Viranhaltijat ottaneet tosissaan Järnefeltin koulun tilanteen

Järnefeltin yläkoulu on 430 lapsen koulu.

Olen tyytyväinen siihen, että viranhaltijat ovat tosissaan koulun kohdalla ja ovat teettäneet tutkimuksia ja tehneet esityksiä koulun kunnon parantamiseksi.

Koulua on viime vuosien aikana korjattu yli viidellä miljoonalla eurolla, eikä ongelmia ole saatu poistettua. Toivon, että nyt on osattu tutkia ja löydetty oikeat ratkaisut.

Järnefeltin yläkoulun keskisiipi
Järnefeltin koulun keskisiivessä on aloitettu ilmanvaihdon parantaminen

Ymmärrän esityksen, että alueella tulisi tehdä palvelurakenteen ja -verkon selvittäminen, mutta jos se tarkoittaa sitä, että Järnefeltin sisäilmakorjaus viivästyy ja lapset saavat edelleenkin odottaa, niin tilanne ei ole hyväksyttävä. Kysyin tätä lautakunnan kokouksessa millä tavalla selvitys vaikuttaisi koulun tilanteeseen ja sain vastaukseksi, että koulun tilanteen etenemiseen ei millään tavalla. Ilmeisesti se kuitenkin vaikuttaisi. Eteneminen pysähtyisi.

Tytyrin kohdalla sanoin muutama vuosi sitten, että jokainen päivä on liikaa. Nyt sanon saman Järtsin kohdalla. Yläkouluissa alakouluun verrattuna tosin on se hyvä, että oppilaat vaihtavat luokkia, eivät ole niin luokkaan sidonnaisina, mutta silti joka päivä altistutaan.

Sisäilma-asioissa välillä tuntuu, että nykyään on vähän niin, että viranhaltijat olisivat valmiimpia ottamaan riskejä, tutkimaan pian ja korjaamaan mahdollisimman nopeasti ja luottamushenkilöt ovat varovaisempia. Toivottavasti Järnefeltin koulun ilmanvaihdon parannukset ja koulun korjaus eivät viivästy sen vuoksi, että luottamushenkilöitä pelottaa pistää rahaa niin paljon jälleen koulun korjaamiseen.

Lainaanpa pöytäkirjaa Lohjan päätöksenteosta, tätä asiaa on puitu mm palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmässä 29.1.2015, kaupunginhallituksessa moneen otteeseen ja viimeisenä valtuustossa 28.10.2015:
Lohjan kouluverkon kiinteistöjen kunto on heikko. 2013 päivitetyn tilasalkutuksen mukaan perusopetuksen oppilaista 40 % opiskelee kiinteistöissä, joiden tekninen kunto on heikko. Tähän ryhmään kuuluvia kouluja, jotka sijoittuvat tiiviisti asutuille asuinalueille ja joiden kuntoon saattaminen on jatkossa välttämätöntä, ovat Tytyri, Harju, Rauhala, Ojamo ja Risti. Näissä kaikissa on yli 200 oppilasta. Vastaavasti tähän ryhmään sijoittuvia kouluja, joita selvityksen eri malleissa esitetään lakkautettaviksi ovat Asemanpelto, Karstu, Neitsytlinna, Hyrsylä ja Maksjoki. Näissä kouluissa on kaikissa alle 100 oppilasta pois lukien Asemanpelto, jossa on 127 oppilasta. Tilapalvelut päivittää kevään aikana kiinteistöjen tekniset kuntoarviot (PALRYH 29.01.2015 § 29, ja viimeisenä
Kaupunginvaltuusto § 132 28.10.2015)
Mitä listan kouluille kuuluu nyt, marraskuussa 2017, yli kaksi vuotta tämän pöytäkirjan jälkeen?
  •  Tytyriin kuuluu hyvää! Tytyrin lapset ovat väistössä. Jaksan iloita siitä. On ihanaa, että vihdoin lapset pääsivät terveeseen tilaan opiskelemaan.
  • Ojamolle tehdään hankesuunnitelma
  • Harjun kiinteistö on vaihdettu Luksian kanssa toiseen kunnostettavaan kiinteistöön
  • Rauhalassa on vaihdettu ikkunat
  •  Ristin koulussa oireillaan ja ylläolevassa pöytäkirjassa on mainittu, että sen kunto on heikko. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta on kokouksessaan 1.11.2017 lisännyt selvityslistalle.
  • Hyrsylän koulu lakkautettiin sisäilmaongelmiin vedoten, nyt kiinteistö on myyty – sisäilmaongelmasta mainittuna ”sisäilmaepäkohtia”
  • Neitsytlinnan koulu on lakkautettu
  • Maksjoen koulu sai lisäaikaa, sillä Rauhalan ja Järnefeltin koulut eivät ole vastaanottavassa kunnossa
  • Karstu on lakkautusuhan alla

    Ja Järnefeltin koulua 83% (85) tässä valtuuston listassa ei mainittu ollenkaan, vaikka siellä on oireiltu jo silloin, voimakkaasti.

Toistan vielä: Lohjan kouluverkon kiinteistöjen kunto on heikko. Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista 40 % opiskelee kiinteistöissä, joiden tekninen kunto on heikko. Tähän ryhmään kuuluvia kouluja, jotka sijoittuvat tiiviisti asutuille asuinalueille ja joiden kuntoon saattaminen on jatkossa välttämätöntä, ovat Harju, Rauhala, Ojamo ja Risti.

Yksi tänä päivänä unohdetuista kouluista on Ojamon koulu. Kirjoitin Ojamon sisäilmainfosta vanhassa blogissani  vuosi sitten.

Mielestäni erikoista sisäilmainfossa oli esimerkiksi se, että kirkkain silmin kerrottiin vessojen korjaamisesta, kehuttiin , kuinka ne ovat jo ihan kunnossa, samaan aikaan vessan lattia lainehtii. Ojamolla tehtiin tutkimuksia ja on ollut niiden perusteella toimenpiteitä. Ovatko ne olleet oikeita ja riittäviä, siitä emme vielä tiedä, mutta silloin puhuttiin, että isoja huolia ei ole. Enemmän hyviä uutisia kuin huonoja. Otetaanpa listaus sieltä:

  • Tarveselvitys aloitetaan tänä syksynä (2016)
  • akuutit korjaukset on jo aloitettu ja niitä jatketaan pitkälle ensi vuoteen
  • jos aikataulut pitää, todennäköisesti rakennustyöt (laajennus/peruskorjaus/tms, mitä ikinä valtuusto päättää) voivat alkaa 2019
  • haitan vähentämistoiminta on aloitettu jo
  • kouluterveydenhoitaja kirjaa kaikki oireet, jotka hänen tietoonsa tuodaan
  • ilmanputsareita hankitaan nopeasti luokkiin
  • suunnitellaan huolellisesti
  • ongelma ei vielä ole hirveän iso
  • ongelmia on, mutta ne ovat korjattavissa ja koulunkäynti voi jatkua
  • välitöntä terveyshaittaa ei ole

Ja siis kaikenkaikkiaan, tilanne ei ole niin paha, mitä on pelkona ollut. (tämä siis vuonna 2016)

teknisen lautakunnan kokouksessa 24.1.2017 on listattu, että Ojamon koulun remonttisuunnittelu on käynnistynyt. Suunnitelmat valmistuvat kevään 2017 aikana.

Kaupuginhallituksen kokouksessa   8.5.2017

Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä päätyi esittämään
ratkaisua, jossa kaupungin yläkouluverkkoa muutettaisiin siten, että Harjun
koulusta luovutaan ja sen toiminta siirretään uuteen laajennettuun Ojamon
yhtenäiskouluun sekä Anttilan koulusta laajennettavaan Laurentiuskouluun.

Länsi-Uusimaassa kerrotaan vuonna 2012 Ojamon ilmanvaihtojärjestelmän uusimisesta. Ilmanvaihtojärjestelmän uusiminen ja muut kunnostustyöt maksoivat 1,1 miljoonaa euroa. Määrärahat oli budjetoitu kahdelle vuodelle.

Hyvä ohje Ojamon ruokalassa

Eri koulujen korjauksiin ja ilmanvaihdon parantamisiin on laitettu viime vuosina miljoonia ja samoja kouluja korjataan uudestaan ja uudestaan. Samoja vikoja. Toivon, että on opittu, toivon, ettei enää tehdä samoja virheitä.

 

 

 

 

 

Sisäilmaongelmat otetaan tosissan talousarviossa – suunnilleen, kun se ei ole hokkus-pokkusta

Sanoin pari sanaa valtuustokokouksessa vuoden 2018 talousarviosta ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelmasta

Luonnollisesti pyrin kiinnittämään huomion sisäilmaan ja kouluihin.

Sisäilmasta:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muut läsnäolijat. Talousarviosta ja strategiasta ja käydyistä puheenvuoroista nähdään, että sisäilmaongelmat otetaan tosissaan. Se on hienoa. Otetaan tosissaan, toisinaan.

Näistä ja monista muista asioista puhuttaessa pyritään olemaan myönteisiä. On oikein kiva, että ollaan myönteisiä ja pyritään positiivisen kautta ajattelemaan ja on ikävä olla se, joka jälleen muistuttaa siitä, että eivät nämä ongelmat eivätkä sairastuneet sillä parane, että ollaan iloisia kehityksestä. Hyvään suuntaan ollaan menossa, kyllä, mutta se ei poista sitä ongelmaa, mikä on jo kehittynyt ja tullut. Lapset ovat altistuneet moni jo päiväkodissa ja toisilla se on jatkunut lyseoon. Vaikka kaikki eivät oireile, kaikki altistuvat ja ongelmat saattavat ilmetä vasta vuosienkin päästä. VOC-päästöjen vaikutuksesta ei tiedetä tarpeeksi, että voitaisi sanoa oireiden olevan ohimeneviä, kuten nyt on kaupungin toimesta sanottu. Ongelma tänä päivänä, kuten aina on ollut, on se, että emme tiedä edelleenkään tarpeeksi. Eri kiinteistöjen tutkimukset tulisi olla tasalaatuisia ja tasavertaisia. Olemme juuri lukeneet Pusulan ja Karjalohjan päiväkotien ongelmista ja niiden ratkaisuista. Kuinka monta on tulossa lisää? Vai onko jo kaikki oikeasti tutkittu, oikein. Kuinka moni pääsee väistöön ja kuinka moni joutuu odottamaan kesään? Lyseon sisäilmaremontti – todellako on laskettu, että kaksi miljoonaa euroa  riittää tähän investointilistalle tälle ”muunmuuassa listalle”?? Ettei vaan tehtäisi jälleen turhaa työtä ja pian taas tehdään samoja korjauksia, kunnes päätetään purkaa. Sitähän täällä on tehty.

Toivottavasti nyt pureudutaan oikein ja kunnolla ongelmien juureen, toivottavasti korjataan oikein ja tasapuolisesti oikein ja ilmanvaihto pidetään jatkossakin terveyttä ylläpitävänä. Vaikkakin välillä on jopa todettu, ettei se ole mikään hokkuspokkus-keino. Ei ehkä, mutta ei ole myöskään suljetut laitteet ja ikkunat.

Talous ei saisi tulla terveyden edelle, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edelle. Ei edes Järnefeltin nuorten. Kuten tuossa edeltävissä puheenvuoroissa todettiin, Rauhalan ikkunat tosiaan on vaihdettu, mutta siellä tarvitaan paljon enemmänkin, että kuntoisuus paranee, mutta ennenkaikkea Järnefeltin nuoret tarvitsevat kunnon ilmanvaihtoa ja sisäilmaa.

Kouluista:

Vuonna 1990 koko maassa oli yhteensä 4 847 perusopetuksen koulua ja vuonna 2017 enää noin 2 400. Peruskoulujen määrä on siis vähentynyt alle puoleen (51 % kouluista on lakkautettu). Perusopetuksen oppilasmäärä väheni samana aikana 587 000 oppilaasta 543 000 oppilaaseen eli 7,5 prosenttia.

Perusopetukseen kohdistuneesta historiallisen voimakkaasta koululakkautuksesta huolimatta, kaikista koulutusmuodoista perusopetuksen menot ovat kasvaneet eniten. Myös Lohjalla perusopetuksen kulut ovat kasvaneet vaikka koulujen ja oppilaiden määrä on vähentynyt.

Kulut perusopetuksessa 2013-2016, Lohja

Olisi kiinnostavaa ja ehkä hyödyllistäkin analysoida, mistä tämä muutos johtuu. Jos ei tiedetä, mistä kulut tulevat ei ole myöskään mitään toivoa parantaa taloutta. Entä vaikuttaako lukuihin kotiopetuksessa olevien määrä? Paljonko heitä on?

Yleensä koulun lakkautusvalmistelussa on laskettu vain teknisiä ja helposti laskettavia kustannustekijöitä. Koulun tuottama immateriaalinen pääsubstanssi – oppimiseen, kasvuun, lasten ja lähialueen hyvinvointiin sekä talouteen liittyvät vaikutukset – on jätetty kokonaan arvioimatta.

Väitettyjen säästösummien suuruus on juuri ollut syynä siihen, että valtuutetut ovat kääntyneet koulun lakkauttamisen puolelle. Huoltajia ihmetyttäneet säästösummat yleensä ovat selittäneet suurelta osin kuntien käytössä olevalla sisäisen vuokran työkalulla. Sisäiseen vuokraan liittyvä ns. pääomavuokra muodostaa käytännössä jopa 80–90 % koulukiinteistön lasketusta arvosta. Tämän osuuden sisältöä ja muodostumislogiikkaa harva ymmärtää. Tilakeskukselta saatava koulun sisäisen vuokran suuruus otetaankin yleensä vastaan objektiivisena faktana, jota ei ole syytä kyseenalaistaa, vaikka syytä olisi. Tämä osuus ei näytä käytännössä juuri lainkaan realisoituvan, etenkin kun puhutaan hyvin yksinkertaisella talotekniikalla varustetusta terveestä maalaiskoulusta.

Lohjan kaupunki videoi valtuuston kokoukset suorana ja ne näkee myös jälkilähetyksenä. Tässä linkki ko kokoukseen, jossa puheenvuoroni alkaa kohdasta 3.35.19 (suunnilleen) https://youtu.be/QCxT5p1LmYk

Missä kävelisit, jos et voisi valita?

Ps. Otsikko ei täysin vastaa sisältöä, tuttua tämän syksyn esityslistoista

Eilen oli alueiden johtokunnan ensimmäinen kokous.  Olin kesän aikana henkisesti valmistautunut siihen, että johtokuntakin jää aluetoimikunnan jäädessä, mutta Keskustassa oltiinkin sitä mieltä, että mun olisi hyvä olla puolueen valtuustoryhmän edustajana mukana. Mä otan sen kiitoksena ja isona luottamuksen osoituksena. Mielelläni muutenkin jatkan siinä, sillä koen tän olevan mulle edelleen hyvin tärkeän. Olen tehnyt paljon töitä lähidemokratian kehittämiseksi ja sen kokonaan taakse jättäminen tuntui puristavan keuhkojani. Olen siis edelleen alueiden johtokunnassa, tosin tällä kertaa minulla ei ole enää äänioikeutta, eikä valmisteluja kokousta ajatellen, sillä olen valtuustoryhmän edustajana, en aluetoimikunnan, kuten olin ennen. Jännä tilanne.

Alueiden johtokuntaan siis kuuluu kaksi jäsentä (joilla on jokaisella henkilökohtainen varajäsen) jokaisesta aluetoimikunnasta (yhteensä 16 jäsentä) ja jokaisesta valtuustoryhmästä on yksi edustaja. Lisäksi johtokunnan jäsenenä on kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja viranhaltijoita. Asioiden esittelijöinä toimii kaupungilta alan viranhaltija.  Valtuustoryhmien edustajilla on puhe- ja länsäolo-oikeus, mutta ei siis äänestysoikeutta.

varavaltuutettu_LP_kyltti

Kokouksessa käsiteltiin uutta strategialuonnosta ja taloustilannetta sekä valittiin uusi puheenjohtajisto. Kokouksessa käsiteltiin myös jälleen koulukyytejä ja minun piti johtokunnan jäsenenä, Nummen aluetoimikunnan edustajana, pitää kommenttipuheenvuoro, mutta koska aika oli rajallinen ja muissa asioissa meni kauan, en voinut pitää puheenvuoroani. Kokouksessa ei ehditty myöskään käydä läpi pieninvestointihakemuksia. Ensi viikolla on jatkokokous, jossa käsitellään asiat, jotka jäivät käsittelemättä eilisessä kokouksessa. Ehkä minunkin puheenvuorolleni on siinä kokouksessa aikaa. Jännä tilanne siinä mielessä mun kohdalla, että olin ennen aluetoimikunnan edustaja, ja nyt tässä uuden kauden ensimmäisessä kokouksessa valtuustoryhmän edustaja. Asialista oli kuitenkin tehty jo aiemmin ja näin ollen tuntui, että istun kahdella penkillä.

Puheenvuoroni, jonka aioin pitää:

Kommenttipuheenvuoro kokouksen pykälään 9: koulukyydit

Koulukyydit puhuttavat joka syksy, joskus jopa pidempäänkin. Viime lukuvuonna meni koko lukuvuosi ihmetellessä. On täysin selvää, että syksyn ensimmäiset viikot menevät harjoitellessa ja reittien muotoutuessa, mutta  vielä syyskuun loppupuolella ollaan tilanteessa, jossa nelosluokkalaisen koulumatkaan menee yli neljä tuntia päivässä, eikä tämä ole ensimmäinen syksy tätä harjoitusta. Odotusajatkin ovat olleet toisinaan ekaluokkalaisillekin kohtuuttomia.

Me pyörittelemme kyniä ja väännämme sanamuodoista, mutta lapset ja heidän perheensä käyvät tätä ihan konkreettisesti läpi. Joka päivä.

Koululiidun käyttöönotto ja teiden turvallisuusluokitusten muutto on lisännyt tätä keskustelua tänä syksynä ja kun viime vuonna tien vaarallisuuden mukaan kyydin sai 120 lasta, on määrä tänä vuonna alhaisempi. Toki on lapsia, jotka nyt ovat saaneet uusien luokitusten myötä kyydin, kun ennen eivät ole saaneet.

Perusopetuslain 32 §:n mukaan ”Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi.”

Monella tiellä turvallisuuteen ei ole tehty mitään parannuksia, mikä vaikuttaisi siihen, että tie katsotaankin nyt turvalliseksi jopa 5-vuotiaille kulkijoille. Sanon viisivuotiaille siksi, että osa eskarilaisista on vielä viisivuotiaita, jotka kaupunki on valmis laittamaan kävelemään esikouluun, tietä, jonka moni kokee vaaralliseksi.

Lohja tulkitsee Koululiitua niin, että eskarilainen rinnastetaan ekaluokkalaiseen. Kuitenkin opetus- ja kultuuriministeriön tulkinta laista on: oppilaalla on vastaavasti oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon.

Liikenneturvan mukaan ”Pienillä lapsilla liikenteessä liikkumista vaikeuttavat pieni koko, näkökentän kapeus, äänen tulosuunnan ja autojen nopeuden ja etäisyyksien arviointivaikeudet sekä tarkkaavaisuuden suuntaamisvaikeudet, impulsiivisuus ja kokemattomuus.”

Alakouluikäiset lapset eivät vielä kykene havainnoimaan ja ennakoimaan liikennettä riittävästi. Tästä syystä vaarallisuusluokitusta on ehdottomasti nostettava. Perheitä, jotka etsivät taloa ja tonttia Lohjalta, kiinnostaa turvallinen koulumatka. Jo nyt sosiaalisessa mediassa kysellään kannattaako lapsiperheen edes etsiä Lohjalta tonttia/taloa. Lapsiperheet seuraavat aktiivisesti tällaista kehitystä, kun etsivät asuinpaikkaa. Esimerkiksi Kirkkonummi on kuunnellut paikallistuntemusta teiden vaarallisuutta luokiteltaessa Koululiidun käyttöönotosta huolimatta, ja muuttanut luokituksia todenmukaisemmiksi.

Lohja ”lapsiystävällisenä kuntana” ei pysty houkuttelemaan lapsiperheitä, jos päätökset ovat lapsiperheiden asemaa huonontavia. Turvallinen koulumatka on vetovoimatekijä.

Teiden vaarallisuusluokitukset tulisi arvoida uudelleen ja palata vuoden 2016 tason vaarallisuusluokituksiin teiden osilta, joiden vaarallisuusluokituksia on laskettu kunnes uudelleenarviointi on tehty.

Päättäjien tulisi tutustua huolellisesti tiellä valitseviin oloihin ja liikenteeseen sekä infrastruktuurin rakentamisen tuomaan erityiseen riskiin paikan päällä. Pelkkä matemaattinen tietokoneohjelma ei kerro kaikkea esimerkisi rakennusten aiheuttamista katve- ja reagointiaikaa pienentävistä alueista.  Koululiitujärjestelmä on vain apuväline ja yksi menetelmä, millä arvioidaan koulukyydin tarpeellisuutta ja yksinomaan sen perusteella ei voi tehdä päätöksiä tien vaarallisuudesta tai turvallisuudesta, vaan paikallistietämystä tulee myös kuunnella.

Koululiitu-menetelmän kehittäjien mukaan ”Laskentamenetelmään ei voida sisällyttää kaikkea sitä tietoa, joka vaikuttaa lapsen turvallisuuteen ja sen kokemiseen koulumatkoilla. Paikallistuntemusta arvioitavasta tiestöstä ja nopeasti muuttuvista olosuhteista tarvitaan edelleen kuljetusten myöntäjiltä.”

Yhdenvertainen koululaisten kohtelun tulisi tarkoittaa sitä, että samanlaisia teitä ja tilanteita sekä olosuhteita kohdellaan samalla tavalla. Ajotiellä kävely ei vastaa yhdenvertaisesti kävelyä kevyelle liikenteelle tarkoitetulla alueella.

Miten esikoululaisilta tai alakouluikäisiltä lapsilta voidaan vaatia aikuisen tason liikennekypsyyttä koulumatkoilla? Lapset eivät vielä kykene havainnoimaan liikennettä riittävästi tuossa iässä. Lisäksi tulee huomioida moottoriajoneuvojen kuljettajien käytös tilanteessa, jossa infrastruktuurirakentaminen muuttaa tavanomaista tieliikennekäyttäytymistä, heikentää näkyvyyttä ja lisää olennaisesti kohteita, jotka vievät kuljettajien tarkkaavaisuutta liikenteeltä.

Brittitutkijoiden mukaan Alle 10-vuotiaat lapset ovat lähes sokeita liikenteelle. Tutkimuksen mukaan lapset eivät useinkaan kykene arvioimaan auton lähestymisnopeutta, jos auton vauhti on yli 30 kilometriä tunnissa. Lapsen tarkkavaisuus liikenteessä heikkeni entisestään, jos hän oli itse liikkeessä. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että ilman koulukuljetuksia lapsia liikkuu purskeina tai ryhminä, jolloin lasten tarkkaavaisuus heikkenee ja luonnollinen tienkäyttötila on enemmän kuin yksi henkilö.

Koko väestöön verrattuna 7–14-vuotiailla on puolitoistakertainen riski loukkaantua jalankulkijana. Lasten jalankulkuonnettomuuksista suurin osa tapahtuu tietä ylittäessä.

Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta kuljettaa lasta kouluun joka päivä, vaikka lapsen liikennekypsyys ei olisikaan riittävän hyvä. Tämä asettaa lapset eriarvoiseen asemaan. Koulukyytien vapaapaikat jaetaan vasta syksyllä syysloman jälkeen. Kuitenkin kuljetusta tarvitsevien oppilaiden määrien täytyy olla selvillä jo ennen lukukauden alkua, joten paikkojen tulisi tulla jakoon heti, kun koulukuljetukset on myönnetty. Maksullinen koulukuljetus asettaa kuitenkin lapset eriarvoiseen asemaan, koska kaikilla ei ole varaa maksulliseen kuljetukseen. Vanhemmat voivat myös itse kuljettaa lapsen kouluun työmatkansa yhteydessä, mutta kouluilla ei ole aamupäiväkerhoa, jos lapsi tuodaan koululle jo esim. ennen klo 7.

Kysyn jälleen uudestaan lasten hintaa. Minkähintaiseksi lapsi voidaan määrittää? Mikä on lapsen hinta? Ennenkuin kukaan ehtii antamaan väärää vastausta, kerron omien lasteni hinnan, jonka olen tarkasti laskenut: KORVAAMATON.

Mun lapsilla ei ole hintalappua. Ne on ainutlaatuisia, eikä mulla ole yhtäkään ylimääräistä.

Lohja on mukana Unicefin lapsiystävällinen kunta – mallissa, ja siinä mukana olevat kunnat ovat sitoutuneet kaksi vuotta kestävään kehittämistyöhön lasten parhaaksi. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Lapsen etu ei välttämättä ole ensisijainen päätöksentekoa ohjaava periaate, mutta se on harkittava ensisijaisesti kaikessa sellaisessa päätöksenteossa, jolla voi olla suora tai epäsuora vaikutus lapseen. Lapsen etua harkitaan tekemällä lapsivaikutusten arviointia.

Tehtiinkö lapsivaikutusten arviointia muutettaessa turvallisuusluokituksia?

Jälleen kysyn myös sen perään, kuten olen monena vuonna kysynyt, teiden turvallisuusluokitusten työryhmään olisi hyvä saada aluetuntemusta mukaan. Aluetoimikunnat, LOKOVA tai vastaava olisi ensisijaisen tärkeä taho ottaa mukaan antamaan alueen asiantuntemusta mukaan. On selvää, ettei työryhmä voi kaikkiin teihin tutustua paikan päällä, eikä google maps korvaa oikeaa käyntiä, mutta se ei estäisi, päinvastoin, sen tulisi tukea halua osallistaa kuntalaisia mukaan. Kun tarkastellaan teiden turvallisuusluokituksia, tuskin tulee edes henkilösuoja eteen.

20161121_122140

Eilen oli myös valtuustokokous, jossa olin estyneen valtuutetun sijasta. Tein kokouksessa Keskustan ja Perussuomalaisten valtuustoryhmien puolesta valtuustoaloitteen teiden turvallisuusluokitusten uudelleenarvioinniksi.

Valtuustoaloite

Teiden vaarallisuusluokitukset tulisi arvoida uudelleen ja palata vuoden 2016 tason vaarallisuusluokituksiin teiden osilta, joiden vaarallisuusluokituksia on laskettu kunnes uudelleenarviointi on tehty.

Päättäjien tulee tutustua huolellisesti tiellä valitseviin oloihin ja liikenteeseen sekä infrastruktuurin rakentamisen tuomaan erityiseen riskiin paikan päällä. Pelkkä matemaattinen tietokoneohjelma ei kerro kaikkea esimerkisi rakennusten aiheuttamista katve- ja reagointiaikaa pienentävistä alueista.  Koululiitujärjestelmä on vain apuväline ja yksi menetelmä, millä arvioidaan koulukyydin tarpeellisuutta ja yksinomaan sen perusteella ei voi tehdä päätöksiä tien vaarallisuudesta tai turvallisuudesta, vaan paikallistietämystä tulee myös kuunnella.

Koululiitu-menetelmän kehittäjien mukaan ”Laskentamenetelmään ei voida sisällyttää kaikkea sitä tietoa, joka vaikuttaa lapsen turvallisuuteen ja sen kokemiseen koulumatkoilla. Paikallistuntemusta arvioitavasta tiestöstä ja nopeasti muuttuvista olosuhteista tarvitaan edelleen kuljetusten myöntäjiltä.” (https://koululiitu.fi/#)

Yhdenvertainen koululaisten kohtelun tulisi tarkoittaa sitä, että samanlaisia teitä ja tilanteita sekä olosuhteita kohdellaan samalla tavalla. Ajotiellä kävely ei vastaa yhdenvertaisesti kävelyä kevyelle liikenteelle tarkoitetulla alueella.

Liikenneturvan mukaan ”Pienillä lapsilla liikenteessä liikkumista vaikeuttavat pieni koko, näkökentän kapeus, äänen tulosuunnan ja autojen nopeuden ja etäisyyksien arviointivaikeudet sekä tarkkaavaisuuden suuntaamisvaikeudet, impulsiivisuus ja kokemattomuus.”

Miten esikoululaisilta tai alakouluikäisiltä lapsilta voidaan vaatia aikuisen tason liikennekypsyyttä koulumatkoilla? Lapset eivät vielä kykene havainnoimaan liikennettä riittävästi tuossa iässä. Lisäksi tulee huomioida moottoriajoneuvojen kuljettajien käytös tilanteessa, jossa infrastruktuurirakentaminen muuttaa tavanomaista tieliikennekäyttäytymistä, heikentää näkyvyyttä ja lisää olennaisesti kohteita, jotka vievät kuljettajien tarkkaavaisuutta liikenteeltä.

Brittitutkijoiden mukaan Alle 10-vuotiaat lapset ovat lähes sokeita liikenteelle. Tutkimuksen mukaan lapset eivät useinkaan kykene arvioimaan auton lähestymisnopeutta, jos auton vauhti on yli 30 kilometriä tunnissa. Lapsen tarkkavaisuus liikenteessä heikkeni entisestään, jos hän

oli itse liikkeessä. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että ilman koulukuljetuksia lapsia liikkuu purskeina tai ryhminä, jolloin lasten tarkkaavaisuus heikkenee ja luonnollinen tienkäyttötila on enemmän kuin yksi henkilö.

Koko väestöön verrattuna 7–14-vuotiailla on puolitoistakertainen riski loukkaantua jalankulkijana. Lasten jalankulkuonnettomuuksista suurin osa tapahtuu tietä ylittäessä.

Lähteet:  http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002746268.html

Brittitutkijoiden mukaan Alle 10-vuotiaat lapset ovat lähes sokeita liikenteelle.

http://journal.frontiersin.org/article/10.3389/fnhum.2014.00229/full

I can see clearly now: the effects of age and perceptual load on inattentional blindness

Remington Anna, Cartwright-Finch Ula, Lavie Nilli

https://koululiitu.fi/#

https://www.liikenneturva.fi/fi/eri-ikaisena/lapset-0-14-liikenteessa

Tänään kokoustaminen jatkuu lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa, jossa käsitellään mm. jälleen teiden turvallisuusluokituksia, talousarviota, jonka liitteessä on teksti: Nummen lukion lakkauttamisessa on menossa viimeinen vaihe, jolloin säästö syksyltä 2018 on 62.000 euroa (jippii, näillä Lohja pelastuu!). Ikkalan ja Karstun koulun lakkauttamiset syyskauden kauden 2018 alusta säästävät palkkakustannuksista 92.500 euroa. ?? Onko koulut päätetty lakkauttaa? Vai lakkautammeko koulut hyväksymällä liitteen tekstit? Vai käynnistämmekö lakkautuksen tällä liitteellä? Lautakunnan jäsen Ana Sorainen on tehnyt muutosesityksen, josta kertoo Blogissaan . Olen kannattanut hänen muutosesitystään. Liitteeseen kuntalaisille hyvin tärkeän asian piilottaminen ei edistä avoimuutta.

Huomenna onkin sitten sisäilmaseminaari. Tosi mielenkiintoinen viikko ollut ja aikamoinen hässä. Alkuviikko olikin migreeniä ja siitä johtuvaa pahoinvointia, siihen nähden tämä vauhti huimaa vähän päätä.

Koulukyydit, turvallisuusluokitukset ja hiustenhalkominen

Aamukahvi kylmeni saadessani puhelun aamun lehteä lukeneelta äidiltä. Keskustelimme hyvän tovin turvallisesta koulumatkasta ja päivän lehdestä.

dig
mutkan takana on auto. Lapsi tulee tässä kohtaa yllättäen eteen. Turvallinen ylittää, vaikka et näe

 

http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/556515-lohjan-koulukyydit-lahtoruutuun-lautakunnalle-kuljetusten-perusteet-ja?r=0.0980290909053263

 

Lehti otsikoi lautakunnan viime viikkoisen kokouksen

länskärin_rumba_2017

Kyseessä oli kokous, jossa käsiteltiin viittä oikaisuvaatimusta liittyen teiden turvallisuusluokitusten muutokseen. Vihreät tekivät muutosesityksen, jolloin luokituksia olisi muutettu niin, että 0-3 luokkalaisilla luokitusta olisi nostettu yhdellä luokka-asteella ja useammalla lapsella olisi palautunut koulukyytioikeus. Tämän ehdotuksen oli tarkoitus olla lähtölaukaus sille, että se olisi koskenut kaikkia lohjalaisia.

Tästä äänestettiin ja ikävä kyllä lautakunta ei ollut yksimielinen. Harmi. Se oli hyvä muutosesitys.

Kaupunginhallitus eikä kaupunginjohtaja voi käyttää otto-oikeuttaan oikaisuvaatimuksissa, eikä kukaan muu voi valittaa oikaisuvaatimuksen päätöksestä kuin oikaisuvaatimuksen tekijä. Siksi viranhaltijat ottavat nyt asian uudelleen käsittelyyn. Toki perusteena on se, että kaikkia ei kohdella nyt tasavertaisesti.

Jännittävää on se, että nyt käytetään tätä mahdollisuutta. Jos vaikka esimerkiksi ajatellaan viime kautta ja vaikkapa erästä päätöstä, josta pöllömpi voisi kuvitella ajateltavan myös tasavertaisuutta. Nummi-Pusulan lukion lakkautus. Ei silloin otettu asiaa uudestaan käsittelyyn, vaikka kaikkia ei kohdeltukaan tasavertaisesti. Nyt Ylälohjan opiskelijaikäiset eivät ole tasavertaisessa asemassa, mutta se on tietenkin eri asia sillä kaupungissa sitä lakkautusta haluttiin. Toisille se oli yhdentekevä, pieni vähäpätöinen asia. Paitsi tietenkin täällä syrjässä asuville. Me olisimme halunneet taata opiskelumahdollisuudet myös maalaisille.

Tänäänkin lehteä lukiessa tuli väkisinkin mieleen, että nyt on kyllä kaupungin talous todella kauheassa pulassa, jos lasten turvallisesta kouluunkulkemisesta päätetään uudestaan. Konkurssi tulee ja kamalinta kaikesta: uusia ihmisiä joudutaan palkaamaan. Voivoivoi. Mutta hei, sehän on hienoa, sillähän on suoraan työllistävä vaikutus! Määräaikaisia apukäsiä joudutaan palkkaamaan suunnittelemaan reittejä uudestaan, vastaamaan kysymyksiin, kuljettajia joudutaan palkkaamaan, yrittäjät joutuvat palkkaamaan lisää väkeä, kuljetuskalustoa muutetaan. Ja lapset saavat turvallisen koulumatkan. Kamala homma. Hirveetä!

Teiden turvallisuusluokitusten kriteerejä joudutaan tarkastelemaan uudestaan. Työryhmän olisikin nyt jalkauduttava ja ehkä myös lautakunnan ja viranhaltijat. Katsotaan oikeasti ne tiet. Tutustutaan siihen, miten lapset kulkevat kouluun ja koulusta kotiin. Jos ei haluta tai pystytä jalkautumaan, kysytään alueen asiantuntijoilta, jos ei haluta kysyä asiantuntijoilta, voisi kysyä työryhmältä siihen syytä. Miksi ei haluta kuulla niitä tienkäyttäjiä? On ihan päivänselvää, ettei kaikki lautakunnan jäsenet yksinkertaisesti vain pysty tutustumaan kaikkiin teihin. Siksi pitäisi kysyä alueen asiantuntijoilta. Ehkä aluetoimikunnilta? Sieltä sitä tietoa alueesta oikeasti löytyy. Kukaan vanhemmista ei ole pyytänyt kohtuuttomia. Kukaan ei ole halunnut taksikyytiä ovelta ovelle. Vain, että lapsi pääsee turvallisesti, traumattomasti kouluun ja koulusta kotiin. Onko se liikaa vaadittu?

Kysyn jälleen uudestaan lasten hintaa. Minkähintaiseksi lapsi voidaan määrittää? Mikä on lapsen hinta?

Ennenkuin kukaan lautakunnan jäsenistä tai kukaan muukaan ehtii antamaan väärää vastausta, kerron jälleen omien lasteni hinnan: KORVAAMATON.

Mun lapsilla ei ole hintalappua. Ne on ainutlaatuisia, eikä mulla ole yhtäkään ylimääräistä.

Lohja on mukana Unicefin lapsiystävällinen kunta – mallissa, ja siinä mukana olevat kunnat ovat sitoutuneet kaksi vuotta kestävään kehittämistyöhön lasten parhaaksi. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Lapsen etu ei välttämättä ole ensisijainen päätöksentekoa ohjaava periaate, mutta se on harkittava ensisijaisesti kaikessa sellaisessa päätöksenteossa, jolla voi olla suora tai epäsuora vaikutus lapseen. Lapsen etua harkitaan tekemällä lapsivaikutusten arviointia. (ote https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-suomessa/lapsiystavallinen-kunta/lapsiystavallinen-materiaalipankki/)

Niin, pitäisikö päätöstä tehdessä miettiä hetki tätä asiaa? Tehtiinkö lapsivaikutusten arviointia muutettaessa turvallisuusluokituksia? En ole ainakaan kuullut sellaisesta. Ei taidettu. Tosin eipä ole kyllä koulujen lakkautusten vaikutusta perheisiinkään vielä tutkittu.

Lapset tarvitsevat aikuisten tukea kehittyäkseen yhteiskunnan täysiksi jäseniksi. He ovat aikuisia haavoittuvampia, joten heidän elinolosuhteisiinsa ja hyvinvointiinsa tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Lasten turvallinen kehitys ja osallisuus ovat toimivan yhteiskunnan edellytyksiä. Ennaltaehkäisevän työn painottaminen on myös taloudellisesti paljon kannattavampaa kuin korjaavasta työstä aiheutuvien kustannusten maksaminen.

 

Vaatimukset malliin sitoutuvalle kunnalle
• Kunta sitoutuu lapsen oikeuksien edistämiseen kunnan
päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa. Tämä tarkoittaa
kehittämistyötä, jossa lapset ja nuoret sekä olennaiset
kansalaisyhteiskunnan toimijat otetaan mukaan lapsia koskevien
asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon.
• Kunta ottaa vastuun kehittämisprosessin kokonaiskoordinaatiosta.
Kuntaan tulee nimetä koordinaatioryhmä, joka vastaa prosessin
etenemisestä.
• Kunta sitoutuu tiedottamaan prosessin tavoitteista ja tuloksista
kuntalaisille.

Minusta on hyvä, että asia käsitellään uudestaan kokonaisuutena, olen myös varautunut siihen, ettei vieläkään kohdella tasavertaisesti. Olen myös varautunut siihen, että turvallisuudesta tingitään eurojen vuoksi. Tai että lapsille on löydetty hintalappu.

 

Oikeudesta on tullut uskon asia

Uskoni oikeuslaitokseen on horjunut. Päätös valitukseeni Nummi-Pusulan lakkautuspäätöksestä saapui ja tulos oli ikävä kyllä juuri sitä, mitä arvasin. Toivoin sen olevan toisenlainen ja olen rehellisesti pettynyt. Luotin oikeuteen.

Valitukseni on hylätty, koska hallinto-oikeus uskoo.

Esitin, että päätös on kumottava ja asia palautettava uudelleen käsittelyyn. Päätöksen täytäntöönpano on kiellettävä.

Valitukseni perusteet:

  • päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä, kaupunginvaltuusto on ylittänyt toimivaltansa ja päätös on tehty lainvastaisesti.

  • Valmistelu ei ole ollut hyvän hallintotavan mukaista. Se on perustunut virheellisiin ja puutteellisiin tietoihin ja se on ollut puolueellista

  • kuulemismenettelyä ei ole noudatettu ja siinä on ollut virheitä

  • päätöksenteossa ei ole noudatettu hallinto- eikä kuntalakia.

  • Päätös on tehty Nummi-Pusulan kunnan ja Lohjan kaupungin yhdistymissopimuksen vatainen ja ennenaikainen, vaikka lukio lakkautetaan sopimuksen jälkeen, on päätös tehty sopimuksen aikana

  • valtuusto on käyttänyt harkintavaltaansa väärin lakkauttaessaan lukion sopimuksen vastaisesti

  • päätöksen perusteena on ollut virheellinen lukioverkkoselvitys, lakkauttamiselle olisi ollut muitakin vaihtoehtoja

  • säästöt on laskettu virheellisesti

  • päätös on ristiriidassa Lohjan maankäytön rakenne 2013-2017 kehitysohjelman kanssa

  • alueella olisi pitänyt suoritta SOVA (suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi) ja YVA (ympäristövaikutusten arviointimenettely)

  • päätöksessä ei ole punnittu kokonaisuutta oppimiskaaren ajalta

  • kaupunginhallitus on palauttanut asian uudelleen valmisteltavaksi 5.10.2015 (§359) ja kaupunginhallituksen tuli käsitellä asiaa sen jälkeen, kun asianmukaiset kuulemiset on suoritettu ja tulokset kuulemisesta on kokousmateriaaleissa liitteinä käytettävissä päätöksenteon pohjana. Kuuleminen järjestettiin 22.10.2015, ilmoituksen mukaan lautakunnan tuli käsitellä asiaa 4.11.2015. Lautakunnan kokouksessa EI OLLUT MUISTIOTA KUULEMISESTA eikä kaupungihallitus käsitellyt kuulemisen tuloksia. PÄÄTETTYÄ KUULEMISTAPAA EI OLE NOUDATETTU. Muistio on merkitty liiteluetteloon, mutta sitä ei ole jaettu valtuutetuille päätöksentekoa varten. Tulos tai muistio ei ole ollut edes valtuuston kokouksessa 9.12.2015, eikä lautakunta ole tiennyt kaupunginhallituksen päätöksestä käsitellä asiaa uudelleen. Rehtoreita tai muuta henkilöstöä ei ole kuultu asiassa, rehtorit ovat kuitenkin antaneet lausunnon.

  • Lukioverkkoselvityksessä on laskueroja kaupungin ja konsultin tekemissä laskelmissa

  • oppilaskohtaisia kustannuksia ja muita kustannusvaikutuksia koskevissa laskelmissa on virheitä

  • Asian käsittelyyn osallistuneet ovat mahdollisesti olleet esteellisiä. Päätöksen tekijöinä on ollut rehtoreita ja opettajia, joille lukion lakkautus on voinut tuoda varkasuhteseen liittyviä etuja, heillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa omaan asemaansa ja palkkaukseensa

Hallinto-oikeus perustelee valitukseni hylkäyksen sillä, että

  • valittaja ei ole yksilöinyt eikä perustellut tarkemmin estellisyysväitteitään. Kunnan palveluksessa toimiminen ei lähtökohtaisesti vaikuta valtuutetun esteellisyyteen

  • hallinto-oikeus pitää USKOTTAVANA, että kaupunginvaltuusto päätöksen käsittelyssä ovat olleet pöytäkirjassa 9.12.2015 mainitut liitteet

    (eli siis, jos kirjoittaa jotakin esityslistaan, sen täytyy olla totta, ja jos yksittäinen kuntalainen väittää toista ja todistaa sen, EI SILLÄ OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ, koska oikeuslaitus USKOO)

  • hallinto-oikeus toteaa, että lukion lakkauttaminen on päätetty tehdä vaiheittain yhdistymissopimuksen jälkeen (eli sillä ei ole väliä, onko päätös tehty sopimuksen aikana)

Perusteluja oli muitakin, mutta tässä pähkinänkuoressa.

Luonnollisesti sain myös laskun valittamisesta.

Paljon on ollut puhetta siitä, että valittamisoikeutta tulisi kaventaa, mutta se on aiheuttanut ristiriitaa sen verran, että sitä ei ole vielä toteutettu, mutta valittamisen hintaa on nostettu rutkasti. Keino se on sekin. En tule tästä enää valittamaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Onneksi olkoon kaupunki ja valtuusto. Hieno homma. Nyt saa siis päättää ihan mitä vaan, millä vain perusteilla. Ei tarvitse perusteellisia valmisteluja, ei tarvitse kuulemisia, ei tarvitse pelätä valituksia. Vaikka kuntalainen pystyisi todistamaan valituksensa perustelut, todistamaan lainvastaisuuden, ei sillä ole väliä, koska hallinto-oikeus uskoo.  Kuntalainen ei saa tehdä mutua, mutta valtuusto ja viranhaltijat saavat.

Vaikka en aio valittaa, tulen tekemään jotain muuta.