Kirjoitin mielipidekirjoituksen hyvinvointialueen talousarviosovusta. Sovimme toimittajan kanssa, että hän voi siteerata talousarviosovusta kirjoittamaansa artikkeliin minulta ryhmämme kannan.
Kirjoitin, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarviosovussa omaishoitajat, lasten ja nuorten palvelut sekä perheet asetettiin kohtuuttoman leikkauspolitiikan eturintamaan.
Keskustan aluevaltuustoryhmä ei voinut hyväksyä neuvottelutulosta, joka tavoittelee säästöjä hinnalla millä hyvänsä. Vaikka talouden tasapainottaminen on tärkeää, se ei saa tapahtua kaikkein haavoittuvimpien ryhmien kustannuksella.
Omaishoidon palkkioihin lisättiin kyllä neuvottelujen aikana 3,5 miljoonaa euroa, mutta pohjaesityksessä oli selkeitä leikkaussuunnitelmia, jotka jäivät osin voimaan. Tämä vaarantaa omaishoitajien jaksamisen ja luo epävarmuutta heidän tulevaisuudestaan. Omaishoitajat tekevät korvaamatonta työtä, joka säästää hyvinvointialueelle miljoonia euroja vuosittain. Heidän palkkioidensa ja vapaittensa leikkaaminen ei ole taloudellisesti järkevää eikä inhimillisesti oikeutettua.
Talousarvioesityksessä lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistetaan säästöjä 1,3 miljoonan euron edestä. Tämä vaarantaa ennaltaehkäisevien palveluiden toimivuuden ja jo nyt ylikuormitetun lastensuojelun. Keskusta ei voi hyväksyä linjaa, jossa säästöjen kohteeksi joutuvat tulevaisuuden rakentajat – lapset ja nuoret – samalla kun heidän hyvinvointinsa turvaaminen pitäisi olla koko uudistuksen keskiössä.
Säästöjä on helppo esittää Excelissä, mutta todellisuus on toinen. Lyhytnäköiset leikkaukset omaishoidon tuista, perhepalveluista ja lastensuojelusta johtavat pitkällä aikavälillä suurempiin kustannuksiin. Kun omaishoitajat väsyvät ja lapset jäävät ilman riittävää tukea, kustannukset siirtyvät kalliimpiin palveluihin, kuten laitoshoitoon ja erikoissairaanhoitoon.
Keskusta on edellyttänyt, että hyvinvointialueille annettaisiin enemmän aikaa alijäämän kattamiseen. Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta kaksi vuotta – on kohtuutonta odottaa täydellistä taloudellista tasapainoa näin lyhyessä ajassa. Valtion tulisi joustaa rahoituslain vaatimuksissa, jotta hyvinvointialueet voivat kehittää palvelujaan kestävällä tavalla ilman kohtuutonta painetta asiakkaille ja henkilöstölle. Hyvinvointialueen budjetti pitää rakentaa kestävälle ja oikeudenmukaiselle pohjalle. Keskustan ryhmä ei voinut olla mukana sovussa, joka sivuuttaa asiakkaiden ja palveluiden käyttäjien näkökulmat. Meidän on turvattava omaishoitajien, lasten ja nuorten sekä kaikkien palveluita tarvitsevien asema – ei leikattava heidän hyvinvoinnistaan talouden nimissä.
Synnytys on yksi elämän merkittävimmistä ja herkimmin mieleen jäävistä kokemuksista. Jokaisella synnyttäjällä tulisi olla oikeus tuntea olonsa turvalliseksi, huomioiduksi ja arvostetuksi – oli tilanne mikä tahansa. Siksi Lohjan synnytysosaston lakkautus on päätös, joka tuntuu erityisen väärältä. Se heikentää synnyttäjien tasa-arvoa ja asettaa alueemme perheet epätasa-arvoiseen asemaan. Lohjan synnytysosasto on ollut monelle synnyttäjälle paitsi läheinen, myös laadukas paikka synnyttää. Se on tarjonnut inhimillistä ja yksilöllistä hoitoa, jota ei voi verrata suuriin sairaaloihin, joissa resurssit ja henkilöstö ovat usein kovilla.
Minulla on ollut onni kokea useita erilaisia synnytyspaikkoja, ja niiden myötä oppinut arvostamaan Lohjan synnytysosaston ainutlaatuisuutta. Jokainen synnytyskokemus on jättänyt jäljen – eikä aina positiivisella tavalla.
Hyvinkään sairaala: sydänsuruja ja turvallisuuden horjumista Hyvinkään sairaalassa synnytin kaksi lastani. Ensimmäinen synnytykseni sujui teknisesti hyvin, mutta sen jälkeiset tapahtumat varjostavat sitä ikuisesti. Esikoiseni menehtyi vain kuuden viikon ikäisenä vakavaan sydänvikaan, jota ei havaittu hänen elinaikanaan. Sydänvian olemassaolo selvisi vasta ruumiinavauksessa. Tämä musertava kokemus nosti esiin kysymyksen: olisiko vika voitu havaita ajoissa ja olisiko lapseni voinut saada tarvitsemaansa hoitoa?
Toisen synnytykseni aikana kohtasin tilanteen, joka horjutti turvallisuudentunnettani entisestään. Synnytyssalissa oli rikkoutuneet laattaseinät, joiden sisältämä asbesti oli selvästi esillä. Huomautettuamme asiasta meidät siirrettiin toiseen synnytyssaliin, mutta pian kuulimme, että alkuperäiseen saliin oli sijoitettu toinen synnyttäjä. Tämä herätti syvää huolta paitsi sairaalan hygieniasta myös siitä, kuinka vakavasti synnyttäjien turvallisuus otetaan.
Jorvin sairaala: tukihenkilönä yksin jätettynä Toimin tukihenkilönä Jorvissa erään synnyttäjän rinnalla, ja kokemus toi esiin järjestelmän haavoittuvuudet. Synnyttäjä jätettiin käytännössä yksin minun kanssani – ilman riittävää hoitohenkilökunnan tukea. Tämä ei ollut vain kuormittavaa minulle, vaan erityisen raskasta synnyttäjälle, joka olisi tarvinnut jatkuvaa ammattimaista läsnäoloa ja turvaa.
Naistenklinikka: liukuhihnakokemus ja vakava lapsen sydänvika Naistenklinikalla synnytyskokemukseni oli ehkä teknisesti moitteeton, mutta tunne siitä, että olin vain yksi monista, oli vahva. Huoleni lapseni voinnista sivuutettiin, vaikka epäilyni osoittautuivat oikeiksi. Myöhemmin selvisi, että lapsellani oli sydänvika, joka vaati leikkausta – vika, jota Naistenklinikan arvostettu lastenlääkäri ei havainnut.
Lohjan synnytysosasto: lämpöä, turvaa ja inhimillisyyttä Lohjan synnytysosastolla olen synnyttänyt kaksi lasta. Molemmat kokemukset ovat olleet täysin toisenlaisia kuin edellä mainitut. Tunsin olevani tärkeä ja arvostettu ja hoitohenkilökunnan läsnäolo toi turvaa ja rauhaa. Synnytykset olivat sujuvia ja hoito erinomaista. Lohjan synnytysosastolla ei synnyttäjä ole vain numero, vaan ihminen, jonka tarpeet ja toiveet otetaan huomioon.
Henkilöstön kohtelu ala-arvoista ja HUSin johto ammattitaidotonta Lohjan synnytysosaston lakkautus ei ole vain synnyttäjien ongelma – se kertoo myös HUSin johdon asenteesta henkilöstöään kohtaan. Lohjan henkilöstö on kohdannut ala-arvoista ja törkeää kohtelua. Näin merkittävässä muutoksessa on välttämätöntä, että työntekijät otetaan mukaan päätöksentekoon ja heidän osaamistaan arvostetaan. HUSin johto on kuitenkin osoittanut ammattitaidottomuutensa paitsi henkilöstöjohtamisessa myös kokonaisuuden hallinnassa.
Tein jo aiemmin tänä syksynä kantelun tasa-arvovaltuutetulle, joka tutkii parhaillaan, onko Lohjan synnytysosaston kesäsulku ja lakkautusuhka laiton. Epäilykseni on, että tässä päätöksessä on rikottu tasa-arvolakia, erityisesti alueellista ja sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta koskevia velvoitteita. Tasa-arvovaltuutetun selvitys on tärkeä, sillä se voi tuoda päivänvaloon päätöksenteon taustalla olevia rakenteellisia ongelmia.
Miksi Lohjan synnytysosaston lakkautus on virhe? Lohjan synnytysosaston lakkautus heikentää alueemme synnyttäjien oikeuksia ja turvallisuutta. Matka lähimpään synnytyssairaalaan pitenee, mikä voi synnytyksen nopeudesta riippuen aiheuttaa vakavia riskejä. Synnytys ei ole hetki, jossa voi ottaa turhia riskejä tai jättää asioita puolivillaisesti hoidettavaksi. Lohjan synnytysosasto on tarjonnut laadukasta, yksilöllistä ja turvallista hoitoa – juuri sitä, mitä synnyttäjät ja perheet tarvitsevat.
Tämä päätös ei ole vain sairaalan sulkeminen; se on arvoratkaisu, joka kertoo, kuinka paljon meillä arvostetaan perheiden hyvinvointia ja turvallisuutta. Lohjan synnytysosaston kaltaisia paikkoja ei pitäisi sulkea, vaan tukea ja kehittää. Tämä päätös vaatii kriittistä tarkastelua – eikä vähiten synnyttäjien ja henkilöstön näkökulmasta.
Maanantaina Lohjalla vieraili kansanedustaja ja Keskustan puheenjohtaja, joka saapui kuulemaan ihmisiä, joita hallituksen leikkaukset ja HUSin päätökset ovat syvästi koskettaneet. Päivän aikana hän tapasi muun muassa Lohjan sairaalan kätilöitä, lastensuojelun parissa työskenteleviä sekä osallistui avoimeen yleisötilaisuuteen, jossa paikalliset jakoivat huolensa ja kokemuksensa.
Hallituksen ajamat leikkaukset – erityisesti Kokoomuksen, Perussuomalaisten, RKP:n ja Kristillisdemokraattien ajamat kurjistamistoimet – näkyvät arjessa hyvin konkreettisesti:
Lohjan sairaalan synnytysosaston sulkeminen on herättänyt vakavia kysymyksiä yhdenvertaisuudesta ja turvallisuudesta.
Lastensuojelun resurssipula kasvattaa riskejä kaikkein haavoittuvimpien lasten ja perheiden osalta.
Koko hyvinvointialueen kantokykyä koetellaan, kun palveluita vähennetään ja ihmisten on matkustettava yhä kauemmas saadakseen tarvitsemaansa apua.
Sain mahdollisuuden keskustella Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen kanssa hänen vieraillessaan työpaikallani. Hän oli saapunut kuulemaan millaisessa tilanteessa lastensuojelu tällä hetkellä Uudellamaalla on. Ja vakavaksi tilannekatsauksemme hänet kyllä veti.
Keskustelussa toin esiin huoleni Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden asemasta sekä palvelujen tasa-arvoisesta saannista. Alueella kamppaillaan vakavien haasteiden kanssa: resurssit ovat riittämättömiä ja työntekijöiden jaksaminen on koetuksella. Samaan aikaan palveluiden tarve kasvaa, mikä asettaa niin lapset, nuoret, perheet kuin työntekijätkin valtavan paineen alle.
Tapaamisella nostettiin esiin avohuollon palvelujen merkityksen, niiden suhteellisen kustannustehokkuuden sekä pitkän aikavälin vaikutukset. Avohuollon tukitoimet ovat merkittävästi edullisempia kuin lasten sijoitukset kodin ulkopuolelle, jotka ovat paitsi taloudellisesti kalliita myös inhimillisesti raskaita. Laadukas avohuolto voi usein estää kriisien kärjistymisen ja sijoitustarpeen synnyn, mikä säästää paitsi resursseja myös tukee lasten ja perheiden parempaa tulevaisuutta.
Pitkät yhteiskunnalliset vaikutukset ulottuvat kauas: riittämätön tuki lapsille ja perheille heijastuu paitsi yksilöiden hyvinvointiin, myös työllisyyteen, koulutukseen ja jopa rikollisuuteen. Onkin selvää, että panostukset varhaiseen tukeen ja perheiden hyvinvointiin maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin yhteiskunnalle.
On tärkeää, että päättäjät ymmärtävät, mitä päätökset – tai niiden puute – tarkoittavat käytännössä. Lastensuojelussa jokainen tehty tai tekemättä jätetty ratkaisu heijastuu suoraan haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin ja heidän perheisiinsä. Keskustelussa kävi selväksi, että tämä tilanne ei ole vain lukujen tai budjettien ongelma, vaan ennen kaikkea ihmisten ongelma.
Olen kiitollinen siitä, että Kaikkonen otti aikaa kuullakseen kentän ääntä. Hän vaikutti aidosti ymmärtävän, kuinka välttämätöntä on turvata lasten ja perheiden oikeus yhdenvertaisiin palveluihin sekä tukea työntekijöiden jaksamista, jotta työ voidaan tehdä laadukkaasti ja inhimillisesti.
Tämä tapaaminen muistutti jälleen, kuinka tärkeää on, että me kentällä työskentelevät nostamme äänemme ja pidämme huolta siitä, että arjen todellisuus välittyy päätöksentekijöille. Me emme voi vaikuttaa yksin, mutta yhdessä voimme pitää huolen siitä, että lasten, nuorten ja perheiden asiat eivät huku hallinnollisten päätösten alle.
Yhteiskuntamme ikääntyessä keskeiseksi tavoitteeksi on noussut mahdollisimman pitkä ja itsenäinen asuminen omassa kodissa. Tällä hetkellä tuhannet suomalaiset keski-ikäiset huolehtivat iäkkäistä vanhemmistaan, ja omaishoito lisääntyy jatkuvasti. Tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä tärkeämpää keskittyä ikäihmisten terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäisyyn – ei vain inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi vaan myös taloudellisesti kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. Yksi erityisen ajankohtainen aihe on vajaaravitsemuksen ja muistisairauksien ennaltaehkäisy ja hoito. Mutta missä vaiheessa Suomi ottaa tästä kopin?
Naapurimaa Ruotsi näyttää esimerkkiä: siellä ikäihmisten vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisy on noussut kansalliseen keskusteluun ja konkreettisiksi toimenpiteiksi. Ruotsissa on syntynyt ”Nollvisionen för undernäring hos äldre” -liike, jonka tavoitteena on vajaaravitsemuksen täysi poistaminen ikäihmisiltä. Tämä aloite on syntynyt laajassa yhteistyössä yksityissektorin, tieteen, viranomaisten, kuntien ja kolmannen sektorin kesken, ja sitä tukee mm. Ruotsin elintarvikeakatemia ja innovaatiovirasto VINNOVA. Vajaaravitsemuksen kitkeminen ei ole pelkkää ravitsemuksen parantamista – se on panostus ikäihmisten toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Tarvitsemme Suomessa vastaavaa kansallista liikehdintää ja tukimekanismeja, jotta jokaisella ikääntyvällä on mahdollisuus elää hyvää ja täysipainoista elämää ilman vajaaravitsemuksen riskiä.
Vajaaravitsemuksen vähentäminen on paitsi inhimillisesti oikein myös taloudellisesti järkevää. Aliravitsemus kasvattaa riskiä sairauksille ja heikentää ikääntyvien toimintakykyä, mikä puolestaan kuormittaa terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja merkittävästi. Suomessa on tutkittu (esim. Alanne ym. Suomen Lääkärilehti 2019), että vajaaravitsemus nostaa terveydenhuollon kustannuksia huomattavasti, kun aliravitut iäkkäät tarvitsevat enemmän sairaanhoitoa ja hoivapalveluita. Ennaltaehkäiseviin toimiin panostaminen voisi kuitenkin hillitä näitä kustannuksia ja tukea ikäihmisten elämänlaatua.
Muistisairaudet ovat toinen suuri haaste ikääntyvälle yhteiskunnallemme. Ruotsissa on jo aloitettu muistisairauksien kansallisten hoito- ja hoivalinjausten uudistaminen, kun taas Suomessa vastaavaa ei ole vielä käynnistetty. On tiedossa, että esimerkiksi Alzheimerin taudin varhainen hoito ja etenemisen hidastaminen vaikuttavat merkittävästi sekä sairastuneiden elämänlaatuun että hoidon kustannuksiin. Suomessa Jetsonen ym. (Age Ageing 2021) ovat tuoneet esiin, että Alzheimerin taudin etenemisen hidastaminen voi vähentää merkittävästi hoitokustannuksia. Tehostetut ja kansallisesti koordinoidut muistisairauksien hoitolinjaukset voisivat tuoda lisäaikaa sairastuneille asua kotona, helpottaa omaishoitajien taakkaa ja jakaa kustannuksia tasaisemmin yhteiskunnan kannettavaksi.
On aika toimia! Suomessa tarvitaan kiireellisesti vastaavanlaisia kansallisia linjauksia ja resursseja, jotta voimme parantaa ikäihmisten elämänlaatua ja tukea terveydenhuollon kestävyyttä. Vajaaravitsemukselle tarvitaan nollatoleranssi, ja muistisairauksien hoidossa tarvitaan kansallista strategiaa. Näihin panostaminen on askel kohti kestävämpää, inhimillisempää ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta, jossa jokaisella on oikeus arvokkaaseen ja toimintakykyiseen vanhuuteen.
Mielipidekirjoituksemme alla:
Vajaaravitsemukselle nollatoleranssi ja tukea muistisairauksien hidastamiseen ja hoitoon
Viime päivinä otsikoihin on noussut tulevaisuuden omaishoito: miten 50- ja 60-vuotiaat joutuvat olemaan yhä enemmän mukana ikääntyvien vanhempiensa hoidossa. Jatkossa nousee Suomessakin keskeiseksi ikäihmisten terveyden edistäminen ja sairauksien sekä toimintakyvyttömyyden ennaltaehkäisy, jotta ikäihmiset pystyvät asumaan itsenäisesti omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään.
Naapurimaassamme Ruotsissa on tiedostettu ikäihmisten sairastumisen ennaltaehkäisy ja nostettu se keskiöön. Esimerkiksi ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi on perustettu vajaaravitsemuksen nollatoleranssia ajava liike ”Nollvisionen för undernäring hos äldre”.
Tämä aloite on yksityissektorin, tieteen asiantuntijoiden, viranomaisten, kuntien ja kolmannen sektorin järjestöjen yhteistyötä, jonka tavoitteena on aikaansaada perustavanlaatuinen muutos nykyjärjestelmän toimintaan siten, ettei ikäihmisten vajaaravitsemusta enää olisi ja mahdollistaa kaikille oikeus hyvään elämänlaatuun iästä riippumatta.
Toimintaa rahoittaa ja koordinoi Ruotsin elintarvikeakatemia ja innovaatioviranomainen VINNOVA. Milloin Suomessa herätään vastaavaan? Vajaaravitsemus on merkittävä riski toimintakykyisyydelle ja itsenäiselle elämälle muodostaen samalla merkittävän taloudellisen haasteen niin terveydenhuollon kustannuksina (mm. Alanne ym. Suomen Lääkärilehti 2019) kuin hoivapuolellakin
Inhimillinen kärsimys ihmisille itselleen on mittavaa. Aika toimia vajaaravitsemuksen vähentämiseksi Suomessa on nyt, kun haetaan järkeviä keinoja terveydenhuollon kustannusten suitsimiseksi ja ikäihmisten itsenäisemmän ja toimintakykyisemmän tulevaisuuden tukemiseksi.
Muistisairaudet ovat myös suuri ikääntyvän yhteiskunnan haaste. Tässäkin ruotsalaiset ovat askeleen edellä meitä, sillä heillä on käynnissä aloite muistisairauksien kansallisten hoito- ja hoivalinjausten uudistamiseksi.
Suomessa vastaavan aloitteen saaminen on yhtä tärkeää, sillä tiedetään, että esim. varhaisen Alzheimerin taudin siirtyminen lievään taudin vaiheeseen nostaa kustannukset jo yli 2-kertaisiksi (Jetsonen ym. Age Ageing 2021). Taudin etenemisen hidastaminen on hoidon ohella keskeistä, jotta saadaan lisäaikaa kotona pärjäämiseen ja kustannusten tasaisempaan jakautumiseen yhteiskunnalle. Ikäihmisten terveyden tukemisen aika on nyt!
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa viime viikolla käsittelimme jälleen monia tärkeitä aiheita, jotka vaikuttavat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toimintaan ja sen kykyyn vastata asukkaidensa tarpeisiin. Yksi keskeisistä teemoista oli järjestöavustusten myöntäminen, mikä herätti paljon keskustelua. Tänä vuonna avustuksia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonaa euroa ja hakemuksia oli runsaasti. Oli ilahduttavaa huomata, että hyvinvointialue oli muokannut ohjeistustaan, ja se oli nyt paremmin ymmärrettävissä kuin edellisvuonna. Kehitettävää kuitenkin riittää yhä.
Järjestöt tekevät korvaamatonta työtä yhteisömme hyväksi ja niiden panosta tarvitaan jatkuvasti enemmän. Valitettavasti määrärahojen rajallisuus on suuri haaste. Olisin mielelläni myöntänyt monelle järjestölle enemmänkin tukea, mutta määrärahat loppuivat kesken ja moni erittäin tärkeä toimija jäi ilman avustusta.
Tukipäätökset ja järjestöjen työn vaikuttavuus
Kokouksessa päätimme esityksestäni myöntää 5 000 euron tuen Hiiden Klubitalot Ry:lle siirtämällä tämän summan Klubitalo Fontana ry:ltä, joka on saanut 100 000 euron kumppanuusavustuksen. Päätös perustui siihen, että molemmat järjestöt tekevät vaikuttavaa työtä eri alueilla, mutta Hiiden klubitalot olivat hakeneet vain pientä summaa ja tekevät erittäin merkityksellistä työtä.
Kävimme myös laajempaa keskustelua siitä, että peräti 33 % Lohjan alueen hakemuksista oli hylätty, mikä korostaa tarvetta arvioida tukien kohdentamisen periaatteita ja käytäntöjä jatkossa.
Osavuosikatsaus ja talousarvio
Osavuosikatsauksen mukaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella oli vuoden 2023 kuudenneksi suurin alijäämä, 159 miljoonaa euroa, mutta per asukas toiseksi pienin, 327 euroa. Talouden tasapainottamista on kuitenkin jatkettava, vaikka perustason palvelujen uudistamiseen on tunnistettu edellytykset. Investointisuunnitelmat vuosille 2026–2029 sisältävät laite- ja kalustoinvestointeja sekä ICT-hankkeita ja näiden vaikutuksia arvioitiin kriittisesti.
Esitin etukäteen useita kysymyksiä talousarviosta ja investointisuunnitelmasta, muun muassa siitä, miten varmistetaan pitkän aikavälin innovaatioiden jatkuminen resurssileikkausten keskellä ja miten henkilöstön koulutukseen panostetaan taloudellisesti haastavina aikoina.
Ilmasto-ohjelma ja kestävä kehitys
Ilmasto-ohjelma sai myös osansa keskustelusta ja pidin sen tavoitteita hyvin perusteltuina ja tärkeinä askeleina kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Esitin kysymyksiä siitä, miten ilmasto-ohjelma hyödyntää TKI-toimintaa ja miten henkilöstön osaamisen ja motivaation kehittäminen varmistetaan ilmastotoimenpiteiden toteuttamiseksi. Kriittisenä huomiona pohdin myös, miten ilmastotoimet vaikuttavat alueen asukkaiden hyvinvointiin ja terveyteen ja miten ne sovitetaan yhteen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteiden kanssa.
Lautakunnan työskentelytapa
Lautakuntamme työtapa on kehittynyt ja on esimerkillinen: kysymykset ja huomiot esitetään etukäteen, joiden perusteella puheenjohtaja laatii lausunnon luonnoksen. Kokouksessa luonnos käydään läpi, kommentoidaan ja muokataan, mikä varmistaa jäsenten näkökulmien huomioimisen ja laadukkaasti työstetyt lausunnot.
Lopuksi on tärkeää huomata, että lautakuntamme tehtävät, kuten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä kestävä kehitys, vaativat jatkuvaa vuoropuhelua ja sitoutumista kehitystyöhön. Työ järjestöjen ja talouden tasapainon parissa on tärkeä osa tätä kokonaisuutta.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on alkanut järjestää asukasiltoja, joissa kuntalaisilla on mahdollisuus keskustella tärkeistä aiheista alueensa päättäjien kanssa. Ensimmäinen asukasilta pidettiin Lohjalla ja minulla oli kunnia olla mukana panelistina. Teemana oli ikääntyneiden palvelut ja ilta herätti monia ajatuksia niin paneelissa kuin sen ulkopuolellakin.
Vaikka tilaisuus tarjosi hyvän mahdollisuuden tuoda esiin tärkeitä näkökulmia ja kuulla asukkaiden kokemuksia, koin harmilliseksi sen, että asukkailla ei ollut mahdollisuutta esittää kysymyksiä suoraan panelisteille. Olin valmistautunut vuoropuheluun ja odotin innolla mahdollisuutta vastata kysymyksiin ja kuulla kuntalaisten mielipiteitä. Onneksi ennen paneelia järjestetyissä asukaskahveissa ihmisillä oli mahdollisuus keskustella vapaammin päättäjien kanssa ja nämä keskustelut osoittautuivat arvokkaiksi.
Miten valmistaudun ikääntymiseen?
Yksi tilaisuuden kysymyksistä oli, miten itse varaudun ikääntymiseen. Vastasin tähän huolehtimalla omasta hyvinvoinnistani monipuolisesti. Olen aloittanut kylmävesiuinnin, joka tuo virkeyttä ja edistää terveyttäni. Lisäksi pidän tärkeänä hyvää ravitsemusta ja aktiivista elämäntapaa, sillä ne auttavat ylläpitämään toimintakykyä ja ennaltaehkäisevät monia ikääntymiseen liittyviä haasteita. Uskon, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on paitsi valmistautumista tulevaan, myös esimerkki siitä, miten pienillä arjen teoilla voi tukea omaa terveyttään pitkällä aikavälillä.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Tilaisuudessa pohdimme myös sitä, miltä yhteiskuntamme näyttää tulevaisuudessa, kun suuri osa väestöstä on yli 65-vuotiaita ja moni elää satavuotiaaksi. Tämä kehitys asettaa meille kaikille haasteita ja vaatii, että siirrymme terveydenhuollossa entistä vahvemmin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat tässä avainasemassa, sillä riittävä ravitsemus tukee ikääntyneiden terveyttä ja toimintakykyä. On tärkeää, että seulonta johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin ja hoitoon.
Omaishoitajien rooli tulee korostumaan yhä enemmän, sillä heidän tarjoamansa hoiva mahdollistaa monille ikääntyneille kotona asumisen ja vähentää hoivakustannuksia. Tulevaisuuden yhteiskunta tarvitsee investointeja sekä omaishoidon tukemiseen että ikääntyneiden palveluiden kehittämiseen, jotta pystymme vastaamaan väestön ikääntymisestä johtuviin haasteisiin arvokkaasti ja kestävästi.
Tärkeä keskustelunaihe: omaishoidon tuki ja ravitsemus
Yksi teema, josta meidän tulisi keskustella enemmän, on omaishoidon tukeminen sekä vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito. Länsi-Uudellamaalla on 3029 omaishoitajaa, jotka mahdollistavat tuhansille ikääntyneille kotona asumisen ja tuen. Valitettavasti leikkaukset ja tuen puute uhkaavat omaishoitajien jaksamista ja hoivan jatkuvuutta. Tämä vaarantaa ikääntyneiden kotona asumisen mahdollisuuden ja lisää paineita laitoshoidolle.
Samoin vajaaravitsemus on ongelma, joka jää usein huomaamatta, vaikka sillä on merkittävä vaikutus ikääntyneiden terveyteen ja toimintakykyyn. Tarvitsemme enemmän keskustelua ja toimenpiteitä, jotta voimme tukea omaishoitajia ja varmistaa, että vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat olennainen osa ikääntyneiden palveluja. Näin ikääntyneet voisivat elää turvallisesti ja hyvinvoivina kotona.
Nostin myös esiin sen, että pelkästään ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito säästävät asiantuntijoiden arvioiden mukaan 600 miljoonaa euroa vuodessa, että kyseessä ei ole pieni asia kustannuksellisesti eikä inhimillisesti.
Asukasilta oli arvokas muistutus siitä, miten tärkeää on kuulla asukkaita ja ottaa heidän tarpeensa ja huolensa huomioon. Jatkossa toivon, että tilaisuudet mahdollistavat entistä enemmän vuorovaikutusta, jotta voimme yhdessä rakentaa entistä parempia ja toimivampia palveluita.
Sain paneelikeskustelun jälkeen kiitosta siitä, että olin ainoa osallistuja, jolla oli tarjota konkreettisia ajatuksia, ratkaisuja ja numeerisia faktoja. Erityisesti minua kiitettiin siitä, että korjasin erään panelistin virheellisen väitteen omaishoidon tuen parantumisesta Lohjalla hyvinvointialueuudistuksen myötä. Kyseinen panelisti totesi virheellisesti, että Lohjalla omaishoidon tuki olisi noussut uudistuksen ansiosta. Todellisuudessa tukeen tuli muutoksia: Lohjalla oli aiemmin neljä tukiluokkaa, mutta yksi näistä poistettiin. Korkeimmassa luokassa tuki kasvoi, mutta yhden luokan poistuminen vaikutti merkittävästi esimerkiksi erityislasten perheisiin. Tämä muutos tarkoittaa sitä, että osa aiemmin tuen piirissä olleista voi jäädä nyt kokonaan ilman tukea. Kuinka tätä voisi pitää parannuksena?
Seuraavat asukasillat pidetään 4.11. Raaseporissa, johon en valitettavasti pääse osallistumaan. Sen sijaan olen mukana Espoon ja Kirkkonummen tilaisuuksissa ja odotan innolla näitä keskusteluja asukkaiden kanssa.
Lotta Paakkunainen 