Perhe – Sivu 36 – Lotta Paakkunainen

Älä huoli äiti. Kyllä sä muistat surra

Lapsen oikeuksien päivä on tärkeä päivä.

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista meillä ja maailmalla.

Päivä saatiin nimettyä lapsen oikeuksien päiväksi suomalaisiin kalentereihin vuodesta 2002 Suomen UNICEFin aloitteesta.

Unicef- Lapsen oikeuksien päivä

Pyry olisi sinä päivänä täyttänyt kaksi vuotta.

Marraskuun loppupuolella minut aina valtaa pieni paino, suru tulee sisään. Se vaan tulee aina pyytämättä, muistamatta. Tää on ihan joka vuotinen tunne. Pyry on ajatuksissa joka päivä, tää murskaava tunne valtaa pahiten aina näihin aikoihin ja vuodenvaihteessa, Pyryn kuolinpäivänä.

Vanhan kansan mukaan marraskuu on kuoleman kuukausi. Mä vihaan marraskuuta. Tai oikeastaan pelkään. Olen lähes viikon ajan kokenut ahdistusta ja pelkoa huomisen päivän johdosta ja huomaan keränneeni itselleni huomiseksi ihan hirveän määrän tekemistä, jotta unohtaisin. Jotta en muistaisi surra.

Äläpä huoli, äiti. Kyllä sä muistat surra.

Itkeminen alkoi jo aiemmin ja tänäänkin sitä on riittänyt.

Huomenna olisi Pyryn syntymäpäivä.
Ihana, rakas, poikamme, Pyry. Pyry William Olavi. Jyri oli aina halunnut antaa pojalleen nimeksi Pyry. William tuli Jyrin isältä ja Olavi minun isäni mukaan.

Olimme avomieheni kanssa toivoneet ja odottaneet raskautta. Raskausaikani ei ollut helppo. Kipuja ja sairaalakäyntejä. Mieheni isä toimi vaimonsa omaishoitajana ja jotta hän pääsi välillä vapaalle huilaamaan, kävin auttamassa anoppiani. Eräs hoitojakso piti viettää sairaalassa, sillä hänen vointinsa alkoi heikkenemään hetkellisesti. Muuten raskausaikani oli varmasti kuten monella muullakin ensisynnyttäjällä. Täynnä jännitystä ja odottamista.

Synnyttämisestä oli auvoiset odotukset ja suunnittelin synnyttäväni ilman kivunlievitystä (hullu). Oli niin paljon kaikkia upeita mahdollisuuksia tarjolla kylpyammeesta lähtien.

Synnytys meni kuten meni. Kivunlievitys oli pakko ottaa 20 tunnin jälkeen, en olisi jaksanut enää. Kivun vuoksi oksentelin ja väsyin. Ilokaasulla aloitettiin ja se sai oksentamaan enemmän. Kätilöopiskelija sai osansa siitä suihkusta.

Epiduraali oli ihana helpotus ja sen jälkeen alkoi synnytys sujumaan. 23 tunnin jälkeen saimme ihana pojan. Poika oli hiljaa. Ja minä huolestuin.

Kätilöopiskelija sai pojan virkoamaan viskomalla kylmää vettä hänen päälleen.

Kotiin veimme lääkärin mukaan ”täydellisen terveen pojan”.

Neuvolassa ihmettelin vauvan sinisiä kynnenalusia. ”ihan normaalia” totesi terveydenhoitaja (jota minun ei tarvinnut enää nähdä seuraavan lapsen neuvolakäynneillä)

Näihin sanoihin olen turvannut, kun naistenklinikalta lähdin synnytettyäni kuusi vuotta myöhemmin ”täydellisen terveen tytön”, kun olin pyytänyt sydänseurantaa. Alan ”guru” totesi minulle vauvan kotiinmenotarkastuksessa, että tyttäreni on täydellisen terve, ei tarvita seurantaa. Totesin, että näin minulle todettiin myös kuusi vuotta sitten. Kuusi viikkoa sen lausunnon jälkeen täydellisen terve poikani menehtyi syliini. Sain lapselleni seurannan. Ja leikattava sydänvika löytyi.

Pyryn sydänvika löydettiin vasta ruumiinavauksessa.

Viisi viikkoa, melkein kuusi viikkoa Pyry meillä oli. Uudenvuoden aamuna, klo 9.21 Pyry menehtyi syliini. Yritin elvyttää, Jyri yritti elvyttää, Medi-Heli tuli, mitään ei ollut tehtävissä.

Pyryllä löydettiin ruumiinavauksessa HLHS. Sydämen vasemman kammion hypoplasia. Eli vasen kammio ja eteinen olivat kehittymättömiä, käytännössä puuttuivat. Lääkäri ”lohdutti” sanomalla, että sairasta lastahan tässä surraan. Ihan sama, meille hän oli terve ja meille hän oli meidän rakas lapsemme.

Kaikenlaisia sammakoita olemme joutuneet kuuntelemaan ja ymmrtämään. Ihmiset eivät aina osaa kohdata surua, varsinkaan tällaista surua. Eräskin lääkäri totesi minulle kysyttyään kuinka vanhana Pyry menehtyi, että ”voi voi, siinä ajassa ehtii kiintyäkin siihen lapseen” ????? Totesin hänelle katkerana ja tyynenä, että ” hän mikään koiranpentu ollut. Kyllä siihen lapseen kiintyy jo raskaanaollessa”.

Minulla on iso, iso määrä valokuvia Pyryn odotus- ja vauva-ajasta. Ne odottavat vieläkin valokuvakansioon laittamista. Saimme hautastoimistolta kauniin muistolaatan, joka laitettiin väliaikaiseen ristiin. Olin ajatellut kiinnittää sen valokuvakansion päälle. En ole tehnyt sitäkään.

Aika kuluu, mutta se ei paranna haavoja. Se tekee niistä arpia. Ja niiden kanssa pitää elää, niiden kanssa oppii elämään. Ne myös kestää paremmin kuin haavat.

Päivääkään ei mene, ettetkö olisi ajatuksissani, päivääkään ei ole mennyt, ettenkö sinua kaipaisi. Suru on syvällä, kaipaus on ikuinen. Jokainen päivä olen kauempana sinusta, jokainen päivä olen lähempänä sinua. Jokainen päivä olen selviytynyt. Alussa suruni oli murskata minut. En ikinä uskonut, että aika kuluu, että jaksaisin olla. Jokainen päivä. Olen onnellinen siitä, että jälkeesi tuli neljä eläväistä, jotka ovat pitäneet minua elämänsyrjässä kiinni, joiden vuoksi muistan elää, joiden vuoksi muistan rakastaa, joiden vuoksi olen.

Isällä on väliä

Isä.

Isä on valvonut vuoteeni vierellä, laskenut jalkapohjassani olevien piikinjälkien määrän, vahtinut untani. Synnyin etuajassa ja vanhempani ovat kertoneet, kuinka he pelkäsivät vauvan sairaalassaoloajan, kuinka vauvalta oli otettava näytteitä ja kokoajan.

Häissäni isä piti puheen, jota kukaan ei pystynyt kuuntelemaan kuivin silmin. Eräs häävieras oli sanonut tyttärelleen, että kuule, jos mä en pysty sulle pitämään puhetta, kuule nyt. Isä sanoi minulle, että ” Heprealaisilla on kaunis nimi tyttärelleen, joka merkitsee isäsi iloitsee. Lotta, nimesi voisi olla Abigail. Olet tuonut isällesi iloa joka päivä.”

Tänään en päässyt käymään isäni luona, enkä voinut soittaa. Olen joka vuosi ainakin soittanut ja isä aina odotti ja jos soittoa ei kuulunut heti aamusta, oli isä huolissaan.

Tiedän, että isä oli ylpeä musta aina ja hänelle yksi tärkeistä päivistä oli se, kun Tasavallan Presidentti myönsi minulle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitain kultaristein. Isä soitti minulle ja sanoi ”isin ritari”

Isä on aivan varmasti vaikuttanut siihen, mitä nyt olen.

Omalle isälle, toisena isänpäivänä ilman sinua, ikävöin sinua.

kaikille isille, isänvirkaa toimittaville, läheisille, isäpuolille, vaareille, ukeille, paapoille, äijille, fatseille ja faijoille ihanaa isänpäivää.

Olette rakkaita

Lastensuojelun vähättely on totta

Harkitsin tovin kirjoitustani, mutta koen asian olevan niin tärkeän, että päätin kirjoittaa tästä. Viime valtuustokokouksessa esitin, että lastensuojelun rahoituksen tarpeet tulisi selvittää ( https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/10/09/esitin-valtuustossa-etta-lohjalla-tulee-tarkistaa-lastensuojelun-rahoituksen-tarpeellisuus/), ja sen jälkeen aiheesta on puhetta riittänyt. Oikeastaan aiheesta ei ole puhuttu sen jälkeen kuin kerran (https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/809159-katri-kalske-pitaa-valtuustossa-esitettyja-tietoja-avin-moitteista-lohjan), mutta esityksestä ja ihmisistä enemmänkin.

Esityksestäni on väärinkäsityksiä, siitä keskustellaan eri äänensävyillä ja esitykseni järjellisyydestä eri äänensävyillä. Toki varmaan on ”mahdotonta tässä vaiheessa vuotta siirtää rahoja lastensuojelun kehittämiseen”, varsinkaan jos ei ole poliittista tahtoa siihen ja ”meidän lapsilla ja nuorilla on kaikki hyvin” ja ”Paakkunainen liioittelee”, unohtamatta sitä, että ”Paakkunainen on niin negatiivinen”. Realistisesti ajateltuna tässä vaiheessa vuotta kehittäminen loppuvuodeksi on vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta, mutta esitinkin, että lastensuojelun rahoituksen tarpeet tarkistetaan. Lastensuojelu on ongelmissa – henkilökuntavajetta, asiakkaita liikaa työntekijää kohti, asiakassuunnitelmat viivästyvät, asiakasperheiden ongelmat kasaantuvat…

Ote esityksestäni: ”Lohja on saanut myös moitteet lastensuojelun palvelutarpeen arviointien viivästymisestä. Näen, ettei meillä ole vaihtoehtoa. Siksi esitänkin valmisteluun palauttamista. Lasten, nuorten ja perheiden palvelualueella tulee tarkistaa lastensuojelun rahoituksen tarpeellisuus”

Päätin kirjoittaa tämän kirjoitukseni myös siksi, että lastensuojelun tilasta sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnista on kuvitelma, että kaikki on hyvin. Nyt ei pidä ymmärtää väärin, meillä on lapsia ja nuoria, joilla kaikki ON hyvin, mutta meillä on kasvava joukko lapsia ja nuoria, joilla ei todellakaan ole kaikki hyvin. Tämä ryhmä suurenee ja heidän ongelmansa kasaantuvat, jos me emme tee pian jotain.

Hallitusohjelmassa säädetään asteittain kiristyvä vähimmäishenkilöstömitoitus lastensuojeluun niin, että maksimi on 30 asiakasta ammattilaista kohden. Vuonna 2022 mitoitus on 35. https://yle.fi/uutiset/3-10823854 Lohjan tapauksessa tämä tarkoittaa 13 hengen lisäystä. Tätä ennakoiden Lohjalla on ensi vuoden talousarvioon esitetty YHDEN viran lisäämistä. Ensimmäinen askelhan on otettava, babysteps, vai miten se olikaan?

Lastensuojelu on tiimityötä. Systeemiseen malliin kuuluu asiantuntijan osallistuminen tiimiin. Tärkeänä osana asiantuntijatiimiä on mm psykologi lapsen kehityspsykologian ja vuorovaikutuksen ammattilaisena, perheterapeutti, joka on vuorovaikutukseen ja perhedynamiikkaan perehtynyt, tukihenkilöt, esimies, psykiatrian sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä.

Onko kaikilla lohjalaisilla lastensuojeluasiakasperheillä asiakassuunnitelma, entä päätös?

Jos ei ole, tämä on ongelma. Jos perheeseen on kohdistettu lastensuojelutoimenpiteitä, mutta ei ole päätöstä, perhe esimerkiksi ei voi valittaa. Eli siis: lain mukaan päätöksistä voi valittaa, mutta jos ei ole päätöstä, ei voi valittaa ja perheen oikeusturva on olematon.

Tosiaan toivon ja luonnollisesti uskon, että kaikille tarvitseville on ehditty tekemään päätös ja asiakassuunnitelma, vaikka lastensuojelun työtilanne on hurja, työt kasaantuvat, työntekijät kuormittuvat, asiakasmäärät ovat korkeita, säästää pitää, mutta työtkin pitää tehdä. Arvostan todella paljon lastensuojelun työntekijöitä, teette upeaa duunia, kovissa olosuhteissa.

Alla linkki mielipidekirjoitukseeni:

https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/809929-mielipide-lastensuojelun-ongelmien-vahattely-on-totta-lohjalla

Omaishoidon neuvottelukunnassa

Lohjalla toimii ainutlaatuinen yhteistyöelin, omaishoidon neuvottelukunta. Se koostuu omaishoitajista, kaupungin viranhaltijoista, ammattioppilaitoksen opettajasta ja luottamushenkilöistä ja sitä koordinoi Hiidenseudun omaishoitajat ry. Toimin neuvottelukunnassa sote-lautakunnan edustajana, tosin vasta vuoden alusta, mutta olen jo tässä vaiheessa saanut todella paljon. Olen oppinut paljon omaishoitajuudesta, heidän arjestaan, huolistaan ja kehittämis- sekä yhteistyöhaluistaan, olen oppinut myös kaupungin viranhaltijoiden toimista ja palveluista.

Ensimmäisen kokoukseni jälkeen pohdin miksi omaishoidon neuvottelukunnan terveisiä ei ole sote-lautakunnan tiedotusluontoisissa asioissa, kuten on vanhus- ja vammaisneuvoston terveiset? Kyseessä kuitenkin on merkittävä yhteistyöelin ja heidänkin terveisensä olisivat tärkeitä kuulla. Kysyinkin sitä ja sain vastaukseksi sen, että vammais- ja vanhusneuvostot ovat Lohjalla aluetoimikuntien ym. lisäksi virallisia vaikuttamistoimielimiä, joihin edustajat on valittu ja vahvistettu toimielimissä. Omaishoidon neuvottelukunta perustuu erilaisiin lähtökohtiin ja toimii vapaamuotoisemmin. Tästä syystä sovimme, että laitan lautakunnalle terveiset omaishoidon neuvottelukunnan kokouksesta sähköpostitse.

Viime kokouksessa keskustelimme mm Lohjan kaupungin tekemästä kyselystä omaishoitajille. Kyselyssä kysyttiin mm omaishoitajien vapaiden järjestelyistä, kuinka moni käyttää ja jos ei käytä, miksi ei käytä, kysyttiin myös minkälaisia tukipalveluja toivottaisi.

Kyselyyn vastasi 160 omaishoitajaa, joista 112 ikääntyneiden palvelualueen tuensaajia ja loput vammaispalvelualueen tuensaajia. Molemmissa ryhmissä oli runsaasti heitä, jotka eivät käyttäneet vapaita, syinä olivat mm se, ettei hoidettava halunnut lähteä kotoa tai se, että sopivaa järjestämistapaa ollut tarjolla.

Tukipalveluina kaivattiin erityisesti vertaistukea ja ehdotettiin siivouspalvelua yhdeksi tukipalveluvaihtoehdoksi.

Lisää tietoa omaishoitajuudesta:

https://omaishoitajat.fi/omaishoidon-tietopaketti/mita-on-omaishoito/

https://omaishoitajat.fi/omaishoidon-tietopaketti/omaishoidon-tuki/

http://www.tunnistaomaishoitaja.fi/

Oma kokemukseni omaishoitajuudesta ovat vähäisiä, mutta arvokkaita: Mieheni isä toimi vaimonsa omaishoitajana vuosia ja muutaman kerran toimin sijaishoitajana hänen päästyä omaishoitajan kuntoutuslomalle ja oma äitini ehti toimia isäni omaishoitajana hetken ennen isäni menehtymistä.

Koen omaishoidon neuvottelukunnan jäsenyyden erittäin tärkeänä ja olen kiitollinen heidän minulle antamasta luottamuksesta. Pyrin tekemään parhaani hyvän yhteistyön ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi sekä omaishoitajien äänen kuuluvuuden takaamiseksi. Omaishoitajat tekevät ensiarvoisen tärkeää työtä ja me haluamme tukea heitä mahdollisimman hyvin.

Hiiden omaishoitajat ry järjestävät 24.10 klo 18 keskusteluillan erityislasten omaishoitajille, jossa aiheena on mm:

Miten erityislapset ja perheiden ääni saadaan kuuluuviin?
Osallisuus palveluiden kehittämisessä – miten palveluiden käyttäjiä saataisiin mukaan suunnitteluun ja kehittämiseen?
Miten erityislapsien ja -nuorten perheiden parhaaksi tehtävä työ näkyy arjessa?
Miten Lohja palvelee lapsiperheitä?

Olen lupautunut mukaan ja luotsaamaan keskustelua. On varmasti mielettömän kiinnostava ilta tiedossa!

aiemmin omaishoidosta kirjoittamaani:

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2017/12/21/omaishoitajat-tekevat-tarkeaa-tyota-ja-saastavat-samalla-yhteiskunnan-varoja/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/10/02/tuetaan-omaishoitajia-ja-otetaan-pois/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/11/28/nain-sita-tasapainotetaan-taloutta/

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/04/01/erityisen-mainiot-ja-ihanat-perheet/

Tärkein on tahto rakastaa

Sain suuren kunnian, kun äitini pyysi minua puhumaan hänen puolestaan siskoni häissä. Luin erilaisia ohjeita ja suosituksia puheen sisällöstä, rakenteesta, pituudesta ja mitä näitä nyt on. Päätin pitää puheeni suhteellisen lyhyenä, sillä kansainvälisen juhlan vuoksi puhe tuli olla myös englanniksi. Kirjoitukseni lopussa on puheeni morisusparille, tällä kertaa vain suomeksi, vaikka puheen pidinkin sekä englanniksi että suomeksi.

Meillä on sisareni kanssa vain puolitoista vuotta ikäeroa ja lapsuudessa meitä usein on luultu kaksosiksi. Olemme olleet hyvinkin läheisiä. Murrosiän aikana läheisyys hieman rapisi molempien erilaisten kipuilujen ja kasvamisten vuoksi, mutta sisko on rakas edelleen ja nyt aikuisena läheisyys on palannut.

Häät olivat kauniit, lämminhenkiset ja niin morsiusparin näköiset. Siskoni pitää rauhasta, eikä ole ikinä kaivannut huomion keskipisteenä olemista, Petri pitää hyvästä musiikista ja siitä huolehti hänen lapsensa. Juhlat olivat ihanat, perhekeskeiset ja rauhalliset.

Morsiamen siskon puhe:

Juhlaväki, rakkaat Tytti ja Petri

Mä olen morsiamen sisko, Lotta ja Läsnä ovat myös äiti ja isosisko Memmu. Eli jos huomaatte ihanassa morsiamessa jotain vikoja, ne ovat tässä.

Juhlapuheessa yleensä pitäisi muistella vähän menneitä ja kertoa historiaa. Historiasta sen verran, että Tytti on pikkusisko ja kaikki isosisarukset tiedetään, mikä pikkusisarusten tehtävä on, vai mitä Memmu? Sehän on luonnollisesti isosisarusten kasvattaminen, varsinkin luonteen kasvattaminen. Tytti on ollut loistava pikkusisko.

Historiasta viis. Teillä molemmilla on historia ja te molemmat tunnette toistenne historian. Se on yksi teidän vahvuuksistanne. Avoimuus.
Se, mihin meidän tulisi keskittyä on tämä päivä.

Huominen.

Tulevaisuus.
Ihania sanoja.

Suurin kaikista on rakkaus.
Kauniissa, mutta nopeassa vihkisaarnassa, puhuttiin rakkaudesta.

Kun me menimme mieheni kanssa naimisiin, vihkisaarnassa meille puhuttiin viisaasti halusta rakastaa.
Rakastaminen ei ole helppoa.
Se vaatii työtä.

Se vaatii juhlaa.

Se vaatii arjen sietoa ja se vaatii arjenkaipuuta.
Mutta eniten se vaatii halua, tahtoa rakastaa.
Te olette tänään luvanneet rakastaa.

Muistakaa myös muistaa haluta rakastaa. Joskus se rakkaus on vain siitä kiinni.

Kiitos, että halusitte jakaa tämän ihanan ja tärkeän päivän kanssamme. Olkaa onnellisia.
Ja nyt ystävät! Nostakaamme jälleen malja ihanalle morsiusparille kolminkertaisen ELÄKÖÖN!-huudon kera.

Seurasaaressa paljon koettavaa ja nähtävää lasten kanssa

Yksi lapsistani oli pitkään toivonut pääsevänsä Seurasaareen ja päätimmekin tämän retken suunnata sinne. Nuorin oli hieman epäileväinen, kuulostaa tylsältä. Päästyämme saarelle johtavalle sillalle, olikin jo aivan eri ääni kellossa.

Lipunmyynnistä saimme kartan, johon oli hyvin merkitty talot, johon sai mennä ja jokaisessa talossa oli omat oppaat. Oppaat olivat todella ihania, jokainen toivotti jokaisen meistä erikseen tervetulleeksi ja tulivat apuun, jos huomasivat, että kaipasimme apua tai tietoa paikasta. Ihan mielettömän upeita oppaita!

Lapsille oli kivaa perinteikästä tekemistä, kuten kaarnalaivojen tekoa sekä pääsi kokeilemaan matonkudontaa.

Karunan kirkon opas oli ehkä huipuin, jota olemme ikinä vielä tähän mennessä tavanneet. Hän kertoi pitkät tarinat kirkon historiasta, yleensä kirkosta Suomessa, istumajärjestyksistä, lapset kävivät kokeilemassa köyhien penkkejä, innostuivat oppaan kertomuksesta unilukkarista ja lopuksi opas laittoi tyttäreni häpeäjalkapuuhun (kysyi kyllä haluaako kokeilla). Opas jäi varmasti lasten mieleen, otti todella hyvin heidät huomioon ja eleettömällä tavallaan kertoessaan sai lasten mielikuvituksen lentoon.