Haluan ilmoittaa, että en asetu ehdolle vuoden 2025 kuntavaaleissa. Olen toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 2013 lähtien ja koen, että nyt on sopiva hetki ottaa taukoa kunnallisesta toiminnasta. Uskon, että tämä tauko voi olla hyödyllinen sekä minulle että yhteisöllemme.
Päätökseeni vaikuttaa myös haluni viettää enemmän aikaa perheeni kanssa ja valmistautua elämänmuutoksiin, jotka ovat edessäni. Elämässä on hetkiä, jolloin suunnanmuutos avaa uusia mahdollisuuksia ja koen tämän olevan juuri sellainen hetki.
Kunnallispolitiikassa toimiminen on antanut minulle paljon ja olen pyrkinyt tekemään parhaani kuntalaisten hyväksi. Olen tehnyt aloitteita, esityksiä ja aina ajatellut koko Lohjan etua, erityisesti heikommassa asemassa olevien puolesta. Matkan varrella olen saanut arvokkaita yhteistyökumppaneita, käynyt rakentavia keskusteluja ja saavuttanut konkreettisia tuloksia. Erityinen kiitos teille, jotka olette pyytäneet minua olemaan ehdolla kuntavaaleissa – arvostan tätä suuresti ja olen kiitollinen luottamuksestanne.
Valitettavasti luottamustehtävät ovat tuoneet mukanaan myös ikäviä kokemuksia, kuten uhkailuja, herjauksia ja jopa perheeni uhkaamista. Vaikka nämä eivät ole päätökseni pääsyitä, ne ovat esimerkkejä siitä, mitä julkinen toiminta voi joskus sisältää. Olen kohdannut kampituksia ja painostusta, mutta myös paljon kannustusta ja kiitosta.
Perheeni on minulle aina etusijalla ja nyt haluan keskittyä heihin entistä enemmän. Kiitän kaikkia luottamuksestanne ja yhteistyöstänne vuosien varrella. Toivotan uudelle kaupunginvaltuustolle sekä muille kaupungin luottamushenkilöille viisautta ja menestystä tehtävissään.
Vaikka jätän kunnallispolitiikan toistaiseksi, olen edelleen mukana vaikuttamassa, sillä olen ehdolla aluevaaleissa. Hyvinvointialueiden päätöksillä on suuri merkitys meidän kaikkien arkeen ja haluan jatkaa työtä oikeudenmukaisten ja saavutettavien palveluiden puolesta. Toivon luottamustanne, jotta voin jatkaa hyvinvointialueen kehittämistä tavalla, joka turvaa sosiaali- ja terveyspalvelut oikeudenmukaisesti ja kaikkien hyvinvointi huomioiden.
Osallistuin hiljattain Omaishoitajien äitien teemakahvilaan, jossa keskustelimme siitä, mikä toimii ja mikä ei hyvinvointialueella. Minulta toivottiin myös avausta hyvinvointialueen päätöksenteosta ja kerroin siitä suunnilleen näin:
Hyvinvointialueella päätöksenteko perustuu valmisteltuihin esityksiin, jotka tulevat viranhaltijoilta. Aluevaltuusto on ylin päättävä elin, mutta sen päätöksenteko keskittyy pääasiassa strategioihin, talousarvioon ja hallintosääntöön. Viimeisimmän hallintosäännön muutoksen yhteydessä tein ryhmäni puolesta esityksen, että päätösvaltaa siirrettäisi aluehallitukselta ja virkajohdolta lautakunnille ja aluevaltuustolle, mutta enemmistö katsoi, ettei muutoksia tarvita, vaikka aluehallitus ja virkajohto tekevät suurimman osan päätöksistä, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisten arkeen.
Tämä näkyi esimerkiksi omaishoidon tuen osalta, kun virkajohto esitti aluevaltuuston talousarviopäätökseen perustuen leikkauksia erityisesti alle 17-vuotiaiden omaishoidon tukeen. Aluehallitus kuitenkin käytti otto-oikeuttaan tähän päätökseen, mikä osoittaa, että vaikuttaminen kannattaa – tekemänne kannanotto huomioitiin aluehallituksessa.
Päätöksenteossa merkittävässä roolissa on neuvottelukunta, johon kuuluu edustaja jokaisesta valtuustoryhmästä. Neuvotteluissa käsitellään ennen suuria päätöksiä, kuten talousarviota, palveluverkkoa ja hallintosääntöä. Keskustelut ovat yleensä rakentavia ja niissä pyritään sopuun, mutta käytännössä suuremmat ryhmät sanelevat linjauksia. Keskustelut ovat yleensä rakentavia, ja niissä pyritään sopuun. Käytännössä suuremmat ryhmät sanelevat linjauksia ja pienemmät ryhmät lähtevät mukaan sopuun, jotta saisivat omia esityksiään mukaan ja jotta näyttäisi siltä, että ollaan yhteistyössä.
Keskustalle monet kysymykset olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin suurempien ryhmien esitykset ja vaatimukset. Esimerkiksi omaishoitajiin, lastensuojeluun ja ennaltaehkäiseviin toimiin suunnatut leikkaukset olivat meille kynnyskysymys – emme voineet hyväksyä niitä. Palveluiden on oltava saavutettavia ja lähellä ihmisiä, jotta ne todella palvelevat kaikkia asukkaita.
Lautakunnat ja neuvostot ovat päätöksenteon tukena, mutta niiden rooli on pitkälti lausunnollinen. Lautakunnissa ei päätetä kuin lausunnoista, jotka esitetään aluehallitukselle päätöksenteon tueksi. Itse olen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen ja tämä lautakunta päättää järjestöavustuksista. Lisäksi vammais- ja vanhusneuvostot antavat lausuntoja aluehallitukselle. Toisinaan nämä lausunnot vaikuttavat päätöksiin, mutta nykyinen aluehallitus on kovin tyytyväinen itseensä siitä, kuinka paljon se on leikannut ja ”säästänyt” kustannuksista. Valitettavasti nämä säästöt tulevat maksamaan pitkällä aikavälillä – niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.
Minulta kysyttiin, että kannattaako tehdä aloitteita. Kerroin, että olen itse tehnyt kaupunginvaltuustossa 15 aloitetta ja niiden käsittely siellä on hyvin erilaista kuin hyvinvointialueella. Hyvinvointialueella aloitteita ei esitellä erikseen, vaan ne vain jätetään kokousmateriaaliin. Jotta aloite etenee käsittelyyn, sen pitää saada tietty määrä kannatusta ja vielä suurempi kannatus tarvitaan, jotta se käsitellään puolen vuoden sisään. Itse olen tehnyt aluevaltuustoaloitteen omaishoidon neuvottelukunnan perustamiseksi hyvinvointialueelle, mutta se ei saanut tarpeeksi kannatusta. Lisäksi virkajohto esitti päätösesityksessään, että aloitteen toteuttaminen lisäisi byrokratiaa ja päätöksenteon kerroksia. Mielestäni vielä yksikään asukkaan tekemä aloite ei ole päätynyt käsittelyyn hyvinvointialueella.
Kahvilakeskustelussa nousi esiin monia tärkeitä teemoja. Toimiviksi asioiksi mainittiin vertaistuen merkitys ja se, että omaishoidon tuki tuo edes jonkinlaista turvaa ja tunnustusta omaishoitajien työlle. Toisaalta kehitettävää on edelleen paljon: jaksamisen tukemisessa, palveluiden joustavuudessa ja siinä, miten omaishoitajien ääni kuuluu päätöksenteossa.
Kävimme myös paljon hyvää keskustelua omaishoidon neuvottelukunnan tarpeellisuudesta. Esille nousi, että neuvottelukuntaan voisi kuulua kuten Lohjallakin oli kuulunut, omaishoidon edustajia, viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, seurakunnan edustajia sekä ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun edustajia. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaisi sen, että eri toimijat voisivat keskustella ja nostaa esiin omaishoidon kannalta tärkeitä asioita. Neuvottelukunta voisi myös tarjota arvokasta tietoa viranhaltijoille, joilla ei välttämättä aina ole syvällistä tuntemusta alueesta tai omaishoidon arjesta.
Jatkuvat esitykset omaishoidon tuen leikkauksista ja niistä kumpuava epävarmuus syövät omaishoitajien jaksamista. Erityisen raskaita ovat heinäkuut, jolloin omaishoidettavien lasten paikat ovat suljettuina, eikä sijaistavia paikkoja ole tarjolla. Lisäksi tiedonkulku on puutteellista – omaishoitajat eivät ole saaneet ennakkoon tietoa palvelujen lakkautuksista, tukien muutoksista tai edes indeksikorotuksista. Tämä lisää epävarmuutta ja vaikeuttaa jo valmiiksi kuormittavaa arkea.
Lupasin viedä näitä viestejä eteenpäin. Kaikkia haasteita ei ratkaista yhdessä yössä, mutta jokainen keskustelu ja kohtaaminen auttavat meitä rakentamaan parempaa tukea omaishoitajille. Kiitos vielä kutsusta ja tärkeästä keskustelusta!
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen leikkaukset lastensuojeluun, oppilashuoltoon, ikääntyneiden terveydenhuoltoon ja asumispalveluihin sekä vammaispalveluihin ovat surullinen esimerkki siitä, kuinka lyhytnäköisesti palveluita johdetaan. Hyvinvointialueen virkajohdon ja aluehallituksen esityksiin perustuvat leikkaukset saivat enemmistön tuen aluevaltuustossa, vaikka historia on jo osoittanut, millaisia seurauksia tällä on.
1990-luvun laman aikana tehdyt sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkaukset vaikuttavat yhteiskuntaamme edelleen. Tuolloin tehtiin niin sanottuja välttämättömiä säästöjä, joiden seurauksena lasten, nuorten, perheiden ja ikääntyneiden hyvinvointi heikkeni merkittävästi. Pitkällä aikavälillä nämä säästöt maksettiin moninkertaisesti lisääntyneinä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksina, syrjäytymisenä ja jopa rikollisuuden kasvuna. Nyt, vuonna 2025, teemme täsmälleen samoja virheitä. Mitään ei ole opittu.
Leikkausten kohdistuminen lasten, nuorten, ikäihmisten ja vammaisten palveluihin on erityisen raju isku, sillä juuri nämä ryhmät tarvitsevat palveluita eniten. Lastensuojelun ja oppilashuollon heikennykset lisäävät koulupudokkuutta, pahoinvointia ja syrjäytymistä. Ikääntyneiden palveluiden heikennykset johtavat suurempaan kuormitukseen perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, kun ennaltaehkäiseviin toimiin ei panosteta. Vammaispalveluiden leikkaukset rajoittavat itsenäistä elämää ja yhdenvertaisuutta entisestään.
Omaishoitajien tilanne on myös heikentynyt jatkuvien leikkausten vuoksi. Omaishoitajien palkkioita on esitetty leikattavaksi toistuvasti, ja koko aluevaltuustokauden ajan niitä onkin jo leikattu sekä omaishoitajien vapaiden käyttöä vaikeutettu. Lohjalla oli aiemmin erinomaisesti toimiva käytäntö, joka mahdollisti omaishoitajien vapaiden joustavan käytön ja lisäsi siten heidän jaksamistaan. Nyt vapaita käytetään huomattavasti vähemmän, mikä johtaa omaishoitajien uupumiseen. Samalla vapaiden ajaksi osoitettuja hoitopaikkoja lakkautetaan ilman, että tilalle tarjotaan sopivaa vaihtoehtoa, jolloin hoidettavien ja omaishoitajien tilanne vaikeutuu entisestään.
Erityisen hälyttävää on Ankkuritoiminnan alasajo Lohja-Vihti-Karkkila-alueella. Tätä ei voi perustella palvelujen yhdenmukaistamisella tai virtaviivaistamisella, sillä kyseinen alue on ainoa, jossa muutoksia tehdään. Samalla Lohja-Vihti-Karkkila on ainoa alue, jossa Ankkuritiimin työ on ollut erillinen, eikä vain muiden tehtävien ohessa hoidettava työmuoto. Tämän muutoksen taustalla ei ole edes säästöt, vaan jotain aivan muuta – mitä, sitä ei ole avattu asukkaille. Lopputulos on kuitenkin selkeä: rikoskierteessä olevien nuorten ja nuorten aikuisten tukeminen vaikeutuu.
Tämän päivän säästöt ovat huomisen suuria kustannuksia. Me maksamme niistä tulevaisuudessa niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Nyt olisi viimeinen hetki pysähtyä ja miettiä, millaisen yhteiskunnan haluamme jättää tuleville sukupolville. Onko meillä varaa tehdä samat virheet uudelleen?
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on jälleen aloitettu yhteistoimintaneuvottelut, jotka tällä kertaa koskevat asumispalveluiden esihenkilöitä. Aluehallitus on päättänyt toimista, jotka voivat johtaa useisiin irtisanomisiin. Päätöksiä perustellaan taloudellisilla tavoitteilla, mutta niiden inhimilliset seuraukset jäävät vaille riittävää huomiota.
Hyvinvointialueille asetettu tiukka alijäämän kattamisvaatimus tekee joillekin päättäjille tunteen, että se pakottaa päättäjät tekemään nopeita ja kovia ratkaisuja. Tätä mantraa he myös hokevat. Tästä tulemme maksamaan kovan hinnan kuitenkin pitkällä aikavälillä. Tilanne, jossa henkilöstöä vähennetään samaan aikaan, kun tarve hoivalle ja tuelle kasvaa jatkuvasti, on kestämätön. Ihmiset tarvitsevat hoitoa, lastensuojelu tarvitsee osaavia tekijöitä, ja ikääntyneet sekä omaishoitajat tarvitsevat tukea. Nämä eivät ole kustannuseriä, joista voidaan leikata ilman vakavia seurauksia.
Vaikka taloudelliset realiteetit ohjaavat päätöksentekoa, nykyinen lähestymistapa on lyhytnäköinen. Säästöt voivat johtaa palveluiden heikkenemiseen, mikä puolestaan kasvattaa kustannuksia pitkällä aikavälillä. Kun ennaltaehkäisevä hoito ja palvelut rapautuvat, ongelmat kasaantuvat ja muuttuvat raskaammiksi ja kalliimmiksi ratkaista.
Hyvinvointialueiden tulee toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Aluehallitus ja virkajohto eivät voi tehdä päätöksiä vain talouden näkökulmasta, vaan niiden on huomioitava myös asukkaiden hyvinvointi ja palveluiden laatu. Jos alijäämän kattamisen paine johtaa epäinhimillisiin ratkaisuihin, on syytä kyseenalaistaa koko järjestelmän toimivuus.
Onko meillä varaa maksaa tämä hinta? Kysymys ei ole vain taloudesta, vaan siitä, millaisena yhteiskuntana haluamme tulevaisuudessa elää.
Kirjoitin aiheesta mielipidekirjoituksen, voit lukea sen alta:
Aluehallitus on päättänyt toimista, jotka voivat johtaa useisiin irtisanomisiin. Päätöksiä perustellaan taloudellisilla tavoitteilla, mutta niiden inhimilliset seuraukset jäävät vaille huomiota.
Hyvinvointialueille asetettu tiukka alijäämän kattamisvaatimus pakottaa päättäjät tekemään nopeita ja kovia ratkaisuja, joiden hintaa maksamme pitkään. Aluehallitus ja virkajohdon linjaukset tarkoittavat käytännössä sitä, että henkilöstöä vähennetään tilanteessa, jossa tarve hoivalle ja tuelle kasvaa jatkuvasti. Ihmiset tarvitsevat hoitoa, lastensuojelu tarvitsee osaavia tekijöitä, ja ikääntyneet sekä omaishoitajat tarvitsevat tukea. Nämä eivät ole kustannuseriä, joista voidaan leikata ilman vakavia seurauksia.
On ymmärrettävää, että talouden realiteetit ohjaavat päätöksentekoa, mutta nykyinen lähestymistapa on kestämätön. Lyhytnäköiset säästöt voivat johtaa palveluiden heikkenemiseen, mikä puolestaan kasvattaa kustannuksia pitkällä aikavälillä. Kun ennaltaehkäisevä hoito ja palvelut rapautuvat, ongelmat kasaantuvat ja muuttuvat raskaammiksi ja kalliimmiksi ratkaista.
Hyvinvointialueiden tulee toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Aluehallitus ja virkajohto eivät voi tehdä päätöksiä vain talouden näkökulmasta, vaan niiden on huomioitava myös asukkaiden hyvinvointi ja palveluiden laatu. Jos alijäämän kattamisen paine johtaa epäinhimillisiin ratkaisuihin, on syytä kyseenalaistaa koko järjestelmän toimivuus.
Helmikuun alussa julkaistu KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön selvitys nosti esiin huolestuttavan ilmiön: kansalaisten luottamus hyvinvointialueiden päätöksentekoon ja palveluihin on heikkoa. Tämä ei tullut yllätyksenä. Selvityksen mukaan vain joka neljäs uskoo aluevaltuuston voivan vaikuttaa palveluihin – ja juuri tähän epäkohtaan tartuin mielipidekirjoituksessani.
Luottamus ei synny tyhjästä, vaan se vaatii avoimuutta, osallistamista ja läpinäkyvyyttä. Valitettavasti päätöksenteon rakenteet, tiedonkulun puutteet ja aluevaltuuston heikko asema ovat esteitä, jotka syövät ihmisten uskoa järjestelmään. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella päätösten taustoista kerrotaan niukasti, valtuuston rooli on rajattu ja arviointi perustuu usein subjektiivisiin, sanallisiin raportteihin ilman selkeitä numeerisia mittareita.
Näiden epäkohtien esiin nostaminen ei ole pelkkää kritiikkiä, vaan ennen kaikkea halua parantaa järjestelmää. Hyvinvointialueiden tulevaisuus riippuu siitä, miten ne onnistuvat lunastamaan asukkaiden luottamuksen. Tämä tarkoittaa tiedonkulun parantamista, päätöksenteon avaamista ja valtuutettujen vaikutusmahdollisuuksien vahvistamista. Ilman muutosta luottamuspula vain syvenee – ja se on kestävässä päätöksenteossa liian kallis hinta maksettavaksi.
Mielipidekirjoitukseni on julkaistu Länsi-Uusimaassa ja Suomenmaassa 4.2.2025:
Luottamuspula hyvinvointialueisiin – mistä se johtuu?
Helmikuun alussa julkaistun KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön selvityksen mukaan kansalaisten luottamus hyvinvointialueiden päätöksentekoon ja palveluihin on heikkoa. Tulokset eivät yllätä: vain joka neljäs luottaa aluevaltuuston kykyyn vaikuttaa palveluihin. Luottamuksen puutteen taustalla on useita tekijöitä, joista keskeisiä ovat päätöksenteon rakenteet sekä avoimuuden ja tiedonkulun puute.
Aluevaltuuston kokoukset ja päätösten taustat saavat vain vähän julkisuutta, mikä heikentää asukkaiden mahdollisuuksia seurata ja ymmärtää hyvinvointialueella tehtyjen ratkaisujen perusteita. Kun tietoa ei ole helposti saatavilla, syntyy helposti tunne, että päätökset tehdään suljettujen ovien takana ilman asukkaiden etua ajatellen. Näin ainakin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.
Toinen keskeinen ongelma on Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston rajallinen vaikutusvalta. Tuore hallintosääntö on vahvistanut linjaa, jossa merkittävin päätösvalta keskittyy aluehallitukselle ja virkajohdolle, kun taas valtuuston rooli jää heikoksi. Valtuutetuille ei myöskään tarjota riittävästi tietoa päätöksenteon tueksi, eikä enemmistö sitä edes aktiivisesti vaadi.
Lisäksi lautakuntien arviointi perustuu pitkälti sanallisiin raportteihin ilman numeerisia mittareita. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viranhaltijat arvioivat itse omaa toimintaansa ilman objektiivista, mitattavaa tietoa palveluiden toimivuudesta ja kehittämistarpeista. Tämä heikentää mahdollisuuksia tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja lisää kansalaisten epäluottamusta.
Hyvinvointialueiden toiminnan on oltava läpinäkyvää ja osallistavaa, jotta luottamus niihin voi kasvaa. Tiedonkulkua on parannettava, valtuutettujen vaikutusmahdollisuuksia vahvistettava ja kansalaisten oikeus saada tietoa turvattava. Ilman näitä muutoksia luottamuspula syvenee entisestään.
Länsi-Uudenmaan keskusta aluevaltuustoryhmä on kauden aikana vieraillut useissa toimipisteissä ja tutustunut hyvinvointialueen eri toimijoihin.
Vierailu pelastuslaitoksella tarjosi arvokasta näkökulmaa pelastustoimen toimintaan ja haasteisiin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Alue on laaja, sillä Hangon ja Karkkilan välimatka on peräti 166 kilometriä. Tämä tuo mukanaan omat haasteensa pelastustoimen resurssien ja saatavuuden osalta.
Keskustelimme siitä, mistä asukkaat hakevat turvaa. Koulu, seurakunta ja palokunta nousivat esiin keskeisinä turvallisuuden lähteinä. Varautuminen oli myös keskeinen puheenaihe – miten yhteiskunta ja yksilöt voivat varautua erilaisiin hätätilanteisiin ja miten pelastustoimi tukee tätä prosessia.
Pelastuslaitoksen hallinnollinen muutos on tapahtunut jo vuonna 2004, joten hyvinvointialueiden perustaminen ja yhdistyminen eivät muuttaneet toimintaa merkittävästi. Pelastustoimi oli jo ennestään tuttu ja vakiintunut osa alueen turvallisuuspalveluita.
Länsi-Uudenmaan alueella toimii päätoimisten 12 paloaseman lisäksi noin 40 sopimuspalokuntaa, jotka ovat merkittävässä roolissa pelastustoimessa. Pelastustoimen hälytyksiä vuonna 2023 oli lähes 7 500, ja pelastustoimen tehtäviä oli 8 856.
Valvontatehtäviä, kuten palotarkastuksia, suoritetaan vuosittain noin 2000. Ympärivuorokautisia ensivasteyksiköitä on 16, ja ne takaavat nopean ensiavun ja pelastustoimen saatavuuden ympäri alueen.
Huolena on VPK-toiminnan tulevaisuus. Vapaaehtoisten palokuntien talkootoiminta on kohdannut saman haasteen kuin moni muu yhdistys- ja järjestötoiminta: sitoutuneiden vapaaehtoisten määrä on jatkuvasti vähenemässä. Työvoimapula ja alalle hakijoiden vähäisyys vaikeuttavat myös ammattipalokuntien toimintaa. Lisäksi kaluston hankintavälit ovat pidentyneet taloudellisista syistä, mikä voi vaikuttaa toimintavalmiuteen pitkällä aikavälillä.
Vierailu oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Erityisesti mieleeni jäivät lauseet: ”Muistakaa meidät” ja ”Valmius maksaa, mutta kun sattuu jotain, se vasta maksaakin”. Nämä sanat muistuttavat siitä, että pelastustoimen resurssit eivät ole itsestäänselvyys – ne vaativat jatkuvaa huomiota ja panostusta. Turvallisuudesta huolehtiminen on yhteinen vastuumme, ja on tärkeää varmistaa, että pelastustoimi saa tarvitsemansa tuen toimiakseen tehokkaasti kaikissa tilanteissa.
Lotta Paakkunainen 