Kevätjuhlia ja viimeisten muistelua

Kirjoitin Länsi-Uusimaa lehteen kolumniin terkut valmistuville

https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/774490-lotta-paakkunainen-valmistuville

Kirjoituksellani halusin muistuttaa jokaista nuorta ja valmistuvaa siitä, että jokainen on tärkeä. Jokainen. Halusin muistuttaa siitä, että kaikki on hyvin, vaikka siltä aina ei tuntuisi. Toisilla kotona voi olla vaikeaa, oma itse voi olla kadoksissa, oppimisen kanssa voi olla haasteita ja pelkkä todistuksen saaminen voi olla todella suuri saavutus. Ei tarvitse aina suorittaa, ei aina tarvitse olla huippu tai paras. Elämä ei ole täydellistä. Ikinä. Kenenkään kohdalla. Joskus on todella vaikeaa, joskus voi tuntua siltä, ettei kuulu joukkoon eikä tulevaisuus ole varmaa. Muista, että kaikki ei aina ole susta kiinni, mutta hyvin usein voit tehdä asialle jotain.

Pidäthän silmäsi auki ja mielesi avoimena. Vaikka olisitkin nyt valmis, on koko työelämä oppimista ja kehittymistä. Muista pitää ikuisen kehittyjän mieli. Ole rohkea. Ole ystävällinen toisille. Nauti elämästä.

Pian on kesä, nautitaan siitä, nautitaan eksymisestä, etsimisestä ja löytymisestä.

Koulun kevätjuhlissa mietin ajatustani siinä kirjoituksessa. Koulullamme on kolmet juhlat, koska kaikki eivät mahdu samaan aikaan juhlasaliin, kahden koulun lakkautuksen jälkeen. Tai mahtuisivat, mutta paloturvallisuussäädösten vuoksi juhlat on kolmessa osassa ja meillä lapset sattuvat melkein kaikki juhlimaan eri juhlissa. Pääsin siis nauttimaan kaikista juhlista ja esityksistä. Koulujen juhlat on ihania. Ihanaa intoa ja jännitystä, esitykset ovat täynnä iloa, naurua, laulua ja odotusta.

On upeaa, miten lapsia palkitaan ja kannustetaan. Harmi on se, että niin moni ansaitsisi kannustusta, huomioimista ja stipendiä. Harmi on myös se, että yleensä vuosi toisensa perään samat lapset saavat stipendit. On sitä vaihtuvuuttakin, mutta yleensä huomionosoitukset saavat samat lapset. Osa lapsista ei välitä siitä, osalle vanhemmista sillä ei ole väliä. Moni kannustaa kotona erittäin paljon lapsiaan, osoittaa rakkauttaan ja iloitsee lapsen tsemppaamisesta, numeron nostosta tai siitä, että pääsi eteenpäin. Toisia lapsia harmittaa. Toiset ymmärtävät tehneensä kovasti töitä ja toivovat kovasti palkitsemista stipendillä, huomioimista. Kevätjuhlien aika on myös pettymysten aika. On kuitenkin todella upeaa, että järjestöt ja yhdistykset haluavat muistaa ja lahjoittaa lahjakkaille lapsille, mutta voisiko ajatella uudella tavalla? Voisiko stipendejä kohdistaa uudella tavalla? Voisiko niitä kohdistaa niin, että hyötyjinä voisi olla useampi lapsi? Esimerkkinä vaikka tämä upea lahjoitus: tänä vuonna Petter ja Margit Forsströmin säätiö juhlavuotensa kunniaksi lahjoitti jokaiselle Lohjan yläkoululaisille geologisen kierroksen Tytyri Elämyskaivoksessa. (https://www.epressi.com/tiedotteet/kaupungit-ja-kunnat/petter-ja-margit-forsstromin-saation-juhlavuosi-75-vuotta.html)

Koulun kevätjuhlassa mietin myös juhlia, joissa olen ollut aiemmin. Omia kevätjuhlia, lasteni edellisiä juhlia, lakkautettujen koulujen viimeisiä juhlia. Niissä olen hyvin monessa ollut mukana. Monet itkut on itketty, monet nenäliinat kulutettu. Miten juhlat voivatkaan olla erilaisia, miten tunnelmat voivat olla erilaisia, mutta vaikka juhlat ovat olleet erilaisia, on lasten ilo ollut kauneinta.

Kirjoitukseni viimeisistä viimeisistä juhlista, joissa haikeus oli pakahduttavaa:

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/06/05/viimeinen-kevatjuhla/

Nummi-Pusulan lukion viimeiset lakit

Alueiden johtokunnan kokouksessa mentiin ihon alle

Toimin alueiden johtokunnassa tällä kaudella (2017-2021) valtuustoryhmän edustajana, aiemmin olin aluetoimikunnan edustajana ja johtokunnan varapuheenjohtajana sekä lähidemokratian kehitystyöryhmässä ja kouluverkon vaikuttajaraadin puheenjohtaja. Olen ollut hyvin tiiviisti kehittämässä lähidemokratiaa sen ollessa käynnissä, olen toiminut aktiivisena ja pyrkinyt aina ajattelemaan lähidemokratian parasta, nimenomaan asukkaiden näkökulmasta ja lähtökohtana se, että se olisi mahdollisimman toimivaa ja helppoa lähestyä.

Kauden vaihduttua ja minulle luotettujen uusien tehtävien vuoksi en enää voinut toimia aluetoimikunnassa ja olin miettinyt kokonaan luopumista lähidemokratiasta, sillä koin, että on hyvä, että ihmiset välillä vaihtuvat ja minulle lähidemokratia on niin tärkeä ja ihon alla, että ajattelin, etten pysty olemaan mukana vain kuuntelemassa.

Valtuustoryhmässäni kuitenkin kokivat, että kokemukseni ja ajatusteni vuoksi olisin hyvä ryhmän edustaja johtokunnassa. Mietin hetken aikaa heidän pyyntöään ja käytyäni keskustelua päätin astua uudessa roolissa alueiden johtokuntaan. Se on ollut silmiä avaavaa ja erittäin mielenkiintoista. Aiemmin näin aluetoimikunnan ja johtokunnan toiminnan sisältä päin, mutta nyt näen ulkopuolelta ja sitä kautta olen saanut uuden näkökulman toimimiseen.

Lähidemokratia on myös yksi tärkeimmistä syistä, miksi hakeuduin nykyiseen työhöni, kyläasiamieheksi.

Alueiden johtokunnan kokouksessa eilen (29.5.2019) esityslistan mukaan vahvistettiin loppukaudelle puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Esityslistassa lukee näin:

Alueiden johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali kaudelle 2019-2021 on suoritettu. Asia käsiteltiin alueiden johtokunnan puheenjohtajakokouksessa 20.5.2019, jossa suoritettiin äänestys asiasta.Suoritetussa suljetussa lippuäänestyksessä puheenjohtajaksi esitettiin Arja-Leena Puhakka äänin 8 -7. Puhakkaa kannattaneita oli 8 ja Kilpistä kannattaneita 7. Varapuheenjohtajaksi esitettiin Olli Kilpinen äänin 12-3. Kilpistä kannattaneita on 12 ja Mika Eskolaa kannattaneita 3. ”

Näinhän asia ei voi edetä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja tulee valita avoimessa kokouksessa, jossa kaikilla, joilla on äänioikeus asiassa, voi olla paikalla. Puheenjohtajien kokouksessa ei ole mitään toimivaltaa, sillä ei ole muuta virkaa kuin alustava keskustelu. Siellä ei päätetä yhtään mitään. Tarkistimme asian myös valtuustoryhmän puolesta ja lakimies totesi, ettei tämä ole hallintosäännön mukaista.

Otin asian puheeksi ja pidin pitkähkön puheenvuoron, josta ei pidetty, jotkut ottivat henkilökohtaisesti. Ymmärrän sen toisaalta, mutta itse henkilövalintoja vastaan minulla ei ollut kokouksessa mitään, ainostaan toimintatapaa. Asiat tulee tehdä oikein ja oikeassa järjestyksessä. En saanut tukea johtokunnan jäseniltä juurikaan, vaikka monen kanssa siitä puhuinkin, yritin kertoa kuinka tärkeää on toimia oikein, varsinkin tällaisessa toimielimessä, joka on uhanalla kokoajan. Se on harmi, ettei tätä ymmärretä. Johtokunnassa on myös hyvin monta jäsentä, joilla on kokemusta byrokratiasta, hekään eivät ymmärtäneet, tai välittäneet asiasta. On toki tärkeämpiäkin asioita, kuten pieninvestointihankkeet, joihin nykyään johtokunnassa eniten keskitytäänkin, ei ydintehtäviin. Lähidemokratia on tärkeää, sitä on tärkeä kehittää. Asukkaita on kuultava ja mikä olisi parempi toimielin kuin se, jonka tehtävä se on? On aika surullista, että asukkaiden kuulemisesta puhuu ja puolustaa sitä nimenomaan johtokunnan kokouksessa valtuustoryhmän edustaja. tai en tiedä, onko se surullista, erikoista vai onko se hyvä, että valtuustoryhmän edustaja, joka on vaaleilla valittu pitää kuntalaisten äänen kuuluvuudesta huolen, kuntalaisia edustavassa kokouksessa?

Puheenvuoroni johtokunnan kokouksessa:

Meillä on hieno joukko tekijöitä ja vaikuttajia. On laaja otanta erilaisista ihmisistä. Johtokunnassa on heitä, jotka olivat kehittämässä lähidemokratia-hanketta ja muottia ennen sen alkamista ja meitä, jotka ovat olleet mukana aloituksesta lähtien ja heitä, jotka ovat uusia. Ihan täydellinen kombo kokemusta ja uusia ideoita.
Meillä vielä on lähidemokratia, tosin systeemi, jossa byrokratia näyttää lisääntyvän. Kaikilla ei ole tätä ylellisyyttä. Toisissa kaupungeissa on ollut kokeiluja, jotka on päättyneet erilaisista syistä. Lähidemokratia on kehittyvä ja kuntalaisten tarpeiden mukana elävä. Meidän tulee vaalia sitä ja hoitaa sitä. Me olemme jatkuvasti suurennuslasin alla heidän kohdalla, jotka tietävät meistä ja sitten on heitä, joille tämä on yhdentekevää ja heitä, jotka meistä eivät tiedä. Toisille me olemme vain kuluerä. Jokaiselle heistä on helppo päätös lakkauttaa koko systeemi. Tästä syystä meidän tulee olla erityisen tarkkoja, että asiat tehdään oikein. Tästä syystä meidän tulee olla erityisen tarkkoja siitä, että emme ole näkymättömiä, että teemme hyviä ja oikeita asioita. Siksi haluan lukea otteen nykyisestä hallintosäännöstä, jota parhaillaan muuten hallituksen toimesta muokataan.

Alueiden johtokunnan tehtävät:
Alueiden johtokunta voi välittää tietoa ja tehdä aloitteita lautakunnille ja kaupunginhallitukselle siitä, miten asukkaiden osallisuutta, palvelujen tarjontaa ja saavutettavuutta, kaupunginosien ja kylien elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta, sekä ympäristön laatua ja viihtyisyyttä voidaan kehittää ja edistää Lohjalla. Alueiden johtokunta antaa lausuntoja koko kaupunkia, kaupunginosia, alueita tai kyliä koskevista suunnitelmista ja hankkeista.”

Alueiden johtokunnan pitäisi olla matalan kynnyksen elin, jossa on tarkoitus olla mahdollisimman vähän byrokratiaa. Alueiden johtokunta edustaa koko Lohjaa, kaikkia asukkaita, kaikkien palveluja, eikä jätä ketään yksin, ei yhtään aluetta. Johtokunnan tulisi olla yhteistyöelin, joka ottaa kantaa asukkaita koskeviin asioihin. Lähidemokratian tulee olla yhtenäisyyttä ja yhteisöllisyyttä luovaa, tukevaa ja hellivää. Itsekkyys ja jokainen hoitaa oman alueensa-ajattelu on vanhanaikaista ja se tekee lähidemokratiasta tyhjää ja tarpeetonta. Lähidemokratia on liikkuva ja kehittyvä, se ei pysähdy. Alueiden johtokunnan tulisi miettiä sen kehittämistä ja siihen johtokunnalla on keinotkin. Niitä olisi hyvä käyttää.
Tämän osan puheenvuoroni esitän valtuustoryhmän edustajana, mutta muutenhan minulla ei
ole oikeutta tehdä esitystä, että vaali suoritetaan oikeaoppisesti ja laillisesti. Johtokunnan pj ja vpj tulee valita alueiden johtokunnan kokouksessa. pj-kokous ei ole virallinen, päättävä elin. Esityslistalla oleva päätösteksti ja -esitys eivät ole minkään hallintosäännön mukaisia. Jos alueiden johtokunta on päättänyt joskus, että näin toimitaan niin sitten ok, mutta näinhän ei ole.

Lähidemokratia on tärkeä asia ja jos esityslista ei ole virheellinen ja toimintatavan kuvaus vain erehdys, sitä kohdellaan väärin, välinpitämättömästi. Me olemme jatkuvasti suurennuslasin alla ja väärinteot voivat edistää lähidemokratian alasajoa, asiat tulee tehdä oikein ja oikeassa järjestyksessä.

Olen huolissani lähidemokratian tilasta. Nyt kun pystyn katsomaan sitä myös ulkoa päin, niin valtuutettuna kuin kyläasiamiehenä työni puolesta ja näen sitä eri tavalla, mitä aiemmin, kun katsoin vain sisältäpäin. Lähidemokratia oli tärkein syy, miksi hakeuduin työhöni.
mä rakastan lähidemokratiaa ja haluan vaalia sitä. Tämä on tärkeää.

Mä toistan vielä sen, millä aloitin: Meillä on hieno joukko tekijöitä ja vaikuttajia. On laaja otanta erilaisista ihmisistä. Johtokunnassa on vielä heitä, jotka olivat kehittämässä lähidemokratia-hanketta ja muottia ennen sen alkamista ja meitä, jotka ovat olleet mukana aloituksesta sekä heitä, jotka ovat uusia. Ihan täydellinen kombo kokemusta ja uusia ideoita. Täydennetään toisiamme, tehdään yhdessä. Tehdään oikein.

Kävimme keskustelua hetken aiheesta, mutta kuten sanoin puheenvuoroni otettiin henkilökohtaisesti ja asia nuijittiin kuitenkin läpi. Sanoin puheenvuorossani, että esityslista eikä toiminta valinnassa ole hallintosäännön mukainen, mutta kaupungin edustaja sanoi asian olevan toisin. Toin valinta-asian jämäkästi ja liian kriittisesti esiin, että siihen ei osattu suhtautua eri tavalla. Minun olisi pitänyt olla sovinnollisempi. Näen nyt jälkikäteen puheenvuorossani sen, että asia menee niin minulla ihon alle ja on minulle niin tärkeä, että en vielä osaa olla tarpeeksi diplomaattinen. Ehkä he eivät nähneet hallintosäännön noudattamista kuitenkaan niin tärkeänä, ehkä heille eri asiat on tärkeitä. Siitä demokratia on ihanaa, voidaan olla eri mieltä. Toisaalta sääntöjä on noudatettava. Johtokunta on täynnä upeita, hyviä ihmisiä ja toivoisin, että he käyttäisivät voimavarojaan ja vahvuuksiaan hyvin.

Silti mä rakastan lähidemokratiaa. Sitä ei ole tehty vain joitain ihmisiä varten, se koskee aivan jokaista. Kuka vain voi osallistua, kaikkia tulee kuulla. Sitä kautta VOI, ainakin pitäisi voida vaikuttaa.

Lähidemokratiasta voit lukea lisää: https://www.lohja.fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/lahidemokratia/

Alueiden johtokunta

Aluetoimikuntien yläpuolella toimii alueiden johtokunta. Aluetoimikunnat nimeävät kukin kaksi edustajaa alueiden johtokuntaan. Johtokunta kokoontuu 2-4 kertaa vuodessa. Ottaen kantaa mm. talousarvion valmisteluun, tilinpäätökseen, isoihin kaavahankkeisiin, maankäytön kehityskuvan kehittämiseen, kaupunkistrategiaan, toimialojen ajankohtaisasioihin, pienhankkehakemuksia alueellisesti, kaavoitusasioita, joukkoliikenteeseen, palveluverkon kehittymiseen Lohjalla.

Alueiden johtukunnan esityslistat julkaistaan kaupungin kotisivulle kohdassa kaupunki ja hallinto -> Päätöksenteko -> Esityslistat ja pöytäkirjat. Alueiden johtukunnan kokoukset lähetetään suorana verkkolähetyksenä, voit seurata lähetystä Lohjan NettiTV:n kautta.Kokousasioissa tiedotetaan myös kaupungin Twitterin kautta.

Silmänkääntötemppu valtuuston talouden tasapainottamiskokouksessa 15.5.2019

Talouden tasapainottamisen käsittely valtuustossa oli raskas ja pitkä.

Talouden tasapainottamislistalla oli mm:

  • Virkkalan ruotsinkielisen opetuksen keskittäminen Källhageniin ( Edellisen kauden valtuusto on jo tästä päättänyt 25.10.2015 )
  • ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen keskittäminen Laurentiustaloon
  • Nummenkylän koulun lakkautus
  • Maksjoen koulun lakkautus (edellisen kauden valtuusto oli jo tästä päättänyt 25.10.2105)

Tämän lisäksi listalla on:

  • siivous, kiinteistöjen hoito ja kunnossapito (tämä on käsittämätöntä, varsinkin ajatellen sitä, missä kunnossa kiinteistömme ovat tällä hetkellä osittain juuri kiinteistönhoitoon kohdistuneista aiemmista säästöistä)

En tue koulujen lakkautuksia, enkä kiinteistöjen kunnossapidon heikennyksiä. Käytinkin puheenvuoron, jossa toivoin, että säästöt ja resurssoinnit näissä kohdennettaisi oikein ja järkevästi, ettemme joutuisi suohon.

Säästölistoille ennakko-odotusten mukaan nostettiin kokoomuksen ja sdp:n esityksestä Pullin ja Ikkalan koulujen lakkautukset.

Edellinen kirjoitukseni talouden tasapainottamisen käsittelyistä: https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/05/15/valtuustokokouksessa-talouden-tasapainottaminen/

Mielestäni on erikoista nostaa talouden tasapainottamiskäsittelyyn jo aiemmin päätettyjä asioita, joita käytännön syistä ei ole voitu toteuttaa. Ne käytännön syyt eivät ole muuttuneet, eikä niitä päätöksiä voi edelleenkään pistää toteen: Maksjoen koulun lakkautus ja Virkby skolanin siirto Källhageniin. Ne päätökset teki jo valtuusto jo aiemmalla kaudella. Vaikka ne oli jo päätetty aiemmin, en kannata niitä edelleenkään, mutta onko näiden päätösten tuominen jälleen päätettäväksi osoitus siitä, että tämä toiminta on näennäistä, silmänkääntötemppu vain onko se osoitus laiskasta työstä?

Valtuusto päätti

  • Pullin koulu lakkautuu (24-27)
  • Nummenkylän koulu lakkautuu (34-17)
  • Maksjoen koulu lakkautuu (34-17)
  • Virkby skolan EI siirry Källhageniin (37-14)
  • Ikkalan koulu EI lakkaa (29-22)

Sovimme ryhmässä, että pidän puheenvuoron lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan asioita käsitellessä: Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, yleisö ja virtuaaliväki.

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan talous ikävä kyllä ei ole poikkeus. Se on huono. Numeroiden takana suurin huolemme, Lastensuojeluilmoitusten määrä. Se on hälyyttävä: toukokuun alkuun mennessä 413 ilmoitusta, jälkihuoltopalvelulakiin tullut muutos tuo lisää haasteita, sisäilmaongelmista puhumattakaan. Vaikka ajattelisikin vain taloutta, olisi ennaltaehkäisyyn panostaminen järkevä sijoituksenakin. Mutta lautakunnan jäsenenä ja lapsiasiahenkilönä ajattelen lapsia, nuoria ja heidän perheitään. Ennen kaikkea resurssien painottaminen ennaltaehkäisyyn toisi lapsille parempaa tulevaisuutta sekä vahvistaisi tasavertaisuutta lasten kesken. Syrjäytyminen on meillä vakava ongelma, sillä meillä on syrjäytyneitä jo kolmannessa polvessa ja säästöjen kohdistuessa ennaltaehkäiseviin palveluihin, luomme lisää riskiä syrjäytyä. Se on sekä meille että lasten tulevaisuudelle liian kallista.

Koulujen ja kouluterveydenhoitajien sekä varhaiskasvatus- ja koulurauhan takaaminen on yksi tärkeimmistä ennaltaehkäisevistä toimista.

Lasten ollessa kyseessä ei tulisi kulkea talous edellä. Helposti tässä salissa ja asioita punnitessa ajatukset ja päätökset kääntyvät talousnäkökulmaan. Luonnollisesti nyt kyllä käsitellään taloutta, mutta tulisi kuitenkin aina muistaa ihminen. Lapsi.

Hyvinvointi tarvitsee ennaltaehkäisyä, talous tarvitsee ennaltaehkäisyä ja ennaltaehkäiseviä toimia.

Me olemme tiivistäneet, leikanneet, mutta olemme myös kehittäneet, parantaneet ja luoneet mahdollisuuksia. Siitä meidän tulisi olla tyytyväisiä ja sillä tiellä jatkaa. Me voimme muuttaa Lohjan kehityssuuntaa. 

Kannatan tässä samalla Häggin esityksiä rivien 20 eli Nummenkylän koulun ja rivin 21 Maksjoen koulun lakkautusten, rivien 22 ja 24 poistoja sekä Melingin esitystä rivistä 5 sekä vaihtoehtoisista riviä 7 lisäksi esitän rivin 23 terveydenhoitajien vakanssien vähentämisten poistamista listalta.

Terveydenhoitajien vakansseista päätettiin vähentää äänin 25-26.

Haasteellista asiakohtien äänestämisissä oli johtuen erilaisista listoista. Lautakuntien alaisten päätettävien asioiden listoja oli kolmea erilaista:

  • vihreä lista (kaupunginhallituksen esitys)
  • oranssi lista (ollut säästöehdotuksena, mutta hallitus ottanut pois listalta)
  • sininen lista (viranhaltijoiden jo tehtävissä)

Esimerkkinä Nummenkylän koulun lakkautus oli vihreällä listalla ja jos aikoi äänestää lakkautuksen puolesta, piti painaa ”jaa” ja esim Pullin koulun lakkautus oli oranssilla listalla. jos aikoi äänestää koulun lakkautuksen puolesta, tuli äänestää ”ei”. Monella saattoi olla ja olikin haasteita listojen vaihtuessa.

Kokouksessa valtuutetut Luoma (kok) ja Pajuoja (vas) kävivät puhumassa eläköitymisestä. Luoma puhui kuntaliitosten neuvotteluaikaan puhutusta eläköitymisien hyödyntämisestä viroissa, mutta että sitä ei ole tapahtunut, tai sillä ei ole ollut vaikutusta.

Kävin itsekin heidän jälkeen sanomassa asiasta, josta puhuin jo valtuustoinfossa ennen valtuuston varsinaista kokousta:

Valtuutetut Luoma ja Pajuoja aiemmin puhuivat eläköitymisen hyödyntämisestä. Haluaisinkin ihan lyhyesti toistaa sen, mitä sanoin maanantaina infossa. Tällä hetkellä Lohjalla työskentelee 59 henkilöä, joiden olisi pitänyt jäädä eläkkeelle ennen vuotta 2019,  joista ennen vuotta 2018 olisi pitänyt eläköityä 35. ennen vuotta 2021 eläköityy 162 henkeä. Toki näitä kaikkia ei voi hyödyntää taloudellisesti tai tehostamiseen ja vaikka työnantaja ei voi pakottaa eläkkeelle, voisi työnantaja lämpimästi kehoittaa nauttimaan elämästään, vaikka työnteko tietenkin voi olla myös kivaa ja erittäin arvokasta.

Tämän puheenvuoron jälkeen sain huomautuksen toiselta valtuutetulta ikärasismista. Aiemmin asiasta puhuneita ei syytetty.

Ymmärrän hyvin, että saatetaan ajatella niin. Itse en koe olevani ikärasisti, ajattelen tätä asiaa talouden ja yt-neuvottelujen kannalta. Kaupungilla on aikomus yt-neuvottelujen kautta vähentää 60 henkilötyövuotta. Painetta saattaa olla vähentää perheellisiä työntekijöitä. Arvostan kokemusta, enkä toivo kenellekään pahaa, eläköitymien vain on asia, joka tulee jokaiselle eteen, ja jokainen on oikeutettu nauttimaan elämästään. kokea uutta, kokeilla vaikkapa lomailua tai matkailua. Arvostan iäkkäitä ja kokeneita ja arvostan sitä hiljaista tietoa ja kokemusta, joka heillä on. Jokainen on yhtä arvokas.

Nyt ollaan valmiita karsimaan lasten ja nuorten palveluista, ollaan valmiita palvelujen laadun huonontamiseen, eikä olla valmiita panostamaan tarpeeksi ennaltaehkäisyyn. Lasku kasvaa ja vaikka tällä hetkellä hyvin harva oli valmis nostamaan veroja, tullaan siihen joutumaan. En esittänyt verojen nostoa tälle listalle, edes sen 0,5% (2 miljoonaa), sillä se ei saanut kannatusta, sillä sain kyllä vihaposteja. Mielummin lasketaan palvelujen tasoa nyt, ja syksyllä veroja tällä alemmalla palvelutasolla. Silmänkääntötemppuja.

Talouden tasapainottaminen etenee

Viikonloppu on mennyt valtuuston talouden tasapainottamisseminaarissa. Toisaalta tasapainottamiseen on käytetty aikaa enemmänkin: lautakuntien käsittelyt, valtuustoryhmien käsittelyt, valtuustoinfot, seminaarit ja 15.5 vielä valtuuston käsittely.

Kaupunginhallitus on saanut kuukausittain väliraporttia lautakuntien käsittelyistä, viranhaltijoiden esityksiä ja maanantaina kaupunginhallitus käsittelee valtuustoryhmien viikonlopun työn tuloksia, ja tasapainottamislistoja. Tuntuu, että tämä kausi on ollut vain tasapainoilua ja tasapainottamista, mutta se on looginen jatkumo edellisistä kausista, talous ei ole parantunut, väki vähenee, koulujen lakkautukset eivät ole pelastaneet taloutta (ihan kuin joku oikeasti niin kuvittelisi), keinot alkavat olla vähissä. Ainakin ne samat vanhat keinot. Jospa nyt tämän tasapainottamisen jälkeen voisi oikeasti alkaa kehittämään, tehostamaan, resurssien suuntaaminen oikeaan paikkaan ja tuotteistamaan, siitä säästö oikeasti syntyy, ei jatkuvilla leikkauksilla ja näennäisillä säästöillä.

Tasapainottamislistoilla on huonoja vaihtoehtoja ja erittäin huonoja vaihtoehtoja. Toisaalta listalla on myös paljon sellaisia vaihtoehtoja, joita ei voi kuin ihmetellä miksi ne on edes tuotu lautakunta- ja valtuustokäsittelyihin, asioita, jotka liittyvät työn tehostamiseen ja organisoinnin parantamiseen, joiden ei luulisi valtuustotason päätöksiä tarvitsevan.

Kävimme ryhmässämme listoja läpi löytääksemme yhteisiä linjoja, joistakin olimme samaa mieltä, useasta emme.

Lohjalla talouden sopeutustarve on noin 10 miljoonaa euroa vuoteen 2021 mennessä.

Listalla on ollut esimerkiksi

  • Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien lakkautukset, mutta tällä hetkellä ko terveysasemat toimivat Mehiläisen ostopalveluna, sopimuksen optiovuosi otettanee käyttöön, sopimus päättyy vuonna 2021, jolloin päätös on edessä.
  • Oinolan hammashoitolan lakkautus, mutta hoitola palvelee maantieteellisesti suurinta aluetta Lohjalla, välittömästi yli 400 lasta perheineen, alueen iäkkäitä ja uskon, että puolustajia on enemmänkin kuin vain minä ja meidän valtuustoryhmämme.
  • työn tehostamista
  • vuokratilojen karsimista (toisaalta samalla väistötiloja joudutaan vuokraamaan)
  • toimitilojen yhdistämisiä
  • Nummenkylän, Pullin, Ikkalan koulujen lakkautukset (itse en ole valmis lakkauttamaan kouluja, toisaalta en myös ole valmis leikkaamaan tuntikehystä yhtään enempää, edes tätä nykyistä leikkausta en olisi halunnut.)
  • Koisjärven päiväkoti (tätä edelleen ihmettelen, sillä lautakunta muutama kuukausi sitten päätti, ettei päiväkodin lakkautuksesta voi päättää ennen kuin Saukkolan ja Nummen alueen päiväkotitilanne selviää muutaman vuoden päästä)

Listoilla oli useita asioita, joita lasten, nuorten ja perheiden lautakunta oli jo käsitellyt tämän kauden aikana ja tehnyt päätöksiä lakkautuksia vastaan, silti niitä oli jälleen nostettu käsittelyyn. En siis ole hirveän innostunut listastamme, mutta toivon, että lista paranee hallituksen käsittelyssä ja valtuustoon se tulisi parempana.

Kaupunginhallitus siis käsittelee maanantaina listoja, heillä on muutenkin kamalan pitkä lista, tulevat istumaan todella, todella kauan, jotta saavat tehtyä esityksensä valtuustolle 15.5. kokoukseen. Valtuusto voi varmasti varautua siihen, että äänestyksiä tulee säästöistä ja kokouksessa tullaankin sitten istumaan ja kauan.

Luottamushenkilönä koen nämä säästölistat ja talouden tasapainottamisen ikävimpänä asiana, senkin vuoksi olen käyttänyt, kuten moni muukin, valmistautumiseen, asiakirjojen tutkimiseen, keskusteluihin, kuntalaisten kanssa puhumisiin, viestien vaihtoon, kokouksiin, tunteja laskematta, päiviä, viikonloppuja, viikkoja, öitä. Luottamustehtävä tämä on, jo otan tämän hyvin vakavasti ja haluan tehdä tämän mahdollisimman hyvin ja kunnolla valmistautuneena, yritän ajatella mahdollisimman monelta eri näkökulmalta asioita.

Säästölistoilla on myös luottamushenkilöiden palkkiot, ja yleensäkin luottamushenkilöorganisaatio ja järjestelmä. Toisin kuin moni luulee, luottamushenkilöt eivät ole kuukausipalkalla, saamme kokouspalkkion, joka käsittää siis ainoastaan sen kokouksessa istumisen, ei valmistautumisia, ei päätöksessä olevaan paikkaan tutustumista, yhteydenottoja tai mitään muutakaan. Tästä palkkiosta menee myös verot ja muut kulut, eikä usein kokouksista jää edes sitä hyvää mieltä. Moni luottamushenkilö on valmis tinkimään palkkiostaan, se on hienoa heille. Itse en ole.

En laske tunteja, joita käytän tähän minulle tärkeään kunniatehtävään, mutta se, jos luopuisin palkkiostani tai puolittaisin sen, olisi osoitus itselleni siitä, että tekemäni työ ei nauti arvostusta. Olen ennen valtuustotyötä ja luottamustyötä tehnyt lukuisia vuosia alueen ja kaupungin vuoksi vapaaehtoistyötä. Koen, että luottamushenkilöt ovat ansainneet edes sen pienen korvauksen, jonka saavat. Tämä ei ole helppoa, ei kokoukseen mennä vain kävellen sisään, itse en ainakaan mene (eikä moni muukaan). Kuten jo aiemmin sanoin, ennen kokousta on valmisteltu tunteja, päiviä ja yhteydenottoja on lukuisia. Ja vaikka rakastan tätä hommaa, ei se aina ole ruusuilla tanssimista, tulee haukkuja, jopa uhkailuja.

Luottamushenkilöistä suurin osa on hyviä, ahkeria ihmisiä, jotka haluavat tehdä parhaansa ja pyrkivät katsomaan koko Lohjan etua ja haluavat kehittää Lohjaa, omaa kaupunkiaan. Toivoisin, että tänä talouden tiukkoina ja tänä vihan aikana muistettaisi se, että parasta yritetään.

Meillä on vastuu – erityisesti lapsille

Lautakunnan kokouksessa ensi viikolla käsitellään mm Kivi-Lintulan päiväkodin mahdollista väistöä ja siksi pyysin päästä vierailemaan Kivi-Lintulassa, samalla pääsin tutustumaan myös Puu-Lintulaan.

Kiinteistö on vuonna 1926 rakennettu ja se on toiminut aiemmin asuinkerrostalona. Sijainti päiväkodille on ihanteellinen, keskellä kaupunkikeskustaa, kirjaston vieressä ja päiväkoti itsessään on kodinomainen ja henkilökunta erinomaista. Oireilua on erittäin paljon, myös erittäin vakavia oireita.

Maanantaina oli sekä henkilökunnan että huoltajien kuulemiset, joissa olin mukana lautakunnan jäsenenä toisen jäsenen, Riitta Luhtalan kanssa. Aiemmassa kirjoituksessani kerron siitä. https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/04/30/kivi-lintulan-sisailmainfossa/


Sain erittäin hyvän ja kattavan kierroksen molemmissa yksiköissä, Kivi-Lintula on lautakunnan listalla päätettävänä, mutta eipä kummoinen ennustaja tarvitse olla arvellakseen, että pian on Puu-Lintulakin.

  • Kivi-Lintulan yläkertaa on suositeltu olevan käyttämättä, kuten on myös Puu-Lintulassa
  • Puu-Lintulassa on kuuma kokoajan (lämmönsäätely ei toimi, kuten ei Kivi-Lintulassakaan kkunnolla)
  • Puu-Lintulan lapsimäärää on rajattu
  • tutkimuksia on tehty


Kivi-Lintulassa lapsiryhmät nukkuvat samassa tilassa päiväuniaan. Tämä tila on tila, jossa ilmeisesti ilmanvaihto on yhdistettynä keittiön kanssa, eikä kiinteistön lämmönsäätely ole oikein toimiva. Nukkarissa on kuuma, keittiössä trooppista ja tämä kaikki ilma kiertää yhdessä. Nukkarissa tilastoitu oireina mm ihottumaa.

Kivi-Lintulan nukkari

Päiväkoti on pieni, tilat ovat haastavat, henkilökunnalla ei ole toimistotiloja, koska ne ovat jo otettu pois käytöstä.

Tämä päiväkoti on se kiinteistö, josta jo avoin päiväkerhotoiminta siirrettiin terveempiin tiloihin vuoden vaihteessa.

Parin vuoden takaisten Voc-tutkimusten jälkeen päiväkodin ilmanvaihtoa on tehostettu ja se hurisikin kuuluvasti, mutta silti ilma tuntui seisovalta.

Keskustellessani henkilökunnan kanssa ja lukiessani edellisiä asiakirjoja ei voinut olla nousematta mieleeni kysymys siitä, miten henkilökunnan oireiluja ja sairastumisia tutkitaan, onko niille yhtenäistä linjaa, ohjeistusta ja miten pääsee tutkittavaksi työperäisestä ammattitaudista. Tätä asiaa vielä pitää tutkia enemmän ja tiedustella mm työterveydestä. Onko jälleen tietoa tarpeeksi tarjolla oikeille ihmisille ja kuinka sitä mahdollista tietoa käytetään? Mikä on hoitopolku?


Sisäilmahaasteiden, oireilujen ja sairastelujen lisäksi, tai vuoksi henkilökuntaa haastaa myös henkilökuntavaje, sillä sairasteluja on paljon. Päiväkodin yksi ryhmistä toimii myös perhepäivähoidon varahoitona ja toisinaan ryhmässä onkin neliöiden salliman 12 lapsen sijaan 15 lasta. Laki sallii ylitykset väliaikaisesti.´Henkilökunta on sitoutunutta ja ammattitaitoista, lämmin vuorovaikutus lasten kanssa oli ihana nähdä, samoin lasten ilo aikuisen läsnäolosta.

Päiväkodin johtaja tekee voitavansa ja hän onkin tehnyt paljon töitä henkilökuntansa eteen. Hän kokee, että hänen on vastuu ja hänen henkilökuntansa terveys on vastuuna painava.

Ennen vierailuni päättymistä käytin hetken jutellakseni vielä lasten kanssa. Ihania, aurinkoisia päiväkotilapsia!

Meillä päättäjillä on vastuu hänelle, mutta erityisesti lapsille.

Sisäilma-asioissa takapakkia ja pimeään keskiaikaan – jokainen päivä on liikaa

Valtuustokokouksessa eilen (17.4.2019) käsiteltiin mm Järnefeltin koulun uutta sijaintia, suunnitteluohjeita ja kaavamuutoksen laatimista. Asiakohtaa käsiteltiin suhteellisen kauan ja kiivailtakaan puheenvuoroilta ei vältytty.

Ennen kokouksen alkua kävivät luovuttamassa edustajat entisen Nummi-Pusulan alueen kylien yhteisen adressin kylien palveluiden säilyttämisen puolesta. Adressin oli allekirjoittanut noin 1700 henkilöä, tämän lisäksi alueen yhdistykset ja järjestöt ovat allekirjoittaneet omansa. Palvelujen tarve on suuri ja halu säilyttää viimeiset on selkeä.

Itse kävin pitämässä ryhmässä sovitun ryhmäpuheenvuoron ja käytin vielä omankin puheenvuoron, sillä olen todella huolissani suunnasta, johon ollaan menossa taloudellisen tilanteen taakse piiloutuen.
https://www.youtube.com/watch?v=vX_iOZ69g8o&list=PL1Pg7lfxYVDKNAOPv7Pw9O55mCQ6CGRR3 Järnefeltin käsittely alkaa noin kohdasta 5.30.

Käytin ryhmäpuheenvuoroa tehdessäni hyväkseni hallussani olevia sisäilmatyöryhmän muistiota vuosilta 2010 alkaen. Nojasin koulun sisäilmaongelmahistoriaan. Sisäilmaraportteja, muistioita, sähköpostiviestiketjuja ja asiantuntijalausuntoja sekä kokousasian liitteitä, joita oli ihan kiitettävästi. Yleensä en mainosta asiaa, mielestäni on aika turha huomauttaa, että on lukenut kaikki asiaan liittyvät asiakirjat, joita meille on toimitettu, mutta nyt haluan alleviivata sitä. Olen siis lukenut aivan kaikki, mitä meille on toimitettu, en ainoastaan tiivistelmiä tai otsikoita.

Olen aiemmin arvostellut kaupungin toimia ankarasti sisäilma-asioiden hoidossa, eikä nytkään kyllä täysin puhtailla papereilla säästytä, mutta valtuustossa halusin kiittää toimia, joita sisäilmatyöryhmä on jo tehnyt ja halusin tuoda esiin sen, että sisäilmatyöryhmän työskentely on kehittynyt todella paljon tänä aikana, kun itse olen seurannut tilannetta.

Kun on aihetta kiitokseen, on se esitettävä. Olen arvostellut usein kaupungin toimia ja toimimattomuutta, olen arvostellut hyvin paljon sisäilmatyöryhmän työskentelyä, mutta sisäilmatyöryhmän historiaan peilaten on aika kiittää. Tätä ei moni luottamusmies ymmärtänyt.

Tässä haluan tuoda myös esiin sen, että olin ensimmäisiä, jotka toivat julkisuuteen Lohjan vakavat sisäilmaongelmat, joista oli tiedetty vuosia, mutta joista ei puhuttu. Olen siis ollut kauan seuraamassa kaupungin toimia ja peilaan tämän päivän tilannetta historiaan. On hienoa, että sisäilma-asiat ovat saaneet muitakin tutkimaan asioita ja syventymään niihin ja että ongelma on saanut muitakin esiintuojia. Tästä syystä olin ajatellut, että minä voin keskittyä muihin asioihin. Eilisestä keskustelusta kävi hyvin ilmi se, että tämä on hyvin vaikea asia, edelleen, eikä viisasten kiveä ole.

Monessa puheenvuorossa todettiin, ettei rakennusta oltu tutkittu tarpeeksi, että pitäisi tutkia lisää. Toisten mukaan nykyisillä ilmanpuhdistimilla ja muilla apukeinoilla pärjätään hyvin pari vuotta, eli uuden koulun rakentamista voisi siirtää sen pari vuotta. Lapset voivat aivan hyvin olla kiinteistössä, jossa toiset kotiutuvat joka päivä nenäverenvuodon kanssa. Toisten mukaan hyvin pärjätään tiivistämällä ja vähän kunnostamalla. Pientä pintaremonttia. Kokousasiakirjoissa oli mukana koulun opettajien kannanotto, jossa opettajat ottavat kantaa siihen, onko lisälaitteet auttaneet sisäilman laatuun ja oireiluihin. (joissain puheenvoiroissa kysyttiin, onko oireilu helpottunut)

Toki oli myös puheenvuoroja uuden koulun rakentamisen puolesta. He jakavat huoleni lasten ja nuorten terveydestä. Keskustelimme myös koulun sijainnista. Alunperin lasten, nuorten ja perheiden lautakunta oli päättänyt esittää koulua Källhagenin viereen, mutta hallituksessa päädyttiin esittämään koulua nykyiselle tontilleen, vanhan viereen. Keskustelimme ennen kokousta ryhmämme kesken aiheesta ja voimme sijainnin kohdalla elää ratkaisun kanssa. Tärkeintä on saada lapsille terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö.

Ymmärrän talouden olevan tiukan, mutta en ymmärrä, että lasten terveyden kustannuksella pyritään säästämään. Järnefeltin koulussa sairastetaan, siellä oireillaan vakavastikin. Jokainen päivä on liikaa.


Ryhmäpuheenvuoro §3 Järnefeltin koulu


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat sekä virtuaaliväki. 

Ihan alkuun Keskustan valtuustoryhmä haluaa kiittää Eero Soinion johtaman sisäilmatyöryhmän työskentelyä Järnefeltin koulun asiassa.  Sisäilmatyöryhmä ansaitsee tämän kiitoksen. Sen toiminta on kehittynyt Eero Soinion puheenjohtajuuden aikana, parempaan suuntaan mitä se on ollut. Sen toiminta kehittyy ja paranee kokoajan ja he pyrkivät parhaaseen tulokseen. Puheenjohtajan ei tarvitse olla rakennusalan ammattilainen, riittää, että työryhmässä on sellainen, kuten myös työterveydenammattilainen ja työterveysympäristön ammattilainen. He eivät ohjaile eivätkä päätä, he tekevät suosituksensa faktojen perusteella. Keskustan valtuustoryhmä kiittää sisäilmatyöryhmää siitä työstä, mitä he ovat tehneet Järtsin kohdalla. Järtsin tilanne on seissyt vuosia ja nyt se ei enää ole kiinni sisäilmatyöryhmästä. 


Ennenkuin aletaan taas päivittelemään tutkimusten vähyyttä ja toimien riittämättömyyttä, muistutan, että Järnefeltin koulua on tutkittu ja sitä on korjattu ja tiivistetty.
Rakennukseen on vuodesta 2010 lähtien tehty useita erillisiä kohdennettuja sisäilma- ja rakennetutkimuksia sekä niiden korjauksia. Tuolloin kävi ilmi mm mineraalivillaongelma. Altistuminen sisäilmassa esiintyville teollisille mineraalikuiduille 
voi aiheuttaa silmien, ihon ja hengitysteiden ärsytysoireita. Painotin sanoja voi aiheuttaa siksi, että raporteissa käytetään juuri sanoja voi aiheuttaa, saatta aiheuttaa, koska ihmiset reagoivat eri tavalla. Kaikki eivät sairastu tai oireile, mutta kaikki altistuvat.

Mineraalikuitulähteitä siis on, ilmavuotoja on, oireilijoita on, kosteusvaurioepäilyjä on, raportteja on, kieltämistä on.  ”ei täällä/siellä mitään ongelmaa ole” .


Tutkimuksia on tehty 2010, 2011, 2015, 2017, 2018, että tutkittu on muidenkin kuin yhden tekijän toimesta. Tiivistetty on, korjailtu on, siivottu on. Ilmanvaihtoa on tehostettu vuosien varrella useaan otteeseen, 2010, 2011, 2015, 2018 ja nyt 2019, ongelmia ei ole löydetty ja tuolloin 2011 päätettiin, että jos vika ei löydy koulusta, on se varmaan auton maton alla. Tänä päivänä alkaa jälleen kuulumaan samanlaisia epäilyjä. Tosin nyt mennään pimeälle keskiajalle ja epäillään, että vika onkin korvien välissä. Pidetään lapsia luulosairaina ja ajatellaan, että lapset haluavat miellyttävän vanhempiaan, koska on kuultu, että vanhemmat miettivät koulun sairastuttavan lapset, niin tokihan murrosikäiset lapset haluavat miellyttää vanhempiaan ja rupeavat oireilemaan koulussa.
Me Lohjalla sanomme ottavamme sisäilma-asiat vakavasti. Me sanomme tekevämme. Lohja sanoo, mutta puhe on halpaa. Lohjalla asenne on ottanut takapakkia ja pahasti. Ja jos meitä vertaa esimerkiksi Tuusulaan, jossa oikeasti otetaan sisäilma-asiat vakavasti ja lasten terveys vakavasti. Heillä tehdään yhteistyötä eri tahojen välillä, jotta ongelmat saadaan ratkaistua ja jotta lasten koulupolku ei katkea vaikka sairastuminen johtuisikin sisäilmasta. Meillä Lohjalla
kiistellään siitä, kuka on oikeassa ja oikeiden asetusten käyttämisestä, vaikka ne olisikin jäljessä tästä päivästä.

Oli, miten oli. Lapsia oireilee ja se pitää saada loppumaan.
Lohjan sisäilmatoimintamalli on vuodelta 2013 ja tietoisuus sisäilma-asioista on parantunut siitä, huomattavasti. Silti on alkanut kuulumaan epäilyjä siitä, että ongelmat ovatkin korvien välissä. Pistetäänpä pää pensaaseen.

Lohja haluaa profilotua erinomaisten koulujen kaupunkina. Erinomaisia kouluja meillä on, mutta kiinteistöissä olisi todellakin toivomisen varaa. Voisiko olla mahdollista, että yksi lisäaskel siihen suuntaan, että olisi niitä erinomaisia koulukiinteistöjä, olisi se, että tekisi oman sisäilmaprosessiohjeen koulukiinteistöille? Tai yleensäkin kiinteistöille joissa on lapsia, päiväkotienkaan kunnossa ei joka paikassa ole hurraamista. Lohja voisi olla suunnannäyttäjä.

Yksi hyvä syy myös koulukiinteistöjen omaan prosessiin on se, että epäilen, ettei kouluissa eikä terveydenhuollossa tiedetä, mitä tehdä, jos sisäilmaepäily tulee vastaan. Ainakin toivon, että se on tietämättömyyttä. Toinen vaihtoehto on pahempi: ei välitetä tai ei viitsitä. Epäilen tietämättömyyttä (tai ettei viitsitä) siksi, että hyvin usein vanhempien kysyessä terveydenhoitajalta,  käskee tämä ottaa yhteyttä rehtoriin, rehtori terveydenhoitajaan, lääkärit ei ota kantaa jne. Rehtori vyöryttää vastuun kaupungin kiinteistöpuolelle, kiinteistöpuoli koulutoimelle ja koulutoimi vetoaa valtuustoon. Ja mitään ei tapahdu, koska se on aina jonkun muun asia. Ihme juttu sinänsä, sillä tämä ei koske joka paikkaa, esimerkiksi meillä esikoulussa otettiin välittömästi yhteyttä kaupungin suuntaan ja täytettiin asiankuuluvat lomakkeet, kun oli yksi epäily. Siis YKSI. Toisissa paikoissa ei korvaa hetkauteta edes näkyviin oireisiin, vaikka moni oireilee. Tämä ei saisi olla henkilökunnan viitsimisestä kiinni tai tiedonpuutteesta.  


olen huolissani  päätään nostavasta asenteesta
lapset eivät ole kuluerä, he eivät ole diagnoosinumeroita,  tämän päivän lapset ovat huomisen aikuisia, jotka maksavat teidänkin tulevat eläkkeenne. Jos me sairastutamme heidät epävarmoilla päätöksillä, he altistuvat, he sairastuvat, he eivät maksa meidän eläkkeitämme, he tulevat olemaan työkyvyttömyyseläkkeellä, he eivät pysty olemaan työelämässä.
koska me kiistelemme asumisterveyden hitaista asetuksista, kiistelemme kuka on oikeassa, kuvittelemme, että voi korjata, vaikka viime vuosina on Järnefeltin korjauksiin ja tutkimuksiin oli viime syksyyn mennessä mennyt 7,2 miljoonaa euroa asiakirjojen ja raporttien mukaan.


Keskustan valtuustoryhmä tukee esittelijän esitystä, mutta painottaa liikennesuunnitelman päivittämistä ja lasten turvallisen kulun parantamista.

Asiakohdassa äänestettiin muutamaan otteeseen. Ensin äänestettiin siitä, pitäisikö vielä tehdä lisää tutkimuksia muutamaan otteeseen, jotta sisäilmaongelmien aiheuttaja mahdollisesti löytyisi. Ymmärrän sen hyvin, ongelman aiheuttaja tulisi olla selvillä. Mutta kun se ei nyt ole, vuosien tutkimisesta huolimatta. Oireilijoiden määrä lisääntyy kokoajan ja lapset ovat niissä tiloissa joka päivä. Toisten mielestä viranhaltijat eivät ole tarjonneet tarpeeksi tietoa, jotta voisimme tehdä päätöstä Järnefeltin koulun tilanteesta. Tämä on asia, josta olen eri mieltä. Järtsistä on olemassa riittävästi luotettavaa tietoa, jotta voimme todeta, että paras ja ainoa ratkaisu lasten ja nuorten hyväksi on rakentaa uusi koulu. Totesin omassa puheenvuorossani, että ”vaaditaan vain lisää tutkimuksia ja nojataan vain ei enää niin ajanmukaisiin säädöksiin, vaaditaan lainmukaisia tutkimuksia, kiistellään kuka on oikeassa, mutta tehdään se sitten, kun lapset ovat terveellisessä oppimisympäristössä. Heidät tulee saada terveisiin tiloihin heti.”

Lopulta päätös oli:

Valtuusto päättää, että uuden Järnefeltin koulun suunnittelua jatketaan seuraavien linjausten mukaisesti:

1) Järnefeltin koulua ei korjata. Rauhalan koulua ei korjata.

2) Järnefeltin koulussa käytetään väliaikaisia, tehokkaita ilmanpuhdistimia ja muita laitteita ja toimenpiteitä, joilla sisäilman laatu turvataan jäljellä olevaksi käyttöajaksi ja väistötilojen käyttö minimoidaan.

3) Uusi Järnefeltin koulu suunnitellaan ja sijoitetaan nykyisen Järnefeltin koulun alueelle.

4) Uusi koulu mitoitetaan yhtenäiskouluksi niin, että Maksjoen, Rauhalan ja Järnefeltin koulujen oppilaat mahtuvat siihen, ja että laskevien oppilasennusteiden mahdollisesti toteutuessa myös Ristin koulun oppilaat voidaan sijoittaa mahdollisesti tähän uuteen kouluun tulevaisuudessa. Mitoitettaessa tarkistetaan vielä Ojamon ja Järnefeltin oppilassuunnitteet ja huomioidaan ne Järnefeltin yhtenäiskoulun suunnittelussa.

5) Uusi koulu toteutetaan nopealla aikataululla. Perinteisen urakoinnin ja paikalla rakentamisen vaihtoehtona selvitetään myös uudenaikaisia tilaelementtiratkaisuja. Tällöin elementit rakennetaan sisätiloissa, ja kuivaketju varmistetaan kaikilta osin tehtaalta pystytykseen saakka. Rakennukseen ei tule tasakattoa. Mitään päivittäiskäytössä olevia tiloja ei tule osittainkaan maanalaisiin tiloihin.

6) Perinteisen rahoitusmallin (=kaupunki ottaa lainaa ja rakentaa omaan taseeseen) rinnalla selvitetään sitä mahdollisuutta, että uuden koulun rakennuttaa, rahoittaa, omistaa ja ylläpitää ulkopuolinen taho, jolloin kaupunki vuokraa koulun käyttöönsä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Maapohja pidetään kaupungin omistuksessa. Kaupunginhallitus päättää sopimusjärjestelyistä myöhemmin.

7) Valtuusto päättää erikseen rakentamisen aikataulutuksesta ja hankkeen tilaratkaisuista suunnitteluvaiheen aikana
Tämä kohta Kokoomuksen lisäyksenä, hyväksyttiin äänestyksessä äänin 33-5 (kolme äänesti tyhjää)

Tarkoittaen sitä, että hanke voi viivästyä.

Nyt pitäisi Järnefeltin perheille kertoa eri koulupolun mahdollisuuksista.