Karstun kyläkoulun tulevaisuus

Olin eilen Karstun koululla tilaisuudessa, jossa tiedotettiin ja keskusteltiin Karstun alueen opetuksen järjestämisestä tulevaisuudessa. Tilaisuudessa oli valtuutettuja todella monta, viranhaltijoista melkein ylimiehitys ja lautakunnankin jäseniä ihan huomattava määrä. Koskaan ei ole ollut näin monta valtuutettua paikalla vastaavassa tilanteessa, ei koskaan. Mikä tästä tekee erityisen? Onko tässä takana jotain muutakin?

Koulun vanhempainyhdistys on tehnyt kovasti töitä ja varsinkin yhdistyksen puheenjohtaja on lähestynyt ahkerasti lautakunnan jäseniä ja valtuutettuja, kutsunut tilaisuuksiin ja pitänyt asiaa esillä. He ovat tehneet todella hienoa työtä ja ovat aktiivisia. Karstun vanhemmista iso osa kuuluu vanhempainyhdistykseen ja suuri osa on aktiivisia. Jopa 35% koulun oppilaiden vanhemmista osallistuu vuosittain vanhempainyhdistyksen toimintaan. Tämä on huomattavasti suurempi määrä kuin monessa muussa lohjalaisessa koulussa. Voisiko tämä luottamushenkilöiden osallistumisinto on tulosta tuosta puheenjohtajan kovasta työstä? Vanhempainyhdistykseen ja kouluun pääsee tutustumaan tarkemmin osoitteessa karstunkoulu.fi.

Luonnollisesti kylän asukkaita ja huoltajia oli paljon läsnä. Koulun tulevaisuus huolestuttaa.

Huolia on monia, varsinkin koulumatkasta, sen turvallisuudesta ja kestosta.

Otetaanpa yksi esimerkki karstulaisen mahdollisesti tulevasta koulumatkasta Roution kouluun:

Jos Karstulta lähtee koululainen kahdeksaksi Routiolle (koulu alkaa 8.15) kouluun  lähtee bussi noin klo 7.10. Tämä tarkoittaa sitä, että kotoa on lähdettävä kävelemään noin kilometrin matkaa viimeistään 6.50 koska pysäkillä on oltava hyvissä ajoin. Routiolla bussi on 7.30.

Lapsille jää 45 minuuttia aikaa ennenkuin koulu alkaa.

Koulu puolestaan päättyy Routiolla 13.15 tai tasan 14.00. Yhtä kehnosti vuoroja tulee kotiinpäin Karstulle. Jos pääset 13.15 lähtee bussi klo 14.05. Jos pääset kahdelta et ehdi 14.05 bussiin vaan odotat klo 15.15 bussia.

Oletetaan, että koulu alkaa klo 8.15 ja päättyy klo 13.15. Lapsi lähtee kotoa 6.45. Koulu alkaa 8.15. Aikaa odotuksineen menee 1,5 tuntia.

Kotiinpäin tullessa odotat bussia 50 minuuttia, matkustat 23 minuuttia (Karstulla klo 14.28) ja kävelet kotiin 12 minuuttia (ohjeessa oleva aika kilometrin matkalle 4-luokkalaiselle). Kotona noin 14.45. Kotimatkaan aikaa 1,5 tuntia.

Perusopetuslain mukaan (6 §): Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat – – mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä.
32 §: Maksuton koulukuljetus, jos koulumatka > 5 km tai jos matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioiden muodostuu liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Koulumatka saa odotuksineen kestää enintään a) 2,5 h ja b) 3 h, jos oppilas 13-v. (ennen lukuvuoden alkua).
Jos oppilas hakeutuu muuhun kuin lähikouluunsa, ei kunta ole velvollinen järjestämään kuljetusta.

Kari Lehtolan, Itä-Suomen AVIn opetustoimen ylitarkastajan mukaan on lainvastaista siirtyä suoraan 32§ ja jättää 6§ huomiotta.

Kunnat siis toimivat lainvastaisesti ottaessaan lähtökohdakseen sen, että koulumatka saa kestää sen 2,5 tuntia alle 13 vuotiaalla.

Toinen suuri huoli on siirtyminen pienestä koulusta isoon. Pelko ison koulun sopimattomuudesta aralle ja ujolle lapselle on monella vanhemmalla, jopa joillain lapsilla itsellään. Näin ollen koulukuljetusten ohella huolestuttaa se, että vanhemmilta viedään pois valinnan mahdollisuus siitä, minkälainen koulu on heidän mielestään heidän lapsilleen sopivin.

Tämä on yksi niistä syistä, miksi mielestäni oppilaaksiottoalueet olisi hyvä katsoa täysin uusiksi ja ottaa käyttöön Keravan malli. Toki Lohja on maantieteellisesti laajempi kuin Kerava, mutta silti se olisi hyvä ottaa tarkastelun pohjaksi. Keravalla oppilaaksiottoalue on koko kaupunki ja palvelupäällikkö osoittaa oppilaalle kouluksi yhteistyössä rehtoreiden kanssa. Lähikoulu voisi olla jokin Lohjan kouluista, ei aina kaikkein lähin. Oppilaaksi ottamisen perusteiden mukaan tehdyn sijoittelun jälkeen lähikoulu osoitetaan siten, että oppilaiden koulumatkat muodostuvat olosuhteet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisiksi ja lyhyiksi.

Viranhaltijat myönsivät, että Karstun alueen opetuksen selvityksen aikataulu on kireä ja koulun tulevaisuuden selvityksen luonnos oli tosiaankin luonnos. Virheitä oli mm oppilasmäärissä, mutta niistä huomautettiin ja ne luvattiin korjata. Jännä juttu on se, että joidenkin koulujen kohdalla pitää tehdä kiireessä, kuten Karstu ja esimerkiksi aiemmin Hyrsylä ja Neitsytlinna, mutta joidenkin koulujen kohdallaan ei ole ollut kiire, kuten sisäilmaongelmaisessa Tytyrissä, jossa seurattiin tilannetta vuositolkulla.

Hyvin painava asia mun vaa’assa on se, että tätä asiaa varten ei ole ehditty tutkia asiasta tehtyjä tutkimuksia, eikä edellisten lakkautusten jälkeen ole tehty seurantaa siitä, millä tavalla lakkautukset ovat vaikuttaneet perheiden, ei lakkautettujen, eikä vastaanottaneiden koulujen perheiden elämään. Kouluverkkoselvityksen aikaan tehtiin lapsivaikutusten arviointia, Lokova, kouluverkon vaikuttajaraati ja Lohjan kaupunki yhteistyössä, mutta siitäkin puuttuu seuranta. Selvitystä ei ole tehty myösään lakkautusten vaikutusta opetuksen laatuun eikä kaupungin väestökehitykseen.

  • Olisi hyödyllistä tehdä seurantaa, ei pelkästään historian vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että siitä saisi tietoa, millä tavalla lakkautukset oikeasti vaikuttavat asukkaisiin, perheisiin ja ympäristöön. SE olisi hyödyllistä tulevaisuutta varten, tulevia päätöksiäkin varten.

Yhtenä perusteluna koulun lakkautukselle on lasten määrän väheneminen ja tämän lukuvuoden oppilasmäärä.

  • Se ei ole mielestäni myöskään kestävä perustelu, sillä nyt, kun Lohja pyrkii parantamaan imagoaan ja asuntomessukaupunkina 2021, tulisi katsoa jo eteenpäin. Jos messut onnistuvat, kuten olemme saaneet kuulla edellisistä messuista, asukasluku nousee. Tämä tarkoittanee myös lapsiperheiden määrän kasvua. Kunhan annettaisi niitä rakennuslupia, joita on jo pyydetty.
  • meidän ei tule toteuttaa itse  ennusteita (vähenevistä lapsimääristä) vaan meidän tulisi tehdä päätöksiä ja toimenpiteitä sen eteen, että ennusteet eivät toteudu

Se, että lautakunta ei osoittanut rahaa talousarviota koskevassa kokouksessaan Karstun koulun toiminnalle ei ole perustelu sille, että koulu on pakko lakkauttaa.

  •  Haja-asutusalueilla olevat koulut tarvitsevat koulurauhan, ei jatkuvaa pelkoa oman koulun kohtalosta, tämä vaikuttaa myös tontti- ja asuntokauppaan alueella
  • lakkautuksesta lasketut ”säästöt” ovat pienen pieni summa kokonaisuuteen nähden

Toki perusteena oli myös Karstun koulun korjausvelka. Olen aika skeptinen korjausvelasta puhuttaessa:

Korjausvelka

Rakennuskannassa ja infrassa on korjausvelkaa eli korjausvajetta erittäin paljon. Arvioidaan, että rakennusten korjausvelka on jopa kymmenesosa koko rakennuskannan arvosta. Se on samaa luokkaa kuin valtion menot vuonna 2014. Korjausvelan määrä kertoo, paljonko rakennuksiin olisi pitänyt investoida, jotta ne olisivat käytön kannalta hyvässä kunnossa. Korjausvelka syntyy, kun ennakoivasta kunnossapidosta tingitään ja tehdään vain välttämättömiä, kiireellisiä korjauksia. Kunnossapito on siis vähäisempää kuin rakenteiden kuluminen. Korjausvelka, rapistuminen, ilmenee mm. kehnona sisäilmana ja rikkoontuvina vesijohtoina.

RT:n kanta

Laadukas kiinteistönpito edellyttää panostuksia. Se kuitenkin kannattaa. Korjausvelan ehkäisy on aina halvempaa kuin jälkien korjaaminen.

Rapistuminen on valinta. Vastuu rakennuksen kunnosta on omistajilla. Korjausvelan hallintaan ja korjausten vauhdittamiseen tarvitaan kuitenkin julkisyhteisöjen esimerkkejä, taloudellisia kannustimia sekä informaatio- ja säädösohjausta.

(Lähde: Rakennusteollisuus.fi)

Usein, kun puhutaan laskelmista ja kuluista, mistä säästetään, puhutaan SISÄISESTÄ VUOKRASTA. Mitä se sitten on? Miten sisäinen vuokra toimii? Alla olevassa kuvassa on Kari Lehtola, opetuksen ylitarkastaja kertonut asian näpäkästi.

Koisjärven ja Hyrsylän koulujen lakkautuksen jälkeen Oinolan (nykyään Nummen yhtenäiskoulun) alakoulun oppilasmäärä on kasvanut 143:sta yli kahteensataan, on tehty muutoksia, että on kaikki luokat saatu mahtumaan.  Esimerkiksi aineluokkia on muutettu kotiluokiksi, eikä kouluun mahdu enää yhtäkään luokkaa, jos tulisi tilanne, että pitäisi luokka jakaa. Tosin se tilanne on jo. Eräässä koulun luokassa on niin monta oppilasta, että se pitäisi jakaa kahtia, mutta koska fyysisiä tiloja ei ole, ei voida jakaa. Onneksi tämä ko luokka pystyy pitämään jakotunteja usein. Ensi syksynä koulusta on lähtenyt vain yksi kutosluokka, mutta tulee kaksi ykkösluokkaa. Siinä sitä on opetuksen järjestäjillä miettimistä. Toki luonnollisesti he selviytyvät siitä.

Kun Hyrsylän koulu lakkautettiin, minulle ja aluetoimikunnalle luvattiin, että Oinolan sisäilmaa seurataan säännöllisesti ja pidetään huolta siitä, että se pysyy hyvänä. Aluetoimikunta ei ole vieläkään saanut minkään näköistä tietoa siitä, että tämä olisi toteutunut.

Kun Koisjärven koulu lakkautettiin, luvattiin, että koulun pihassa ollutta lähiliikuntapaikkaa ylläpidetään, että sitä voi käyttää. Ei ylläpidetä.

Karstun opetuksen selvityksessä on sentään tällä kertaa tehty lapsivaikutusten arviointi.

Lasten kanssa oli keskusteltu kahden päivän ajan ja lapset miettivät koulun hyviä ja haastavia puolia.

Ote luonnoksesta:

Kaikki ryhmät toivat esiin Karstun vahvuutena sen, että kaikki tuntevat toisensa, kaikki otetaan mukaan ja että ketään ei kiusata. Näitä asioita pidettiin myös yleisesti asioina, joista hyvän koulun tunnistaa. Kävimme keskustelua kiusaamisesta; mitä se on, mistä sen tunnistaa. Hyvien asioiden listassa oli myös positiiviseksi tarkoitettu lause ”täällä voi jahdata tyttöjä”. Oppilaat pohtivat tulisiko tämä kuitenkin listata negatiiviseksi asiaksi, kun sen voi joku myös kokea ikävänä asiana. Oppilaat ymmärsivät että ulkopuolelle sulkeminenkin on helposti kiusaamista. Erimielisyydet oltiin kuitenkin valmiita selvittämään reilusti ja avoimesti. Myös aikuiset koettiin mukavina ja turvallisina. Sen lisäksi, että oppilaat on jaettu kahteen luokkakokonaisuuteen kahdelle opettajalle, oppilaita jakautuu säännöllisesti kielten tunneille. Keittiötyöntekijä kohtaa kaikki lapset päivittäin ja toimii myös oheiskasvattajana. Valvontaa ja ohjausta Karstulla on siis runsaasti.

Opetuksen mahdollinen loppuminen Karstun koululla nosti pintaa huolen koulukyydistä. Suurin murhe oppilaiden mukaan on koulupäivän piteneminen. Aamulla ei haluttaisi herätä yhtään aikaisemmin. Bussiin nouseminen tai siitä poistuminen ei juurikaan huolettanut. Muiden (lähinnä yläkoululaisten) mahdollinen huono käytös koettiin mahdollisena uhkana. Jollakin oli tosin tieto, ettei siellä mitään tapahdu, kaikki lukee kännykkää. Ainoa mahdollinen turvallisuusriski on oppilaiden mukaan se, jos joutuu seisomaan bussissa. Mahdollisista turvallisuusriskeistä keskusteltiinkin pitkään. Aikuiset halusivat tässä yhteydessä korostaa juuri bussipysäkillä odotteluun mahdollisesti liittyviä riskejä.

Yhteenvetokeskustelussa käytettiin aikaa myös pohdintaan mitä on olla ystävä ja kaveri. Onko se sama asia, jos toimintaympäristö vaihtuu? Pohdimme myös miten voisi ennakoida, ettei synny kiusaamista ja miten voi toimia, jos kiusaamista havaitsee.

Lasten kuuleminen on hyvä ja hieno asia ja kuulemisen tehnyt koki, että kaikki lapset tulivat kuulluksi. Toivottavasti tämän kuulemisen arviointi tulee päättäjille tiedoksi.

Itse näkisin mieluusti tilanteen, jossa Lohjan monitoimijataloajatus ja kehittäminen tuotaisi myös kyläkoulun. Koulu toimisi iltaisin esim opiston tiloina, yhdistysten kokouspaikkana, kyläläisten kohtaamispaikkana, liikuntapaikkana, senioreiden virkistäytymispaikkana, koulupäivien aikaan voisi ehkä kehittää kylämummo- ja -vaariajatusta, jolloin esim käsityötunneilla oltaisi apukäsinä tai lukutunnilla lukumummona. Kuten oli Hyrsylän koulussa. Alajärvellä Luoma-ahon kylässä on käynnistetty vastaavanlainen pilotti. Luoma-aholla ajatus toimii monipalvelukeskus-nimellä. Heidän nettisivujensa mukaan Luoma-aho on kehittyvä ja kasvava kylä. Luoma-ahon väestönkasvu on ollut viimeisen neljän vuoden aikana merkittävää. Kylälle on muuttanut uusia nuoria perheitä ja rakentaminen on vilkasta. (Luoma-aho.info)

Miksi se ei toimisi Lohjalla, pääkaupunkiseudun kupeessa?

Nykyään myös ollaan kokoajan huolissaan oppilasmäärän laskuista ja syntyvyyden vähenemisestä. Mä en ihmettele lainkaan. Omilla toimillamme, päätöksillä, jotka vähentävät lapsiperheiden palveluja, ei niitä lapsiperheitä houkutella paikkakunnalle, houkutellaan muuttamaan vaan muualle. Ei meidän olisi pakko toteuttaa ennusteita, meidän tulisi toimia proaktiivisesti. Tehdään kaupungistamme houkutteleva lapsiperheille.  Alla on taulukko AVIn aluejaon mukaan maakunnittain 7-12 vuotiaista. Uusimaan kohta ei kyllä kauhean miinusmerkkiseltä näytä. Toki siinä on pääkaupunkiseutu vetäjänä. Mutta mikä estää meitä olemasta yksi vetäjistä?

Koska me haluamme säästää (lue: leikata/lakkauttaa).

Jouluun ladataan paljon odotuksia – mitä, jos et tietäisi huomisesta

Ihanaa joulun odotusta kaikille.

Joulun odotukseen liittyy paljon latausta. Moni odottaa paljon joulua ja odotukset ovat korkealla, miten ihanaa on olla yhdessä, naurua, hymyä, hyvää oloa ja mukavaa yhdessäoloa. Aina se ei toteudu.

Jouluna tulee usein mieleeni se, miten onnekas olenkaan. Sain eräänä jouluna erittäin hyvän muistutuksen asiasta.

Tämä joulu, jolloin sain muistutuksen, oli yksi paljon odottamistamme. Odotin vauvaa, hieman pelonsekaisin tuntein, sillä olimme jo Pyryn menettäneet, yksi keskenmeno oli ollut, mutta meillä oli kuitenkin hyvin eläväinen ja meidät kiireisenä pitävä  puolitoistavuotias tytär. Olimme saaneet asunnon ja luvan muuttaa sinne jouluksi. Kärsin kovista päänsäryistä, mutta ne menivät ja tulivat. Muuttopäivänä pakkasin vielä viimeisiä laatikoita, kun muuttoauto tuli. Muistan, kuinka laseja laittaessani tunsin jälleen kovaa kipua ja sen jälkeen makasinkin naapurin sohvalla.

Naapurin ihana rouva laittoi minulle jotain keittoa, jota yritin syödä. Söin ja oksensin. Päänsärkyni oli sanoinkuvaamatonta, jokainen liike sai kivun yltymään ja välilä oksensin vain kivun vuoksi. Päädyin sairaalan päivystykseen, jossa ei tiedetty, mitä kanssani pitäisi tehdä. Koska olin raskaana, minut siirrettiin naistenklinikalle. Jossa ei osattu hoitaa, koska ei tiedetty, mikä minua vaivaa.

Minut siirrettiin Meilahden sairaalaan, jossa ei voitu tehdä kaikkia tutkimuksia raskauteni vuoksi. Epäiltiin aivoverenvuotoa. Epäiltiin aivoveritulppaa. Soitin miehelleni, vanhemmilleni ja siskoilleni ja jätin jäähyväisiä.

Minut siirrettiin jälleen naistenklinikalle. Esimieheni soitti ja kysyi pääsenkö töihin.

Lisää tutkimuksia.

Joka tutkimusta varten minut siirrettiin Meilahteen ja joka tutkimuksen jälkeen takaisin naistenklinikalle. Jokainen siirto oli kivulias. Jokainen hetki poissa tyttäreni luota oli kamala. Tyttäreni ei ollut ollut ilman minua, lukuunottamatta päiväkotipäiviä. Enkä minä ilman häntä.

Olemme uusperhe, miehelläni on kolme tytärtä edellisestä liitosta ja he kävivät meillä tuolloin joka toinen viikonloppu, lomilla ja joulupyhät vuoroteltiin. Lisäksi meillä oli kaksi yhteistä lasta, joista ensimmäinen menehtyi kuuden viikon iässä synnynnäisen sydänvikaan, joka tosin löydettiin vasta ruumiinavauksessa. Tämä joulu, josta nyt kerron, oli joulu vuonna 2005, kun meillä oli siis puolitoistavuotias tytär ja odotin silloin nyt 11 vuotiasta tytärtämme. 

Jokainen liike sattui päähäni niin, etten voinut kuin huutaa. Pääsin sairaalaan, jossa eivät voineet raskauteni vuoksi tehdä juuri mitään ja koska olin raskaana, laittoivat minut Naistenklinikalle. Tulehdusarvoni oli 285.

Koska ei tiedetty, mikä minulla on, olin eristyksissä, eikä lapset päässeet katsomaan minua.

Minulta on kysytty, minkälainen joulutunnelma on saatu sairaalaan, onko saanut sairaalassa jouluntuntua? Olen yrittänyt miettiä sitä. Joulutunnelmaa eristyksessä tuli ehkä eniten hämärästä valaistuksesta. Valaistus oli pakko pitää niin pienenä kuin oli mahdollista, sillä valo teki todella kipeää. Joulutunnelmaa oli todella vaikea löytää eristyksessä. Enkä itse ainakaan edes halunnut, tai edes ajatellut, olin niin kipeä ja huolissani tyttärestäni ja vielä syntymättömästä vauvasta. Tytär oli muuttolaatikoiden keskellä ihan hukassa, vieraassa paikassa, ilman äitiä. Tyttö oksenteli ja oli itkuinen. Isi ja siskopuolet lauloivat pienelle tuutulaulua yhdessä.

Pelkäsin tyttäreni ja syntymättömän vauvan puolesta. Pelkäsin mieheni puolesta. Äitinä en kaivannut itselleni jouluntunnelmaa, pelkäsin liikaa. Vihdoin Meilahden upeat lääkärit saivat minut lääkittyä, että pääsin magneettikuvaan ja syy sairauteeni löytyi, sain oikean lääkityksen ja pääsin kotiin vuodenvaihteessa, vain joutuakseni takaisin sairaalaan 13.1. Se reissu oli jo helpompi, koska tiesi, ettei ole kuolemansairas.

Joulua on alkanut arvostaa eri tavalla kuin ennen. Olen usein miettinyt sitä, että iän tullessa ja varsinkin lasten jälkeen on joululle tullut eri tarkoitus kuin ennen, mutta kokemamme joulu, kun olin sairaalassa, tietämättömyys omasta tilasta ja kuolemanpelko, on tuonut aivan eri syvyyden jouluun.

Ihanaa ja juuri sellaista joulua sinulle, kuin toivot

Joulu yhdessä
Koko porukka kerrankin kasassa. Parasta joulussa, mun tyypit
Joulupiparitehdas
Hymyilevät tähdet ja pipariukot käsikädessä

Somerauhaa ei vielä ole – kiusaamisesta lumipallo

Diginatiivit nuoret harrastavat somessa, kuvapalveluissa kuviensa lähettämistä, jossa pyytävät kommentoimaan kuvia. Ikävä kyllä kommentit eivät aina ole ylistäviä eikä edes vähän kohteliaita, vaan todella ilkeitä. Pahimpia ovat ne, jotka laitetaan anonyymina.  On kehoitettu menemään suihkuun, on todettu kuvan lähettäjän olevan ”säälittävä”, onpa  jopa kehoitteena ollut ”tapa ittes”.

Kaverit ovat vertailukohteita itselle ja kuvien kommentointi voi vahingollista nuoren itsetunnolle, mutta sitä on vaikea välttää, varsinkin, kun he itse sitä pyytävät. Kunpa he ymmärtäisivät lopettaa sen pyytämisen. Varsinkin tuossa iässä, jossa ollaan niin kriittisessä vaiheessa kasvamisen ja oman sukupuoli-identiteetin löytämisen kanssa. Tämän kuvien arvostelujen pyytämisen lisäksi nuorilla on myös järjetön tapa pyytää toisia esittämään mitä kysymyksiä tahansa ja lupaavat vastata rehellisesti niihin. Odottaa sopii, että kysymykset tosiaan ovat mitä tahansa, mutta niin ovat vastauksetkin. Usein ne ovat myös ihan hirveitä.

Tämä somekiusaaminen ja urpoilu jatkuu koulussa. Tytöt ovat alkaneet syrjiä toisiaan, jätetään ulkopuolelle ja haukutaan. Kommenteista saadaan ilmiriita aikaiseksi, muita otetaan mukaan ja se leviää ja muuttuu hallitsemattomaksi. Valehdellaan toisista, ei kerrota (luonnollisestikaan) koko totuutta, eikä voida myöntää virheitä, saati antaa niitä anteeksi. Lumipallo.

 

Facebook ja Instagram ovat määritelleet ikärajakseen 13 vuotta. Ikärajat perustuvat yhdysvaltalaiseen lainsäädäntöön, mutta Suomessa ne ovat lähinnä vitsi. Palveluun voi syöttää minkä tahansa iän, eikä siitä koidu kenellekään mitään seuraamuksia.

some on

 

Olisiko mahdollista, että kännykät otettaisi oppilailta tunnin ajaksi pois? Minä ainakin olen kotona puhunut siitä, ettei tunneilla känny olisi käden ulottuvilla (kuuroille korville menee), mutta tuntuu minun puheeni olevan seinille puhumista. Tuleeko tässä oppilaiden oikeudet ja vanhempien oikeuskäsitys vastaan? Joissain kouluissa oppilaille on kännyköille hylly tms luokissa.

Meidän nuoremme ovat diginatiiveja. Diginatiivin käsitteen keksi yhdysvaltalainen kirjailija Mark Prensky vuonna 2001. Hän kuvasi uudissanalla sukupolvea, joka ei ole kokenut aikaa ennen internetiä ja mobiililaitteita. Alun perin termi ei siis määritellyt sitä, miten hyvin tai huonosti nämä digimaailman alkuperäisasukkaat hallitsevat uutta tieto- ja viestintätekniikkaa. Diginatiivit eivät luonnostaan osaa käyttäytymissääntöjä, eivätkä näin ollen ymmärrä oikeasti käyttäytymisensä seurauksia itselle eikä toiselle.

Sosiaalinen media ei katoa mihinkään, se kehittyy ja muuttuu ja meidän on kehityttävä sen mukana. Uskoisin, että ratkaisu voisi olla mediakasvatuksen lisääminen. Mediakasvatus kuuluu koteihin, mutta uuden OPS2016 mukana sen pitäisi kuulua myös kouluille. Toki kouluissa on ollut mediakasvatusta, nettipoliisien käyntejä, mutta riittääkö se? Mediakasvatuksen lisääminen, tai siihen sosiaalisen median käytön opastuksen sisällyttäminen saattaa olla ehkä vähän vaikea, mutta kestävä tie, ja näen sen välttämättömänä tienä. Jos opittaisi käyttäytymissääntöjä ja medialukutaitoa jo vaikka alakoulusta lähtien, eikä se olisi vain yhden tai kahden kerran tiivis paketti, vaan pidempiaikainen opintokokonaisuus, kehittyisi harkintakyky. Opittaisi ehkä oikeasti ymmärtämään myös se, mitä toiselle voi sanoa. Miltä toisesta tuntuu.

Luonnollisesti tämä vaatisi myös lisäkoulutusta opettajille. Sitten tullaankin rahakysymykseen eli siihen, onko kunnilla varaa kouluttaa.

Vaikka edellä olevasta ei välttämättä voisi kuvitella, ovat nuoret yleensä ottaen fiksuja.

Tutkimuksen mukaan nuoret itse toivoisivat median opetusta.

  • 71 % nuorista haluaisi sosiaalisen median opetusta oppilaitoksiin, mutta samalla toivovat opetusta tapahtuvan kotona.
  • Tutkimuksen perusteella nuorten palveluiden käyttäminen tuskin muuttuu radikaalisti ainakaan vuoteen. WhatsApp, Facebook, Instagram, YouTube ja Snapchat ovat selkeästi kärjessä kun kysyttiin, missä palveluissa he ovat läsnä vuoden kuluttua.

(lähde: http://www.ebrand.fi/somejanuoret2016/tiivistelma/)

Some on tullut jäädäkseen. Monelle se on tärkeä työkalu ja tärkeä paikka sosiaaliselle kanssakäymiselle. Olisi hyvä, jos yhdessä voisimme miettiä yhteiset säännöt, vaikka

  • kuinka käyttäytyä (älä kiusaa/hauku/herjaa/valehtele toisesta)
  • kunnioita toista
  • mieti, kuka lukee viestisi ja kenelle se voi välittyä
  • älä järjestä harmia
  • milloin ollaan somessa (aika/paikka/kenen kanssa olet)

#somerauha

 

Isäinpäivälläkin on väliä

Isä.

Isä on valvonut vuoteeni vierellä, laskenut jalkapohjassani olevien piikinjälkien määrän, vahtinut untani. Synnyin etuajassa ja vanhempani ovat kertoneet, kuinka he pelkäsivät vauvan sairaalassaoloajan, kuinka vauvalta oli otettava näytteitä ja kokoajan.

Häissäni isä piti puheen, jota kukaan ei pystynyt kuuntelemaan kuivin silmin. Eräs häävieras oli sanonut tyttärelleen, että kuule, jos mä en pysty sulle pitämään puhetta, kuule nyt. Isä sanoi minulle, että ” Heprealaisilla on kaunis nimi tyttärelleen, joka merkitsee isäsi iloitsee. Lotta, nimesi voisi olla Abigail. Olet tuonu isällesi iloa joka päivä.”

Tänään en päässyt käymään isäni luona, soitin. Isä olikin odottanut ja alkoi olla huolissaan, kun en soittanut heti aamusta. Isän sairastuttua äidin ja isän vuorokausirytmi on muuttunut, he saattavat jo neljän aikaan aamulla olla aamukahvilla ja mennä ”päiväunille” aamusella. On ihanaa, että he pystyvät siihen yhdessä.

Tiedän, että isä on ylpeä musta aina ja jännää on, että välillä, kun en sitä itse muista, tai osaa edes ajatella, mieheni muistuttaa minua siitä.

Isälle yksi tärkeistä päivistä oli se, kun Tasavallan Presidentti myönsi minulle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitain kultaristein. Isä soitti minulle ja sanoi ”isin ritari”

Isä
Isä vuodeosaston parvekkeella

Isä on aivan varmasti vaikuttanut siihen, mitä nyt olen.

Omalle isälle, parhainta isäinpäivää!

kaikille isille, isänvirkaa toimittaville, läheisille, isäpuolille, vaareille, ukeille, paapoille, äijille, fatseille ja faijoille ihanaa isänpäivää.

Olette rakkaita