Avainsana-arkisto: hallitus

Kuinka paljon hyvinvointialue kestää?

54 miljoonan euron lisäleikkaus uhkaa palveluiden ydintä

Viime viikon tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan päiväkoulussa saimme perusteellisen katsauksen hallituksen esitykseen, jonka mukaan hyvinvointialueemme rahoitus vähenisi 54 miljoonalla eurolla vuoteen 2029 mennessä.

Esitys ei ollut vain budjettirivi. Se oli kokonaiskuva siitä, millaisen paineen alle palvelujärjestelmämme ollaan viemässä.

Tilaisuudessa käytiin läpi sekä palvelutarpeen kehitystä että aluekohtaisten kustannusten muutoksia. Viesti oli selvä: samaan aikaan kun tarve kasvaa, rahoitus kiristyy.

Palvelutarve suuressa kasvussa Länsi-Uudellamaalla

Esityksessä tarkasteltiin hyvinvointialueiden keskimääräistä vuosittaista palvelutarpeen kasvua vuosille 2025–2030 (THL:n arvio).

Länsi-Uusimaa ei ole keskitason alue. Päinvastoin.

Palvelutarpeen kasvu on meillä maan kärkivauhtia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että:

  • väestön ikääntyminen lisää hoivan tarvetta
  • lasten ja nuorten palvelujen kysyntä kasvaa
  • sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaiskuormitus nousee keskimääräistä nopeammin

Kun alueen tarve kasvaa nopeammin kuin maassa keskimäärin, jokainen rahoitusleikkaus osuu suhteellisesti kovempaa.

Nettokustannusten muutos: Länsi-Uusimaa jo sopeuttajien joukossa

Tilaisuudessa esiteltiin myös aluekohtaiset asukaskohtaisten nettokustannusten muutokset vuosille 2023–TPE2025.

Länsi-Uusimaa kuuluu niiden alueiden joukkoon, joissa kustannusten kasvu on ollut maltillista, jopa negatiivista verrattuna moniin muihin alueisiin. Toisin sanoen: olemme leikanneet ja niinsanotusti sopeuttaneet.

Samaan aikaan osa hyvinvointialueista näyttää yli 7–10 prosentin kustannusnousuja. Me emme.

Tämä on olennaista, kun keskustellaan uudesta 54 miljoonan euron lisäsopeutuksesta.

Me emme ole alue, jossa olisi jäljellä “helppoja säästöjä”. Olemme jo:

  • tarkastelleet palveluverkkoa kriittisesti ja lakkauttaneet
  • hillinneet rekrytointeja
  • arvioineet ostopalveluja uudelleen
  • keskittäneet toimintoja

Lisäleikkaukset eivät enää kohdistu hallinnon tehostamiseen, vaan ne kohdistuvat palvelutasoon. Toki palveluja on jo heikennetty ja saatavuudesta tingitty.

Lastensuojelu: ennaltaehkäisy on ensimmäinen riskissä

Lastensuojelussa vaikutukset näkyvät nopeasti saatavuudessa ja työn kuormituksessa.

Kun resursseja kiristetään:

  • asiakasmäärät työntekijää kohden kasvavat
  • ennaltaehkäisevä työ jää kiireellisten asioiden jalkoihin
  • päätöksenteko viivästyy
  • sijaishuollon kustannukset kasvavat, kun tukea ei ole saatu ajoissa

Paradoksi on julma: säästöt varhaisesta tuesta lisäävät raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarvetta myöhemmin.

Palvelutarpeen kasvuennusteet osoittavat, että kysyntä ei ole vähenemässä. Juuri siksi leikkausten ajoitus on ongelmallinen.

Vanhustenhoiva: kasvu ja henkilöstöpula samaan aikaan

Ikääntyneiden palveluissa olemme jo tasapainotelleet kasvavan tarpeen ja henkilöstöpulan kanssa.

Kun rahoitus kiristyy:

  • kotihoidon käyntiajat lyhenevät
  • ympärivuorokautiseen hoivaan pääsy viivästyy
  • henkilöstön vaihtuvuus kasvaa
  • omaishoitajien kuormitus lisääntyy

Tilastot palvelutarpeen kasvusta 2025–2030 kertovat, että juuri ikääntyneiden palveluissa paine kasvaa merkittävästi tulevina vuosina.

Henkilöstömitoitus on tärkeä turva, mutta jos työn kuormitus kasvaa liikaa eikä rekrytointi onnistu, mitoitus jää paperille.

Tiedolla johtaminen ei yksin riitä

Päiväkoulussa käytiin läpi rahoitusmallin laskennallisia tekijöitä: tarveperusteita, sairastavuutta ja siirtymätasauksia. Malli on teknisesti monimutkainen, mutta vaikutus yksinkertainen: alueeltamme vähenisi kymmeniä miljoonia euroja samalla kun palvelutarve kasvaa.

Olemme kehittäneet tiedolla johtamista ja vaikutusten ennakkoarviointia. Se on välttämätöntä.

Mutta tehokkuudella ei voi paikata loputtomasti rakenteellista alirahoitusta.

Kun lähtötaso on jo maan alhaisimpia ja kustannuskehitys maltillista, lisäleikkaus tarkoittaa väistämättä palvelutason muutosta.

Arvovalinta: reagoiva vai ennakoiva järjestelmä?

Hyvinvointialue ei ole hallinnollinen kerros. Se on se taso, jolla:

  • lapsi saa apua ajoissa
  • ikääntynyt saa arvokasta hoivaa
  • perhe saa tukea ennen kriisiä

54 miljoonan euron leikkaus tarkoittaa priorisointia. Kaikkea ei voida tehdä entisellä tasolla.

Ei riitä sanoa, että “tehostetaan”. On kerrottava, mitä se tarkoittaa palveluiden saatavuudelle, työntekijöiden kuormitukselle ja ihmisten arjelle. Onhan se nytkin jo nähty.

Keskeinen kysymys on tämä:

Haluammeko järjestelmän, joka reagoi vasta kriisiin, vai sellaisen, joka tukee ihmistä ennen kuin kriisi syntyy?

Hyvinvointialue kestää uudistuksia.
Mutta se ei kestä rajatonta alirahoitusta ilman, että vaikutukset näkyvät ihmisten elämässä.

Orpon hallituksen kotihoitomalli rikkoo lasten yhdenvertaisuutta

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoja lakiesityksestä, joka mullistaisi kotihoidon tuen saamisen edellytykset. Jos Orpon hallituksen ajama niin sanottu Norjan malli etenee, kotihoidon tukea voisi jatkossa saada vasta kolmen vuoden yhtäjaksoisen Suomessa asumisen jälkeen.

Kuulostaa ehkä tekniseltä muutokselta, mutta todellisuudessa kyse on arjesta. Lasten, vanhempien ja perheiden oikeuksista.

Lausuntopyyntö on avoinna 20.11.2025 klo 16.15 saakka ja ironisesti juuri tuolloin vietetään lapsen oikeuksien päivää.
Tutustu lausuntopyyntöön täällä »

Kolmen vuoden karenssi kotihoidon tuelle

Ehdotuksen mukaan kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi perheen molempia vanhempia. Yhden vanhemman perheissä vaatimus koskisi lasta hoitavaa vanhempaa.
Kotihoidon tukea ei siis maksettaisi, jos lapsen perheeseen kuuluva huoltaja tai tämän avio- tai avopuoliso on asunut Suomessa alle kolme vuotta sen jälkeen, kun on täyttänyt 16 vuotta.

Lakimuutos koskisi niitä, jotka muuttavat Suomeen lain voimaantulon jälkeen. Silti sen symbolinen viesti on selvä: kotihoidon tuki ei enää ole kaikkien Suomessa asuvien perheiden yhteinen etuus, vaan sen saaminen sidotaan maassaolon kestoon.

Perhepolitiikka vai maahanmuuttopolitiikka?

Esitystä perustellaan vanhempien nopeammalla kotoutumisella ja lasten varhaiskasvatukseen osallistumisella.
Kielen oppiminen ja työllistyminen ovat toki tärkeitä tavoitteita, mutta eikö kotoutumista pitäisi tukea mahdollisuuksien ja palveluiden kautta, ei rajoittamalla perheiden valinnanvapautta?

Kotihoidon tuki on ollut perheiden itse valittavissa oleva etuus, joka mahdollistaa lapsen hoidon kotona ensimmäisinä ikävuosina. Nyt tästä ollaan tekemässä vain osalle perheistä kuuluvaa etua.

Lapsen etu unohtuu

Lapsen näkökulmasta on vaikea ymmärtää, miksi hänen oikeutensa hoivaan kotona riippuisi siitä, kuinka kauan vanhemmat ovat asuneet Suomessa.
Esitys on ristiriidassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteiden kanssa, joiden mukaan kaikki lapset ovat yhdenvertaisia riippumatta taustastaan tai vanhempiensa asemasta.

Erityisen symbolista on, että lausuntopyyntö päättyy lapsen oikeuksien päivänä.
Päivänä, jolloin juhlistamme lasten yhdenvertaisia oikeuksia ja syrjimättömyyttä, pyydetään lausuntoja lakimuutoksesta, joka kaventaa juuri näitä oikeuksia.

Lapsiperheiden yhdenvertaisuus on koetuksella

Tämä ei ole vain hallinnollinen tai tekninen muutos. Se kertoo suunnasta, jossa sosiaaliturvasta tulee entistä valikoivampaa, ei universaalia.
Siinä missä aiemmin lapsiperhepolitiikkaa ohjasi ajatus kaikkien lasten yhdenvertaisesta tuesta, nyt esitystä perustellaan hallitusohjelman kirjauksilla, jotka painottavat ehtoja ja rajoituksia.

Jos tavoitteena todella on lasten ja perheiden hyvinvointi sekä kotoutumisen tukeminen, tarvitaan enemmän palveluja, tukea ja joustavia vaihtoehtoja, ei poissulkemista.

🟢 Lausuntoja voi antaa 20.11.2025 klo 16.15 saakka.
🔗 Lue ja anna oma lausuntosi täällä »

Olen lausunut ylläolevan linkin kautta näin:

Kiitän mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jolla muutettaisiin lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettua lakia niin, että kotihoidon tuen maksamisen edellytykseksi säädettäisiin kolmen vuoden asumisaikavaatimus perheen vanhemmille tai huoltajille.

Esitys on merkittävä muutos suomalaisen perhepolitiikan periaatteisiin. Kotihoidon tuki on tähän asti ollut universaali, lapsiperheiden yhdenvertaisuutta tukeva etuus. Nyt sen saamista ehdotetaan rajoitettavaksi maassaolon pituuden perusteella, mikä asettaa lapset ja perheet eriarvoiseen asemaan syntyperän tai vanhempien asumishistorian perusteella.

Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen (LOS), jonka keskeisiä periaatteita ovat lapsen etu (artikla 3), syrjimättömyys (artikla 2), lapsen oikeus kehitykseen (artikla 6) sekä lapsen oikeus sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon (artiklat 26 ja 27).

Ehdotettu muutos ei ole linjassa näiden periaatteiden kanssa.

  • Syrjimättömyyden periaate edellyttää, että lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti riippumatta heidän tai heidän vanhempiensa taustasta. Nyt lapsen oikeus kotihoidon tukeen riippuisi siitä, kuinka kauan hänen vanhempansa ovat asuneet Suomessa.
  • Lapsen edun ensisijaisuus tarkoittaa, että kaikkia lapsia koskevissa päätöksissä on arvioitava, mikä on lapsen kannalta paras ratkaisu. Tässä esityksessä lapsen etu ei ole ollut valmistelun lähtökohtana, vaan lapsen asemaa tarkastellaan aikuisten kotouttamisen ja työmarkkinapolitiikan välineenä.
  • Lapsen oikeus riittävään elintasoon ja sosiaaliturvaan vaarantuu, jos perheet jäävät ilman kotihoidon tukea pelkästään asumisajan perusteella. Tämä voi heikentää lapsen hyvinvointia, vanhemman mahdollisuuksia hoitaa lasta kotona ja koko perheen taloudellista turvallisuutta.

Lapsen etu ei toteudu

Esityksen perustelut keskittyvät aikuisten kotoutumiseen ja työmarkkinoille ohjautumiseen, mutta ne sivuuttavat lapsen yksilöllisen tarpeen hoivaan, turvaan ja jatkuvuuteen varhaisvuosina. Pienten lasten kohdalla kotihoidon ja varhaiskasvatuksen välinen valinta on herkkä kysymys, johon liittyy lapsen kiintymyssuhteiden kehittyminen, turvallisuuden tunne ja perheen tilanne kokonaisuutena.

Lapsen etu ei voi toteutua, jos päätöksiä ohjaa ensisijaisesti hallitusohjelman poliittinen tavoite eikä lapsivaikutusten arviointia tehdä perusteellisesti.

Suomessa on pitkään pidetty tärkeänä, että lapsiperheet voivat valita lapselleen sopivimman hoitomuodon, kotona tai varhaiskasvatuksessa ilman syrjintää tai taloudellisia esteitä. Nyt ehdotettu lainsäädäntö murtaa tämän periaatteen.

Lakimuutos luo eriarvoisuutta lasten välille. Kaksi lasta, jotka asuvat samalla paikkakunnalla ja ovat samanikäisiä, voivat jatkossa olla täysin eri asemassa sen mukaan, kuinka kauan heidän vanhempansa ovat asuneet Suomessa.
Tämä ei ole yhdenvertaista eikä sosiaalisesti kestävää.

Lisäksi lakiesitys voi lisätä perheiden toimeentulovaikeuksia ja kasvattaa riskiä syrjäytymiseen erityisesti niissä perheissä, joissa toinen vanhempi on kotona lapsen kanssa ja perheen kotoutuminen on vasta alkuvaiheessa.

On huomionarvoista ja symbolisesti merkittävää, että lausuntopyynnön määräaika on 20.11.2025 – lapsen oikeuksien päivä.
Samana päivänä, jolloin juhlistamme lasten yhdenvertaisia oikeuksia ja velvollisuutta kuulla lapsen ääntä, päättyy lausuntokierros lakiesityksestä, joka rajoittaisi lasten ja perheiden yhdenvertaisuutta.

Lakiesityksen tavoitteet kotoutumisen tukemisesta ja kielen oppimisesta ovat sinänsä kannatettavia, mutta keinot ovat väärät.
Kotihoidon tuen rajaaminen ei tue lapsen etua eikä edistä kotoutumista, vaan päinvastoin, se voi lisätä epävarmuutta, kuormitusta ja syrjinnän kokemuksia perheissä, jotka jo valmiiksi ovat sopeutumisen alkuvaiheessa.

Esitys on ristiriidassa:

  • YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen 2, 3, 6, 26 ja 27 kanssa,
  • Suomen perustuslain 6 §:n (yhdenvertaisuus) ja 19 §:n (oikeus sosiaaliturvaan) kanssa,
  • sekä hallituksen omaa lapsistrategiaa ja lapsivaikutusten arvioinnin periaatteita vastaan.

Lapsen oikeuksia kunnioittava lainsäädäntö edellyttää, että lapsen etu asetetaan etusijalle ja että jokaisella Suomessa asuvalla lapsella on yhtäläinen oikeus sosiaaliturvaan ja perhettä tukeviin etuuksiin.


Ehdotettu kolmen vuoden asumisaikavaatimus kotihoidon tuen saamisen edellytyksenä on syrjivä, lapsen edun vastainen ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa ristiriidassa. Esitystä ei tule edistää ilman perusteellista lapsivaikutusten arviointia ja vaihtoehtoisten, lapsen oikeuksia kunnioittavien ratkaisujen tarkastelua.

Vajaaravitsemus on inhimillinen ja taloudellinen haaste, johon hallitus ei näytä tarttuvan

Kirjoitin hiljattain mielipidekirjoituksen ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta ja sen ehkäisyn tärkeydestä. Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Suomenmaa-lehdessä että Länsi-Uusimaassa ja 19.8 myös Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä.

Ikääntyneiden vajaaravitsemus on luultua yleisempi ja usein unohdettu ongelma. Heikentynyt ravitsemustila huonontaa toimintakykyä, lisää sairastumisten ja kaatumisten riskiä sekä johtaa usein ennenaikaiseen laitostumiseen. Kyse ei ole vain inhimillisestä kärsimyksestä, vaan myös merkittävästä kustannustekijästä hyvinvointialueille.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vajaaravitsemusta seulotaan ja hoidetaan jo joissakin ikääntyneiden palveluissa. Osaamista ja tahtoa on, mutta systemaattinen ja koko aluetta koskeva toimintamalli puuttuu. Laajasti käyttöön otettu seulonta- ja hoitomalli voisi merkittävästi parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys rahoituslain muuttamisesta (HE 38/2025 vp) toisi mahdollisuuden parantaa hyte-toimien rahoitusta ja vajaaravitsemuksen seulonta olisi juuri sellainen vaikuttava toimenpide, jolla hyvinvointialue voisi saada sekä parempia tuloksia että lisärahoitusta. Länsi-Uusimaa voisi tässä olla edelläkävijä.

Mutta kokonaisuudessaan hallituksen esityksessä on ongelmansa. Hyte-kertoimen kasvattaminen voi käytännössä johtaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimiin pystytään panostamaan vain siellä, missä resursseja jo on. Tämä voi lisätä alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimmassa asemassa olevien ikäihmisten asemaa erityisesti haja-asutusalueilla.

Samalla on vaikea ymmärtää valtiovarainministerin esittämiä uusia leikkauksia ja sosiaaliturvaministerin pyyntöjä laatia listoja sosiaaliturvasta leikattavista asioista. Se on järjetöntä ja laiskaa politiikkaa. Inhimillisyydellä ja oikeanlaisilla, vaikuttavilla toimilla saataisiin aikaan parempia säästöjä ja mikä tärkeintä, parempaa elämää ihmisille. Mutta valitettavasti tämä ei tunnu olevan tämän hallituksen todellinen tavoite.

Ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisy on esimerkki siitä, miten sekä taloudelliset että inhimilliset hyödyt voidaan saavuttaa yhtä aikaa. Tarvitaan vain tahtoa nähdä kokonaisuus ja sijoittaa ennaltaehkäisyyn siellä, missä sen vaikutukset olisivat suurimmat.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta alta olevasta linkistä ja Länsi-Uusimaan 14.8.2025 ilmestyneestä näköis- sekä printtilehdestä sekä 19.8 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.

Lukijalta: Vajaaravitsemuksen seulonnalla terveyden lisäksi säästöjä – voiko hallituksen hyte-esitys lisätä eriarvoisuutta hyötyjen sijaan?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011419859.html

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8764827?fbclid=IwdGRjcAMaPV1leHRuA2FlbQIxMQABHjSWMLAQN66ymH3fw0WmpqFRIsrVX7gTfpBXw3qS5zu6Jk2BV8E8GQrQTg-1_aem_4oFuX6M9hNV_VquRwZhcpw

Hallitus iskee heikoimpaan, nyt opiskelijat maksumiehinä järjettömässä leikkauspolitiikassa

Suomen nykyinen hallitus on tehnyt useita päätöksiä, jotka vaikuttavat opiskelijoihin vakavalla ja pitkäaikaisella tavalla. Valitettavasti nämä päätökset eivät ole vain epäinhimillisiä, ne ovat myös täysin järjettömiä. Opiskelijoista on tehty leikkauspolitiikan koekaniineja, joiden hyvinvointi, tulevaisuus ja mahdollisuudet näyttävät olevan toissijaisia talouskurin nimissä.

Opintotukea on heikennetty, asumistukea on leikattu ja toimeentulon turvaverkkoja on höllätty tilanteessa, jossa opiskelijoiden taloudellinen tilanne oli jo valmiiksi äärimmäisen hauras. 1.8.2025 alkaen opiskelijat siirretään yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän saajiksi, mikä pienentää asumiseen saatavaa tukea merkittävästi. Lisäksi kesäkuukausilta opiskelijat eivät saa lainkaan opintotukea tai asumislisää. Toimeentulotukea ei yleensä myönnetä, ellei opiskelija ensin nosta opintolainaa, eikä senkään jälkeen tukea välttämättä saa.

Monelle opiskelijalle nämä päätökset tarkoittavat sitä, että kuukausittaiset tulot eivät enää riitä edes vuokraan ja ruokaan, puhumattakaan oppikirjoista tai muista opiskeluun liittyvistä kuluista.

Asunnottomuuden ja eriarvoisuuden lisääminen hallitusohjelmassa?

On täysin käsittämätöntä, että samaan aikaan kun puhutaan koulutuksen merkityksestä tulevaisuudelle ja osaajapulasta, tehdään päätöksiä, jotka ajavat opiskelijoita asunnottomuuden partaalle. Hallituksen toimet ovat lisänneet konkursseja ja vähentäneet työpaikkoja, työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Kesätöitä on hakenut runsas joukko työttömiä työnhakijoita ja monet opiskelijat ovat jääneet kokonaan ilman työtä. Asuminen on kallista etenkin kasvukeskuksissa ja opiskelijoiden mahdollisuudet selvitä arjessa ilman velkaantumista tai työssäkäynnin aiheuttamaa uupumusta ovat käytännössä nolla.

Tämä kehityskulku kasvattaa eriarvoisuutta. Opiskelu ei ole enää mahdollisuus jokaiselle, vaan siitä on tulossa etuoikeus niille, joilla on joko varakkaat vanhemmat tai vakaa taloudellinen tausta. Ne, joilla ei ole turvaverkkoja, putoavat helposti opinpolun ulkopuolelle. Eriarvoisuus kasvaa, syrjäytyminen lisääntyy ja tulevaisuuden kustannukset yhteiskunnalle moninkertaistuvat.

Opiskelu kuuluu kaikille, ei vain hyväosaisille

Koulutuksen tulisi olla tie parempaan tulevaisuuteen, eikä este, joka vaatii taloudellista uhrausta tai kestokyvyn ylittämistä. Kun hallitus tekee päätöksiä, joiden seurauksena opiskelijat joutuvat tinkimään terveydestään, toimeentulostaan ja jopa katosta päänsä päällä, olemme todella väärällä tiellä.

Nykyiset päätökset ovat poliittisia valintoja. Vaihtoehtoja olisi ollut. Leikkauksia olisi voinut kohdentaa toisin. Mutta nyt hallitus on päättänyt kurittaa niitä, joilla on kaikkein vähiten vaikutusvaltaa ja puolustuskeinoja.

Meidän tehtävämme on puhua ja puolustaa

Opiskelijat ansaitsevat parempaa. He ansaitsevat mahdollisuuden opiskella ilman pelkoa siitä, selviävätkö seuraavaan kuukauteen. Meidän on vaadittava politiikkaa, joka rakentaa tulevaisuutta, eikä riko sitä.

Kun hallitus laiminlyö opiskelijat, yhteiskunta laiminlyö oman tulevaisuutensa.

Hallitukselta keskeneräisiä vastauksia vajaaravitsemuksen ehkäisyyn

Keskustan Antti Kaikkonen jätti Eduskunnassa kirjallisen kysymyksemme: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa? Entä aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden koskemaan muistisairaita ja muita vajaaravitsemusriskiryhmiä?

Kysymykset olivat suoria ja asiallisia. Vastauksilta olisi odottanut konkreettisia linjauksia ja aikataulutettuja toimia. Sen sijaan saimme ympäripyöreitä viittauksia työryhmätyöhön ja jatkuvaan arviointiin – vaikka vajaaravitsemuksen aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset seuraukset ovat kiistattomia ja tiedossa.

Ministeri Kaisa Juuson vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 71/2025 vastaa molempiin kysymyksiin, mutta vastaukset eivät ole erityisen lupaavia. Voit lukea vastaukset linkistä alta.

Click to access KKV_71+2025.pdf

Olen tiivistänyt ministeri Juuson vastaukset alle kysymysten kera. Ministeri ei vastauksissaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

1. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa?

Vastaus:
– Hallitus viittaa Terveydeksi-ohjelmaan, jossa kehitetään alueellisia hyvinvointipolkuja terveellisten elämäntapojen tueksi, mukaan lukien ravitsemus.
– Iäkkäiden ravitsemukseen on huomioitu mm. suun terveys, ravitsemussuositukset ja ravitsemushoidon suositukset.
– Muistipalvelupolku ja FINGER-toimintamalli mainitaan, mutta konkreettisia uusia toimia vajaaravitsemuksen varhaisen seulonnan tehostamiseksi ei luvata.

2. Aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden kattamaan muistisairaat ja muut vajaaravitsemuksen riskiryhmät?

Vastaus:
– Ei aio.
– Nykyinen korvattavuus koskee vain valtioneuvoston asetuksessa mainittuja vaikeita, henkeä uhkaavia ravintopuutoksia.
– Muistisairaudet ja muut riskiryhmät eivät kuulu korvauksen piiriin, eikä korvattavuuden laajentamiseen ole tällä hetkellä suunnitelmia.

Vastaus tuo esiin olemassa olevia ohjeistuksia ja malleja, mutta ei sisällä uusia konkreettisia toimia vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi eikä lupaa laajentaa Kela-korvattavuutta. Vastauksessa painottuu, että nykyinen lainsäädäntö rajaa korvattavuuden erittäin vakaviin tilanteisiin, eikä hallitus aio muuttaa tätä linjaa.

Ministeri Kaisa Juuson vastauksesta (KKV 71/2025) käy ilmi, että hän ei ole tehnyt selvää eroa ravitsemuksen yleisen edistämisen, vajaaravitsemuksen ehkäisyn ja kliinisen aliravitsemuksen hoidon välillä, tai jos on, sitä ei vastauksessa näy.

Miksi näin voi sanoa?

  • Vajaaravitsemus on ravintoaineiden puutetta, joka ei välttämättä näy painonlaskuna, vaan se on yleinen, mutta usein huomaamaton riski etenkin vanhuksilla ja pitkäaikaissairailla.
  • Aliravitsemus on kliinisesti vakava tila, joka uhkaa terveyttä ja henkeä.
  • Ravitsemuksen edistäminen taas on paljon laajempi, väestötason tavoite, johon viitataan Terveydeksi-ohjelmassa.

Ministerin vastaus niputtaa nämä kaikki samaan koriin viittaamalla yleisluontoisesti elämäntapoihin, suun terveyteen ja ravitsemussuosituksiin, mutta ei tuo esiin ymmärrystä vajaaravitsemuksen varhaisesta tunnistamisesta eikä tunnusta riskiä muistisairaiden tai iäkkäiden kohdalla, joiden vajaaravitsemus jää usein hoitamatta, koska kliinisen aliravitsemuksen kriteerit eivät täyty.

Lisäksi hallituksen kanta siihen, ettei kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuutta aiota laajentaa riskiryhmiin (esim. muistisairaat), osoittaa että vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisyä ja ravitsemushoitoa ei nähdä investointina vaan kustannuseränä.

Ministeri ei vastauksessaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

Lukijalta: Vajaaravitsemus uhkaa hyvinvointiamme, hallitukselta ei konkreettisia toimia

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8475926?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

Kuka puolustaa enää peruskoulua ja varhaiskasvatusta?


Puoliväliriihi ei tuonut yllätyksiä. Hallitus jatkaa samalla kovalla ja kylmällä linjalla, joka on täysin päinvastainen kuin ne puheet, joita kansalaisille kuultiin ennen eduskuntavaaleja ja vielä hallituskauden alussakin.

Hallituspuolueet lupailivat alue- ja kuntavaalikampanjoissaan kouluille ja lapsille hyvää. Pienempiä luokkakokoja, vahvempaa tukea kouluihin, panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Moni vannoi, että koulutuksesta ei enää leikata ja että peruskoulu on suojeluksessa. Nyt on käynyt selväksi, että nämä lupaukset olivat arvottomia tai ainakin unohtuneet.

Hallitus on toistuvasti viestinyt, ettei koulutuksesta enää leikata. Mutta mitä tapahtuu, kun kuntien rahoitusta leikataan? Kunnat vastaavat varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, nuorisotyöstä ja monista lasten ja perheiden palveluista. Kun rahaa otetaan pois, leikkaus osuu juuri sinne, eli kouluihin ja päiväkoteihin.

Kuntaliiton tuore tiedote on karua luettavaa: hallituksen toimet johtavat kuntien rahoituksen heikentymiseen, ja samalla valtio sysää lisää tehtäviä kunnille. Tämä yhtälö ei toimi. Kunnat ovat vastuussa juuri niistä asioista, joita hallitus väittää puolustavansa: perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta, lasten ja nuorten palveluista.


Kuntaliitto on täysin oikeassa ollessaan pettynyt hallituksen linjauksiin. Suunnitellut leikkaukset vievät kunnista satoja miljoonia euroja vuositasolla. Samalla kun valtio keventää omaa taakkaansa, se sysää vastuun ja ongelmat kuntien harteille, ilman että annetaan riittäviä keinoja selvitä niistä.

Kun kunnista viedään rahaa pois, ei ole vaikea arvata, mihin se osuu. Se osuu koululuokkiin, päiväkoteihin, erityisopetukseen, kouluterveydenhuoltoon ja tukipalveluihin. Se näkyy kasvavina ryhmäkokoina, väsyvinä opettajina ja liian yksin jäävinä lapsina.

Tämä ei ole vastuullista taloudenpitoa. Tämä on siirtämistä ja unohtamista. Hallituspuolueet, kuten Kokoomus, vakuuttavat että koulutus on turvassa, mutta entä käytännössä? Kun pienet kunnat kamppailevat jo nyt opettajapulan, homekoulujen ja tukipalvelujen riittämättömyyden kanssa, jokainen euro ratkaisee. Ja nyt niitä euroja leikataan.

Perusopetus ja varhaiskasvatus ovat kuntien tärkeimpiä tehtäviä – ja ne ovat myös sivistyksen ja tasa-arvon kivijalka. Niihin sijoittaminen on investointi, ei kuluerä. Jokainen lapsi ansaitsee laadukkaan koulupolun – ei enää yhtään säästölistaa, jossa juuri he ovat rivien väliin piilotettu “säästökohde”.

Peruskoulun ja varhaiskasvatuksen pitäisi olla suomalaisen sivistyksen ylpeydenaihe. Nyt ne ovat leikkauslistojen kärjessä.

Missä on nyt se huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista, josta niin innokkaasti puhuttiin vaalikentillä?

https://www.sttinfo.fi/tiedote/71102648/kuntaliitto-on-pettynyt-kuntien-rahoituksen-leikkauksista-verotulomenetykset-korvattava?publisherId=2133&lang=fi