Kunnat ottavat vastuuta ankkuritoiminnan puolesta ja hyvinvointialue vetäytyy


Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa ei olla valmiita luopumaan Ankkuritoiminnasta, jonka vaikuttavuus on tunnustettu niin paikallisesti kuin laajemmin viranomaisten yhteistyössä. Viime syksynä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue teki päätöksen siirtää sosiaalityöntekijät pois näiden kolmen kunnan yhteisestä Ankkuritiimistä. Tällä oli välitön vaikutus ennaltaehkäisevään työhön ja paine kasvoi etsivässä nuorisotyössä ja nuorten tukeminen vaarassa.

Tuon viranhaltijoiden päätöksen jälkeen toin aluevaltuuston tietoon Ankkuritoiminnan uhanalaisuuden Lohjan, Vihdin ja Karkkilan alueella. Halusin varmistaa, ettei tärkeä ja tehokas työ nuorten hyväksi pääse katoamaan hallinnollisten ratkaisujen myötä. Tein myös kaupunginvaltuustoaloitteen, jossa esitin, että Lohja ryhtyisi selvittämään yhdessä Vihdin ja Karkkilan kanssa, miten toimintaa voitaisiin turvata omatoimisesti, jos hyvinvointialue ei enää kanna vastuutaan. Iloitsen siitä, että Vihdissä tehtiin pian vastaavanlainen aloite. Tässä näkyy vahva yhteinen tahtotila.

Ja nyt tämä tahtotila konkretisoituu. Lohja, Vihti ja Karkkila aikovat rakentaa kuntarajat ylittävän Ankkuritoiminnan mallin, jossa paikallisuus vahvistuu ja ennaltaehkäisevä työ saa jatkua. Lohjalle perustetaan uusi erityisnuorisotyöntekijän vakanssi ja jatkossa sekä Lohjassa että Vihdissä on omat työntekijänsä. Karkkilan osuus sovitaan erikseen. Tämä on erinomainen askel ja ennen kaikkea osoitus siitä, että kuntien päättäjät ja viranhaltijat ottavat vastuun siellä, missä hyvinvointialue on jättänyt aukon.

Kunnat edellyttävät myös, että erityisnuorisotyöntekijöillä on jatkossa paikkansa niissä yhteistyöryhmissä, joissa käsitellään Ankkuri-nuorten asioita yhdessä poliisin ja hyvinvointialueen kanssa. Tämä on tärkeä vaatimus, sillä ilman aitoa yhteistyötä ja tiedonvaihtoa ei synny vaikuttavaa työtä.

Ankkuritoiminnan ydin on tukea nuorta ajoissa tilanteessa, jossa riski ajautua rikos- tai päihdekierteeseen on suuri, mutta vaikuttamisen mahdollisuus vielä olemassa. Ankkuritiimit ovat olleet korvaamaton osa tätä työtä. On rohkaisevaa nähdä, että Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa on tahtoa ja tekoja varmistaa, että tämä tuki ei katoa.

Toivon, että tämä paikallisten toimijoiden ratkaisu nähdään myös esimerkkinä koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella siitä, miten ennaltaehkäisevää työtä kannattaa tukea – ei purkaa.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8478232

Hoidon portaat vai esteet? Nuoret putoavat mielenterveyshoidon katvealueille

Viime päivinä ilmestyneet artikkelit nuorten mielenterveyshoidosta paljastavat jotakin olennaista järjestelmämme tilasta. Ne kertovat nuorista, jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa ja vanhemmista, jotka uupuvat yrittäessään toimia koordinaattoreina labyrintissä, jossa tieto ei kulje ja vastuu siirtyy, mutta ei kanna.

Yksi artikkelin nuori kuvaa oloaan kuin olisi ”projekti, joka vain halutaan siirtää eteenpäin”. Tämä kiteyttää sen, minkä moni kokee: avun hakija kohtaa järjestelmän, joka on rakennettu hallinnollisesti, ei ihmislähtöisesti.

Samaan aikaan psykoterapiakenttä kertoo karua kieltä. Lähetteitä ei enää tule, asiakkaat eivät löydä terapeutteja ja palvelusetelijärjestelmien ulkopuolelle jäävät ammattilaiset jäävät ilman potilaita. Psykoterapiakoulutuksen pitkän aikavälin investoinnit ja julkisen sektorin henkilöstöpula eivät kohtaa ja sen seurauksena apua tarvitseva nuori jää yksin.

Moni vakavasti oireileva nuori ohjataan tänään matalan kynnyksen omahoitoon, verkkopalveluihin ja ryhmämuotoiseen tukeen. Nämä voivat olla osa kokonaisuutta, mutta ne eivät korvaa yksilöllistä, pitkäkestoista hoitoa, kun oireet ovat vakavia. Nuorelta vaaditaan usein ”epäonnistumista” omahoidossa ennen kuin hoitovaste riittää pidempään tukeen pääsemiseen. Tämä logiikka on nurinkurinen ja vaarallinen.

Tämä ei ole enää yksittäisten nuorten tai perheiden hätä, vaan se on koko järjestelmän kriisi. Mutta se on myös mahdollisuus korjata suunta.

Mitä tarvitaan?

  1. Aidosti monipuolinen palveluvalikko, jossa matalan kynnyksen palvelut ja pitkäkestoisempi hoito tukevat toisiaan, eivätkä syrjäytä toisiaan.
  2. Läpinäkyvyys hoitopoluissa: Kuka vastaa, mitä palvelua on tarjolla, miten sinne pääsee, ja mitä tapahtuu siirtymävaiheissa.
  3. Psykoterapian saatavuuden turvaaminen: Yhteistyö yksityisten psykoterapeuttien kanssa on edelleen välttämätöntä, etenkin kun julkinen sektori ei kykene yksin vastaamaan kysyntään.
  4. Nuorten ja perheiden äänen kuuleminen: Palveluiden suunnittelu ilman kokemustietoa johtaa ratkaisuun, joka ei toimi.
  5. Vastuun ja tiedon kulun selkeyttäminen: Perhe ei saa olla hoitopolun projektipäällikkö – järjestelmän on toimittava niin, että nuori voi keskittyä toipumiseen, ei taisteluun.

Nuori ei ole projekti. Nuori on ihminen ja järjestelmän tehtävä on kohdata hänet sellaisena.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011207411.html?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR6sK8GggLiiu8NBiG2xhrVd6uP1zuQUxKJrhaMB7D9CvrLPpD_hs2lxMQF63A_aem_osbMR-wIHUA38307cNHQxg

Kun hätähuuto jää vaille vastausta nuorten mielenterveyden kriisi syvenee


Länsi-Uusimaan artikkeli https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/8475211?utm_source=bluetooth&utm_medium=social (27.4.2025) nostaa jälleen esiin sen, minkä me liian usein ohitamme: nuoret tytöt voivat pahoin, eikä meillä ole tarpeeksi resursseja auttaa heitä ajoissa. Kun nuori turvautuu lääkkeisiin hetken mielijohteesta, ei kyse ole huomiosta, vaan kyse on toivottomuudesta. Hätähuudosta, joka olisi pitänyt kuulla jo paljon aiemmin.

Ylilääkäri Elina Santin mukaan tyttöjen tahalliset lääkemyrkytykset ovat yleistyneet. Samoin syömishäiriöt. Moni teko ei ole yritys kuolla, vaan epätoivoinen yritys selviytyä tunteesta, jota ei enää pysty kantamaan yksin. Koronan aikaiset rajoitukset ovat jättäneet jälkiä, mutta ongelmat eivät ole kadonneet pandemian mukana, vaan ne ovat juurtuneet osaksi arkea.

Järvenpään nuorisopsykiatrian vastaanotolla asioi viime vuonna yli tuhat nuorta. Se on 8,4 prosenttia alueen 13–17-vuotiaista. Vaikka perustason palveluita on kehitetty, erikoislääkäreistä on huutava pula. Hoitajia ja psykologeja löytyy, mutta lääkärit, jotka tekevät diagnoosit ja määräävät hoidot, puuttuvat.

Terapia­takuu astui voimaan nyt toukokuussa,  mutta takuu on vain lupaus, jos tekijöitä ei ole. Lapsen tai nuoren hoito ei voi odottaa viikkoja tai kuukausia. Jokainen viivästynyt päätös, jokainen liian pitkä jono, voi olla hetki, joka kääntää elämän suuntaa väärään.

Meillä ei ole enää aikaa odottaa. Tarvitaan tekoja, nyt:

Ajattelen, että
1. Erikoislääkärikoulutuksen lisääminen: Valtion ja yliopistojen on lisättävä psykiatrian erikoistumispaikkoja ja tuettava opintoihin sitoutumista taloudellisesti.

2. Työolojen parantaminen julkisella sektorilla: Julkisen puolen on tarjottava kilpailukykyiset palkat ja realistinen työkuorma, jotta alan ammattilaiset eivät siirry yksityiselle tai vaihda alaa.

3. Moniammatillisten tiimien vahvistaminen: Psykologit, hoitajat ja sosiaalityöntekijät voivat hoitaa suuren osan työstä, kunhan työjako on selkeä ja sujuva. Tämä edellyttää vahvaa johtamista ja yhteistä ymmärrystä.

4. Koulujen ja perusterveydenhuollon tuki: Mielenterveyden ongelmiin pitää päästä kiinni ajoissa. Koulujen oppilashuollon ja opiskeluterveydenhuollon resurssit on turvattava, myös pienillä paikkakunnilla.

5. Kokemusasiantuntijoiden ja vertaistuen hyödyntäminen: Toipuneet nuoret ja vanhemmat voisivat olla osa ratkaisua, ei pelkkää tarinaa.

Meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen. Tämä on meidän yhteinen hälytyskellomme ja se soi nyt kovempaa kuin koskaan.

Hallitukselta keskeneräisiä vastauksia vajaaravitsemuksen ehkäisyyn

Keskustan Antti Kaikkonen jätti Eduskunnassa kirjallisen kysymyksemme: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa? Entä aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden koskemaan muistisairaita ja muita vajaaravitsemusriskiryhmiä?

Kysymykset olivat suoria ja asiallisia. Vastauksilta olisi odottanut konkreettisia linjauksia ja aikataulutettuja toimia. Sen sijaan saimme ympäripyöreitä viittauksia työryhmätyöhön ja jatkuvaan arviointiin – vaikka vajaaravitsemuksen aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset seuraukset ovat kiistattomia ja tiedossa.

Ministeri Kaisa Juuson vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 71/2025 vastaa molempiin kysymyksiin, mutta vastaukset eivät ole erityisen lupaavia. Voit lukea vastaukset linkistä alta.

Olen tiivistänyt ministeri Juuson vastaukset alle kysymysten kera. Ministeri ei vastauksissaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

1. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi ja varhaisen seulonnan tehostamiseksi terveydenhuollossa?

Vastaus:
– Hallitus viittaa Terveydeksi-ohjelmaan, jossa kehitetään alueellisia hyvinvointipolkuja terveellisten elämäntapojen tueksi, mukaan lukien ravitsemus.
– Iäkkäiden ravitsemukseen on huomioitu mm. suun terveys, ravitsemussuositukset ja ravitsemushoidon suositukset.
– Muistipalvelupolku ja FINGER-toimintamalli mainitaan, mutta konkreettisia uusia toimia vajaaravitsemuksen varhaisen seulonnan tehostamiseksi ei luvata.

2. Aikooko hallitus laajentaa kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuuden kattamaan muistisairaat ja muut vajaaravitsemuksen riskiryhmät?

Vastaus:
Ei aio.
– Nykyinen korvattavuus koskee vain valtioneuvoston asetuksessa mainittuja vaikeita, henkeä uhkaavia ravintopuutoksia.
– Muistisairaudet ja muut riskiryhmät eivät kuulu korvauksen piiriin, eikä korvattavuuden laajentamiseen ole tällä hetkellä suunnitelmia.

Vastaus tuo esiin olemassa olevia ohjeistuksia ja malleja, mutta ei sisällä uusia konkreettisia toimia vajaaravitsemuksen ehkäisemiseksi eikä lupaa laajentaa Kela-korvattavuutta. Vastauksessa painottuu, että nykyinen lainsäädäntö rajaa korvattavuuden erittäin vakaviin tilanteisiin, eikä hallitus aio muuttaa tätä linjaa.

Ministeri Kaisa Juuson vastauksesta (KKV 71/2025) käy ilmi, että hän ei ole tehnyt selvää eroa ravitsemuksen yleisen edistämisen, vajaaravitsemuksen ehkäisyn ja kliinisen aliravitsemuksen hoidon välillä, tai jos on, sitä ei vastauksessa näy.

Miksi näin voi sanoa?

  • Vajaaravitsemus on ravintoaineiden puutetta, joka ei välttämättä näy painonlaskuna, vaan se on yleinen, mutta usein huomaamaton riski etenkin vanhuksilla ja pitkäaikaissairailla.
  • Aliravitsemus on kliinisesti vakava tila, joka uhkaa terveyttä ja henkeä.
  • Ravitsemuksen edistäminen taas on paljon laajempi, väestötason tavoite, johon viitataan Terveydeksi-ohjelmassa.

Ministerin vastaus niputtaa nämä kaikki samaan koriin viittaamalla yleisluontoisesti elämäntapoihin, suun terveyteen ja ravitsemussuosituksiin, mutta ei tuo esiin ymmärrystä vajaaravitsemuksen varhaisesta tunnistamisesta eikä tunnusta riskiä muistisairaiden tai iäkkäiden kohdalla, joiden vajaaravitsemus jää usein hoitamatta, koska kliinisen aliravitsemuksen kriteerit eivät täyty.

Lisäksi hallituksen kanta siihen, ettei kliinisten ravintovalmisteiden Kela-korvattavuutta aiota laajentaa riskiryhmiin (esim. muistisairaat), osoittaa että vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisyä ja ravitsemushoitoa ei nähdä investointina vaan kustannuseränä.

Ministeri ei vastauksessaan osoita ymmärtävän vajaaravitsemuksen ja aliravitsemuksen olennaista eroa, eikä niiden merkitystä sairauksien ehkäisyssä, toimintakyvyn ylläpitämisessä ja hoidon vaikuttavuudessa.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8475926?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

Lyhytnäköiset säästöt tulevat kalliiksi ja perheet jäävät yksin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on tehty vakavia päätöksiä, joiden seuraukset näkyvät jo nyt arjessa ja joiden vaikutukset kantavat vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ennaltaehkäisevistä palveluista on leikattu, mutta leikkausten ennakollisia vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi, tai niistä ei ole yksinkertaisesti välitetty.

Tämä ei ole pelkkä budjettitekninen ongelma. Tämä on syvästi inhimillinen kriisi, joka koskettaa erityisesti perheitä ja lapsia.

Ammatilliset tukihenkilöt irtisanottu, perheet jäävät ilman apua

Yhä useampi perhe jää yksin tilanteessa, jossa he ennen saivat tukea ammatillisilta tukihenkilöiltä. Nämä tärkeät ja pitkäjänteiset ihmissuhteet ovat katkenneet, kun ammattilaisia on irtisanottu säästöjen vuoksi. Samalla avohuollon tukipalveluita tarjonneet pienyrittäjät ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, kun palvelusopimuksia ei enää uusita tai niitä ei ole koskaan kilpailutettu uudelleen, tai tilauksia ei yksinkertaisesti tehdä. Myös isommista toimijoista kuuluu irtisanomisuutisia.

Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, jossa ennaltaehkäisevälle työlle olisi enemmän tarvetta kuin koskaan.

Keskustan valtuutetut vastustivat leikkauksia ja syystä

Me Keskustan aluevaltuutetut vastustimme näitä leikkauksia, koska näimme jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Näimme sen, ettei inhimillistä hätää voi laskea euroissa ja ettei hätä katoa, vaikka se poistetaan budjetista. Näimme myös, että näennäiset säästöt tulevat kostautumaan raskaampina korjaavina palveluina, kasvavina kustannuksina ja inhimillisinä tragedioina.

Tämä on juuri sitä politiikkaa, jonka lyhytnäköisyys tulee meille kaikille kalliiksi. Ei vain taloudellisesti, vaan myös yhteisöllisesti ja eettisesti.

Omaishoidon tuen kiristäminen on epäinhimillistä ja lainvastaista

Osana tätä kylmää linjaa Länsi-Uudenmaan aluehallitus on maaliskuussa päättänyt myös kiristää omaishoidon tuen kriteereitä 0–17-vuotiaiden osalta. Päätös pohjautuu virheellisesti lapsen diagnoosiin, vaikka laki ei salli tuen myöntämistä tai epäämistä pelkän diagnoosin perusteella. Tämä on sekä epäinhimillistä että lainvastaista.

Monelle perheelle omaishoidon tuki on ollut elinehto, sillä se on mahdollistanut osapäivätyön tekemisen tai kokopäiväisen omaishoitajuuden silloin, kun muuta apua ei ole ollut saatavilla. Nyt nämä perheet joutuvat miettimään, voiko toinen vanhemmista enää jäädä kotiin hoitamaan lasta. Tai miten yksinhuoltaja voi ylipäätään selvitä arjesta ilman tukea. Tuen menettäminen voi merkitä koko perheen arjen romahtamista ja yksin lasta hoitavalle se voi tarkoittaa uupumista, toimeentulo-ongelmia ja jaksamisen täydellistä loppumista.

Aluehallitus ja viranhaltijat tekevät nyt sokeaa politiikkaa, jolla on erittäin epäinhimilliset kasvot ja kalliit, pitkäkestoiset seuraukset.

Me maksamme tästä vielä pitkään

Tukipalveluiden alasajo ei pysähdy yksittäiseen budjettikauteen. Se näkyy tulevina vuosina yhä kasvavina lastensuojeluilmoituksina, huostaanottoina, uupuneina vanhempina, koulupudokkaina ja pahoinvoivina nuorina. Samalla me maksamme yhä enemmän raskaista, korjaavista palveluista, eli niistä, joita olisi voitu ehkäistä riittävällä tuella jo paljon aiemmin.

Kyse ei ole vain euroista. Kyse on arvoista. Kyse on siitä, millaisen hyvinvointialueen haluamme rakentaa ja millaisen tulevaisuuden jätämme lapsillemme.

Meidän on palattava perusasioiden äärelle: ennaltaehkäisevä työ ei ole kuluerä, vaan sijoitus tulevaisuuteen.

Inhimillisellä politiikalla voidaan säästää 600 miljoonaa euroa vuodessa, muistutin jälleen hallitusta vajaaravitsemuksen seulonnasta

Puoliväliriihen kunniaksi lähetin muistutuksen tärkeästä ja tutkitusti vaikuttavasta asiasta sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle, hänen valtiosihteerilleen, valtiovarainministeri Riikka Purralle ja hänen valtiosihteerilleen sekä pääministeri Petteri Orpolle ja hänen valtiosihteereilleen.

Kyse on vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon ottamisesta osaksi ikääntyneiden hoitopolkua. Tätä ratkaisua on jo pitkään pidetty asiantuntijapiireissä sekä inhimillisesti että taloudellisesti erittäin järkevänä, eikä syyttä. Arvioiden mukaan vuotuiset säästöt voivat olla jopa yli 600 miljoonaa euroa ja samalla voidaan parantaa ikäihmisten elämänlaatua ja tukea heidän kotona asumistaan.

Tämä ei ole vain mielipide tai toive, vaan tutkitusti vaikuttava ja kustannustehokas ratkaisu:

  • Vajaaravitsemuksen varhainen tunnistaminen ja hoito vähentävät hoidon tarvetta ja kustannuksia
  • Ne parantavat ikäihmisten toimintakykyä ja elämänlaatua
  • Ne mahdollistavat pidemmän kotona asumisen ja tukevat itsenäistä arkea

Kysyn jälleen hallitukselta: miksi tätä ratkaisua ei ole vielä laajasti otettu käyttöön?

Olen aiemmin toimittanut asiasta tietoa pariinkin otteeseen mm. pääministerille, valtiovarainministerille ja sotevaliokunnan puheenjohtajalle. Nyt asiasta on jätetty myös kirjallinen kysymys eduskunnassa (Antti Kaikkonen), mikä osoittaa, että aihe on päättäjiä kiinnostava ja ansaitsee huomiota myös hallituksen taholta.

Toimin aluevaltuutettuna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, jossa vajaaravitsemuksen seulontaa parhaillaan pilotoidaan ja se on otettu mukaan myös palvelustrategiaan. Olen edistänyt asiaa aktiivisesti sekä säästöpotentiaalin että inhimillisten hyötyjen näkökulmasta.

Aiheesta kirjoittamani mielipidekirjoitukset on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Maaseudun Tulevaisuudessa sekä useissa paikallislehdissä. Viimeisin kirjoitukseni on toimitettu myös päättäjille sähköpostin liitteenä.

Odottaisin (todnäk turhaan), että puoliväliriihessä huomioitaisiin tämä konkreettinen ja vaikuttava toimenpide, joka ei heikennä palveluita vaan päinvastoin parantaa niitä ja tuo samalla merkittävää säästöä valtiolle.

Inhimillinen politiikka ei ole vain arvovalinta. Se on myös taloudellisesti viisasta.

Voit lukea sähköpostini alta:

Vuosittainen 600 miljoonan säästö: Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito on tutkittu, vaikuttava ja kustannustehokas ratkaisu ikääntyneiden hoitoon  

Hei, 

Olen jo pitkään tuonut esiin sekä hyvinvointialueilla että eduskunnalle, että vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon sisällyttäminen osaksi ikääntyneiden hoitopolkua on sekä tutkitusti vaikuttava että kustannustehokas toimenpide. Sen avulla voidaan asiantuntija-arvioiden mukaan saavuttaa jopa yli 600 miljoonan euron vuotuiset säästöt. 

Aiheesta on nyt jätetty myös kirjallinen kysymys eduskunnassa (Antti Kaikkonen), mikä osoittaa, että asia kiinnostaa päättäjiä ja ansaitsee laajempaa huomiota myös hallituksen suunnalta. 

Tutkimusnäytön mukaan vajaaravitsemuksen varhainen tunnistaminen ja hoito: 

  • vähentävät hoidon tarvetta ja kustannuksia 
  • parantavat merkittävästi ikäihmisten elämänlaatua 
  • tukevat ikäihmisten kotona asumista 

Kyseessä on siis ratkaisu, joka on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevä. 

Vuosi sitten toimitin asiasta tietoa valtiovarainministeri Riikka Purralle, hänen valtiosihteerilleen, pääministeri Petteri Orpolle sekä sotevaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiurulle. Toistaiseksi hallituksen toimenpiteissä ei kuitenkaan näy konkreettista etenemistä tämän vaikuttavan keinon hyödyntämisessä. Samaan aikaan keskusteluissa korostuvat säästöpaineet, vaikka juuri tämä toimenpide toisi säästöjä ilman palveluiden heikentämistä. 

Kysynkin: miksi vajaaravitsemuksen seulontaa ja hoitoa ei ole otettu laajemmin käyttöön osana ikääntyneiden hoitoa? 

Olisitteko halukkaita keskustelemaan asiasta tarkemmin? Olen mielelläni käytettävissänne lisätietoja varten. 

Toimin aluevaltuutettuna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, jossa tätä parhaillaan pilotoidaan ja se on otettu mukaan myös alueen palvelustrategiaan. Olen pyrkinyt edistämään asiaa alueella sekä säästöpotentiaalin että inhimillisten hyötyjen näkökulmasta. 

Aihetta koskevia kirjoituksiani on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Maaseudun Tulevaisuudessa ja useissa paikallislehdissä. Viimeisin kirjoitukseni on ohessa tämän viestin lopussa. 

Toivon, että puoliväliriihessä huomioitaisiin tämä ratkaisu, joka tarjoaa aidosti vaikuttavan keinon tukea ikäihmisten hyvinvointia ja hillitä sote-menojen kasvua. 

Ystävällisin terveisin, 

Lotta Paakkunainen 

Asiantuntija, sosiopedagoginen tukityö 

Aluevaltuutettu (LUVN)