nuoren yksilölliseen tilanteeseen voidaan vastata riittävän vahvoilla tukitoimilla.
Ammattilaisilla pitää olla mahdollisuus tehdä työnsä hyvin
Kun puhumme jälkihuollon nuorista, meidän pitää puhua myös niistä ammattilaisista, jotka tekevät työtä heidän hyväkseen.
Nuoren rinnalla kulkeminen vaatii osaamista, aikaa ja jatkuvuutta. Työntekijän pitää pystyä rakentamaan luottamusta, tuntemaan nuoren tilanne ja tekemään yhteistyötä muiden palvelujen kanssa.
Tämä ei onnistu, jos työntekijöiden asiakasmäärät ovat kohtuuttomia, henkilöstö vaihtuu jatkuvasti tai työaika kuluu pääasiassa hallinnollisiin tehtäviin.
Sosiaalihuoltolain uudistuksen tavoitteisiin kuuluu hallinnollisen työn vähentäminen ja sosiaalityön sekä sosiaaliohjauksen vahvistaminen. Nämä ovat kannatettavia tavoitteita, jos ne todella näkyvät ammattilaisten arjessa ja asiakkaiden saamassa tuessa.
Samalla on kuitenkin arvioitava, miten palvelujen uudelleenjärjestely ja säästöpaineet vaikuttavat työntekijöiden mahdollisuuksiin vastata vaativiin tuen tarpeisiin.
Olen aiemmin kirjoittanut lastensuojelun uudistuksesta ja siitä, että suunta voi olla oikea, mutta riittääkö panostus ennaltaehkäisyyn. Olen nostanut esiin myös huolen siitä, että nuorten pahoinvoinnin kasvaessa tukea ei saisi vähentää.
Sama huoli koskee jälkihuoltoa.
Jos haluamme, että nuoret kiinnittyvät opintoihin, työelämään ja yhteiskuntaan, meidän pitää tukea niitä ammattilaisia, jotka tekevät tätä työtä käytännössä. He tarvitsevat riittävät resurssit, mahdollisuuden pitkäjänteiseen työskentelyyn ja työolosuhteet, joissa laadukas kohtaaminen on mahdollista.
Hyvä työntekijä ei voi yksin paikata puuttuvia palveluja, liian suuria asiakasmääriä tai jatkuvaa resurssipulaa.
Varhainen tuki ja jälkihuolto eivät ole toistensa vastakohtia
Lastensuojelun uudistuksessa painotetaan varhaista tukea. Se on tärkeää, ja perheiden pitää saada apua ennen kuin tilanteet kärjistyvät, mutta meidän ei pidä unohtaa niitä nuoria, joiden elämässä vaikeudet ovat jo ehtineet kasaantua ja joiden tueksi on tarvittu sijoitusta ja muita lastensuojelun toimenpiteitä.
Varhaiseen tukeen panostaminen ei saa tapahtua niin, että jo erityisen paljon tukea tarvitsevien nuorten palveluista tingitään.
Sosiaalihuoltolain uudistukseen liittyy myös merkittäviä säästötavoitteita, siksi on erityisen tärkeää tarkastella uudistuksen vaikutuksia käytännössä: lisääntyvätkö nuorten tosiasialliset mahdollisuudet saada apua vai jääkö vastuu yhä enemmän heidän itsensä kannettavaksi?
Nuorten pahoinvointi ei ratkea sillä, että heitä kehotetaan ottamaan vastuuta elämästään. Vastuun ottamiseen tarvitaan myös mahdollisuuksia, turvallisuutta ja tukea.
Päätöksillä pitää rakentaa nuorelle mahdollisuus onnistua
Jälkihuollon nuoret eivät tarvitse sääliä, vaan yhdenvertaiset mahdollisuudet rakentaa omaa elämäänsä. Se edellyttää kuitenkin sitä, että tunnistamme heidän lähtökohtiensa erilaisuuden emmekä oleta kaikkien tarvitsevan samanlaista tukea.
Meidän tulee tehdä päätöksiä, joilla:
- turvataan jälkihuollon nuorille riittävät ja yksilölliset tukipalvelut
- varmistetaan, ettei palvelurakenteiden muutos katkaise nuoren saamaa tukea
- vahvistetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen mahdollisuuksia pitkäjänteiseen työskentelyyn
- turvataan ammattilaisille riittävä aika, osaaminen ja kohtuulliset asiakasmäärät
- vahvistetaan yhteistyötä asumisen, koulutuksen, terveydenhuollon ja muiden nuoren arkeen liittyvien palvelujen välillä
- huolehditaan siitä, ettei nuori jää yksin jälkihuollon päättyessäkään.
Meidän pitää muistaa, että itsenäistyminen ei tarkoita sitä, ettei enää tarvitsisi ketään. Aikuisetkin tarvitsevat toisia ihmisiä, neuvoja, tukea ja joskus apua aivan tavallisissa arjen asioissa.
Miksi siis olettaisimme, että nuoren, jonka elämässä on ollut tavallista enemmän turvattomuutta ja vaikeita kokemuksia, pitäisi pärjätä muita vähemmällä tuella?
Jälkihuollon nuorella on oikeus rakentaa omaa tulevaisuuttaan turvallisesti. Meidän tehtävämme on tehdä päätöksiä, jotka mahdollistavat sen.
Lopulta onnistumista ei mitata sillä, kuinka nopeasti nuori siirtyy palvelusta toiseen tai kuinka varhain hänet voidaan määritellä itsenäiseksi. Onnistumista on se, että nuori saa riittävän tuen, löytää oman suuntansa ja voi luottaa siihen, ettei hän jää yksin silloin, kun elämässä tulee vaikeaa.
Itsenäisyys ei synny yksin jättämällä. Se syntyy siitä, että joku on ensin ollut riittävän pitkään rinnalla.
Nuorten tulevaisuus tarvitsee myös rahaa, säästöillä voi olla kova hinta
Hyvät tavoitteet, toimivat palvelurakenteet ja osaavat ammattilaiset eivät yksin riitä, jos niiden toteuttamiseen ei osoiteta riittäviä resursseja.
Jälkihuollon nuoret tarvitsevat myös konkreettisia taloudellisia päätöksiä valtion taholta. Tarvitaan rahoitusta, jolla turvataan riittävä määrä osaavia työntekijöitä, kohtuulliset asiakasmäärät, yksilölliset tukipalvelut ja mahdollisuus pitkäjänteiseen työskentelyyn. Tarvitaan myös sellaisia asumisen, koulutuksen, toimeentulon ja mielenterveyden palveluja, jotka vastaavat nuorten todellisiin tarpeisiin.
Ei voida ajatella, että uudistamme lakeja, siirrämme vastuita ja asetamme uusia tavoitteita, mutta jätämme samalla ammattilaiset tekemään työtään liian vähäisillä resursseilla.
Jos säästämme näistä nuorista, tulemme maksamaan siitä yhteiskuntana suuren hinnan, mutta ennen kaikkea nämä nuoret joutuvat itse maksamaan siitä kovan hinnan.
Kun tuki jää saamatta, seuraukset voivat näkyä opintojen keskeytymisenä, asunnottomuutena, syrjäytymisenä, mielenterveyden ongelmina ja vaikeutena kiinnittyä työelämään. Kaikki nämä voivat lisätä myöhempää palveluntarvetta ja yhteiskunnan kustannuksia. Nuoren näkökulmasta kyse ei ole kustannuslaskelmasta, vaan menetetyistä mahdollisuuksista, turvattomuudesta ja siitä, millaiseksi oma elämä muodostuu.
Ennaltaehkäisyyn ja jälkihuoltoon panostaminen ei ole vain menoerä. Se on investointi nuoren mahdollisuuksiin rakentaa omaa elämäänsä ja osallistua yhteiskuntaan.
Meidän pitää uskaltaa tehdä päätöksiä, joissa katsotaan tämän päivän säästöjen sijaan myös huomiseen. Nuoren tukeminen tänään voi ehkäistä huomisen raskaampia ongelmia ja vaikka kaikkia vaikeuksia ei voida poistaa, jokaiselle nuorelle pitää antaa mahdollisuus saada apua ja rakentaa itselleen hyvä tulevaisuus.
Ei varasteta kenenkään tulevaisuutta. Ei omaamme eikä nuorten.
