Kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.3.2022

Kaupunginvaltuuston kokouksessa tapamme mukaan onnittelimme 70 vuotta täyttävää Jorma Lausteelaa, päätimme mm. Lohjan Yhteislyseon lukion saneerauksen urakoitsijasta, lausuimme valtioneuvostolle, että Lohjan kaupunki määrättäisi kaksikieliseksi kunnaksi vuosiksi 2023-2032 ja kokouksessa jätettiin myös aloitteita, joista minä jätin yhden. Kerron siitä myöhemmin.

Pidin ryhmämme ryhmäpuheenvuoron Lohjan Yhteislyseon lukion saneerauksen urakoitsijan valinnasta. Olin kaupunginhallituksen kokouksessa, jossa käsiteltiin tätä asiaa ja esitin pari kysymystä urakoitsijan valinnasta. Olin vastauksiin tyytyväinen, siksi en tehnyt valmistelemaani vastaesitystä ja toivon, että tein oikein.

Ryhmäpuheenvuoro:

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja muut kuulijat 

Päätimme  vuonna 2018 VIHDOIN Lohjan Yhteislyseon lukion toimitilojen tulevaisuudesta ja jo nyt olemme päättämässä urakoitsijasta. Toivottavasti tämä osoittautuu hyväksi ratkaisuksi. Hyvää on se, että keskustellaan, tutkitaan, analysoidaan ja todennäköisesti vanha sanonta “hyvin (eli pitkään) suunniteltu on puoliksi tehty” on lohjalaista perua.  

Urakoitsijan valinnassa elinvoimajohtaja keskeytti hankinnan viime syksynä ja se olikin hyvän harkinnan mukaista.  

Tarjouksissa hinta ei aina saisi olla määräävä tekijä ja tässä kohtaa olisi ollut hyvä valita tunnettu, luotettava kumppani, jonka referenssit ovat lähes vastaavia kuin Lohjan Yhteislyseon lukio. Tässä valinnassahan näin ei ole. Se, että valintana on pienehkö yritys, on riski ja keskustan valtuustoryhmä toivookin, että riskimme ei noudata Pusulan päiväkodin kaavaa.  

Valintamme vaikuttaa myös mahdollisten lisäkustannusten ennakoitavuuteen sekä lisärakennus-/korjausrakentamisiin. Tässä maailmantilanteessa raaka-aineiden ja materiaalien hinnat nousevat, ovat jo nousseet ja tulevat nousemaan. Tästä esitimmekin kaupunginhallituksessa kysymyksen ja vuoden 2023 talousarvion valmistelussa arvioidaan mahdolliset riskivaraukset.  

Emme siis voi liikaa painottaa valvonnan tärkeyttä ja välttämättömyyttä. Keskustan valtuustoryhmä tukeekin sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän  tekemään lisäysesitystä. 

Nuoremme ovat olleet kauan väistötiloissa, toisaalta mielummin terveissä tiloissa kuin sairastuttavissa. Korona-aika ja karanteeniaika tosin vähensi aikoja väistötiloissa. Nuorista opiskelijoistamme suuri osa on opiskellut koko toisen asteen jonkinlaisessa poikkeustilassa ja toivommekin, että tämä päätöksemme on nuorille opiskelijoille ja heidän perheilleen paras mahdollinen opintoja ajatellen. Sillä aikaahan tähän on mennyt. Sitä nuorten aikaa. 

Ryhmämme kiittää valmistelijoita, mutta erityisesti kiitämme nuoria kärsivällisyydestä ja toivomme intoa opiskella.  

Keskustan valtuustoryhmä hyväksyy päätösesityksen. 

Kaupunginhallituksen kokouksessa 14.3.2022

Kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltiin mm. kaksikielisyyden säilyttämistä Lohjan kaupungin toiminnassa, lahjoituksen tekemistä Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiölle, olympiavoittajan (Nelli Laitinen) palkitsemista ja Lohjan kaupungin osallistumista Ukrainan tukemiseen sekä valtuustoaloitetta erityislasten palveluiden parantamisesta.

Kaksikielisyyden säilyttämisestä saimme hyvän alustuksen ja lisää tietoa ja lisää tietoa tulemme saamaan vielä tulevassa valtuustoinfossa. Ennen kokousta oli pyydetty enemmän talouden lukuja, kustannuksia ja arvioita kokonaisvaikutuksista kaksi- tai yksikielisyydestä. Asiaa käsiteltiin siksi, että Lohja on vapaaehtoisesti kaksikielinen ja oikeusministeriö oli lähettänyt kirjeen, jonka mukaan vapaaehtoisesti kaksikielisen kunnan tulee tehdä valtuustoissaan päätös, mikäli mielivät olla jatkossakin kaksikielisiä kuntia. Asia tulee siis vielä valtuuston käsittelyyn.

Lahjoituksen tekemistä Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiölle käytiin vilkas keskustelu koulutusaloista, joita tuetaan, tai joille tehdään lahjoitus. Pohdintaa alojen tasa-arvosta, alojen arvostuksesta sekä tehtiin toive ohjeistuksen tekemisestä tulevaisuutta varten.

Olympiavoittajamme Nelli Laitinen palkitaan stipendillä kaupungin ohjeistuksen mukaisesti. Olemme Nellistä varsin ylpeitä.

Lohjan kaupungin osallistumista Ukrainan tukemiseen päätimme lähes keskustelutta. Jokaiselle meistä oli täysin selvää, että haluamme tukea ukrainalaisia.

Valtuustoaloitetta erityislasten palveluiden parantamisesta käsitellessämme tein vastaesityksen, että aloite laitettaisi uudelleen valmisteluun. Olin tehnyt alunperin aloitteen toukokuussa 2021. Vastauksessa aloitteeseeni kerrotaan, että tutkimus- ja kuntoutusryhmässä työskentelee lastenneurologi, puheterapeutti, fysioterapeutti, neuropsykologi, toimintaterapeutti sekä perheneuvolan psykologi tai perheneuvoja. Lisäksi kerrotaan, että Lohjalla on aktiivisesti koulutettu Nepsy -valmentajia neuropsykiatrisesti oireilevien lasten kuntoutuksen tukemiseksi. Tällä hetkellä koulutettuja valmentajia on laajasti eri työyksiköissä 15 ja Tulevaisuuden Sote -keskus ja Koulu kunnossa -hankkeiden kautta valmentajia tullaan kouluttamaan lisää. Koko Länsi-Uudenmaan tulevalla hyvinvointialueella tulee työskentelemään 50 nepsy-valmentajaa. Lohjalla ehkäisevien palvelujen rinnalla on vuonna 2019 käynnistetty Lapset SIB -ohjelma (johon pitää hakeutua, mutta kaikki kohderyhmässä eivät saa tietoa aiheesta). Syksyllä Perhekeskus Purjeessa avattiin Nepsy -neuvontapuhelin alle 18 -vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen sekä muille ammattilaisille. Puhelimessa päivystää kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen ammattilaisia oman työnsä ohessa.

Esityslistalla päätösesityksenä oli, että aloite olisi tällä käsitelty loppuun. Tein tähän vastaesityksen. Sillä nämä eivät riitä.

Vastaesitys aloitteen uudelleenvalmistelusta.

Perustelut: Kaupunki on tehnyt hyviä muutoksia ja parannuksia palveluihin, mutta ne ovat edelleen riittämättömiä. Erityisperheiden palveluohjaus on riittämätöntä, neuropsykiatristen haasteiden tunnistaminen esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja koulussa on liian epätasalaatuista eri koulualueiden välillä. Kaikki perheet eivät ole tasa-arvoisia palvelujen saatavuudessa.

Lastensuojeluun ohjataan edelleen lapsia ja nuoria, joiden palvelutarve on neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa. Nuorisopsykiatrian (HUS) ja kaupungin neuropsykiatrin jonot ovat kestämättömät ja erityisperheet (neurovähemmistö) jäävät vielä liian moni ilman oikea-aikaista apua. Valmistelussa tulee huomioida: Käypä hoito -suositus, vahvempi panostus neuropsykiatristen haasteiden tunnistamisen koulutukseen ja palvelunohjaukseen. Valmistelussa tulee myös huomioida kuinka neurovähemmistöperheet saavat tietoa palveluista ja palvelujen saavutettavuus.

Hallitus hyväksyi yksimielisesti esitykseni.

Ilmastowebinaari lohjalaisille lapsille ja nuorille

Ilmastowebinaari lohjalaisille lapsille ja nuorille järjestettiin 11.3 ja voi että mikä tilaisuus se olikaan!

Tilaisuuden idea lähti Mäntynummen yhtenäiskoululta, apulaisrehtorin, biologian ja maantiedon lehtorin sekä oppilaskunnan ideariihestä. Koulun oli tarkoitus järjestää oppilailleen ilmastoseminaari, mutta he joutuivat ikävä kyllä perumaan tilaisuuden.

Oppilaskunta oli tehnyt paljon töitä tilaisuuden hyväksi ja olivat järjestäneet jo upeat asiantuntijat luennoimaan ja olisi ollut todella harmi, jos se kaikki upea työ olisi mennyt hukkaan.

Sain kuulla tästä ja olin yhteydessä kaupungin sivistysjohtajaan, joka piti koulun ideaa todella hyvänä. Ilmastowebinaari järjestyikin sillä puhelulla koko kaupungin peruskoulun ja toisen asteen oppilaille. Jokainen koulu sai tiedon tilaisuudesta ja kutsun osallistua.

Olin ajatellut, että oma panokseni olisi ollut vain upean idean siirtäminen kaupungin haltuun, mutta pääsin mukaan juontamaan ja sainpa pari kysymystäkin esittää.

Ilmastowebinaarin painopisteenä ei ollut niinkään yleinen syyllistäminen, tai negaation kautta, vaan asiaa lähestyttiin lapsen ja nuoren näkökulmasta ja mitä itse voisi tehdä. Asiaa tarkasteltiin myös terveyden ja ympäristön näkökulmasta, kokonaisuutta pohtien.

Asiantuntijoina oli kaksi nuorta tutkijaa, Helsingin yliopistolta sekä Luonnonvarakeskuksesta ja he puhuivat erinomaisesti ja ymmärrettävästi.

Webinaarissa oli kyse kokonaisuudesta

Yhtenä tärkeänä osana omaa ratkaisua voisi olla planetaarinen ruokavalio oman maan/maanosan/asuinalueen raaka-aineperustaisena. Kotimaisia ravitsemussuosituksia päivitetään parhaillaan ja päivitystyö on valmiina loppuvuodesta, ilmeisesti.

Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja saimme paljon mietittävää, ratkaisuesityksiä ja uutta tietoa.

Toivottavasti ensi vuonna Mäntynummi jatkaa tätä erinomaista webinaari-ideaansa!

Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajan näkemys ensi kokouksesta – kuule

Sain haastateltavakseni keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajan Eerikki Viljasen.

Hyvinvointialueiden aluevaltuustot ovat nyt maaliskuun alussa aloitelleet kauttaan ja niin aloitti myös Länsi-Uudenmaan aluevaltuustokin ja kysyin Eerikiltä perinteisen urheilutoimittajan peruskysymyksen: miltä nyt tuntuu?

Kuule Eerikin haastattelu:

Ensimmäinen aluevaltuustokokous

Eilen oli ensimmäinen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustokokous. Ensimmäisenä varavaltuutettuna sain hälytyksen erään varsinaisen valtuutettumme sairastuttua.

Mielestäni ensimmäisen varavaltuutetun tehtävä on olla valmiina, jos kutsu kävisi. Tarkoittaen siis, että kalenterissa on aina kokoukset merkittynä ja esityslistaan ja materiaaliin tutustuttu ja valtuustoryhmän keskusteluihin osallistuttu. Ryhmän sihteerinä keskusteluihin osallistuminen on luonnollisesti jatkuvaa. Meidän ryhmällämme on erittäin hyvä ryhmähenki ja käymme paljon keskusteluja kokousten välilläkin. Ensimmäiseen valtuustokokousta edeltävään ryhmäkokoukseenkin pystyi osallistumaan lähes jokainen ryhmään kuuluva.

Kokous pidettiin Dipolissa ja puitteet olivatkin tilanteen historiallisuuteen sopivat.

Pitää kyllä sanoa, että Lohja voitti tarjoilut 6-0

Varsinainen valtuustokokous sujui hyvin, toisaalta ihmettelin kokouksen levottomuutta. Moni nousi paikaltaan esimerkiksi vastatakseen puheluun, tai haetaan kahvia/vesipulloa kesken toisten puheenvuorojen. Varmasti on ollut hyviä syitä.

Ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin hallintosääntöä, jonka aikana käytettiinkin eniten puheenvuoroja. Muutamia muutoksia tehtiin, mutta pääsääntöisesti yksimielisesti hyväksyttiin hallintosäännön ensimmäinen luonnos. Hallintosääntöön palataan vielä kesäkuussa ja marraskuussa, jolloin tarkastellaan vielä mm. toimielinten toimivaltaa.

Hallintosäännöstä käytiin yksi äänestys ja se koski ryhmärahaa. Ryhmäraha oli jo puolueiden välillä neuvoteltu syksyllä ja siitä oli käyty jo silloin kovia keskusteluja. Sitä ei ole tarkoitettu esim. vaalirahoitukseen, vaan ryhmien hyvinvointialuetyöhön ja sen työn tukemiseen ja kehittämiseen. Ryhmärahan käyttöä toivottavasti tullaan valvomaan tarkkaan.

Päätös tehtiin myös hyvinvointijohtajan viran perustamisesta, johon hallitus paneutuukin nyt ensimmäisenä. Aikataulu on tiukka, kesäkuun valtuustokokouksessa olisi tarkoitus valita henkilö tähän tehtävään.

Toimielinpaikoista oli käyty jo neuvottelut ja paikkajaot päätettiinkin nyt yksimielisesti. Minä sain merkittävän lautakuntapaikan tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa. Tälle lautakunnalle kuuluu mm. terveyden ja hyvinvoinnin edistämistehtävät.

Kuvassa Lotta Paakkunainen, Eerikki Viljanen ja Marjut Frantsi-Lankia

Vanhusneuvostossa 2.3.2022

Toimin vanhusneuvostossa kaupunginhallituksen edustajana ja viime viikon kokouksessa oli hyvin mielenkiintoisia asioita jälleen ja keskustelu oli vilkasta.

Ylihoitaja Hannele Patjas kertoi Lohjan kaupungin ikääntyneiden sosiaalipalvelujen valvonnan toteutumisesta vuonna 2021. Kokouksessa käsiteltiin kaupungin omien ikääntyneiden asumispalveluyksiköiden, ”nk. oman tuotannon” laajuutta ja yksikköjen sijoittumisia Lohjan alueella sekä henkilöstömitoituksia vuosina 2020-2023.

Kuntoutuksen ja hoivan kehittämiskohteiksi Lohjalla vuodelle 2022 on määritelty:
1.Uuden asukkaan elämänkaarilomakkeen käyttöönotto
2.Vastuuhoitajan tehtävät ovat kirjattuna
3.Asukkaiden arjen aktivoinnin/kuntouttavan hoitotyön kehittäminen
4.Huumausaineeksi luokiteltavien lääkkeiden kulutuksen yhdenmukainen seuranta
5.Yhteisöllinen/autonominen työvuorosuunnittelun kehittäminen

Muistutuksia ja kanteluita Lohjan yksiköistä t v.2021  3 kpl. Asiakastyytyväisyyspisteet yksiköiden palvelun kokonaisuudesta on 8,6/ (verrokki 10).

Vanhusneuvostolle esiteltiin myös Lisää liikettä Lohjalla –hanke v. 2020-2022

Hankkeen aikana toteutetaan

  • Ulkoiluystävä-toiminta järjestää koulutukset vapaaehtoisille ikääntyneiden liikuttajille. Toimintaa ovat suunnittelemassa Lohjan seurakunta, Hiiden Omaishoitajat, Laurentius Lähimmäispalvelu ja Lohjan kaupunki.
  • Ikäinstituutin organisoima toimintaa tarjoaa ”Talo/KyläTsemppari
  • Lisää liikettä -hanketta on esitelty v.2021 tapahtumissa ja tilaisuuksissa Hankkeella on tavoitettu yli 3500 kotitaloutta.
  • Vuodelle 2022 suunnitelmissa mm. digiloikka, aloitettujen toimintojen jalkauttaminen ja ylläpitäminen, ravitsemusasioiden lisääminen liikuntahankkeeseen,
  • Liikuntaraati suunnitteilla keväälle (Ikäinsitituutti mukana)

Kokouksessa keskustelutti myös ajankohtaiset huolet Apuomenasta, Laurentius-lähimmäispalvelun ja Olka:n toimintojen jatkuminen sekä väestönsuojatilanne Lohjalla.

Väestönsuojia Lohjalla on yli 300 kappaletta, joista 48 kpl on Lohjan kaupungin omistamissa kiinteistöissä. Kaikki väestönsuojat sijaitsevat kiinteistöjen yhteydessä. Suojat on rakennettu kyseistä rakennusta tai
rakennusryhmää varten rakennuksessa pysyvästi asuville ja työskenteleville henkilöille. Yleisiä väestönsuojia ei ole Lohjalla. Pientalojen osalta suojautumiskeinoina ovat sisälle suojautuminen ja tilapäissuojan rakentaminen esimerkiksi kellaritiloihin. Vaaran uhatessa viranomaiset varoittavat väestöä ja kehottavat tilanteen vaatiessa siirtymään suojatilaan. Sisäasiainministeriö huolehtii siirtymisen yleisjohdosta.
Lisätietoja: https://www.lohja.fi/kaupunki-ja-hallinto/turvallisuus/