Kategoria-arkisto:Iäkkäiden terveydenhoito

Kevätseminaari 2026: Kun tilastot siloitellaan, hädänalaiset jäävät katveeseen

Kevätseminaari kokosi jälleen hyvinvointialueen luottamushenkilöt yhteen. Vaikka seminaarin puitteet olivat kunnossa ja yhteinen kohtaaminen arvokasta, tilaisuuden ydin jäi liian kevyeksi ottaen huomioon, kuinka suurien haasteiden kanssa hyvinvointialue tällä hetkellä painii.

Seminaarissa nousi esiin ilmiö, joka on viime vuosina valitettavasti yleistynyt: tilastojen esittäminen tavalla, joka antaa kokonaisuudesta liian myönteisen kuvan. Yhden kalvon tarkastelu riitti osoittamaan tämän.

Liian karkea myönteinen tieto hukuttaa alleen todellisuuden

Eräällä seminaarin dialla tuotiin esiin, että yli 90 % kouluterveyskyselyn vastaajista kokee voivansa keskustella vanhempiensa kanssa eri asioista.
Sinänsä kaunis ja kannustava luku, mutta aivan liian karkea. Tällainen tieto ja tilasto pitää purkaa ja tarkastella paloiteltuna.

Tämä luku ei kerro:

  • mikä tilanne on eri ikäryhmissä
  • miten kokemus vaihtelee sukupuolen tai koulumuodon mukaan
  • miten perhetilanne tai sosioekonominen asema vaikuttaa
  • miten suuri se joukko on, joka ei voi puhua vanhempiensa kanssa ja miten pahoinvointi kertautuu juuri heillä
  • kuinka moni lapsi jää tilanteeseen, jossa keskusteluyhteys on katkennut kokonaan

Kun tieto esitetään näin yhdellä positiivisella prosenttiluvulla, syntyy helposti mielikuva, että tilanne on lähes ongelmaton. Todellisuudessa ne, jotka eivät kuulu tuohon 90 prosenttiin, ovat juuri niitä, joiden hyvinvoinnin puutteet ovat vakavimpia ja jotka tarvitsevat apua kipeimmin. Ja heitä on eri ikäluokissa eri määriä ja tämä toisi esiin oikean tilanteen.

Tilannekuva ei saa rakentua niin, että myönteinen enemmistö peittää näkyvistä haavoittuvassa asemassa olevan vähemmistön.

Turvallisuuden kokemukset kertovat riskeistä, joita ei pidä ohittaa

Samalla dialla esitettiin myös muita keskiarvotason väittämiä:

  • aikuisista yhä suurempi osuus kokee arjen turvattomuudeksi
  • ikääntyneiden kokemus arjen turvallisuudesta heikkenee
  • fyysisen uhan kokemukset nuorilla ovat vähentyneet

Nämä tiedot ovat tärkeitä, mutta jälleen: ne jäävät liian pintapuolisiksi ilman tarkempaa purkua.
Missä ikäryhmissä turvattomuus kasvaa selkeimmin?
Missä kunnissa tai alueilla kehitys on huolestuttavinta?
Mitkä ryhmät ovat kaikkein suurimmassa vaarassa jäädä yksin tai ilman apua?

Uhkana on, että positiivinen kehitys joissakin ryhmissä tasapainottaa luvut niin, että negatiivinen kehitys toisaalla jää huomaamatta.

Jääskeläisen megatrendit muistuttivat siitä, miksi kirkas tilannekuva on välttämätön

Seminaarin selkeä kohokohta oli Sitran yliasiamies Atte Jääskeläisen puheenvuoro, joka pureutui Suomen väestörakenteen muutokseen, demografiseen murrokseen ja Sitran Megatrendeihin 2026.

Jääskeläisen viesti oli selkeä:
muutos on nopeampaa kuin osaamme hahmottaa, ja hyvinvointialueiden on kyettävä tekemään päätöksiä, jotka perustuvat todelliseen, ei siloitel-tuun tietoon.

Kun väestö ikääntyy, alueet eriytyvät ja hyvinvointi polarisoituu, päätöksenteolla ei ole varaa ohittaa niitä, joiden tilanne on heikoin.

Yksi prosenttiluku ei saa koskaan peittää tätä näkyvistä.

Hyvinvoinnin rakentaminen edellyttää rehellistä tietoa

Myönteisiä asioita on tärkeää tuoda esiin, sillä ne kertovat kehityksestä, onnistumisista ja toivosta.
Mutta ne eivät saa muodostua kulisseiksi, jotka peittävät näkyvistä ihmisiä, jotka eivät voi hyvin.

Jos tilastoja esitetään liian yleisellä tasolla:

  • todelliset ongelmat jäävät havaitsematta
  • resurssien kohdentaminen vääristyy
  • haavoittuvassa asemassa olevien ääni jää kuulumatta
  • päätöksenteko rakentuu virheelliselle pohjalle

Hyvinvoinnin edistäminen ei koskaan tapahdu keskiarvon perusteella, vaan se tapahtuu siellä, missä arki on vaikeinta.
Ja siksi juuri sinne valon täytyy osoittaa.

Kuulemmeko asukkaiden huolet arjen turvasta ja tulevaisuuden palveluista?

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa 3.3. käsittelimme laajoja kokonaisuuksia: palveluiden digitalisaatiota, Lunnan etenemistä, automaatiota sekä tulevan aluehyvinvointisuunnitelman painopisteitä.

Yhtä tärkeää kuin järjestelmät ja rakenteet on kuitenkin se, mitä asukkaat itse kertovat arjestaan.

Lunna ja digitalisaatio

Lunna-palvelu laajenee vaiheittain vuoden 2026 aikana. Pian siellä näkyvät potilaskertomukset, laboratoriotulokset, reseptit ja ajanvaraukset. Keväällä alkukyselyn oirearvioihin lisätään myös gynekologiset oireet. Asia, jonka nostin vuodenvaihteessa esiin ja joka eteni nopeasti valmisteluun.

Vuonna 2026 itseajanvaraus laajenee (myös rokotuksiin), digiklinikan aukiolo kasvaa ja käyttöön tulee uusia digipolkuja sekä tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja.

Mutta mitä asukkaat kertovat arjestaan?

Voxit 2025 toi vahvan viestin arjen huolista

Voxit-keskusteluun osallistui 458 henkilöä ja ääniä annettiin yli 24 000. Tulokset kertovat paljon siitä, millaisessa tilanteessa moni elää.

Taloudellinen huoli on todellinen

  • 42 % kokee toimeentulonsa heikentyneen.
  • 32 % joutuu tinkimään ruoasta tai lääkkeistä.
  • 29 % luopuu palveluista niiden hinnan vuoksi.

Kun ihmiset joutuvat valitsemaan ruoan, lääkkeiden ja palveluiden välillä, hyvinvointi heikkenee nopeasti ja seuraukset näkyvät myöhemmin raskaampina palvelutarpeina.

Yksinäisyys koskettaa erityisesti ikääntyneitä

Peräti 78 % vastaajista on huolissaan ikääntyneiden yksinäisyydestä.

Yksinäisyys ei ole vain tunne, vaan se on myös terveysriski. Siksi kokouksessa korostettiin yhteisöllisyyden vahvistamista, Olkkari-toiminnan laajentamista, etsivää työtä sekä sukupolvia yhdistäviä toimintamalleja.

Nuorten hyvinvointi puhuttaa

Asukkaat nostivat esiin:

  • nuorten syrjäytymisen riskin
  • mielenterveysongelmat
  • älylaitteiden käytön ja unihäiriöt
  • lasten ja nuorten ylipainon (62 % huolissaan)

Nämä eivät ole yksittäisiä ilmiöitä, vaan liittyvät laajemmin arjen kuormitukseen ja yhteisöllisyyden heikkenemiseen. Koulujen hyvinvointimallit, matalan kynnyksen järjestötoiminta ja varhainen tuki ovat tässä keskeisiä.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittävyys

68 % vastaajista on huolissaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittämättömyydestä.

Stigman vähentäminen, varhainen tunnistaminen ja hoitoon pääsyn sujuvoittaminen ovat tulevien vuosien tärkeimpiä tehtäviä. Tavoitteena on myös vahvistaa itsehoidon tukea ja nopeaa yhteyttä ammattilaiseen.

Hyvinvointisuunnitelman painopisteet vastaavat huoliin

Vuosien 2027–2030 hyvinvointisuunnitelmassa painottuvat:

  • Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen
  • Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen
  • Esteettömyys ja saavutettavuus
  • Terveelliset elintavat
  • Kulttuurihyvinvointi
  • Tiedolla johtaminen

Lisäksi väestöryhmäkohtaiset suunnitelmat varmistavat, että lapset, nuoret, työikäiset, ikääntyneet ja vammaiset huomioidaan omine tarpeineen.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Digitalisaatio ja automaatio voivat helpottaa arkea, mutta ne eivät yksin ratkaise yksinäisyyttä, köyhyyttä tai mielenterveyden kuormitusta.

Siksi päätöksenteossa on tärkeää pitää katse kahdessa suunnassa yhtä aikaa:

  • Rakennetaan tehokkaampia ja sujuvampia palveluita.
  • Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia.

Asukkaiden vastauksista näkyy, että arjen turva, saavutettavat palvelut ja yhteisöllisyys ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.

Kun huoli nousee toistuvasti, rakenteita on uskallettava tarkastella

Tiistaina 24.2.2026 oli Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokous ja vaikka asialista oli lyhyt, esillä olleet teemat olivat painavia: ikäihmisten hoivan laatu, palvelujen saatavuus ja hyvinvointialueen arjen toimivuus.

Keskustan valtuustoryhmä oli kokouksessa täysilukuisena. Ryhmämme jätti aluehallitukselle aluevaltuustokysymyksen ikäihmisten hoivapalveluiden tilanteesta ja valvonnasta. Väestön ikääntyessä on entistä tärkeämpää varmistaa, että hoiva on turvallista, laadukasta ja riittävää koko alueella.

Hoivan laatuun on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota

Hyvinvointialuejohtajan katsauksessa kerrottiin, että viime vuonna ikääntyneiden ympärivuorokautiseen hoivaan liittyen tehtiin 26 muistutusta ja 11 valvonta-asiaa. Kahdessa yksikössä havaittiin merkittäviä puutteita muun muassa lääkehoidossa, kirjaamisessa ja toiminnan järjestämisessä. Korjaavat toimenpiteet on käynnistetty.

On tärkeää toki nähdä kokonaisuus: Länsi-Uudellamaalla toteutuu vuosittain yli miljoona hoitopäivää ja ympärivuorokautisen hoivan piirissä on yli 3000 asukasta. Valtaosa työstä tehdään hyvin ja ammattitaidolla. Silti jokainen vakava puute on liikaa, kun kyse on kaikkein haavoittuvimmista ihmisistä.

Yhteydenpitoa viranhaltijoihin ja rakenteiden tarkastelua

Olen viime aikoina ollut yhteydessä hyvinvointialueen viranhaltijaan ikääntyneiden asumisyksiköiden valvonnasta ja omavalvonnan käytännöistä. Vastauksissa korostui, että valvontaa tehdään tiiviisti ja henkilöstön koulutuksella pyritään ennakoimaan ja ehkäisemään riskejä. Tätä pidän erittäin tärkeänä, sillä ennaltaehkäisy on aina parempi kuin jälkikäteinen reagointi.

Kuun vaihteessa osallistuin myös Keskustan keskustapäiville, jossa aluepäättäjille suunnatussa tilaisuudessa alustajana toimi vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo. Tilaisuus herätti paljon ajatuksia. Ikäihmisten hoivaan liittyvät epäkohdat nousevat aika ajoin julkisuuteen ja herättävät voimakasta huolta, aivan kuten lastensuojelussa. Kun vakava tapaus tulee esiin, reagoidaan nopeasti ja voimakkaasti, mutta ajan myötä keskustelu usein hiljenee ilman, että rakenteellisiin kysymyksiin palataan riittävän perusteellisesti.

Viime aikoina huolta ovat lisänneet myös uutiset, joiden mukaan Onnettomuustutkintakeskus tutkii Olarissa tapahtunutta kuolemaa. Lisäksi alueellamme on noussut esiin muitakin ikääntyneiden hoivaan liittyviä huolenaiheita. Nämä tapaukset lisäävät ymmärrettävästi kuntalaisten ja omaisten huolta hoivan laadusta ja turvallisuudesta.

Vastuun on oltava selkeää myös rakenteiden tasolla

Oma johtopäätökseni on, että ongelmien taustalla vastuu jää liian usein rakenteellisesti epäselväksi. En pidä tarkoituksenmukaisena, että vastuu vakavista virheistä kohdistuu yksittäisiin työntekijöihin. Useimmiten taustalla on toimintaympäristö, jossa puutteet resursseissa, ohjauksessa, toimintakulttuurissa tai johtamisessa mahdollistavat virheiden syntymisen.

Ymmärrän hyvin näkemyksen siitä, ettei valvonnan määrällinen lisääminen yksin ratkaise ongelmia. Samalla juuri nämä tilanteet haastavat meitä tarkastelemaan kriittisesti vastuiden selkeyttä, johtamisrakenteita ja sitä, miten varmistamme, että vakavista tapauksista seuraa myös järjestelmätason oppimista ja pysyvää muutosta.

Luottamushenkilönä koen tärkeäksi, että pystyn vastaamaan ikäihmisten ja heidän läheistensä huoleen avoimesti ja uskottavasti. Siksi nämä kysymykset ovat minulle erityisen tärkeitä.

Saatavuus ratkaisee arjessa

Kokouksessa nousi esiin myös palvelujen saatavuuden ongelmat. Erikoissairaanhoidossa hoitotakuu ylittyy noin 22 prosentissa tapauksista, ja takaisinsoittopalvelussa noin viidesosa asiakkaista ei saa yhteyttä vuorokauden sisällä.

Hyvinvointialueen onnistumista mitataan lopulta siinä, kuinka sujuvasti ihmiset pääsevät palveluihin silloin, kun he niitä tarvitsevat.

Digipalvelut etenevät ja koko alue saatava mukaan

Digipalveluissa on tapahtunut edistystä. Lunna-palvelu mahdollistaa omien terveystietojen, laboratoriotulosten, reseptien ja ajanvarausten tarkastelun. Valitettavasti laajennus koskee toistaiseksi vain Espoon ja Kauniaisten asukkaita. Koko Länsi-Uudenmaan käyttöönotto toteutuu vasta, kun koko alue siirtyy samaan asiakas- ja potilastietojärjestelmään.

On tärkeää, että palvelut ovat jatkossa yhdenvertaisesti kaikkien alueen asukkaiden käytössä. Samalla lähipalveluista on pidettävä kiinni, kaikille digiasiointi ei ole mahdollista tai luontevaa.

Keskustan politiikan ytimessä on arjen sujuvuus ja alueellinen tasa-arvo. Palvelujen on toimittava koko Länsi-Uudellamaalla, kaupungeissa, taajamissa ja haja-asutusalueilla.

Ihmisten pitää voida luottaa siihen, että hoitoon pääsee ajoissa, yhteyden saa tarvittaessa ja ikäihmisten hoiva on turvallista ja arvokasta. Samalla on huolehdittava henkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta.

Kuinka paljon hyvinvointialue kestää?

54 miljoonan euron lisäleikkaus uhkaa palveluiden ydintä

Viime viikon tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan päiväkoulussa saimme perusteellisen katsauksen hallituksen esitykseen, jonka mukaan hyvinvointialueemme rahoitus vähenisi 54 miljoonalla eurolla vuoteen 2029 mennessä.

Esitys ei ollut vain budjettirivi. Se oli kokonaiskuva siitä, millaisen paineen alle palvelujärjestelmämme ollaan viemässä.

Tilaisuudessa käytiin läpi sekä palvelutarpeen kehitystä että aluekohtaisten kustannusten muutoksia. Viesti oli selvä: samaan aikaan kun tarve kasvaa, rahoitus kiristyy.

Palvelutarve suuressa kasvussa Länsi-Uudellamaalla

Esityksessä tarkasteltiin hyvinvointialueiden keskimääräistä vuosittaista palvelutarpeen kasvua vuosille 2025–2030 (THL:n arvio).

Länsi-Uusimaa ei ole keskitason alue. Päinvastoin.

Palvelutarpeen kasvu on meillä maan kärkivauhtia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että:

  • väestön ikääntyminen lisää hoivan tarvetta
  • lasten ja nuorten palvelujen kysyntä kasvaa
  • sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaiskuormitus nousee keskimääräistä nopeammin

Kun alueen tarve kasvaa nopeammin kuin maassa keskimäärin, jokainen rahoitusleikkaus osuu suhteellisesti kovempaa.

Nettokustannusten muutos: Länsi-Uusimaa jo sopeuttajien joukossa

Tilaisuudessa esiteltiin myös aluekohtaiset asukaskohtaisten nettokustannusten muutokset vuosille 2023–TPE2025.

Länsi-Uusimaa kuuluu niiden alueiden joukkoon, joissa kustannusten kasvu on ollut maltillista, jopa negatiivista verrattuna moniin muihin alueisiin. Toisin sanoen: olemme leikanneet ja niinsanotusti sopeuttaneet.

Samaan aikaan osa hyvinvointialueista näyttää yli 7–10 prosentin kustannusnousuja. Me emme.

Tämä on olennaista, kun keskustellaan uudesta 54 miljoonan euron lisäsopeutuksesta.

Me emme ole alue, jossa olisi jäljellä “helppoja säästöjä”. Olemme jo:

  • tarkastelleet palveluverkkoa kriittisesti ja lakkauttaneet
  • hillinneet rekrytointeja
  • arvioineet ostopalveluja uudelleen
  • keskittäneet toimintoja

Lisäleikkaukset eivät enää kohdistu hallinnon tehostamiseen, vaan ne kohdistuvat palvelutasoon. Toki palveluja on jo heikennetty ja saatavuudesta tingitty.

Lastensuojelu: ennaltaehkäisy on ensimmäinen riskissä

Lastensuojelussa vaikutukset näkyvät nopeasti saatavuudessa ja työn kuormituksessa.

Kun resursseja kiristetään:

  • asiakasmäärät työntekijää kohden kasvavat
  • ennaltaehkäisevä työ jää kiireellisten asioiden jalkoihin
  • päätöksenteko viivästyy
  • sijaishuollon kustannukset kasvavat, kun tukea ei ole saatu ajoissa

Paradoksi on julma: säästöt varhaisesta tuesta lisäävät raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarvetta myöhemmin.

Palvelutarpeen kasvuennusteet osoittavat, että kysyntä ei ole vähenemässä. Juuri siksi leikkausten ajoitus on ongelmallinen.

Vanhustenhoiva: kasvu ja henkilöstöpula samaan aikaan

Ikääntyneiden palveluissa olemme jo tasapainotelleet kasvavan tarpeen ja henkilöstöpulan kanssa.

Kun rahoitus kiristyy:

  • kotihoidon käyntiajat lyhenevät
  • ympärivuorokautiseen hoivaan pääsy viivästyy
  • henkilöstön vaihtuvuus kasvaa
  • omaishoitajien kuormitus lisääntyy

Tilastot palvelutarpeen kasvusta 2025–2030 kertovat, että juuri ikääntyneiden palveluissa paine kasvaa merkittävästi tulevina vuosina.

Henkilöstömitoitus on tärkeä turva, mutta jos työn kuormitus kasvaa liikaa eikä rekrytointi onnistu, mitoitus jää paperille.

Tiedolla johtaminen ei yksin riitä

Päiväkoulussa käytiin läpi rahoitusmallin laskennallisia tekijöitä: tarveperusteita, sairastavuutta ja siirtymätasauksia. Malli on teknisesti monimutkainen, mutta vaikutus yksinkertainen: alueeltamme vähenisi kymmeniä miljoonia euroja samalla kun palvelutarve kasvaa.

Olemme kehittäneet tiedolla johtamista ja vaikutusten ennakkoarviointia. Se on välttämätöntä.

Mutta tehokkuudella ei voi paikata loputtomasti rakenteellista alirahoitusta.

Kun lähtötaso on jo maan alhaisimpia ja kustannuskehitys maltillista, lisäleikkaus tarkoittaa väistämättä palvelutason muutosta.

Arvovalinta: reagoiva vai ennakoiva järjestelmä?

Hyvinvointialue ei ole hallinnollinen kerros. Se on se taso, jolla:

  • lapsi saa apua ajoissa
  • ikääntynyt saa arvokasta hoivaa
  • perhe saa tukea ennen kriisiä

54 miljoonan euron leikkaus tarkoittaa priorisointia. Kaikkea ei voida tehdä entisellä tasolla.

Ei riitä sanoa, että “tehostetaan”. On kerrottava, mitä se tarkoittaa palveluiden saatavuudelle, työntekijöiden kuormitukselle ja ihmisten arjelle. Onhan se nytkin jo nähty.

Keskeinen kysymys on tämä:

Haluammeko järjestelmän, joka reagoi vasta kriisiin, vai sellaisen, joka tukee ihmistä ennen kuin kriisi syntyy?

Hyvinvointialue kestää uudistuksia.
Mutta se ei kestä rajatonta alirahoitusta ilman, että vaikutukset näkyvät ihmisten elämässä.

Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa 11.2 tulemme saamaan katsauksen vuosien 2024-2026 alueellisen hyvinvointisuunnitelman arviointiin ja vuosien 2027-2029 hyvinvointisuunnitelman valmistelun tilanteeseen. Kokousmateriaaleissa on nostoja alueellisesta hyvinvointikertomuksesta.

Katsaus alueelliseen hyvinvointikertomukseen antaa Länsi-Uudestamaasta kokonaisuutena varsin myönteisen kuvan: alueen asukkaat ovat keskimäärin maan terveimpiä ja työkyky on valtakunnan kärkeä. Tämä yleiskuva kuitenkin peittää alleen merkittäviä ja huolestuttavia eroja, jotka koskettavat erityisesti lapsia, nuoria ja ikääntyneitä ja jotka jakautuvat epätasaisesti kuntien välillä.

Lasten ja nuorten pahoinvointi on rakenteellinen ongelma, ei yksilöiden

Hyvinvointitiedot osoittavat selvästi, että lasten ja nuorten mielen hyvinvointi on heikentynyt. Nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt edelleen ja erityisesti tytöistä yli kolmannes kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta. Lähes joka toinen nuori on ollut huolissaan mielialastaan viimeisen vuoden aikana. Nämä eivät ole marginaalisia ilmiöitä, vaan laajaa ja pitkäkestoista pahoinvointia.

Erityisen huolestuttavaa on, että osa lapsista kohtaa jo varhaisessa iässä väkivaltaa kotona. Samalla nuorten päihdekokeilut, erityisesti laittomien huumeiden osalta ovat alueella yleisempiä kuin maassa keskimäärin, etenkin ammatillisessa koulutuksessa. Tämä kertoo kasautuvista riskeistä, jotka liittyvät koulutuspolkuihin, perhetaustaan ja kuntakohtaisiin palveluihin.

Hyvinvointikertomus tuo esiin ongelmat, mutta jää liian varovaiseksi niiden syiden tarkastelussa. Lasten ja nuorten pahoinvointia ei voida selittää yksilöllisillä valinnoilla, vaan kyse on rakenteellisesta eriarvoisuudesta: siitä, millaiseen kuntaan lapsi syntyy, millaiset tukipalvelut ovat saatavilla ja kuinka varhain ongelmiin puututaan.

Ikääntyneiden hyvinvointi jakautuu jyrkästi

Ikääntyneiden osalta raportti nostaa esiin yksinäisyyden, psyykkisen kuormittuneisuuden ja toimintakyvyn heikkenemisen. Erityisesti yli 75-vuotiaat naiset kokevat ahdistuneisuutta ja taloudellista niukkuutta. Yhä useampi ikääntynyt joutuu tinkimään ruoasta tai lääkkeistä rahanpuutteen vuoksi. Tämä on vakava signaali hyvinvointiyhteiskunnan perustan rapautumisesta.

Samalla kuntien välillä on merkittäviä eroja eläkkeiden tasossa, palveluiden saatavuudessa ja ikääntyneiden toimintakyvyssä. Toisissa kunnissa ikääntyminen tarkoittaa aktiivista ja turvallista arkea, toisissa selviytymistä yhä vähenevien voimavarojen varassa.

Ikääntyneiden kohdalla korostuu se, että palvelujen määrä ei yksin riitä. Olennaista on, tavoittavatko ne ne ihmiset, jotka ovat yksinäisiä, heikossa kunnossa tai taloudellisesti ahtaalla. Tätä raportti ei riittävästi arvioi.

Kuntien väliset erot luovat epätasa-arvoa elämänkaaren kaikissa vaiheissa

Yksi hyvinvointikertomuksen keskeisimmistä mutta vähälle huomiolle jäävistä havainnoista on kuntien välinen eriarvoisuus. Sairastavuudessa, työkyvyssä, tuloissa ja palvelujen tarpeessa on suuria eroja, jotka eivät ole sattumanvaraisia. Ne heijastavat pitkään jatkuneita rakenteellisia eroja kuntien resursseissa, väestörakenteessa ja palvelujärjestelmissä.

Erityisen vakavaa on nuorten syrjäytymisriski: lähes 6000 nuorta on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Tämä ei ole vain nuorten ongelma, vaan koko alueen tulevaisuutta koskeva kysymys. Syrjäytyminen kasautuu niihin kuntiin ja perheisiin, joissa tuki on heikointa.

Hyvinvointikertomus tarjoaa kattavan ja tilastollisesti vahvan kuvan alueen tilanteesta. Se kuitenkin painottuu kuvailemaan ongelmia enemmän kuin analysoimaan niiden syitä tai esittämään selkeitä, kohdennettuja ratkaisuja. Erityisesti lasten, nuorten ja ikääntyneiden osalta tarvittaisiin vahvempaa otetta rakenteelliseen eriarvoisuuteen ja kuntien välisiin eroihin.

Ilman rohkeampaa priorisointia ja vaikuttavuuden arviointia on vaarana, että hyvinvointityö hyödyttää eniten niitä, joilla on jo valmiiksi paremmat edellytykset pärjätä. Todellinen hyvinvoinnin edistäminen edellyttää, että resurssit suunnataan sinne, missä tarve on suurin ja että kuntien väliseen epätasa-arvoon puututaan tietoisesti ja systemaattisesti.

Ikääntyneiden palveluista ei pidä vain kertoa, vaan kysyä

Kävin maanantaina (2.2.2026) kutsusta vierailemassa Pusulan eläkeläisten tilaisuudessa. Ennakkoon minua oli pyydetty luennoimaan ikääntyneiden palveluista ja hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista luottamushenkilön näkökulmasta.

Heti alkuun sanoin kuitenkin, että voin kyllä kertoa, mitä ikääntyneiden palveluja hyvinvointialueella paperilla on ja mitä minä luottamushenkilönä niistä tiedän. Mutta te tiedätte parhaiten, miten ne palvelut arjessa toimivat, tai eivät toimi.

Siksi toivoin heti alkuun, että tilaisuutemme olisi mahdollisimman keskusteleva. Sanoin myös suoraan, että olen mieluummin kysyjän kuin luennoitsijan roolissa. En voi tietää, millaista palvelujen todellisuus on, ellen kysy niiltä ihmisiltä, joita ne koskettavat.

Keskustelua, ei yksisuuntaista puhetta

Tilaisuudessa puhuttiin muun muassa ikääntyneiden palveluista, Olkkaritoiminnan saavutettavuudesta, yhteisöllisestä asumisesta sekä omaishoidon ja perhehoidon kysymyksistä. Keskustelu oli avointa, asiallista ja paikoin myös tunteellista ja hätkähdyttävää.

Pusulassa nousi vahvasti esiin kokemus siitä, että asumispaikka vaikuttaa palvelujen saavutettavuuteen. Se, että lähimmät palvelut tai matalan kynnyksen kohtaamispaikat sijaitsevat Nummella tai vielä kauempana, tarkoittaa monelle käytännössä sitä, ettei palveluun ole todellista pääsyä.

Tämä ei ole vain tunne tai mielipide, vaan yhdenvertaisuuskysymys.

Yhteisöllinen asuminen, onko se ratkaisu vai väliinputoaminen?

Keskustelimme myös yhteisöllisestä asumisesta, jota pidetään usein yhtenä ratkaisuna ikääntyneiden palvelujen haasteisiin. Yhteisöllinen asuminen voi parhaimmillaan tarjota turvallisuutta, yhteisöä ja tukea ihmisille, joille oma koti ei enää tunnu turvalliselta, mutta jotka eivät vielä tarvitse ympärivuorokautista hoivaa.

Samalla jäin pohtimaan, onko yhteisöllinen asuminen aina oikein resursoitua ja riittävästi tuettua, vai onko vaarana, että ihminen jää kodin ja raskaan, ympärivuorokautisen hoivan väliin. Meillä ei käsittääkseni ole vielä kovin paljon kokemusta yhteisöllisestä asumisesta tässä muodossa, eikä myöskään laajaa tutkimustietoa sen toimivuudesta. Siksi on tärkeää, että tästä asumismuodosta saadaan kokemuksia ja niitä myös arvioidaan avoimesti. Samalla katse on syytä kohdistaa perhehoitoon: miten perhehoito tällä hetkellä toimii, onko perhehoitajia riittävästi, miten he jaksavat ja miten sijaistaminen toteutuu käytännössä?

Olin juuri edellisenä päivänä aluepäättäjille suunnatussa tilaisuudessa, jossa puhujana oli vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo. Hän nosti esiin saman huolen: yhteisöllinen asuminen, omaishoito ja perhehoito eivät saa muodostua väliinputoajaratkaisuiksi ilman riittävää seurantaa, tukea ja todellista ymmärrystä hoivan tarpeesta.

Kuuleminen jatkui myös tilaisuuden jälkeen

Virallisen osuuden päätyttyä jäin vielä keskustelemaan usean osallistujan kanssa. Nämä keskustelut ovat usein kaikkein arvokkaimpia. Niissä nousevat esiin ne kokemukset, joita ei välttämättä sanota mikrofonin kautta, mutta jotka kertovat paljon arjen todellisuudesta.

Moni sanoi minulle heti alkuun, ettei tässä nyt ole mitään erityistä, että kyse on vain heistä itsestään ja että he kyllä pärjäävät. Kiitin heitä ja sanoin, että jokainen on aivan yhtä tärkeä. On hienoa, että pärjäätte, mutta aivan yhtä tärkeää on se, että kerrotte kokemuksistanne ja tuotatte tietoa esiin. Nämä eivät ole valituksia, vaan tietoa. Ja juuri tällaista tietoa tarvitaan, jotta päätöksenteko olisi parempaa, inhimillisempää ja oikeudenmukaisempaa.

Kiitos

Lämmin kiitos kutsusta Pusulan eläkeläisten tilaisuuteen.
Kiitos avoimista keskusteluista, palautteesta ja luottamuksesta.

Vien varmasti eteenpäin ne terveiset, huolet ja kehitysehdotukset, joita minulle kerrottiin. Ja toivon, että tämä vuoropuhelu ei jää tähän, sillä hyvinvointialueen palveluja ei voi kehittää etäältä käsin, vaan vain kuuntelemalla niitä ihmisiä, joita ne koskettavat.