Kategoria-arkisto:Raasepori

Aluevaltuustoaloite: Palautuneet järjestöavustukset takaisin järjestöjen hyväksi

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella järjestöt tekevät valtavan arvokasta työtä. Ne tukevat asukkaiden hyvinvointia, ennaltaehkäisevät ongelmia ja tarjoavat yhteisöllisyyttä, tukea ja osallistumismahdollisuuksia ja usein siellä, minne julkinen palvelu ei yllä. Juuri siksi hyvinvointialueen yhteistyö järjestöjen kanssa ei ole vain hyvää hallintoa vaan myös lakisääteinen velvollisuus. Järjestämislain 7 § velvoittaa hyvinvointialueita tekemään yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa ja tukemaan niiden toimintaedellytyksiä.

Tästä näkökulmasta on ongelmallista, että järjestöavustuksista palautuneet varat eivät nykyisin palaudu järjestöjen toimintaan, vaan siirtyvät hyvinvointialueen yleiseen talouteen. Näin käy esimerkiksi silloin, kun hanke ei toteudu kokonaan, kustannukset jäävät ennakoitua pienemmiksi tai järjestö palauttaa käyttämättä jääneen osuuden tilikauden päätyttyä.

Vaikka palautuvat summat ovat usein pieniä, niiden vaikutus voi olla järjestöille suuri. Ne voivat mahdollistaa esimerkiksi:

  • kohtaamispaikan aukioloaikojen jatkamisen,
  • vapaaehtoistoiminnan laajentamisen,
  • tai uuden matalan kynnyksen toiminnan käynnistämisen.

Samaan aikaan ruohonjuuritason toimijoiden tarve kasvaa, eikä hyvinvointialueen budjetti ole kasvamassa. Siksi on tärkeää varmistaa, että kaikki järjestötoimintaan budjetoidut eurot päätyvät siihen tarkoitukseen, johon ne on alun perin osoitettu.

Aloitteemme ydin: järkevä ja oikeudenmukainen toimintamalli

Jätin 9.12.2025 aluevaltuustossa aluevaltuustoryhmämme puolesta aloitteen, jossa esitetään, että hyvinvointialueelle luodaan selkeä toimintamalli palautuneiden järjestöavustusvarojen hyödyntämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi:

  • palautuneiden varojen kirjaamista ja seurantaa erillisenä kokonaisuutena
  • niiden ohjaamista seuraavan vuoden avustuskierrokseen
  • järjestöjen toimintaedellytysten vahvistamista ilman lisäkustannuksia hyvinvointialueelle.

Tämä olisi yksinkertainen, kustannustehokas ja läpinäkyvä tapa toteuttaa järjestämislain 7 §:n henkeä ja kirjainta: tukea järjestöjen toimintamahdollisuuksia ja vahvistaa yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.

Miksi tämä on tärkeää?

Koska jokainen euro, joka saadaan järjestöjen käyttöön, tuottaa moninkertaisen hyödyn: yhteisöllisyyttä, tukea ja ennaltaehkäisyä. Ja koska järjestöt tekevät tätä työtä suurelta osin vapaaehtoisvoimin, pienikin lisärahoitus voi olla ratkaiseva.

Samalla tämä toimintamalli lisäisi avustusten ennakoitavuutta ja jatkuvuutta, mikä puolestaan tukee pitkäjänteistä kehittämistä.

Kohti vahvempaa kumppanuutta

Hyvinvointialueen ja järjestöjen välinen yhteistyö on keskeinen osa alueemme hyvinvoinnin rakentamista. Nyt on aika tehdä pieni mutta merkittävä parannus, joka vahvistaa tätä kumppanuutta ja varmistaa, ettei yhtäkään järjestöavustus-euroa hukata.

Aloitteen myötä toivon, että voimme entistä paremmin tukea kolmannen sektorin korvaamatonta työtä ja varmistaa, että alueemme asukkaat saavat jatkossakin apua, tukea ja yhteisöllisyyttä sieltä, missä sitä eniten tarvitaan.

Voit lukea aloitteen alta:

Aluevaltuustoaloite: Palautuneiden järjestöavustusten hyödyntäminen seuraavan vuoden avustuksiin

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue jakaa vuosittain järjestöavustuksia, joilla tuetaan kolmannen sektorin toimintaa, asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta.

Järjestämislain 7 §:ssä säädetään hyvinvointialueen velvollisuudesta tehdä yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä tukea niiden toimintaedellytyksiä. Tämä lainsäädännöllinen velvoite korostaa järjestöjen merkitystä hyvinvointialueen kumppaneina ja edellyttää toimivia rakenteita ja pitkäjänteistä yhteistyötä.

Järjestöavustuksista palautuu kuitenkin vuosittain jonkin verran varoja hyvinvointialueelle esimerkiksi seuraavista syistä:

  • hanke tai toiminta ei toteudu kokonaisuudessaan,
  • toiminnan kustannukset jäävät arvioitua pienemmiksi,
  • tai järjestö palauttaa avustuksen käyttämättömän osan tilikauden päätyttyä.

Nykykäytännössä palautuneet varat siirtyvät osaksi hyvinvointialueen yleistä talousylijäämää tai menokehyksiä, eivätkä ne palaudu järjestötoiminnan tueksi. Tämä vähentää järjestöavustusten kokonaisvaikutusta, vaikka tarve ruohonjuuritason toiminnalle kasvaa jatkuvasti. Samalla se on ristiriidassa järjestämislain 7 §:n hengen kanssa, jonka mukaan hyvinvointialueen tulee tukea järjestöjen toimintamahdollisuuksia.

Järjestöjen toiminta on monessa tapauksessa ennaltaehkäisevää ja täydentää hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa. Pienikin lisärahoitus voi mahdollistaa esimerkiksi:

  • kohtaamispaikkojen toiminnan jatkumisen,
  • vapaaehtoistoiminnan laajentamisen,
  • tai uusien yhteistyöhankkeiden käynnistämisen.

Palautuneiden avustusvarojen ohjaaminen uudelleen seuraavan vuoden avustuskierrokselle olisi hallinnollisesti yksinkertainen ja kustannustehokas tapa vahvistaa järjestöyhteistyötä ilman, että se kasvattaisi hyvinvointialueen kokonaisbudjettia. Samalla se toteuttaisi järjestämislain 7 §:n velvoitetta edistää järjestöjen toimintaedellytyksiä.

Me allekirjoittaneet aluevaltuutetut esitämme, että

Hyvinvointialueella valmistellaan toimintamalli, jonka mukaisesti palautuneet järjestöavustusvarat voidaan kohdentaa seuraavan vuoden järjestöavustuksiin.

Mallissa määritellään, miten palautuneet varat kirjataan, seurataan ja otetaan huomioon seuraavan vuoden avustuspäätösten valmistelussa.

Tarkoituksena on, että järjestötoimintaan osoitettu määräraha säilyy todellisuudessa järjestötoiminnan käytössä myös silloin, kun osa varoista palautuu käyttämättöminä. Tämä tukee hyvinvointialueen lakisääteistä tehtävää vahvistaa yleishyödyllisten järjestöjen toimintamahdollisuuksia.

Tavoite: vahvistaa kolmannen sektorin ja hyvinvointialueen kumppanuutta sekä varmistaa, että kaikki järjestöavustuksiin osoitetut varat käytetään siihen tarkoitukseen, johon ne on budjetoitu.

Vaikutukset: lisää läpinäkyvyyttä ja jatkuvuutta järjestöavustuksiin sekä vahvistaa hyvinvointialueen yhteisöllistä hyvinvointityötä ilman lisäkustannuksia.

MARAK-työ on vaikuttavaa, mutta miksi se pitäisi pilotoida vain Espoossa?

Länsi-Uusimaa -lehdessä julkaistiin hiljattain tärkeä juttu MARAK-työstä, jota Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue pilottina toteuttaa Espoossa. On erinomaista, että lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn panostetaan ja että sitä tehdään moniammatillisesti. MARAK-työ (moniammatillinen riskinarviointikokous) on vakiintunut ja tutkitusti toimiva menetelmä, jonka ytimessä on parisuhdeväkivallan uusiutumisriskin arviointi sekä uhrin turvallisuuden vahvistaminen.

MARAKissa eri viranomaiset kokoontuvat yhteen arvioimaan väkivallan uhrin tai uhan alla elävän henkilön tilannetta ja laativat turvasuunnitelman, joka huomioi sekä akuutit että pidemmän aikavälin riskit. Menetelmän vaikuttavuudesta on tehty useita arviointeja, ja tulokset ovat vakuuttavia: väkivallan uusiutuminen ja vakavat seuraukset vähenevät merkittävästi.
Potilaan Lääkärilehden artikkeli (vuodelta 2014!) aiheesta löytyy täältä: https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/marak-ehkaisee-parisuhdevakivaltaa/

MARAK ei ole uusi menetelmä, ei Suomessa eikä Lohjalla

Vaikka Espoossa MARAK-työtä nyt pilotoidaan, menetelmä ei todellisuudessa ole uusi. Sitä on tehty Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja myös Lohjalla. Lohjalla työ oli vaikuttavaa, moniammatillisesti toimivaa ja perustui tutkittuun tietoon.

Ikävä kyllä muutama vuosi sitten kaupunginvaltuuston enemmistö päätti, että MARAK-työstä voidaan ”säästää” ja toiminta lopetettiin. Päätös oli monella tapaa lyhytnäköinen, erityisesti kun kyse on väkivallasta, jonka seuraukset ovat raskaita niin uhrille kuin yhteiskunnalle.

Miksi pilotoida vain yhdessä kunnassa, kun vaikuttavaa mallia jo on?

On hienoa, että hyvinvointialueella MARAK-työ on otettu uudelleen esiin ja sitä tehdään nyt Espoossa. Ymmärrän, että suurimmassa kunnassa resurssit ja osaaminen mahdollistavat pilottien käynnistämisen. Silti on vaikea nähdä, miksi näin vaikuttavaa työtä pitäisi pilotoida vain Espoossa.

Lohjalta löytyy jo tutkimusdataa, toimivia käytäntöjä ja konkreettisia tuloksia, joista hyvinvointialue voisi suoraan ottaa mallia. MARAK ei vaadi uutta kehittämistä, vaan se vaatii toimeenpanoa ja resursseja. Menetelmän voisi levittää koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle välittömästi, ilman uutta pilotointia.

Sukupuolittuneen väkivallan aikana ei ole varaa viivyttelyyn

Parisuhde- ja lähisuhdeväkivalta on vahvasti sukupuolittunutta ja sen ehkäiseminen vaatii systemaattisia, tutkittuja ja vaikuttavia työtapoja. MARAK on juuri tällainen. Jokainen kunta, jokainen työntekijä ja ennen kaikkea jokainen väkivallan uhri hyötyisi siitä, että menetelmä olisi käytössä koko alueella, ei vain yhdessä osassa sitä.

Missä viipyvät hyvinvointialueen lupaukset?

Hyvinvointialueuudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista oli se, että alueen kunnista kerättäisiin parhaat käytännöt ja levitettäisiin ne koko alueelle. Tätä ei kuitenkaan ole toistaiseksi juuri missään toteutettu. Sen sijaan toimintaa on rakennettu pitkälti Espoon mallien varaan, mallien, jotka eivät aina tuo tuloksia edes Espoossa.

Olisi aika kääntää näkökulmaa. Hyvinvointialueen tulisi hyödyntää koko alueen osaamista ja ottaa käyttöön ne menetelmät, joista on jo näyttöä, kuten MARAK-työ Lohjalta.

  • MARAK on tutkitusti vaikuttava menetelmä parisuhdeväkivallan ehkäisyyn.
  • Sitä on tehty Suomessa ja Lohjalla jo pitkään, se ei ole uusi pilotointi.
  • Hyvinvointialueen tulisi levittää toimiva malli koko alueelle, ei rajoittaa sitä Espooseen.
  • Lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä jokainen viivytys on riski uhrille.
  • Hyvinvointialueuudistuksen lupaus parhaiden käytäntöjen käyttöönotosta ei vielä toteudu.

Toivon, että tämä pilotointi ei jää yksittäiseksi saarekkeeksi, vaan toimii sysäyksenä sille, että MARAK-työskentely otetaan käyttöön kaikkialla Länsi-Uudellamaalla. Siellä, missä ihmiset ja perheet sitä tarvitsevat.

Upealla vierailulla Lohjalla päivätoimintakeskuksessa, jossa osaamista, lämpöä ja arjen voimaa

Aluevaltuustoryhmämme vieraili joulukuun aluksi Lohjalla vammaispalvelun päivätoimintakeskuksessa ja käynti jätti meihin todella vahvan ja myönteisen vaikutuksen. Keskuksessa tehdään työtä, jossa näkyy ammattitaito, sydän ja arjen viisaus, juuri sellainen kokonaisuus, jonka varassa vammaispalvelut voi rakentua kestävällä tavalla.

Päivä- ja työtoiminnan piirissä Lohjalla on arviolta yli 80 asiakasta. Jokaiselle heistä luodaan yksilöllinen ja merkityksellinen arki, jossa toiminta tukee hyvinvointia, osallisuutta ja omannäköistä elämää. Tämä työ on tärkeää paitsi asiakkaille ja heidän läheisilleen, myös koko yhteiskunnalle.

Jo vierailun ensihetkistä lähtien oli selvää, että henkilöstö on paitsi erittäin osaavaa, myös motivoitunutta ja sitoutunutta. He tekevät työtään ammattiylpeydellä, mutta myös ilolla ja se näkyy ilmapiirissä, asiakkaiden kohtaamisissa ja toiminnan sujuvuudessa.

Erityisen vaikutuksen teki myös esihenkilötyö. Keskuksessa on selvästi esihenkilö, joka haluaa kehittää toimintaa pitkäjänteisesti, vahvistaa henkilöstön osaamista ja pitää huolta siitä, että työn arki on mahdollisimman toimiva ja turvallinen. Kun johto on motivoitunutta ja läsnäolevaa, se heijastuu koko työyhteisöön.

Samalla on tärkeää tunnistaa arjen huolia

Vaikka vierailu oli monella tavalla upea, se toi esiin myös henkilöstön kokemia huolia. Arjen ammattilaiset kokevat, että päätöksiä tehdään usein liian kaukana käytännön todellisuudesta ja se herättää epävarmuutta tulevasta.

Henkilöstön toiveena on, että ennen mahdollisia muutoksia kuultaisiin arjen kokemuksia ja arvioitaisiin vaikutukset sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta.

Muutokset palvelurakenteessa näkyvät arjessa

Viime vuosien muutokset, kuten siirtyminen Etevalta hyvinvointialueelle ja asumispalvelujen yhdistäminen ikääntyneiden palveluihin, ovat ymmärrettäviä organisaatioita tarkasteltaessa, mutta ne ovat tuoneet arkeen epäselvyyttä ja heikentäneet asiantuntijapalvelujen saatavuutta.

Erityisesti kehitysvammapsykiatrian palveluihin pääsyssä on haasteita. Kun osastohoidon tarve on akuutti, monivaiheinen lähete- ja arviointiprosessi voi venyä kuukausien mittaiseksi. Tänä aikana yksikön arki kuormittuu merkittävästi ja lopulta myös itse hoitojakso pitenee, koska tilanne ehditään ajaa pahempaan suuntaan.

Vierailu vahvisti: osaamista on ja päätöksenteon tulee mahdollistaa sen hyödyntäminen

Vierailumme oli ennen kaikkea rohkaiseva ja toiveikas. Näimme työyhteisön, jossa on valtava määrä osaamista, ymmärrystä ja käytännön kykyä kehittää toimintaa vaikuttavammaksi ja sujuvammaksi. Kun henkilöstö ja johto ovat näin motivoituneita, heille tulee antaa työrauhaa, tukea ja päätöksiä, jotka nojaavat arjen todellisuuteen.

Tarvitsemme:

  • päätöksentekoa, joka kuulee kentän äänen
  • rakenteita, jotka tukevat sujuvaa työtä
  • asiantuntijuutta, joka on asiakkaiden ja henkilöstön käytettävissä silloin kun sitä tarvitaan
  • ja ennen kaikkea arvostusta työlle, joka on välttämätöntä mutta liian usein näkymätöntä

Vierailu Lohjan toimintakeskuksessa oli muistutus siitä, että vammaispalveluissa tehdään valtavan arvokasta työtä. Kiitos, että saimme tulla käymään.

Ihmisarvo on jakamaton ja siksi naistoimintaa tarvitaan

Minut on valittu Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen edustajana Uudenmaan Keskustanaisten hallitukseen. Olen aidosti kiitollinen tästä luottamuksesta. Luottamustehtävät eivät koskaan ole itsestäänselvyyksiä ja otankin tämän tehtävän vastaan nöyryydellä, innolla ja vahvalla halulla tehdä työtä hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden puolesta.

Viime viikkoina olen pysähtynyt miettimään myös laajemmin sukupuoleen perustuvaa yhdistystoimintaa. Onko se tätä päivää? Pitäisikö meidän jo olla siirtyneet eteenpäin rakenteista, joissa sukupuoli määrittää toimintaa tai osallistumista? Osittain ajattelen niin. Ihmisten elämäntarinat, kokemukset ja identiteetit ovat tänä päivänä moninaisempia kuin koskaan. Sukupuoli ei ole ainoa eikä usein edes tärkein tekijä, joka määrittelee osallistumisen tapaa.

Mutta samaan aikaan maailma ympärillämme kertoo toisenlaista tarinaa.

Naisviha on jälleen noussut pintaan suoremmin, räikeämmin ja yhä hyväksytymimmässä muodossa. Vähemmistöjen oikeudet ovat murenemassa ja feministinen ajatusmaailma, joka vuosikymmenten ajan on kantanut meitä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, tuntuu ottaneen kolauksen. Keskustelukulttuuri on koventunut. Hyväntahtoinen oletus ihmisyydestä on heikentynyt. Kaikkien tasavertainen kohtaaminen ei ole enää itsestäänselvyys.

Juuri siksi naistoimintaa tarvitaan.

Tarvitaan tiloja ja yhteisöjä, joissa voidaan tarkastella arkea ja päätöksiä naisnäkökulmista yhtä aikaa kriittisesti ja ratkaisukeskeisesti. Tarvitaan kanavia, joista käsin voimme puolustaa yhdenvertaisuutta ja turvallisuutta aikana, jolloin nämä perusarvot eivät ole suojassa. Tarvitaan vaikuttamista, joka on lempeää mutta päämäärätietoista, kuuntelevaa, mutta rohkeaa.

Keskustalaisena minua ohjaa vahvasti yksi periaate: ihmisarvo on jakamaton. Jokainen ihminen on arvokas syntymästään lähtien ilman ehtoja, kategorioita tai vertailua. Tätä on alkiolaisuus parhaimmillaan: syvää luottamusta ihmisyyteen ja siihen, että yhteiskuntaa tulee rakentaa aina heikoimmankin näkökulmasta käsin. Kun ihmisarvo on jakamaton, kenenkään arvo ei voi nousta toisen arvoa korkeammaksi. Siksi myös tasa-arvotyö ja naisten äänen esillä pitäminen eivät ole vastakkain muiden oikeuksien kanssa, vaan ne ovat osa samaa ihmisarvon puolustamista.

Otan tämän tehtävän vastaan siitä ymmärryksestä käsin, että naisten ääni ei saa hiljetä. Ei tänään, eikä huomennakaan.

Miksi lapsiperheköyhyys kasvaa, vaikka tiedämme sen seuraukset?

Lapsiperheköyhyys on noussut julkiseen keskusteluun ja se on tärkeää pitää näkyvillä. Viime kuukausien uutiset ja tutkimukset piirtävät yhteisen, pysäyttävän kuvan: Suomessa yhä useampi lapsi elää perheessä, jonka tulot eivät riitä arjen tarpeisiin.

Köyhyyden kasvu ei ole pelkkä tilastoluku

THL:n arviot kertovat karua kieltä: pienituloisten määrä kasvaa Suomessa enemmän kuin ennakoitiin. Arvioiden mukaan jopa 110 000 ihmistä putoaa pienituloisuuden rajan alle ja 27 000 heistä on lapsia.
Sosiaaliturvaleikkauksilla ja heikennyksillä on tässä kehityksessä selkeä rooli. Kun lapsiperheiden tuloja pienennetään ja tukiverkkoa heikennetään, vaikutus näkyy suoraan lasten arjessa: ruokalautasella, harrastusmahdollisuuksissa ja vanhempien jaksamisessa.

Itlan datakatsaus: monikerroksinen ongelma

Itlan artikkeli “Lapsiperheköyhyys datana” syventää keskustelua tuomalla esiin ilmiön moniulotteisuuden.
Vuonna 2023 noin 120 000 lasta eli pienituloisessa perheessä, se on 12,2 % kaikista lapsista. Köyhyys ei jakaudu tasaisesti: se on yleisempää yksinhuoltajaperheissä, työttömien ja sairastuneiden vanhempien kodeissa sekä tietyillä alueilla Suomessa.

Itla muistuttaa, että köyhyys ei ole vain rahasta kiinni. Se liittyy myös sosiaaliseen osallisuuteen, koulutukseen ja mielenterveyteen. Kun perheen arki on jatkuvaa selviytymistä, lapsen mahdollisuudet keskittyä oppimiseen, kaverisuhteisiin ja tulevaisuuden haaveisiin kaventuvat.

Turun yliopisto: lapsuuden köyhyys seuraa aikuisuuteen

Turun yliopiston Aurora-artikkeli nostaa esiin vielä pysäyttävämmän näkökulman: köyhyys lapsuudessa jättää pitkän varjon aikuisuuteen.
Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden perheen pitkäaikainen toimeentulotuen saanti moninkertaistaa riskin jäädä ilman toisen asteen tutkintoa, joutua taloudellisiin vaikeuksiin ja kärsiä mielenterveysongelmista aikuisena.

Toisin sanoen lapsiperheköyhyys ei ole vain tämän hetken kriisi, vaan se rakentaa jo nyt eriarvoista tulevaisuutta seuraaville sukupolville.

Sama viesti kolmesta suunnasta: emme voi katsoa sivusta

Vaikka MTV:n uutinen, Itlan analyysi ja Turun yliopiston tutkimus lähestyvät aihetta eri suunnista, niiden sanoma on yhteinen: lapsiperheköyhyys on kasvussa, ja sen seuraukset ovat vakavia ja pitkäkestoisia.

  • MTV korostaa talouspolitiikan ja sosiaaliturvan vaikutuksia.
  • Itla kuvaa ilmiön laajuutta ja arjen todellisuutta datan kautta.
  • Turun yliopisto muistuttaa köyhyyden ylisukupolvisista vaikutuksista.

Yhdessä ne muodostavat varoituksen, jota ei voi ohittaa: jos emme nyt tue lapsiperheitä, maksamme hintaa tulevaisuudessa inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti.

Mitä pitäisi tehdä?

Ratkaisuja on olemassa. Itlan mukaan keskeistä on varmistaa riittävä ja selkeä sosiaaliturva, vanhempien työllisyyden tukeminen, koulutuksen saavutettavuus ja peruspalvelujen vahvistaminen.
Turun yliopiston tutkijat korostavat myös lapsivaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossa: jokainen talouspäätös vaikuttaa lopulta lapsiin.

Mutta tarvitaan muutakin. Tarvitsemme yhteistä tahtoa nähdä köyhyys paitsi tilastona myös ihmisten todellisuutena.
Se alkaa pienistä teoista: harrastusmaksujen tukemisesta, ruoka-avun arvostamisesta, perheiden jaksamisen huomioimisesta työelämässä.

Lapsiperheköyhyys ei ole vain joidenkin perheiden ongelma. Se on yhteinen mittari sille, miten hyvinvointivaltio voi.
Jos emme huolehdi lapsista nyt, emme voi puhua aidosti kestävästä tulevaisuudesta.


Lähteet:

Länsi-Uudenmaan sote-myllerrys: 35 palvelupistettä suljetaan. Kuinka lähipalvelusi muuttuvat?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (Luvn) on keskellä suurta murrosta, kun se käynnistää edellisellä valtuustokaudella hyväksytyn palveluverkkopäätöksen toimeenpanon. Tämä päätös merkitsee alueella kaikkiaan 35 sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteestä luopumista.

On erittäin tärkeää huomata, että Keskusta ei ollut mukana tätä koskevassa sovussa. Me vastustimme päätöstä, sillä näimme sen heikentävän lähipalveluiden saavutettavuutta. Nyt päätöstä ryhdytään käytännössä toteuttamaan ja se näkyy monissa kunnissa suljettavina toimipisteinä.

Muutosten taustalla on hyvinvointialueiden ja kuntien välinen kolmen vuoden pakollinen vuokra-aika sote-kiinteistöille, joka päättyy vuoden 2025 lopussa. Laki velvoitti hyvinvointialueet vuokraamaan kiinteistöt kuntiin siirtymäajaksi, mutta nyt on aika tehdä valintoja: jatketaanko optiovuotta, vai puretaanko vuokrasuhteita.

Talousohjauksen alla hyvinvointialueet etsivät säästöjä luopumalla ylimääräisistä tiloista. Kunnille tämä on kuitenkin vaikea paikka, sillä ne tarvitsevat kiinteistöistään vuokratuloja.

35 sulkeutuvaa toimipistettä Espoosta Raaseporiin

Länsi-Uudenmaan kymmenen kunnan alueella muutokset näkyvät konkreettisesti:

  • Espoossa luovutaan kymmenestä tilasta, kuten Martinkadun terveysasemasta ja Virastotalo 3:n tiloista.
  • Lohjalla toiminta päättyy muun muassa Roution kotihoidon tiloissa, Harjulan monitoimitalossa ja Aunen tuvassa. Lisäksi hyvinvointialue luopuu Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien kiinteistöistä. On myös hyvä muistaa, että Virkkalan terveysaseman toiminta on jo lakkautettu.
  • Raaseporissa luovutaan Grabbe Gårdenin ja Tammiharjun tiloista, joissa on toiminut perhe- ja päihdepalveluja.
  • Inkoossa, Siuntiossa, Hangossa, Karkkilassa ja Kauniaisissa suljetaan yksittäisiä, pienempiä palvelupisteitä.

Kaikkiaan 35 sote-toimipistettä poistuu käytöstä vuoden 2025 loppuun mennessä.

Harjulan monitoimitalossa matalan kynnyksen tuki nuorille säilyy

Toinen merkittävä muutos Lohjalla koskee Harjulan monitoimitaloa. Hyvinvointialue luopuu talossa aiemmin olleista sote-tiloista, mutta on erittäin tärkeää huomioida, että etsivä nuorisotyö ja Lohjan Ohjaamo (joka tarjoaa nuorille muun muassa työvoimapalveluja) ovat edelleen Lohjan kaupungin toimesta Harjulan tiloissa.

Talo on ollut vuosia erittäin vaikuttavan ja kustannustehokkaan ennaltaehkäisevän työn keskus. Ohjaamo toimii nuorten matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, josta saa tukea muun muassa työhön, koulutukseen, asumiseen ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa.

❗ Aiemmin Harjulassa toimi myös psykologi, terveydenhoitaja ja ehkäisyneuvola hyvinvointialueen järjestämänä, mutta nämä sote-palvelut siirrettiin terveysasemalle. Samalla matala kynnys avun hakemiseen nousi nuorten kannalta hieman korkeammaksi.

Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena oli parhaiden käytäntöjen leviäminen, mutta nyt pelkona on, että Harjulan Ohjaamon kaltainen, todistetusti toimiva malli on vaarassa heikentyä, vaikka kaupungin omat palvelut tiloissa jatkuvatkin.

Aunen tupa

Lohjalta poistuu myös ikääntyneiden tuetun asumisen yksikkö, Aunen tupa. Se on tarjonnut asukkaille mahdollisuuden itsenäiseen mutta turvalliseen asumiseen, yhdistettynä kotihoidon tukipalveluihin (turvapuhelin, ateriapalvelut) ja yhteisöllisyyttä tukeviin yhteisiin tiloihin.

Tämä kodinomainen ja turvallinen yksikkö lopettaa toimintansa vuoden 2025 loppuun mennessä osana palveluverkon uudistusta.

Keskusta kieltäytyi sopimuksesta, painopiste saavutettavuudessa

Keskusta ei osallistunut palveluverkkosopuun, eikä siten hyväksynyt näitä toimia.

Korostimme, että päätös johtaa lähipalveluiden heikkenemiseen ja että uudistuksessa olisi pitänyt painottaa enemmän saavutettavuutta ja ihmisten arjen sujuvuutta, ei ainoastaan kiinteistökustannusten karsimista.

Monen kunnan kohdalla huoli on todellinen: kun terveysasemia ja ikäihmisten asumisyksiköitä suljetaan, palvelut etääntyvät ja ihmisten kynnys hakea apua kasvaa.

Tämä on vaikea yhtälö: kaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevaa osapuolta (kunta ja hyvinvointialue) yrittää tasapainottaa talouttaan yhteisen vastuun, asukkaiden hyvinvoinnin, kustannuksella.

Kunnat ja hyvinvointialueet hankalassa tilanteessa

Kunnat joutuvat nyt pohtimaan, mitä tehdä tyhjiksi jääville kiinteistöille, kun vuokralainen lähtee. Samalla hyvinvointialueiden on löydettävä keinot tasapainottaa talouttaan.

Kyseessä on vaikea yhtälö: kaksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevaa osapuolta, joilla on kuitenkin yhteinen vastuu alueen asukkaiden hyvinvoinnista.