Avainsana-arkisto: Ikääntyneet

Vanhusten perusoikeudet eivät saa jäädä vain paperille

Osallistuin sunnuntaina aluepäättäjille suunnattuun tilaisuuteen, jossa alustajana toimi vanhusasianvaltuutettu Päivi Topo. Keskustelu pureutui suoraan suomalaisen vanhustenhoidon tilaan ja tulevaisuuteen. Aiheeseen, joka on polttava niin inhimillisestä kuin perustuslaillisesta näkökulmasta.

Viimeaikaisessa uutisoinnissa tutkijat ovat nostaneet esiin raunioituneen tilanteen: vanhusten perusoikeuksia rikotaan tällä hetkellä räikeällä tavalla. Priorisointi, hoidon valvonta ja riittämätön omavalvonta tarkoittavat, ettei vanhustenhuolto vastaa sitä, mitä perustuslaki ja ihmisoikeudet meiltä edellyttävät.

Perustuslaki ei ole tyhjä lupaus

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Julkisen vallan tehtävä on varmistaa, että tämä oikeus toteutuu käytännössä, ei vain juhlapuheissa.

Tilaisuudessa kävi selväksi, että nykyiset ongelmat, kuten henkilöstömitoituksen haasteet ja palvelurakenteiden pirstaleisuus, eivät ole poistuneet, vaan pikemminkin syventyneet. Kyse on tietoisista valinnoista: haluammeko yhteiskunnan, joka tarjoaa vanhuksilleen arvokkaan hoidon, vai sellaisen, jossa oikeudet jäävät teoreettisiksi?

Ennaltaehkäisy on tehokkainta hoitoa (ja säästöä)

Vanhusasianvaltuutettu nosti esiin, että WHO:n mukaan jopa 40 % muistisairauksien riskitekijöihin voimme vaikuttaa ja noin 60 % lonkkamurtumista olisi ehkäistävissä. Meillä on siis jo keinot parantaa elämänlaatua ja säästää kustannuksissa, jos vain päätämme käyttää niitä.

Yksi konkreettinen keino, josta olen puhunut vuosia, on vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ottamiseksi osaksi ikääntyneiden hoitopolkua.

  • Vajaaravitsemus heikentää lihasvoimaa, lisää kaatumisriskiä ja nopeuttaa muistisairauksien etenemistä.
  • Seulonnan ja ravitsemushoidon tuominen osaksi jokaisen ikääntyneen hoitopolkua ei ole kallis tai monimutkainen ratkaisu.
  • Se on osaamista ja vastuunkantoa, joka vähentää raskaiden ja kalliiden palveluiden tarvetta myöhemmin.

Ratkaisuja: Yhteisöllisyys, perhehoito ja päivätoiminta

Hoivakriisiä ei ratkaista yhdellä tempulla, vaan monipuolisilla malleilla:

  1. Yhteisöllinen asuminen: Se tarjoaa turvaa ja sosiaalisuutta, mutta se ei saa jäädä epämääräiseksi ”väliinputoajaksi”. Sen on tarjottava todellista hoivaa, jotta se keventää palvelujärjestelmää aidosti.
  2. Perhe- ja omaishoito: Nämä ovat tukiverkkomme selkäranka, mutta ne eivät saa perustua läheisten uupumiseen. Omaishoidon tukeen ja vapaiden toteutumiseen on panostettava resursoidusti.
  3. Kuntouttava päivätoiminta: Tämä tulisi säätää lailla iäkkäille taattavaksi palveluksi. Se ehkäisee yksinäisyyttä, tukee toimintakykyä ja tarjoaa luontevan paikan järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyölle.

Vastuu on poliittinen

Vanhustenhoidon kriisi ei ole yksittäisten hoitajien tai yksiköiden vika. Kun tiedämme väestön ikääntyvän ja hoidon tarpeen kasvavan, nykyinen tilanne ei voi olla yllätys.

Vastuu on rakenteellinen ja poliittinen. Kyse on arvovalinnasta: pidetäänkö huolta niistä, jotka ovat tämän maan rakentaneet? Hyvä vanhustenhuolto syntyy siitä, että hoitoon pääsee ajoissa, kotihoito on joustavaa ja henkilöstöä on riittävästi tekemään työnsä inhimillisesti.

Viisaus ongelmien ratkaisemiseksi on ollut olemassa jo pitkään. Kukaan ei vain tunnu kuulevan.

Hyvinvointialueen strategiapäivitys ja ennaltaehkäisyn sekä kokonaiskuvan puute

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on julkaissut luonnoksen strategiasta vuosille 2026–2029. Asiakirja on kunnianhimoinen ja painottaa uudistumiskykyä, kustannustehokkuutta ja teknologian hyödyntämistä. Silti monista kohdista nousee huoli: ollaanko keskittymässä liikaa yksittäisiin toimenpiteisiin ja unohtamassa ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen ratkaiseva merkitys?

Ennaltaehkäisy jää varjoon

Luonnoksessa tunnistetaan, että palvelujärjestelmä painottuu edelleen reagointiin ja ongelmien korjaamiseen, ei ennaltaehkäisyyn. Tämä on rehellinen lähtökohta, mutta herää kysymys: miksi konkreettiset linjaukset ennaltaehkäisevästä työstä ovat niin vähäisiä?
Strategialuonnoksessa nostetaan esiin yksityiskohtia, kuten lasten palveluissa digitaalinen hyvinvointikysely. Sinänsä se voi olla hyödyllinen, mutta jos huomio keskittyy vain tällaisiin yksittäisiin välineisiin, vaarana on, että suuremmat kokonaisuudet jäävät huomiotta. Juuri näin on käynyt neuvolapalveluiden kohdalla.

Neuvola puuttuu kokonaan ja sen asema on heikentynyt

Yksi silmiinpistävimmistä puutteista strategiassa on neuvolatoiminnan täydellinen sivuuttaminen. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisevän työn kulmakivi, jonka kautta tavoitetaan lähes kaikki lapsiperheet riippumatta perheen taustasta. Neuvolassa tunnistetaan varhaisessa vaiheessa niin terveydellisiä kuin sosiaalisia haasteita ja se on perheille luontevin ja matalin kynnys saada tukea ja ohjausta.

On huolestuttavaa, että strategialuonnoksessa neuvolaa ei mainita lainkaan. Tämä antaa kuvan, ettei sen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin perustana ymmärretä. Samalla todellisuudessa neuvolapalvelujen saatavuutta on heikennetty. Aikoja on vähennetty, ja yhteydenpito on siirretty yhä enemmän mobiilisovellus Lunnan varaan. Lunna on sinänsä hyvä ja kehittyvä väline, mutta se ei voi olla ainoa tapa ottaa yhteyttä.

Neuvolaan saa toki yhteyden puhelinpalvelun kautta tietyinä aikoina, mutta omalle tutulle neuvolan työntekijälle ei voi enää soittaa suoraan. Tämä etäännyttää asiakasta ja vie pois juuri sen turvallisen ja luottamuksellisen suhteen, joka neuvolatyön ytimessä on. Tätä ei voi kutsua tehostamiseksi tai palvelujen parantamiseksi, vaan päinvastoin, kyse on palvelun laadun heikentämisestä.

Jos neuvola jätetään strategiassa sivuun, vaarana on, että sen rooli ennaltaehkäisevänä ja matalan kynnyksen tukena rapautuu entisestään.

Ikääntyneiden palveluissa teknologia ei yksin riitä

Ikääntyneiden kohdalla strategialuonnos korostaa kotiin vietävää teknologiaa ja tilannekeskuksia. Nämä voivat tuoda turvaa, mutta niihin liittyy riski: palvelu yksipuolistuu, jos ihmisen läsnäolon ja yhteisöllisyyden merkitys jää varjoon. Yksinäisyys ja turvattomuuden tunne eivät ratkea sensoreilla.

Lisäksi strategiassa ei juuri puhuta vajaaravitsemuksesta, joka on ikääntyneiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta ratkaiseva tekijä. Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat sekä kustannusvaikuttavaa että inhimillisesti tärkeää työtä, mutta ne jäävät täysin varjoon. Tämä on jälleen esimerkki siitä, kuinka arkea koskevaan, konkreettiseen ennaltaehkäisyyn ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Vammaisten palvelut ovat näkymättömiä strategiassa?

Vammaisten ihmisten näkökulma jää strategiassa lähes piiloon. Puhutaan kyllä asiakaslähtöisistä poluista ja saavutettavuudesta, mutta konkreettiset linjaukset vammaisten palveluiden kehittämiseksi loistavat poissaolollaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä vammaiset ihmiset ovat usein palvelujärjestelmän suurkuluttajia ja tarvitsevat jatkuvaa tukea. Heidän asemansa tulisi näkyä strategiassa paljon nykyistä selkeämmin.

Strategialuonnos nostaa esiin monia pieniä yksityiskohtia, kuten digikyselyitä, sovelluksia ja sensoriratkaisuja, mutta iso kuva jää liian usein hahmottamatta. Neuvola puuttuu, ikääntyneiden ravitsemuksesta ei puhuta ja vammaisten palvelut jäävät taka-alalle.

Jos strategia ei tunnista näitä puutteita ja korjaa niitä, vaarana on, että hyvinvointialueen resurssit kuluvat edelleen ongelmien korjaamiseen sen sijaan, että niihin puututtaisiin ajoissa. Todellinen uudistus edellyttää, että keskitymme ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin, eli niihin isoihin, vaikuttaviin kokonaisuuksiin, jotka luovat pohjan kaikelle muulle.