Avainsana-arkisto: Lapsen oikeudet

Oikeusasiamies vastasi kanteluuni alkoholilain valmistelusta

Sain ratkaisun eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemääni kanteluun, joka koski alkoholilain muutoksen valmistelua ja erityisesti sitä, miten lapsen oikeudet ja lapsen etu on otettu huomioon lainvalmistelussa.

Kanteluni lähtökohtana halusin selvittää, täyttikö lainvalmistelu perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet.

Mitä kantelussa kysyin?

Hallituksen esityksessä arvioitiin vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Esityksessä tunnistettiin myös alkoholin saatavuuden lisääntymiseen liittyviä riskejä, kuten haittoja perheille ja lapsille.

Kysyin kuitenkin, riittääkö vaikutusten tunnistaminen. Vai edellyttääkö lapsen oikeuksien sopimus myös sitä, että lapsen etu näkyy aidosti päätöksenteossa ja sen perusteluissa?

Toisin sanoen kysyin, että miten arvioidut lapsivaikutukset vaikuttivat lopulliseen ratkaisuun?

Mitä oikeusasiamies totesi?

Oikeusasiamies katsoi, ettei kantelun perusteella ollut aihetta epäillä lainvastaista menettelyä tai ryhtyä enempiin laillisuusvalvonnallisiin toimenpiteisiin.

Ratkaisussa viitataan siihen, että hallituksen esitystä oli arvioitu useassa vaiheessa. Esitys oli ollut oikeuskanslerin ennakollisessa laillisuusvalvonnassa, perustuslakivaliokunta oli arvioinut sen perustuslainmukaisuutta ja Lainsäädännön arviointineuvosto oli pitänyt vaikutusarviointeja huolellisesti valmisteltuina.

Mitä ratkaisu ei ottanut kantaa?

Ratkaisussa ei kuitenkaan tarkemmin arvioitu sitä oikeudellista kysymystä, joka oli kanteluni ytimessä.

Minua kiinnosti erityisesti, mitä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukainen lapsen edun ensisijaisuus käytännössä tarkoittaa lainvalmistelussa.

Riittääkö, että lapsivaikutukset tunnistetaan ja kuvataan?

Vai tulisiko valmisteluasiakirjoista käydä ilmi myös se, miten lapsen etu vaikutti päätöksenteossa tehtyyn punnintaan ja lopulliseen ratkaisuun?

Miksi asia on meille kaikille tärkeä?

Lapsivaikutusten arviointi on viime vuosina kehittynyt merkittävästi. Se on myönteinen kehitys.

Seuraava askel on kuitenkin pohtia, mikä merkitys arvioinneilla on itse päätöksenteossa.

Jos vaikutukset vain kirjataan, mutta niiden vaikutusta lopputulokseen ei perustella, herää kysymys, toteutuuko lapsen edun ensisijaisuus käytännössä vai jääkö se lähinnä menettelylliseksi vaiheeksi.

Tämä on mielestäni tärkeä oikeudellinen ja yhteiskunnallinen kysymys, joka koskee paljon laajemmin suomalaista lainvalmistelua kuin yhtä alkoholilain muutosta.

Rikoksesta epäilty alle 15-vuotias on ennen kaikkea lapsi ja siksi lausunnossani korostin YK:n lapsen oikeuksien sopimusta

Olen antanut lausunnon oikeusministeriön valmistelemaan esitykseen, joka koskee alle 15-vuotiaana rikoksesta epäillyn lapsen säilöönottoa.

Lausuntoni ei synny pelkästään lainsäädännön tarkastelusta. Se perustuu myös kokemukseen lastensuojelutyöstä, niiden lasten kohtaamisesta, jotka oireilevat vakavasti sekä ymmärrykseen siitä, mitä lapsen edun toteutuminen käytännössä tarkoittaa.

Julkisessa keskustelussa puhutaan usein nuorisorikollisuudesta. Lastensuojelussa kohdataan kuitenkin lapsia, joiden rikollinen käyttäytyminen on harvoin ongelman alku. Se on usein seurausta pitkästä ketjusta, johon voi sisältyä turvattomuutta, kaltoinkohtelua, väkivaltaa, traumakokemuksia, mielenterveyden häiriöitä, päihteitä, kouluakäymättömyyttä tai rikollisten verkostojen vaikutusta.

Siksi alle 15-vuotiasta rikoksesta epäiltyä ei voi tarkastella ainoastaan rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Hän on ennen kaikkea lapsi.

Juuri tästä syystä lausuntoni perustuu vahvasti YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sopimus velvoittaa Suomea asettamaan lapsen edun ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa päätöksissä. Se edellyttää myös, että lasta kuullaan, häntä suojellaan ja että vapaudenriistoa käytetään vain viimesijaisena keinona ja mahdollisimman lyhyen aikaa.

Yhteiskunnalla on oikeus ja velvollisuus puuttua vakavaan nuorisorikollisuuteen. Myös lasten ja muiden turvallisuus on turvattava, mutta yhtä suuri vastuu yhteiskunnalla on huolehtia siitä, ettei lapsi joudu rikollisuuden polulle siksi, että apu tuli liian myöhään tai sitä ei ollut saatavilla.

Olen nähnyt, kuinka oikea-aikainen tuki voi muuttaa lapsen elämän suunnan. Olen nähnyt myös tilanteita, joissa palvelut eivät ole olleet riittäviä tai ne ovat käynnistyneet vasta, kun ongelmat ovat jo kasautuneet. Siksi pidän tärkeänä, ettei poliisin säilytystiloista muodostu ratkaisua tilanteisiin, joissa todellinen ongelma on riittämättömissä lastensuojelu-, mielenterveys- tai päihdepalveluissa.

Lausunnossani tunnistan, että kaikkein vakavimmissa tilanteissa lyhytaikainen säilöönotto voi olla perusteltu lapsen tai muiden turvallisuuden turvaamiseksi sekä tilanteen kokonaisvaltaisen arvioinnin mahdollistamiseksi. Sen tulee kuitenkin olla aidosti poikkeuksellinen toimenpide, ei uusi normaali.

Esitin myös, että jokaisen säilöönoton yhteydessä olisi velvollisuus arvioida kirjallisesti lapsen etu, kuulla lasta hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti, käynnistää välittömästi lastensuojelun palvelutarpeen arviointi, arvioida lapsen psyykkinen vointi ja mahdollinen traumatausta sekä laatia moniammatillinen jatkosuunnitelma ennen vapauttamista tai mahdollista sijoitusta.

Turvallisuutta ei rakenneta pelkästään uusilla pakkokeinoilla. Turvallisuutta rakennetaan ennen kaikkea ehkäisemällä syrjäytymistä, vahvistamalla perheitä, turvaamalla lasten mielenterveyspalvelut, huolehtimalla toimivasta lastensuojelusta ja tarjoamalla lapsille mahdollisuus saada apua riittävän varhain.

Yhteiskunnan sivistystä mitataan myös siinä, miten kohtelemme kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia lapsia. YK:n lapsen oikeuksien sopimus muistuttaa meitä siitä, että myös rikoksesta epäilty lapsi on oikeuksien haltija. Lapsen ihmisarvo, osallisuus, suojelu ja mahdollisuus kuntoutua eivät katoa rikosepäilyn myötä.

Vakavaan nuorisorikollisuuteen on puututtava määrätietoisesti. Samalla on huolehdittava siitä, että emme kadota näkyvistämme lasta rikosepäilyn takana. Näen, että se on sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti kestävin ratkaisu.

Olen tehnyt kaksi kantelua lapsen oikeuksista, mutta miksi ja mistä on kyse?

Olen tehnyt kaksi erillistä kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle ja vaikka kantelut koskevat eri asioita, niitä yhdistää sama peruskysymys, eli

Toteutuvatko lapsen oikeudet ja lapsen etu päätöksenteossa vai jäävätkö ne sivuun silloin, kun tehdään taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja?

Kantelut koskevat:

  • sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusleikkauksia (STEA)
  • alkoholilain muutosta.

Kyse on eri asiakokonaisuuksista, mutta molemmissa minulla on sama huoli siitä, onko lapsen oikeuksia arvioitu riittävällä tavalla jo päätöksiä valmisteltaessa?

Miksi tein kantelut?

Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen keskeinen periaate on selkeä:

Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa toimissa ja päätöksissä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla: ”Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lapsia koskevissa toimissa.”

Kyse ei ole siis poliittisesta mielipiteestä vaan Suomea sitovasta oikeudellisesta velvoitteesta.

Myös perustuslaki velvoittaa julkista valtaa turvaamaan perus- ja ihmisoikeudet sekä tukemaan lasten hyvinvointia ja perheitä.

Onko nämä velvoitteet toteutuneet käytännössä lainvalmistelussa ja päätöksenteossa?

1. Kantelu: järjestöleikkaukset ja lapsen oikeudet

Ensimmäinen kanteluni koskee sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkauksia.

Kyse ei ole pelkästään järjestöjen toimintaedellytyksistä, vaan palveluista, jotka esimerkiksi

  • auttavat väkivaltaa kokeneita lapsia
  • tukevat kriisissä eläviä perheitä
  • ehkäisevät ongelmien kasautumista.

Monissa näistä palveluista kohdataan juuri kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia.

Mikä herättää huolen?

Julkisten tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että päätökset rahoituksen leikkaamisesta tehtiin ennen kuin niiden vaikutuksia lapsiin ja palveluihin arvioitiin kattavasti.

Tämän vuoksi kysyin

Onko lapsen etu ollut päätöksenteon lähtökohta vai asia, jota ryhdyttiin arvioimaan vasta päätösten jälkeen?

Kantelussani pyydän oikeusasiamiestä arvioimaan mm.

  • onko lapsivaikutukset arvioitu ennen päätöksentekoa
  • onko lapsen etu ollut valmistelussa aidosti keskeinen arviointiperuste
  • täyttääkö valmistelu perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet.

2. Kantelu: alkoholilain muutos ja lapsivaikutukset

Toinen kanteluni koskee alkoholilain muutosta, jolla lisätään alkoholin saatavuutta ja markkinointimahdollisuuksia.

Tässä valmistelussa on myös myönteisiä piirteitä.

Mitä valmistelussa on tehty hyvin?

Valmistelussa on

  • kuultu asiantuntijoita
  • tunnistettu lapsiin kohdistuvia haittoja
  • arvioitu vaikutuksia myös perheiden näkökulmasta.

Tämä on tärkeää ja kuuluu hyvään lainvalmisteluun.

Mikä kuitenkin herätti huolen?

Samaan aikaan valmisteluaineistosta ilmenee, että alkoholin saatavuuden lisääntyminen voi kasvattaa esimerkiksi

  • väkivaltaa
  • riippuvuutta
  • lasten kokemia haittoja.

Vaikutuksia on tarkoitus seurata vasta lain voimaantulon jälkeen.

Kantelussani kysyin, täyttääkö tämä lapsen oikeuksien näkökulmasta ennakollisen arvioinnin vaatimukset.

Lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohtana on, että vaikutukset arvioidaan ennen päätöksentekoa ja että ne aidosti ohjaavat päätöksiä, eivät ainoastaan muodostu jälkikäteisen seurannan kohteeksi.

Pyysin oikeusasiamiestä arvioimaan

  • onko lapsivaikutusten arviointi ollut riittävän perusteellinen
  • onko lapsen etu ollut valmistelussa ensisijainen harkintaperuste
  • vai onko se jäänyt muiden tavoitteiden rinnalla esitetyksi näkökulmaksi.

Mitä kantelut eivät koske?

Kantelujeni tarkoituksena ei ole vaatia lakien kumoamista.

Eduskunnan tekemiin poliittisiin päätöksiin ei voida puuttua kantelulla.

Sen sijaan kanteluni kohdistuvat siihen,

  • miten lait on valmisteltu,
  • miten viranomaiset ovat menetelleet,
  • ja onko lapsen oikeuksia koskevat velvoitteet otettu asianmukaisesti huomioon valmisteluvaiheessa.

Kyse ei ole vain kahdesta yksittäisestä asiasta.

Kyse on laajemmasta periaatteellisesta kysymyksestä:

Onko lapsen etu aidosti päätöksenteon ensisijainen arviointiperuste vai yksi näkökulma muiden joukossa?

Kun päätökset koskevat esimerkiksi väkivaltaa, perheiden kriisejä tai päihdehaittoja, niiden vaikutukset näkyvät konkreettisesti lasten elämässä.

Ne voivat näkyä lapsessa, joka ei saa tarvitsemaansa tukea, nuoressa, joka jää yksin, tai perheessä, jonka ongelmat ehtivät kasvaa ennen kuin apua on saatavilla.

Kantelujeni tarkoituksena ei ole politisoida lapsen oikeuksia, vaan muistuttaa niiden oikeudellisesta merkityksestä.

Lapsen oikeudet eivät ole mielipidekysymys. Ne ovat oikeudellisia velvoitteita, jotka sitovat viranomaisia myös silloin, kun tehdään vaikeita taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja.

Siksi pidän tärkeänä, että arvioidaan

  • onko lapsen etu selvitetty riittävän ajoissa
  • onko sitä punnittu aidosti valmistelussa
  • ja näkyykö se lopullisissa ratkaisuissa.

Näihin kysymyksiin odotan nyt myös eduskunnan oikeusasiamiehen arviota.

Erityisesti toivon, että painotetaan sitä, että Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen keskeinen periaate on selkeä:

Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa toimissa ja päätöksissä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla: ”Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lapsia koskevissa toimissa.”

Orpon hallituksen kotihoitomalli rikkoo lasten yhdenvertaisuutta

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoja lakiesityksestä, joka mullistaisi kotihoidon tuen saamisen edellytykset. Jos Orpon hallituksen ajama niin sanottu Norjan malli etenee, kotihoidon tukea voisi jatkossa saada vasta kolmen vuoden yhtäjaksoisen Suomessa asumisen jälkeen.

Kuulostaa ehkä tekniseltä muutokselta, mutta todellisuudessa kyse on arjesta. Lasten, vanhempien ja perheiden oikeuksista.

Lausuntopyyntö on avoinna 20.11.2025 klo 16.15 saakka ja ironisesti juuri tuolloin vietetään lapsen oikeuksien päivää.
Tutustu lausuntopyyntöön täällä »

Kolmen vuoden karenssi kotihoidon tuelle

Ehdotuksen mukaan kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi perheen molempia vanhempia. Yhden vanhemman perheissä vaatimus koskisi lasta hoitavaa vanhempaa.
Kotihoidon tukea ei siis maksettaisi, jos lapsen perheeseen kuuluva huoltaja tai tämän avio- tai avopuoliso on asunut Suomessa alle kolme vuotta sen jälkeen, kun on täyttänyt 16 vuotta.

Lakimuutos koskisi niitä, jotka muuttavat Suomeen lain voimaantulon jälkeen. Silti sen symbolinen viesti on selvä: kotihoidon tuki ei enää ole kaikkien Suomessa asuvien perheiden yhteinen etuus, vaan sen saaminen sidotaan maassaolon kestoon.

Perhepolitiikka vai maahanmuuttopolitiikka?

Esitystä perustellaan vanhempien nopeammalla kotoutumisella ja lasten varhaiskasvatukseen osallistumisella.
Kielen oppiminen ja työllistyminen ovat toki tärkeitä tavoitteita, mutta eikö kotoutumista pitäisi tukea mahdollisuuksien ja palveluiden kautta, ei rajoittamalla perheiden valinnanvapautta?

Kotihoidon tuki on ollut perheiden itse valittavissa oleva etuus, joka mahdollistaa lapsen hoidon kotona ensimmäisinä ikävuosina. Nyt tästä ollaan tekemässä vain osalle perheistä kuuluvaa etua.

Lapsen etu unohtuu

Lapsen näkökulmasta on vaikea ymmärtää, miksi hänen oikeutensa hoivaan kotona riippuisi siitä, kuinka kauan vanhemmat ovat asuneet Suomessa.
Esitys on ristiriidassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteiden kanssa, joiden mukaan kaikki lapset ovat yhdenvertaisia riippumatta taustastaan tai vanhempiensa asemasta.

Erityisen symbolista on, että lausuntopyyntö päättyy lapsen oikeuksien päivänä.
Päivänä, jolloin juhlistamme lasten yhdenvertaisia oikeuksia ja syrjimättömyyttä, pyydetään lausuntoja lakimuutoksesta, joka kaventaa juuri näitä oikeuksia.

Lapsiperheiden yhdenvertaisuus on koetuksella

Tämä ei ole vain hallinnollinen tai tekninen muutos. Se kertoo suunnasta, jossa sosiaaliturvasta tulee entistä valikoivampaa, ei universaalia.
Siinä missä aiemmin lapsiperhepolitiikkaa ohjasi ajatus kaikkien lasten yhdenvertaisesta tuesta, nyt esitystä perustellaan hallitusohjelman kirjauksilla, jotka painottavat ehtoja ja rajoituksia.

Jos tavoitteena todella on lasten ja perheiden hyvinvointi sekä kotoutumisen tukeminen, tarvitaan enemmän palveluja, tukea ja joustavia vaihtoehtoja, ei poissulkemista.

🟢 Lausuntoja voi antaa 20.11.2025 klo 16.15 saakka.
🔗 Lue ja anna oma lausuntosi täällä »

Olen lausunut ylläolevan linkin kautta näin:

Kiitän mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jolla muutettaisiin lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettua lakia niin, että kotihoidon tuen maksamisen edellytykseksi säädettäisiin kolmen vuoden asumisaikavaatimus perheen vanhemmille tai huoltajille.

Esitys on merkittävä muutos suomalaisen perhepolitiikan periaatteisiin. Kotihoidon tuki on tähän asti ollut universaali, lapsiperheiden yhdenvertaisuutta tukeva etuus. Nyt sen saamista ehdotetaan rajoitettavaksi maassaolon pituuden perusteella, mikä asettaa lapset ja perheet eriarvoiseen asemaan syntyperän tai vanhempien asumishistorian perusteella.

Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen (LOS), jonka keskeisiä periaatteita ovat lapsen etu (artikla 3), syrjimättömyys (artikla 2), lapsen oikeus kehitykseen (artikla 6) sekä lapsen oikeus sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon (artiklat 26 ja 27).

Ehdotettu muutos ei ole linjassa näiden periaatteiden kanssa.

  • Syrjimättömyyden periaate edellyttää, että lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti riippumatta heidän tai heidän vanhempiensa taustasta. Nyt lapsen oikeus kotihoidon tukeen riippuisi siitä, kuinka kauan hänen vanhempansa ovat asuneet Suomessa.
  • Lapsen edun ensisijaisuus tarkoittaa, että kaikkia lapsia koskevissa päätöksissä on arvioitava, mikä on lapsen kannalta paras ratkaisu. Tässä esityksessä lapsen etu ei ole ollut valmistelun lähtökohtana, vaan lapsen asemaa tarkastellaan aikuisten kotouttamisen ja työmarkkinapolitiikan välineenä.
  • Lapsen oikeus riittävään elintasoon ja sosiaaliturvaan vaarantuu, jos perheet jäävät ilman kotihoidon tukea pelkästään asumisajan perusteella. Tämä voi heikentää lapsen hyvinvointia, vanhemman mahdollisuuksia hoitaa lasta kotona ja koko perheen taloudellista turvallisuutta.

Lapsen etu ei toteudu

Esityksen perustelut keskittyvät aikuisten kotoutumiseen ja työmarkkinoille ohjautumiseen, mutta ne sivuuttavat lapsen yksilöllisen tarpeen hoivaan, turvaan ja jatkuvuuteen varhaisvuosina. Pienten lasten kohdalla kotihoidon ja varhaiskasvatuksen välinen valinta on herkkä kysymys, johon liittyy lapsen kiintymyssuhteiden kehittyminen, turvallisuuden tunne ja perheen tilanne kokonaisuutena.

Lapsen etu ei voi toteutua, jos päätöksiä ohjaa ensisijaisesti hallitusohjelman poliittinen tavoite eikä lapsivaikutusten arviointia tehdä perusteellisesti.

Suomessa on pitkään pidetty tärkeänä, että lapsiperheet voivat valita lapselleen sopivimman hoitomuodon, kotona tai varhaiskasvatuksessa ilman syrjintää tai taloudellisia esteitä. Nyt ehdotettu lainsäädäntö murtaa tämän periaatteen.

Lakimuutos luo eriarvoisuutta lasten välille. Kaksi lasta, jotka asuvat samalla paikkakunnalla ja ovat samanikäisiä, voivat jatkossa olla täysin eri asemassa sen mukaan, kuinka kauan heidän vanhempansa ovat asuneet Suomessa.
Tämä ei ole yhdenvertaista eikä sosiaalisesti kestävää.

Lisäksi lakiesitys voi lisätä perheiden toimeentulovaikeuksia ja kasvattaa riskiä syrjäytymiseen erityisesti niissä perheissä, joissa toinen vanhempi on kotona lapsen kanssa ja perheen kotoutuminen on vasta alkuvaiheessa.

On huomionarvoista ja symbolisesti merkittävää, että lausuntopyynnön määräaika on 20.11.2025 – lapsen oikeuksien päivä.
Samana päivänä, jolloin juhlistamme lasten yhdenvertaisia oikeuksia ja velvollisuutta kuulla lapsen ääntä, päättyy lausuntokierros lakiesityksestä, joka rajoittaisi lasten ja perheiden yhdenvertaisuutta.

Lakiesityksen tavoitteet kotoutumisen tukemisesta ja kielen oppimisesta ovat sinänsä kannatettavia, mutta keinot ovat väärät.
Kotihoidon tuen rajaaminen ei tue lapsen etua eikä edistä kotoutumista, vaan päinvastoin, se voi lisätä epävarmuutta, kuormitusta ja syrjinnän kokemuksia perheissä, jotka jo valmiiksi ovat sopeutumisen alkuvaiheessa.

Esitys on ristiriidassa:

  • YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen 2, 3, 6, 26 ja 27 kanssa,
  • Suomen perustuslain 6 §:n (yhdenvertaisuus) ja 19 §:n (oikeus sosiaaliturvaan) kanssa,
  • sekä hallituksen omaa lapsistrategiaa ja lapsivaikutusten arvioinnin periaatteita vastaan.

Lapsen oikeuksia kunnioittava lainsäädäntö edellyttää, että lapsen etu asetetaan etusijalle ja että jokaisella Suomessa asuvalla lapsella on yhtäläinen oikeus sosiaaliturvaan ja perhettä tukeviin etuuksiin.


Ehdotettu kolmen vuoden asumisaikavaatimus kotihoidon tuen saamisen edellytyksenä on syrjivä, lapsen edun vastainen ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa ristiriidassa. Esitystä ei tule edistää ilman perusteellista lapsivaikutusten arviointia ja vaihtoehtoisten, lapsen oikeuksia kunnioittavien ratkaisujen tarkastelua.