Kaikki, mistä tulee paha olla, ei välttämättä ole kiusaamista. Se voi olla myös näkymättömyyttä.
Yksin koulunpihalla, välitunnista toiseen.
Kuunnellen toisten juttuja kivoista synttäreistä, joihin ei saanut kutsua. Vuodesta toiseen, ei yhdellekään synttärille.
Ulkopuolisuutta. Unohdettuna.
Millä tavalla pystymme poistamaan lasten yksinäisyyttä, näkymättömyyttä? Miten voimme taata kaikille lapsille sen, ettei tarvitse tuntea olevansa arvoton?
Että saisi tuntea olevansa ystävän arvoinen? Että voisi tuntea olevansa osa luokkaansa? Miten voimme vaikuttaa siihen, että lapsemme huomaavat yksinäisen ja ottavat mukaan?
Auttaisiko penkki koulun pihalla? Millä tavalla se istuu suomalaiseen koulunpihaan?
Joka kymmenes koululainen kokee olevansa yksinäinen vuodesta toiseen. Yksinäisyyden kytkös masennukseen ja syrjäytymiseen on kiistaton. Parhaiten sitä ennaltaehkäistään varhaislapsuudessa. (lähde: Nina Junttila,Turun yliopiston kasvatuspsykologian dosentti)
Tää on vaikea ja koskettava aihe. Kuka haluaisikaan, että oma lapsi kokisi yksinäisyyttä? Kuka haluaisi, että oma lapsi sanoo, että tuntee olonsa tyhjäksi?
Ala-asteella lapsi alkaa syyttää yksinäisyydestä itseään: hän kokee olevansa viallinen, sellainen, ettei kelpaa muiden seuraan. Yksinäisyydestä tulee itseään toteuttavaa.
– Yksinäisyys vaikuttaa lapsen kykyyn olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kun lapsi vakuuttuu huonommuudestaan ja uskoo tulevansa torjutuksi, hän vetäytyy.
Minulla ei ole ketään, jolle puhua. Minua on haukuttu ja kiusattu ja tuntuu, ettei kukaan välitä. Kaikki vihaavat minua. Tuntuu kuin välillä haluaisin kuolla. Enkä jaksaisi tätä elämää, 11-vuotias tyttö kertoo.
Ala-aste onkin kriittistä aikaa: yksinäisyydestä voi tulla loppuelämää leimaava tekijä. Junttilan haastattelemista ala-asteikäisistä lapsista puolet oli yksinäisiä vielä puolen vuoden päästä haastattelutilanteesta. Yläasteella luku oli jo 90 prosenttia!
Vastaavasti yksinäisistä aikuisista kolmannes on ollut yksinäinen jo lapsena ja puolet yksinäisiä nuoruudessaan.
Yksinäisyys aiheuttaa syrjäytymistä ja heikentää luottamusta muihin ihmisiin ja itseen. Pitkittynyt yksinäisyys vähentää jopa aivojen kykyä kokea mielihyvää.
Tutkimuksissa on löydetty yksinäisyydelle altistavia tekijöitä, mutta mikään niistä ei väistämättä aja siihen.
– Yksinäisiä yhdistää kokemus erilaisuudestaan. Ulkopuolisuutta voi kokea ulkonäön, pärjäämisen tai mielenkiinnon kohteiden vuoksi. Nuori kokee, ettei ole samalla taajuudella, Niina Junttila kuvaa.
Junttila on haastatellut myös yksinäisiä vanhempia. Heillä on suuri huoli lapsistaan: yksinäisyyden ei haluta periytyvän. Sosiaalisten suhteiden edellytysten luominen vaatii yksinäisiltä vanhemmilta enemmän kuin heiltä, joilla on vahvat verkostot.
Kunpa tää juttu olisikin vain yksi lehtijuttu ja yksi artikkeli monista. Mutta se ei ole. Yksinäisyys ei ole vain aikuisia tai vain iäkkäitä koskeva. Lasten ja nuorten yksinäisyys on huolestuttavasti lisääntymässä. Yksinäisyyden on todettu olevan merkittävä terveysriski. Toki toisinaan lapsi valitsee yksinolon. Monet viihtyvät pitkiäkin aikoja omissa leikeissään, mutta jos lapsi jää yksin, koska ei löydä kavereita, kannattaisi yrittää ottaa koppi mahdollisimman varhain, eikä jäädä odottelemaan tilanteen parantumista ajan kanssa.
Vaikka kuinka yrität lapselle kertoa, kuinka rakas ja arvokas hän on, se ei auta. Se voi helpottaa hetkeksi, mutta vain seuraavaan aamuun, kun pitää taas mennä kouluun.
Yksinäisyyteen on varmasti yhtä monta tekijää kuin on yksinäistä, mutta yksi asia kaikkia yhdistää: jokainen ansaitsee kaverin, jokainen tarvitsee ystävää.
Mä olen aina sanonut lapsilleni, että ketään ei saa jättää yksin. Mukaan pitäisi aina ottaa.
Yksinäisyys on vain nähtävä ja sen taakse on vain katsottava.
Kävin luovuttamassa Nummen yhtenäiskoulun ekaluokkalaisille musteiden erikoisliikkeen Lohjan Mustekolmion lahjoittamat heijastinliivit ja taas riitti juttua liikenneturvallisuudesta, näkymisestä ja kummalla puolella sitä tietä pitikään kävellä. Totesin lapsille, että aina pitää uskoa, mitä isi ja äiti sanoo siitä, kummalla puolella mennään, koska isi ja äiti ovat arvioineet sen sun tien, että miten se autoililja sut näkee parhaiten. Puhuimme liikennesäännöistä ja pimeistä aamuista. Eskareille en vielä saanut vietyä heijastinliivejä, ovat vasta matkalla. Tänä vuonna oli kaksi lahjoittajaa ja aikataulut meni vähän ristiin. Pääsenpähän kahteen kertaan jututtamaan lapsia. Parasta syksyssä ja koulujen alussa on just tää, heijastinliivien vieminen lapsille ja heidän kanssaan juttelu! Piti ottaa kuva heijastinliivilaatikosta, mutta hattivatti olikin ehtinyt tekemään valtauksen.
Hattivatti heijastinlaatikossa
Näiden lahjoitusten taustalla on aina ollut se, että muistutetaan heijastimista, liikenneturvallisuudesta ja se, että kiinnitetään median avulla huomio myös vaarallisiin teihin ja pyritään näin muistuttamaan myös liikenteessä olevia aikuisia pienistä kulkijoista.
Tänä vuonna tää on erityisen tärkeää, koska osa kulkijoista on esikoululaisia, joista osa on vielä viisivuotiaita.
Tässä muuten kuuden minuutin pätkä Koululiidun määritysten mukaan tulkitusta turvallisesta koulutiestä.
Olen luovuttanut heijastimia tai heijastinliivejä tässä tarkoituksessa kahdeksan tai yhdeksän kertaa. Toisina vuosina lahjoittajien löytäminen on haastavampaa kuin toisina. Tänä vuonna Mustekolmiolta otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin, että voisitko viedä? Ja tottahan mä vien!
Jos sulla tai sun yrityksellä tai työnantajalla on toiveena lahjoittaa pienille koululaisille ja eskarilaisille heijastimia tai heijastinliivejä, ota yhteyttä!
Lohjalla on otettu käyttöön Koululiitu-ohjelma päätettäessä koulukyydeistä. Lukuvuonna 2016-2017 koulukyydin vaarallisen tien vuoksi sai 120 lasta. Tänä lukuvuonna tämä määrä pienenee huomattavasti. Ei sen tähden, että tiet olisivat muuttuneet turvallisimmiksi, vaan siksi, että on päätetty, että ne on turvallisempia.
Koululiitun suosituksissa ei ole yhtään tieosaa määritetty turvalliseksi. Periaate on vaarallisten tieosien osoittaminen. Laskentamenetelmään ei voida sisällyttää kaikkea sitä tietoa, joka vaikuttaa lapsen turvallisuuteen ja sen kokemiseen koulumatkoilla. Paikallistuntemusta arvioitavasta tiestöstä ja nopeasti muuttuvista olosuhteista tarvitaan edelleen kuljetusten myöntäjiltä.
Koululiitu on laskentamenetelmä, joka arvioi tiestön ja liikenteen ominaisuuksien perusteella indeksin (riskiluku) kuvaamaan tien vaarallisuutta. Tämän indeksin laskenta perustuu kolmeen lähtökohtaan:
Tien ja liikenteen ominaisuuksien tilastollinen vaarallisuus lasten näkökulmasta
Liikennepsykologien näkemys lapsen kokemasta vaaran tunteesta liikenteessä
Kehittämistyössä mukana olleiden 11 kunnan käytännöt koulumatkan vaarallisuuden arvioinnista
Koululiitu pyrkii olemaan objektiivinen laskentamenetelmä, joka asettaa lapset tasavertaiseen asemaan muuntamalla heidän koulumatkansa vaarallisuuden matemaattiseen mitattavaan muotoon. Koululiitu on vain yksi menetelmä arvioida koulukuljetuksen tarvetta. Ohjelma ei huomioi lasten yksilöllisiä eroja eikä myöskään matkan rasittavuutta ja pelottavuutta muutoin kuin liikenteen lähtökohdista. (Lähde: koululiitu.fi)
Ylläolevassa kuvassa kartalla havainnollistettuna teiden vaarallisuusluokitukset. Tätä karttaa kaupunki käyttää ja se on julkisessa jaossa kaupungin nettisivuilla vanhempien luettavana.
Lasten ei-luonnollisista kuolemista kaksi kolmannesta johtuu tapaturmista, joista yleisin on liikenneonnettomuus. Tilastokeskuksen vuoden 2013 tilastojen mukaan liikenteessä kuoli kuusi ja loukkaantui 418 alle 15-vuotiasta. Tilastoissa on mukana vain poliisin tietoon tulleet onnettomuudet. Koko väestöön verrattuna 7–14-vuotiailla on puolitoistakertainen riski loukkaantua jalankulkijana. Lasten jalankulkuonnettomuuksista suurin osa tapahtuu tietä ylittäessä. ”Onnettomuudet eivät johdu yksin lasten kokemattomuudesta tai liikennetaitojen puutteesta. Autoilijoiden on joskus vaikea nähdä lapsia liikenteessä heidän pienen koon vuoksi. Monella on myös petrattavaa nopeusrajoitusten noudattamisessa ja suojateiden huomioimisessa”, lasten liikenneturvallisuutta tutkinut Juha Heltimo liikenteen ja maankäytön suunnittelutoimisto Strafica Oy:sta sanoo. Heltimo on kysynyt tutkimuksissaan lapsilta, mikä liikenteessä pelottaa eniten. Vastaukset liittyvät useimmiten liikenteen vilkkauteen. Pieniä koululaisia pelottaa suojatien ylittäminen, kun autot eivät pysähdy. Myös maantien varressa käveleminen pelottaa.
Pimeys ei tee tiestä Lohjalla vaarallista
Talviaikana pimeys, liukkaus ja lumen mahdollisesti kaventamat kulkutilat heikentävät koulumatkan turvallisuutta. Koska näitä tietoja ei voida suoraan lukea rekisteritiedoista, on vaarallisuuden kasvu parasta huomioida käyttämällä talviaikana alempia pisterajoja kuljetuksien myöntämiseen. (koululiitu.fi)
Tien ylittämisen arviointi koskee ensisijaisesti taajama-alueita tai taajamien lähialuetta. Haja-alueella tien ylittäminen vaatii paikallista harkintaa, sillä turvallisuuteen vaikuttavat usein tekijät, joita ei voi arvioida rekisteritietojen avulla. Tien vaarallisin kohde on tien ylittäminen. (koululiitu.fi)
Paitsi Lohjalla.
Ylläolevassa kuvassa nähdään, kuinka tien ylittäminen ja kävely tien reunassa on vaarallista vain ekaluokkalaisille ja sitä nuoremmille.
Lohjan mukaan turvallinen ylittää
Oittilantien ja Tavolantien risteys, lasten poimintapaikka
mutkan takana on auto. Lapsi tulee tässä kohtaa yllättäen eteen. Turvallien ylittää, vaikka et näe
Tässä näkyy tilanne oikeasti. Lasten noutopaikka on risteys, jossa ei ole pysäkkiä, talvikunnossapito on kuten maalla on tapana ja penkat usein kertyvät näihin kohtiin.
Keskustelin eilen erään vihtiläisen äidin kanssa, joka painii samojen asioiden kanssa. On perin omituista, että Vihdissä, jossa vain viime syksynä vaarallinen koulutie vaati koululaisen hengen, lapset joutuvat kävelemään ajotiellä kouluun. Mitään ei opittu. Ei yhtään mitään. Surullista, miten tämä toistuu joka vuosi. Milloin tämä muuttuu? Milloin rahan arvo on pienempi kuin koululaisen?
Milloin rahasta ja ns säästöistä on tullut tärkein arvo ja mittari? Milloin tasavertaistamisesta tuli numerojen ja kilometrien vertailua? Milloin meistä on tullut näin kovia? Milloin me unohdimme lapsen? Ihmisen?
Pehmeämmät arvot ja jousto lasten turvallisessa kulkemisessa kouluun ei ole ollut aiempina vuosina kohtuuton kulu. Mikä on siis muuttunut?
Mistä lähtien on ollut hyväksyttävää sanoa päätettäessä asioista, että ”jos jokaista huutavaa vanhempaa kuuntelisi ja toteuttaisi vaatimukset…” milloin lapsistaan huolehtimisesta on tullut halveksuttavaa?
Todella, mikä on muuttunut?
Olethan käynyt jo allekirjoittamassa adressin lasten turvallisen koulutien puolesta?
Varamummola on palvelua lasiperheille. Varamummola on aikaa ja pullantuoksua.
Istun mummojen kanssa kahvipöydässä, joka notkuu lämpimiä pullia, uunista leijuu uusien pullien tuoksu. Keskustelemme Varamummolan tavoitteista ja suunnitelmista ja täällä aistii, että nyt ollaan aidosti lasten ja heidän hyvinvointinsa asialla. Lasten kanssa tehdään, leivotaan, sisustetaan, maalataan, askarrellaan, hoidetaan eläimiä ja välillä voidaan jopa ihan olla vaan. Läsnä.
Tänä päivänä kaikilla tuntuu olevan kaikkea, paitsi sitä tärkeintä: aikaa.
Sanoo mummojen toimitusjohtaja-talonmies.
Ympäristö houkuttaa liikkeelle ja leikkimään
Luonnonläheisyys on mummoille tärkeää ja he ovat käyttäneet todella paljon aikaa ja vaivaa etsiessään sopivaa taloa. Tämä talo on käynyt vaadittavat tarkastukset läpi, tehty muutoksia ja katsottu, että kaikki menee turvallisuusvaatimusten mukaan. Silti talo on kodinomainen. Talon lähistöllä on hevostalli, on ylämaankarjaa ihasteltavaksi, ulkoilu onnistuu helposti, kulkuyhteydet ovat hyvät autolla, mutta sekään ei ole ongelma, jos perheellä ei ole autoa. Kuljetus on mahdollinen. Varamummot ovat ehtineet ideoida vaikka mitä ihanaa tekemistä. Ja vaikka he ovatkin miettineet etukäteen tekemisiä, ei se ole este. Tehdä voi niin paljon muutakin.
Lasten lemppari
Palataan siihen, mitä mummojen toimitusjohtaja sanoi ajasta. Meillä ei sitä enää ole. Varamummolan yhtenä ideana on se, että esimerkiksi kaukana asuvat isovanhemmat voivat ostaa lahjakortin perheille, jotta vaikkapa perheen vanhemmat saavat hetken kahdestaan, käydä illallisella, elokuvissa tai ihan vain illan kotona kahdestaan. Lapset saavat samalla laatuaikaa varamummoilta. Varamummot eivät korvaa ketään, ei vanhempia, ei isovanhempia, vaan ovat heidän tukenaan.
Varamummola on leikkiä
Varamummola on mielikuvitusleikkiä
Mummoja on kolme ja he ovat jokainen sosiaali- ja kasvatusalan ammattilainen. He ovat jokainen työskennelleet lastensuojelun ja huonosti voivien perheiden parissa ja ovat nähneet ennaltaehkäisyn hitauden tai kokonaan puuttumisen jäljet ja he ovat todenneet tukilomien selkeän tarpeen.
Varamummolan kaltaista palvelua ei ole ollut, eikä kaupungit (ainakaan Lohja) tuota itse. Lapsia on jo tulossa tutustumaan Varamummolaan. Kuntien ja kaupunkien tekemät säästöt näkyvät lastensuojelussa ja se näkyy esim lastensuojeluilmoitusten kasvussa. Vihdissä ilmoitusten määrä verrattuna viime vuoteen on tuplaantunut.
Lintu kivellä
Kiveltä löytyi muitakin köllijöitä
Palvelun kohderyhmänä ovat niin kunnat kuin yksityiset. Perheet, joilla ei ole tukiverkkoa, lapsen omaishoitaja, sijaisperheet, yh-perheet… Jos mietityttää, kannattaa ottaa yhteyttä ja pyytää tarjous. Tarkoituksena ja päätavoitteena on perheiden hyvinvointi ja ennaltaehkäisy.
He tarjoavat
lyhytaikaisia tukilomia
perhetyötä, jonka tarkoituksena on löytää perheen omat voimavarat ja vahvistaa niitä
ammatillinen tukihenkilö nuorelle tai lapselle
lapsiperheiden kotipalvelua
jos haaveilet vaikka käydä leffassa ihan itseksesi, eikä ole tukiverkkoa, voi varamummot olla sinun vaihtoehtosi. Nyt, kun kesälomat alkavat, voi mummo esimerkiksi käydä kotonasi tarkistamassa, että lapsilla on kaikki ok, välipalat syöty. Aina kannattaa kysyä heiltä, jutella tilanteesta ja he räätälöivät yhdessä kanssasi sinulle sopivan palvelun.
Arkinen, vähän näkymätönkin asia, johon kiinnitin huomiota oli se, että Varamummolan logo ja esite ovat nuoren opiskelijan tekemät. Ihan mielettömän hienoa, tämä on vain yksi pieni esimerkki heidän kokonaisvaltaisesta ja kauaskantoisesta näkemyksestään ja siitä, miten oikeasti lähdetään lasten eduista. Pystyään tässäkin linjassa.
Heillä on sydän paikallaan ja silmät auki. Toiminnassaan heillä on tarkoituksena se, että heille on hyvä tulla ja mukava olla. Kohdataan lapset lempeällä ajatuksella ja positiivisella otteella.
Varamummolan mummot eivät vielä ole ryppyisiä, mutta se ei johdu naurun tai ilon vähäisyydestä.
